Viimeisenä kurssipäivänä ohjelmassa oli iltapäivällä rataharjoitus, ja sitä ennen aamun tunti käytettiin radan tehtävien harjoitteluun. Maneesin oli pystytetty kouluaidat, joten koko tunti mentiin 20x40 metrin radalla. Valkoisten aitojen olemassaololla oli taas oma vaikutuksensa Vaken liikkumiseen. Ensimmäisten kurssipäivien mukava energia ja liikkumisen helppous oli tiessään, ja alusta alkaen meno oli aika nihkeää. Se vaivaton eteneminen, joka viimeksi eilen tavoitettiin, vaihtui nyt mönkimiseen. Ratsastamisesta tuli työläämpää, eikä Vakekaan tietysti ollut järin yhteistyöhaluinen, kun jouduin koko ajan patistelemaan sille lisää energiaa. Laukkaverryttelyssä Vake sentään jo hieman heräsi sen jälkeen, kun oli ensin protestoinut raipalla hätistelyä parilla pompulla. Sen jälkeen mentiin hetki vähän ärhäkämmin eteenpäin, ja moottorin käynnistyttyä laukassa olikin sata kertaa parempi rytmi ja tuntuma.
Treenasimme kouluratamme eli K.N. Specialin osiin paloiteltuna. Omaa tehtävävuoroa odotellessa yritin ravissa työstää Vakea paremmaksi, mutta se oli jo tilanpuutteenkin vuoksi aika hankalaa. Jonkinasteinen nihkeily siis jatkui edelleen. Alkutervehdyslinjan sekä loivien kiemuroiden tiet hanskasin aika hyvin, eikä niiden osalta ollut suuremmin korjattavaa. Näidenkin aikana olisi kuitenkin kaivattu raviin parempaa imua ja eloisuutta. Lyhyelle sivulle tuomarin eteen ratsastettavissa volteissa oli sitten enemmän harjoiteltavaa. Voltin sijoittuessa lyhyelle sivulle oli erityisen tärkeää välttää kuvion pullistumista liian isoksi sivuiltaan, ja ohjeena olikin sijoittaa voltti tiukasti maneesin katon lamppurivien linjojen rajaamalle alueelle siten, ettei kummaltakaan sivulta menty viittä metriä lähemmäs pitkää sivua. Olin aluksi huolimaton, ja päästin Vaken liiraamaan voltin uralta ratkaisevasti ulospäin. Tuloksena oli liian iso voltti ja sakkokierros tiukemmin kääntäen. Sama tapahtui molempien suuntien volttien kanssa, eli voltin sai todellakin kääntää huomattavasti tiukemmin kuin olin ennakoinut.
Siirtymiset käyntiin lävistäjällä sekä pitkän sivun alussa onnistuivat ihan asiallisesti, mutta eivät valitettavasti yhtä upeasti kuin perjantaina harjoittelemamme vastaavat siirtymiset. Käyntiosuudella olisi kaivattu taas paljon lisää vilkkautta etenemiseen, ja pohkeen takana löntystellyn käynnin jälkeen ei tietysti laukkaankaan päästy kovin hyvillä tulilla. Laukat olivat tietenkin se suurin kompastuskivi. Vake nosti laukan asiallisesti, mutta pääty-ympyrän alkaessa suoraan nostosta oli kuski taas liian hidas ja huolimaton. En kaartanut ajoissa, vaan päästin Vaken kulmaan asti, jolloin en saanutkaan ratsastettua pyöreää ja riittävän isoa ympyrää. Ylipäänsä laukassa täsmällinen ohjaaminen oli huonon energian vuoksi hankalaa.
Oikean laukan lävistäjä vaati taas työstämistä. Sattui vielä niin huono tuuri, että juuri ennen tehtävän aloittamista Vake vähän säikähti jotain lävistäjän päättävässä kulmassa, ja kun kohta lähestyimme samaa kulmaa lävistäjältä, niin kyllähän poni jarrutti. Laukka putosi siis pois liian aikaisin, ja jouduimme ottamaan muutamankin yrityksen, ennen kuin sain laukan pysymään suunnilleen loppuun asti. Liikaa ei saanut lennättää eteen, mutta rytmin oli säilyttävä. Jos laukka putosi pois, piti välittömästi pysäyttää eikä jatkaa ravia eteenpäin. Kun lävistäjä saatiin lopulta tehtyä tyydyttävästi, kävimme läpi vielä vasemman laukan kuviot. Lävistäjää jankatessa Vake oli ottanut sen verran kierroksia ja kuskikin sisuuntunut, että loppuosa sujuikin jo aika hyvällä energialla. Vasemmassa laukassa vaan tuli pientä pukkia protestina sisäpohkeeseen, minkä seurauksena Vake pääsi kiilaamaan liikaa sisään ja ympyrä meni liian pieneksi. Taas oli siis ohjausongelmia. Vasemman laukan lävistäjä ei tuottanut suurempaa ongelmaa, ja laukasta käyntiin me kyllä aina päästään ihan kätevästi. Jarrut ainakin löytyy jos ei muuta!
Tämä oli selkeästi kurssin heikoin tunti. Miten ne kouluaidat saavatkin aina aikaan tällaisen nihkeytymisen! En tiedä, onko klaustrofobia enemmän kuskin vai ponin päässä. Joka tapauksessa kouluradan ratsastus menee aina tällaiseksi tervassa soutamiseksi, oli kyseessä ihan vaan harjoitus tai sitten tositilanne. Voi toki hyvinkin olla, että Vakea hyydytti myös koulutreeniputken jatkuminen jo kolmatta päivää. Tunnin plussana oli kuitenkin kurssin tähän asti paras laukkapätkä verryttelyssä, eli jotain positiivista onnistuin sentään kaivamaan esiin.
Treenasimme kouluratamme eli K.N. Specialin osiin paloiteltuna. Omaa tehtävävuoroa odotellessa yritin ravissa työstää Vakea paremmaksi, mutta se oli jo tilanpuutteenkin vuoksi aika hankalaa. Jonkinasteinen nihkeily siis jatkui edelleen. Alkutervehdyslinjan sekä loivien kiemuroiden tiet hanskasin aika hyvin, eikä niiden osalta ollut suuremmin korjattavaa. Näidenkin aikana olisi kuitenkin kaivattu raviin parempaa imua ja eloisuutta. Lyhyelle sivulle tuomarin eteen ratsastettavissa volteissa oli sitten enemmän harjoiteltavaa. Voltin sijoittuessa lyhyelle sivulle oli erityisen tärkeää välttää kuvion pullistumista liian isoksi sivuiltaan, ja ohjeena olikin sijoittaa voltti tiukasti maneesin katon lamppurivien linjojen rajaamalle alueelle siten, ettei kummaltakaan sivulta menty viittä metriä lähemmäs pitkää sivua. Olin aluksi huolimaton, ja päästin Vaken liiraamaan voltin uralta ratkaisevasti ulospäin. Tuloksena oli liian iso voltti ja sakkokierros tiukemmin kääntäen. Sama tapahtui molempien suuntien volttien kanssa, eli voltin sai todellakin kääntää huomattavasti tiukemmin kuin olin ennakoinut.
Siirtymiset käyntiin lävistäjällä sekä pitkän sivun alussa onnistuivat ihan asiallisesti, mutta eivät valitettavasti yhtä upeasti kuin perjantaina harjoittelemamme vastaavat siirtymiset. Käyntiosuudella olisi kaivattu taas paljon lisää vilkkautta etenemiseen, ja pohkeen takana löntystellyn käynnin jälkeen ei tietysti laukkaankaan päästy kovin hyvillä tulilla. Laukat olivat tietenkin se suurin kompastuskivi. Vake nosti laukan asiallisesti, mutta pääty-ympyrän alkaessa suoraan nostosta oli kuski taas liian hidas ja huolimaton. En kaartanut ajoissa, vaan päästin Vaken kulmaan asti, jolloin en saanutkaan ratsastettua pyöreää ja riittävän isoa ympyrää. Ylipäänsä laukassa täsmällinen ohjaaminen oli huonon energian vuoksi hankalaa.
Oikean laukan lävistäjä vaati taas työstämistä. Sattui vielä niin huono tuuri, että juuri ennen tehtävän aloittamista Vake vähän säikähti jotain lävistäjän päättävässä kulmassa, ja kun kohta lähestyimme samaa kulmaa lävistäjältä, niin kyllähän poni jarrutti. Laukka putosi siis pois liian aikaisin, ja jouduimme ottamaan muutamankin yrityksen, ennen kuin sain laukan pysymään suunnilleen loppuun asti. Liikaa ei saanut lennättää eteen, mutta rytmin oli säilyttävä. Jos laukka putosi pois, piti välittömästi pysäyttää eikä jatkaa ravia eteenpäin. Kun lävistäjä saatiin lopulta tehtyä tyydyttävästi, kävimme läpi vielä vasemman laukan kuviot. Lävistäjää jankatessa Vake oli ottanut sen verran kierroksia ja kuskikin sisuuntunut, että loppuosa sujuikin jo aika hyvällä energialla. Vasemmassa laukassa vaan tuli pientä pukkia protestina sisäpohkeeseen, minkä seurauksena Vake pääsi kiilaamaan liikaa sisään ja ympyrä meni liian pieneksi. Taas oli siis ohjausongelmia. Vasemman laukan lävistäjä ei tuottanut suurempaa ongelmaa, ja laukasta käyntiin me kyllä aina päästään ihan kätevästi. Jarrut ainakin löytyy jos ei muuta!
Tämä oli selkeästi kurssin heikoin tunti. Miten ne kouluaidat saavatkin aina aikaan tällaisen nihkeytymisen! En tiedä, onko klaustrofobia enemmän kuskin vai ponin päässä. Joka tapauksessa kouluradan ratsastus menee aina tällaiseksi tervassa soutamiseksi, oli kyseessä ihan vaan harjoitus tai sitten tositilanne. Voi toki hyvinkin olla, että Vakea hyydytti myös koulutreeniputken jatkuminen jo kolmatta päivää. Tunnin plussana oli kuitenkin kurssin tähän asti paras laukkapätkä verryttelyssä, eli jotain positiivista onnistuin sentään kaivamaan esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti