Viikonlopun estetunti oli tällä kertaa jo lauantaina sunnuntain ollessa kisapäivä. Niinpä sain Vaken kanssa ottaa vielä tuntumaa hyppyihin juuri kisojen alla. Pääsimme hyppelemään hieman erikoisesteitä eli parin esteen alla oli portti tai laatikko ja mukana oli myös kapea pysty. Kisoja silmälläpitäen ohjelmassa oli myös pysty-okseri-sarja. Alkutunnista ilmeni pientä ohjausongelmaa kun menimme verryttelyksi ympyrällä yksittäistä kavalettia. Ensimmäisellä yrityksellä en näet saanut Vakea käännettyä ympyrälle, vaan se liirasi ulkolapa edellä ja kaula mutkalla uraa pitkin kaverin perään. Tämähän oli perinteinen Vaken alkeistuntitemppu ja muistutti ulkoapujen käytöstä.
Pian jatkoimme jo ensimmäisen varsinaisen estetehtävän pariin. Tämä olikin heti sarja, onneksi tosin vasta noin 60 cm korkeudella. Sarjan edessä oli ponnistuspuomi ja yhden askeleen välissä oli myös maapuomi. Väli oli vain kuutisen metriä, mutta Vaken kanssa ei olisi kyllä tähänkään tarvittu välipuomin tuomaa jarruvaikutusta. Ponnistuspuomille ei saatu oikein mitenkään askelta sopimaan, ja näin tultiin sisään valmiiksi jarruttaen ja välissä vauhti loppui kokonaan kesken. B-osan eli okserin eteen tultiin siis aina lähes pysähdyksiin, ja niin uskomatonta kuin se onkin Vake kiltisti ja tunnollisesti pomppasi pikkuokserin yli vaikka joutui sen tekemään paikoiltaan ja ratsastaja kaulalla maaten tai suussa roikkuen. Olin tässä jo melkein pudotakin kun poni ponkaisi okserin yli sen jälkeen kun olin a-osalla keikahtanut pois tasapainosta. Aivan uskomatonta kohellusta ja pelkäsin missä vaiheessa ponin mitta tulee täyteen kun kerta toisensa jälkeen jumppasarja rämmitään mitä karmeimmalla tavalla. Vake vaan kiltisti jatkoi yrittämistä, ja sain sentään vähitellen kohennettua omaakin olemistani. Tärkeää tässä oli mikäs muukaan kuin katseen ylös nostaminen, sillä heti kun ponnistuspaikasta tuli epäselvyyttä jähmetyin tuijottamaan alas puomimereen ja se olikin tasapainon menoa sitten.
Luulot otettiin pois siis heti alkutunnista ja sarjalla toilailun jälkeen ei ollut mikään erityisen varma olo jatkaa. Seuraavaksi saimme onneksi hypellä yksittäisiä esteitä eli laatikkopystyä (1) ja kapeaa pystyä (2). Tämä olikin jo mukavan helppoa ja sujuvaa, eikä kapealle esteelle ollut mitään vaikeuksia osua. Jatkoimme vielä harjoitellen päivän rataa eri mittaisissa osissa. Sarjalta poistuivat nyt maapuomit, ja se muuttuikin heti sata kertaa helpommaksi. Pääsimme nyt hurauttamaan koko sarjan ilman jarrutteluja eikä siinä ollut enää minkäänlaista ongelmaa, etenkin kun tämä lyhyt väli oli Vakelle oikein sopiva. Ope tosin sai edelleen muistutella suoraan eteen ja ylös katsomisesta, sillä sarjalla katse tahtoi harhailla liikaa vasemmalle seuraavan kaarteen suuntaan ja ehkä välillä alaviistoonkin. Katseen merkitys tuli esiin myös lävistäjäokserilla (4), jonka jälkeen tie valui liikaa oikealle ellei katseella ollut kiintopistettä ja ratsastettavasta reitistä kunnon ajatusta.
Rataa pätkissä harjoiteltuamme hyppäsimme lopuksi kaikki tehtävät yhteen putkeen. Esteet olivat kisakorkeudessa eli 80 sentissä. Aloitimme varsin vahvasti ylittäen sujuvasti ensimmäiset pystyt, ja katseenkin muistin pitää koko ajan ylhäällä. Myös sarja oksereineen ylittyi helposti ja kepoisasti. Päädyn kautta lävistäjäokserille kaartaessa Vake puski sisään melko voimakkaasti, mikä vaikeutti tien ratsastamista. Ison näköiselle okserille tuli myös ajettua vähän liikaa eteen, mikä kostautui siinä että ponnistuspaikan hakeminen meni mönkään. Ajauduimme pohjaan, mutta Vake ponnisti mukisematta esteen yli ja muistin onneksi pitää tässä hankalammassa hypyssä katseen ylhäällä. Vähän samaa ongelmaa eli ajamalla lähestymistä ja ponnistuspaikan katoamista oli tällä okserilla ollut tunnin aikana muutoinkin. Okserin jälkeinen tie päädyn kautta vinottain olevalle viitosesteelle onnistui hyvin, ja linja viimeiselle pystylle sujui hyvin eteen. Kokonaisuutena ei ollenkaan pöllömpi suoritus kasikympin radaksi.
Lopuksi saimme vielä uusia lävistäjäokserin, sillä minua jäi kaivelemaan ettei tähän saatu kertaakaan oikein kunnollista ponnistuspaikkaa. Este näytti sen verran suurelta että tulin aina ratsastaneeksi sille liikaa eteen tuupaten. Ope painotti myös edeltävän kaarteen tärkeyttä eli sitä etten saisi antaa ponin oikaista ja puskea sisään. Ihan nappiin ei tämä viimeinenkään lähestyminen mennyt, mutta Vake päätti tällä kertaa esitellä taitojaan ja näyttää että kyllä tuollaisista pikkuoksereista mennään helpolla yli. Se siis ponkaisi oikein kaukaa ja liidätti meidät valtavalla loikalla helposti esteen yli. Ehdin mukaan sen verran etten menettänyt tasapainoani kovin pahasti. Siinäpä oli pieni tyylinäyte Vakelta minulle joka monesti epäilen sen mahdollisuuksia selvitä kasikympin oksereista huonoista paikoista.
Tunnin tärkein oppi oli jälleen kerran katseen merkitys. Hyppääminen on niin paljon helpompaa heti kun katse vain pysyy ylhäällä että eihän tässä paljon muuta tarvitsisikaan muistaa. Onneksi alkutunnin kauheasta rämpimisestä päästiin loppua kohti ihan asiallisiin suorituksiin. 80 sentin pystyt tuntuvat olevan jo suunnilleen mukavuusalueella, mutta sarjat ja okserit aiheuttavat tällä korkeudella vielä sen verran jännitystä että ratsastan niille usein liikaa eteen tuupaten. Vähän malttia ja viileyttä lähestymisiin samaan malliin kuin yksittäisillä pystyillä niin hyvä tulee, ja jos paikka sitten meneekin mönkään niin ei muuta kuin katse ylös ja Vake kyllä selvittää tilanteen.
lauantai 31. tammikuuta 2015
torstai 29. tammikuuta 2015
Käynnistysnappi kadoksissa
Torstain tunnille sain ratsukseni uudestaan Jukan, jonka kanssa siis eilen homma lähti lopulta toimimaan ihan yllättävän hyvin. Koska koin saaneeni eilen ihan hyvän tuntuman Jukan ratsastamiseen lähdin mielelläni jatkaamaan sen kanssa hommaa eteenpäin. Tunnin tehtävätkin olivat lähes samat kuin eilen, eli ratsastimme ravi-käynti-ravi-siirtymisiä kiemurauralla sekä laukannostoja. Eilisestä poiketen laukannostot tehtiin nyt kuitenkin käynnistä.
Nyt kun olin tietävinäni edes suunnilleen miten Jukan voisi saada toimimaan lähdin yrittämään eilisen kaavan toistoa. Huomioni oli siis etenkin ponin suoristamisessa ja oikean lavan ratsastamisessa. Käynnissä Jukka lähtikin varsin pian hakemaan pyöreämmälle kaulalle, mutta liikkui toivottoman tahmeasti pohkeen takana. Siirtymiset käynnistä raviin olivat aluksi aivan yhtä hitaita kuin eilenkin, ja vasta aivan tehtävän lopulla Jukka alkoi reagoida pohkeeseen terävämmin. Raippa oli varsin hyödytön sillä Jukka ei siihen juuri reagoinut. Aloin jo pikkuhiljaa tuskastua, ja huomasin kuinka ratsastukseni meni jatkuvaksi pohkeella puskemiseksi ja eteenpäin maiskuttamiseksi.
Toisin kuin eilen, laukkatehtäväkään ei saanut Jukka virkistymään vaan jumitus melkeinpä paheni. Käynti laukkapätkien välillä oli kaikkein vaikeinta ratsastaa, sillä siinä ajauduttiin pahimpaan jumitus- ja puskemiskierteeseen. Minulla oli siis avut "päällä" melkein koko ajan yrittäessäni tuupata ponia hereille ja eteenpäin, ja kun en missään vaiheessa oikein päässyt hellittämään pohjetta alkoi Jukka vain jumittaa ja vastustaa entistä pahemmin. Siinä ei hienot ideat suoristamisesta ja oikean lavan vasemmalle ratsastamisesta paljon auttaneet kun eteneminen oli näin toivottoman nihkeää. Laukat Jukka kyllä nosti, ja laukassa se liikkuikin paremin eteen ja pääsin rentouttamaan apuja. Heti kun palattiin käyntiin alkoi sama jumitus ja tuskailu.
Lopulta päätin viheltää pelin poikki ottamalla hetken aikaa vain rentoa ravia pääty-ympyrällä sen sijaan että olisin yrittänyt saada käynnissä jotain tapahtumaan. Ravailun ansiosta päästiin ohi pahimmasta pattitilanteesta, mutta valitettavasti tunti alkoi jo lähestyä loppuaan. Tässä vaiheessa ponista vihdoin ja viimein löytyi se käynnistysnappi (en tosin edelleenkään tiedä mikä se oli), ja päästiin hetkeksi jo samankaltaiseen tilanteeseen kuin eilen eli Jukka alkoi pyrkiä paremmalla energialla eteenpäin ja jopa vähän "intoilla" laukannostoja. Heti kun tämä energia jostain löytyi pystyin ratsastamaan ponin myös pyöreäksi. Näin sain lopulta tehtyä pyöreästä ja hyvästä käynnistä pari napakkaa laukannostoa. Sitten loppui aika ja siirryimme keventämään ravissa pienen hetken. Laukan jälkeen Jukka väläytti hetken hyvää letkeää ravia kivassa raamissa, mutta ei aikaakaan kun eteenpäinpyrkimys pikkuhiljaa hiipui ja Jukka alkoi taas hyytyä hitaaseen perusmoodiinsa.
Olipa kyllä harmittavaa että eilisen onnistumisen jälkeen en tänään enää oikein löytänyt samoja nappuloita kuin korkeintaan ihan pieneksi hetkeksi lopputunnista. Ainakin 55 minuuttia tästä tunnista oli aivan toivotonta. Minulle jäi kyllä molempina päivinä mysteeriksi mikä Jukan lopulta sai heräämään ja löytämään eteenpäinpyrkimyksensä. Eilen tämä käynnistyminen tapahtui jo aikaisemmassa vaiheessa tuntia ja päästiin sitten jo ihan kunnolla työskentelemään, mutta tänään käynnistysnappi löytyi vasta aivan loppuminuuteilla. Ehkä ratkaiseva virheeni tänään oli se kuinka pahasti jäin puskemaan Jukkaa käynnissä eteenpäin ja "huutamaan" sille avuillani taukoamatta saamatta kuitenkaan mitään reaktiota. Ei ihme jos siinä tilanteessa ratsu käy entistä vastahakoisemmaksi. Oli melko turhauttavaa kun ei ponia saanut liikkumaan oikein mihinkään vaikka tiesi sen olevan hyvinkin mahdollista kun juuri eilen olin siinä onnistunut. Mutta näinhän se tässä lajissa menee että joka kerta ei syystä tai toisesta vain löydä itsestään samaa osaamista kuin parhaina päivinä. Joka tapauksessa nämä kaksi tuntia Jukan kanssa muuttivat käsitystäni ponista siihen suuntaan että jatkossa otan sen ratsukseni paljon aiempaa mieluummin tietäen että sieltä tahmailevan ensivaikutelman alta voi parhaana päivänä saada esiin oikein kivaakin menoa. Helppoa se ei ole eikä aina onnistu, mutta kun onnistuu niin tietää ratsastaneensa oikein.
Nyt kun olin tietävinäni edes suunnilleen miten Jukan voisi saada toimimaan lähdin yrittämään eilisen kaavan toistoa. Huomioni oli siis etenkin ponin suoristamisessa ja oikean lavan ratsastamisessa. Käynnissä Jukka lähtikin varsin pian hakemaan pyöreämmälle kaulalle, mutta liikkui toivottoman tahmeasti pohkeen takana. Siirtymiset käynnistä raviin olivat aluksi aivan yhtä hitaita kuin eilenkin, ja vasta aivan tehtävän lopulla Jukka alkoi reagoida pohkeeseen terävämmin. Raippa oli varsin hyödytön sillä Jukka ei siihen juuri reagoinut. Aloin jo pikkuhiljaa tuskastua, ja huomasin kuinka ratsastukseni meni jatkuvaksi pohkeella puskemiseksi ja eteenpäin maiskuttamiseksi.
Toisin kuin eilen, laukkatehtäväkään ei saanut Jukka virkistymään vaan jumitus melkeinpä paheni. Käynti laukkapätkien välillä oli kaikkein vaikeinta ratsastaa, sillä siinä ajauduttiin pahimpaan jumitus- ja puskemiskierteeseen. Minulla oli siis avut "päällä" melkein koko ajan yrittäessäni tuupata ponia hereille ja eteenpäin, ja kun en missään vaiheessa oikein päässyt hellittämään pohjetta alkoi Jukka vain jumittaa ja vastustaa entistä pahemmin. Siinä ei hienot ideat suoristamisesta ja oikean lavan vasemmalle ratsastamisesta paljon auttaneet kun eteneminen oli näin toivottoman nihkeää. Laukat Jukka kyllä nosti, ja laukassa se liikkuikin paremin eteen ja pääsin rentouttamaan apuja. Heti kun palattiin käyntiin alkoi sama jumitus ja tuskailu.
Lopulta päätin viheltää pelin poikki ottamalla hetken aikaa vain rentoa ravia pääty-ympyrällä sen sijaan että olisin yrittänyt saada käynnissä jotain tapahtumaan. Ravailun ansiosta päästiin ohi pahimmasta pattitilanteesta, mutta valitettavasti tunti alkoi jo lähestyä loppuaan. Tässä vaiheessa ponista vihdoin ja viimein löytyi se käynnistysnappi (en tosin edelleenkään tiedä mikä se oli), ja päästiin hetkeksi jo samankaltaiseen tilanteeseen kuin eilen eli Jukka alkoi pyrkiä paremmalla energialla eteenpäin ja jopa vähän "intoilla" laukannostoja. Heti kun tämä energia jostain löytyi pystyin ratsastamaan ponin myös pyöreäksi. Näin sain lopulta tehtyä pyöreästä ja hyvästä käynnistä pari napakkaa laukannostoa. Sitten loppui aika ja siirryimme keventämään ravissa pienen hetken. Laukan jälkeen Jukka väläytti hetken hyvää letkeää ravia kivassa raamissa, mutta ei aikaakaan kun eteenpäinpyrkimys pikkuhiljaa hiipui ja Jukka alkoi taas hyytyä hitaaseen perusmoodiinsa.
Olipa kyllä harmittavaa että eilisen onnistumisen jälkeen en tänään enää oikein löytänyt samoja nappuloita kuin korkeintaan ihan pieneksi hetkeksi lopputunnista. Ainakin 55 minuuttia tästä tunnista oli aivan toivotonta. Minulle jäi kyllä molempina päivinä mysteeriksi mikä Jukan lopulta sai heräämään ja löytämään eteenpäinpyrkimyksensä. Eilen tämä käynnistyminen tapahtui jo aikaisemmassa vaiheessa tuntia ja päästiin sitten jo ihan kunnolla työskentelemään, mutta tänään käynnistysnappi löytyi vasta aivan loppuminuuteilla. Ehkä ratkaiseva virheeni tänään oli se kuinka pahasti jäin puskemaan Jukkaa käynnissä eteenpäin ja "huutamaan" sille avuillani taukoamatta saamatta kuitenkaan mitään reaktiota. Ei ihme jos siinä tilanteessa ratsu käy entistä vastahakoisemmaksi. Oli melko turhauttavaa kun ei ponia saanut liikkumaan oikein mihinkään vaikka tiesi sen olevan hyvinkin mahdollista kun juuri eilen olin siinä onnistunut. Mutta näinhän se tässä lajissa menee että joka kerta ei syystä tai toisesta vain löydä itsestään samaa osaamista kuin parhaina päivinä. Joka tapauksessa nämä kaksi tuntia Jukan kanssa muuttivat käsitystäni ponista siihen suuntaan että jatkossa otan sen ratsukseni paljon aiempaa mieluummin tietäen että sieltä tahmailevan ensivaikutelman alta voi parhaana päivänä saada esiin oikein kivaakin menoa. Helppoa se ei ole eikä aina onnistu, mutta kun onnistuu niin tietää ratsastaneensa oikein.
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Pieniä onnistumisia
Keskiviikon tunnille sain hieman yllättävän ratsun eli pitkästä aikaa Jukan. Ennakko-odotukseni oli että tunnista tulisi työläs ja onnistumisen iloa ei juuri pääsisi kokemaan, sillä Jukka on tunnetusti aika tahmea eikä todellakaan mikään automaatti liikkumaan pehmeästi oikein päin. Edellisen kerran Jukalla ratsastaessani koin kuitenkin jonkinlaisen valaistumisen sen suhteen että jatkuvan eteenajamisen sijaan Jukalla kannattaa kiinnittää huomiota etuosan ryhtiin, ja eteenpäinpyrkimystäkin voi alkaa löytyä siinä vaiheessa kun ponin saa "nostettua" pois etuosan päältä. Tämän pidin mielessä kun nyt lähdin pitkästä aikaa Jukalla ratsastamaan.
Tunnin aiheena olivat siirtymiset, joita ratsatettiin ensin ravin ja käynnin välillä kolmikaarisella kiemurauralla sekä myöhemmin ravin ja laukan välillä ympyröillä. Tavoitteena oli erityisesti tahdin säilyttäminen siirtymisissä, eli saada siirtymiset tapahtumaan hallitusti askelia kiirehtimättä tai "eteenpäin kaatuen". Jukka oli aluksi odotetun hidas ja nihkeä, eli yritin turhaan hoputella ravia tarmokkaammaksi. Etuosaa yritin kuitenkin pitää lyhyenä ja ryhdissä siitäkin huolimatta että poni ei vielä liikkunut lainkaan pyöreänä. Siirtymisissä raviin oli ensin hitautta niin että pohjeapu sai vaikuttaa suhteellisen pitkään ennen kuin Jukka havahtui ravaamaan. Onnistuin kuitenkin säilyttämään malttini niin etten alkanut tuupata istunnalla, vaan odotin rauhassa reaktiota pohkeeseen. Lopulta Jukka taisi vähän niin kuin hoksata homman idean, ja alkoi reagoida pohkeeseen herkemmin ja tehdä paljon napakammat siirtymiset raviin. Yhtäkkiä alkoi siis vaikuttaa siltä että pahin jumitusvaihe meni ohi ja poni alkoi jo hieman paremmin kuunnella apuja. En kyllä ole lainkaan varma mikä tämän muutoksen sai aikaan, sillä mielestäni en ratsastuksessani muuttanut mitään kovin dramaattisesti.
Tunnin jälkipuoliskon työskentelimme laukannostojen parissa. Laukka nostettiin siis ravista pääty-ympyrällä ja laukattiin muutamia askelia tai enintään puolikas ympyrä ennen paluuta raviin. Laukkatehtävä sai Jukan mukavasti heräämään, ja se yritti suorastaan ennakoida nostoja ja rynnätä ravissa eteenpäin. Tämä oli oikein positiivinen muutos, sillä alkutunnin tahmailun ja jumittamisen jälkeen tällainen energia oli todella tervetullutta ja helpotti ratsastamista paljonkin. Laukannostoissa olikin tärkeää pitää ohjat kädessä niin ettei Jukka päässyt vain kaatumaan eteenpäin laukalle vaan nosto lähti paremmin takaosan päältä. Joitakin "ajolähtöjä" kyllä tuli tehtyä, mutta mukaan mahtui niitä napakoitakin nostoja. Noston laatu vaikutti paljon myös siihen millaista itse laukasta tuli, eli lötköstä ajonostosta seurasi nelitahtista ja pitkää laukkaa kun taas paremmista nostoista laukka lähti rullaamaan ihan näppärän oloisesti.
Niin laukassa kuin ravissakin ope kehotti kiinnittäään huomiota etuosan suoruuteen, eli tarkemmin sanottuna ratsastamaan koko etuosaa oikealta vasemmalle. Huomasinkin että myös Jukan kanssa oikea lapa oli se asia johon vaikuttamalla sai aikaan todella merkittäviä muutoksia koko ponissa. Oikeassa kierroksessa ohjeena oli tuoda sisäkättä kaulaa kohti ja tällä tavoin asettaen saada etuosaa siirtymään vasemmalle. Tämä olikin ihan toimiva konsti. Myötäyksen kanssa piti olla tarkkana, sillä liian iso myötäys sai Jukan vain kiskaisemaan itsensä pitkäksi ja pois juuri löytyneestä hyvästä raamista. Itse asiassa myötäys kannatti tehdä ennemmin ulkokädellä, niin nurinkuriselta kuin se kuulostikin. Idean outoudesta huolimatta se toimi, eli Jukalla myötäys ulkoa oli toimiva tapa. Vasemmassa kierroksessa piti myöskin ratsastaa etuosaa oikealta vasemmalle ja suoristaa kaulaa, eli jälleen sai painaa oikeaa ohjaa kaulaa kohti ja ikäänkuin molemmilla käsillä johtaa etuosaa kohti vasenta. Ulkopohje teki tietenkin myös oman osuutensa. Suoristaminen vaati paljon työtä ja tarkkuutta, mutta kun sain kiinni oikeasta ideasta ja siitä tunteesta mitä minun täytyi milloinkin tehdä alkoi Jukka pyöristyä oikein mukavaan muotoon. Poni oli nyt myös mukavasti pohkeen edessä, joten sitä pystyi nyt ratsastamaan jo aivan eri tavalla kuin alkutunnista. Niinpä sieltä alkoi löytyä oikein hyviä pätkiä pyöreää ja tarmokasta liikkumista apuihin reagoiden, ja tässä moodissa onnistuivat laukannostokin kivasti.
Loppuraveissa sain jo vähän fiilistellä työni tuloksia, sillä Jukka liikkui pehmeän oloisesti molempiin suuntiin taipuen ja pyöreänä selkäänsä käyttäen. Nyt meno tuntui varsin helpolta ja toimivalta, ja oli vähän yllättävääkin että Jukka näinkin luontevasti liikkui pehmeänä ja oikeinpäin ottaen huomioon kuinka työlästä se oli tähän moodiin saada. Olin kyllä oikein tyytyväinen itseeni, sillä ilmaiseksi ei tämä muutos Jukan liikkumisessa tullut vaan ainakin jotain tulin tehneeksi oikein. Nämä on niitä hetkiä kun kuvittelee jopa oppineensa ja osaavansa jotain!
Tunnin aiheena olivat siirtymiset, joita ratsatettiin ensin ravin ja käynnin välillä kolmikaarisella kiemurauralla sekä myöhemmin ravin ja laukan välillä ympyröillä. Tavoitteena oli erityisesti tahdin säilyttäminen siirtymisissä, eli saada siirtymiset tapahtumaan hallitusti askelia kiirehtimättä tai "eteenpäin kaatuen". Jukka oli aluksi odotetun hidas ja nihkeä, eli yritin turhaan hoputella ravia tarmokkaammaksi. Etuosaa yritin kuitenkin pitää lyhyenä ja ryhdissä siitäkin huolimatta että poni ei vielä liikkunut lainkaan pyöreänä. Siirtymisissä raviin oli ensin hitautta niin että pohjeapu sai vaikuttaa suhteellisen pitkään ennen kuin Jukka havahtui ravaamaan. Onnistuin kuitenkin säilyttämään malttini niin etten alkanut tuupata istunnalla, vaan odotin rauhassa reaktiota pohkeeseen. Lopulta Jukka taisi vähän niin kuin hoksata homman idean, ja alkoi reagoida pohkeeseen herkemmin ja tehdä paljon napakammat siirtymiset raviin. Yhtäkkiä alkoi siis vaikuttaa siltä että pahin jumitusvaihe meni ohi ja poni alkoi jo hieman paremmin kuunnella apuja. En kyllä ole lainkaan varma mikä tämän muutoksen sai aikaan, sillä mielestäni en ratsastuksessani muuttanut mitään kovin dramaattisesti.
Tunnin jälkipuoliskon työskentelimme laukannostojen parissa. Laukka nostettiin siis ravista pääty-ympyrällä ja laukattiin muutamia askelia tai enintään puolikas ympyrä ennen paluuta raviin. Laukkatehtävä sai Jukan mukavasti heräämään, ja se yritti suorastaan ennakoida nostoja ja rynnätä ravissa eteenpäin. Tämä oli oikein positiivinen muutos, sillä alkutunnin tahmailun ja jumittamisen jälkeen tällainen energia oli todella tervetullutta ja helpotti ratsastamista paljonkin. Laukannostoissa olikin tärkeää pitää ohjat kädessä niin ettei Jukka päässyt vain kaatumaan eteenpäin laukalle vaan nosto lähti paremmin takaosan päältä. Joitakin "ajolähtöjä" kyllä tuli tehtyä, mutta mukaan mahtui niitä napakoitakin nostoja. Noston laatu vaikutti paljon myös siihen millaista itse laukasta tuli, eli lötköstä ajonostosta seurasi nelitahtista ja pitkää laukkaa kun taas paremmista nostoista laukka lähti rullaamaan ihan näppärän oloisesti.
Niin laukassa kuin ravissakin ope kehotti kiinnittäään huomiota etuosan suoruuteen, eli tarkemmin sanottuna ratsastamaan koko etuosaa oikealta vasemmalle. Huomasinkin että myös Jukan kanssa oikea lapa oli se asia johon vaikuttamalla sai aikaan todella merkittäviä muutoksia koko ponissa. Oikeassa kierroksessa ohjeena oli tuoda sisäkättä kaulaa kohti ja tällä tavoin asettaen saada etuosaa siirtymään vasemmalle. Tämä olikin ihan toimiva konsti. Myötäyksen kanssa piti olla tarkkana, sillä liian iso myötäys sai Jukan vain kiskaisemaan itsensä pitkäksi ja pois juuri löytyneestä hyvästä raamista. Itse asiassa myötäys kannatti tehdä ennemmin ulkokädellä, niin nurinkuriselta kuin se kuulostikin. Idean outoudesta huolimatta se toimi, eli Jukalla myötäys ulkoa oli toimiva tapa. Vasemmassa kierroksessa piti myöskin ratsastaa etuosaa oikealta vasemmalle ja suoristaa kaulaa, eli jälleen sai painaa oikeaa ohjaa kaulaa kohti ja ikäänkuin molemmilla käsillä johtaa etuosaa kohti vasenta. Ulkopohje teki tietenkin myös oman osuutensa. Suoristaminen vaati paljon työtä ja tarkkuutta, mutta kun sain kiinni oikeasta ideasta ja siitä tunteesta mitä minun täytyi milloinkin tehdä alkoi Jukka pyöristyä oikein mukavaan muotoon. Poni oli nyt myös mukavasti pohkeen edessä, joten sitä pystyi nyt ratsastamaan jo aivan eri tavalla kuin alkutunnista. Niinpä sieltä alkoi löytyä oikein hyviä pätkiä pyöreää ja tarmokasta liikkumista apuihin reagoiden, ja tässä moodissa onnistuivat laukannostokin kivasti.
Loppuraveissa sain jo vähän fiilistellä työni tuloksia, sillä Jukka liikkui pehmeän oloisesti molempiin suuntiin taipuen ja pyöreänä selkäänsä käyttäen. Nyt meno tuntui varsin helpolta ja toimivalta, ja oli vähän yllättävääkin että Jukka näinkin luontevasti liikkui pehmeänä ja oikeinpäin ottaen huomioon kuinka työlästä se oli tähän moodiin saada. Olin kyllä oikein tyytyväinen itseeni, sillä ilmaiseksi ei tämä muutos Jukan liikkumisessa tullut vaan ainakin jotain tulin tehneeksi oikein. Nämä on niitä hetkiä kun kuvittelee jopa oppineensa ja osaavansa jotain!
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Jälleen uusia maisemia
Vake ja tarhakaveri. Kuva lauantailta. |
Kisapäivän jälkeen oli sunnuntaina mukavaa rentoutua Vaken kanssa maastoillen ihanassa lumisessa maisemassa. Mikä parasta suuntasimme jälleen minulle uudelle reitille. Kylläpä näitä reittivaihtoehtoja tosiaan riittää! Alkumatka mentiin tuttua tietä pitkin, ja tässä otettiin ensimmäinen laukka. Vakekin laukkasi ihan reippaasti niin että pysyimme muiden kannoilla. Tien päässä käännyimme metsään, ja loppumatka olikin sitten sellaista osuutta jota en ole aiemmin ratsastanut. Metsään ajetulla väylällä etenimme käynnissä ja ravissa.
Metsäosuudelta putkahdimme pellon halki lopulta kotiin johtavalle tielle noin kilometrin päässä tallilta. Tässä vaiheessa osui kohdallemme peräjälkeen vaikka minkälaista häiriötekijää pappamoposta alkaen, joten ratsujen hermot joutuivat pieneen testiin. Pieni äänekkäästi pörisevä lumilinko sai edellämme menevät kaksi hevosta hypähtämään penkan puolelle, ja kangistuin satulassa Vaken reaktiota odottaen. Vake taisi kuitenkin vain ihmetellä että olikos täällä muka jotain pelättävää ja ohitti lumilingon naama peruslukemilla.
Loppumatkalla tallia kohti otimme tiellä vielä toisen laukkapätkän, joka sujui yhtä leppoisasti kuin ensimmäinenkin. Niinpä viimeinen osuus taittui yhdessä hujauksessa ja olimme pian tutussa risteyksessä jossa jarruteltiin käyntiin. Tallille palasi rennon retken jälkeen onnellinen ratsastaja ja uskoakseni myös tyytyväinen poni.
lauantai 24. tammikuuta 2015
Kaksi puhdasta rataa
Talven kisatauko ei ehtinyt venyä kovinkaan pitkäksi, sillä Tallinmäen ensimmäiset kotikisat pidettiin jo tammikuun pakkasessa. Menimme Vaken kanssa luokat 70 cm ja 80 cm arvostelulla 367.1. Radan olin opetellut jo ennen kisapäivää, sillä molemmissa luokissa käytettiin Srl:n mallirataa numero 2. Mallista poiketen tosin sarjan a-osa oli vaihdettu okserista pystyksi samoin kuin este numero 3, ja 70 sentissä myös este numero 7 jäi epähuomiossa pystyksi. Kasikymppi hieman jännitti etukäteen, sillä edellisen kerran olemme tätä korkeutta menneet kisoissa lokakuun alussa ja tunneillakin painopiste on ollut pienemmissä esteissä. Tällä kertaa oli kisaradalla mukana vieläpä sarjakin, joka oli se jännittävin osuus.
Alkuverryttelyksi kävelimme maneesille muun porukan kanssa, ja kohta pääsimmekin jo 70 sentin verryttelyyn. Verryttelyssä ei kovin montaa hyppyä tarvittu, sillä kaikki sujui oikein mukavasti. Vake ei tänään ollut ainakaan liian virtaisa, mutta heräsi kuitenkin esteille liikkumaan ihan sopivasti. Yleisöpäädyn kolinat ja ovenavailut eivät Vakea tänään huolestuttaneet lainkaan ja hyvä niin. Oli Vakella kyllä korvahuppu, mutta kun kyseessä oli vain tavallinen ohut koristehuppu niin tuskin se juuri ääniä vaimensi.
Vuoromme oli luokassa toisena, eli odottelimme maneesissa ensimmäisen ratsukon ajan ja sitten oli jo päivän ensimmäisen ratamme aika. Aloitus oli ihan sujuva, tosin radan aloittavalle okserille hypystä tuli sen verran pitkä että laukka vaihtui vääräksi ja kaareva tie kakkosesteelle mentiin väärässä laukassa. Eipä tuo menoa haitannut. Kakkosesteen jälkeen Vake yritti jotain pientä lapaliirtospurttia, mutta tämä ei ollut kovin hurjaa. Ykkösvaiheen esteet ylittyivät varsin varmalla tyylillä ja tasaisesti edeten. Nelosella sekä sarjan a-osalla mentiin lähelle ja tuli pienet kolautukset. Sarjaväli jäi odotetusti pitkäksi varsinkin kun a-osan hypystä tuli pieni, ja odotin lisäaskelta ennen b-osaa. Vake kuitenkin roiskaisi b-osan yli pidemmällä hypyllä joka keikautti minua eteenpäin. Ei siis mikään loistava tyylinäyte, mutta yli mentiin.
Pääsimme puhtaalla radalla jatkamaan toiseen vaiheeseen, jossa käänsin oikotiet kakkosesteen sisäpuolelta sekä kasille että yhdelletoista. Muutoinkin yritin toki säästää kaarteissa metrejä. Toisessa vaiheessa sarjalle tuli ylimääräinen askel mukaan, mutta menihän se näinkin ilman vaikeuksia. Maaliin pääsimme puhtaalla radalla, ja ratsastamieni teiden ansiosta toisen vaiheen aikamme oli ihan kilpailukykyinen vaikka tempo olikin hyvin rauhallinen. Vake olisi saanut laukata jonkin verran energisemmin, mutta ei tämä satulaan ihan toivottomalta tahmailulta tuntunut ja hypyistä tuli enimmäkseen ihan sujuvia. Toki meno vähän hyytyi loppua kohden, eli sujuvinta etenemistä nähtiin kolmen ensimmäisen esteen ajan. Joka tapauksessa 70 sentin rata tuntui varsin helpolta ratsastaa, eli estekorkeus oli hyvin vahvasti mukavuusalueella.
Elättelin hieman toiveita sijoituksesta, sillä sitä olin tässä pienemmässä luokassa tavoitellut. Kisa olikin varsin tiukka, sillä seitsemän ratsukon luokassa kaikki viisi puhtaan radan tehnyttä olivat yhden sekunnin sisällä! Me jäimme lopulta kolmanneksi eli ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi, eikä eroa kakkoseen ollut kuin 0,27 sekuntia. Eipä tuo silti sen kummemmin jäänyt harmittamaan, vaan ajatukset olivat jo siirtyneet edessäolevaan kasikympin rataan. Isompaan luokkaan lähdin hakemaan vain puhdasta ja hyvää suoritusta enkä haaveillutkaan ruusukkeista.
Myös kasikympin verryttelyssä hyppyjen määrä pidettiin pienenä. Ainoa mikä ei mennyt ihan putkeen oli ensimmäinen verryttelyhyppy okserille. Askel ei sopinut alkuunkaan ja lähdin ennakoimaan hyppyä kun taas Vake otti vielä pikkuaskeleen esteen juureen. Selvisimme yli, mutta ope laittoi vielä uusimaan hypyn ja käski pitää katseen ylhäällä. Kaarteessa siis katse esteelle, ja estelinjalle päästyä katse ylös esteen taakse. Näin poistuivat ponnistuspaikka- ja ennakointiongelmat. Olikin ihan hyvä että sain verryttelyssä tämän muistutuksen, sillä kun kohta aloitimme ratamme oli katseen ylhäällä pitäminen kirkkaana mielessä ja tästä oli suuresti apua. Alku oli hieman samanlainen kuin edellisellä radalla eli kaarre kakkosesteelle mentiin väärässä laukassa. Katse pysyi napakasti ylhäällä joten ei hätää. Ensimmäiset viisi estettä ylittyivät sujuvasti, ja etenkin suoraan linjaan neloselta viitoselle olin oikein tyytyväinen. Sarjalla Vake sai taas hieman pelastaa, sillä väli jäi pitkäksi ja kuski könötti a-osan jälkeen etukumarassa irti satulasta. Sarjoilla olisi ehdottomasti saatava ylävartalo nopeammin pystyyn! Vake kuitenkin venytti b-osan yli varmaan tyyliinsä, ja enää tarvitsi selvittää viimeinen okseri ennen kuin olimme puhtaasti ykkösvaiheen maalissa.
Kakkosvaiheen aloitimme väärässä laukassa, jonka Vake lopulta kaarteessa vaihtoi. Nyt otin pidemmän tien enkä kurvannut kasille kakkosesteen sisäpuolelta kuten edellisessä luokassa. 17 metrin linja jäi nyt viidellä askeleella ahtaaksi, joten olisin voinut jäädä tässä vähän jarruttelemaankin sen sijaan että posotin eteen. Sarjalle käänsin tälläkin kertaa oikotien, joka onnistui hyvin. Kakkosvaihe hurahti aika sujuvasti ja helposti vaikkakin rauhallisesti edeten, ja kun viimeinenkin okseri ylittyi puhtaasti niin olimme selvittäneet myös kasikympin radan kunnialla ja ilman virhepisteitä. Jes!
Ajalla ei minulle tässä luokassa ollut niinkään väliä, vaan olin vain iloinen puhtaasta ja enimmäkseen asiallisesta suorituksesta. Hienointa oli että meno tuntui kasikympissäkin melko helpolta ja varmalta eikä toivottomalta rämpiseltä. Edellinen kasikympin kisaratammehan oli Turkan kisoista lokakuulta, ja sen suorituksen jälkeen jupisin kovasti kuinka kasikymppi on minulle vielä liian vaikea. Nyt ei tuntunut siltä, vaan tämän suorituksen perusteella sanoisin että olemme ihan valmiit hyppäämään kisoissa 80 sentin ratoja. Tämänpäiväisiin ratoihin olisi kaivattu vielä hieman energisempää laukkaa, ja sen myötä voisi hypyistäkin tulla vielä sujuvampia. Nyt varsinkin kasikympissä huomaa kuinka ylävartalo hieman kippaa eteenpäin alastuloissa ja pohkeet irtoavat helposti kyljistä. Istuntaa hypyissä pitää siis vielä hioa, ja Vakea herätellä etenemään aavistuksen isompaa laukkaa. Luultavasti laukkaa kyllä alkaa löytyä ihan itsestään kunhan ulkokausi koittaa ja päästään pienestä maneesista tilavammille kentille hyppäämään.
Kahden puhtaan ja onnistuneen radan myötä kisakausi sai oikein mukavan alun, ja kelpo suoriutuminen 80 sentin radasta nosti itseluottamusta monta pykälää. Luotto Vakeen kasvoi myös entisestään, sillä tänään se oli joka suhteessa niin pomminvarma kuin vain voi. Ihanaa kun radalla voi luottaa poniin 100-prosenttisesti.
Videoista kiitos Katrille!
Alkuverryttelyksi kävelimme maneesille muun porukan kanssa, ja kohta pääsimmekin jo 70 sentin verryttelyyn. Verryttelyssä ei kovin montaa hyppyä tarvittu, sillä kaikki sujui oikein mukavasti. Vake ei tänään ollut ainakaan liian virtaisa, mutta heräsi kuitenkin esteille liikkumaan ihan sopivasti. Yleisöpäädyn kolinat ja ovenavailut eivät Vakea tänään huolestuttaneet lainkaan ja hyvä niin. Oli Vakella kyllä korvahuppu, mutta kun kyseessä oli vain tavallinen ohut koristehuppu niin tuskin se juuri ääniä vaimensi.
Vuoromme oli luokassa toisena, eli odottelimme maneesissa ensimmäisen ratsukon ajan ja sitten oli jo päivän ensimmäisen ratamme aika. Aloitus oli ihan sujuva, tosin radan aloittavalle okserille hypystä tuli sen verran pitkä että laukka vaihtui vääräksi ja kaareva tie kakkosesteelle mentiin väärässä laukassa. Eipä tuo menoa haitannut. Kakkosesteen jälkeen Vake yritti jotain pientä lapaliirtospurttia, mutta tämä ei ollut kovin hurjaa. Ykkösvaiheen esteet ylittyivät varsin varmalla tyylillä ja tasaisesti edeten. Nelosella sekä sarjan a-osalla mentiin lähelle ja tuli pienet kolautukset. Sarjaväli jäi odotetusti pitkäksi varsinkin kun a-osan hypystä tuli pieni, ja odotin lisäaskelta ennen b-osaa. Vake kuitenkin roiskaisi b-osan yli pidemmällä hypyllä joka keikautti minua eteenpäin. Ei siis mikään loistava tyylinäyte, mutta yli mentiin.
Pääsimme puhtaalla radalla jatkamaan toiseen vaiheeseen, jossa käänsin oikotiet kakkosesteen sisäpuolelta sekä kasille että yhdelletoista. Muutoinkin yritin toki säästää kaarteissa metrejä. Toisessa vaiheessa sarjalle tuli ylimääräinen askel mukaan, mutta menihän se näinkin ilman vaikeuksia. Maaliin pääsimme puhtaalla radalla, ja ratsastamieni teiden ansiosta toisen vaiheen aikamme oli ihan kilpailukykyinen vaikka tempo olikin hyvin rauhallinen. Vake olisi saanut laukata jonkin verran energisemmin, mutta ei tämä satulaan ihan toivottomalta tahmailulta tuntunut ja hypyistä tuli enimmäkseen ihan sujuvia. Toki meno vähän hyytyi loppua kohden, eli sujuvinta etenemistä nähtiin kolmen ensimmäisen esteen ajan. Joka tapauksessa 70 sentin rata tuntui varsin helpolta ratsastaa, eli estekorkeus oli hyvin vahvasti mukavuusalueella.
Elättelin hieman toiveita sijoituksesta, sillä sitä olin tässä pienemmässä luokassa tavoitellut. Kisa olikin varsin tiukka, sillä seitsemän ratsukon luokassa kaikki viisi puhtaan radan tehnyttä olivat yhden sekunnin sisällä! Me jäimme lopulta kolmanneksi eli ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi, eikä eroa kakkoseen ollut kuin 0,27 sekuntia. Eipä tuo silti sen kummemmin jäänyt harmittamaan, vaan ajatukset olivat jo siirtyneet edessäolevaan kasikympin rataan. Isompaan luokkaan lähdin hakemaan vain puhdasta ja hyvää suoritusta enkä haaveillutkaan ruusukkeista.
Myös kasikympin verryttelyssä hyppyjen määrä pidettiin pienenä. Ainoa mikä ei mennyt ihan putkeen oli ensimmäinen verryttelyhyppy okserille. Askel ei sopinut alkuunkaan ja lähdin ennakoimaan hyppyä kun taas Vake otti vielä pikkuaskeleen esteen juureen. Selvisimme yli, mutta ope laittoi vielä uusimaan hypyn ja käski pitää katseen ylhäällä. Kaarteessa siis katse esteelle, ja estelinjalle päästyä katse ylös esteen taakse. Näin poistuivat ponnistuspaikka- ja ennakointiongelmat. Olikin ihan hyvä että sain verryttelyssä tämän muistutuksen, sillä kun kohta aloitimme ratamme oli katseen ylhäällä pitäminen kirkkaana mielessä ja tästä oli suuresti apua. Alku oli hieman samanlainen kuin edellisellä radalla eli kaarre kakkosesteelle mentiin väärässä laukassa. Katse pysyi napakasti ylhäällä joten ei hätää. Ensimmäiset viisi estettä ylittyivät sujuvasti, ja etenkin suoraan linjaan neloselta viitoselle olin oikein tyytyväinen. Sarjalla Vake sai taas hieman pelastaa, sillä väli jäi pitkäksi ja kuski könötti a-osan jälkeen etukumarassa irti satulasta. Sarjoilla olisi ehdottomasti saatava ylävartalo nopeammin pystyyn! Vake kuitenkin venytti b-osan yli varmaan tyyliinsä, ja enää tarvitsi selvittää viimeinen okseri ennen kuin olimme puhtaasti ykkösvaiheen maalissa.
Kakkosvaiheen aloitimme väärässä laukassa, jonka Vake lopulta kaarteessa vaihtoi. Nyt otin pidemmän tien enkä kurvannut kasille kakkosesteen sisäpuolelta kuten edellisessä luokassa. 17 metrin linja jäi nyt viidellä askeleella ahtaaksi, joten olisin voinut jäädä tässä vähän jarruttelemaankin sen sijaan että posotin eteen. Sarjalle käänsin tälläkin kertaa oikotien, joka onnistui hyvin. Kakkosvaihe hurahti aika sujuvasti ja helposti vaikkakin rauhallisesti edeten, ja kun viimeinenkin okseri ylittyi puhtaasti niin olimme selvittäneet myös kasikympin radan kunnialla ja ilman virhepisteitä. Jes!
Ajalla ei minulle tässä luokassa ollut niinkään väliä, vaan olin vain iloinen puhtaasta ja enimmäkseen asiallisesta suorituksesta. Hienointa oli että meno tuntui kasikympissäkin melko helpolta ja varmalta eikä toivottomalta rämpiseltä. Edellinen kasikympin kisaratammehan oli Turkan kisoista lokakuulta, ja sen suorituksen jälkeen jupisin kovasti kuinka kasikymppi on minulle vielä liian vaikea. Nyt ei tuntunut siltä, vaan tämän suorituksen perusteella sanoisin että olemme ihan valmiit hyppäämään kisoissa 80 sentin ratoja. Tämänpäiväisiin ratoihin olisi kaivattu vielä hieman energisempää laukkaa, ja sen myötä voisi hypyistäkin tulla vielä sujuvampia. Nyt varsinkin kasikympissä huomaa kuinka ylävartalo hieman kippaa eteenpäin alastuloissa ja pohkeet irtoavat helposti kyljistä. Istuntaa hypyissä pitää siis vielä hioa, ja Vakea herätellä etenemään aavistuksen isompaa laukkaa. Luultavasti laukkaa kyllä alkaa löytyä ihan itsestään kunhan ulkokausi koittaa ja päästään pienestä maneesista tilavammille kentille hyppäämään.
Kahden puhtaan ja onnistuneen radan myötä kisakausi sai oikein mukavan alun, ja kelpo suoriutuminen 80 sentin radasta nosti itseluottamusta monta pykälää. Luotto Vakeen kasvoi myös entisestään, sillä tänään se oli joka suhteessa niin pomminvarma kuin vain voi. Ihanaa kun radalla voi luottaa poniin 100-prosenttisesti.
Videoista kiitos Katrille!
torstai 22. tammikuuta 2015
Ratkaisu löytyy oikeasta lavasta
Torstain tunnilla oli hauska teema eli "ponivalmennus". Vielä hauskempaa oli että minun pikkuponini oli Osku, jolla on aina niin kivaa mennä. Ikipirteästä Oskusta ei kyllä millään uskoisi että sillä on ikää jo 22 vuotta!
Verryttelimme ensin kevyessä ravissa poneihin tutustuen. Ero oikean ja vasemman kierroksen välillä oli Oskulla huomattava. Oikealle se kipitti sisälapa edellä kaatuen, kun taas vasemmalle oli helpompi löytää ulko-ohjan tuntuma ja koko poni liikkui rennommin ja pehmeämmin. Ei ollut vaikea päätellä että oikean lavan suoristaminen oli Oskun kanssa avainasia. Tätä päästiinkin pian työstämään tehokkaasti, sillä siirryimme ratsastamaan väistöjä ympyrällä.
Ympyrällä menimme ensin väistöpätkiä käynnissä, ja myöhemmin näihin lisättiin mukaan raviinsiirtymiset hetkellä jolla hevonen väistön ansiosta suoristui ja myötäsi. Oskun takaosa oli helppo saada väistämään ulos ympyrältä, mutta haastavampaa oli saada ulkolapa kunnolla mukaan liikkeseen ja poni näin ollen suoraksi. Ope kehotti molempiin suuntiin tekemään väistöä avotaivutuksen tapaisesti, eli kääntämään etuosaa ympyrän uran sisäpuolelle pelkän takaosan ulos väistättämisen sijaan. Ulko-ohja ja -pohje olivat tietenkin ne avut jotka ottivat ulkolavan hallintaan. Aikansa kesti ennen kuin liike alkoi tehdä tehtävänsä, mutta kun sitkeästi jaksoin pyytää etuosaa ja ulkolapaa sisäänpäin alkoi Osku hieman myödätä. Open ohjeiden mukaisesti pyrin palkitsemaan Oskun myötäyksellä jo varsin pienistä edistysaskelista. Vasemmassa kierroksessa väistäessä Osku alkoi jo toden teolla ryhdistäytyä etuosastaan ja pureskella kuolainta kaulaa pyöristäen. Tähän suuntaan tarvittiin vielä pientä säätöä kaulan suoruuteen, eli kaulan tyvi piti saada siirtymään oikealta vasemmalle ja kaulan ollessa suorana asetus rehellisesti niskasta. Käytin apuna oikeaa ohjaa joka vaikutti kohti kaulaa painaen, ja pienissä paloissa kaula todellakin suoristui. Näillä hetkillä löytyi myös oikein kiva pyöreä raami ja etuosan kevenemisen tunsi selvästi. Väistöjen avulla saatiin siis oikein hienojakin askeleita, ja välillä sain säilytettyä suoruuden ja muodon ravissakin vähän aikaa.
Myös laukat mentiin ympyröillä. Vaikka olin käyntiväistöillä saanut Oskun oikeaa lapaa jo suoristettuakin en oikeassa laukassa saanut siihen enää otetta. Niinpä oikeassa laukassa meno oli enimmäkseen lapa edellä kaatumista ja samalla kiireistä etupainoista kipitystä. Muistan kuinka viime kesänä palaset loksahtivat Oskun kanssa oikeassa laukassa hienosti kohdilleen kun sain oikean lavan suoristettua "sisäpohkeen ympäri", mutta nyt en oikein keksinyt kuinka olisin tähän tulokseen päässyt. Niinpä oikean laukan vinousongelma jäi ratkaisematta ja poni tasapainottomaan kipitysmoodiin. Vasemmassa laukassa suoruutta oli helpompi hallita, ja vasen laukka olikin paljon pyörivämpää, maltillisempaa ja tasapainoisempaa. Toki edelleen piti vähän töniä oikeaa lapaa joka yritti pullahtaa ulos.
Lopuksi ravatessa totesin Oskun toimivan oikeassa kierroksessa jo paljon paremmin kuin alkutunnista, eli sisälapa ei enää niinkään puskenut vaan oikealle pääsi taivuttamaan ja asettamaan sekä myötäämään sisäohjasta. Jotain korjausta olin tunnin aikana siis onnistunut tekemään. Oikea lapa oli Oskulla oikeastaan ainoa asia johon piti keskittyä, ja kun oikean lavan puskeminen vinoon vähänkään korjaantui alkoi poni heti pyöristyä. Teorian tasolla resepti oli siis hyvin yksinkertainen, ja huomasin kyllä hyvin selvästi milloin etuosa oli suora ja milloin ei. Suoristamisen käytännön toteutus vaan oli tässä se vaikea pala, mutta kun se onnistui edes hetkeksi niin muutos Oskun liikkumisessa oli oikein palkitseva.
Verryttelimme ensin kevyessä ravissa poneihin tutustuen. Ero oikean ja vasemman kierroksen välillä oli Oskulla huomattava. Oikealle se kipitti sisälapa edellä kaatuen, kun taas vasemmalle oli helpompi löytää ulko-ohjan tuntuma ja koko poni liikkui rennommin ja pehmeämmin. Ei ollut vaikea päätellä että oikean lavan suoristaminen oli Oskun kanssa avainasia. Tätä päästiinkin pian työstämään tehokkaasti, sillä siirryimme ratsastamaan väistöjä ympyrällä.
Ympyrällä menimme ensin väistöpätkiä käynnissä, ja myöhemmin näihin lisättiin mukaan raviinsiirtymiset hetkellä jolla hevonen väistön ansiosta suoristui ja myötäsi. Oskun takaosa oli helppo saada väistämään ulos ympyrältä, mutta haastavampaa oli saada ulkolapa kunnolla mukaan liikkeseen ja poni näin ollen suoraksi. Ope kehotti molempiin suuntiin tekemään väistöä avotaivutuksen tapaisesti, eli kääntämään etuosaa ympyrän uran sisäpuolelle pelkän takaosan ulos väistättämisen sijaan. Ulko-ohja ja -pohje olivat tietenkin ne avut jotka ottivat ulkolavan hallintaan. Aikansa kesti ennen kuin liike alkoi tehdä tehtävänsä, mutta kun sitkeästi jaksoin pyytää etuosaa ja ulkolapaa sisäänpäin alkoi Osku hieman myödätä. Open ohjeiden mukaisesti pyrin palkitsemaan Oskun myötäyksellä jo varsin pienistä edistysaskelista. Vasemmassa kierroksessa väistäessä Osku alkoi jo toden teolla ryhdistäytyä etuosastaan ja pureskella kuolainta kaulaa pyöristäen. Tähän suuntaan tarvittiin vielä pientä säätöä kaulan suoruuteen, eli kaulan tyvi piti saada siirtymään oikealta vasemmalle ja kaulan ollessa suorana asetus rehellisesti niskasta. Käytin apuna oikeaa ohjaa joka vaikutti kohti kaulaa painaen, ja pienissä paloissa kaula todellakin suoristui. Näillä hetkillä löytyi myös oikein kiva pyöreä raami ja etuosan kevenemisen tunsi selvästi. Väistöjen avulla saatiin siis oikein hienojakin askeleita, ja välillä sain säilytettyä suoruuden ja muodon ravissakin vähän aikaa.
Myös laukat mentiin ympyröillä. Vaikka olin käyntiväistöillä saanut Oskun oikeaa lapaa jo suoristettuakin en oikeassa laukassa saanut siihen enää otetta. Niinpä oikeassa laukassa meno oli enimmäkseen lapa edellä kaatumista ja samalla kiireistä etupainoista kipitystä. Muistan kuinka viime kesänä palaset loksahtivat Oskun kanssa oikeassa laukassa hienosti kohdilleen kun sain oikean lavan suoristettua "sisäpohkeen ympäri", mutta nyt en oikein keksinyt kuinka olisin tähän tulokseen päässyt. Niinpä oikean laukan vinousongelma jäi ratkaisematta ja poni tasapainottomaan kipitysmoodiin. Vasemmassa laukassa suoruutta oli helpompi hallita, ja vasen laukka olikin paljon pyörivämpää, maltillisempaa ja tasapainoisempaa. Toki edelleen piti vähän töniä oikeaa lapaa joka yritti pullahtaa ulos.
Lopuksi ravatessa totesin Oskun toimivan oikeassa kierroksessa jo paljon paremmin kuin alkutunnista, eli sisälapa ei enää niinkään puskenut vaan oikealle pääsi taivuttamaan ja asettamaan sekä myötäämään sisäohjasta. Jotain korjausta olin tunnin aikana siis onnistunut tekemään. Oikea lapa oli Oskulla oikeastaan ainoa asia johon piti keskittyä, ja kun oikean lavan puskeminen vinoon vähänkään korjaantui alkoi poni heti pyöristyä. Teorian tasolla resepti oli siis hyvin yksinkertainen, ja huomasin kyllä hyvin selvästi milloin etuosa oli suora ja milloin ei. Suoristamisen käytännön toteutus vaan oli tässä se vaikea pala, mutta kun se onnistui edes hetkeksi niin muutos Oskun liikkumisessa oli oikein palkitseva.
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Laukka hallintaan ja askeleet sopimaan
Keskiviikon tunnilla jatkettiin toinen kerta putkeen esteitä, ja toiveeni mukaisesti sain jatkaa Elmolla. Ohjelmassa oli saman teeman mukaisia harjoituksia kuin viimeksi, eli suoria linjoja ja oikeiden askelmäärien ratsastamista.
Aloitimme hypyt viime viikolta tutulla 17 metrin linjalla ristikolta toiselle oikeassa laukassa. Tähän olisi haluttu näin aluksi kuusi laukkaa, eli lyhentää olisi pitänyt aika reilusti. Elmon kanssa oli ihan samaa ongelmaa kuin viimeksi eli laukkaa ei oikein saanut lyhennettyä ja koottua ilman että poni pudotti raville. Yksi tekijä tässä oli selkeästi vinous, sillä kun onnistuin open ohjeiden mukaisesti pitämään oikean lavan suorassa oikealle asettaen ja oikeaa ohjaa kaulaa vasten painaen pääsimme linjan kuudella askeleella ja laukassa pysyen. Harmillisesti vaan en saanut tätä onnistunutta suoritusta enää toistettua, vaan Elmo pääsi linjalla vinoksi ja seurauksena oli viisi laukka-askelta tai ei laukkaa ollenkaan.
Seuraavana vuorossa oli 14 metrin linja neljällä askeleella. Tämänkin kuvittelin vaativan laukan lyhentämistä, mutta kun esteet olivat vasta ristikoita eikä hypätty vetosuuntaan ei asia ollutkaan ihan näin. Viideskin askel tuppasi väkisin tulemaan mukaan joka kerta, mutta ei kuitenkaan ajauduttu liian lähelle jälkimmäistä estettä. Ensin en siis saanut laukkaa kiinni ja sitten en puolestaan eteen, höh. Kun esteet nostettiin pieniksi pystyiksi ja linjaa tultiin toiseen suuntaan eli tallille päin alkoi Elmo imeä laukassa eteen, ja neljä askelta onnistuikin jo helposti.
Seuraavaksi pääsimme jo hyppäämään viiden esteen pätkän, eli 17 metrin linjan, lävistäjäesteen ja 14 metrin linjan yhteen putkeen. Kaikki esteet olivat pieniä pystyjä. Elmo oli nyt kovasti pörhäkkänä menossa, ja jo estelinjalle kääntyessä se alkoi kiskoa edestä pidätteitä vastustaen. Ope kehotti ratsastamaan laukkaa takajalkojen päälle ja edestä kevyeksi, sekä istumaan napakasti satulassa eteen sukeltelematta. En kuitenkaan hoksannut lähteä ratsastamaan laukkaa "kasaan" läheskään tarpeeksi päättäväisesti, vaan annoin Elmon rymytä menemään aivan liian etupainoisena ja niinpä se pääsi molemmilla linjoilla leviämään pitkäksi. Energiaa ponilla riitti nyt ihan kiitettävästi, ja tällaisella imulla molemmat linjat jäivät toivottoman ahtaiksi. Annoin vaan ponin mennä posottaa mielensä mukaan enkä muka mitenkään ehtinyt ottaa sitä väleissä kiinni ja laukkaa kasaan. Saimme sakkokierroksen 14 metrin linjalle, mutta edelleen Elmo joutui välissä kiemurtelemaan vinoon jotta neljäskin askel mahtui jotenkin mukaan.
Hyppäsimme vielä saman tehtävän pidennettynä versiona johon lisättiin loppuun 17 metrin linja toisesta suunnasta. Nyt otin onkeeni open ohjeista siinä määrin että keskityin tosissani pitämään Elmon kasassa ja lyhyenä, ja istua napotin satulassa tuoden ponnistuspaikat rauhassa lähelle estettä. Jotain muutosta Elmon laukassa nyt tapahtui, sillä viisi askelta mahtui ensimmäiselle 17 metrin linjalle oikein nätisti ja suorana. Lävistäjäpystyllekin tultiin hallitusti ja maltilla, ja Elmopa vaihtoi nyt hypyssä hienosti laukankin. Hankalalla 14 metrin linjalla laukka pysyi edelleen sen verran lyhyenä ja kuski päättäväisenä että ei tullut ahdasta ollenkaan. Viimeisessä kaartessa poni pääsi sitten jotenkin leviämään käsistä niin että viimeisellä linjalla valuttiin taas pitkäksi ja etupainoiseksi, ja laukkakin pääsi vaihtumaan vinosti roiskaistussa hypyssä vääräksi. Tällaisella menolla tuli välistä heti ahdas. Harmi, että muuten hyvin sujuneen radan päätteeksi tuli vielä tällainen huonompi linja. Saimme kuitenkin onneksi uusia tämän viimeisen linjan. Ratsastin koko matkan ensimmäiselle esteelle painoa taakse ja etuosaa ylös tavoitellen, ja nyt onnistuin yhdistämään pidätteen ja pohkeen niin että Elmo laukkasi tasapainoisesti ja hallitusti suorat viisi askelta esteeltä toiselle hyvään paikkaan ja jatkoi vielä viivasuoraan esteen jälkeenkin. Näin saatiin tunnin päätteeksi ihan nappionnistuminen.
Tunnin tärkeä opetus oli siis se että Elmoa täytyy vaan uskaltaa pitää vähän vastaan eikä antaa sen rymytä holtittomasti etupainoisena. Laukan ratsastaminen on esteillä todellakin kaiken perusta ja tavoite on hyvin pitkälti sama kuin koulutunnillakin eli painon kokoaminen takaosalle. Tänään kyllä huomasin selkeän eron siinä millaista oli meno kun lopulta sain Elmon laukkaamaan paremmin takaosan päällä ja edestä ryhdikkäämpänä. Onpa kyllä mainiota että Elmo on tätä nykyä näinkin virkeä, eli kun se esteillä innostuu niin enemmän saa pidellä kuin puskea eteenpäin. Kun energiaa kerran löytyy omasta takaa niin laukkaa pystyy hieman kokoamaankin. Vielä loppuverryttelyssäkin Elmo oli niin pörheää ponia että kyllä se oli todellakin saanut hyppäämisen riemusta pienen virtapiikin. Tänään oli siis kivaa niin ratsastajalla kuin ponillakin.
Aloitimme hypyt viime viikolta tutulla 17 metrin linjalla ristikolta toiselle oikeassa laukassa. Tähän olisi haluttu näin aluksi kuusi laukkaa, eli lyhentää olisi pitänyt aika reilusti. Elmon kanssa oli ihan samaa ongelmaa kuin viimeksi eli laukkaa ei oikein saanut lyhennettyä ja koottua ilman että poni pudotti raville. Yksi tekijä tässä oli selkeästi vinous, sillä kun onnistuin open ohjeiden mukaisesti pitämään oikean lavan suorassa oikealle asettaen ja oikeaa ohjaa kaulaa vasten painaen pääsimme linjan kuudella askeleella ja laukassa pysyen. Harmillisesti vaan en saanut tätä onnistunutta suoritusta enää toistettua, vaan Elmo pääsi linjalla vinoksi ja seurauksena oli viisi laukka-askelta tai ei laukkaa ollenkaan.
Seuraavana vuorossa oli 14 metrin linja neljällä askeleella. Tämänkin kuvittelin vaativan laukan lyhentämistä, mutta kun esteet olivat vasta ristikoita eikä hypätty vetosuuntaan ei asia ollutkaan ihan näin. Viideskin askel tuppasi väkisin tulemaan mukaan joka kerta, mutta ei kuitenkaan ajauduttu liian lähelle jälkimmäistä estettä. Ensin en siis saanut laukkaa kiinni ja sitten en puolestaan eteen, höh. Kun esteet nostettiin pieniksi pystyiksi ja linjaa tultiin toiseen suuntaan eli tallille päin alkoi Elmo imeä laukassa eteen, ja neljä askelta onnistuikin jo helposti.
Seuraavaksi pääsimme jo hyppäämään viiden esteen pätkän, eli 17 metrin linjan, lävistäjäesteen ja 14 metrin linjan yhteen putkeen. Kaikki esteet olivat pieniä pystyjä. Elmo oli nyt kovasti pörhäkkänä menossa, ja jo estelinjalle kääntyessä se alkoi kiskoa edestä pidätteitä vastustaen. Ope kehotti ratsastamaan laukkaa takajalkojen päälle ja edestä kevyeksi, sekä istumaan napakasti satulassa eteen sukeltelematta. En kuitenkaan hoksannut lähteä ratsastamaan laukkaa "kasaan" läheskään tarpeeksi päättäväisesti, vaan annoin Elmon rymytä menemään aivan liian etupainoisena ja niinpä se pääsi molemmilla linjoilla leviämään pitkäksi. Energiaa ponilla riitti nyt ihan kiitettävästi, ja tällaisella imulla molemmat linjat jäivät toivottoman ahtaiksi. Annoin vaan ponin mennä posottaa mielensä mukaan enkä muka mitenkään ehtinyt ottaa sitä väleissä kiinni ja laukkaa kasaan. Saimme sakkokierroksen 14 metrin linjalle, mutta edelleen Elmo joutui välissä kiemurtelemaan vinoon jotta neljäskin askel mahtui jotenkin mukaan.
Hyppäsimme vielä saman tehtävän pidennettynä versiona johon lisättiin loppuun 17 metrin linja toisesta suunnasta. Nyt otin onkeeni open ohjeista siinä määrin että keskityin tosissani pitämään Elmon kasassa ja lyhyenä, ja istua napotin satulassa tuoden ponnistuspaikat rauhassa lähelle estettä. Jotain muutosta Elmon laukassa nyt tapahtui, sillä viisi askelta mahtui ensimmäiselle 17 metrin linjalle oikein nätisti ja suorana. Lävistäjäpystyllekin tultiin hallitusti ja maltilla, ja Elmopa vaihtoi nyt hypyssä hienosti laukankin. Hankalalla 14 metrin linjalla laukka pysyi edelleen sen verran lyhyenä ja kuski päättäväisenä että ei tullut ahdasta ollenkaan. Viimeisessä kaartessa poni pääsi sitten jotenkin leviämään käsistä niin että viimeisellä linjalla valuttiin taas pitkäksi ja etupainoiseksi, ja laukkakin pääsi vaihtumaan vinosti roiskaistussa hypyssä vääräksi. Tällaisella menolla tuli välistä heti ahdas. Harmi, että muuten hyvin sujuneen radan päätteeksi tuli vielä tällainen huonompi linja. Saimme kuitenkin onneksi uusia tämän viimeisen linjan. Ratsastin koko matkan ensimmäiselle esteelle painoa taakse ja etuosaa ylös tavoitellen, ja nyt onnistuin yhdistämään pidätteen ja pohkeen niin että Elmo laukkasi tasapainoisesti ja hallitusti suorat viisi askelta esteeltä toiselle hyvään paikkaan ja jatkoi vielä viivasuoraan esteen jälkeenkin. Näin saatiin tunnin päätteeksi ihan nappionnistuminen.
Tunnin tärkeä opetus oli siis se että Elmoa täytyy vaan uskaltaa pitää vähän vastaan eikä antaa sen rymytä holtittomasti etupainoisena. Laukan ratsastaminen on esteillä todellakin kaiken perusta ja tavoite on hyvin pitkälti sama kuin koulutunnillakin eli painon kokoaminen takaosalle. Tänään kyllä huomasin selkeän eron siinä millaista oli meno kun lopulta sain Elmon laukkaamaan paremmin takaosan päällä ja edestä ryhdikkäämpänä. Onpa kyllä mainiota että Elmo on tätä nykyä näinkin virkeä, eli kun se esteillä innostuu niin enemmän saa pidellä kuin puskea eteenpäin. Kun energiaa kerran löytyy omasta takaa niin laukkaa pystyy hieman kokoamaankin. Vielä loppuverryttelyssäkin Elmo oli niin pörheää ponia että kyllä se oli todellakin saanut hyppäämisen riemusta pienen virtapiikin. Tänään oli siis kivaa niin ratsastajalla kuin ponillakin.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Yksi-kaksi-sukellus
Sunnuntain estetunnilla mentiin viimeinen kisoihin valmistava treeni Vaken kanssa. Tehtävät olivat samat mitä menin eilen Repellä, eli melko kavalettipainotteista. Kuten olin arvellut Vake tuntui Repen jälkeen ihanan helpolta ja kuuliaiselta. Menimme aluksi eiliseltä tuttuja siirtymistehtäviä puomilinjalla, ja Vake teki niin ravin ja käynnin väliset siirtymiset kuin laukannostotkin kellontarkasti.
Hyppäsimme ensin yksittäin päivän tehtävät, eli suoran noin 20 metrin linjan, lävistäjällä maapuomin ja kahden pienen hypyn jumppasarjan sekä kahden askeleen lävistäjäsarjan. Esteet olivat tässä vaiheessa vielä aivan pieniä. 20 metrin linjalle meni ristikkokorkeudella peräti 7 askelta, vaikka laukka olikin mielestäni ihan tarmokasta. Jumppasarjalla katselin ensimmäisellä kierroksella alaspäin, ja kun vauhtikin meinasi loppua kesken tuli sarjan ylityksestä kömpimistä. Niinpä ope joutui tälläkin kertaa muistuttamaan katseen ylhäällä pitämisestä. Tulimme jumpan uudestaan ja katsoin nyt ylös ja eteenpäin, ja tällä tyylillä sarja ylittyikin paljon sujuvammin ja paremmassa tasapainossa.
Eilisestä poiketen tänään mukana tehtävissä oli myös kavaletti joka tuli ylittää suurella voltilla lyhyeltä sivulta. Tämän kavaletin yli hypättiin aina tehtävän aluksi tai lopuksi. Voltilla oleva kavaletti meinasi olla suorastaan tunnin haastavin pala, sillä ohjaus ei Vakenkaan kanssa ollut ihan täydellisesti hallinnassa. Yleensä Vake puski voimakkaasti sisään niin että tiestä kavaletille tuli kovin jyrkkä eikä sille päästy alkuunkaan suorana. Kavaletin jälkeen puolestaan poni meinasi liirailla voltilta ulos, mikä tietenkin oli seurausta huonosta tiestä ja vinoudesta kavalettia ylittäessä. Vaken kanssa tahtoo olla tällaista ongelmaa että kun sen saa liikkumaan ja "ajattelemaan eteenpäin" se alkaa samalla myös liirailla ja oikoa sisäpohjetta vastaan. Lisäksi teen monesti sen virheen että käännän liikaa sisäohjasta, ja tällöin seurauksena on heti ulkolapa edellä liirausta.
Hyppäsimme lopuksi radan, joka oli sama kuin eilen lukuunottamatta aluksi ja lopuksi ylitettävää volttikavalettia. Ensimmäisellä kierroksella esteet olivat noin 60 sentissä ja toisella kierroksella 80 sentissä eli kisakorkeudessa. Vake lähti liikkeelle hyvällä imulla, mutta ensimmäisellä voltilla kavaletin yli sen energia pääsi hiipumaan ja sainkin hoputella laukkaa riittäväksi ennen lävistäjälle kääntymistä. Ohjaamisessa oli myös selkeät haasteensa kun Vake yritti kavaletille kääntyessä imeä jo sen vieressä olevalle pystylle. Sain joka tapauksessa laukan sujumaan eteen, ja suoralla linjalla kavaletilta okserille ajoin laukkaa liikaakin eteen niin että kuudes askel jäi jo ahtaaksi. Jumppasarjalle tultiin kovin vinosti perä oikealla, mutta onneksi Vake ei ole nipo siitä vaikka esteelle tultaisiinkin vinossa. Viimeiselle sarjalle päästiin suoremmin, sillä tätä käännöstä Vake ei ehtinyt ennakoida.
Kasikympin esteitä sisältävälle ratakierrokselle lähtiessä muistuttelin itseäni riittävän pitkästä ohjasta ja nyrkkien rentona pitämisestä niin että Vake saisi tarpeeksi tilaa eikä kiskoisi minua hypyssä eteen. Vaikka ote oli pieni ja hento en silti ollut kasikympin hypyissä mukana niin luontevasti ja sulavasti kuin toivoisin, vaan pohkeet pääsivät irtoamaan ponin kyljistä ja mukautumisessa oli jonkin verran sukeltamisen makua. Suoralla linjalla kavaletilta okserille maltoin nyt olla ajamatta eteen, joten kuusi laukkaa mahtui väliin sopivasti. Varsinkin okserilla liioittelin mukautumista sukeltaen, ja luullakseni tästä johtui etukavioiden kolautus puomiin. Eihän etuosa pääse nousemaan jos ratsastaja heittäytyy kaulalle liikaa. Saimme ottaa kavaletti-okseri-linjan vielä uudestaan johtuen kolautuksesta sekä ajautumisesta okserilla vasempaan reunaan. Lähestyminen okserille onnistui nyt hyvin ja mukautumiseni hyppyyn oli luontevampi (muistin katsoa ylös!), mutta silti puomi kolahti jälleen eli taisin vieläkin vähän sukeltaa tälle "valtavan suurelle" esteelle.
En saanut kasikymppiin nyt aivan sellaista varmaa ja sujuvaa fiilistä mitä jo viime viikolla kaipasin, vaan edelleen mukanaolo tuntui kömpelöltä. Eipähän noita korkeampia esteitä tälläkään kertaa kovin montaa hypätty, mutta jospa tämä riittäisi kisatreeniksi kun Vake kyllä homman osaa. Omasta puolestani tärkeintä on muistaa pitää katse koko ajan ylhäällä sen sijaan että alan tuijottaa estettä, ja välttää sukeltamista hyppyihin liian voimakkaasti. Ope totesi että silloin kun katse pysyy ylhäällä niin en myöskään sukella, joten siinäpä vielä lisäsyytä suunnata katse maneesin yläikkunoihin ja muistaa myös pitää se siellä. Vake oli tänään hyvä ja pomminvarma suorittaja, joten sen puolesta kotikisoihin voi lähteä 70 ja 80 cm luokkiin luottavaisin mielin.
Hyppäsimme ensin yksittäin päivän tehtävät, eli suoran noin 20 metrin linjan, lävistäjällä maapuomin ja kahden pienen hypyn jumppasarjan sekä kahden askeleen lävistäjäsarjan. Esteet olivat tässä vaiheessa vielä aivan pieniä. 20 metrin linjalle meni ristikkokorkeudella peräti 7 askelta, vaikka laukka olikin mielestäni ihan tarmokasta. Jumppasarjalla katselin ensimmäisellä kierroksella alaspäin, ja kun vauhtikin meinasi loppua kesken tuli sarjan ylityksestä kömpimistä. Niinpä ope joutui tälläkin kertaa muistuttamaan katseen ylhäällä pitämisestä. Tulimme jumpan uudestaan ja katsoin nyt ylös ja eteenpäin, ja tällä tyylillä sarja ylittyikin paljon sujuvammin ja paremmassa tasapainossa.
Eilisestä poiketen tänään mukana tehtävissä oli myös kavaletti joka tuli ylittää suurella voltilla lyhyeltä sivulta. Tämän kavaletin yli hypättiin aina tehtävän aluksi tai lopuksi. Voltilla oleva kavaletti meinasi olla suorastaan tunnin haastavin pala, sillä ohjaus ei Vakenkaan kanssa ollut ihan täydellisesti hallinnassa. Yleensä Vake puski voimakkaasti sisään niin että tiestä kavaletille tuli kovin jyrkkä eikä sille päästy alkuunkaan suorana. Kavaletin jälkeen puolestaan poni meinasi liirailla voltilta ulos, mikä tietenkin oli seurausta huonosta tiestä ja vinoudesta kavalettia ylittäessä. Vaken kanssa tahtoo olla tällaista ongelmaa että kun sen saa liikkumaan ja "ajattelemaan eteenpäin" se alkaa samalla myös liirailla ja oikoa sisäpohjetta vastaan. Lisäksi teen monesti sen virheen että käännän liikaa sisäohjasta, ja tällöin seurauksena on heti ulkolapa edellä liirausta.
Hyppäsimme lopuksi radan, joka oli sama kuin eilen lukuunottamatta aluksi ja lopuksi ylitettävää volttikavalettia. Ensimmäisellä kierroksella esteet olivat noin 60 sentissä ja toisella kierroksella 80 sentissä eli kisakorkeudessa. Vake lähti liikkeelle hyvällä imulla, mutta ensimmäisellä voltilla kavaletin yli sen energia pääsi hiipumaan ja sainkin hoputella laukkaa riittäväksi ennen lävistäjälle kääntymistä. Ohjaamisessa oli myös selkeät haasteensa kun Vake yritti kavaletille kääntyessä imeä jo sen vieressä olevalle pystylle. Sain joka tapauksessa laukan sujumaan eteen, ja suoralla linjalla kavaletilta okserille ajoin laukkaa liikaakin eteen niin että kuudes askel jäi jo ahtaaksi. Jumppasarjalle tultiin kovin vinosti perä oikealla, mutta onneksi Vake ei ole nipo siitä vaikka esteelle tultaisiinkin vinossa. Viimeiselle sarjalle päästiin suoremmin, sillä tätä käännöstä Vake ei ehtinyt ennakoida.
Kasikympin esteitä sisältävälle ratakierrokselle lähtiessä muistuttelin itseäni riittävän pitkästä ohjasta ja nyrkkien rentona pitämisestä niin että Vake saisi tarpeeksi tilaa eikä kiskoisi minua hypyssä eteen. Vaikka ote oli pieni ja hento en silti ollut kasikympin hypyissä mukana niin luontevasti ja sulavasti kuin toivoisin, vaan pohkeet pääsivät irtoamaan ponin kyljistä ja mukautumisessa oli jonkin verran sukeltamisen makua. Suoralla linjalla kavaletilta okserille maltoin nyt olla ajamatta eteen, joten kuusi laukkaa mahtui väliin sopivasti. Varsinkin okserilla liioittelin mukautumista sukeltaen, ja luullakseni tästä johtui etukavioiden kolautus puomiin. Eihän etuosa pääse nousemaan jos ratsastaja heittäytyy kaulalle liikaa. Saimme ottaa kavaletti-okseri-linjan vielä uudestaan johtuen kolautuksesta sekä ajautumisesta okserilla vasempaan reunaan. Lähestyminen okserille onnistui nyt hyvin ja mukautumiseni hyppyyn oli luontevampi (muistin katsoa ylös!), mutta silti puomi kolahti jälleen eli taisin vieläkin vähän sukeltaa tälle "valtavan suurelle" esteelle.
En saanut kasikymppiin nyt aivan sellaista varmaa ja sujuvaa fiilistä mitä jo viime viikolla kaipasin, vaan edelleen mukanaolo tuntui kömpelöltä. Eipähän noita korkeampia esteitä tälläkään kertaa kovin montaa hypätty, mutta jospa tämä riittäisi kisatreeniksi kun Vake kyllä homman osaa. Omasta puolestani tärkeintä on muistaa pitää katse koko ajan ylhäällä sen sijaan että alan tuijottaa estettä, ja välttää sukeltamista hyppyihin liian voimakkaasti. Ope totesi että silloin kun katse pysyy ylhäällä niin en myöskään sukella, joten siinäpä vielä lisäsyytä suunnata katse maneesin yläikkunoihin ja muistaa myös pitää se siellä. Vake oli tänään hyvä ja pomminvarma suorittaja, joten sen puolesta kotikisoihin voi lähteä 70 ja 80 cm luokkiin luottavaisin mielin.
lauantai 17. tammikuuta 2015
Maastossa on mukavaa!
Lauantain ohjelma jatkui estetunnin jälkeen maastolenkillä, eli pääsin tänään myös tutun ja turvallisen Vaken satulaan. Sää oli vesi- ja räntäsateinen, mutta sepä ei juuri menoa haitannut. Teimme tänään tosi kivan lenkin, eli lähdimme pitkästä aikaa kesäreittiemme suunnalle. Ensimmäiset kilometrit taittuivat tietä pitkin, ja otimme hyvät pätkät sekä reipasta ravia että laukkaa. Suoraa ja tasaista tietä oli hyvä laukata kunnon siivu, ja niinpä tieosuudella matka taittui nopeasti. Vake meinasi jäädä muusta porukasta jälkeen kaikissa askellajeissa, mutta vaikutti rennolta ja tyytyväiseltä.
Jatkoimme tieosuuden jälkeen osin kesämaastoista tutuille metsäteille, joille oli aurattu jonkinmoiset väylät niin ettei tarvinnut umpihangessa kahlata. Loppumatka metsässä ja hakkuuaukeilla taittui ravissa ja käynnissä. Ihan tuli kesä mieleen näitä maastoja kulkiessa, vaikka kesällä nämä pätkät onkin yleensä ratsastettu toiseen suuntaan. Lähellä kotinurkkia vastaan tuli kaksi moottorikelkkaa. Onneksi kelkkakuskit huomaavaisesti pysähtyivät ja odottivat koneet sammutettuina että hevoset pääsivät ohi ja niinpä tästä kohtaamisesta selvittiin täysin ongelmitta.
Olo oli tänään kovin huoleton ja Vakekin aivan ihana, joten edes harmaa keli ei latistanut tunnelmaa vaan maastoretki ajoi tälläkin kertaa asiansa parhaana mahdollisena mielenvirkistyksenä.
Jatkoimme tieosuuden jälkeen osin kesämaastoista tutuille metsäteille, joille oli aurattu jonkinmoiset väylät niin ettei tarvinnut umpihangessa kahlata. Loppumatka metsässä ja hakkuuaukeilla taittui ravissa ja käynnissä. Ihan tuli kesä mieleen näitä maastoja kulkiessa, vaikka kesällä nämä pätkät onkin yleensä ratsastettu toiseen suuntaan. Lähellä kotinurkkia vastaan tuli kaksi moottorikelkkaa. Onneksi kelkkakuskit huomaavaisesti pysähtyivät ja odottivat koneet sammutettuina että hevoset pääsivät ohi ja niinpä tästä kohtaamisesta selvittiin täysin ongelmitta.
Olo oli tänään kovin huoleton ja Vakekin aivan ihana, joten edes harmaa keli ei latistanut tunnelmaa vaan maastoretki ajoi tälläkin kertaa asiansa parhaana mahdollisena mielenvirkistyksenä.
Ratti hukassa mutta silti kivaa
Repe viime kesänä ottamassani kuvassa. |
Maneesilla Repe oli ensin vähän jännittynyt ja tuijotteli päätyjä jonkin verran, mikä ilmeisesti on sille ihan tyypillistä. Ohjattavuuden totesin heti aluksi aika puutteelliseksi, eli päädyissä puskettiin kylkimyyryä kaula mutkalla. Ympyröille kääntäessä sai olla todella tarkkana että ulkopohje oli napakasti mukana, sillä muutoin Repe vain puski lapa edellä eteenpäin eikä alkuunkaan haluttuun suuntaan. Tämä poni siis todellakin vaati ratsastajalta tarkkaa ja tomeraa ratsastusta eikä huolimatonta humputtelua. Menimme ensin hieman maapuomeja ratsastaen kahden puomin linjalla siirtymisiä ravin ja käynnin välillä sekä lopulta laukannostoja. Hankalinta oli laukannosto käynnistä puomien välissä, sillä en aina saanut Repeä ajoissa laukkaan ennen kuin puomi jo tuli vastaan. Pääsääntöisesti poni kuitenkin kuunteli niin pidätettä kuin pohjettakin siinä määrin että saimme asianmukaiset siirtymiset tehtyä.
Seuraavana vuorossa oli noin 20 metrin suora linja kavaletilta pienelle ristikolle. Repe yritti jumittaa liikkeellelähdöissä, mutta kun sen sai kentän keskeltä liikkeelle ja laukkamaan (tämä vaati välillä tarmokasta raipankäyttöä) rullasi laukka reippaasti eteenpäin. Tykkäsin Repen laukasta kovastikin, sillä siinä oli pyörivyyttä ja askeleessa pituutta ja letkeyttä. Tällaisella laukalla on esteille helppo lähestyä. Ponnistuspaikat löytyivätkin Repen kanssa helposti, ja pikkuiset esteet ylittyivät oikein sujuvasti. Suoralla linjalla Repe ensin vähän jarrutti ja jäi pohkeen taakse niin että askel pääsi lyhenemään jälkimmäistä estettä kohti, mutta kun muistin vähän kannustaa sitä etenemään säilyi laukan energia paremmin koko linjan ajan ja turha viimeinen askel jäi pois. Hypättiin yksittäin vielä pientä jumppatehtävää lävistäjällä, eli innarina maapuomi-pikkupysty-kavaletti-sarjaa. Sain Repen käännettyä estelinjalle ongelmitta, mutta maapuomille ei askelta saatu aivan osumaan. Repe ottikin jonkin raviaskeleen puomin ylityksessä, mutta pystyn ja kavaletin se selvitti oikein näppärästi.
Lopuksi saimme hypätä pienen radan kahteen kertaan. Repe piti saada ensin käynnistettyä riitävän reippaaseen laukkaan, mutta tämän jälkeen se eteni mukavasti ja pienet esteet ja kavaletit ylittyivät sujuvasti. Kaarteet päädyissä tosin olivat aivan järkyttävää kylkimyyryä ulos asettuen, mutta sain kuin sainkin Repen ohjattua estelinjoille ja sitten kun este oli suoraan nenän edessä olikin meno helppoa ja mukavaa. Repe tuntui toimivan vähän samalla idealla kuin Vake: tuntumaa mahdollismman kevyeksi ja ohjalla tilaa sekä laukkaa tarpeeksi alle niin hyvin menee. Muistinkin aika hyvin rentouttaa käsiä ja antaa Repelle ohjaa niin että se sai laukata ja edetä kunnolla. Toisella ratakierroksella tolpalliset esteet nousivat jonnekin 70 sentin tuntumaan, ja nämäkin Repe ylitti oikein hienosti. Varsinkin viimeisellä lävistäjäsarjalla kavaletilta pystylle (5a-5b) oli todella sujuva ja tasapainoinen fiilis, ja Repe vaihtoi hypyssä hienosti laukankin. Ope oli esityksiimme oikein tyytyväinen, ja olinpa oikeastaan itsekin vaikka päätyjen ratsastus olikin kaukana kauniista. Täytyy muistaa Repen koulutustaso, ja siihen nähden tämä oli varsin asiallista menoa.
Repestä jäi positiivinen vaikutelma ohjausvaikeuksista huolimatta, ja mikä ettei voisin hypätä sillä joskus toistekin. Periaatteessa Repe oli aika samantyyppinen ratsastaa kuin Vake ja Elmo, joten siinä mielessä se tuntui "omalta". Repen jälkeen tosin Vake tuntuu varmasti mukavan helpolta ja toimivalta, sillä tällainen raaempi ratsu vaatii tietenkin kuskilta huomattavasti enemmän kuin kokenut konkari jonka kanssa perusasiat kuten kääntyminen onnistuvat aivan itsestään. Ihan terveellistä testata välillä oman perusratsastuksen toimivuutta Repen kaltaisella ponilla joka ei ole mikään automaatti vaan rokottaa kaikista apujenkäytön porsaanrei'istä.
torstai 15. tammikuuta 2015
Lisää istuntarääkkiä
Torstain tunnilla jatkettiin istuntateemalla, ja ratsukin oli sama kuin viikko sitten eli Jussi. Lisää siis kunnon rääkkiä vatsalihaksille ja lonkille, jee ja auh! Menin koko tunnin ilman jalustimia lukuunottamatta lyhyttä pätkää kevyttä ravia alkuverryttelynä, joten lonkat saivatkin venyä koko rahan edestä.
Tänään ratsastimme erityisesti siirtymisiä. Pitkillä sivuilla mentiin käynnissä, ja ennen lyhyttä sivua siirryttiin raviin sekä pyöräytettiin ravivoltti lyhyelle sivulle. Huomion kohteena istunnassani olivat luonnollisestikin samat asiat kuin edelliskerroilla. Ope muistutteli etenkin hartioiden ja olkavarsien rentona pitämisestä ja etureisien venyttämisestä. Näin alkutunnista en vielä saanut jalkoja venymään kovin pitkiksi vaan lonkat kiristivät liikaa. Harjoitusravi oli kuitenkin lastenleikkiä verrattuna jalustimet jalassa keventämiseen, sillä keventäessä lonkankoukistajiin sattui joka askeleella. Harjoitusravissa lantio oli mielestäni aika korrektissa asennossa, ja istuin ravissa varsin vakaasti. Vatsalihaksia en kyllä tuntenut läheskään tarpeeksi, eli hartioita ja olkavarsia rentouttaessa ylävatsan ote pääsi hieman herpaantumaan. Ope tuumasi Jussin liikkuvan tänään epätavanomaisen suorana, ja huomasin tämän itsekin. Asetus ja taivutus oikealle onnistuivat pehmeästi ja luontevasti, ja vasemmassa kierroksessa ei juurikaan tullut ylitaipumista ja ulkolavan pullahtamista. Itsekin onnistuin kuulemma nyt pysymään vasemmassa kierroksessa keskellä hevosta niin ettei paino tipahtanut ulos, mikä on kyllä jo aika poikkeuksellista. Sen sijaan oikeassa kierroksessa paino pääsi voltilla vähän valahtamaan ulkopuolelle, eli kumma kyllä tänään omien vinouksieni hallinta onnistui paremmin vasemmalle ratsastaessa.
Laukkaa työstettiin vain lyhyitä pätkiä, eli tilanteen mukaan pitkän sivun lopulla tai lyhyellä sivulla nostettiin käynnistä laukka ja jatkettiin puolikas pääty-ympyrä ennen raviin siirtymistä. Välillä tosin haeskelin tuntumaa vatsalihaksiini ja takareisiini parin yhtäjaksoisen laukkaympyrän verran. En löytänyt aivan niin täydellistä oivallusta kropan käytöstä kuin viime kerralla, mutta silti oikea laukka oli aika mukavaa menoa. Jalat pääsivät vielä vähän nousemaan, eli en saanut niitä hevosen ympäri ja takareisiä aktiiviseksi yhtä hyvin kuin viimeksi. Keskivartalo oli silti mukavan jämäkän oloinen eikä vasemmassakaan laukassa tullut mitään holtitonta heijaamista. Vasen laukka oli kuitenkin taas vähän vaikeampi, sillä siinä Jussi kiskoi minua enemmän eteen. Oikeassa laukassa puolestaan löytyi ajoittain varsin kivakin raami ja etuosan keveys. Ope muistutteli vielä että lantiota ei pidä viedä liikaa eteen vaan sen sijaan sitä tulee "kääntää" vatsalihaksilla ylöspäin liikkeen mukana.
Parhaat hetket koettiin tällä kertaa tunnin lopuksi kun laukan jälkeen ravattiin vielä ilman jalustimia. Tämä oli se palkitseva hetki kun noin 50 minuutin tuskan jälkeen lonkat alkoivat vihdoin venyä kunnolla ja pääsin todella istumaan hevosen ympäri. Jussikin liikkui tässä vaiheessa mukavan joustavaa ravia ja hyvässä muodossa olematta kovin raskas. Nyt alkoi harjoitusravi tuntua jo aika helpolta ja sujuvalta. Ope muistutti vielä kertaalleen olkavarsien rentoutuksesta, ja kun sain olkavarret luontevasti kylkien viereen piteni kuulemma koko ylävartalo ja istunta alkoi tuntua siltä kuin pitääkin. Ehkä niihin vatsalihaksiin olisi pitänyt saada vielä lisää rutistusta, mutta kyllä siellä vatsassa jonkinlainen tuki oli koko ajan päällä enkä päästänyt itseäni lötköön yliojennukseen.
Muutaman perättäisen tunnin istuntajakso on kyllä tehnyt todella hyvää, ja väitän että niiden seurauksena olen saanut istunnasta parempaa ideaa käytännön tasolla. Joulukuun pilateskurssilla tuli kunnon "alkusysäys" ja siitä on ollut hyvä jatkaa kun oma ope ohjaa samojen periaatteiden pohjalta. Ei tämä istuminen kyllä helppoa ole, mutta muu ei varmaan auta kuin etsiä ne samat palikat paikoilleen tunti toisensa jälkeen ja toivoa että oikeasta istunnasta tulisi jonakin päivänä automaatio jonka ylläpitäminen ei vie kaikkea huomiota ja energiaa.
Tänään ratsastimme erityisesti siirtymisiä. Pitkillä sivuilla mentiin käynnissä, ja ennen lyhyttä sivua siirryttiin raviin sekä pyöräytettiin ravivoltti lyhyelle sivulle. Huomion kohteena istunnassani olivat luonnollisestikin samat asiat kuin edelliskerroilla. Ope muistutteli etenkin hartioiden ja olkavarsien rentona pitämisestä ja etureisien venyttämisestä. Näin alkutunnista en vielä saanut jalkoja venymään kovin pitkiksi vaan lonkat kiristivät liikaa. Harjoitusravi oli kuitenkin lastenleikkiä verrattuna jalustimet jalassa keventämiseen, sillä keventäessä lonkankoukistajiin sattui joka askeleella. Harjoitusravissa lantio oli mielestäni aika korrektissa asennossa, ja istuin ravissa varsin vakaasti. Vatsalihaksia en kyllä tuntenut läheskään tarpeeksi, eli hartioita ja olkavarsia rentouttaessa ylävatsan ote pääsi hieman herpaantumaan. Ope tuumasi Jussin liikkuvan tänään epätavanomaisen suorana, ja huomasin tämän itsekin. Asetus ja taivutus oikealle onnistuivat pehmeästi ja luontevasti, ja vasemmassa kierroksessa ei juurikaan tullut ylitaipumista ja ulkolavan pullahtamista. Itsekin onnistuin kuulemma nyt pysymään vasemmassa kierroksessa keskellä hevosta niin ettei paino tipahtanut ulos, mikä on kyllä jo aika poikkeuksellista. Sen sijaan oikeassa kierroksessa paino pääsi voltilla vähän valahtamaan ulkopuolelle, eli kumma kyllä tänään omien vinouksieni hallinta onnistui paremmin vasemmalle ratsastaessa.
Laukkaa työstettiin vain lyhyitä pätkiä, eli tilanteen mukaan pitkän sivun lopulla tai lyhyellä sivulla nostettiin käynnistä laukka ja jatkettiin puolikas pääty-ympyrä ennen raviin siirtymistä. Välillä tosin haeskelin tuntumaa vatsalihaksiini ja takareisiini parin yhtäjaksoisen laukkaympyrän verran. En löytänyt aivan niin täydellistä oivallusta kropan käytöstä kuin viime kerralla, mutta silti oikea laukka oli aika mukavaa menoa. Jalat pääsivät vielä vähän nousemaan, eli en saanut niitä hevosen ympäri ja takareisiä aktiiviseksi yhtä hyvin kuin viimeksi. Keskivartalo oli silti mukavan jämäkän oloinen eikä vasemmassakaan laukassa tullut mitään holtitonta heijaamista. Vasen laukka oli kuitenkin taas vähän vaikeampi, sillä siinä Jussi kiskoi minua enemmän eteen. Oikeassa laukassa puolestaan löytyi ajoittain varsin kivakin raami ja etuosan keveys. Ope muistutteli vielä että lantiota ei pidä viedä liikaa eteen vaan sen sijaan sitä tulee "kääntää" vatsalihaksilla ylöspäin liikkeen mukana.
Parhaat hetket koettiin tällä kertaa tunnin lopuksi kun laukan jälkeen ravattiin vielä ilman jalustimia. Tämä oli se palkitseva hetki kun noin 50 minuutin tuskan jälkeen lonkat alkoivat vihdoin venyä kunnolla ja pääsin todella istumaan hevosen ympäri. Jussikin liikkui tässä vaiheessa mukavan joustavaa ravia ja hyvässä muodossa olematta kovin raskas. Nyt alkoi harjoitusravi tuntua jo aika helpolta ja sujuvalta. Ope muistutti vielä kertaalleen olkavarsien rentoutuksesta, ja kun sain olkavarret luontevasti kylkien viereen piteni kuulemma koko ylävartalo ja istunta alkoi tuntua siltä kuin pitääkin. Ehkä niihin vatsalihaksiin olisi pitänyt saada vielä lisää rutistusta, mutta kyllä siellä vatsassa jonkinlainen tuki oli koko ajan päällä enkä päästänyt itseäni lötköön yliojennukseen.
Muutaman perättäisen tunnin istuntajakso on kyllä tehnyt todella hyvää, ja väitän että niiden seurauksena olen saanut istunnasta parempaa ideaa käytännön tasolla. Joulukuun pilateskurssilla tuli kunnon "alkusysäys" ja siitä on ollut hyvä jatkaa kun oma ope ohjaa samojen periaatteiden pohjalta. Ei tämä istuminen kyllä helppoa ole, mutta muu ei varmaan auta kuin etsiä ne samat palikat paikoilleen tunti toisensa jälkeen ja toivoa että oikeasta istunnasta tulisi jonakin päivänä automaatio jonka ylläpitäminen ei vie kaikkea huomiota ja energiaa.
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Laukan säätövaraa etsimässä
Keskiviikon tunnilla oli yllätyksekseni esteitä. Koska olin varautunut koulutuntiin ei turvaliivi sattunut mukaan, mutta sepä ei lopulta haitannut sillä tänään ei menty ristikoita isompaa. Ratsu oli estehommiin juuri se oikea eli Elmo.
Elmo oli tänään yllättävänkin reippaalla päällä ja liikkui ravissa alusta alkaen mukavalla energialla. Painoa olisi kuitenkin pitänyt saada vielä reilusti pois etuosalta jotta poni olisi myös alkanut liikkua pyöreämpänä. Laukkaverryttely hoidettiin ensimmäisen puomitehtävän yhteydessä. Tämä käsitti 17 metrin suoran linjan pikkukavaletilta toiselle, ja tavoitteena oli saada väliin ensin viisi ja myöhemmin kuusi laukkaa. Aloituskierros oli oikea, ja Elmo lähti laukkaamaan hyvin eteen mutta kovin pitkänä. Heti ensimmäisen puomin jälkeen laukka kuitenkin putosi yllättäen pois. Näitä ravilleputoamisia tuli puomilinjalla vielä monta kertaa lisää, ja pääsimme koko linjan läpi laukassa vain jos posotimme menemään pitkänä eteenpäin. Tämä oli sitä sujuvaa viiden askeleen laukkaa, mutta jos yritin yhtään lyhentää laukkaa kuuteen askeleeseen pudotti Elmo raville saman tien. Myös kulmissa poni oli herkästi putoamassa raville, ja kun patistelin sitä raipalla pysymään laukassa tuli vastaukseksi napautukseen vähän pukkiakin. Ope ohjeisti tekemään pidätteet ja lyhentämään laukkaa istunnan avulla eikä niinkään ohjalla, mutta loppujen lopuksi ei oikeassa laukassa onnistuttu menemään puomiväliä kuudella askeleella. Ope tuumasi Elmon olevan kovin herkkä sille jos ratsastajan paino keikahtaa vähänkään oikealle, eli ehkä oikean kierroksen ongelmissa oli pohjimmiltaan kyse tästä.
Vasemmassa laukassa Elmo pysyi paremmin, ja saimme mentyä saman 17 metrin linjan sekä viidellä että lopulta kuudellakin laukalla. Kuusi laukkaa onnistui heti kun maltoin istua satulassa loppuun asti enkä lähtenyt ollenkaan heittäytymään ponin edelle siinä vaiheessa kun viimeinen askel alkoi näyttää ahtaalta. Tähän suuntaan vaan laukka pääsi helposti vaihtumaan vääräksi mikäli Elmo loikkasi kavaletin yli kovin kaukaa.
Jatkoimme laukan säätelyn parissa myös lopputunnin. Hyppäsimme vielä kolmen ristikon linjaa, jolla välit olivat 17 metriä (viisi laukkaa) ja 14 metriä (neljä laukkaa). Vitsi oli siinä että viiden laukan väli oli hieman ahtaampi kuin neljän, eli ensimmäiseen väliin piti ottaa kiinni ja jälkimmäiseen väliin taas piti laukan hieman venyä eteen. Kierros oli nyt oikea, mutta Elmo ei enää pudotellut raville vaan laukassa oli koko ajan mukava imu eteen ja poni oli nyt mielestäni lyhyemmän ja ryhdikkäämmänkin oloinen. Viiden askeleen väliin olisi laukkaa voinut lyhentää vielä hiukan lisää, mutta noin muutoin suoritimme tehtävän oikein mallikkaasti. Neljän laukan väli oli helppo ratsastaa kun sai antaa Elmon sujua eteen. Haastavammaksi homma muuttui kun vaihdettiin suuntaa, sillä linja alkoi nyt neljän askeleen välillä jonka jälkeen laukkaa piti saada lyhennettyä. Saimme kyllä toivotut askelmäärät joka kerta lukuunottamatta yhtä 5+5 askeleen kierrosta, mutta viimeiselle esteelle mentiin ahtaasti pohjaan ja lisäksi kiemurtelulla tilaa hakien, eli laukkaa piti saada vielä paremmin kiinni ja lyhenemään. Yritettiin tätä aika monen toiston verran, mutta vasta aivan viimeisellä kierroksella laukka oli sellaista että viideskin askel mahtui mukaan luontevan oloisesti.
Laukkaa ei siis Elmon kanssa päässyt varsinaisesti hienosäätämään, mutta täytyy olla tyytyväinen siihen että nihkeän alun jälkeen jonkinlainen lyhentäminenkin onnistui ja vaihteita löytyi lopulta enemmänkin kuin yksi. Elmo meni esteille kivan reippaasti, joten varsinaista laiskuutta ei tänään ponissa ollut vaan sillä oli aivan oikea tekemisen meininki. Vaikka tällä kertaa alku olikin vähän kankea ja hankala niin käynnistyttyään meno oli varsin mainiota, joten tunnin jälkeen olin jälleen vannoutunut Elmo-fani. On se vaan niin kiva!
Elmo oli tänään yllättävänkin reippaalla päällä ja liikkui ravissa alusta alkaen mukavalla energialla. Painoa olisi kuitenkin pitänyt saada vielä reilusti pois etuosalta jotta poni olisi myös alkanut liikkua pyöreämpänä. Laukkaverryttely hoidettiin ensimmäisen puomitehtävän yhteydessä. Tämä käsitti 17 metrin suoran linjan pikkukavaletilta toiselle, ja tavoitteena oli saada väliin ensin viisi ja myöhemmin kuusi laukkaa. Aloituskierros oli oikea, ja Elmo lähti laukkaamaan hyvin eteen mutta kovin pitkänä. Heti ensimmäisen puomin jälkeen laukka kuitenkin putosi yllättäen pois. Näitä ravilleputoamisia tuli puomilinjalla vielä monta kertaa lisää, ja pääsimme koko linjan läpi laukassa vain jos posotimme menemään pitkänä eteenpäin. Tämä oli sitä sujuvaa viiden askeleen laukkaa, mutta jos yritin yhtään lyhentää laukkaa kuuteen askeleeseen pudotti Elmo raville saman tien. Myös kulmissa poni oli herkästi putoamassa raville, ja kun patistelin sitä raipalla pysymään laukassa tuli vastaukseksi napautukseen vähän pukkiakin. Ope ohjeisti tekemään pidätteet ja lyhentämään laukkaa istunnan avulla eikä niinkään ohjalla, mutta loppujen lopuksi ei oikeassa laukassa onnistuttu menemään puomiväliä kuudella askeleella. Ope tuumasi Elmon olevan kovin herkkä sille jos ratsastajan paino keikahtaa vähänkään oikealle, eli ehkä oikean kierroksen ongelmissa oli pohjimmiltaan kyse tästä.
Vasemmassa laukassa Elmo pysyi paremmin, ja saimme mentyä saman 17 metrin linjan sekä viidellä että lopulta kuudellakin laukalla. Kuusi laukkaa onnistui heti kun maltoin istua satulassa loppuun asti enkä lähtenyt ollenkaan heittäytymään ponin edelle siinä vaiheessa kun viimeinen askel alkoi näyttää ahtaalta. Tähän suuntaan vaan laukka pääsi helposti vaihtumaan vääräksi mikäli Elmo loikkasi kavaletin yli kovin kaukaa.
Jatkoimme laukan säätelyn parissa myös lopputunnin. Hyppäsimme vielä kolmen ristikon linjaa, jolla välit olivat 17 metriä (viisi laukkaa) ja 14 metriä (neljä laukkaa). Vitsi oli siinä että viiden laukan väli oli hieman ahtaampi kuin neljän, eli ensimmäiseen väliin piti ottaa kiinni ja jälkimmäiseen väliin taas piti laukan hieman venyä eteen. Kierros oli nyt oikea, mutta Elmo ei enää pudotellut raville vaan laukassa oli koko ajan mukava imu eteen ja poni oli nyt mielestäni lyhyemmän ja ryhdikkäämmänkin oloinen. Viiden askeleen väliin olisi laukkaa voinut lyhentää vielä hiukan lisää, mutta noin muutoin suoritimme tehtävän oikein mallikkaasti. Neljän laukan väli oli helppo ratsastaa kun sai antaa Elmon sujua eteen. Haastavammaksi homma muuttui kun vaihdettiin suuntaa, sillä linja alkoi nyt neljän askeleen välillä jonka jälkeen laukkaa piti saada lyhennettyä. Saimme kyllä toivotut askelmäärät joka kerta lukuunottamatta yhtä 5+5 askeleen kierrosta, mutta viimeiselle esteelle mentiin ahtaasti pohjaan ja lisäksi kiemurtelulla tilaa hakien, eli laukkaa piti saada vielä paremmin kiinni ja lyhenemään. Yritettiin tätä aika monen toiston verran, mutta vasta aivan viimeisellä kierroksella laukka oli sellaista että viideskin askel mahtui mukaan luontevan oloisesti.
Laukkaa ei siis Elmon kanssa päässyt varsinaisesti hienosäätämään, mutta täytyy olla tyytyväinen siihen että nihkeän alun jälkeen jonkinlainen lyhentäminenkin onnistui ja vaihteita löytyi lopulta enemmänkin kuin yksi. Elmo meni esteille kivan reippaasti, joten varsinaista laiskuutta ei tänään ponissa ollut vaan sillä oli aivan oikea tekemisen meininki. Vaikka tällä kertaa alku olikin vähän kankea ja hankala niin käynnistyttyään meno oli varsin mainiota, joten tunnin jälkeen olin jälleen vannoutunut Elmo-fani. On se vaan niin kiva!
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Thule-tamman testiratsastus
Estetunnin jälkeen oli luvassa vielä lisää ratsastusta sunnuntaille, sillä sain kunnian testailla Tallinmäen uutta tulokasta eli Thule-tammaa. Thule saapui perjantaina ja eilen näin sen jo Annen ratsastamana. Kyseessä on siis 2005 syntynyt solakkalinjainen ja siro tamma, joka on aikaisemminkin toiminut tuntihevosen tehtävissä. Karsinassa Thule käyttäytyi erittäin mallikelpoisesti, eikä ollut tietoakaan mistään hapannaamaisuudesta vaikka sillä kuulemma sellaiseen on ollut taipumusta. Isoltahan tällainen reilusti yli 160-senttinen hevonen minusta tietenkin tuntui, mutta koska tamma on todella kapoista mallia oli sen selässä poniratsastajankin hyvä istua.
Ratsastelin kentällä eri askellajeissa lähinnä vain hevoseen tutustuen ja sen ominaisuuksia havainnoiden. Thule oli hyvin pitkälti sitä mitä siitä etukäteen jo tiesin: hyvin järkevä ja tasainen myös uudessa paikassa, ajoittain kuuro pohkeelle mutta tuntuman suhteen herkkä. Siirtymissä askellajista toiseen Thule kyllä reagoi pohkeeseen oikein herkästi ja kuuliaisesti, mutta askellajin sisällä sitä oli hankalampi ratsastaa eteen. Käynnissä Thule pyöristyi helposti ja asettui ja taipui ympyröillä. Ravissa tamma meni sitten hirvimoodiin, ja taivuttaminen tahtoi olla hankalampaa. Ravissa tilanne oli joko-tai: jos otin ns. normaalin tuntuman ja yritin vähänkään ratsastaa etuosaa lakkasi tamma reagoimasta pohkeeseen ja jäi hipsuttelemaan lyhyellä askeleella. Kun ohjaa pidensi ja hellitti tuntuman lähes kokonaan pois suostui Thule lähtemään myös eteen.
Laukkaa kokeilin tietysti myös. Oikea laukka oli pehmeästi pyörivää ja helppoa istua, mutta Thule puski sisäänpäin niin että ympyrät tahtoivat pienentyä ja taipumisesta ei ollut tietoakaan. Uraa pitkin laukatessa kulmat olivat ongelmapaikkoja, sillä niissä Thule tiputti helposti raville. Raville pudottiin aina silloin kun laukka pääsi venymään liian pitkäksi ja hevonen kaatumaan sisälle rautakankena. Vasemmassa laukassa tätä esiintyi enemmän, sillä tähän suuntaan tamma nojasi sisäänpäin vielä voimakkaammin. Tällä on luultavasti paljonkin tekemistä oman vinouteni kanssa, sillä painoni tuntui roikkuvan sitkeästi vasemmalla. Vasemmassa laukassa minun oli ylipäänsä hankalampi löytää luonteva ja jämäkkä istunta, ja niinpä laukka pääsi monesti "leviämään" tasapainottomaksi. Thule olisi epäilemättä kaivannut varsinkin kulmissa vahvempaa tukea ratsastajan istunnasta ja pohkeesta.
Lopuksi vielä ravailtiin, ja menoa seuraamassa ollut ope käski antaa pidempää ohjaa ja ratsastaa ravia reilusti eteen. Tämä osoittautuikin oikeaksi keinoksi saada hevosesta parempaa liikkumista irti, eli jälleen kerran ratkaisu ei ollut etuosan ratsastaminen ohjalla vaan aktiivisuuden parantaminen pohkeella. Pidemmällä ohjalla ja paremmin eteen ravatessaan Thule rentoutui mukavasti, ja alkoi hakeutua pyöreälle kaulalle pitkään ja matalaan muotoon. Vasemmassa kierroksessa käytin ahkerasti ulkopohjetta pyytäen etuosaa suoristumaan oikealta vasemmalle. Tähän Thule vastasi tosi hyvin, eli yksinkertaisella ulkopohkeen käytöllä se hieman suoristui ja tuli samalla pyöreämmäksi.
Thule oli mielestäni mukava hevonen ratsastaa. Arvostan tällaisia järkihevosia jotka eivät säiky eivätkä hermostu ratsastajaan, ja en sanoisi tätä tammaa laiskaksi vaikka se vähän hidas reagoimaan välillä onkin. Thule kyllä muistuttaa ratsastajaansa ainakin siitä että ohjalla nysvääminen ja kaulan kaarelle ratsastaminen ei ole alkuunkaan toimiva ratkaisu vaan sen sijaan ratsastamisen tulee tapahtua pohkeella takaa eteen.
Kuvista kiitos Riikalle!
Pitkästä aikaa kasikympin esteitä
Sunnuntaiaamuna menimme taas maneesille hyppäämään. Tuuli oli vielä eilistäkin navakampi ja pakkastakin enemmän, joten uneliaisuus kyllä karisi menomatkalla niin ratsastajasta kuin ponistakin. Vake olikin menomatkalla sekä maneesille päästyämme ensin hieman jännittyneen oloinen, mutta rentoutui pikkuhiljaa kun ruvettiin töihin. Viime viikolla mörköytynyt kulma ei enää pelottanut kuin korkeintaan itseäni.
Kun oli verrytelty ravia ja laukkaa molempiin suuntiin otettiin ensimmäisenä tehtävänä ravipuomeja. Puomit olivat viuhkana suurella voltilla, ja välit olivat sen verran lyhyet että askelta piti vähän lyhentää. Vaken kanssa ravin pienentäminen kävi luonnollisestikin hyvin helposti. Ravipuomivoltin perään lisättiin seuraavaksi laukannosto sekä lävistäjällä puomi-kavaletti-puomi-sarja ja toiseen päätyyn kavaletti ympyrällä. Aluksi Vake jumitti laukassa ja vaikutti vähän jännittävän, mutta parin kierroksen jälkeen se käynnistyi ja alkoi edetä sujuvammin.
Hyppäsimme seuraavaksi kolmen esteen linjaa eli kavaletilta kaarevasti pystylle ja tästä suoraan toiselle pystylle. Molemmat välit olivat noin 14-15 metriä, eli melko lyhyet neljän laukan etäisyydet. Ensimmäisellä kierroksella välien lyhyys pääsi vähän yllättämään, sillä Vakella oli esteille nyt hyvä imu ja en tajunnut ottaa ensimmäisessä välissä ollenkaan kiinni vaan lähdin itsekin posottamaan eteen. Tämän jälkeen tiesin eteentuuppaamisen sijaan vain istua ja odottaa vastaantulevia esteitä kaikessa rauhassa. Pystyesteet nousivat heti ensimmäisen kierroksen jälkeen monta pykälää ylöspäin eli kasikymppiin asti, ja Vaken kanssahan me ei olla näin isoja hypätty yli kahteen kuukauteen. Sujuvasti toki ylittyivät kasikympinkin esteet, mutta tuntui siltä etten päässyt hyppyihin tarpeeksi vaivattomasti ja tasapainoisesti mukaan vaan pohkeet irtosivat ponin kyljistä ja lentelivät minne sattuu.
Ennen ratatehtävää menimme kertaalleen vielä sarjan, jossa pystyn ja ristikko-okserin väliin tuli yksi laukka-askel maapuomin yli. Väli ei ollut kuin reilu 6 metriä, mutta esteiden ollessa aivan pieniä sai töppöjalka-Vake tähän kyllä venyä. Vaken laukan riittävyys minua ehtikin jo huolettaa, mutta ponihan ponkaisi sarjan niin reippaasti että en ehtinyt huomatakaan kun jo hujahdimme esteiden ja puomin yli ilman mitään ongelmaa.
Kun tehtävät oli nyt käyty yksittäin läpi oli radan vuoro. Rataan kuuluivat ravipuomit sekä kavalettitehtävät, kavaletin ja pystyjen linja, ravipuomit toistamiseen, yhden askeleen sarja ja vielä kavaletti ympyrällä. Suoran linjan pystyjen lisäksi myös sarja nousi nyt 80 senttiin. Pitkästä aikaa hieman korkeammalla olevat puomit aiheuttivat ratsastukseeni pientä ylimääräistä tärinää, jonka vuoksi fiilis ei ollut ihan riittävän rento vaan oli hiukan sähläyksen makua. Vake kuitenkin hoiti osansa hienosti, ja kaikki esteet ylittyivät mallikkaasti. Kavaletti-pysty-pysty-linja taisi olla onnistunein osuus kun ponnistuspaikkoja ei joutunut kyttäämään vaan tarvitsi ainoastaan istua ja odottaa seuraavaa estettä. Ravipuomeilla kesken radan Vake pääsi hyytymään, mutta reipas laukka löytyi sen jälkeen onneksi ajoissa ja sarjalle tultiin terävästi. Ponnistuspaikka a-osalle meni hieman lähelle, ja Vake joutui tämän jälkeen venymään välissä ihan kunnolla. B-osan hypystä tuli sellainen pitkä roikaisu, ja yritin kyllä mennä mukaan mutta en siinä kauhean sulavasti onnistunut. Jäin kuulemma katsomaan sarjalla liikaa alaspäin, ja ope muistutteli että mitä hankalampi tilanne ja hyppy sitä tärkeämpää on pitää katse ylhäällä.
Rata hypättiin vielä toiseen kertaan ja suoriuduimme aika samaan malliin kuin ekalla kierroksella. Nyt jännitin vähemmän ja tekeminen oli mielestäni rennompaa, ja muistin radan aikana tietoisesti rentouttaa käsiä. Sarjalla Vake joutui taas venyttämään b-osalle pidemmän hypyn, mutta nyt pidin päättäväisesti katseen ylhäällä ja niin pääsin tasapainoisemmin mukaan hyppyyn. Viimeiselle kavaletille sain sitten ratsastella täysin vapautunein ja huolettomin mielin, ja kun kaikki ylimääräinen puristus ja jännitys olivat poissa niin lähestyminen ja ylitys onnistuivat tietenkin aivan nappiin. Yhtä luontevasti pitäisi osata tulla myös niille oikeille esteille!
Päivän suuret plussat: ei säikkymisiä ja hypättiin pitkästä aikaa ns. tavoitekorkeudella. Jee! Tämän tunnin perusteella ope totesi että voimme vallan mainiosti mennä kahden viikon päästä kotikisoissa myös 80 cm luokan. Itse olin hieman empivällä kannalla, mutta onneksi on vielä ensi viikon treenit joissa voi tunnustella menoa ennen lopullista päätöstä. Menomme näytti kuulemma ulospäin hyvältä, mutta tekeminen ei itsestäni tuntunut niin varmalta ja helpolta kuin olisi suotavaa. Vakehan kyllä hyppää mitä eteen laitetaan, mutta arveluttamaan jäi oma mukanaolo hypyissä. Nyt kun on menty pidemmän aikaa vain matalilla korkeuksilla niin isommat hypyt tuntuivat hieman hankalilta. Ope totesi asian korjaantuvan luultavasti sillä että ratsastan jonkin verran pidemmällä ohjalla jottei käy niin että Vake kiskaisee minua hypyssä eteenpäin. Vakella kun on tapana venyttää hypyissä kaulaa todella paljon eteen ja alas, ja aluksihan minulla olikin juuri tällaisia mukautumisvaikeuksia ennen kuin kesän mittaan hoksasin miten Vakelle annetaan ohjalla tarpeeksi tilaa. Tämä riittävän myötäämisen taito on tainnut päästä pikkuesteitä hypellessä viime aikoina unohtumaan, mutta eiköhän se sieltä nopeasti palaudu kun tiedän nyt kiinnittää asiaan huomiota.
Kun oli verrytelty ravia ja laukkaa molempiin suuntiin otettiin ensimmäisenä tehtävänä ravipuomeja. Puomit olivat viuhkana suurella voltilla, ja välit olivat sen verran lyhyet että askelta piti vähän lyhentää. Vaken kanssa ravin pienentäminen kävi luonnollisestikin hyvin helposti. Ravipuomivoltin perään lisättiin seuraavaksi laukannosto sekä lävistäjällä puomi-kavaletti-puomi-sarja ja toiseen päätyyn kavaletti ympyrällä. Aluksi Vake jumitti laukassa ja vaikutti vähän jännittävän, mutta parin kierroksen jälkeen se käynnistyi ja alkoi edetä sujuvammin.
Hyppäsimme seuraavaksi kolmen esteen linjaa eli kavaletilta kaarevasti pystylle ja tästä suoraan toiselle pystylle. Molemmat välit olivat noin 14-15 metriä, eli melko lyhyet neljän laukan etäisyydet. Ensimmäisellä kierroksella välien lyhyys pääsi vähän yllättämään, sillä Vakella oli esteille nyt hyvä imu ja en tajunnut ottaa ensimmäisessä välissä ollenkaan kiinni vaan lähdin itsekin posottamaan eteen. Tämän jälkeen tiesin eteentuuppaamisen sijaan vain istua ja odottaa vastaantulevia esteitä kaikessa rauhassa. Pystyesteet nousivat heti ensimmäisen kierroksen jälkeen monta pykälää ylöspäin eli kasikymppiin asti, ja Vaken kanssahan me ei olla näin isoja hypätty yli kahteen kuukauteen. Sujuvasti toki ylittyivät kasikympinkin esteet, mutta tuntui siltä etten päässyt hyppyihin tarpeeksi vaivattomasti ja tasapainoisesti mukaan vaan pohkeet irtosivat ponin kyljistä ja lentelivät minne sattuu.
Ennen ratatehtävää menimme kertaalleen vielä sarjan, jossa pystyn ja ristikko-okserin väliin tuli yksi laukka-askel maapuomin yli. Väli ei ollut kuin reilu 6 metriä, mutta esteiden ollessa aivan pieniä sai töppöjalka-Vake tähän kyllä venyä. Vaken laukan riittävyys minua ehtikin jo huolettaa, mutta ponihan ponkaisi sarjan niin reippaasti että en ehtinyt huomatakaan kun jo hujahdimme esteiden ja puomin yli ilman mitään ongelmaa.
Kun tehtävät oli nyt käyty yksittäin läpi oli radan vuoro. Rataan kuuluivat ravipuomit sekä kavalettitehtävät, kavaletin ja pystyjen linja, ravipuomit toistamiseen, yhden askeleen sarja ja vielä kavaletti ympyrällä. Suoran linjan pystyjen lisäksi myös sarja nousi nyt 80 senttiin. Pitkästä aikaa hieman korkeammalla olevat puomit aiheuttivat ratsastukseeni pientä ylimääräistä tärinää, jonka vuoksi fiilis ei ollut ihan riittävän rento vaan oli hiukan sähläyksen makua. Vake kuitenkin hoiti osansa hienosti, ja kaikki esteet ylittyivät mallikkaasti. Kavaletti-pysty-pysty-linja taisi olla onnistunein osuus kun ponnistuspaikkoja ei joutunut kyttäämään vaan tarvitsi ainoastaan istua ja odottaa seuraavaa estettä. Ravipuomeilla kesken radan Vake pääsi hyytymään, mutta reipas laukka löytyi sen jälkeen onneksi ajoissa ja sarjalle tultiin terävästi. Ponnistuspaikka a-osalle meni hieman lähelle, ja Vake joutui tämän jälkeen venymään välissä ihan kunnolla. B-osan hypystä tuli sellainen pitkä roikaisu, ja yritin kyllä mennä mukaan mutta en siinä kauhean sulavasti onnistunut. Jäin kuulemma katsomaan sarjalla liikaa alaspäin, ja ope muistutteli että mitä hankalampi tilanne ja hyppy sitä tärkeämpää on pitää katse ylhäällä.
Rata hypättiin vielä toiseen kertaan ja suoriuduimme aika samaan malliin kuin ekalla kierroksella. Nyt jännitin vähemmän ja tekeminen oli mielestäni rennompaa, ja muistin radan aikana tietoisesti rentouttaa käsiä. Sarjalla Vake joutui taas venyttämään b-osalle pidemmän hypyn, mutta nyt pidin päättäväisesti katseen ylhäällä ja niin pääsin tasapainoisemmin mukaan hyppyyn. Viimeiselle kavaletille sain sitten ratsastella täysin vapautunein ja huolettomin mielin, ja kun kaikki ylimääräinen puristus ja jännitys olivat poissa niin lähestyminen ja ylitys onnistuivat tietenkin aivan nappiin. Yhtä luontevasti pitäisi osata tulla myös niille oikeille esteille!
Päivän suuret plussat: ei säikkymisiä ja hypättiin pitkästä aikaa ns. tavoitekorkeudella. Jee! Tämän tunnin perusteella ope totesi että voimme vallan mainiosti mennä kahden viikon päästä kotikisoissa myös 80 cm luokan. Itse olin hieman empivällä kannalla, mutta onneksi on vielä ensi viikon treenit joissa voi tunnustella menoa ennen lopullista päätöstä. Menomme näytti kuulemma ulospäin hyvältä, mutta tekeminen ei itsestäni tuntunut niin varmalta ja helpolta kuin olisi suotavaa. Vakehan kyllä hyppää mitä eteen laitetaan, mutta arveluttamaan jäi oma mukanaolo hypyissä. Nyt kun on menty pidemmän aikaa vain matalilla korkeuksilla niin isommat hypyt tuntuivat hieman hankalilta. Ope totesi asian korjaantuvan luultavasti sillä että ratsastan jonkin verran pidemmällä ohjalla jottei käy niin että Vake kiskaisee minua hypyssä eteenpäin. Vakella kun on tapana venyttää hypyissä kaulaa todella paljon eteen ja alas, ja aluksihan minulla olikin juuri tällaisia mukautumisvaikeuksia ennen kuin kesän mittaan hoksasin miten Vakelle annetaan ohjalla tarpeeksi tilaa. Tämä riittävän myötäämisen taito on tainnut päästä pikkuesteitä hypellessä viime aikoina unohtumaan, mutta eiköhän se sieltä nopeasti palaudu kun tiedän nyt kiinnittää asiaan huomiota.
lauantai 10. tammikuuta 2015
Raikas talvisää ja luntakin solkenaan
Lauantai-iltapäivän ohjelmassa oli jälleen itseni ja Vaken ulkoilutus maastolenkillä. Pakkasta oli noin 13 astetta ja peltoaukeilla puhalsi pureva tuuli lumisateen kera, joten tälle reissulle sai jo ihan pukeutua. Lähdimme tällä kertaa minulle aivan uudelle reitille, joka alkoi peltojen halki umpihangessa kahlaten. Paksussa hangessa tarpominen taisi olla hevosille päivän varsinainen kunto-osuus, sillä muilta osin lenkki oli kevyt. Auratuilla kylä- ja metsäteillä otettiin ravia lumisen metsämaiseman halki. Lenkin kääntöpisteessa tulimme metsätieltä suorakaiteenmuotoiselle pellolle, johon oli aurattu ravureille harjoitusrata. Yksi hevonen kärryineen aukealla olikin hölkkäämässä, ja odotimme kunnes se ehti ravata aukealta metsän siimekseen. Tämän jälkeen otimme kierroksen rauhallista laukkaa peltoradan ympäri. Melkein aloin jo minäkin kaivata vauhdikkaampaa menoa, joten tänään ei tosiaankaan hurjasteltu. Peltosilmukan jälkeen palasimme pian takaisin samalle reitille jota olimme tulleet, ja kotimatka sujui samaa tietä ja pellolle kahlaamaamme uraa myöten. Mukavaa oli käydä katselemassa välillä eri maisemia kuin yleensä, ja kun pukeutuminen oli kohdallaan ja ratsuna näin mallikelpoisesti käyttäytyvä, säikkymätön Vake niin arktinen lumituiskukaan ei haitannut mitään vaan ainoastaan lisäsi tunnelmaa.
torstai 8. tammikuuta 2015
Räsynukesta ratsastajaksi
Arvasin aivan oikein eli myös torstaina meillä oli istuntatunti. Sehän sopi minulle oikein hyvin, ja mikä parasta ratsuni oli tällä kertaa Jussi eli istunnalle tuli nyt oikein kunnolla haastetta. Ratsastimme lähes koko tunnin ilman jalustimia ja pysyttelimme ympyröillä. Väistöjä ei tänään tehty, eli ratsastimme vain eri askellajeja sekä hieman siirtymisiä.
Jussin leveässä selässä istuntapalikoiden löytäminen oli aika lailla eri juttu kuin kapoisemmalla Lorella. Aluksi vähän harmittelinkin sitä että tänään en ehkä pystyisi toteuttamaan "takareidet kiinni hevoseen" -ideaa josta eilen sain uskoakseni ensimmäistä kertaa ikinä kunnolla kiinni käytännön tasolla. Lonkankoukistajiakin kiristi tietysti ihan eri malliin tämän hevosen selässä. Aluksi lonkat meinasivatkin vetää lantioni jatkuvasti pois oikeasta asennosta, ja etsiskelin välillä lantion asentoa nostamalla jalat eteen satulansiipien päälle. Lantio alkoi pysyä oikeassa asennossa siinä vaiheessa kun hoksasin antaa jalkojeni olla hieman edempänä ja kunnolla koulusatulan polvitukia vasten, ja samalla istunnasta tuli kaikin puolin jämäkämmän oloinen. Eiliseltä olin hoksannut sen ettei ylävartalon eteenvientiä ja ylävatsan rutistusta kannalta sentään liioitella, ja kun pidin tämän mielessä löytyi asento jossa pää ja hartiat eivät pudonneet vaan katse pysyi ylhäällä ja hartiat pois kippurasta. Tänään en siis könöttänyt enää juurikaan koppakuoriaisasennossa, mutta kädet olisi vielä saanut kantaa paremmin ja pyrkiä olkavarresta lähtien rentouttamaan tuntumaa.
Ravissa istuminen meni aluksi pomppimiseksi, mutta kohtalaisen hallituksi sellaiseksi. Sen jälkeen kun älysin viedä jalat eteen ja sain sitä kautta tukea ja napakkuutta lantion asentoon alkoi ravissa istuminen helpottua, ja osansa asiaan oli varmaan silläkin että Jussi alkoi pikkuhiljaa liikkua pyöreämpänä ja pehmeämmin. Reidet kyllä pääsivät ravissa väkisinkin nousemaan, mutta keskivartalon paketti pysyi ihan hyvin kasassa enkä edelleenkään kippuroinut pahasti lysyyn ylävartalosta. Painiskelin samojen vinouksien kanssa kuin eilen, eli vasempaan kierrokseen oman kropan suunta osoitti vasemmalta ohi hevosen etuosasta joka puolestaan pyrki liiraamaan ympyrältä ulos. Jotenkin tuntui siltä että ilman jalustimia kampeennuin vasemmassa kierroksessa tavallistakin herkemmin vinoon. Ope muistutteli suoristamaan Jussia ulkoavuilla ja tämä toki olikin tuttua hommaa.
Laukka oli ehdottomasti tunnin mielenkiintoisin ja antoisin osuus. Aloitimme ympyröillä vasemmassa laukassa, ja vaikka selkeä suunnitelmani oli säilyttää keskivartalossa sama napakkuus sekä jalat siinä mihin olin ne saanut fiksattua pääsi Jussi heti nostossa kiskaisemaan minut pois sijoiltani. Jussi veti itseään pitkäksi ja matalaksi ja sen myötä minua eteenpäin niin että jalkani hervahtivat taakse, ylävartalo eteen ja lantio kippasi eteen niin että selkä pääsi notkolle. Siinä sitten keinuin ja heijasin ylävartalolla laukan mukana juuri siten kuin ei kuulu tehdä. Yritin hakea parempaa tukea istuntaan ottamalla jalustimet jalkaan, mutta eipä siitä juuri mitään apua ollut. Huomasin kyllä mikä kaikki istunnassa oli pielessä, mutta vaikka kuinka yritin pinnistää vatsalihaksiani en saanut istuntaa vakautumaan ja jäntevöitymään. Välillä siirryin käyntiin etsimään oikean asennon ja ylävatsan tuen sekä jalat eteen polvitukia vasten, mutta laukannoston hetkellä paketti levisi välittömästi Jussin kiskaistessa minut taas räsynukeksi.
Laukkasimme pienen hengähdystauon jälkeen vielä oikealle, ja nyt nostin jalustimet jälleen kaulalle kun eipä niistä mitään apuakaan ollut ollut. Sain nyt open huomiota ja neuvoja heti laukan aluksi, ja ihme kyllä jokin loksahti hänen ohjeillaan niin hyvin paikoilleen että oikeassa laukassa oli täysin eri meininki kuin äsken vasemmassa. Sain jalat "liimattua" Jussin kylkiin satulavyön kohdalle niin että ne pysyivät nyt edessä, ja lantio pysyi vartalon alle käännettynä ja sain keskikroppani käyttöön suorastaan ennennäkemättömällä tavalla niin että myötäsin hallitusti liikkeen mukana mutta samalla jäntevyys ja tuki säilyi koko ajan. Onnettomat kireät lonkkani olivat ilman jalustimia ratsastetun tunnin aikana päässeet venymään niin että sain todellakin jalat kunnolla hevosen ympäri ja pääsin jopa aktivoimaan niitä paljon puhuttuja takareisiä. Luulenkin että takareisien tuki oli yksi merkittävä tekijä tässä paketissa, sillä sain ideasta kiinni samalla lailla kuin eilen Loren satulassa. En ole varmasti ainakaan Jussilla istunut koskaan näin hyvin kuin mitä tällä kertaa oikeassa laukassa, ja samalla sitten Jussikin alkoi kulkea paremmin eli ei enää kauhonut menemään pitkänä ja edestä raskaana vaan keveni ja siirsi painoa takaosalle.
Oikea laukka oli jotain niin mainiota että tunnin heikkoja hetkiä (joita oli kuitenkin suurempi osa ajasta) ei enää tullut murehdittua. Jopa vasemman laukan epätoivo lähinnä nauratti. Oli kyllä aika mielenkiintoista miten laukkasuunnan vaihduttua alkeistunnille kuuluva räsynukke onnistui kasaamaan itsestään ratsastajan, ja tämän muutoksen yksityiskohdat olisin halunnut ymmärtää vielä paremmin jotta voisin sen jatkossa toistaa. Joka tapauksessa oli tärkeää saada tunne siitä mitä kropassa silloin tapahtuu kun istunta yksinkertaisesti toimii. Voimaa se kyllä vaati keskivartalosta, eli enpä tuota nykyisessä kunnossa pystyisi kovin pitkiä aikoja ylläpitämään. Tunnin jälkeen kyllä tunsi urheilleensa ihan kunnolla, ja varsinkin lonkat olivat saaneet kunnon rääkkiä. Olen vähän kuvitellut että Jussin kaltaisella itselleni täysin vääränkokoisella ja -mallisella hevosella en voi koskaan kyetä istumaan asiallisesti, mutta taitaapa se sittenkin olla mahdollista ja vaatii ainoastaan paljon kovaa työtä niin satulassa kuin oheistreeninäkin. Tekosyyt saavat siis luvan väistyä.
Jussin leveässä selässä istuntapalikoiden löytäminen oli aika lailla eri juttu kuin kapoisemmalla Lorella. Aluksi vähän harmittelinkin sitä että tänään en ehkä pystyisi toteuttamaan "takareidet kiinni hevoseen" -ideaa josta eilen sain uskoakseni ensimmäistä kertaa ikinä kunnolla kiinni käytännön tasolla. Lonkankoukistajiakin kiristi tietysti ihan eri malliin tämän hevosen selässä. Aluksi lonkat meinasivatkin vetää lantioni jatkuvasti pois oikeasta asennosta, ja etsiskelin välillä lantion asentoa nostamalla jalat eteen satulansiipien päälle. Lantio alkoi pysyä oikeassa asennossa siinä vaiheessa kun hoksasin antaa jalkojeni olla hieman edempänä ja kunnolla koulusatulan polvitukia vasten, ja samalla istunnasta tuli kaikin puolin jämäkämmän oloinen. Eiliseltä olin hoksannut sen ettei ylävartalon eteenvientiä ja ylävatsan rutistusta kannalta sentään liioitella, ja kun pidin tämän mielessä löytyi asento jossa pää ja hartiat eivät pudonneet vaan katse pysyi ylhäällä ja hartiat pois kippurasta. Tänään en siis könöttänyt enää juurikaan koppakuoriaisasennossa, mutta kädet olisi vielä saanut kantaa paremmin ja pyrkiä olkavarresta lähtien rentouttamaan tuntumaa.
Ravissa istuminen meni aluksi pomppimiseksi, mutta kohtalaisen hallituksi sellaiseksi. Sen jälkeen kun älysin viedä jalat eteen ja sain sitä kautta tukea ja napakkuutta lantion asentoon alkoi ravissa istuminen helpottua, ja osansa asiaan oli varmaan silläkin että Jussi alkoi pikkuhiljaa liikkua pyöreämpänä ja pehmeämmin. Reidet kyllä pääsivät ravissa väkisinkin nousemaan, mutta keskivartalon paketti pysyi ihan hyvin kasassa enkä edelleenkään kippuroinut pahasti lysyyn ylävartalosta. Painiskelin samojen vinouksien kanssa kuin eilen, eli vasempaan kierrokseen oman kropan suunta osoitti vasemmalta ohi hevosen etuosasta joka puolestaan pyrki liiraamaan ympyrältä ulos. Jotenkin tuntui siltä että ilman jalustimia kampeennuin vasemmassa kierroksessa tavallistakin herkemmin vinoon. Ope muistutteli suoristamaan Jussia ulkoavuilla ja tämä toki olikin tuttua hommaa.
Laukka oli ehdottomasti tunnin mielenkiintoisin ja antoisin osuus. Aloitimme ympyröillä vasemmassa laukassa, ja vaikka selkeä suunnitelmani oli säilyttää keskivartalossa sama napakkuus sekä jalat siinä mihin olin ne saanut fiksattua pääsi Jussi heti nostossa kiskaisemaan minut pois sijoiltani. Jussi veti itseään pitkäksi ja matalaksi ja sen myötä minua eteenpäin niin että jalkani hervahtivat taakse, ylävartalo eteen ja lantio kippasi eteen niin että selkä pääsi notkolle. Siinä sitten keinuin ja heijasin ylävartalolla laukan mukana juuri siten kuin ei kuulu tehdä. Yritin hakea parempaa tukea istuntaan ottamalla jalustimet jalkaan, mutta eipä siitä juuri mitään apua ollut. Huomasin kyllä mikä kaikki istunnassa oli pielessä, mutta vaikka kuinka yritin pinnistää vatsalihaksiani en saanut istuntaa vakautumaan ja jäntevöitymään. Välillä siirryin käyntiin etsimään oikean asennon ja ylävatsan tuen sekä jalat eteen polvitukia vasten, mutta laukannoston hetkellä paketti levisi välittömästi Jussin kiskaistessa minut taas räsynukeksi.
Laukkasimme pienen hengähdystauon jälkeen vielä oikealle, ja nyt nostin jalustimet jälleen kaulalle kun eipä niistä mitään apuakaan ollut ollut. Sain nyt open huomiota ja neuvoja heti laukan aluksi, ja ihme kyllä jokin loksahti hänen ohjeillaan niin hyvin paikoilleen että oikeassa laukassa oli täysin eri meininki kuin äsken vasemmassa. Sain jalat "liimattua" Jussin kylkiin satulavyön kohdalle niin että ne pysyivät nyt edessä, ja lantio pysyi vartalon alle käännettynä ja sain keskikroppani käyttöön suorastaan ennennäkemättömällä tavalla niin että myötäsin hallitusti liikkeen mukana mutta samalla jäntevyys ja tuki säilyi koko ajan. Onnettomat kireät lonkkani olivat ilman jalustimia ratsastetun tunnin aikana päässeet venymään niin että sain todellakin jalat kunnolla hevosen ympäri ja pääsin jopa aktivoimaan niitä paljon puhuttuja takareisiä. Luulenkin että takareisien tuki oli yksi merkittävä tekijä tässä paketissa, sillä sain ideasta kiinni samalla lailla kuin eilen Loren satulassa. En ole varmasti ainakaan Jussilla istunut koskaan näin hyvin kuin mitä tällä kertaa oikeassa laukassa, ja samalla sitten Jussikin alkoi kulkea paremmin eli ei enää kauhonut menemään pitkänä ja edestä raskaana vaan keveni ja siirsi painoa takaosalle.
Oikea laukka oli jotain niin mainiota että tunnin heikkoja hetkiä (joita oli kuitenkin suurempi osa ajasta) ei enää tullut murehdittua. Jopa vasemman laukan epätoivo lähinnä nauratti. Oli kyllä aika mielenkiintoista miten laukkasuunnan vaihduttua alkeistunnille kuuluva räsynukke onnistui kasaamaan itsestään ratsastajan, ja tämän muutoksen yksityiskohdat olisin halunnut ymmärtää vielä paremmin jotta voisin sen jatkossa toistaa. Joka tapauksessa oli tärkeää saada tunne siitä mitä kropassa silloin tapahtuu kun istunta yksinkertaisesti toimii. Voimaa se kyllä vaati keskivartalosta, eli enpä tuota nykyisessä kunnossa pystyisi kovin pitkiä aikoja ylläpitämään. Tunnin jälkeen kyllä tunsi urheilleensa ihan kunnolla, ja varsinkin lonkat olivat saaneet kunnon rääkkiä. Olen vähän kuvitellut että Jussin kaltaisella itselleni täysin vääränkokoisella ja -mallisella hevosella en voi koskaan kyetä istumaan asiallisesti, mutta taitaapa se sittenkin olla mahdollista ja vaatii ainoastaan paljon kovaa työtä niin satulassa kuin oheistreeninäkin. Tekosyyt saavat siis luvan väistyä.
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Tehokertaus istuntaa
Keskiviikon tunnilla ratsunani oli Lore ja päähuomio istunnassa. Tunti istuntaan keskittyen olikin erittäin tervetullut kertaus nyt kun ratsastuspilateskurssistamme on kulunut pian kuukausi. Ope kertasi meille tutut periaatteet ja aloitimme työskentelyn ympyröillä. Jalustimet nostettiin ylös kaulalle.
Ensimmäisenä käännettiin lantio vartalon alle sekä aktivoitiin vatsalihasten tuki ja tuotiin ylävartalo lantion kanssa samaan linjaan. Periaatteessa tuttua juttua siis. Löysin hyvän tuntuman istuinluihini, joten lantio oli varmaankin ihan hyvin kohdillaan. Ylävartalon asento ja vatsalihasten käyttö sen sijaan ei onnistunut yhtä luontevasti. Ylävatsaa tiukaksi rutistaessa ja ylävartaloa eteen viedessä hartiat jännittyivät ja kääntyivät eteenpäin siihen tuttuun koppakuoriaisasentoon. Katsekaan ei tällöin pysynyt luontevasti ylhäällä, vaan niska-hartiaseudun mennessä kyttyrään pää putosi väkisinkin eteen ja alas. Pään ylös nostamisen fyysinen mahdottomuus sai minut siihen johtopäätökseen että joko tein ylävatsan rutistuksen ja ylävartalon eteenviennin väärällä tavalla tai sitten minulla on yläkropassani pahoja kireyksiä jotka ylävatsaa aktivoidessa vetävät sivuvaikutuksena hartiat lysyyn ja pään alas. Käynnissä ja ravissa koetin sitkeästi pitää vatsapuolen lyhyenä ja tiukkana, mutta samalla ylävartalon lysähtäneisyys tuntui melko häiritsevältä. Opekin kiinnitti asiaan huomiota ja ohjeisti pitämään hartiat leveinä ja katsetta ylhäällä. Välillä testailtiin erilaisia istuntamoodeja eli päästettiin vatsa ojentumaan pitkäksi ja selkä pieneen notkoon. Huomasin kyllä selvän eron siinä kun vatsalihasten tuki katosi ja koko istunta muuttui höttöisemmäksi, mutta tuen palauttaminen johti turhauttavasti taas hartiaseudun kasaan lysähtämiseen.
Suoruuteenkin kiinnitettiin tällä kertaa huomiota. Ratsastajan suoruuden lisäksi puhetta oli hevosen etu- ja takaosan saamisesta samaan linjaan ja siten "oikeiden kytkentöjen" löytämisestä hevosen kroppaan niin että se voisi käyttää itseään oikein. Vasempaan kierrokseen ratsastaessa korostuivat niin minun kuin Lorenkin vinoudet, eli hevosen etuosa liikkui takaosan linjaan nähden ympyrältä ulos vinksahtaneena kun taas itse olin kääntynyt liikaa sisäänpäin ja suuntautunut vasemmalta ohi ratsuni etuosan suunnasta. Sekä hevosen etuosan että ratsastajan ylävartalon osoittaessa eri linjaa takaosan kanssa ei tietenkään mitään oikeita kytkentöjä löytynyt ja Lore liikkuikin koko tunnin ajan lähinnä hirvimoodissa. Oikeaan kierrokseen oli ravissa kuitenkin huomattavasti helpompi ratsastaa, ja kun open ohjeistamana lisäsin aavistuksen verran ylävartalon (ei lantion!) kiertoa ympyrän suuntaan tuli olosta jo aika luonteva kun olimme Loren kanssa menossa oikeasti samaan suuntaan.
Suoruuden parantamiseksi ratsastimme käynnissä hieman väistöjä siirtäen takaosaa ympyrältä ulos. Väistöjä tehdessä sain pienimuotoisen oivalluksen istunnan käytöstä, sillä vasta ylävartalon kääntäminen oikeaan suuntaan ja oikea painon jakautuminen istuinluille (=painoa aavistus enemmän ulkoistuinluulla mutta silti omat kyljet täysin symmetrisesti ja vartalo kiertymättä tai kallistelematta) sai Loren väistämään rehellisesti ja vastustelematta. Ideana oli siis päästä kääntämään niin omaa kroppaa kuin hevosen etuosaakin hieman kohti ympyrän keskustaa niin että ulkoetujalka hieman hidasti ja odotti eikä vain harpponut liikkeestä karkuun. Pelkän sisäpohkeella ja -ohjalla vaikuttamisen sijaan oli siis saatava myös ulkoavut kunnolla mukaan ja istunnan avulla autettava hevosta löytämään oikea suunta etu- ja takaosalleen. Ulkokyljen tullessa kunnolla mukaan väistöön alkoi Lore jo melkein myödätä niskastaankin, mutta aivan riittävää rentoutta ei lopulta kuitenkaan löytynyt. Luulenpa että Lore olisi tarvinnut väistöihin vielä pehmeämpää ja rennompaa tuntumaa jotta se olisi kunnolla päässyt rentoutumaan ja pyöristymään.
Lopputunnista ympyröillä vielä laukattiin. Tässä vaiheessa otin jalustimet jalkaan saadakseni Loren keikuttavassa laukassa parempaa tukea istunnalle. Totesinkin jalustimien parantavan keskivartalon tukea myös käynnissä ja etenkin ravissa, eli istunnasta tuli vakaamman ja luontevamman oloinen ja hartioitakin sain jo hieman pois lysystä. Oikean laukan nostettuani löysin aluksi istuntaan ihan hyvän ja napakan otteen niin etten keinunut pahastikaan Loren hankalan laukan mukana. Pian kuitenkin jostain syystä menetin tämän jäntevyyden, ja aloin keinua ylävartalollani eteen ja taakse. Tunsin kyllä kuinka istunnassa oli ihan kaikki pielessä keinahtaessani joka askeleella eteenpäin kohti hevosen kaulaa, mutta vaikka kuinka koetin pinnistää vatsalihaksilla ja pysäyttää keinunnan en tässä onnistunut. Koko yläkroppa meni taas kovin jännittyneeksi, ja Loren laukkaaminenkin oli aika vaivalloisen oloista eli häiritsin sen liikettä. Ope tuli apuun ja muistutteli hakemaan tukea istuntaan takareisistä. Tämä taisi olla se neuvo joka sai jonkin palasen loksahtamaan paikoilleen ensin päässäni ja sitten istunnassani, ja ihme kyllä löysin hetkeksi sen tuen joka auttoi istumaan vakaasti ja keinumatta. Muutos oli selvä sillä keinunta eteenpäin kohti kaulaa lakkasi ja ylävartalo rauhoittui paikoilleen, mutta en osaa aivan tarkkaan sanoa mikä oli se ratkaiseva tekijä tähän pääsemiseksi.
Vasemmassa laukassa meno olikin jo aika erilaista, ja löysin alusta asti oikean fiiliksen istuntaan. Täytyy toki myöntää että Loren vasen laukka on jo lähtökohtaisesti paljon helpompi kuin oikea eli ei keinuta niin rajusti. Istuntani tuntui nyt vakaalta ja jäntevältäkin, ja löysin ihan oikeasti tuntumaa takareisiini ja sain niiden kautta "otteen" hevoseen. Sain nyt siis lonkkia sopivasti auki ja etureidet rennosti irti hevosesta, ja samalla hiukan aktivoitua takareisiä vakauttamaan istuntaa. Lakkasin myös liioittelemasta ylävartalon eteen ja alas rutistamista, ja näin pääsin eroon lysyistä ja jännittyneistä hartioista. Olimme Loren kanssa vasempaan kierrokseen taas vinompia, mutta siitä huolimmatta olo oli sata kertaa vakaampi kuin oikeassa laukassa ja laukka myös rullasi sujuvammin eteenpäin.
Heti tunnin päätyttyä olo oli aika lannistunut, sillä vähintään 95% ajasta olin kovasta yrittämisestä huolimatta hakoteillä istunnan kanssa ja hevonenkin liikkui vinona hirvenä. Yrityksen ja lukuisten erehdysten kautta lopputunnista löytyi kuitenkin vasemmassa laukassa jo parempaa ideaa istunnasta, ja lisäksi tein tunnin aikana käytännön oivalluksia mm. istunnan käytöstä ympyrällä väistäessä. Siksi ei kannata nyt liikaa ahdistua vaikka en saanutkaan Lorea liikkumaan kauniisti enkä itseäni sen satulassa viimeisen päälle järjestykseen. Onneksi pääsen seuraavan kerran ratsaille heti huomenna, joten pääsen saman tien jatkamaan istunnan korjaamista siitä mihin tänään jäätiin.
Ensimmäisenä käännettiin lantio vartalon alle sekä aktivoitiin vatsalihasten tuki ja tuotiin ylävartalo lantion kanssa samaan linjaan. Periaatteessa tuttua juttua siis. Löysin hyvän tuntuman istuinluihini, joten lantio oli varmaankin ihan hyvin kohdillaan. Ylävartalon asento ja vatsalihasten käyttö sen sijaan ei onnistunut yhtä luontevasti. Ylävatsaa tiukaksi rutistaessa ja ylävartaloa eteen viedessä hartiat jännittyivät ja kääntyivät eteenpäin siihen tuttuun koppakuoriaisasentoon. Katsekaan ei tällöin pysynyt luontevasti ylhäällä, vaan niska-hartiaseudun mennessä kyttyrään pää putosi väkisinkin eteen ja alas. Pään ylös nostamisen fyysinen mahdottomuus sai minut siihen johtopäätökseen että joko tein ylävatsan rutistuksen ja ylävartalon eteenviennin väärällä tavalla tai sitten minulla on yläkropassani pahoja kireyksiä jotka ylävatsaa aktivoidessa vetävät sivuvaikutuksena hartiat lysyyn ja pään alas. Käynnissä ja ravissa koetin sitkeästi pitää vatsapuolen lyhyenä ja tiukkana, mutta samalla ylävartalon lysähtäneisyys tuntui melko häiritsevältä. Opekin kiinnitti asiaan huomiota ja ohjeisti pitämään hartiat leveinä ja katsetta ylhäällä. Välillä testailtiin erilaisia istuntamoodeja eli päästettiin vatsa ojentumaan pitkäksi ja selkä pieneen notkoon. Huomasin kyllä selvän eron siinä kun vatsalihasten tuki katosi ja koko istunta muuttui höttöisemmäksi, mutta tuen palauttaminen johti turhauttavasti taas hartiaseudun kasaan lysähtämiseen.
Suoruuteenkin kiinnitettiin tällä kertaa huomiota. Ratsastajan suoruuden lisäksi puhetta oli hevosen etu- ja takaosan saamisesta samaan linjaan ja siten "oikeiden kytkentöjen" löytämisestä hevosen kroppaan niin että se voisi käyttää itseään oikein. Vasempaan kierrokseen ratsastaessa korostuivat niin minun kuin Lorenkin vinoudet, eli hevosen etuosa liikkui takaosan linjaan nähden ympyrältä ulos vinksahtaneena kun taas itse olin kääntynyt liikaa sisäänpäin ja suuntautunut vasemmalta ohi ratsuni etuosan suunnasta. Sekä hevosen etuosan että ratsastajan ylävartalon osoittaessa eri linjaa takaosan kanssa ei tietenkään mitään oikeita kytkentöjä löytynyt ja Lore liikkuikin koko tunnin ajan lähinnä hirvimoodissa. Oikeaan kierrokseen oli ravissa kuitenkin huomattavasti helpompi ratsastaa, ja kun open ohjeistamana lisäsin aavistuksen verran ylävartalon (ei lantion!) kiertoa ympyrän suuntaan tuli olosta jo aika luonteva kun olimme Loren kanssa menossa oikeasti samaan suuntaan.
Suoruuden parantamiseksi ratsastimme käynnissä hieman väistöjä siirtäen takaosaa ympyrältä ulos. Väistöjä tehdessä sain pienimuotoisen oivalluksen istunnan käytöstä, sillä vasta ylävartalon kääntäminen oikeaan suuntaan ja oikea painon jakautuminen istuinluille (=painoa aavistus enemmän ulkoistuinluulla mutta silti omat kyljet täysin symmetrisesti ja vartalo kiertymättä tai kallistelematta) sai Loren väistämään rehellisesti ja vastustelematta. Ideana oli siis päästä kääntämään niin omaa kroppaa kuin hevosen etuosaakin hieman kohti ympyrän keskustaa niin että ulkoetujalka hieman hidasti ja odotti eikä vain harpponut liikkeestä karkuun. Pelkän sisäpohkeella ja -ohjalla vaikuttamisen sijaan oli siis saatava myös ulkoavut kunnolla mukaan ja istunnan avulla autettava hevosta löytämään oikea suunta etu- ja takaosalleen. Ulkokyljen tullessa kunnolla mukaan väistöön alkoi Lore jo melkein myödätä niskastaankin, mutta aivan riittävää rentoutta ei lopulta kuitenkaan löytynyt. Luulenpa että Lore olisi tarvinnut väistöihin vielä pehmeämpää ja rennompaa tuntumaa jotta se olisi kunnolla päässyt rentoutumaan ja pyöristymään.
Lopputunnista ympyröillä vielä laukattiin. Tässä vaiheessa otin jalustimet jalkaan saadakseni Loren keikuttavassa laukassa parempaa tukea istunnalle. Totesinkin jalustimien parantavan keskivartalon tukea myös käynnissä ja etenkin ravissa, eli istunnasta tuli vakaamman ja luontevamman oloinen ja hartioitakin sain jo hieman pois lysystä. Oikean laukan nostettuani löysin aluksi istuntaan ihan hyvän ja napakan otteen niin etten keinunut pahastikaan Loren hankalan laukan mukana. Pian kuitenkin jostain syystä menetin tämän jäntevyyden, ja aloin keinua ylävartalollani eteen ja taakse. Tunsin kyllä kuinka istunnassa oli ihan kaikki pielessä keinahtaessani joka askeleella eteenpäin kohti hevosen kaulaa, mutta vaikka kuinka koetin pinnistää vatsalihaksilla ja pysäyttää keinunnan en tässä onnistunut. Koko yläkroppa meni taas kovin jännittyneeksi, ja Loren laukkaaminenkin oli aika vaivalloisen oloista eli häiritsin sen liikettä. Ope tuli apuun ja muistutteli hakemaan tukea istuntaan takareisistä. Tämä taisi olla se neuvo joka sai jonkin palasen loksahtamaan paikoilleen ensin päässäni ja sitten istunnassani, ja ihme kyllä löysin hetkeksi sen tuen joka auttoi istumaan vakaasti ja keinumatta. Muutos oli selvä sillä keinunta eteenpäin kohti kaulaa lakkasi ja ylävartalo rauhoittui paikoilleen, mutta en osaa aivan tarkkaan sanoa mikä oli se ratkaiseva tekijä tähän pääsemiseksi.
Vasemmassa laukassa meno olikin jo aika erilaista, ja löysin alusta asti oikean fiiliksen istuntaan. Täytyy toki myöntää että Loren vasen laukka on jo lähtökohtaisesti paljon helpompi kuin oikea eli ei keinuta niin rajusti. Istuntani tuntui nyt vakaalta ja jäntevältäkin, ja löysin ihan oikeasti tuntumaa takareisiini ja sain niiden kautta "otteen" hevoseen. Sain nyt siis lonkkia sopivasti auki ja etureidet rennosti irti hevosesta, ja samalla hiukan aktivoitua takareisiä vakauttamaan istuntaa. Lakkasin myös liioittelemasta ylävartalon eteen ja alas rutistamista, ja näin pääsin eroon lysyistä ja jännittyneistä hartioista. Olimme Loren kanssa vasempaan kierrokseen taas vinompia, mutta siitä huolimmatta olo oli sata kertaa vakaampi kuin oikeassa laukassa ja laukka myös rullasi sujuvammin eteenpäin.
Heti tunnin päätyttyä olo oli aika lannistunut, sillä vähintään 95% ajasta olin kovasta yrittämisestä huolimatta hakoteillä istunnan kanssa ja hevonenkin liikkui vinona hirvenä. Yrityksen ja lukuisten erehdysten kautta lopputunnista löytyi kuitenkin vasemmassa laukassa jo parempaa ideaa istunnasta, ja lisäksi tein tunnin aikana käytännön oivalluksia mm. istunnan käytöstä ympyrällä väistäessä. Siksi ei kannata nyt liikaa ahdistua vaikka en saanutkaan Lorea liikkumaan kauniisti enkä itseäni sen satulassa viimeisen päälle järjestykseen. Onneksi pääsen seuraavan kerran ratsaille heti huomenna, joten pääsen saman tien jatkamaan istunnan korjaamista siitä mihin tänään jäätiin.
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Mörköjä maneesissa
Vuoden ensimmäiselle estetunnille lähdin luottavaisin mielin. Edellisestä hyppykerrasta oli kaksi viikkoa, mutta Vaken oltua tällä viikolla todella hyvä niin kentällä kuin maastossakin olin vakuuttunut siitä että marraskuisen hankalamman jakson jälkeen ratsukon luottamus alkoi olla taas kunnossa. Vake jatkoikin samalla leppoisalla ja rennolla linjalla niin menomatkan maneesille kuin maneesilla ravi- ja laukkaverryttelyt. Herättelin ponin liikkumaan reippaasti, ja laukassa löytyikin jo hyvä meininki niin että Vake liikkui ihan itse eteenpäin. Tästä oli hyvä jatkaa hyppyjen pariin.
Aloitimme parilla kavaletilla joita hypättiin vasemmassa laukassa innarina. Vake laukkasi kavaleteille reippaasti, mutta samalla se pääsi puskemaan vasemmalle niin ettei kavalettilinjalla kyllä oltu kovin suorana. Ope muistutteli taas katseen ylhäällä pitämisestä, ja hyvä että tämä tuli esiin jo alkutunnista niin että muistin suurimman osan aikaa jo pitääkin katseen poissa maasta. Katse ylhäällä sain oman tasapainoni hypyissä paremmaksi.
Kavaletti-innaria hypeltiin muutama kerta ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Viimeisen kavalettien ylityksen jälkeen laukkasin uraa pitkin kohti katsomopäätyä ja ehdin juuri siirtää Vaken uralla käyntiin, kun päädyssä olevan oven takaa alkoi varastotilasta kuulua joitakin ääniä. Ilmeisesti siellä vedettiin jotain lattiaa pitkin, ja tämä vaimea raah raah -ääni oli Vakelle liian kova pala. Alkutunnin niin rennon leppoisasti mennyt poni jähmettyi sekunnissa kauhistuneeksi suolapatsaaksi, eikä puhettakaan että se olisi enää uskaltanut mennä lähellekään sitä kulmaa josta ääni äsken kuului. Yhteys poniin katkesi ihan kokonaan sen jähmettyessä tuijottamaan kohti mörköpäätyä (jossa siis tähän asti ei ollut ollut yhtään mitään pelottavaa), ja vaikutti siltä että pieninkin odottamaton ääni olisi saanut sen säpsähtämään johonkin suuntaan. Kaiken lisäksi jännitys ja varuillaanolo jäi Vakelle päälle niin ettei se rentoutunut enää koko lopputunnin aikana vaan rahinakulma pelotti sitä vielä seuraavat 40 minuuttia. Minua jäi kovasti askarruttamaan miten näin pieni asia sai sen näin pois tolaltaan. Luonnollisestikin ponin jännittyminen vaikutti myös ratsastajaan, eli olin totta kai itsekin aika varuillani sen jälkeen kun Vake muuttui suolapatsaaksi. Toki yritin pysyä niin rentona kuin mahdollista ja olla pahentamatta tilannetta, mutta valitettavasti Vake lukee ajatukseni liian helposti.
Jatkoimme hyppäämistä, ja nyt tulimme äskeiselle kavaletti-innarille oikeassa laukassa ja jatkoimme kaarevan linjan pystylle (kuvassa esteet 1-2). Nyt hyppysuunta oli kohti mörköpäätyä, joten kohti pystyä mennessämme Vake hidasti ja hidasti ja väliin tuli peräti 8 askelta vaikka kyseessä oli 6-7 askeleen väli. Yritin ratsastaa reippaasti eteen, mutta Vake vain jarrutti eikä sitä kahdeksatta askelta saatu millään pois. Ope käski rentouttaa käden ja antaa ohjalla tilaa, sillä Vaken jännittäessä pääsi tietenkin käymään niin että tarrauduin ohjiin siltä varalta että poni yrittäisi yhtäkkiä paeta johonkin suuntaan. Tiedostamaton käsijarru tietenkin vain mutkistaa tilannetta, ja tässä olikin ehkä myös yksi syy siihen että Vake vain jarrutti vaikka koetin käskeä sitä eteenpäin kohti mörköpäätyä.
Hyppäsimme yksittäisinä tehtävinä vielä suoraa linjaa pystyltä okserille (5-6) ja kaarevaa linjaa okserilta pystylle (3-4). Okseri oli hankala este sillä se sijaitsi mörkökulman vieressä. Hypätessämme suoraa linjaa kohti tätä kulmaa (jossa ei siis enää kuulunut mitään rahinaa) Vake lähti tunkemaan sisälle heti okserin jälkeen enkä todellakaan saanut sitä jatkamaan suoraan päätyyn asti. Okserilla alkavaa kaarevaa linjaa hypätessä oli aluksi suuria vaikeuksia päästä koko okserille, sillä Vake lähti lyhyeltä sivulta kampeamaan ja ryykäämään karkuun ennen mörkökulmaa niin etten saanut sitä vietyä estelinjalle. Muutaman kampeamisen ja ylimääräisen ympyrän jälkeen pääsimme sen verran lähelle kulmaa että pystyin ratsastamaan okserille (toki edelleen oikeaa reunaa johti tunkien) ja siitä linjan pystylle. Ope huuteli edelleen rentouttamaan kädet, ja jokin kallonkutistusoperaatio olisi varmaan tarvittu koko korvienvälin rentouttamiseksi jotta en olisi mennyt ihan lukkoon ponin yrittäessä pakoilla pelkäämäänsä kulmaa.
Hyppäsimme lopuksi radan kahteen kertaan samalla korkeudella, joka oli noin 60 senttiä. Evästyksenä oli että kädet rentona ja koeta taivuttaa poni kaarteissa niin ettei mentäisi ihan kylkimyyryä. Vaken pahin jännittyneisyys oli onneksi talttunut, ja vaikka se vielä yritti hieman oikaista mörkökulmasta pystyin nyt ratsastamaan sen päätyyn niin että saimme ihan toimivat tiet kaikille esteille. Aloin itsekin rentoutua, ja pääsin ratsastamaan kevyellä tuntumalla ja jopa vähän löysälläkin ohjalla. Esteet ylittyivät ihan asiallisesti, ja vaikka mörköpäädystä poispäin hypättäville esteille (3 ja 7) en ihan kunnolla päässyt suoristamaan niin lähestymiset olivat muuten ihan ok. Alkutunnin vaikeuksien jälkeen olin tähän toimivaan rataan oikeinkin tyytyväinen. Hyppäsimme saman radan vielä toistamiseen, ja kannatti ottaa uusinta sillä tämä sujui vieläkin paremmin. Nyt sain Vakea jopa hieman taivutettua päädyissä (ainakaan ei menty kylkimyyryä ulos asettuneena) ja ote ohjiin oli kevyt ja rento.
Onnistuneet radat lohduttivat, mutta suurimmaksi osaksi tunnista jäi vain kova harmitus päälle. Olin tosiaan kuvitellut Vaken rentoutuneen ja luottamuksemme korjaantuneen, mutta tämän päivän jännittymisepisodi osoitti ettei näin ehkä olekaan ja takapakkia mentiin taas. On aika avuton tunne kun ei voi mitenkään vaikuttaa siihen että poni muuttuu hetkessä rennosta ja huolettomasta jännittyneeksi säpsyksi, ja eikä sitä sitten tästä mielentilasta enää poiskaan saa. Toki jos olisin kylmähermoisempi JA taitavampi pystyisin kyllä varmasti ratsastamaan Vaken taas rennoksi sen jälkeen kun se on jotakin alkanut jännittää eikä tilanteessa olisi yhtikäs mitään ongelmaa. Nyt vaan pitää yrittää olla tekemättä tästä liian suurta numeroa (taisin kyllä tehdä jo) ja jatkaa taas ensi kerralla ratsastusta sillä samalla reippaalla ja luottavaisella asenteella jolla Vaken kanssa olen viime viikot pystynyt toimimaan. Parasta terapiaa sekä ponille että kuskille taitaa olla tekeminen eli se että mennään ja hypätään (tai väännetään riittävän työläitä koulukiemuroita). Tälläkin kertaa huomattiin että silloin kun on oikeasti esterata meneillään niin kumpikaan ei jouda "mörkökulmia" liikaa jännittämään.
Aloitimme parilla kavaletilla joita hypättiin vasemmassa laukassa innarina. Vake laukkasi kavaleteille reippaasti, mutta samalla se pääsi puskemaan vasemmalle niin ettei kavalettilinjalla kyllä oltu kovin suorana. Ope muistutteli taas katseen ylhäällä pitämisestä, ja hyvä että tämä tuli esiin jo alkutunnista niin että muistin suurimman osan aikaa jo pitääkin katseen poissa maasta. Katse ylhäällä sain oman tasapainoni hypyissä paremmaksi.
Kavaletti-innaria hypeltiin muutama kerta ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Viimeisen kavalettien ylityksen jälkeen laukkasin uraa pitkin kohti katsomopäätyä ja ehdin juuri siirtää Vaken uralla käyntiin, kun päädyssä olevan oven takaa alkoi varastotilasta kuulua joitakin ääniä. Ilmeisesti siellä vedettiin jotain lattiaa pitkin, ja tämä vaimea raah raah -ääni oli Vakelle liian kova pala. Alkutunnin niin rennon leppoisasti mennyt poni jähmettyi sekunnissa kauhistuneeksi suolapatsaaksi, eikä puhettakaan että se olisi enää uskaltanut mennä lähellekään sitä kulmaa josta ääni äsken kuului. Yhteys poniin katkesi ihan kokonaan sen jähmettyessä tuijottamaan kohti mörköpäätyä (jossa siis tähän asti ei ollut ollut yhtään mitään pelottavaa), ja vaikutti siltä että pieninkin odottamaton ääni olisi saanut sen säpsähtämään johonkin suuntaan. Kaiken lisäksi jännitys ja varuillaanolo jäi Vakelle päälle niin ettei se rentoutunut enää koko lopputunnin aikana vaan rahinakulma pelotti sitä vielä seuraavat 40 minuuttia. Minua jäi kovasti askarruttamaan miten näin pieni asia sai sen näin pois tolaltaan. Luonnollisestikin ponin jännittyminen vaikutti myös ratsastajaan, eli olin totta kai itsekin aika varuillani sen jälkeen kun Vake muuttui suolapatsaaksi. Toki yritin pysyä niin rentona kuin mahdollista ja olla pahentamatta tilannetta, mutta valitettavasti Vake lukee ajatukseni liian helposti.
Jatkoimme hyppäämistä, ja nyt tulimme äskeiselle kavaletti-innarille oikeassa laukassa ja jatkoimme kaarevan linjan pystylle (kuvassa esteet 1-2). Nyt hyppysuunta oli kohti mörköpäätyä, joten kohti pystyä mennessämme Vake hidasti ja hidasti ja väliin tuli peräti 8 askelta vaikka kyseessä oli 6-7 askeleen väli. Yritin ratsastaa reippaasti eteen, mutta Vake vain jarrutti eikä sitä kahdeksatta askelta saatu millään pois. Ope käski rentouttaa käden ja antaa ohjalla tilaa, sillä Vaken jännittäessä pääsi tietenkin käymään niin että tarrauduin ohjiin siltä varalta että poni yrittäisi yhtäkkiä paeta johonkin suuntaan. Tiedostamaton käsijarru tietenkin vain mutkistaa tilannetta, ja tässä olikin ehkä myös yksi syy siihen että Vake vain jarrutti vaikka koetin käskeä sitä eteenpäin kohti mörköpäätyä.
Hyppäsimme yksittäisinä tehtävinä vielä suoraa linjaa pystyltä okserille (5-6) ja kaarevaa linjaa okserilta pystylle (3-4). Okseri oli hankala este sillä se sijaitsi mörkökulman vieressä. Hypätessämme suoraa linjaa kohti tätä kulmaa (jossa ei siis enää kuulunut mitään rahinaa) Vake lähti tunkemaan sisälle heti okserin jälkeen enkä todellakaan saanut sitä jatkamaan suoraan päätyyn asti. Okserilla alkavaa kaarevaa linjaa hypätessä oli aluksi suuria vaikeuksia päästä koko okserille, sillä Vake lähti lyhyeltä sivulta kampeamaan ja ryykäämään karkuun ennen mörkökulmaa niin etten saanut sitä vietyä estelinjalle. Muutaman kampeamisen ja ylimääräisen ympyrän jälkeen pääsimme sen verran lähelle kulmaa että pystyin ratsastamaan okserille (toki edelleen oikeaa reunaa johti tunkien) ja siitä linjan pystylle. Ope huuteli edelleen rentouttamaan kädet, ja jokin kallonkutistusoperaatio olisi varmaan tarvittu koko korvienvälin rentouttamiseksi jotta en olisi mennyt ihan lukkoon ponin yrittäessä pakoilla pelkäämäänsä kulmaa.
Hyppäsimme lopuksi radan kahteen kertaan samalla korkeudella, joka oli noin 60 senttiä. Evästyksenä oli että kädet rentona ja koeta taivuttaa poni kaarteissa niin ettei mentäisi ihan kylkimyyryä. Vaken pahin jännittyneisyys oli onneksi talttunut, ja vaikka se vielä yritti hieman oikaista mörkökulmasta pystyin nyt ratsastamaan sen päätyyn niin että saimme ihan toimivat tiet kaikille esteille. Aloin itsekin rentoutua, ja pääsin ratsastamaan kevyellä tuntumalla ja jopa vähän löysälläkin ohjalla. Esteet ylittyivät ihan asiallisesti, ja vaikka mörköpäädystä poispäin hypättäville esteille (3 ja 7) en ihan kunnolla päässyt suoristamaan niin lähestymiset olivat muuten ihan ok. Alkutunnin vaikeuksien jälkeen olin tähän toimivaan rataan oikeinkin tyytyväinen. Hyppäsimme saman radan vielä toistamiseen, ja kannatti ottaa uusinta sillä tämä sujui vieläkin paremmin. Nyt sain Vakea jopa hieman taivutettua päädyissä (ainakaan ei menty kylkimyyryä ulos asettuneena) ja ote ohjiin oli kevyt ja rento.
Onnistuneet radat lohduttivat, mutta suurimmaksi osaksi tunnista jäi vain kova harmitus päälle. Olin tosiaan kuvitellut Vaken rentoutuneen ja luottamuksemme korjaantuneen, mutta tämän päivän jännittymisepisodi osoitti ettei näin ehkä olekaan ja takapakkia mentiin taas. On aika avuton tunne kun ei voi mitenkään vaikuttaa siihen että poni muuttuu hetkessä rennosta ja huolettomasta jännittyneeksi säpsyksi, ja eikä sitä sitten tästä mielentilasta enää poiskaan saa. Toki jos olisin kylmähermoisempi JA taitavampi pystyisin kyllä varmasti ratsastamaan Vaken taas rennoksi sen jälkeen kun se on jotakin alkanut jännittää eikä tilanteessa olisi yhtikäs mitään ongelmaa. Nyt vaan pitää yrittää olla tekemättä tästä liian suurta numeroa (taisin kyllä tehdä jo) ja jatkaa taas ensi kerralla ratsastusta sillä samalla reippaalla ja luottavaisella asenteella jolla Vaken kanssa olen viime viikot pystynyt toimimaan. Parasta terapiaa sekä ponille että kuskille taitaa olla tekeminen eli se että mennään ja hypätään (tai väännetään riittävän työläitä koulukiemuroita). Tälläkin kertaa huomattiin että silloin kun on oikeasti esterata meneillään niin kumpikaan ei jouda "mörkökulmia" liikaa jännittämään.
lauantai 3. tammikuuta 2015
Hankitreeni kentällä
Lauantaina löysin itseni jälleen Vaken satulasta itsenäisen ratsastuksen merkeissä. Suunnittelin tehoannosta avotaivutuksia, mutta muutin suunnitelmia lumitilanteen perusteella. Kenttä oli nimittäin saanut kerroksen uutta lunta, joten tästähän tulikin Vakelle "hankitreeni". En sitten viitsinyt lumihagessa vääntää kovin suurta määrää sivuttaisliikkeitä, vaikka vähän väistöjä loppujen lopuksi mentiinkin. Kahden hevosen voimin aurasimme kyllä jo alkuverryttelyn aikana hyvät väylät niin uralle kuin ympyröillekin.
Aloitin rennolla verryttelyllä antaen Vakelle pidempää ohjaa ja hyvin kevyen tuntuman. Käytännössä mentiin melkeinpä ilman tuntumaa löysällä ohjalla ja ravailtiin ympyröitä. Ainakin Vake oli hyvin rento päätellen pärskinnän määrästä, joten ei tämä pidemmällä ohjalla hölkkäily ollut varmaan hullumpi aloitus. Ravikin oli mielestäni kohtuullisen aktiivista, vaikka pohjetta kyllä tarvittiinkin. Ehkäpä hanki sai Vaken nostelemaan jalkojaan paremmin, sillä tänään ravi ei tuntunut aivan niin maahansidotulta laahustukselta kuin se tuppaa usein olemaan.
Laukkaa otin vain verryttelyluontoisesti molempiin suuntiin muutamia kierroksia. Reippaampaakin olisi meno voinut olla, mutta olin taas raipan käytön suhteen liian varovainen. Laukaverryttelyjen jälkeen jatkoin loppuajan käynnissä ja ravissa työskennellen. Mentiin ympyräpainotteisesti, ja yritin saada Vaken asettumaan ja taipumaan kunnolla molempiin suuntiin. Vaikutti siltä että sisälapa ei kumpaankaan suuntaan ollut ihan kunnolla hallussa eikä poni taipunut sisäpohkeen ympäri. Tähän hain apua väistättämällä käynnissä takaosaa ulos ympyrältä. Takaosan väistätys oli se taikatemppu jolla sisäpohjetta sai ainakin hetkellisesti läpi, ja väistöjen myötä alkoi ohjan päässä tapahtuakin jotain eli Vake alkoi mutustella kuolainta ja myödätä niskasta pyöreämmäksi. Pyöristymisen hetkellä siirsin raviin ja ravasin ympyrällä pätkän yrittäen säilyttää ulko-ohjalla saman hyvän tuntuman ennen kuin palasin käyntiin ja otin taas uuden väistöpätkän. Vaikka väistöt olivat hyvä keino ratsastaa avut läpi oli väistöissä kuitenkin riskinä se että aloin vähän liikaa pusertaa ja tuupata. Vake kyllä näillä hetkillä ilmoitti asiasta jumittumalla paikoilleen, ja silloin piti apujenkäyttöä rauhoittaa ja tarkistaa etten pyytänyt väistöä liian jyrkästi tai unohtunut kiinni sisäohjaan.
Jälleen kerran tuntui kovasti siltä etten itsenäisesti ratsastaen saanut itsestäni ja ponista läheskään parasta osaamista irti. Hyvä kuitenkin että ratsastus sujui leppoisissa merkeissä, eli Vake toimi rennosti ja kuuliaisesti. Tuntuman kanssa tuskailin tälläkin kertaa, sillä jotenkin on kauhean vaikeaa pitää tuntuma tarpeeksi kevyenä ja pehmeänä mutta niin ettei ohja roiku pitkänä ja tuntuma katoa kokonaan. Paksut talvihanskat ehdottomasti pahentavat tätä ongelmaa, mutta on se olemassa kesähanskoillakin. Olkavarsien rentous on tässä varmaankin se avaintekijä, sillä koko käsivarsi meinaa olla hartiasta lähtien liian jäykkä ja irti kyljestä. Välillä voi tietenkin tehdä sen että heittääkin ohjan pois ja ratsastaa pelkällä istunnalla ja pohkeella kuten tänään aluksi kokeilin, ja se varmasti onkin ihan terveellistä. Ennemmin tai myöhemmin on kuitenkin saatava myös jonkinlainen ohjastuntuma mukaan, joten loputtomiin ei asiaa voi kiertää heittämällä vain ohjat kokonaan pois.
Aloitin rennolla verryttelyllä antaen Vakelle pidempää ohjaa ja hyvin kevyen tuntuman. Käytännössä mentiin melkeinpä ilman tuntumaa löysällä ohjalla ja ravailtiin ympyröitä. Ainakin Vake oli hyvin rento päätellen pärskinnän määrästä, joten ei tämä pidemmällä ohjalla hölkkäily ollut varmaan hullumpi aloitus. Ravikin oli mielestäni kohtuullisen aktiivista, vaikka pohjetta kyllä tarvittiinkin. Ehkäpä hanki sai Vaken nostelemaan jalkojaan paremmin, sillä tänään ravi ei tuntunut aivan niin maahansidotulta laahustukselta kuin se tuppaa usein olemaan.
Laukkaa otin vain verryttelyluontoisesti molempiin suuntiin muutamia kierroksia. Reippaampaakin olisi meno voinut olla, mutta olin taas raipan käytön suhteen liian varovainen. Laukaverryttelyjen jälkeen jatkoin loppuajan käynnissä ja ravissa työskennellen. Mentiin ympyräpainotteisesti, ja yritin saada Vaken asettumaan ja taipumaan kunnolla molempiin suuntiin. Vaikutti siltä että sisälapa ei kumpaankaan suuntaan ollut ihan kunnolla hallussa eikä poni taipunut sisäpohkeen ympäri. Tähän hain apua väistättämällä käynnissä takaosaa ulos ympyrältä. Takaosan väistätys oli se taikatemppu jolla sisäpohjetta sai ainakin hetkellisesti läpi, ja väistöjen myötä alkoi ohjan päässä tapahtuakin jotain eli Vake alkoi mutustella kuolainta ja myödätä niskasta pyöreämmäksi. Pyöristymisen hetkellä siirsin raviin ja ravasin ympyrällä pätkän yrittäen säilyttää ulko-ohjalla saman hyvän tuntuman ennen kuin palasin käyntiin ja otin taas uuden väistöpätkän. Vaikka väistöt olivat hyvä keino ratsastaa avut läpi oli väistöissä kuitenkin riskinä se että aloin vähän liikaa pusertaa ja tuupata. Vake kyllä näillä hetkillä ilmoitti asiasta jumittumalla paikoilleen, ja silloin piti apujenkäyttöä rauhoittaa ja tarkistaa etten pyytänyt väistöä liian jyrkästi tai unohtunut kiinni sisäohjaan.
Jälleen kerran tuntui kovasti siltä etten itsenäisesti ratsastaen saanut itsestäni ja ponista läheskään parasta osaamista irti. Hyvä kuitenkin että ratsastus sujui leppoisissa merkeissä, eli Vake toimi rennosti ja kuuliaisesti. Tuntuman kanssa tuskailin tälläkin kertaa, sillä jotenkin on kauhean vaikeaa pitää tuntuma tarpeeksi kevyenä ja pehmeänä mutta niin ettei ohja roiku pitkänä ja tuntuma katoa kokonaan. Paksut talvihanskat ehdottomasti pahentavat tätä ongelmaa, mutta on se olemassa kesähanskoillakin. Olkavarsien rentous on tässä varmaankin se avaintekijä, sillä koko käsivarsi meinaa olla hartiasta lähtien liian jäykkä ja irti kyljestä. Välillä voi tietenkin tehdä sen että heittääkin ohjan pois ja ratsastaa pelkällä istunnalla ja pohkeella kuten tänään aluksi kokeilin, ja se varmasti onkin ihan terveellistä. Ennemmin tai myöhemmin on kuitenkin saatava myös jonkinlainen ohjastuntuma mukaan, joten loputtomiin ei asiaa voi kiertää heittämällä vain ohjat kokonaan pois.
torstai 1. tammikuuta 2015
Vastalaukka-angsti
Uudenvuodenpäivän kunniaksi olin maaston jälkeen ratsailla vielä toistamiseen, sillä illalla oli vielä vakiotunti. Luulin saavani uudestaan Rapen, mutta sain sittenkin Peran. Naureskelin etukäteen että ainakin laukkaamisen pitäisi olla helpompaa kuin Rapella, mutta siinähän kävikin niin että ohjelmassa oli vastalaukkaa ja sen kanssa kävi sitten aika köpelösti.
Aloitimme tunnin loivilla takaosakäännöksillä ratsastaen käynnissä ympyröiden pienennystä sulkutaivutuksen kaltaisesti. Minä ja Pera saimme tehtävän ideasta yllättävänkin hyvin kiinni. Onnistuin istumaan satulassa vinoon kallistelematta, ja niin Pera pystyi esittämään hyvät käännökset takaosan ympäri. Pienenä hienosäätönä ope kehotti pitämään sisäkäden lähellä kaulaa sen sijaan että lähdin johtamaan kädellä sivulle, ja näin sain estettyä sisälapa edellä käännökseen kaatumisen. Pera oli aluksi hieman jännittynyt käännösten aikana eikä aivan pehmeästi myödännyt niskasta. Vika löytyi tietenkin ohjan toisesta päästä, eli kädet jännittyivät käännöksissä liikaa. Kun rentoutin tuntumaa alkoi Pera liikkua käännöksissä pyöreämmällä ja rennommalla niskalla.
Takaosakäännösten jälkeen työskenneltiin hetki ravissa. Peralla oli tänään melko hyvä energia, liekö peruja jännittävästä eilisillasta raketteja kuunnellen. Tämän energian ansiosta ravia oli oikein mukava ratsastaa, vaikka Peralla olikin samalla myös nurkkien tuijottelupäivä. Oikeassa kierroksessa jäin vahingossa liian kiinni sisäohjaan, mutta vasemmalle ravatessa palikat loksahtivat paikoilleen kuin itsestään ja Pera liikkui todella kivassa tasaisessa muodossa. Aika harvinaista että joku hevonen toimii minulla vasempaan kierrokseen paremmin kuin oikeaan! Tätä ravia olisi voinut fiilistellä pidempäänkin, mutta ravityöskentely jätettiin tänään aika pieneen rooliin.
Sitten päästiin "itse asiaan" eli laukannostoihin, joita tehtiin ympyrällä. Siihen loppui helppous. Aloitimme oikeassa kierroksessa myötälaukannostoilla nostaen laukan käynnistä ja laukaten maksimissaan puolikkaan ympyrän ennen paluuta käyntiin. Tässä vaiheessa tuli ilmi että Pera oli loppujen lopuksi aika pahasti pohkeen takana, sillä se lähti laukkaan vitkutellen eikä tarpeeksi terävästi. Niinpä pyöreys katosi nostoissa, ja itse laukkakin oli aika löysää. Laukasta käyntiin Pera kyllä siirtyi oikein näppärästi ilman raviaskelia. Kohta tehtävän vaikeusastetta lisättiin nostamalla vuoroin myötä- ja vuoroin vastalaukka. Vastalaukannosto ympyrällä, iiks! Eipä sen niin vaikea tehtävä olisi pitänyt olla kun alla oli kuitenkin Peran kaltainen osaava hevonen, mutta silti vastalaukka ei oikeassa kierrroksessa noussut yhtikäs millään. Suurin ongelma oli se että nostot eivät lähteneet terävästi pohkeen merkistä, vaan Pera jäi aina vähän jumimaan ja pääsi "leviämään" huolellisen valmisteluni jälkeen. Yritin aktivoida käyntiä, mutta nostot jäivät edelleen sen verran hitaiksi ja nostoapuni sen verran epämääräiseksi tuuppaamiseksi että Pera pääsi aina nostamaan myötälaukan. Lopulta helpotimme tehtävää niin että nostin vastalaukan suoralle uralle pitkän sivun alusta. Valmistelin noston ratsastamalla kulman jälkeen pari askelta vastataivutusta, ja sitten annoin vasemmalla pohkeella nostoavun. Valmistelu onnistui nappiin, ja nyt Pera teki tunnin parhaan laukannoston hienosti painoa takaosalle ottaen. Näin saatiin se yksi onnistunut vastalaukka edes suoralle uralle.
Samoja laukannostoja tehtiin ympyrällä myös vasemmassa kierroksessa. Nyt Pera liikkui myötälaukassa kuin unelma, ja teki nostotkin jo täsmällisemmin ja pyöreämmin. Vastalaukat valmistelin oikein huolella ratsastaen ympyrällä vastataivutusta, ja sain kuin sainkin vastataivutuksesta nostettua vastalaukan vaikka edelleen Pera viivytteli nostossa. Tyytyväisyyteni haihtui kuitenkin hyvin pian, sillä noston jälkeen olisi vielä pitänyt saada hevonen laukkaamaan ympyrällä vastalaukkaa tasapainoisesti. Meidän vastalaukkamme oli kaikkea muuta, eli epämääräistä sisälapa edellä kaatumista josta Pera aina tipautti raville vähän ennen aikojaan. Yritin aina uudestaan ja uudestaan, mutta Pera alkoi tiputtaa laukan pois vieläkin aiemmin, ja teki usein niin että meni vastalaukkaa vain pari askelta ja vaihtoi sitten nopeasti ravin kautta. Turhauttavinta oli se, että syy oli aika ilmiselvä mutten pystynyt sille mitään tekemään. Vastalaukan noustua en nimittäin saanut istuttua suorassa ja tasapainossa, vaan kallistuin hurjasti vasemmalle ja koko istunnan vakaus ja jäntevyys katosi aivan täysin. Ei voi oikein vaatia että hevonen esittäisi mukisematta kauniin vastalaukkaympyrän kun selässä istuu heiluva ja vino perunasäkki. Tarrauduin myös liiaksi ulko-ohjaan niin että käänsin asetuksen liian vahvasti ulos, ja ope kehottikin antamaan ulko-ohjalla enemmän tilaa oikean etujalan laukata. Tästä en kuitenkaan apua saanut, vaan Pera pikemminkin tiputti laukan pois heti kun noston jälkeen hölläsin ulko-ohjaa. Vastalaukan vaikeus sai minut turhautumaan niin että meno muuttui loppua kohti jo epätoivoiseksi tuuppaamiseksi. Pisteet Pera-paralle kärsivällisestä yrittämisestä. Lopuksi otimme vielä tähänkin kierrokseen onnistuneemman suorituksen nostamalla vastalaukan pitkälle sivulle. Heti kun saimme mennä suoraa uraa niin pystyin istumaan suorassa ja vakaasti, ja vastalaukka uralla oli aivan eri helppoa verrattuna ympyrällä menoon.
Eipä paljon lohduttanut että kaikki muu kuin vastalaukka sujui tänään mukavasti. Vastalaukat olivat nimittäin suuremman luokan katastrofi, ja jälleen kerran saa syyttää istuntaa siitä ettei hevonen pysty suorittamaan haluttuja asioita. Tämä oli jo kolmas tunti peräkkäin kun minulla on eri hevosten kanssa ollut jokin merkittävä laukkaongelma: Elmo ei nostanut laukkaa, Rappe ei pysynyt laukassa ja Peraa en saanut menemään ympyrällä asiallista vastalaukkaa. Kaikkien näiden takana lienevät epäilemättä samat perusongelmat ratsastuksessani.
Aloitimme tunnin loivilla takaosakäännöksillä ratsastaen käynnissä ympyröiden pienennystä sulkutaivutuksen kaltaisesti. Minä ja Pera saimme tehtävän ideasta yllättävänkin hyvin kiinni. Onnistuin istumaan satulassa vinoon kallistelematta, ja niin Pera pystyi esittämään hyvät käännökset takaosan ympäri. Pienenä hienosäätönä ope kehotti pitämään sisäkäden lähellä kaulaa sen sijaan että lähdin johtamaan kädellä sivulle, ja näin sain estettyä sisälapa edellä käännökseen kaatumisen. Pera oli aluksi hieman jännittynyt käännösten aikana eikä aivan pehmeästi myödännyt niskasta. Vika löytyi tietenkin ohjan toisesta päästä, eli kädet jännittyivät käännöksissä liikaa. Kun rentoutin tuntumaa alkoi Pera liikkua käännöksissä pyöreämmällä ja rennommalla niskalla.
Takaosakäännösten jälkeen työskenneltiin hetki ravissa. Peralla oli tänään melko hyvä energia, liekö peruja jännittävästä eilisillasta raketteja kuunnellen. Tämän energian ansiosta ravia oli oikein mukava ratsastaa, vaikka Peralla olikin samalla myös nurkkien tuijottelupäivä. Oikeassa kierroksessa jäin vahingossa liian kiinni sisäohjaan, mutta vasemmalle ravatessa palikat loksahtivat paikoilleen kuin itsestään ja Pera liikkui todella kivassa tasaisessa muodossa. Aika harvinaista että joku hevonen toimii minulla vasempaan kierrokseen paremmin kuin oikeaan! Tätä ravia olisi voinut fiilistellä pidempäänkin, mutta ravityöskentely jätettiin tänään aika pieneen rooliin.
Sitten päästiin "itse asiaan" eli laukannostoihin, joita tehtiin ympyrällä. Siihen loppui helppous. Aloitimme oikeassa kierroksessa myötälaukannostoilla nostaen laukan käynnistä ja laukaten maksimissaan puolikkaan ympyrän ennen paluuta käyntiin. Tässä vaiheessa tuli ilmi että Pera oli loppujen lopuksi aika pahasti pohkeen takana, sillä se lähti laukkaan vitkutellen eikä tarpeeksi terävästi. Niinpä pyöreys katosi nostoissa, ja itse laukkakin oli aika löysää. Laukasta käyntiin Pera kyllä siirtyi oikein näppärästi ilman raviaskelia. Kohta tehtävän vaikeusastetta lisättiin nostamalla vuoroin myötä- ja vuoroin vastalaukka. Vastalaukannosto ympyrällä, iiks! Eipä sen niin vaikea tehtävä olisi pitänyt olla kun alla oli kuitenkin Peran kaltainen osaava hevonen, mutta silti vastalaukka ei oikeassa kierrroksessa noussut yhtikäs millään. Suurin ongelma oli se että nostot eivät lähteneet terävästi pohkeen merkistä, vaan Pera jäi aina vähän jumimaan ja pääsi "leviämään" huolellisen valmisteluni jälkeen. Yritin aktivoida käyntiä, mutta nostot jäivät edelleen sen verran hitaiksi ja nostoapuni sen verran epämääräiseksi tuuppaamiseksi että Pera pääsi aina nostamaan myötälaukan. Lopulta helpotimme tehtävää niin että nostin vastalaukan suoralle uralle pitkän sivun alusta. Valmistelin noston ratsastamalla kulman jälkeen pari askelta vastataivutusta, ja sitten annoin vasemmalla pohkeella nostoavun. Valmistelu onnistui nappiin, ja nyt Pera teki tunnin parhaan laukannoston hienosti painoa takaosalle ottaen. Näin saatiin se yksi onnistunut vastalaukka edes suoralle uralle.
Samoja laukannostoja tehtiin ympyrällä myös vasemmassa kierroksessa. Nyt Pera liikkui myötälaukassa kuin unelma, ja teki nostotkin jo täsmällisemmin ja pyöreämmin. Vastalaukat valmistelin oikein huolella ratsastaen ympyrällä vastataivutusta, ja sain kuin sainkin vastataivutuksesta nostettua vastalaukan vaikka edelleen Pera viivytteli nostossa. Tyytyväisyyteni haihtui kuitenkin hyvin pian, sillä noston jälkeen olisi vielä pitänyt saada hevonen laukkaamaan ympyrällä vastalaukkaa tasapainoisesti. Meidän vastalaukkamme oli kaikkea muuta, eli epämääräistä sisälapa edellä kaatumista josta Pera aina tipautti raville vähän ennen aikojaan. Yritin aina uudestaan ja uudestaan, mutta Pera alkoi tiputtaa laukan pois vieläkin aiemmin, ja teki usein niin että meni vastalaukkaa vain pari askelta ja vaihtoi sitten nopeasti ravin kautta. Turhauttavinta oli se, että syy oli aika ilmiselvä mutten pystynyt sille mitään tekemään. Vastalaukan noustua en nimittäin saanut istuttua suorassa ja tasapainossa, vaan kallistuin hurjasti vasemmalle ja koko istunnan vakaus ja jäntevyys katosi aivan täysin. Ei voi oikein vaatia että hevonen esittäisi mukisematta kauniin vastalaukkaympyrän kun selässä istuu heiluva ja vino perunasäkki. Tarrauduin myös liiaksi ulko-ohjaan niin että käänsin asetuksen liian vahvasti ulos, ja ope kehottikin antamaan ulko-ohjalla enemmän tilaa oikean etujalan laukata. Tästä en kuitenkaan apua saanut, vaan Pera pikemminkin tiputti laukan pois heti kun noston jälkeen hölläsin ulko-ohjaa. Vastalaukan vaikeus sai minut turhautumaan niin että meno muuttui loppua kohti jo epätoivoiseksi tuuppaamiseksi. Pisteet Pera-paralle kärsivällisestä yrittämisestä. Lopuksi otimme vielä tähänkin kierrokseen onnistuneemman suorituksen nostamalla vastalaukan pitkälle sivulle. Heti kun saimme mennä suoraa uraa niin pystyin istumaan suorassa ja vakaasti, ja vastalaukka uralla oli aivan eri helppoa verrattuna ympyrällä menoon.
Eipä paljon lohduttanut että kaikki muu kuin vastalaukka sujui tänään mukavasti. Vastalaukat olivat nimittäin suuremman luokan katastrofi, ja jälleen kerran saa syyttää istuntaa siitä ettei hevonen pysty suorittamaan haluttuja asioita. Tämä oli jo kolmas tunti peräkkäin kun minulla on eri hevosten kanssa ollut jokin merkittävä laukkaongelma: Elmo ei nostanut laukkaa, Rappe ei pysynyt laukassa ja Peraa en saanut menemään ympyrällä asiallista vastalaukkaa. Kaikkien näiden takana lienevät epäilemättä samat perusongelmat ratsastuksessani.
Uuden vuoden maasto
Hyvää uutta vuotta blogin lukijoille! Minun vuoteni alkoi maastolenkillä Vaken kanssa. Suunnistimme tutulle talvireitille viiden ratsukon seurueella. Kokonaismatkaksi mittailin 8 kilometriä. Aurinkoisesta plussakelistä tuli mieleen lähinnä maaliskuu eikä tänään tarvinnut ainakaan palella. Ravasimme ensin tietä pitkin, ja tämän jälkeen kävelimme metsäosuuden märässä lumessa. Kun pääsimme jälleen tielle laukkasimme pienen pätkän. Reitin kaukaisimmassa pisteessä koukkasimme metsäpolulla saman silmukan kuin edellisellä reissulla ennen joulua, ja kotimatkalla tiellä laukattiin vielä pidempi pätkä.
Vake oli tälläkin kertaa aivan ykkösluokan maastomopo joka kulki jonon viimeisenä turhia hötkyilemättä. Ainoastaan laukatessa se teki pienen sivuloikan ottaen mallia jonon keulilla menevän kaverin poukkoiluista, mutta tämä loikka oli niin pieni ettei sitä kyllä lasketa. Mukava reissu jälleen kerran!
Vake oli tälläkin kertaa aivan ykkösluokan maastomopo joka kulki jonon viimeisenä turhia hötkyilemättä. Ainoastaan laukatessa se teki pienen sivuloikan ottaen mallia jonon keulilla menevän kaverin poukkoiluista, mutta tämä loikka oli niin pieni ettei sitä kyllä lasketa. Mukava reissu jälleen kerran!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)