Mikään ei ole pysyvää, ei varsinkaan työ- ja asuinpaikka. Eteen tuli paikkakunnan vaihdos, joten taakse jää Oulu ja Tallinmäki. Keskiviikkoiltana ratsastin Tallinmäellä viimeisen tuntini, ja tästä eteenpäin ratsastusharrastukseni jatkuu hieman erilaisissa ympyröissä. Tätä blogia on tullut kirjoitettua jo lähes viiden vuoden ajan ja pikkuista vaille tuhannen postauksen verran, joten nyt harrastuksen siirtyessä uusille raiteille on aika kirjoittaa nämä loppusanat ja päättää tarina tämän blogin osalta. Kiitokset lukijoille ja postauksia kommentoineille! Blogitekstit jäävät toki edelleen luettaviksi niin minulle itselleni kuin yleisöllekin, vaikka uutta materiaalia ei täällä enää julkaista. Tarina sinänsä ei toki pääty mihinkään vaan se jatkuu, ja niistä jatkoista voi lukea uudesta blogistani. Tervetuloa siis uuden blogin puolelle!
Valmennuskurssi huipentui sunnuntaina rataharjoitukseen, jossa ratsastimme ohjelmana K.N. Specialin. Koska aamulla oli jo ratsastettu, otettiin alle vain lyhyt verryttely neljän ratsukon ryhmässä. Aamutunnin perusteella olin varautunut hyytyneeseen menoon, eikä Vake mikään reipas ja energinen ollutkaan. En kuitenkaan päätynyt yliratsastamaan aivan julmetusti, joten verryttely ei onneksi ollut ihan niin työlästä ja nihkeää kuin aamulla. Maltoin luottaa siihen, että Vake tulisi paremmalle tuntumalle verryttelyn edetessä, enkä tuskastunut välittömästi kun ei paketti ollut saman tien valmis. Oma oloni oli vähän väsynyt ja huono, enkä ollut ratsastajana tehokkaimmillani. Tallilta kotiin päästyäni alkoikin nopeasti nousta kuume, joten ei ihme, että en ollut rataa ratsastaessa aivan parhaimmassa iskussa.
Odottelimme vuoroa aitojen ulkopuolella maneesin päädyssä, ja meidän vuoromme oli ryhmän toisena. Oman vuoron aluksi sai pyöriä radalla vielä muutaman minuutin, ja koetin käyttää ajan hyödyksi Vakea herätellen. Tänään ei ollut löytynyt niin letkeää ja sujuvaa menoa kuin ensimmäisinä kurssipäivinä, joten aivan parhaimmassa mahdollisessa vireessä ei rataa päästy aloittamaan. Vake kuitenkin eteni ravissa kohtalaisesti, ja totesinkin, että eipä se tästä nyt parane vaikka kuinka hinkkaisi lisää. Niinpä lähdimme taapertamaan ohjelmaa läpi.
Radan alkupuolella patistelin Vakea aika paljon pohkeella ja vähän raipallakin. Raippa siis sai onneksi olla radalla mukana. Vake puolestaan reagoi näihin aktivointiyrityksiin huiskimalla häntäänsä poikkeuksellisen paljon. Ravi ei pahemmin hyytynytkään, mutta vielä paremminkin se olisi saanut työntää eteenpäin, jotta tuntuma olisi tasoittunut. Keskiravilävistäjän alussa tulikin sitten meille harvinainen tahtirikko, kun käskin Vakea eteenpäin. Siinä menetettiin ainakin joku piste, sillä vaatimattomasta ravin lisäyksestä huolimatta saamme keskiravissa kuitenkin yleensä kiitosta tahdista. Tämän pienen kämmin jälkeen alkoi sitten kulkea mukavammin. Pienen alkuräpistelyn jälkeen ravityöskentelyyn tuli nyt tasaisuutta, ja ravivoltti, toinen loiva kiemura, lävistäjä käyntisiirtymisineen sekä vielä toinenkin voltti menivät oikein asiallisesti. Ravi kuljetti eteenpäin, ja pyöreyskin oli aika hyvä, joskin tuntuma hieman heppoinen. Tällä kertaa Vake ei edes pilkkinyt juurikaan kuolaimen alle, kun liikkumisessa oli edes jonkinlaista energiaa. Näistä raviohjelman loppupään arvostelukohdista tulikin kaikkein parhaimmat numerot eli seiskoja.
Käynnissä ei energiaa löytynyt tarpeeksi, joten pyöreyskin siinä sitten kärsi. Laukka oli vielä pahempaa tahmailua, mutta oikean laukan lävistäjästä ei sentään tullut aivan katastrofia. Laukka putosi pois hieman etuajassa, mutta ei kuitenkaan aivan tolkuttoman aikaisin. Väliin tulevalla ravipätkällä liikuttiin taas ihan mukavasti, mutta vasemman laukan noston mokasin itse aika lahjakkaasti. Keskityin ilmeisesti vain ponin suoristamiseen radan poikki kääntyessä, ja nosto jäi oikeastaan täysin valmistelematta. Niinpä Vake ei sitten meinannut heti nostaakaan, ja paniikissa tuuppasin sen myöhässä laukalle. Ei näin! Vasemmassa laukassa moottori jälleen puuttui, mutta tämän suunnan lävistäjän sain ratsastaa aika huolettomin mielin. Käyntiin jarrutus onnistui tietenkin ihan itsestään, ja sain käynnissä myös tähdättyä täsmällisesti lopputervehdyslinjalle.
Rata ei ollut niin hyvä kuin olisi voinut olla, mutta tavanomaiseen suoritustasoomme nähden oikein kiva raviohjelman osalta. Vake ei kulkenut läheskään niin hienosti kuin perjantain ja lauantain tunneilla, ja omastakin tekemisestäni oli puhti pois, mutta eipä kyllä kuitenkaan hyydytty radalle niin pahasti kuin monena muuna kertana. Ravi kuljetti ihan asiallisesti eteenpäin, ja tästä tulikin Artsilta kehuja. Kyllä se raippa mukana kouluradalla vaan auttaa aika paljon. Raviohjelma sekä teiden täsmällisyys olivat suorituksen ansiot. Laukassa ei vaan vielä energia riitä, kuten arvostelupaperissakin todettiin. Siksi se nenä nousee laukassa ylös, vaikka ravissa mennään nätisti pyöreänä. Hyvän raviohjelman ansiosta pisteet ylsivät kuitenkin 63,60 %:iin, eli ei huono tulos vaikka toki arvostelu olikin aika kiltti.
Kokonaisuutena kurssi ei mennyt yhtään pöllömmin, vaan suorastaan hyvin. Loppua kohti alkaa tällaisissa treenirutistuksissa Vakea aina hyydyttää, mutta kyllä viikonlopun aikana esiintyi parhaimmillaan todella mainiota menoa. Kyllä tässä on pikkuhiljaa menty selvästi eteenpäin, mistä suuri kiitos kuuluu tietenkin valmentajalle. Videosta kiitos Päiville!
Viimeisenä kurssipäivänä ohjelmassa oli iltapäivällä rataharjoitus, ja sitä ennen aamun tunti käytettiin radan tehtävien harjoitteluun. Maneesin oli pystytetty kouluaidat, joten koko tunti mentiin 20x40 metrin radalla. Valkoisten aitojen olemassaololla oli taas oma vaikutuksensa Vaken liikkumiseen. Ensimmäisten kurssipäivien mukava energia ja liikkumisen helppous oli tiessään, ja alusta alkaen meno oli aika nihkeää. Se vaivaton eteneminen, joka viimeksi eilen tavoitettiin, vaihtui nyt mönkimiseen. Ratsastamisesta tuli työläämpää, eikä Vakekaan tietysti ollut järin yhteistyöhaluinen, kun jouduin koko ajan patistelemaan sille lisää energiaa. Laukkaverryttelyssä Vake sentään jo hieman heräsi sen jälkeen, kun oli ensin protestoinut raipalla hätistelyä parilla pompulla. Sen jälkeen mentiin hetki vähän ärhäkämmin eteenpäin, ja moottorin käynnistyttyä laukassa olikin sata kertaa parempi rytmi ja tuntuma.
Treenasimme kouluratamme eli K.N. Specialin osiin paloiteltuna. Omaa tehtävävuoroa odotellessa yritin ravissa työstää Vakea paremmaksi, mutta se oli jo tilanpuutteenkin vuoksi aika hankalaa. Jonkinasteinen nihkeily siis jatkui edelleen. Alkutervehdyslinjan sekä loivien kiemuroiden tiet hanskasin aika hyvin, eikä niiden osalta ollut suuremmin korjattavaa. Näidenkin aikana olisi kuitenkin kaivattu raviin parempaa imua ja eloisuutta. Lyhyelle sivulle tuomarin eteen ratsastettavissa volteissa oli sitten enemmän harjoiteltavaa. Voltin sijoittuessa lyhyelle sivulle oli erityisen tärkeää välttää kuvion pullistumista liian isoksi sivuiltaan, ja ohjeena olikin sijoittaa voltti tiukasti maneesin katon lamppurivien linjojen rajaamalle alueelle siten, ettei kummaltakaan sivulta menty viittä metriä lähemmäs pitkää sivua. Olin aluksi huolimaton, ja päästin Vaken liiraamaan voltin uralta ratkaisevasti ulospäin. Tuloksena oli liian iso voltti ja sakkokierros tiukemmin kääntäen. Sama tapahtui molempien suuntien volttien kanssa, eli voltin sai todellakin kääntää huomattavasti tiukemmin kuin olin ennakoinut.
Siirtymiset käyntiin lävistäjällä sekä pitkän sivun alussa onnistuivat ihan asiallisesti, mutta eivät valitettavasti yhtä upeasti kuin perjantaina harjoittelemamme vastaavat siirtymiset. Käyntiosuudella olisi kaivattu taas paljon lisää vilkkautta etenemiseen, ja pohkeen takana löntystellyn käynnin jälkeen ei tietysti laukkaankaan päästy kovin hyvillä tulilla. Laukat olivat tietenkin se suurin kompastuskivi. Vake nosti laukan asiallisesti, mutta pääty-ympyrän alkaessa suoraan nostosta oli kuski taas liian hidas ja huolimaton. En kaartanut ajoissa, vaan päästin Vaken kulmaan asti, jolloin en saanutkaan ratsastettua pyöreää ja riittävän isoa ympyrää. Ylipäänsä laukassa täsmällinen ohjaaminen oli huonon energian vuoksi hankalaa.
Oikean laukan lävistäjä vaati taas työstämistä. Sattui vielä niin huono tuuri, että juuri ennen tehtävän aloittamista Vake vähän säikähti jotain lävistäjän päättävässä kulmassa, ja kun kohta lähestyimme samaa kulmaa lävistäjältä, niin kyllähän poni jarrutti. Laukka putosi siis pois liian aikaisin, ja jouduimme ottamaan muutamankin yrityksen, ennen kuin sain laukan pysymään suunnilleen loppuun asti. Liikaa ei saanut lennättää eteen, mutta rytmin oli säilyttävä. Jos laukka putosi pois, piti välittömästi pysäyttää eikä jatkaa ravia eteenpäin. Kun lävistäjä saatiin lopulta tehtyä tyydyttävästi, kävimme läpi vielä vasemman laukan kuviot. Lävistäjää jankatessa Vake oli ottanut sen verran kierroksia ja kuskikin sisuuntunut, että loppuosa sujuikin jo aika hyvällä energialla. Vasemmassa laukassa vaan tuli pientä pukkia protestina sisäpohkeeseen, minkä seurauksena Vake pääsi kiilaamaan liikaa sisään ja ympyrä meni liian pieneksi. Taas oli siis ohjausongelmia. Vasemman laukan lävistäjä ei tuottanut suurempaa ongelmaa, ja laukasta käyntiin me kyllä aina päästään ihan kätevästi. Jarrut ainakin löytyy jos ei muuta!
Tämä oli selkeästi kurssin heikoin tunti. Miten ne kouluaidat saavatkin aina aikaan tällaisen nihkeytymisen! En tiedä, onko klaustrofobia enemmän kuskin vai ponin päässä. Joka tapauksessa kouluradan ratsastus menee aina tällaiseksi tervassa soutamiseksi, oli kyseessä ihan vaan harjoitus tai sitten tositilanne. Voi toki hyvinkin olla, että Vakea hyydytti myös koulutreeniputken jatkuminen jo kolmatta päivää. Tunnin plussana oli kuitenkin kurssin tähän asti paras laukkapätkä verryttelyssä, eli jotain positiivista onnistuin sentään kaivamaan esiin.
Lauantai-iltapäivänä jatkettiin siitä, mihin aamun tunnilla jäätiin. Kurssin ensimmäisten tuntien keskityttyä pääasiassa ravityöskentelyyn oli nyt sitten valokiilassa laukka, tarkemmin ottaen vastalaukka.
Aloitimme ratsastamalla käynnissä radan poikki ja pysähdykset keskipisteeseen. Vakella oli nyt käynnissä vähän huono energia, ja suoristamisen kanssa sai olla tarkkana. Pysähtyessä ei poni pysynyt aivan kuolaimella, eli ajatus ei ollut tarpeeksi eteenpäin. Paikallaan seisoessa se kuitenkin myötäsi niskasta uudelleen. Piti kuitenkin olla erityisen varovainen, ettei Vake liikkeelle lähtiessä erehtynyt ajattelemaan yhtään taaksepäin, eli milliäkään en saanut pysähdyksessä nojata eteen.
Raviverryttelyssä Vakea piti hieman käynnistellä, ennen kuin tuntuma tuli pehmeäksi. Työskentelymotivaatio ei enää vaikuttanut yhtä hyvältä kuin aamulla. Aktiivisuutta piti siis tarkkailla. Ylimääräistä pohkeilla jumputusta ei toki saanut edelleenkään harrastaa, mutta energian hiipuminen kannatti ennakoida ja pyytää pohkeella jo ennen kuin ravin aktiivisuus ehti sammua.
Vastalaukkaa treenattiin tällä kertaa ”kolmen linjan kuviolla”. Tehtävä alkoi kääntymisellä päädystä pitkän sivun ja pituushalkaisijan välissä kulkevalle suoralle linjalle, jolta puolestaan käännyttiin lävistäjälinjalle myötälaukan puolelle. Lävistäjäpätkällä ylitettiin pituushalkaisija, ja käännyttiin sitten vastalaukkaan pituushalkaisijan toiselle puolelle sijoittuvalle suoralle linjalle. Ennen päätyä siirryttiin linjalla raviin. Vasemmassa laukassa Vake oli etenkin vastalaukkaosuudella kovin hidas. Jostain syystä se tuijotti ja epäili edessä olevaa päätyä, mikä tietysti jarrutti laukkaa aivan liikaa. Vastalaukka kuitenkin pysyi yllä kuvion läpi, mutta omalta osaltani meni kyllä heilumiseksi ja tuuppaamiseksi. Siirtyminen raviin tapahtui aina vähän pudottaen, kun Vaken vauhti hyytyi ja hyytyi päätyä kohti. Laukkatehtävän ohessa vuoroa odotellessa tuli kyllä oikein kivaa ja sujuvaa ravityöskentelyä, mutta laukassa ei vaan ollut kunnolla moottoria. Silti ei saisi ajaa ja tuupata istunnalla!
Oikeassa laukassa oli jo lähtökohtaisesti paljon parempi energia. Nyt ohjeena olikin, että vastalaukkaan ei saa tulla liian lujaa. Vauhti ei ongelmia ratkaise. Aluksi Vake laittoi hanskat tiskiin ja pudotti laukan pois siinä kohdassa, kun sen olisi pitänyt vähän tsempata pitääkseen vastalaukan yllä. Istunnan heiluminen ja tuuppaus piti edelleen saada pois, sillä sehän vain ja ainoastaan pahentaa tilannetta silloin, kun ponia alkaa vähän epäilyttää ja hidastuttaa. Ohjeena oli pitää vakaa istunta taakse nojaten ja maiskutuksella kannustaa Vake vastalaukkakaarteen läpi. Koko ajan parannettiin ja aloimme päästä itse kaarteen läpi laukasssa, mutta suoralle osuudelle tullessa Vake sitten pudotti ennakoiden raville. Viimeinen kierros meni kuitenkin aivan nappiin. Nyt laukan tahti säilyi eikä askellus vastalaukkaan tullessa muuttunut yhtään, ja laukka olisi vielä vastalaukkakaarteen jälkeenkin jatkunut vaikka kuinka pitkälle päätyä kohti eli pääsin harkitusti siirtämään raviin. Ilmeisesti Vake oli nyt hoksannut tehtävän juonen, ja minä puolestani hoksasin ratsastaa rauhassa ja heilumatta. Näillä eväin tehtävä sitten onnistui kuin ei vaikeaa olisi koskaan ollutkaan.
Vake oli yleisesti ottaen vähän hyytyneempi tällä tunnilla, mutta olin tosi iloinen kun vaikeamman suunnan vastalaukka onnistui lopulta niin näppärästi. Kummaltakaan ei mennyt hermot vastalaukkatehtävään, vaan kaikessa rauhassa ratsastaen se saatiin lopulta kuntoon. Epäilemättä vastalaukka tulee jatkossakin tuottamaan vielä monta harmaata hiusta, mutta ehkä siinä on sentään vähän edistytty.
Valmennuskurssin toinen päivä alkoi aamutunnilla, jonka päätehtävänä olivat avotaivutukset. Tälläkin tunnilla työskentelimme suurimmaksi osaksi ravissa, ja laukkaa otettiin vain verryttelyssä.
Tunti alkoi mukavasti eilisillä säädöillä. Vake oli alusta alkaen hyvin läpi, kantoi itseään ja oli mukavasti tuntumalla jo heti käynnissä. Ravi lähti myöskin toimimaan oikein kivasti. Vake eteni varsin hyvin itse, ja pyöreys tuli jokseenkin automaattisesti. Paljon ei selässä tarvinnut tehdä, vähän vaan muistuttelin aika ajoin aktiivisuudesta, ja sitten pääsinkin taas palkitsemaan ponin istumalla kyydissä aivan hiljaa. Laukassa meno ei ollut näin ihanan mutkatonta, mutta siinä tuli sentään vähän parempia hetkiä kuin eilen. Ympyröillä sain Vaken vähän pyöristymäänkin etenkin avoimelta sivulta seinälle kääntyessä. Moottoria vaan olisi tarvittu enemmän, jotta tuntuma olisi laukassa tasoittunut kunnolla.
Sitten aloimme työskennellä avotaivutusten parissa. Avoja ratsastettiin ravissa suoralla linjalla, joka sijoittui pitkän sivun ja pituushalkaisijan väliin. Ensin vuorossa oli meidän hankalampi suunta eli oikea kierros. Tässä suunnassa keskityin kääntämään liiaksi päätä ja kaulaa, kun taas etujalat eivät siirtyneet sivulle tarpeeksi. Toisaalta lähdettiin helposti valumaan kokonaan pois linjalta oikealle. Ulko-ohja tarvittiin siis paremmin mukaan estämään sekä liika kaulan taivutus että linjalta ajelehtiminen. Omaa kroppaa piti kääntää selkeämmin avotaivutuksen suuntaan, eli oman oikean olkapään pitäisi olla linjassa ponin vasemman korvan kanssa. Samalla kuitenkin katse tulee pitää suoraan ratsastettavaa linjaa pitkin eteenpäin. Katseen korjaaminen helpottikin linjalla pysymistä ja kolmen uran liikkeen hahmottamista.
Avot vasemmalle olivat meille luontevampia. Tässäkin suunnassa piti silti ensin siirtää etuosaa rohkeammin sivulle. Aluksi kallistelin vasemmalle, mutta sitten korjattiin painoa enemmän menosuuntaan ja taas katse linjaa pitkin suoraan eteenpäin. Tällä oman asennon korjauksella avotaivutus loksahti sitten mukavasti urilleen, ja esitimme jo ihan asiallista kolmen uran poikitusta. Tässä suunnassa myös niska pysyi paremmin pyöreänä liikkeen aikana.
Ravin energia pääsi tunnin aikana avotaivutuksia työstäessä vähän hiipumaan, ja kaikkein sujuvinta meno olikin alkutunnista, jolloin Vake kulki suorastaan hienosti. Kokonaisuutena meni kyllä oikein mukavasti myös tämä toinen kurssitunti. Ponihan ihan toimii!
Viikonlopun ohjelmassa oli Artsin pitämä valmennuskurssi, eli samanlainen kolmipäiväinen tehopaketti kuin minkä menimme heinäkuussa. Tämänkin kurssin ratsastin Vakella. Kurssi alkoi perjantaina, jolloin ratsastimme yhden tunnin, kun taas lauantaina ja sunnuntaina ratsastuskertoja oli kaksi päivässä.
Aloitustunnilla keskityimme perusratsastukseen eli tehtävinä oli väistöjä ja siirtymisiä. Verryttelevänä tehtävänä toimivat väistöt, joita ratsastettiin viimekertaisen valmennuksen tapaan pitkän sivun alusta pituushalkaisijalle. Käynnissä minun piti saada Vake väistämään loivemmin ja enemmän eteen, mutta ravissa sopiva poikituksen aste oli helpompi löytää. Väistöt oikealle sujuivat taas varsin mukavasti ja pehmeästikin. Vasemmalle väistäminen oli tuttuun tapaan työläämpää, ja korjauksena käytettiin asettamista väistön suuntaan. Nenä vasemmalle käännettynä Vake sitten lähtikin vähän parempaan ristiastuntaan.
Väistöjen parissa verrytellessä Vake muokkaantui liikkumaan ravissa oikein kivasti, ja meno vain parani, kun nakkasin toppahanskat syrjään ja vaihdoin ohuemmat hanskat käteen. Tuntuman pitäminen helpottui heti, ja Vake tasoittui tosi hyvin pyöreäksi. Siinä se vaan pysyi hyvällä tuntumalla "itsestään" ja pääsin rauhoittamaan kädet hyvin. Oikeastaan vain pohkeella tarvitsi ajoittain pyytää eteenpäin, ja muuten homma kulki omalla painollaan. Ponin ollessa näin hyvin avuilla oli helppo lähteä ratsastamaan seuraavaa tehtävää, eli lyhyitä käyntiin siirtymisiä lävistäjillä. Siirtymiset onnistuivatkin oikein kivasti. Jarrutus tehtiin taas "polvia sulkemalla" eli ohjaa ei tarvinnut käyttää yhtään, ja tällä tavoin pyöreä niska ja pehmeä tuntuma säilyivät läpi siirtymisen eikä Vake töksähtänyt siirtymisessä ollenkaan. Siirtymisen jälkeen piti ensin pyytää käyntiä aktiiviseksi eteenpäin, sitten antaa hetkeksi rauha ponille reagoida tähän pyyntöön, ja sitten vasta annettiin avut raviin siirtymiseen. Näin vältettiin käynnin aktivoinnin ja raviin siirtämisen sekoittuminen yhdeksi ja samaksi mössöksi eli yhtäjaksoiseksi eteen patisteluksi.
Siirtymistehtävään otettiin mukaan vielä laukka niin, että lävistäjällä siirryttiin ensin ravista käyntiin ja nostettiin käynnistä uuden suunnan laukka. Laukan tullessa mukaan kuvioihin ei meillä säilynyt enää aivan sama vaivattomuus ja suoraviivaisuus kuin ravin ja käynnin välillä työskennellessä, vaan Vake alkoi vähän kiemurtaa ja jännittyä. Tarvittiin siis enemmän ajatusta eteenpäin läpi kaikkien siirtymisten, ja käyntiin siirtyminen piti ratsastaa aivan yhtä rennosti kuin äsken ilman laukannostoa, jottei Vake alkanut töksähdellä tai poikittaa. Itse nostoissa Artsi muistutteli nojaamaan taakse ja istumaan ihan hiljaa, vaikka Vake reagoisikin apuihin vähän viiveellä. Käynnistä laukkaa nostaessa tämä onnistuikin aika hyvin, eli en lähtenyt pahemmin heilumaan ja heittäytymään vaikka poni nosti laukan aika pitkillä piuhoilla. Näin nostoista tulikin ihan asiallisia.
Laukkaa ei tällä kertaa menty enempää kuin lyhyet pätkät nostotehtävän yhteydessä. Sen sijaan lopuksi jatkettiin vielä ravityöskentelyä, ja tehtiin siirtymisiä ravista käyntiin vielä kolmikaarisella kiemuralla. Siirtymiset tapahtuivat siis aina maneesin poikki ratsastaessa. Tällä kuviolla siirtymiset olivat hankalampia kuin lävistäjillä, sillä tässä poni oli vaikeampi pitää suorana kahden ohjan välissä siirtymisten tullessa niin nopeasti vastaan käännöksen jälkeen. Tässä tehtävässä ei eteenpäinpyrkimys säilynytkään yhtä hyvin, ja varsinkin käyntiaskelten aikana meno oli nihkeää.
Lopuksi ravasimme uraa pitkin ja teimme lisäyksiä pitkillä sivuilla. Hetkeksi nuupahtanut eteenpäinpyrkimys löytyi nyt uudestaan, ja ravi kuljetti oikein mukavasti eteenpäin yhtään puskematta. Harvoin tulee Vaken selässä ihan tällaisia "istu ja nauti menosta" -hetkiä! Poni oli nyt mukavan irtonainen ja kuulolla, joten askeleen pidentäminenkin onnistui aivan poikkeuksellisen hyvin. Tahti ja pyöreys säilyivät, eikä tarvinnut työntää hiki hatussa, vaan pienestä pyynnöstä Vake lähti hieman pidentämään ravia ja yhtä nätisti ja tahdissa se tuli pidennyksestä takaisin. Ravi ihan oikeasti kasvoi, ja tämä tuntui jo aivan "oikealta" ravilta eikä töpötykseltä.
Olipa hieno aloitus kurssille! Tänään päästiin hetkellisesti suorastaan uuteen ulottuvuuteen yhteistyössä, ja parhaimmillaan meno tuntui tosi harmoniselta. Tiedä sitten, miksi tänään vaan onnistui niin hyvin, mutta tähän malliin sen kommunikaation pitää pelata! Parhaimmillaan Vake tosiaan kuuntelee hyvin herkällä korvalla mitä siltä pyydetään, kunhan en sekoita sen päätä aivan liiallisella informaatiotulvalla tai ristiriitaisilla avuilla. Kun huomaa, miten herkästi ponin saa jarruttamaan istunnalla, niin pakostakin tulee mieleen, että niitä tahattomiakin jarrutusmerkkejä tulee varmasti annettua paljon. Kunpa siellä selässä osaisikin aina tehdä juuri oleelliset asiat mutta ei mitään ylimääräistä. Tänään onnistuin tässä harvinaisen hyvin!
Maanantain tunnin kohdalla luki "puomitunti" ja ratsukseni tuli Aasia. Päivän tehtävät rakentuivat pituushalkaisijalle rakennetun kolmen pikkuesteen jumppasarjan ympärille. Puomit jäivät maksimissaan noin 40 sentin korkeudelle, mutta esteissä oli kuitenkin tolpat, mistä oli varmasti apua tiukimmissa kääntämistehtävissä.
Aluksi ylitimme maassa olevat puomit ravissa, minkä jälkeen ne nostettiin kannattimilleen ja jumppalinja ylitettiin muutamia kertoja laukassa. Kuhunkin sarjaväliin tuli yksi laukka-askel, ja vielä sarjan jälkeen seurasi kolmen askeleen päässä maapuomi samalla suoralla linjalla. Maapuomin jälkeen tehtävänä oli jarruttaa ja pysäyttää hevonen suoraan kohti lyhyen sivun keskikohtaa. Ensimmäinen kierros meni Aasialta esteitä ihmetellessä, mutta niiden tultua tutuksi laukattiin linjan yli reippaasti ja epäröimättä. Ongelmaksi koitui oikeastaan liiankin innokas meno, eli pysäyttäminen sarjan jälkeen ei onnistunut aivan virtaviivaisesti. Sain kyllä Aasian pysähdykseen turpa seinää vasten, mutta jarrutus tapahtui kovasti kiemurtaen. Osa ongelmaa tuntui olevan se, että sarjalla Aasia sai laukata varsin reippaasti eteen venyäkseen väleihin halutuilla askelmäärillä. Tästä sujuvasta laukasta se ei tietenkään aivan äkkiä tullut kiinni.
Seuraavaksi jatkoimme eksoottisemmilla lähestymisillä, eli hyppäsimme nyt lävistäjillä vinottain sarjan ensimmäisen esteen sekä toisesta suunnasta keskimmäisen esteen. Aasia ei vinolähestymisistä hämääntynyt, vaan laukkasi puomien yli edelleen hyvällä imulla. Oikeasta vasempaan jopa laukanvaihto onnistui näppärästi. Seuraava tehtävävariaatio oli jo haastavampi, sillä nyt hypättiin ensimmäinen este vinottain laukkaa vaihtamatta, käännettiin sen jälkeen voltti seinälle ja tästä heti vinottain keskimmäiselle esteelle, jolla vaihtui laukka. Tämän jälkeen seurasi samanlainen voltti seinälle toiseen suuntaan ja lähestyminen vinottain viimeiselle esteelle. Ohjeena oli tietenkin pitää poni tarpeeksi rauhallisessa tempossa, sillä kaahaten eivät näin tiukat käännökset onnistuisi. Selvisimme kuitenkin tehtävästä paremmin kuin osasin odottaakaan. Aasia kääntyi ihan näppärästi ja pysyi reiteillä, laukassa säilyi energia ja laukka myös pysyi yllä tiukoista kurveista huolimatta. Ensimmäisen voltin lopulla käytiin hetkellisesti ravissa kun ei tasapaino riittänyt, mutta muuten mentiin oikein sujuvasti ja näppärästi ja aina tuli myötälaukkakin joka puomilta.
Käännöstehtäviä tuli vielä lisää, sillä seuraavaksi kurvasimme pitkältä sivulta U-käännöksen toisen ja kolmannen esteen väliin ja hyppäsimme edessä olevan kahden esteen sarjan. Haasteena oli siis saada energia säilymään kaarroksessa sekä hevonen nopeasti suoraksi, jotta yhden askeleen sarjaväli onnistuisi sujuvasti näin tiukasta lähestymisestä. Aasia hanskasi myös tämän tehtävän näppärästi, sillä ajatus eteenpäin säilyi hyvin koko ajan ja kaarteesta puomeille suoristaessa poni lähti pohkeesta napakasti eteen. Kohtalaisen suoraksikin onnistuin sen saamaan.
Tunnin päätteeksi saimme tiukimpien käännöstehtävien jälkeen mennä vielä vähän helpomman pätkän. Nyt pitkältä sivulta käännettiin voltti sarjan keskimmäisen esteen yli, sitten laukattiin päädyn kautta koko sarjan yli suoraan suuntaa vaihtaen, käännettiin toiselta pitkältä sivulta taas voltti keskimmäisen esteen yli, ja lopuksi vielä laukkailtiin molemmista suunnista vinolähestymiset keskimmäisen esteen yli. Tämäkin sujui ihan asiallisesti, tosin pidemmillä laukkaosuuksilla Aasia pääsi venähtämään jo turhankin pitkäksi, ja tipahdettiin jossain kurvissa raville. Muuten poni kyllä meni tasaisesti kuin juna eteenpäin.
Olipa oikein hauska tunti, ja tällaisia tiukkaakin tiukempia käännöksiä on turvallista treenailla kavalettikorkuisilla esteillä. Aasia yllätti oikein positiivisesti, kun se oli käännöksissä niin näppärä ja koko ajan tilanteen tasalla. Siitä on kyllä paljon apua, että ponilla on riittävästi omaa energiaa, joka ei tiukoissakaan kurveissa hyydy.
