Pitkästä aikaa kasikympin esteitä

Sunnuntaiaamuna menimme taas maneesille hyppäämään. Tuuli oli vielä eilistäkin navakampi ja pakkastakin enemmän, joten uneliaisuus kyllä karisi menomatkalla niin ratsastajasta kuin ponistakin. Vake olikin menomatkalla sekä maneesille päästyämme ensin hieman jännittyneen oloinen, mutta rentoutui pikkuhiljaa kun ruvettiin töihin. Viime viikolla mörköytynyt kulma ei enää pelottanut kuin korkeintaan itseäni.

Kun oli verrytelty ravia ja laukkaa molempiin suuntiin otettiin ensimmäisenä tehtävänä ravipuomeja. Puomit olivat viuhkana suurella voltilla, ja välit olivat sen verran lyhyet että askelta piti vähän lyhentää. Vaken kanssa ravin pienentäminen kävi luonnollisestikin hyvin helposti. Ravipuomivoltin perään lisättiin seuraavaksi laukannosto sekä lävistäjällä puomi-kavaletti-puomi-sarja ja toiseen päätyyn kavaletti ympyrällä. Aluksi Vake jumitti laukassa ja vaikutti vähän jännittävän, mutta parin kierroksen jälkeen se käynnistyi ja alkoi edetä sujuvammin.

Hyppäsimme seuraavaksi kolmen esteen linjaa eli kavaletilta kaarevasti pystylle ja tästä suoraan toiselle pystylle. Molemmat välit olivat noin 14-15 metriä, eli melko lyhyet neljän laukan etäisyydet. Ensimmäisellä kierroksella välien lyhyys pääsi vähän yllättämään, sillä Vakella oli esteille nyt hyvä imu ja en tajunnut ottaa ensimmäisessä välissä ollenkaan kiinni vaan lähdin itsekin posottamaan eteen. Tämän jälkeen tiesin eteentuuppaamisen sijaan vain istua ja odottaa vastaantulevia esteitä kaikessa rauhassa. Pystyesteet nousivat heti ensimmäisen kierroksen jälkeen monta pykälää ylöspäin eli kasikymppiin asti, ja Vaken kanssahan me ei olla näin isoja hypätty yli kahteen kuukauteen. Sujuvasti toki ylittyivät kasikympinkin esteet, mutta tuntui siltä etten päässyt hyppyihin tarpeeksi vaivattomasti ja tasapainoisesti mukaan vaan pohkeet irtosivat ponin kyljistä ja lentelivät minne sattuu.

Ennen ratatehtävää menimme kertaalleen vielä sarjan, jossa pystyn ja ristikko-okserin väliin tuli yksi laukka-askel maapuomin yli. Väli ei ollut kuin reilu 6 metriä, mutta esteiden ollessa aivan pieniä sai töppöjalka-Vake tähän kyllä venyä. Vaken laukan riittävyys minua ehtikin jo huolettaa, mutta ponihan ponkaisi sarjan niin reippaasti että en ehtinyt huomatakaan kun jo hujahdimme esteiden ja puomin yli ilman mitään ongelmaa.

Kun tehtävät oli nyt käyty yksittäin läpi oli radan vuoro. Rataan kuuluivat ravipuomit sekä kavalettitehtävät, kavaletin ja pystyjen linja, ravipuomit toistamiseen, yhden askeleen sarja ja vielä kavaletti ympyrällä. Suoran linjan pystyjen lisäksi myös sarja nousi nyt 80 senttiin. Pitkästä aikaa hieman korkeammalla olevat puomit aiheuttivat ratsastukseeni pientä ylimääräistä tärinää, jonka vuoksi fiilis ei ollut ihan riittävän rento vaan oli hiukan sähläyksen makua. Vake kuitenkin hoiti osansa hienosti, ja kaikki esteet ylittyivät mallikkaasti. Kavaletti-pysty-pysty-linja taisi olla onnistunein osuus kun ponnistuspaikkoja ei joutunut kyttäämään vaan tarvitsi ainoastaan istua ja odottaa seuraavaa estettä. Ravipuomeilla kesken radan Vake pääsi hyytymään, mutta reipas laukka löytyi sen jälkeen onneksi ajoissa ja sarjalle tultiin terävästi. Ponnistuspaikka a-osalle meni hieman lähelle, ja Vake joutui tämän jälkeen venymään välissä ihan kunnolla. B-osan hypystä tuli sellainen pitkä roikaisu, ja yritin kyllä mennä mukaan mutta en siinä kauhean sulavasti onnistunut. Jäin kuulemma katsomaan sarjalla liikaa alaspäin, ja ope muistutteli että mitä hankalampi tilanne ja hyppy sitä tärkeämpää on pitää katse ylhäällä.

Rata hypättiin vielä toiseen kertaan ja suoriuduimme aika samaan malliin kuin ekalla kierroksella. Nyt jännitin vähemmän ja tekeminen oli mielestäni rennompaa, ja muistin radan aikana tietoisesti rentouttaa käsiä. Sarjalla Vake joutui taas venyttämään b-osalle pidemmän hypyn, mutta nyt pidin päättäväisesti katseen ylhäällä ja niin pääsin tasapainoisemmin mukaan hyppyyn. Viimeiselle kavaletille sain sitten ratsastella täysin vapautunein ja huolettomin mielin, ja kun kaikki ylimääräinen puristus ja jännitys olivat poissa niin lähestyminen ja ylitys onnistuivat tietenkin aivan nappiin. Yhtä luontevasti pitäisi osata tulla myös niille oikeille esteille!

Päivän suuret plussat: ei säikkymisiä ja hypättiin pitkästä aikaa ns. tavoitekorkeudella. Jee! Tämän tunnin perusteella ope totesi että voimme vallan mainiosti mennä kahden viikon päästä kotikisoissa myös 80 cm luokan. Itse olin hieman empivällä kannalla, mutta onneksi on vielä ensi viikon treenit joissa voi tunnustella menoa ennen lopullista päätöstä. Menomme näytti kuulemma ulospäin hyvältä, mutta tekeminen ei itsestäni tuntunut niin varmalta ja helpolta kuin olisi suotavaa. Vakehan kyllä hyppää mitä eteen laitetaan, mutta arveluttamaan jäi oma mukanaolo hypyissä. Nyt kun on menty pidemmän aikaa vain matalilla korkeuksilla niin isommat hypyt tuntuivat hieman hankalilta. Ope totesi asian korjaantuvan luultavasti sillä että ratsastan jonkin verran pidemmällä ohjalla jottei käy niin että Vake kiskaisee minua hypyssä eteenpäin. Vakella kun on tapana venyttää hypyissä kaulaa todella paljon eteen ja alas, ja aluksihan minulla olikin juuri tällaisia mukautumisvaikeuksia ennen kuin kesän mittaan hoksasin miten Vakelle annetaan ohjalla tarpeeksi tilaa. Tämä riittävän myötäämisen taito on tainnut päästä pikkuesteitä hypellessä viime aikoina unohtumaan, mutta eiköhän se sieltä nopeasti palaudu kun tiedän nyt kiinnittää asiaan huomiota.