Kavalettikurvailua

Valmistautuminen helatorstain estekisoihin alkoi tänään kavalettitehtävien merkeissä. Edellisestä esteharjoituskerrasta ehtikin vierähtää tasan kuukausi. Sain tunnille Eetun, jolla olen suunnitellut kisoihin osallistuvani. Luokkavaihtoehtoina kisoissa löytyy 50-60 cm sekä 70-80 cm, ja kun tämän tädin kauhuraja menee tällä hetkellä 70 cm:n kohdalla on luokkavalintani siten se 50-60 cm. Tällä vuosikymmenellä olen ylittänyt 80 cm esteen vain kerran (ja sekin oli jumppasarjan päätteeksi), joten ei ole järkeä (eikä ponin kannalta reilua) lähteä muutenkin jännittävässä kisatilanteessa kasikymppiä kokeilemaan. Ihan sama mitä sitä on joskus esihistoriallisina aikoina kisannut kun päivän kunto on se mikä on.

Tunti aloitettiin ravi- ja laukkaverryttelyllä pyrkien hevosten suoristamiseen vasta-asetuksilla sekä takaosan siirtämisillä. Eetu teki ravissa näpsäkät väistöt suunnilleen ajatuksen voimalla, mutta kipitteli lyhyellä askeleella ja selkä alhaalla kuten sillä on tapana. Laukassakin olisi saanut olla pidempi askel ja enemmän tarmoa. Asettaminen oli vasemmalle työläämpää kuin oikealle ja kumpaankaan suuntaan en päässyt asetuksesta kunnolla myötäämään.

Esteharjoitukset aloitettiin puomi-kavaletti-puomi -linjalla oikeassa laukassa. Ensimmäisellä kierroksella Eetu tahtoi ottaa pieniä tikitysaskeleita juuri ennen ensimmäiselle puomille tuloa, mutta toisella yrityksellä tultiin tehtävään jo sujuvampaa laukkaa. Molemmilla kerroilla oikea laukka säilyi puomien ja kavaletin ylityksessä, mikä oli oikein positiivista ottaen huomioon Eetulla aiemmin havaitsemani taipumuksen suosia vasenta laukkaa esteeltä alastullessa. Seuraavaksi jatkettiin samalta puomi-kavalettisarjalta kaareva linja seuraavalle kavaletille (kuvassa punaiset nuolet) ja tämän jälkeen kaarrettiin edelleen oikealle. Tätä tehtävää otettiin myös kaksi kierrosta, jotka molemmat sujuivat Eetun kanssa ongelmitta oikean laukan säilyessä hienosti koko ajan.

Tämän jälkeen siirryttiin "kiemuralinjalle" (kuvassa kavaletit sinisillä nuolilla). Ensin ratsastettiin vain kahta ensimmäistä kavalettia tullen ensimmäiselle vasemmasta kierroksesta kulmasta kääntäen ja jälkimmäiseltä käännyttiin oikealle seuraavan kavaletin edestä. Tässä vaiheessa Eetusta alkoi löytyä kunnolla virtaa ja se lähti kulmasta ensimmäiselle kavaletille kääntäessä porhaltamaan korvat tötteröllä eteen. Molemmat kavaletit ylittyivät siis varsin energisessä laukassa ja sujuvasti eikä Eetu harkinnutkaan mitään miniaskeleita esteen juureen vaan ponkaisi hyppyyn mielummin kauempaa. Laukat olivat oikein kummaltakin kavaletilta laskeutuessa, hajamielisyyksissäni vain jatkoin jälkimmäiseltä suoraan kohti päätyä enkä kurvannut oikealle kuten oli tarkoitus. Lopuksi lisättiin tehtävään vielä kolmaskin kavaletti. Eetu liikkui edelleen innokkaan pörhäkästi joten miniesteet ylittyivät vauhdilla ja sujuvasti. Ensimmäisellä kierroksella vain viimeisellä kavaletilla laukka ei vaihtunut vasemmaksi - syynä oli ehkä pitkä ja laaka hyppy ja/tai se etten johtanut vasemmalle tarpeeksi selkeästi. Toisella kierroksella sitten olivat kaikki laukat kohdillaan, tosin saatoin viimeisessä hypyssä johtaa nyt puolestaan turhan voimakkaasti sillä Eetu kurvasi sen jälkeen vasemmalle varsin tiukasti. Tähän onnistuneeseen suoritukseen oli kuitenkin hyvä lopettaa tältä erää.

Kääntämistehtävät onnistuivat meiltä tänään siis varsin nappiin, ainoastaan yhden kerran tultiin kavaletilta alas väärässä laukassa. Tämä oli paremmin kuin uskalsin odottaa sillä aiemmin Eetulla hypätessäni on ongelmana ollut nimenomaan väärät laukat esteiden jälkeen. Ehkä asiaa auttoi nyt se että "esteet" olivat niin pieniä ettei kuskin tarvinnut yhtään jännittää ja panikoida vaan saattoi kunnolla keskittyä kertomaan ratsulle mihin suuntaan ollaan menossa. Puomien noustessa jo vaikka sinne 60 cm:iin en ehdi esteellä enää ajatella seuraavaa tehtävää ja sinne kääntymistä kun kaikki keskittyminen menee käsilläolevasta hypystä selviämiseen. Tämän luulisin olevan ainakin yksi tekijä siinä miksi pikkukavaleteilla ei oikeiden laukkojen löytymisessä ollut sellaisia vaikeuksia kuin varsinaisilla esteillä. Lisää siis keskittymistä ja vähemmän panikointia sinne esteillekin niin hyvä tulee.

Tältä päivältä joka tapauksessa papukaijamerkki Eetulle joka oli niin täpinöissään 30-40 cm kavalettien hyppäämisestä.

Etuosa takaosan eteen eli jumppaa Jussille ja aivojumppaa kuskille

Tänään jatkettiin vielä koulutreenejä istuntateemalla ja samalla pyrittiin parantamaan hevosten suoruutta avotaivutusten kautta. Ratsukseni sattui Jussi, joten ei muuta kuin kokeilemaan joko yhteistyö alkaisi pelittää vähän paremmin kuin parilla edellisellä Jussi-kerralla.

Ratsastimme koko tunnin voltteja sekä avotaivutuksia uraa pitkin ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta laukassa. Alku oli Jussin kanssa tosi nihkeää, se liikkui todella pitkänä ja tahmeasti eikä meinannut asettua kunnolla. Pidä siinä sitten oma käsi rentona ja pehmeänä kun hevonen on edestä ihan tönkkö ja vetää kaulaa kilometrin mittaiseksi kuin mikäkin kyntöhevonen. En lähtenyt tästä kuitenkaan ottamaan suurempaa stressiä kun kerran koulukisoja ei ole tulossa pitkään aikaan tiesin jo etukäteen että minulla ei tällä hetkellä syystä tai toisesta homma suju Jussin kanssa niin hyvin kuin joskus aiemmin ja ei ole mitenkään ennenkuulumatonta jos se kulkeekin ihan väärinpäin. Niinpä en sortunut mihinkään "iik pakko saada puten kaula kaarelle vedänjunttaansahaan" -paniikkiratkaisuihin vaan totesin että lähdetäänpä tästä kaikessa rauhassa työskentelemään ja katsotaan alkaako hevonen pikkuhiljaa pehmetä. Hetkittäin Jussi kevenikin edestä ja myötäsi vähän niskasta kun ratsastin volteilla ja ympyröillä. Avotaivutukset tuppasivat olemaan vähän epämääräistä nyhertämistä; välillä oli liian vähän poikitusta, välillä kaula liikaa mutkalla ja ulkolapa karkuteillä. Kaiken muun tekemisen lomassa yritin muistaa taas sitä istuntaakin, eli välttää selän notkolle menemistä, säilyttää kyynärkulman ja olla puristamatta polvella ja reidellä. Kaikkiaan palapelissä tuntui olevan vähän liian monta palaa hallittavana (pysy rentona, kontrolloi hevosen ulkolapa, älä jännitä kättä, pidä kuitenkin kädet hiljaa, aseta hevonen, johda etuosaa sisälle, säilytä aktiivinen ravi, muista lantion asento)...

Vasemmassa kierroksessa ravatessa ope laittoi niin kuskin kuin hevosenkin töihin Jussin vinouden korjaamiseksi. Jussihan puksuttaa mielellään menemään takaosa vasemmalla ja oikea lapa ulos pullahtaneena. Tätä en ole voinut olla huomaamatta joka ikinen kerta kun sillä ratsastan mutta en ole oikein osannut lähteä tilannetta kunnolla korjaamaan. Yleensä olen ajoittain yrittänyt töniä vasemmalla pohkeella takaosaa oikealle, mutta tokihan oikea ratkaisu on korjata pikemminkin etuosaa takaosan eteen kuin päinvastoin. Nyt sitten ongelmaan pureuduttiin ympyrällä ulos eli oikealle asettaen ja samalla etuosaa sisälle johtaen ja hieman takaosaa ulos väistättäen - ikään kuin sulkutaivutusta oikealle ratsastaen. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta sitkeä yrittäminen palkittiin lopulta jonkinasteisena hevosen suoristumisena. Kovasti vain itse jännityin niin kädestä kuin koko istunnastakin siinä yhtäaikaa asettaessa, etuosaa johtaessa ja takaosaa väistättäessä. Kun suoristavat avut oli saatu läpi Jussi alkoi kuitenkin liikkua ainakin hetkellisesti paremmin pyöreänä ja rupesi jo ihan kantamaankin itseään. Lopputunnista ei sitten se takaosa ollut ehkä enää niin pahasti vasemmalla ja aina tarvittaessa pyrin toistamaan samaa suoristamiskuviota.

Suoristamisväännön jälkeen jatkettiin vasemmassa laukassa ja Jussi toimi tässä vaihessa jos nyt ei superhienosti niin ihan kivasti kuitenkin. Tunnin onnistuneimmat avotaivutuspätkät taisi tulla nimeomaan vasemmassa laukassa. Jonkin verran oli kuitenkin vaikeuksia saada ohjastuntuma laukassa rennoksi ja huomasin jääväni vetämään turhan jännittyneellä kädellä. Laukassa tahtoi tulla myös liikaa notkoa alaselkään, mikä sitten johtaa siihen että lantio ei voi myötäillä hevosen liikettä oikein ja hevonenkin alkaa liikkua selkä alhaalla. Oikea laukka ei jostain syystä toiminut yhtä hyvin kuin vasen, ehkä osasyynä oli se etten saanut pidettyä vasemmalla kädellä tarpeeksi vakaata ulko-ohjan tukea. Niin opettajan kuin itsenikin tekemä havainto oli että oikea käteni pysyy kyllä ihan nätisti hiljaa mutta vasen käsi vaan elää koko ajan omaa elämäänsä. Volteilla ja ympyröillä ratsastettiin askelta vähän pidemmäksi, ja avotaivutukseen tullessa oli tarkoitus koota ja lyhentää laukkaa. Jussi tuntuikin reagoivan ihan hyvin laukan kokoamiseen istunnalla, mutta muutamia kertoja se myös tiputti tässä kohtaa raville kun unohdin pohkeeni kokonaan.

Lopuksi kevyessä ravissa Jussi tuntui toki huomattavasti paremmalta kuin tunnin alkuun, vaikka onhan se joskus paremminkin minulla kulkenut. Jonkin verran Jussi kuitenkin pyöristi kaulaansa ja ehkäpä selkäänsäkin, ja pohkeella pyytäessä sen sai ravaamaan aktiivisemmin ja pidemmällä askeleella toisin kuin vielä alkutunnista jolloin eteenratsastus aiheutti lähinnä lyhyellä askeleella kipitystä jännittyneenä ja pää ylhäällä.

Jotenkin tästä tunnista tuntui jäävän tavallistakin enemmän analysoitavaa, enkä taida ihan kaikkea tässä nyt osata hahmottaakaan. Välillä oli parempia pätkiä ja välillä huonompia pätkiä, ja matkassa tuntui olevan niin monta muuttujaa jotka yhdessä vaikuttivat välillä oikein ja välillä väärin. Selkeitä havaintoja olivat 1) oikean istunnan merkitys (jälleen kerran), etenkin lantion asento (muutokset tässä saivat aikaan välittömästi muutoksia myös hevosen liikkumisessa; erityisesti laukassa tulee varoa selän menemistä notkolle); 2) hevosen suoristamisen tärkeys (johan alkoi kummasti pelittää kun oli siirretty etu- ja takaosa samalle linjalle, ja nyt myös konkreettisemmin tiedän miten tämä suoristaminen tulee tehdä); sekä 3) apujenkäyttöni, erityisesti käsieni häiritsevä jännittyneisyys ja vasemman käden levottomuus (huolestuttaa että teen hommasta Jussi-paralle epämiellyttävää kun käteni ovat tällaiset). Kaikki muu onkin sitten vähän epämääräisempää mössöä. Positiivista tällä tunnilla oli kuitenkin huomata että onnistuin hieman aiempaa paremmin säilyttämään oikean istunnan samalla kun vaikutin hevoseen. Myös pohkeen käyttö taisi olla nyt paremmalla tolalla, en huomannut juurikaan syyllistyväni kantapäillä kaivamiseen ja puristamaan jäämiseen. Oikeaan suuntaan siis olen menossa, hyvin hitaasti mutta päättäväisesti kuin täti ratsailla mummo lumessa.

Lisää istunnan hiontaa

Istuntateemalla jatkettiin tänäänkin, ja ratsukseni sain istunnalle herkän Roosan. Tunti aloitettiin varmalla istunnantuhoajalla eli pohkeenväistöillä käynnissä uraa pitkin. Väistöjen välissä verryteltiin pääty-ympyröillä kevyessä ravissa. Positiivista oli että Roosa liikkui tänään alusta asti reippaasti eteen eikä jumittanut ravissa tai käynnissä ollenkaan. Yritin kiinnittää huomiota lantion oikeaan asentoon kuten viime tunnilla neuvottiin ja samalla pyrkiä rentouteen, mutta väistöissä rentous tuppasi häviämään niin kuskista kuin ponistakin. Aluksi oikeaan kierrokseen väistöt menivät vähän kiemurteluksi ja Roosa kulki kaula vasemmalle mutkalla oikean lavan karatessa alta. Huomasin taas istuvani paino vasemmalla, mutta yrityksistä huolimatta en saanut tätä väistöissä korjattua. Vasempaan kierrokseen väistöt sujuivatkin paljon paremmin, ja keskellä satulaa istuminen oli helpompaa. Eipä ollut suinkaan ensimmäinen kerta kun olen huomannut että vasemman pohkeen väistättäminen on minulle jotenkin ihan kamalan vaikeaa kun taas oikean pohkeen väistätys toimii paremmin. Samanlainen toispuoleisuus näkyy minulla esimerkiksi luisteluhiihdossa: hiihdän kaksipotkuisesti eli työntö sauvoilla tulee vain toisen jalan potkulle, ja pystyn tämän tekemään ainoastaan vasemmalle jalalle. Jos yritän vaihtaa oikealle niin motoriikka pettää täysin ja sotkeudun pian jalkoihini ja sauvoihini ja olen nenälläni ladussa. Jotenkin siis liikeratani ovat täysin toispuoleisia ja epäsymmetrisiä, ja tämä kyllä valitettavasti näkyy erityisesti silloin kun hevosen selkään kiipeän.

Väistöjen ja raviverryttelyn jälkeen jatkettiin istuntatreenejä laukassa aloittaen vasemmassa kierroksessa. Ideana oli päästä lyhentämään ja kokoamaan sekä pidentämään laukkaa istunnan muutoksilla. Minulla oli kuitenkin ihan tarpeeksi tekemistä saada poni pysymään ylipäänsä minkäänlaisessa laukassa. Laukannostot olivat Roosan kanssa jälleen kerran tosi hankalia ja laukkaan päädyttiin usein enempi tai vähempi rumasti ajamalla. En ole oikein varma johtuuko nostojen nihkeys siitä että Roosa ei vaan välitä kuunnella pohjetta vaiko siitä että laukka-apuni kaikkine heijaamisineen ovat sille liian epäselvät. Kun laukkaan oli päästy tuntui istuminen suhteellisen luontevalta, mutta pienetkin tahattomat muutokset asennossa saivat Roosan taas tiputtamaan raville mistä takaisin laukkaan pääseminen oli jälleen työn ja tuskan sekä ruman ratsastuksen takana. En siis juurikaan päässyt laukkaa kokoamaan vaan keskityin ihan vain laukan säilyttämiseen sekä muutamaan askeleenpidennykseen. Poni kulki aika selättömästi ja pää taivaissa.

Laukan jälkeen ratsastettiin hetki harjoitusravia, missä myöskin tehtiin temponmuutoksia. Ravissa nämä sujuivatkin ihan mukavasti ja Roosa reagoi hyvin istuntaan. Ravin kokoaminen istuntaa tiivistämällä ja tästä eteen ratsastus istunnalla ja pohkeilla saivat Roosan hetkellisesti jopa vähän pyöristymään kaulasta ja niskasta. Pohkeeni meinasivat tälläkin kertaa työntyä liikaa eteen ja niiden paikkaan sai tosissaan kiinnittää huomiota. Kädet meinasivat myös tuttuun tapaansa painua alas mutta muistin niitä aina välillä nostaa ylemmäs. Ainakin kädet tuli tänään pidettyä suhteellisen rauhallisena ja paikoillaan, mutta rentoutta niihin olisin toivonut vielä lisää.

Lopuksi laukattiin vielä oikeaan kierrokseen ympyröillä, ja tunnin parhaat hetket tulivat tässä kohtaa. Roosa laukkasi alkuun vähän nelitahtisesti ja tahmaisesti, ja kun opettajan kehotuksesta aktivoin ulkotakajalan töihin ulkopohkeella ja raipalla löytyikin sieltä oikein mukavaa laukkaa. Oma istunta loksahti kohdilleen ja poni kulki mukavasti pyöreällä kaulalla ja selällä sopivasti kuolaimeen tukeutuen ja pehmeällä tuntumalla. Tässä nirvanassa onnistuttiin menemään muutama ympyrä laukkaa, ja pystyin tekemään pari varovaista askeleenpidennystä ja niistä kiinniottamista.

Laukan jälkeen tehtiin vielä loppuverryttely ravissa. Roosa liikkui tässä vaiheessa mukavasti eteen niin että sitä pääsi ohjallakin ratsastamaan liikkeen sammumatta. Muutamia hyviä pyöristymisen hetkiä tuli kunhan vaan muistin keskittyä istumaan lantio oikeassa asennossa ja reidet ja polvet irti satulasta sekä säilyttämään sopivan rennon ja tasaisen ohjastuntuman.

Lopputunnin onnistumisista jäi hyvä fiilis, joten karmeat laukannostoyritelmät eivät niin jääneet harmittamaan. Yleisesti ottaen tuli sellainen olo että alan vähän päästä jyvälle Roosasta. Opettajan mukaan istuntani on todella selvästi kehittynyt viime aikoina, ja tämä tietysti oli ilahduttavaa kuulla. Eipä siitä lähtötilanteesta tietysti ollutkaan oikein muuta suuntaa kuin ylöspäin, mutta hyvä jos ei ratsastukseni ole enää ihan niin kamalaa vaan harjoittelu on tuottanut jotain tulosta.

Istuntatunti

Olin kisojen jälkeen päättänyt (jälleen kerran) että nyt muuten laitetaan tämän tädin istunta kuntoon, joten tämänpäiväisen tunnin istuntateema sopi tähän kohti kuin nenä naamaan. Kaiken lisäksi pohdiskelin matkalla tallille että olisi kiva mennä Potterilla, ja sattuipa niin että juuri Potter minulle oli tällä kertaa listaan merkitty.

Tänään siis keskityttiin täysin istuntaan. Aivan alkuun opettaja otti jokaisen yksi kerrallaan kentän keskelle ja opasti lantion oikean asennon löytämisessä sekä muissa istuntaseikoissa. Ohjeena oli tuoda lantio rintakehän alle niin että selkä ei ole notkolla eikä myöskään ylävartalo liian takana. Lantion niksauttaminen eteenpäin niin että alaselän notko katosi tuntui vetävän minut ihan lysyyn ja selän köyryyn hartiat eteen, mutta löysin sitten opettajan ohjauksella jonkinlaisen tasapainon niin että alaselkä ei ollut notkolla mutta samalla ei myöskään yläselkä kumarassa. Sitten vaan olisi pitänyt saada vielä vähän rentoutta koko pakettiin. Seuraava osa palapeliä oli jalkojen asento; kehotuksena oli avata lonkkia niin että reidet ja polvet olivat paremmin irti satulasta ja samalla alapohje asettui oikealle paikalleen. Opastuksena oli, että etureisien sekä pakaralihasten ei kuuluisi olla jännittyneenä vaan takareidet ovat ne joiden lihakset tekevät työn pitääkseen lonkat auki ja jalat oikeassa asennossa. Tähän sitten vielä päälle se käsien oikea asento ja pehmeys. Ihan riittävän vaikeaa oli saada pysymään koko paketti kasassa hevosen seistessä paikoillaan, saati sitten kun lähdettiin liikkeelle tai siinä vaiheessa kun piti millään lailla vaikuttaa hevoseen... Tärkeimmäksi palaseksi kuitenkin nostettiin lantion asento ja käyttö, joten päähuomio siihen ensin jos ja kun ei ihan kaikkia osasia voi yhtä aikaa korjata.

Alkuun istuntaa ja hevosten liikkumista kuulosteltiin käynnissä tehden pysähdyksiä istuntaa tiivistäen. Potter käveli varsin verkkaisesti ja pohkeen takana, ja sain ohjeeksi rauhoittaa oman ylävartalon sekä lantion niin etten yritä niillä työntää hevosta eteenpäin vaan lantio liikkuu ainoastaan sen verran kuin hevosen liike saa aikaan ja ylävartalo on mahdollisimman hiljaa. Harjoituksia jatkettiin kevyessä ravissa, ja tokihan istunta pysyi jotenkuten kasassa niin kauan kun ei ajatellut tai tehnyt mitään muuta, mutta heti kun alkoi vaikuttaa hevoseen esimerkiksi ympyrälle asettaessa ja taivuttaessa tai vaikka ihan yksinkertaisesti pohkeella eteen pyytäessä homma levisi taas ja perusvirheet palasivat saman tien. Yritin keskittyä ratsastamaan mahdollisimman rauhallisella kädellä mutta kyllähän ne räpylät siinä elivät taas ihan liikaa. Potter vähän viskoikin päätään välillä vaikka kuinka yrtitin olla kiltisti ja hiljaa käsieni kanssa (sen mitä nyt lantioon ja ylävartaloon keskittymiseltä ehdin).

Hetken aikaa ratsastettiin myös harjoitusravia missä jälleen sain kehotuksen antaa lantion olla se hevosen liikkeitä myötäilevä osa ylävartalon pysyessä paikoillaan. Sitten siirryttiinkin ratsastamaan laukkaa aloittaen vasemmasta kierroksesta. Potter tuntui laukkaavan nelitahtisesti ja löysästi, ja sorruin siinä taas heilumaan liikaa yrittäessäni työntää hevosta eteenpäin. Tuntui että istuntapakka hajosi ihan täysin, ja kaiken lisäksi tunsin jälleen kenottavani paino vasemmalla ja vasen kylki linkussa, mutta en tätä tiedostamisesta huolimatta onnistunut täysin korjaamaan. Käsien ja koko istunnan rauhoittamiseksi sain kehotuksen olla pyytämättä hevoselta ohjilla mitään ja ainoastaan pitämään tasaisen pehmeän tuntuman laukassa. Kun suunta vaihdettiin oikealle muuttui laukkaaminen helpommaksi kuin taikaiskusta. Tässä kohtaa tuli se hetki kun asiat tuntui vähäsen loksahtavan paikoilleen ja istuminen tuntui luontevalta. Selvästi tunsin että näin tämän pitää olla, vaikka en ihan varma olekaan miten siihen tilaan pääsin. Hevonenkin alkoi liikkua paljon paremmin, toki laukka oli vielä hieman nelitahtisen oloista mutta Potter pyöristyi ihan rehellisesti kaulastaan ja selästään ja alkoi kantaa itseään. Tätä ilmeisesti edesauttoi myös se että onnistuin pitämään kädet hiljaa enkä tosiaan pyytänyt ohjilla oikein mitään enkä varsinkaan värkännyt hevosen nenää alas. Käsien rauhoittaminen auttoi myös ylävartaloa pysymään hiljaa. Tämä hyvä hetki laukassa oli loistava demonstraatio minulle siitä mihin hyvin istumalla ja rauhallisella kädellä pääsee.

Tällainen istuntatunti oli siis todellakin tervetullut, ja toivon mukaan jotain tuli tänään ihan hoksattua ja opittuakin vaikka selvää on että ei niitä kymmenen vuotta toistettuja virheitä noin vaan poisteta yhdellä tai yhdellätoistakaan istuntatunnilla. Kotiläksyksi annan itselleni lonkankoukistajien venyttelyn, sillä kireät lonkankoukistajat ovat minulle aina olleet ongelma josta onkin toisinaan seurannut selkä- ja lonkkakipuja. Joskus kun kävin hoidettavana selkäni takia niin fysioterapeutti totesi järkyttyneenä että eipä ole usein nähnyt näin älyttömän kireitä lonkankoukistajia. Ilmeisesti syynä ovat aktiivinen juoksuharrastukseni ja sen vastapainona runsas istuminen sekä venyttelyn täydellinen laiminlyöminen (aina siihen asti kunnes joku paikka sanoo poks ja on pakko venytellä että pystyy taas juoksemaan). Ratsailla kireät lonkankoukistajat taas sitten estävät sitä lantion avaamista ja reisien ja polvien satulasta irrottamista niin että pääsee istumaan hevosen "ympärillä".

K.N.Special ja ei niin ansaittu ruusuke

Kevään toisissa ja samalla viimeisissä koulukisoissa osallistuin Jussin kanssa peräti helppo B -tason ohjelmaan eli K.N.Specialiin. Luokka oli jaettu a- ja b-osioihin siten että junnut ja sennut kisasivat omina ryhminään. Jussilla meni yksi junnukuski ennen minua, ja sain siis hevosen alleni jo hyvin verryteltynä. Omassa verkassani keskityin suunnitelmani mukaisesti ratsastamaan siirtymiä eri askellajien välillä sekä keventämään hevosta ravissa rennoksi ja irtonaisesti. Kovasti yritin saada esiin hieman energisempää ja lennokkaampaa liikkumista, kun aiemmilla radoillamme pääongelma on ollut liian vaisu ja tahmea eteneminen. Jussi ei nyt toiminut verkassa yhtä hienosti kuin viime kisoissa, mutta oli se vähintään yhtä hyvä kuin eilisellä tunnilla. Alkuun meno oli hieman jännittyneen oloista, mutta verryttelyn mittaan hevonen rentoutui jolloin alkoi olla vähän helpompi istua siellä harjoitusravissakin. Hetkittäin liikuttiin mukavasti pyöreänä, välillä taas hevonen jännittyi ja nosti pään ylös. Itseäni ei tuntunut tällä kertaa juurikaan jännittävän.

Rataa aloittaessa Jussi tuntui liikkuvan ihan mukavan ryhdikkäänä ja rentona ja itsellänikin oli ihan hyvä fiilis. Pituushalkaisijalle tullessa tuntui takaosa olevan vasemmalle ja siltä se oli tuomarin silmiinkin näyttänyt. Tämän saman takaosa vasemmalla kulkemisen olen kyllä huomannut aina tunneillakin Jussilla mennessäni joten sinänsä ei mitään uutta auringon alla, olisi vaan pitänyt vasemmalla pohkeella nyt töniä hevosta suorempaan alkutervehdykseen tullessa. Ensimmäinen loiva kiemura sujui ihan nätisti, tosin oikealle taivuttaminen taisi jäädä vajavaiseksi. Keskiravi tuntui tänään irtoavan ainakin jotenkuten, selkään huomasin kyllä selkeän eron mutta ei se vielä riittävä ollut kuitenkaan. Voltilla oikealle oli taas vähän nihkeää taipumisen kanssa. Tässä kohtaa taisin huomata että hiippaillaan turhan ponnetonta ravia. Seuraavan loivan kiemuran taisinkin sitten ratsastaa tien puolesta huolimattomasti kun keskityin hevosen liikkumiseen. Lyhyelle sivulle päästessä yritin edelleen saada lisää aktiivisuutta raviin, mutta Jussi taisi reagoida tähän lähinnä hännällä huiskimalla. Kolmen askeleen käyntiin siirtyminen lävistäjällä osui hyvin kohdilleen kentän keskelle, ja Jussi siirtyi ravista käyntiin oikein mielellään. Osasin ennakoida sen hitauden pohkeelle joten aloin kehottaa saman tien pohkeilla takaisin raviin, ja näin taisi niitä asekeleita tulla sitten oikea määräkin. Käyntiin siirtyminen H:ssa tuli mielestäni ihan kivasti, mutta tuomari oli toivonut vielä "sujuvampaa" siirtymistä enkä ole ihan varma mitä tämä nyt sitten tarkoitti. Käynnissä Jussi säilyi pyöreällä kaulalla pysähdykseen asti  mutta onnettoman tahmeaa se eteneminen oli. Pysähdys I:ssä tuli kohdilleen mutta liikkeelle lähtö oli taas vähän tahmaista samoin kuin raviin siirtyminen B:ssä. Laukka nousi mielestäni ihan hyvin, mutta sen jälkeen tulikin kuskille pieni nukahdus ja Jussi pääsi oikaisemaan pääty-ympyrän turhan pieneksi, eikä laukkakaan oikein lähtenyt rullaamaan kun melkeinpä unohdin pohkeeni kokonaan. Ympyrän jälkeen heräsin taas horroksestani ja yritin herätellä hevostakin reippaampaan laukkaan. Lävistäjällä laukka taisikin sitten sujua vähän paremmin eteen. Siirtyminen raviin tuli hyvin uralle saapuessa eikä etuajassa, mutta meni hieman epätasapainoiseksi ja Jussi kipitti kulman läpi taipumatta ja pää ylhäällä. Ratsuni selvästikin arveli seuraavan laukannoston tulevan jo lyhyeltä sivulta joten se juoksi koko lyhyen sivun läpi jännittyneenä ja pää ylhäällä yrittäen vähän ennakoida. Kulman jälkeen se taas rentoutui ja nostoon kentän keskelle tultiin ihan hyvässä tasapainossa. Nosto vaan olisi saanut olla terävämpi vaikka se oikeaan pisteeseen tulikin. Laukkaympyrä vasemmalle oli mielestäni onnistunut, ympyrä oli nyt oikean kokoinen ja laukka tuntui etenevän jo energisemmin (tuomarin mielestä ei kuitenkaan vielä tarpeeksi energisesti). Ympyrän jälkeen kulmassa hevonen taisi hieman kaatua sisään mutta lävistäjä oli ihan tasapainoinen. Käyntiinsiirtyminen ei kuitenkaan onnistunut toivotunlaisesti vaan se tuli kättä vasten ja pari raviaskelta mahtui väliin. Lopputervehdykseen tultiin taas turhan hidasta ja nukahtanutta käyntiä madellen mutta pysähdyksessä Jussi malttoi seistä hyvin paikoillaan. 

Tuomarin arvostelu suorituksestamme.

Päälimmäisenä tunteena radalta poistuessa oli että tämähän meni ihan hyvin, ja taputtelinkin Jussia tyytyväisenä. Olin oikeastaan odottanut huonompaa suoritusta. Toki tiedostin että liikkeen energisyyteen jäi edelleen paljon toivomisen varaa. Kokonaisuudessaan rata meni arvioni mukaan lähestulkoon yhtä hyvin kuin viimeksi helpossa C:ssä kisatessamme, mutta luonnolisestikin helpossa B:ssä on arvostelu jo vähän tiukempi ja sitä myöten prosentit alhaisempia. Arvostelupaperissa oli pisteitä väliltä 5.5-6.5 höystettynä yhdellä seiskalla sekä neljäpuolosella siitä laukka-käyntisiirtymisestä. Lopputulos oli 144.5 pistettä eli 57.8%, ja näin ollen pistetavoitteeni (55% ylitys) täyttyi. Lennokkuudesta ja kuuliaisuudesta tuli ymmärrettävästi vitoset, istunnasta armeliaasti kutonen. Käsien kantamisesta tuli sanomista ja olinkin hieman kauhuissani kun tajusin että en koko radan aikana ajatellut käsiäni ollenkaan joten ne olivat varmaan ihan levällään ja levottomasti värkkäämässä hevosen nenää alas kuten ne tahtovat aina omia aikojaan tehdä. Jälkeenpäin ajateltuna minusta myös tuntuu että Jussi olisi hyvinkin saattanut liikkua reippaammin kunhan vain olisin radalla muistanut sitä tomerammin eteen ratsastaa; nyt ei tilanne ollut se että olisin koko ajan punkenut hiki hatussa jumittavaa hevosta eteenpäin, vaan ennemminkin jäin vain tyytyväisenä matkustelemaan ja humputtelemaan sitä pientä nössöravia.

Pisteeni oikeuttivat tänään neljän lähtijän sennuluokassa toiseen sijaan. Olin ollut siinä käsityksessä että neljän lähtijän luokasa vain voittaja palkitaan, mutta kun hengailin juuri kansliassa tuloslistan printtauksen aikana huomasin että katkoviiva olikin vedetty tuloslistassa minun nimeni alta. Olin hetken aikaa ihan pöllämystynyt ja yritin kivenkovaan väittää kansliahenkilökunnalle että ei neljästä ratsukosta voi kaksi sijoittua, mutta minulle vakuutettiin että niin se sääntöjen mukaan menee. Piti  vielä jälkikäteen kotona tarkistaa asia kilpailusäännöistä omin silmin, ja näinhän se tosiaan menee että kaksi neljästä palkitaan. Sainpa siis taas sinisen ruusukkeen vaikka tuntuikin että en ruusuketta tänään ollut ansainnut koska a) ratsastin rumasti (case in point: kädet), b) se nyt vaan on hölmöä että puolet lähtijöistä sijoittuu, ja c) samassa ohjelmassa junnujen osiossa ratsukoita jäi palkintosijojen ulkopuolelle korkeammilla pisteillä kuin mitä minä sain (esimerkiksi Jussin toinen kuski sai yhden pisteen enemmän kuin minä mutta ei sijoittunut). Pakko kuitenkin myöntää että kyllä se ruusuke kaikesta huolimatta aina vähän kirkastaa mieltä, joten iloinen yllätyshän se oli päästä palkintojenjakoon. Jussia en tosin enää kiusannut palkintojenjaolla vaan kävin siellä ihan vain jalkaisin. Video palkintojenjaosta.

Kuvamateriaalia ei kisoista tällä kertaa taida olla ellei osoittaudu että joku tietämättäni minuakin kuvasi. Omalla halpiskökkökamerallani ei maneesissa saa tolkullisia kuvia, mutta alla pari otosta Jussista kilpailusuoritukseen jälkeen sen vaihdettua jo vapaalle. Jussille paras palkinto olikin varmasti päästä jatkamaan sunnuntaipäivää leppoisasti kavereiden kanssa tarhassa (ja hemmottelinhan minä toki sen tänään piloille makupaloilla).

Kisatreeni siirtymisillä

Onneksi pääsin vielä eilisen epäonnistumisen jälkeen ottamaan uusintayrityksen Jussin kanssa ennen huomisia kisoja. Tunnin aiheena olivat toiveeni mukaisesti siirtymiset, sillä nämähän ovat K.N. Specialissa varsin suuressa roolissa. Lisäksi erityishuomiota kiinnitettiin tänään istuntaan, etenkin lantion oikeaan asentoon ja käyttöön eri askellajeissa. Opettaja olikin vastikään käynyt ratsastuspilateksessa imemässä vaikutteita.

Tunti aloitettiin tekemällä käynnistä pysähdyksiä, ja tavoitteena oli ratsastaa pysähdykset mahdollisimman pitkälti istunnalla. Vaikka Jussi kulkikin selkä alhalla ja pää ylhäällä reagoi se apuihini hyvin kunhan vaan keskityin ratsastamaan nimenomaan istunnalla ja ihan kevyillä ohjas- ja pohjeavuilla. Pidäte istunnalla ja kevyt puristus ohjista riitti pysäyttämään hevosen, ja ihan kevyellä pohkeiden kosketuksella lähdettiin taas liikkeelle. Tämä alkutunnin harjoitus oli hyvä muistutus siitä että kyllä Jussikin ne pienet avut sekä kuulee että niihin reagoi kunhan ratsastaja ei heti vain lähde liian ronskisti junttaamaan.

Alkuverryttelyä jatkettiin kevyessä ravissa ympyröitä ja voltteja ratsastaen, ja meno muistutti huolestuttavasti eilistä. Oikealle ei Jussia meinannut saada kunnolla taipumaan, ja ohjastuntuman säilyttäminen pehmeänä oli jälleen vaikeaa. Tuntui että olin itsekin vinossa paino koko ajan vasemmalla, ja itse asiassa oikea jalustinhihna osoittautuikin olevan pari senttiä lyhyempi. Pidensin sitä yhdellä reiällä jolloin puolestaan vasen jäi luultavasti hieman lyhyemmäksi, mutta ehdottomasti parempi näin päin kun minulla on taipumus nimenomaan sinne vasemmalle valua. Tämän pienen muutoksen jälkeen tuntuikin heti paljon paremmalta istua ja taisi hevosenkin liikkuminen parantua kun kuski hieman suoristui.

Verryttelyn jälkeen jatkettiin siirtymisillä harjoitusravin ja käynnin välillä. Käyntiin siirtymiset alkoivatkin sujua ihan hyvin ja nimenomaan istumalla (vrt. eilinen jolloin Jussi vaan meinasi hiippailla ravissa eteenpäin pidätteistä huolimatta), mutta siirtymisissä takaisin raviin hevonen jäi vähän hitaaksi pohkeelle. Joka tapauksessa tuntui että siirtymistehtävät saivat Jussin paremmin kuulolle. Ajoittain se jopa tuli pyöreälle kaulalle ja oli hetkittäin mukavan kevyt ratsastaa, eli pieniä välähdyksiä siitä mitä menomme on joskus ollut saatiin, mutta harmillisen lyhyiksi ne jäivät. Tänäänkin esiintyi jonkin verran pään ylös nykäisemistä jos jäin vetämään vasemmasta ohjasta, ja käteni olivat taas aivan liian levottomat, etenkin se vasen. Pohkeilla en kuitenkaan tänään jäänyt mielestäni niin paljon kaivamaan ja puristamaan, vaan sillä saralla meno oli nyt järkevämpää. Kyynärkulman säilyttämisestä tuli taas huomautusta, samoin hartioiden rentona pitämisestä ja ylävartalon hiljaa säilyttämisestä. Kuten opettaja huomautti, ylävartaloni pysyi paljon paremmin paikoillaan heti kun rauhoitin käsiäni. Molempiin suuntiin oli edelleen onglemia oman suoruuden kanssa etenkin ympyröillä, ja ope kehottikin jälleen ajattelemaan itsensä kääntämistä ympyrän suuntaan pelkästään rintakehästä lantion pysyessä suorassa. Vasempaan kierrokseen ongelmana oli hevosen ulkokyljen pullahtaminen turhan pitkäksi, ja ratkaisuna tähän oli lyhentää oikeaa puolta ulkopohkeella.

Lopuksi treenattiin vielä siirtymisiä harjoitusravin ja -laukan välillä, ja muutamia laukasta käyntiin siirtymisiäkin tehtiin. Laukannostot sujuivat mielestäni tänään ihan hyvin, enimmäkseen riittävän napakasti ja nopeasti ja osasin välttää suurempia ylimääräisiä vartalonheijauksia. Toki ongelmaksi jäi vielä hevosen pään nouseminen ylös nostossa silloinkin kun siihen suunnilleen pyöreänä tultiin. Myös laukkaympyröillä sain taas jatkuvasti korjata itseäni suoremmaksi lantiosta, ja tämä korjaus tuntuikin parantavan hevosen liikkumista jonkin verran. Siirtymiset raviin sujuivat ihan hyvin ja tasapainoisesti istunnalla sekä kevyehköillä ohjasavuilla. Käyntiin siirtymiset tulivat enimmäkseen parin raviaskeleen kautta ja Jussi sai niissä vähän kiskaistua kuskia etukumaraan, mutta verrattuna siihen miten joskus aiemmin meillä on laukka-käyntisiirtymiset menneet aikamoiseksi jyräämiseksi ja ratsastajan eteenpäin horjahtamiseksi sujui nämä nyt ihan mukiinmenevästi. Sain myös ratsastettua ainakin yhden oikein hyvän käyntiinsiirtymisen jossa ravia ei tullut kuin korkeintaan yksi askel ja takaosa tuntui tulevan hyvin alle. Luullakseni tämän onnistuneen siirtymisen salaisuus oli napakka ja ryhdikäs laukka jossa hevonen juuri sillä hetkellä liikkui pyöreänä, ja selkeä istunnalla pidättäminen yhdistettynä sopivaan pidätteeseen ohjalla. Tätä kokonaisuutta en vaan saanut enää sitten valitettavasti toistettua. Neuvona oli ajoittaa hevosen raviin tai käyntiin siirtyminen hetkeen jolloin ratsastaja hengittää ulos, mutta itse ainakin tunnuin laukassa hengittävän ihan liian nopeasti erottaakseni kunnolla milloin hengitän ulos ja kun tätä yritin ruveta tarkkailemaan en taas pystynyt enää keskittymään muuhun kuten tiiviiseen ja jämäkkään istunnalla pidättämiseen, mistä seurauksena oli vain huonompia siirtymisiä.

Loppuraveissa Jussi tuntui ihan suhtellisen hyvältä ja liikkui ainakin enimmäkseen rentona ja pyöreällä kaulalla, tosin en sitä taaskaan osannut jättää rauhaan vaan värkkäsin ihan huomaamattanikin vasemmalla kädellä koko ajan. Opettaja kehotti minua vielä lopuksi ratsastamaan Jussia irtonaisempaan ja pidempään raviin aktivoimalla takaosaa pienillä raipannaputuksilla, ja saimmekin pätkän oikein hienoa lennokasta ravia yhden pitkän sivun verran. Tuollaisen keskiravin kun saisi kisaradalla esitettyä niin kyllä kelpaisi...

Yleisesti ottaen parannusta eiliseen tuntiin tuli paljonkin. Luulisin että suurelta osin ongelmani Jussin kanssa johtuvat niistä lukuisista istuntavirheistäni kuten vinoudesta sekä levottomasta ylävartalosta ja käsistä. Tänään sain näiden korjaamisen erittäin hyviä ohjeita, ja tuntui että korjaukset omassa asennossa ja istunnassa heijastuivat nopeasti hevoseen mikä erittäin hyvin havainnollistaa kuinka merkittäviä nämä muutokset olivat. Pääsin nyt mielestäni myös paremmin istumaan hevosen ympärillä polvilla ja reisillä puristamatta. Kuitenkin nyt jäätiin vielä kauas siitä miten hyvin Jussin olen vielä kuukausi sitten saanut kulkemaan, paljon mentiin myös jännittyneenä pää ylhäällä ja selkä alhaalla eikä sellaista kunnollista etuosan kevenemistä tullut oikein missään vaiheessa. Varsinaisella voittajafiiliksellä ei huomisiin kisoihin siis voi lähteä, mutta ehkä kuitenkin vähemmän lannistuneena kun nyt sentään jotain tolkkua tähän touhuun tänään saatiin. Pitää vaan yrittää säilyttää oma rentous huolimatta pienestä kisajännityksestä ja siitä ettei hevonen välttämättä kulje niin hyvin kuin olisi toivonut. Verryttelyyn taidan ottaa paljon siirtymisiä (jos vain siinä pienessä tilassa pystyn ilman että kukaan ajaa päälle), sillä ne tuntuivat tänään saavan hevosen (ja kuskin) hyvin kuulolle. Jos saan tästä K.N.Specialista pisteitä 55% niin olen tyytyväinen.

Kun ei toimi niin ei toimi

Mikähän siinä on että vaikka Jussin kanssa homma toimii yleensä varsin mukavasti ellei jopa tosi hienosti, niin toisinaan tulee sitten näitä täysin penkin alle meneviä tunteja. Änkesin siis mukaan ylimääräiselle tunnille ottaakseni tuntumaa Jussiin ennen sunnuntain kisoja, mutta olisipa melkein kannattanut jättää menemättä.

Vika oli ehkä siinä että hyökkäsin heti tunnin alusta liian aggressiivisesti hevosen kimppuun ja olin taas koko ajan häseltämässä jotain osaamatta jättää hevosta rauhaan. En saanut rentoutettua itseäni koko tunnin aikana, ja Jussikin tuntui tänään olevan jotenkin jännittynyt. Ehkä se kuskin rentouden puute heijastui hevoseen, ja noidankehä oli valmis. Jo alkuverryttelyssä tuli opettajalta huomautusta levottomista käsistä sekä ylös nousevista kantapäistä, eli kädellä värkkääminen ja kantapäällä kaivaminen oli taas naksahtanut päälle. Harjoittelimme kisaohjelman eli K.N. Specialin tehtäviä aloittaen loivista kiemuraurista, kymmenen metrin volteista sekä pitkälle sivulle ratsastettavasta keskiravista. Volteilla ja kiemuralla oli ongelmia oikealle asettamisessa ja taivuttamisessa, kun taas vasemmalle Jussi asettui tuttuun tapaan paremmin. Keskiraviin ei askel pidentynyt vaan koska hevonen kulki jännittyneenä ja selkä notkolla meni se pelkäksi kiireiseksi kipittämiseksi. Keskiravitehtävä vaihdettiin toiseen suuntaan ratsastaessa käyntiin siirtymiseksi kolmen askeleen ajaksi. Jussi oli tosi hidas pidätteille ja siirtyminen tuppasi menemään pitäksi sekä täysin kättä vasten. Toisaalta takaisin raviin siirtyminenkin oli liian hidas ja askelia tuli liikaa. Viimeisellä kerralla sain tämän tehtävän onnistumaan vähän paremmin, siirtymä ravista tuli pehmeämmin istunnalla ja käyntiaskeleitakin oli suunnilleen oikea määrä.

Laukat mentiin kuten ohjelmassa, eli ensin oikeaan kierrokseen nosto lyhyeltä sivulta, pääty-ympyrä ja lävistäjä. Lävistäjältä jatkettiin vastalaukassa seuraavaan kulmaan asti jotta ei opetettaisi hevosia tiputtamaan raville liian aikaisin. Vasempaan kierrokseen puolestaan tehtiin nosto kentän keskellä kuten ohjelmassa. Molempiin suuntiin Jussi tahtoi ennakoida laukannostoa nähdessään muiden laukkaavaan, ja nostot tulivatkin mukavan napakasti tänään. Etenkin vasemmalle kentän keskelle tehtävä nosto oli niitä harvoja onnistumisia tänään. Laukka säilyi hyvin lävistäjällä ja sen jälkeen molempiin suuntiin. Laukkatehtävät tehtiin yksi kerrallaan, ja koska tunnilla oli yhdeksän ratsastajaa ei ehditty mennä kuin kerran kumpaakin suuntaan. Laukat jäi siis todella vähäisiksi tänään, ja luulen että kunnon laukkaverryttely olisi ehkä auttanut irrottamaan ja rentouttamaan sekä ratsastajaa että hevosta. Loppuverryttelyksi mentiin vielä pituushalkaisijaa ja pysähdystä "tuomarin" eteen. Pysähdyksetkin tahtoi tulla kättä vasten ja vähän paikallaan liikuskeluakin niissä esiintyi.

Jussin kanssa nämä tällaiset epäonnistumistunnit jää kyllä aina kaivelemaan, kun tietää että pystyy sen kanssa niin paljon parempaankin (ja koska Jussi on niin helppo ja automaatti niin kyllähän se masentaa kun ei osaa ratsastaa EDES JUSSILLA). Rentouden puute oli luullakseni tänään se ongelman ydin, ja kun alkutunnista homma takkusi niin sitä alkoi muuttua epätoivoiseksi ja jännittyä ja yliyrittää entistä pahemmin. Kädet oli tänään varmasti vielä tavallistakin tönkömmät, joten ei ihme että Jussi välillä vähän protestoi viskaamalla pään ylös reaktiona ohjasotteisiin erityisesti vasemmalta. Sellaiseen pehmeään ja joustavaan tuntumaan ei tänään päästy, ja rentoutta on itseensä hankala pakottaa vaikka kuinka hokisi mielessään "rentoudu, keskity!". Eipähän ole ainakaan liian suuret odotukset kisojen suhteen kun sattui tällainen tunti juuri kisojen alle, tosin hyvä että ehdin vielä huomenna mennä yhden tunnin ja toivottavasti vähän paikata tämänpäiväistä. Nyt vaan pitää ottaa tältä kerralta opiksi rentouden tärkeys ja muuten yrittää unohtaa koko tunti. Jussilla tuntuu olevan niitä parempia päiviä jolloin se toimii kuin unelma heti tunnin alusta alkaen, sekä sitten näitä jännittyneempiä kipityspäiviä jolloin kuskille iskee epätoivo ja pakkosaadatäämenemäänhyvin-paniikki mistä ei luonnollisestikaan seuraa mitään hyvää.

Pallo hukassa ja lantio vinossa

Nimeni oli tänään jäänyt jonkin sekaannuksen vuoksi pois tuntilistasta, ja pääsin sitten valitsemaan jäljellä olevista ratsuista koulutunnille mieluisimman eli Roosan. Vitsihän tässä on se että tykkään Roosasta tosi paljon mutta en osaa sillä ratsastaa pätkääkään. Roosan lisäksi olen muuten aikojen saatossa ratsastanut kahdella muullakin falconilaisella ponilla, ja pakko todeta että Roosa muistuttaa sisaruksiaan Aasia ja Sandya ainakin siinä mielessä että ei ole sieltä helpoimmasta päästä ratsuja, mutta jokin näissä poneissa vaan on kovasti minun mieleeni.

Aiemmilla kerroilla Roosan kanssa olin päässyt kokemaan saman ponin kaksi eri puolta eli sekä jumi-Roosan (voi esiintyä etenkin koulutunnin alkupuolella) että raketti-Roosan (näytä ponille maapuomi niin jo mennään), mutta tänään ei jumeista ollut tietoakaan vaan vitosvaihde oli päällä heti tunnin alusta lähtien. Liekö vaikutusta sillä että sain Roosan tänään suoraan edelliseltä tunnilta hyvin verryteltynä. Tunnin aiheena olivat ensi viikonlopun kisoja silmälläpitäen voltit ja keskiaskellajit. Tunti aloitettiin kevyessä ravissa ratsastaen peilipäätyyn volttia jonka kokoa ohjaamassa olivat muovitötteröt niin että tötteröiden sisälle muodostui oikeaoppinen 10 metrin voltti ja ulkopuolelle luonnollisestikin hieman isompi voltti. Samalla aloiteltiin jo temponvaihteluiden ratsastamista ravin sisällä. Pian jatkettiin harjoitusravissa ratsastaen 10 metrin volttia hitaassa ja lyhyessä ravissa ja sen ympärille isompaa volttia tai pääty-ympyrää keskiravia ajatellen. Ravin pidennykset kyllä lähti helposti mutta niistä kiinniottaminen ja lyhentäminen eivät toimineet ainakaan kovin rennosti ja nätisti, sillä ponilla oli tosiaan se vitosvaihde päällä. Roosa oli myös välillä epätasainen edestä, vetäisi nopeasti niskan linkkuun kuolaimen alle ja saman tien taas pään ylös. En oikein tiedä mistä tämä johtuu ja miten siihen puuttua, ehkä oma käsi oli liian levoton ja/tai jännittynyt. Volteilla käänsin lantiota ihan liikaa sisäänpäin, ja ohjeistuksena olikin "jakaa kroppa kahteen osaan" niin että lantio pysyy suorassa ja vain ylävartalo kääntyy menosuuntaan. Lisäksi sain kehotuksen varoa pohkeiden työntymistä liian eteen ja ylävartalon kallistumista taakse (!!!), mikä on sinänsä mielenkiintoista että tyyppivirheenihän ovat nimenomaan etukenossa könötys ja pohkeiden lentäminen taakse. Ilmeisesti tämä kuitenkin riippuu siitä minkä hevosen kyydissä sattuu olemaan, ja tulihan tuo todettua myös ihan itse peilistä että pohkeet tuppasi olemaan turhan edessä (ihan kuin kuskille olisi jäänyt issikkavaihde päälle sunnuntailta). Tämä johtuu kyllä varmasti satulan mallista (sekä siitä että Roosaa ei tarvitse olla koko ajan punkemassa pohkeilla eteen). Korjattavaa oli tuttuun tapaan myös kyynärkulmassa ja sain myös useampaan otteeseen kehotuksen vetää lapaluita enemmän yhteen. Tunnin ainoa siedettävä paras hetki tuli ravitehtävien loppuun, kun olin ehkä vähän saanut korjattua noita istuntaseikkoja ja Roosa tuntui parin ympyräkierroksen ajan olevan harjoitusravissa mukavasti rentona, pyöreänä ja kuulolla. Tämän jälkeen kuitenkin käveltiin hetki pitkin ohjin ja paluuta siihen hyvään hetkeen ei enää ollut.

Lopputunti jatkettiin laukassa samaa voltti-temponvaihtelutehtävää (pienellä voltilla laukkaa kooten, ympyrällä keskilaukkaa). Laukkatehtävää ratsastettiin yksi kerrallaan muiden työskennellessä itsenäisesti käynnissä. Itsenäinen käyntityöskentely oli omalla kohdallani aika onnetonta ja päämäärätöntä nysväämistä, yritin ratsastaa avoja ja sulkuja mutta ne menivät enimmäkseen ponin jäkittämiseksi ja ratsastajan jännittymiseksi ja ohjista vetämiseksi ratsun karatessa alta. Laukannostot sujuivat yhtä nihkeästi kuin Roosan kanssa aikaisemminkin, ja en ole ihan varma onko Roosa nostoissa pelkästään hidas pohkeelle vai eikö se kunnolla ymmärrä epämääräisiä laukka-apujani. Roosa on kyllä toisaalta niin herkkä poni että laukannostovaikeudet johtuvat varmasti myös kaikesta siitä ylimääräisestä häsläämisestä mitä laukannoston aikana teen niin istunnalla kuin kädelläkin. Sitten kun laukkaan oli päästy niin ongelmana oli ajoittain raville tiputtaminen; edelleen, Roosa on todella herkkä ja reagoi pieniin istunnan muutoksiin tai hiemankin liian voimakkaisiin puolipidätteisiin näin. Keskilaukasta en saanut kertaakaan lyhennettyä ja koottua takaisin harjoituslaukkaan vaan joka kerta Roosa tipautti tässä kohtaa raville vaikka kuinka yritin pitää avut pieninä ja samalla pohkeet kiinni. Voltilla ja ympyrällä laukatessa tuli kuitenkin joitain ihan hyviä pätkiä kunhan sain pidettyä ylävartalon juuri oikeassa asennossa ja hipihiljaa, sekä kättä rentoutettua. Laukassa tuli edelleen muistutusta kyynärkulman säilyttämisestä ja käsien kantamisesta.

Tunnista olisi ehkä jäänyt parempi fiilis ilman noita epämääräisiä itsenäisiä käyntinysväämisiä. Olisi varmaan ollut parempi vaan kävellä pitkin ohjin. Ravissa ja laukassa homma toimii paremmin varmaankin siksi että vauhdikkaammissa askellajeissa ei ole niin paljon aikaa jäädä nysväämään ja vetämään ohjasta / kaivamaan pohkeella. Tunnilla oli tänään täydet yhdeksän ratsukkoa joten ymmärrettävästi opettajalta ei ehtinyt saada ihan niin paljon ohjeistusta kuin olisi pallon hukannut ratsastaja tarvinnut. Pitäisi varmaan joskus mennä yksityistunti Roosalla niin ehkä löytyisi parempi ote touhuun. Kaikesta huolimatta ei kuitenkaan voi sanoa muuta kuin että Roosa on aivan mainio, opettaa kyllä ratsastajaa koko rahan edestä kun sakottaa istunta- ja apujenkäyttövirheistä armottomasti.

Leppoisaa issikkamaastoilua

Pääsiäissunnuntain ohjelmassa oli kahden tunnin issikkamaasto Moilasen tilalla Yli-Iissä. Mukana olivat allekirjoittanut ja miehensä, miehen kaksi veljeä sekä appiukko. Koska lisäkseni appiukko oli ainoa aiempaa ratsastuskokemusta omaava pidettiin retki vauhdin puolesta verkkaisena. Sää meitä ainakin suosi, sillä lämpötila oli nollan kieppeillä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ensikertalaisille jaettiin rauhallisimmat ratsut, entiselle cowboylle hieman menevämpi Snekka-tamma ja minulle lauman vauhtiveikko eli Nisse. Ratsumme olivat kuulemma aloittaneet talvikarvan pudottamisen juuri muutama päivä aiemmin, ja voitte varmaan uskoa että talven pihatossa viettäneillä issikoilla sitä karvaa riitti. Ponit seisoivat tyytyväisinä paikoillaan kun rapsuttelimme piikkisualla irti kilotolkulla karvaa.

Tilan issikat, vasemmalta Snekka, Api, Jörö, Threnna ja Nisse. Vetohevonen Omppu puuttuu kuvasta.

Kuskin päästyä satulaan Nisse ei olisi millään malttanut seistä paikallaan odottamassa muita ratsukoita vaan steppaili ympäri pihaa. Kohta kuitenkin päästiin matkaan ja Nisse lähti tyytyväisenä kävelemään polkua pitkin turpa kiinni vetohevosen hännässä. Retken aluksi etenimme hangessa polkua pitkin, ja issikat pääsivät osoittamaan varmajalkaisuutensa kun ne tarpoivat empimättä menemään hankeen kuoppaiseksi jäätyneellä polulla. Kärjessä kulkevat Omppu ja Nisse etenivät niin vauhdikkaasti että välillä piti pysähtyä odottelemaan muuta jengiä. Polulta päästiin kohta tielle jonka reunoilla oli hyvä kulkea liukastelematta. Ylitettyämme patosillan jatkettiin metsätietä pitkin joenvartta ja otettiin pätkä tölttiä. Nisse olikin varsinainen tölttiautomaatti, joten eipä siellä tarvinnut muuta tehdä kuin istua kyydissä ja katsella maisemia. Tieltä poikettiin pian myös pienelle harjulle, ja mutkiteltiin puiden välissä kulkevaa polkua pitkin. Välillä tultiin takaisin tielle tölttäilemään ja sitten tarvottiin taas polkua pitkin metsän puolella. Takaisin tilalle palattiin tietä pitkin tölttiä ja käyntiä vuorotellen. Nisse toimi koko ajan kuin unelma joten kyydissä sai todella rentoutua. Aika hujahti yllättävän nopeasti, tuntui kuin kahden tunnin lenkillä olisi vierähtänyt vain tunti, ei siis todellakaan ollut tylsää vaikkei rauhallista tölttiä kovempaa vauhtia tällä reissulla edettykään. Ensikertalaisetkin pärjäsivät maastossa hyvin ja kivaa tuntui olleen kaikilla (15-vuotias lanko tosin olisi tykännyt mennä kovempaakin vauhtia). Paluumatkalla autossa pohdiskeltiin miesten kesken jo mahdollista ratsastuksen alkeiskurssia ensi kesälle.

Flunssa sucks

Niinpä siinä sitten kävi että kun soutamisen ja huopaamisen jälkeen sain niihin estekisoihin ilmoittauduttua ja olin sinne lopulta ihan intopiukeana menossa niin en lopulta starttiin asti päässytkään kun kevätflunssa iski juuri pahimmalla mahdollisella hetkellä. Lauantai-iltapäivänä Loren satulassa koulutunnilla pomppiessani (tunnista blogipostaus tulossa kunhan sen ehdin kirjoittaa) alkoi vähän nenää kutittaa ja illalla tuntui pahaenteisesti siltä kuin räkätauti olisi hiipimässä päälle. Nenähuuhtelu ja sinkkitabletit eivät enää tilannetta pelastaneet vaan sunnuntaiaamuna sitten heräsin ihan kunnon räkätaudissa ja katsoin parhaimmaksi jättää ratsastamatta. Periaatteeni on että flunssassa ei urheilla, ja ratsastuskin ON urheilua - hyvin on jäänyt mieleen se kun ollesani noin 12-vuotias silloinen ratsastuksenopettajani kertoi varoittavan esimerkin nuoresta kouluratsastajasta joka flunssaisena veti valmennustunnin läpi hevosensa kanssa ja seuraavana yönä menehtyi sydänlihastulehdukseen. Vaikkakin ohimenevä ja periaatteessa harmiton tauti niin flunssa osaa kyllä olla äärimmäisen v*ttumainen (pardon my language) kun tulee aina pilaamaan suunnitellut kivat jutut ja estää urheiluharrastukset pariksikin viikoksi ellei joskus jopa pidempäänkin. No, parhaillaan tätä kirjoittelen Lontoosta missä osallistun Proteins&Vaccines -kongressiin, joten ehkäpä minäkin olen omalta pieneltä osaltani vaikuttamassa siihen että jonakin päivänä ihmisten ei enää tarvitse sairastua paitsi syöpään ja Alzheimerin tautiin niin ei myöskään flunssaan.

Kovasti kyllä harmitti kisojen väliinjäänti, tosin positiivista oli että kun minä jouduin perumaan pääsi minulle arvotulla ratsulla eli Potterilla sitten starttaamaan siltä alunperin arvonnassa pois tipahtanut Anne ja vieläpä hyvällä menestyksellä. Nyt täytyy vaan yrittää parantua kahden viikon päästä järjestettäviin koulukisoihin, ja onhan sitä vielä yhdet estekisatkin tulossa kevään mittaan. Ja ei kai tässä harrastuksessa niiden kisojen pitänyt olla minulle enää niin tärkeässä asemassa...