keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Vastusta ja myötää

Keskiviikon tunnille oli lupailtu "ehkä esteitä", mutta koulua kuitenkin mentiin. Pitkästä aikaa ratsuksi tuli Eetu, jonka kanssa lähden aina mielelläni koulutunnillekin vaikka useimmiten en pääse lainkaan kärryille siitä miten tämän ponin saisi liikkumaan rennosti pyöreänä ja notkeana. Parina kertana on palaset loksahtaneet Eetun kanssa kohdilleen, mutta edelleen on minulle mysteeri mitä niinä päivinä on ratsastuksessani tapahtunut.

Verryteltiin ensin kaikissa askellajeissa molempiin suuntiin taivutellen. Eetun kanssa ykköstavoite oli tietenkin suoristaminen sekä asetuksen saaminen läpi vasemmalle ja tätä kautta niskasta rennoksi myötääminen. Ope kehotti väistättämään ympyröillä takaosaa ulos asetuksen tueksi, ja olisin tätä keinoa kyllä voinut läpi tunnin hyödyntää enemmänkin. Syitä siihen ettei Eetu ihan toivotulla tavalla jäänyt asetuksesta rennoksi ja pyöreäksi löytyy pitkä lista. Ensinnäkin oikea ulko-ohja kadotti asettaessa tuntuman ja näin ei poni tietenkään voinut asetuksesta jäädä ulko-ohjan tuelle (ja kaulakin meni liikaa mutkalle). Toisekseen asettava sisäkäsi alkoi vetää liikaa taakse pelkän vastaanpitämisen sijaan. Kolmanneksi myötäyksessä ja vastaanpitämisessä ei ollut riittävän selkeää logiikkaa johon Eetu olisi voinut luottaa vaan välillä myötäys viivästyi ja välillä taas tapahtui ilman syytä. Neljänneksi molemminpuolisen myötyksen hetkellä unohdin ratsastaa pohkeella selkää ja takajalkoja töihin (sen sijaan lösähdin ohjan mukana etukumaraan). Ohjeena oli palkita pienellä myötäyksellä Eetun pienimmästäkin periksiannosta niin että myötäys tuntuman sisällä sekä pieni vastaanpitäminen olisivat saaneet vuorotella hyvinkin tiuhaan. Tässä vaan olisi pitänyt olla itse paljon nopeampi ja tunnistaa myötäämisen hetket paremmin. Nyt en ollut riittävän herkkä reagoimaan tilanteisiin oikein ja oikealla hetkellä.

Toki verryttelyyn mahtui niitä onnistumisenkin hetkiä jolloin myötäys osui kohdilleen ja hetkellisesti Eetu rentoutui ja pyöristyi. En vaan osannut jatkojalostaa näitä tilanteita ja niin palattiin taas kohta lähtöruutuun. Ei myöskään tullut sellaista tunnetta että Eetu olisi hyvinäkään hetkinä ollut ihan kunnolla  kahdella ohjalla. Laukassa meno oli melkeinpä luontevampaa kuin ravissa, ja oikeassa laukassa esitimme ympyröillä kelvollisia pätkiä joissa asetuksen kautta löytyi niskasta pyöreyttä ja tuntuma pysyi tasaisena mutta kohtuullisen elastisena. Oikealle oli ulko-ohjan tuki helppo pitää, mutta kaulan ylitaipumista sai varoa. Laukassa myös hankalan puolen eli vasemman asetukset onnistuivat jotenkin pehmeämmällä tuntumalla.

Kun kaikki askellajit oli käyty läpi niin jatkettiin väistötehtävällä. Molemmista päädyistä ratsastettiin koko maneesin mittaiset lävistäjät joista ensimmäinen puolikas pohkeenväistöä käynnissä ja puolivälissä suoristus lävistäjän suuntaiseksi. Myöhemmin lisättiin suoristuksesta siirtyminen raviin tai laukkaan, ja päädyissä tehtiin tilanteen mukaan ympyröitä. Eetun kanssa ei väistäminen tuottanut ongelmaa sillä poni lähti hyvin kuuliaisesti sivulle ja kovasti yritti tehtävää ennakoidakin. Laukannostoissa oli aluksi epäselvyyttä kun Eetu koetti tulkita kaikki pohjeavut johonkin suuntaan väistättäviksi, mutta kun kuvio tuli tutuksi niin laukka nousi juuri niin helposti ja pienin avuin kuin Eetulla yleensäkin. Väistöissä sai kuitenkin hieman tarkkailla ettei takaosa lähtenyt edelle, sekä toppuutella Eetua väistämästä liian jyrkästi. Etenkin vasemman pohkeen väistätys vaikutti olevan Eetulle hyödyllistä jumppaa, sillä tässä väistössä kävi lopulta jopa niin että asetus vasemmalle tuli pehmeästi läpi ja väistön ajaksi Eetu pyöristyi ihan rehellisesti kahdelle ohjalle. Oli varmaan ainoa hetki koko tunnin aikana kun näin kävi. Enimmäkseen väistöt kyllä mentiin selättömästi ja hiukan jännittyneenä. Itse onnistuin kerrankin istumaan väistöissä rennosti ja suunnilleen suorana kun poni väisti niin automaattisesti ja minimaalisilla avuilla.

Väistöjen lomassa saatiin ympyröille ihan hyviä laukkapätkiä varsinkin oikeaan kierrokseen. Vähän liikaa oli taivutusta kaulassa mutta Eetu pyöristyi tuntumalle ja laukkasi ajoittain hieman notkeamman ja letkeämmän oloisesti. Näissä tilanteissa vaan olisi pitänyt muistaa vielä aktivoida takajalkoja vartalon alle sen sijaan että unohtui tyytyväisenä tepsuttelulaukkaan kunhan vaan kaula oli pyöreänä. Näin olisi voinut saada pyöreyttä paremmin läpi selän. Istunta valahti helposti eteenpäin heti ponin myödätessä ja pyöristyessä, ja ylipäänsä keskivartalon korsetti olisi pitänyt saada paremmin töihin. Ope kehotti rutistamaan alavatsan lihaksia kasaan samalla varoen selän pyöristymistä, sekä välttämään lantion työntymistä liikaa eteen ja istuinluiden liikkumista satulassa edestakaisin. Näillä ohjeilla sain kyllä hetkittäin istunnan jäntevämmän oloiseksi ja keskivartaloa ryhtiin, mutta muiden asioiden eli hevoseen vaikuttamisen vaatiessa enemmän huomiota pääsin tästä taas lösähtämään. Sainpahan kuitenkin edes hetkeksi sen tunteen että nyt istunnassa jokin korjaantui.

Loppuraveihin ope kehotti jättämään raipan pois jotta saataisiin Eetu oikein kunnolla rentoutumaan. Raippa oli kyllä ollut melko lailla turha kapistus tähänkin asti. Yritin houkutella Eetua venyttämään ravissa pyöreäksi eteen ja alas, mutta vähän huonolla menestyksellä. Hetkittäin Eetu venytti tuntumalle muttei kuitenkaan kovin pitkälle alas, eikä pyöreys myöskään säilynyt oikein tasaisena saati että selkä olisi ollut venytyksessä kunnolla mukana.

Opelta tuli lopuksi ihan kannustavaa palautetta jonka mukaan meno ei ollut ollenkaan huonoa. Itselleni jäi kyllä sellainen olo että eihän tässä päästy puusta pitkään kun en saanut Eetua kunnolla suoraksi ja notkeaksi, vaan aika paljon juostiin menemään sahapukkiasennossa eikä sellaista kunnollista pyöreyttä läpi selän löytynyt kuin korkeintaan parin sekunnin ajan kerrallaan. Toisaalta ope oli oikeassa siinä että on Eetu kyllä paljon huonomminkin liikkunut, sillä tänään mentiin kuitenkin suunnilleen rentona eikä ihan hirvikaulalla jäkittäen. Pitäisi itsekin osata huomioida paremmin tällaiset "osittaiset onnistumiset" ja pienet positiiviset asiat. Ehkä siksi oli vähän turhautunut olo kun en oikein omaa keskittymistä tänään hallinnut vaan paljon ratsastelin ilman selkeää ajatusta siitä mitä olen tekemässä. Tulokset olisivat varmasti parempia jos ratsastaja vaivautuisi skarppaamaan joka sekunti samalla tarkkaavaisuudella kuin mitä Eetu jaksaa tehdä tunnista toiseen.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Venymiset sarjoille

Paluu Sulon satulaan pienen tauon jälkeen, jee! Esteitä oli tänään ohjelmassa ja ope lupasi hypeltäväksi "kilttejä sarjoja". Esitin kyllä epäilykseni siitä voiko sarjat olla koskaan kilttejä.

Sulo oli tänään jotenkin "pinkeä" eikä oikein missään vaiheessa rentoutunut vaan koko alkuverkka juostiin ihan sahapukkina. Yksinkertainen suunnitelmani oli jälleen ratsastaa Suloon sopivasti virtaa niin ettei esteille lähdettäisi ainakaan liian hitaalla vaihteella. Pinkeään Suloon saikin laukassa ratsastettua aika mukavasti kierroksia, mutta kontrolli säilyi ja laukkaa pääsi jopa ihan kasaamaan lyhyeksi ja teräväksi. Pyydettäessä Sulo lähti säpäkästi eteen ja tuli kiinni, joten vaikutti että hevonen oli sopivasti kuulolla vaikkei kovin rento ja letkeä ollutkaan.

Hypättävä kuvio pysyi samana koko tunnin. Kahdella lävistäjällä oli yhden askeleen sarjat joita hypättiin kahdeksikkona. Ekalla lävistäjällä sarjaväli oli noin puoli metriä lyhyempi kuin toisella, jolla väli oli kuulemma kuutisen metriä. Ihan normaalit yhden askeleen välit siis mutta pienille esteille ja maneesiin ne sitten kuitenkin tuntuivat pitkiltä. Aluksi hypättiin pari kierrosta pikkuristikkoina, ja aika kaukaa Sulo tosiaan sai b-osille venyttää. Ekalla kierroksella olin kuulemma vähän hidas sekä reagoimaan välissä että menemään mukaan hyppyyn b-osalla, mutta toisella ristikkokierroksella olin skarpimpana. Sulo hyppäsi kiltisti vaikka kauas jäikin, mihin varmaan myötävaikutti se että laukassa oli nyt ihan hyvin energiaa alla. Vasemmassa laukassa ekalle lävistäjälle kaartaessa lähdin poikkeuksetta itse kääntymään aivan liikaa kaarteen suuntaan, mistä tuli sanomista läpi tunnin. Tämä kallistelu tietekin vaikeutti suorana sarjalle lähestymistä.

Seuraavaksi esteet nousivat 50-60 cm pystyiksi ja arvelin sarjavälien helpottuvan esteiden kasvaessa. Edelleen etenkin pidempi väli tuntui pitkähköltä, mutta selvitettiin kuitenkin molemmat sarjat ihan sujuvasti. Sulo vaihtoi laukat niin että päästiin joka kerta myötälaukassa alas vaikken itse kummoisia johtamisia ehtinytkään tehdä. Fiksu hevonen! Ellen väärin muista niin sarjat hypättiin pystyinä kahdesti ja sen jälkeen b-osat muuttuivat oksereiksi. Väleihin tuli nyt ehkä pientä epäröintiä kun piti hypätä kaukaa oksereille, mutta hienosti Sulo selvitti esteet edelleen ilman stoppeja tai viime hetken miniaskeleita. Ratsastin vähän liikaakin "vauhti ratkaisee ongelmat" -periaatteella, sillä opelta tuli kommenttia että ei kaahausta. Ongelmaksi nimittäin tuli se että ajaessani Suloa eteenpäin muuttui laukka kiireiseksi sen sijaan että askel olisi varsinaisesti pidentynyt, ja kuten ope vinkkasi niin Sulo ei ehdi sarjavälissä kunnolla venyä jos meno on pinkeää ja kiireistä.

Viimeiselle kierrokselle esteet nousivat niin että okserit olivat ehkä 75 cm korkeita. Taas usutin Suloa vähän turhan kiireiseksi, ja sisäänhyppy ekalle sarjalle jäi melko pieneksi. Esteen jälkeen epäröin hieman liian kauan sen sijaan että olisin välittömästi kannustanut Suloa eteen pohkeella ja maiskutuksella, ja niin jäätiin taas kauas okserista. Pohje oli kuitenkin kiinni ja ohjat kädessä joten Sulo onneksi lähti hyppyyn. En tässä kaukaa rykäistyssä loikassa ollut mitenkään kaikkein tasapainoisimmin mukana, vaan alastulossa horjahdin eteenpäin. Toiselle sarjalle tultiin samalla lailla pienehköllä sisäänhypyllä ja kun väli oli vielä sen puoli metriä pidempi niin ehtihän siinä pieni paniikki iskeä. Venyttiin kuitenkin yhdellä askeleella tällekin okserille, ja hyppy oli taas sellainen roikaisu jossa keikuin mukana vähemmän sulavasti vaikken varsinaisesti jälkeen tai suuhun kiinni jäänytkään. Olisin halunnut uusia vielä jomman kumman sarjan jotta tunnin päätteeksi olisi jäänyt sujuvampi suoritus alle, mutta aika ei riittänyt joten tähän tämä nyt sitten jäi.

Pakko tietenkin olla tyytyväinen sen puoleen ettei tänään tullut yhtään kieltoa. Olin ilmeisesti riittävän päättäväisesti menossa esteiden yli, vaikka sen ratkaisevan hetken aina epäröinkin niin että eteenratsastus sarjavälissä myöhästyi ja etäisyys jäi pitkäksi. Saatiin sentään matalammilla hyppykierroksilla ihan sujuviakin suorituksia, mutta harmittaa että "isoille" oksereille lopuksi tehdyt hypyt jäivät epämääräisemmiksi eikä päästy enää yrittämään uudestaan. Ei vaan voi olla tyytyväinen tällaiseen suoritukseen, vaikka hypättiinkin nyt rohkeasti peräti 75 cm oksereita ja siinä pitäisi olla hehkuttamisen aihetta viimeaikaisten epävarmuuksien jälkeen. Jäipähän sopivasti korjattavaa "hampaankoloon" seuraavaa estetreeniä varten, ja ehkä luottamus niin itseen kuin hevoseenkin taas vähän vahvistui näiden hyppyjen myötä. Kovasti vaan lisää treeniä siihen että pysyisi hypyissä paremmin tasapainossa hankalammissakin tilanteissa.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Estetunti jälleen laukanvaihtojen parissa

Toivoin estetunnille uudestaan Peraa, ja sen sitten tänään sainkin. Keskiviikon hyppykerran jälkeen ei enää jännittänyt niin pahasti vaikkei toki edelleenkään itseluottamus ole missään huippulukemissa. Tänään tunnin aiheena olivat laukanvaihdot sekä kaarevat linjat, tällä kertaa tavallisilla puomiesteillä. Estekorkeudet pysyivät maksimissaan 60 sentissä.

Keskiviikkona pitkä raippa oli hypätessä vain tiellä, joten tällä kertaa varustauduin lyhyellä esteraipalla. Peralla oli kuitenkin lötkömpi päivä joten valinta ei taaskaan osunut kohdalleen. Alkuverryttely ravissa menikin liialliseksi pohkeella puskemiseksi kun yritin herätellä Peraa liikkumaan terävämmin. Ajattelin toiveikkaasti että laukka- ja hyppyhommien alkaessa Perasta löytyisi sama etenemisvaihde kuin viimeksi, mutta valitettavasti näin ei käynyt. Verryttelytehtävänä tultiin suoralla linjalla kahta ristikkoa joiden väliin pyöräytettiin voltti. Ensin pari kierrosta vasemmassa laukassa ja sitten oikeassa. Pera ei laukannut kovinkaan energisesti ja vastasi pohkeeseen huonosti. Pikkuristikot toki ylittyivät mutta jouduin ratsastamaan pohkeella aivan liikaa. Ylenpalttisen pohkeenkäytön myötä ei kantapäät pysyneet kunnolla alhaalla ja paino jalustimella. Ope käskikin pitää jalat hiljempaa ja rentona alhaalla sekä välttää jatkuvaa pohkeella vaikuttamista. Hevonen kerrasta liikkeelle ja sen jälkeen jätetään rauhaan. Kun hieman herättelin Peraa raipalla niin pääsin lopulta ratsastamaan ristikkotehtävän vähemmällä pohkeella.

Seuraavaksi hypättiin kahta lävistäjäpystyä kahdeksikkona vaihtaen ensimmäisellä esteellä vasemmasta laukasta oikeaan ja toisella takaisin vasempaan. Pera oli edelleen vähän nukuksissa ja eteenpäinpuskettava, mikä ei ainakaan helpottanut tehtävää. Ensimmäisellä lävistäjäpystyllä Pera kuitenkin lähti hyppyyn sujuvasti hieman kauempaa, ja vaihtoi oikeaan laukkaan aika lailla itsekseen. Samalla Pera kuitekin kaatui lapa edellä sisäpohjetta vasten heti hypyn jälkeen, eli oikea pohje olisi pitänyt saada huomattavasti paremmin läpi. Toiselle lävistäjäesteelle tehtiin laiskempi hyppy juuresta, ja tällaisessa lötköhypyssä ei laukka vaihtunut. Toisella hyppykierroksella esityksemme oli samanlainen eli vaihto oikeaan onnistui lapa edellä tunkien mutta vasempaan jäi edelleen vaihtumatta. Ope varoitteli ettei pidä alkaa tuupata Peraa hyppyyn kaukaa (sehän on kyllä nähty miten siinä voi käydä) ja muistutti sen tykkäävän hypätä läheltä. Paitsi parempaa suoruutta kaivattiin menoon myös lisää terävyyttä, ja niinpä vaihdoin tässä vaiheessa pidemmän raipan käteen pystyäkseni aktivoimaan laukkaa tehokkaammin ja pohkeella puskematta.

Lävistäjäesteet muokkautuivat vielä pystyistä oksereiksi, ja hypättiin kahta kaarevaa linjaa kuvan osoittamassa järjestyksessä. Ensimmäinen kaareva linja vasemmassa laukassa sujui edelleen vähän puutteellisella energialla, mutta okserin jälkeen sain oikealla pohkeella sisälavan jo hieman paremmin hallintaan. Jälkimmäinen linja oikeassa laukassa oli huomattavasti sujuvampi, sillä Pera yhtäkkiä heräsi ja laukkaan löytyi parempi imu eteenpäin. Heti oli helpompi lähestyä esteille kun hevonen oli pohkeen edessä. Viimeiselle okserille ei vieläkään saatu tyylipuhdasta vaihtoa hypyssä, mutta Pera oli sen verran skarppina että vaihtoi lennossa heti hypyn jälkeisessä askeleessa. Sama tehtävä tultiin vielä toiseen kertaan. Taas hyydyttiin kohti ensimmäisen linjan okseria, ja esteen jälkeisestä reitistä ei oltu ihan samaa mieltä vaan Pera tunki kovasti oikealle. Tästä hitaasta ja kierosta hypystä keikahdin alastulossa vähän tyhmästi eteenpäin. Toinen linja olikin sitten nappisuoritus sillä sain Peran reagoimaan eteen ja hyppäämään sujuvasti hieman kauempaa. Okserille tullessa oli meno niin sujuvaa että saatoin keskittyä kunnolliseen johtamiseen, ja näin saatiin viimein hieno vaihto myös oikeasta vasempaan laukkaan.

Otettiin loppuun vielä yksittäiset hypyt okserille vasemmasta laukasta sillä monille tämä este oli ollut tehtävän pulmallisin. Pera vähän kiemurteli lähestymisessä, mutta eteni sujuvasti niin ettei ajauduttu enää pohjaan vaan ylitettiin okseri isommalla hypyllä. Miinusta siitä etten ehtinyt yhtään johtaa kädellä, mutta plussaa että Pera kuitenkin vaihtoi puhtaasti eikä esteen jälkeen tuntunut puskevan oikealle enää aivan niin pahasti.



Kuten tavallista olivat riittämätön laukan energia ja puutteellinen suoruus tänäänkin pääasialliset ongelmien lähteet. Energiaongelmaa sain korjattua raipan vaihdolla ja sitä myötä pystyin rauhoittamaan pohkeet, mutta oikealle lavalle nojaamista sekä vasemmalle kiertymistä hypyissä en vielä kunnolla saanut kitkettyä. Sinne vasemmalle olin taas itsekin kovasti kiertymässä niin kaarteissa kuin hypyissäkin, joten Peran kanssa oikein vahvistimme toistemme kierouksia. Harmi ettei hevonen ollut yhtä säpäkkänä ja hereillä kuin keskiviikkona, mutta siinä vaiheessa kun lopputunnista löytyi parempaa imua eteenpäin oli Peran kanssa jälleen mukava hypätä. Toivoinpa Peraa vielä ensi viikon estetunnillekin nyt kun olen sen kanssa päässyt pitkästä aikaa vauhtiin.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pieniä mutta erikoisia esteitä

Jotenkin taas jännitti ihan liikaa kun tiedossa oli estetunti. Haluan takaisin elo-syyskuun kylmäpäisen asenteen, tällainen arkajalkailu on tosi raivostuttavaa! Nyt vähän jännäilin siksikin kun en etukäteen tiennyt yhtään millä hevosella pääsisin tällä kertaa hyppelemään. Pera sieltä sitten tuli. Peran kanssa jätin hyppyhommat sikseen tammikuussa kun touhu alkoi parin putoamisen jälkeen hirvittää, mutta totesin tästä kuluneen nyt sen verran aikaa että paluu esteille Peran kanssa ei tuntunut mahdottomalta ajatukselta vaikka edelleen jännitti. Sitten jännitti lisää kun selvisi että tänään hypättäisiin kaikkia mahdollisia erikoisesteitä. Toki hevoset kuulemma olivat juuri eilen hypänneet samoja esteitä täysin ongelmitta, ja ei Peralla tietääkseni muutenkaan ole erikoisesteitä tapana kyttäillä.

Verryteltiin käynnissä ja ravissa ratsastaen kahden lävistäjän kahdeksikkokuviota. Toisella lävistäjällä ylitettiin kasaan viikattua vesimattoa ja sen päällä maassa olevaa lainepuomia. Sekä käynnissä että ravissa Pera harppoi näiden härpäkkeiden yli kuin tavallisesta maapuomista. Parilla kertaa ravi vähän kiihtyi kohti puomia, mutta muuten sai ratsastaa lisää energiaa ja terävyyttä liikkeeseen. Laukkaverryttely hoidettiin hyppelemällä vasemmassa kierroksessa ristikkoa muutama kierros putkeen. Ylitettiin ristikko kolmesti ilman mitään mainittavia ongelmia. Poniratsastajasta tuntui että ponnistuspaikka oli aina jotenkin kaukana vaikka se olikin varmaan juuri passeli Peran kokoiselle hevoselle. Muutenkin kyllä huomasi etten ollut aikoihin Peralla hypännyt tai ylipäänsä ratsastanut, niin vieraalta sen laukka tuntui. Ope ohjeisti tarkkailemaan kaulan suoruutta esteelle tullessa, sekä varomaan yliratsastamista pohkeella. Periaatteena oli että pohkeesta moottori käyntiin ja sen jälkeen jätetään hevonen etenemään itse.

Ekana erikoisesteenä hypättiin pientä tukkikasaa lävistäjällä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen. Estehän oli tosi matala ja ylittyi epäröimättä. Ekalla kierroksella en miettinyt vaihtoa ja tultiin ristilaukalle alas. Toisella kierroksella onnistuin kerrankin tekemään oikein hyvän johtamisen kädellä ja laukka vaihtui kauniisti. Seuraavana tehtävänä vuorossa oli 19,5 metrin linja joka alkoi illan jännittävimmällä esteellä eli n. 65 cm korkealla holvikaarimuurilla. Toisena osana oli minikokoinen portti. Tultiin kaksi hyppykierrosta. Pera eteni aika mukavaa ja sopivaa laukkaa jolla oli helppo tulla oikeaan ponnistuspaikkaan, ja nämäkin esteet ylittyivät aivan kuin normaalit puomiesteet. Viisi askelta oli väliin sopiva ilman erityisempää fiksailua. Hypyissä lähdin kiertymään vartalosta vasemmalle niin että paino putosi oikealle, ja ope kehottikin pitämään oman kropan paremmin suorana. Peralla on taipumus  kiertyä juuri samaan suuntaan, joten ei ihme että hypyt tuntuivat hassun kieroilta.

Yksittäisenä tehtävänä tultiin vielä 16 metrin linja puomipystyltä punaiselle muurille. Tämä linja sujui neljällä askeleella kuin vettä vaan, ja näin oli kaikki illan erikoisesteet käyty läpi. Seuraavana vuorossa oli tehtävien yhdistäminen radaksi, joka hypättiin samanlaisena kahteen kertaan. Radalle tuli mukaan myös verryttelystä tuttu vesimatto-lainelankku joka nousi maasta ehkä 40 cm korkeaksi pikkuesteeksi. Ihan hyvä merkki että olin jopa vähän pettynyt kun toiselle ratakierrokselle ei esteitä yhtään nostettu vaan mentiin tällä enimmäkseen 40-60 cm tasolla. Kaksi ratakierrostamme olivat melko lailla identtiset. Pera lähti liikkumaan hyvällä imulla niin että radan aikana ei eteenpäin tarvinnut puskea, ja ponnistuspaikkojen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Sujuvia hyppyjä ja sujuvaa menoa. Esteiden väleissä Pera rupesi sen verran vetämään päätä alas että oli vähän hankaluuksia istua pystyssä ja kiinni satulassa. Olisi ollut niin paljon helpompi vain seisoskella jalustimilla irti penkistä. Parannettavaa radalla jäi vielä laukanvaihtoihin jotka eivät nyt onnistuneet kummallakaan lävistäjäesteellä. En saanut tehtyä enää yhtä hienoa johtamista kuin alkutunnista vaan johtava käsi liikkui lähinnä ylöspäin. Opelta tuli kuitenkin kehuja mallikkaista radoista.

Niinpä sain taas huomata että jännittäminen oli ihan turhaa ja tyhmää. Erikoisesteethän olivatkin loppujen lopuksi ihan kesyjä kun ei Pera niistä välittänyt pätkääkään ja korkeudetkin pysyivät tänään näin pieninä. Peralla oli oikein leppoisaa ja mukavaa hypätä, ja hyvä vaan että tuli sen kanssa tehtyä paluu esteille tässä vaiheessa kun muistot huonommista kokemuksista olivat ehtineet painua taka-alalle. Mielelläni ottaisin Peran vaikka seuraavallekin estetunnille nyt kun tammikuulta asti kiusannut "peikko" tuli karkotettua mielestä.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Tasaisempaa menoa ja takaosakäännöksiä

Sulo oli hukannut kengän joten se ei osallistunut tänään tunneille. Tämä oli tietysti harmi, mutta onni onnettomuudessa oli että pääsinkin sitten jatkamaan Pupen kanssa siitä mihin viime viikolla jäätiin. Toinen kerta Pupella heti putkeen ei ollut lainkaan pahitteeksi.

Viime viikosta viisastuneena lähdin ratsastamaan vähemmällä säätämisellä ja hiillostamisella sekä tarpeettomia apuja välttäen. Tavoitteenani oli pitää Puppe hyvällä tuulella ja yhteistyöhaluisena. Kappas vaan kun tuntuma pysyi ravissa verkatessa tasaisena eikä Puppe viskellyt päätä lainkaan. Huomattavaa parannusta! Puppe tuntui myös etenevän ihan kohtuullisen hyvin niin ettei syntynyt jumitusfiilistä vaikka pohkeella saikin välistä hoputella eteenpäin. Pariin kertaan yritin raipalla kevyesti aktivoida Pupen takajalkoja mutta reaktiona oli jälleen pientä takapään nakkelua. Aika pitkänä ja matalana mentiin, ja ensimmäinen askel olisi ollut saada oma kroppa pystyyn ja ryhtiin. Tuntui että sekä satula että hevonen vetivät istuntaa etukenoon ja takamusta irti satulasta. Niinhän sitä taitaa polvituellisessa koulusatulassa käydä jos lonkat kiristää.

Laukassa löysin tuntumaan luontevamman otteen ja Puppe lähti pyöristymään. Pyöreys tosin tässä tapauksessa tarkoitti hyvin matalaa muotoa jossa hevonen veti päätä liian alas, ja sen myötä kuskia irti satulasta. Hiki tuli kun yritin pitää vatsalihaksilla vastaan ja istua napakasti pystyssä. Ope vinkkasi että raippaa voi kevyesti käyttää lavalle jos hevonen vetää edestä alas. Tämä niksi tuntui toimivan, ja hetkellisesti sain etuosaa hiukan kevyemmäksi. Ajoittain laukassa olikin ihan hyvä meininki, vaikkakin liikkeessä olisi saanut olla enemmän energiaa. Vasemmassa laukassa taisin jäädä liikaa kiinni sisäohjaan, sillä tässä kohtaa Puppe teki ensimmäiset niskojen nakkelut koko tunnin aikana.

Verryttelyjen jälkeen alettiin ratsastaa takaosakäännöksiä. Tehtävänä oli ratsastaa 90 asteen käännökset jokaiseen kulmaan ja väleissä reipasta käyntiä eteenpäin. Aloitettiin vasemmasta kierroksesta, ja lähdettiin Pupen kanssa liiankin reippaasti liikkeelle niin että ekat käännökset vain juostiin läpi. Sitten aloin pidätteillä kasata menoa jotta Puppe ehtisi asetella kinttunsa käännökseen. Tähän suuntaan ongelmaksi kuitenkin koitui takaosan karkaaminen ulos oikealle niin että tehtiin lähinnä napakäännöksiä. Ulkopohje oli aivan liian tehoton takaosan kontrolloinnissa, ja hevonen pääsi liikaa mutkalle rungosta niin että koko oikea puoli lavasta häntään hävisi hyppysistä. Pari onnistuneempaa käännöstä tehtiin kun sain pidettyä rungon ja kaulan suorempana ja samalla pidätteet ulko-ohjalla läpi niin ettei käännöksessä ollut kiire. Kulmakäännösten onnistuessa tyydyttävästi tahkottiin vielä hetki 180 asteen käännöksiä kentän keskellä. Takaosa karkaili edelleen oikealle, mutta lopulta tilanne korjaantui kun ope neuvoi tuomaan takaosaa vasemmalle jo käännöstä valmistellessa. Tällä konstilla takaosa pysyi oikean pohkeen hallinnassa koko käännöksen läpi. Olisin tietysti voinut jo aikaisemminkin keksiä tätä kokeilla, mutta näköjään kävin tänään vähän hitaalla.

Takaosakäännökset oikealle sujuivat paljon vaivattomammin. Puppe kääntyi takaosan ympäri oikein helposti ja mielellään, ja tehtävän tietäessään se alkoi lähes itsestään suorittaa käännöstä heti kun tein ensimmäisen valmistelevan pidätteen. Korjattavaksi kuitenkin jäi vielä etuosan ryhti ja keveys, sillä Puppe kävi käännöksissä kovin raskaaksi ohjalle. Eteenpäin se ei yrittänyt jyrätä vaan veti päätä alas liioitellun syvään muotoon. Oli kaula kaarella joo, mutta ei tämä nyt kyllä aivan korrekti muoto ole. Taas ohjeena oli käyttää raippaa kevyesti ulkolavalla hevosen kiskoessa eteen ja alas, ja tällä keinolla Puppe käännöksen aikana hiukan ryhdistäytyikin.

Käännösten jälkeen loppuverryteltiin vielä hieman laukaten ja ravaten. Vasemmassa laukassa ohjalla roikkuminen ja etuosan levottomuus vähenivät kun älysin hellittää sisäohjaa. Vetokilpailuun ei Pupen kanssa tosiaankaan kannata ryhtyä. Lähes tunnin koulusatulassa istuttuani alkoi lonkat olla aavistuksen irtonaisemmat niin että pääsin jo vähän paremmin istumaan syvälle satulaan ja hevosen ympäri. Tunti loppui jälleen ihan kesken, sillä olisin mielelläni jatkanut ravityöskentelyä vielä jonkin aikaa nyt kun istunta antoi hieman periksi ja Puppekin liikkui reippaasti ja enimmäkseen pyöreänä, joskin edelleen matalana ja turhan raskaana edestä.

Työstettävää tietenkin jäi, mutta olin ihan tyytyväinen siihen miten tunti tänään sujui. Olin selvästi ottanut opikseni edelliskerrasta, ja näin homma lähti Pupen kanssa toimimaan alusta asti paremmassa yhteisymmärryksessä. Pään viskelyä esiintyi nyt paljon vähemmän, mikä tarkoittaa että Pupella oli vähemmän aihetta ilmaista tyytymättömyyttä tuntumaan. Takaosakäännökset oikealle onnistuivat oikein mukavasti, ja käynnissä löytyi välillä ihan kelvollinen pyöreä muoto joka ei ollut niin kovin matala ja raskas. Ei lainkaan hassumpaa kun kyseessä oli vasta toinen tunti tämän hevosen kanssa. 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Laukannostoangsti

Kisojen jälkeen oli vielä iltapäivällä tunti tavalliseen tapaan. Tällä kertaa paikalla oli vain neljä ratsastajaa, ja ratsuksi tuli yllättäen vuonoponi Tara. Vuosi sitten menin Taralla ensimmäisen ja tähän asti ainoan kerran, ja silloin sillä oli ihan hauska ratsastaa vaikkei ponin osaamistaso huima olekaan. Opella taisi olla ajatuksena laittaa lähinnä lasten tunneilla menevä Tara välillä läpiratsastettavaksi, mutta minä en siihen tehtävään tainnut loppujen lopuksi olla ihan riittävän pätevä henkilö.

Aluksi työskenneltiin pitkä tovi käynnissä tehden jokaiseen kulmaan etuosakäännös. Käännöksiä tehtiin lyhyempänä versiona kääntäen kulmassa tarvittavat 90 astetta, sekä pidempänä kääntyen täysi kierros etuosan ympäri. Etujalkoja ei tällöin tarvinnut pitää aivan paikallaan vaan sallittua oli ratsastaa pikkuruinen voltti takaosaa ulos väistättäen. Tara kuunteli käännöksissä apuja hyvin ja oli tehtävästä ihan kärryillä. Positiivista oli ettei poni lähtenyt käännöksistä mihinkään kiirehtimään ja jyräämään vaan malttoi jäädä astumaan ristiin. Tällöin sain myös istunnan ja avut pidettyä kohtalaisen rentona kun ei tarvinnut ottaa vahvoja pidätteitä. Itse asiassa Taran ratkaisu oli ennemmin pysähtyä silloin jos ei oikein ymmärtänyt tai jos tehtävä tuntui hankalalta. Oikeassa kierroksessa saatiin tehtyä oikein mukavia käännöksiä joissa Tara askelsi takajaloilla ihan oikein ristiin etuosan polkiessa paikallaan tai pienellä ympyrällä. Vasen kierros oli hankalampi, sillä oikea lapa oli se mitä Taralla oli taipumus pullauttaa karkuun ja itse puolestani aloin tähän suuntaan vääntyä taas kropasta vinoon. Paljon oli hetkiä jolloin poni meni liikaa mutkalle tai yksinkertaisesti pysähtyi turhautuneena paikoilleen, mutta saatiin kuitenkin myös onnistuneita ristiaskeleita joista Taraa pääsi kehumaan.

Käännösten jälkeen työskenneltiin hetki ravissa keskiympyröillä sekä päädyissä pienemmillä volteilla. Tara liikkui sinänsä ihan omalla moottorilla eteenpäin eli puskea ei tarvinnut lainkaan, mutta ope toivoi liikettä vähän isommaksi sekä takajalkoja paremmin käyttöön. Tavoitteena oli myös saada etuosaa kevenemään, sillä Tara vähän roikkui ohjalla niin että tuntuma oli tasainen mutta turhan vahva. Kovin kummoisia muutoksia en Taran liikkumiseen saanut aikaan vaan puksuteltiin aika tasaisesti menemään. Jotenkin tuntui hankalalta arvioida tekemieni asioiden vaikutusta, sillä Taran muoto pysyi järkähtämättömän samana eikä se siis pyöristymällä kertonut milloin tapahtui oikeansuuntaisia asioita. Taran kaula on niin hurjan lyhyt ja suhteessa paksu että en tiedä pystyisikökään se kovin pyöreälle kaulalle tulemaan. Harjoitusravissa istuen sain pari kertaa vaikutettua Taraan niin että etuosa tuntui hetkellisesti aavistuksen kevyemmältä ja meno ryhdikkäämmältä, ja tällöin opekin kommentoi että nyt poni nousee vähän ylöspäin. Näillä hetkillä olin yrittänyt nimenomaan istunnan kautta vähän "koota" menoa samalla kun pidin pohkeen kevyesti mukana ja ohjalla vihjailin nostamaan niskaa ylemmäs.

Tähän asti siis mentiin Taran kanssa leppoisassa hengessä ja ihan hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta vaikeudet alkoivat kun lopputunnista oli tarkoitus työskennellä laukassa. Olin kuvitellut että Tara nykyään nostaa laukan suhteellisen helposti ja olen mielestäni nähnyt sen laukkaavan lasten tunneilla ihan näppärästi, mutta minun kanssani ei laukka tahtonut nousta sitten mitenkään. Kiitoravin kautta ajaen laukkaan aina satunnaisesti päästiin, ja laukka eteni mukavasti kunnes aina ennen pitkää pudottiin raville ja edessä oli taas monta epätoivoista yritystä ja paljon kiitoravia ennen kuin päästiin takaisin laukkaan.  En oikein tiennyt juntturoiko poni vai oliko avut sille niin epäselviä ettei se osannut nostaa. Ehkä vähän molempia. Ope käski istua liikkeen takana sekä auttaa nostoa raipalla. Pitkään taisteltiin nostojen parissa ja ravattiin varmaan 98% siitä ajasta minkä muut työskenteli laukassa kun en vaan yksinkertaisesti saanut ponia nostamaan. Epätoivo kasvoi kasvamistaan ja oli jälleen niin alkeisratsastajafiilis kun yritti kerta toisensa jälkeen tuloksetta ajaa ponia laukkaan istunnalla heiluen ja soutaen. Elettiin jo tunnin loppuminuutteja kun lopulta vaan pää hajosi. Kun alla oli aamulta kisoista kokemus että olen ihan onneton tunari joka ei saa Elmoa laukkaamaan niin tässä kohtaa tuli sitten mitta täyteen. Pysäytin ponin sekä aloin itkeä ja parkua että mitään en osaa ja en saa Taraa enkä Elmoa enkä mitään hevosta edes laukkaamaan. Hevosen selässä pitäisi kai pysyä aina ihan viilipyttynä mutta nyt ei onnistunut. Ehkä sen saa anteeksi kun en kuitenkaan hevoselle suuttunut saati kohdistanut tunteenpurkausta siihen. Romahduksen jälkeen yritin vielä itsepintaisesti nostaa laukan kertaalleen. Epäonnistuneiden yritysten jälkeen vaihdettiin käteen pidempi raippa, ja sen myötä Tara nosti laukan heti vaikkei raippaa tarvinnut edes käyttää. Näin päästiin lopettamaan onnistuneeseen nostoon ja laukkapätkään.

Tunnin jälkeen oli tietysti edelleen mieli maassa ja sellainen olo että olen maailman surkein ratsastaja. Laukannosto-ongelmat kahden eri ponin kanssa yhden päivän sisällä onnistuivat romuttamaan viimeisenkin uskon omiin vähäisiin ratsastustaitoihin. Luonnollisestikin nuorten ja vähemmän koulutettujen hevosten kanssa asiat voi olla hankalia eikä siitä pitäisi itseensä ottaa, mutta kun ei laukannoston sentään näin vaikeaa pitäisi Tarankaan kanssa olla. Edelleen väitän että lasten tunneilla se nostaa laukan ihan hyvin. Terveisiä pohjalta, kai täältä vielä joskus noustaan.

K.N. Special jarrut pohjassa

Kauden viimeiset koulukisat ratsastettiin läpi tuulisessa kelissä Eino-myrskyn keskellä. Sää Oulussa oli kuitenkin ennustettua parempi, joten tuuli ei kisoja loppujen lopuksi edes häirinnyt. Kovimmat tuulet ajoittuivat juuri oman verryttelyn ja radan aikoihin, mutta Elmo ei pienestä maneesin kolinasta välittänyt mitään. Aluksi vähän katseltiin korvat pystyssä että mikäs tämä juttu on kun maneesiin onkin rakennettu koulurata, mutta sen kummemmin ei Elmoa jännittänyt vaan se oli tapansa mukaan liiankin lunkisti liikkeellä.

Verryttely meni aika lailla pieleen sillä en saanut Elmoa yhtään heräteltyä. Meno oli tosi tahmeaa, enkä löytänyt ratkaisua jolla olisin yhtäkkiä saanut Elmon pyrkimään itse eteenpäin. Missään vaiheessa ei oikein päässyt apuja hellittämään ja jättämään ponia rauhaan. Tätähän se on ollut tunneillakin aina aluksi, mutta toisin kuin tunneilla nyt ei aika ja tila riittänyt siihen että tahmavaiheesta olisi päästy yli. Laukannostoissa oli pahoja ongelmia kun lähdin liikaa tuuppaamaan ja heilumaan istunnalla. Laukka ei myöskään tahtonut pysyä yllä vaan Elmo oli haluton laukkaamaan pidempiä pätkiä. Tuli ihan paha mieli siitä miten paljon joutui raipalla ja kannuksella ratsastamaan, mutta poni ei niihinkään oikein reagoinut. Tässä toivottomassa tilanteessa sitten lähdettiin radalle aloittamaan omaa suoritusta.

Lähtömerkkiä odotellessa sain Elmon aavistuksen verran reipastumaan niin että aloitettiin ohjelma kohtuullisen hyvin ravaten. Vauhti kuitenkin hiipui pian, ja kaikki radalla kohtaamamme ongelmat olivat suoraa seurausta täysin puutteellisesta eteenpäinpyrkimyksestä ja hitaudesta pohkeelle. Kun piti kovasti työntää ponia eteenpäin niin oli hankala keskittyä huolellisiin teihin, ja niinpä mm. ensimmäinen loiva kiemura jäi huomaamatta aivan liian pieneksi ja voltti vasemmalle oli epämääräisen muotoinen. Keskiravia ei irronnut sitten yhtään, ja harjoitusravi oli flegmaattista löntystelyä. Kun päästiin käyntiosuuteen niin tuntui että tästä ei ponia saa enää mitenkään liikkeelle raviin tai laukkaan.

Ensimmäiseen laukannostoon tulin kamalalla paniikilla kun pelkäsin että laukka ei nouse, ja niinpä hermojen pettäessä lähdin soutamaan ylävartalolla. Hiljaa istuen olisi nosto voinut onnistuakin, mutta nyt ei. Huolellisemmalla yrityksellä sain onneksi Elmo lopulta laukkaan asti mutta pahasti myöhässä. Pääty-ympyrällä ja sen jälkeisessä kulmassa oikea laukka sujui itse asiassa kohtuullisen hyvin eteen, mutta pohje sai kyllä olla koko ajan mukana. Lävistäjällä taisin alkaa taas tuupata istunnalla, ja Elmo pudotti raville heti lävistäjän alkupuolella. Annoin periksi enkä edes yrittänyt nostaa laukkaa takaisin, sillä nätisti ja eleettömästi se ei olisi noussut. Vasemman laukan noston valmistelin paremmin, mutta taas nosto vähän myöhästyi pisteestä ja hermostuksissani soudin ylävartalolla. Pääty-ympyrän verran sain Elmon säilyttämään laukan, mutta uralle tullessa loppui puhti ja pudottiin taas raville. Kulmassa yritin paniikissa nostaa laukan uudestaan, ja lopulta lävistäjällä sain Elmon nyhjäistyä takaisin laukkaan. Vähemmällä heilumisella olisi taas voinut onnistua paremmin. Laukasta käyntiin päästiin suhteellisen vähillä raviaskelilla kun Elmolla oli niin jarrut päällä. Käynnissä nähtiin sitten pientä tuntumalle pyöristymistäkin, mutta kovin hidasta oli etenemisemme aina lopputervehdykseen asti.




Pisteitä radasta tuli 54,4%:n edestä. Sain lopulta luokan jumbopalkinnon tsemppipalkinnon, mikä olikin oikein kivaa sillä palkintona oli ratsastussukat. Tuomarin terveiset oli että hyvin tsempattu loppuun asti, ja yritä saada poni heräämään muulla tavoin kuin pohkeella kaivamalla. Siinäpä se pulma on että miten Elmo saataisiin virkistymään. Luonnollisestikin olisi osattava ratsastaa niin että eteenpäin liikkuminen ja pohkeeseen reagointi olisi Elmolle palkitsevampaa (eli vähemmän sitä jatkuvaa ja tehotonta pohkeella tuuppaamista). Nykysysteemillä homma taitaa Elmolle näyttää siltä että ei paljon viitsi reagoida kun koko ajan se kuski kuitenkin puskee pohkeella teki niin tai näin. Kisaradalla ja -verryttelyssä ongelmaksi koitui myös se että istunta oli selvästi liikettä jarruttava, kun en saanut itseäni rentoutettua istumaan ponin ympäri ja lantiosta ylös ja eteen tilaa antaen. Tunnilla olen Elmon selässä ajoittain onnistunut löytämään sellaisen istunnan joka paremmin ratsastaa takaa eteen ja antaa tilaa liikkua, mutta nyt kisoissa jännityin istunnasta kasaan ja lonkista kiinni mikä näkyy kamalana jalkojen heilumisena.

Ensimmäinen ajatus radan jälkeen oli että taidanpa vaihtaa harrastusta kun olen näin toivoton tapaus joka ei vaan osaa ratsastaa. Pian aloin kuitenkin suunnitella että kyllä muuten menen Elmolla toistekin koulukisoihin, sillä eihän tätä nyt vaan voi jättää tähän. Ei ehkä kannata olla yltiöoptimistinen ja ajatella että maagisesti opin yhtäkkiä ratsastamaan ja keväällä korjataan palkinnot kotiin liitäen liikkuvan Elmon kanssa, mutta haluan silti jatkaa Elmon kanssa tästä eteenpäin. Jos sitten seuraavissa kisoissa tehtäisiin edes aavistuksen parempi rata.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Viimeiset viritykset kisoihin

Lauantai oli oikein tehopäivä kun kävin aamupäivän estetunnin lisäksi myös ylimääräisellä koulutunnilla tehdäkseni Elmon kanssa viimeiset viritykset huomisiin kisoihin. Päästiinkin vielä treenailemaan kisaohjelman tehtäviä.

Aloitettiin ratsastamalla pysähdyksiä käynnistä pituushalkaisijalla ja pitkät sivut kevyttä ravia vapaamuotoisilla lisäkuvioilla. Jälleen tunnin alkupuoli meni aika lailla tahmailuksi. Ope muistutteli käyttämään nopeaa ja terävää pohjetta turhan kaivamisen sijaan. Silloin kun Elmo lähti eteen ja aktiivisuus parani löytyi heti myös pyöreyttä. Positiivista että eteenratsastus kanavoituu nyt kohti tuntumaa eikä pää ylös ja selkä alas -tyyppiseen kipitykseen. Kun vaan saisi herkistettyä Elmon eteenajaville avuille, mutta sepä ei nykyisellä huolimattomalla systeemilläni onnistu. Raippaankin Elmo tuppaa reagoimaan niin kovin huonosti silloin kun on pahin tahmavaihde päällä. Onneksi Elmo sentään aina jossain vaiheessa tuntia reipastuu ja herää kuten tänäänkin lopulta kävi. Pysähdykset käynnistä sujuivat asiallisesti pienin avuin ja Elmo olisi malttanut seistä aloillaan vaikka kuinka kauan. Pituushalkaisijalla vinoiden kyllä tunsi taas oikein korostuneesti eli takaosa oli koko ajan vähän vasemmalla.

Ravattiin pieni hetki vapaamuotoisesti jolloin ratsastin lähinnä ympyröitä saadakseni Elmoa vähän taivuteltua. Meno tuntui paranevan kun istuin alas harjoitusraviin, joten ehkä taas olin keventäessä liikaa etukenossa ja lonkkakulma kiinni. Harjoitusravissa sain sekä tässä vaiheessa tuntia että pariin otteeseen myöhemmin aika hyvän tunteen istuntaan, pohkeen käyttöön sekä tuntumaan niin että istuin ensinnäkin tarpeeksi pystyssä sekä sain jalat pitkäksi kiinni kylkiin (ei kantapäällä kaivamista) ja ohjalla pidettyä etuosaa ryhdissä niin että koko ratsukon painopiste tuntui siirtyvän hieman taaksepäin. Samalla Elmo tuntui heti toimivan kevyemmällä pohkeella. Harmi vaan että tämä ei ole itselleni se luonteva ja automaattinen asento, joten heti muiden asioiden viedessä keskittymistä pääsi istunta tästä herpaantumaan. Tällöin opelta tulikin kommenttia että istu paremmin takaosan päällä, mikä mielikuvana vastaa hyvin sitä tunnetta joka hyvillä hetkillä ratsastuksessa oli.

Kouluradan kuvioita hiottiin vielä tehtävällä johon kuului loiva kiemura ravissa (tässä tapauksessa hieman jyrkempänä kuin radalla ratsastettava), terävät kulmat ennen ja jälkeen kiemuran, sekä lävistäjällä askeleen pidennystä kohti keskiravia. Tiukoissa kaarteissa sai Elmon aktiivisuudesta huolehtia toden teolla, ja asetuksen sekä taivutuksen vaihdot kiemuralla olivat myös haastavia. Selvästikin oikealle asettaessa päästiin parempaan suoruuteen sekä luontevammin kahdelle ohjalle, kun taas vasemmalle ei samaa fiilistä  kiemuralla saatu. Kovasti kyllä yritin Elmon suoruutta tarkkailla läpi koko tunnin ja etenkin vasemmassa kierroksessa tuoda etuosaa sisään takaosan eteen kuten viimeksi oli puhetta. Niillä hetkillä kun etuosa suoristui oikean pohkeen ja ohjan vaikutuksesta oli poni saman tien pyöreänäkin. Ympyröillä ja volteilla tämä oli helpointa tehdä, kun taas suorat linjat ja loivan kiemuran kaltaiset tiet olivat hankalampia. Keskiravilävistäjille ei saatu kovin hienoja pidennyksiä Elmon ollessa edelleen pohkeen takana. Rohkeampaa eteenratsastusta olisi kaivattu mutta jäin hissuttelemaan kun tuntui että istunta leviää täysin ponin nostaessa pään ylös ja kiihdyttäessä vauhtia. Pidennä asteittain kuului ohje, mutta varsinaiselle hienosäätötasolle ei keskiravin suhteen kyllä päästy.

Loivan kiemuran kaveriksi yhdistettiin vielä oikean laukan nosto ravista lyhyellä sivulla, ympyrä tai pari ja laukkalävistäjä. Elmo nosti laukan oikein näppärästi kunhan vaan alla oli riittävä energia ja kunhan myös vähän valmistelin. Laukka ei ihan aina tahtonut pysyä yllä, mutta reilusti aktivoimalla löytyi lopulta ihan hyvää laukkaa joka rullasi ympyrällä pyöreänä eteenpäin. Elmoa ei kuitenkaan voinut unohtaa oman onnensa nojaan, vaan piti tarkkailla että energia myös säilyi. Lävistäjällä pudottiin aluksi raville jo aikaisessa vaiheessa, ja ihmekö tuo kun lähdin laukan mukana omalla vartalolla soutamaan. Kun maltoin istua hiljempaa onnistuttiin lopulta tekemään lävistäjä oikeassa laukassa uralle asti. Ilman raippaa ei laukka kyllä varmaankaan olisi pysynyt näin hyvin.

Lopuksi otettiin muutamaan kertaan samaa nosto+ympyrä+lävistäjä-kuviota vasemmassa laukassa. Vasen laukka oli taas helpompi säilyttää lävistäjällä, mutta nostot olivat tähän suuntaan jostain syystä hankalampia. Harmillisesti tunnin loppuun jäikin pari epäonnistunutta nostoa joissa Elmo oli kovin haluton lähtemään laukkaan ja itsekin sössin lahjakkaasti yrittämällä ylävartalolla soutaen hoputtaa Elmon laukkaan oikein kunnon alkeiskurssityylillä. Valopilkkuna sain vasemmassa laukassa Elmon pariin otteeseen etuosasta suoremmaksi niin että lopuksi mentiin ympyrän verran jo suunnilleen pyöreänä ja reippaasti edeten.

Loppuraveissa olisi päässyt taas fiilistelemään reippaammin liikkuvan Elmon kyydissä, mutta ei ehditty mennä kuin aivan hetki nätisti tuntumaa kohti venyttäen sillä sitten alkoi maneesissa ratatalkoot. Jostain syystä Elmon mielestä oli kovin pelottavaa kun pitkän sivun uralla kumarteli haravien kanssa useampi ihminen jonossa (vaikka samaa haravahommaa oli ope tehnyt yksinään koko tunnin ajan), joten sitten alkoi jännittäminen ja tuijottelu. Tulipa ainakin vähän säpinää liikkeeseen vaikka samalla hävisikin ratsastajaan keskittyminen sekä rentous. Kun oli kerran päästy haravoijat tarkistamaan lähietäisyydeltä (silti Elmoa vielä vähän epäilytti koko touhu) niin ope käski ottaa vastakkaisella pitkällä sivulla keskiravia. Ravattiin päädyn läpi tosi hyvällä energialla, ja pitkälle sivulle Elmo venytti askelta oikein hienosti ja läpi selän pyöreänä. Näin päästiin vähän hyödyntämään Elmon kiihtynyttä mielentilaa, sillä eipä se näin hienoja keskiraveja normaalisti esitä koskaan. Pitää vaan toivoa että huomenna kisoissa arjesta poikkeavat asiat tuovat Elmoon juuri sopivalla tavalla lisää säpinää ja valppautta niin että liikeeseen löytyy tällainen energia, mutta ettei kuitenkaan lipsahdeta liikaa jännittämisen ja tuijottelun puolelle. Sinänsä Elmon reaktio haravajengiin vähän yllätti, sillä yleensähän se ei mitään pahemmin ihmettele tai pelkää. Eihän näitä hevosten aivoituksia tietenkään osaa ikinä täysin ennustaa.

Lisää laukanvaihtokiemuroita

Lauantain ensimmäinen heppa-aktiviteetti oli estetunti Sulolla. Olimme siis jälleen Annen ja Noran kanssa kolmen hengen tunnilla. Edelliseltä hyppykerralta tutut laukanvaihtoharjoitukset olivat ohjelmassa myös tänään, ja lisäksi mentiin kahden okserin suoraa linjaa eli tuli vähän siedätyshoitoa viime aikoina vaivanneeseen okserikammoon.

Sulo oli tänään valppaalla ja virkeällä päällä, liekö seurausta tuulisesta kelistä. Oli ihan hyvä fiilis lähteä hyppäämään kun hevonen vaikutti olevan mukavasti pohkeen edessä. Hyppelyt aloitettiin loivalla kiemurauralla jolla hypättiin kolme estettä neljän laukan väleillä. Laukan piti näin ollen vaihtua ekalla ja kolmannella esteellä, jotka molemmat sijaitsivat kovin lähellä kulmia ja näin ollen sisääntulo kiemuralle oli varsin tiukka. Ensimmäisellä ristikkokierroksella aloitettiin vähän jarrutellen ja hassulla tiellä, mutta laukat kuitenkin vaihtuivat toivotusti. Toisella kierroksella heti perään vaihdot sitten eivät onnistuneet, eli johtaminen ja oman painon kääntäminen hypyissä olivat vielä hakusessa. Tämän jälkeen hypättiin sama kiemura kahteen kertaan toisesta suunnasta, johon vaihdot onnistuivat yhtä lukuunottamatta.

Seuraavaksi kiemurakuvioon lisättiin käännös ympyrälle kiemuran keskimmäiseltä esteeltä joka hypättiin näin ollen kahteen kertaan. Nyt siis laukanvaihdot tuli tehdä kiemuralla jokaisessa neljässä hypyssä. Ensimmäinen vaihto oli ehdottomasti vaikein, ja tuotti päänvaivaa läpi tunnin suunnasta riippumatta. Loput vaihdot onnistuivat lähestulkoon joka kerta. Kiemuran esteiden hieman kasvaessa aloin huomata että kun esteeltä oli heti tiukka kaarros niin usein kellahdin hypyn jälkeen etukumaraan irti satulasta. Ope olikin yhtenään muistuttelemassa ryhdistä esteen jälkeen. Taisin siis hieman sukellella silloin kun piti hypyssä kääntää eikä paino pysynyt kunnolla jalustimilla. Lisäksi johtaminen tapahtui liikaa taaksepäin vetäen. 

Neljän vaihdon kiemuralta jatkettiin joka kierroksella vielä 17 metrin okseri-okseri-linjalle. Ensin tultiin okserit ihan minikorkeudessa ja ope kehotti ratsastamaan "asenteella" niin ettei tänään tarvitsisi kieltoja ottaa. Asenne olikin matkassa ja miniokserit ylittyivät ekalla kierroksella päättäväisesti ja epäröimättä. Tämän jälkeen oksereita nostettiin n. 60 cm korkeudelle, ja sitten koittivatkin tunnin synkät hetket jolloin töpeksin oikein urakalla. Ensinnäkin suorituksen alku kiemuralla meni vähän puihin kun en ollut aivan kunnolla Sulon mukana toisella esteellä. Okserilinjalle tultiin kiemurrellen ja samalla jäi päätös ponnistuspaikasta tekemättä. Siinä vaiheessa kun totesin että pohjaan mennään niin olinkin jo heittänyt ohjan pois ja niin tuli se kielto jota ei tänään olisi pitänyt ottaa. Uudella yrityksellä toin Sulon esteelle tomerammin ja yli mentiin kun en jättänyt vaihtoehtoja. Jälkimmäiselle okserille Sulo sitten lähti kiihdyttelemään ja takaosa liirasi ihan vinoon eli sähköä ja jännitystä oli ilmassa. Yli mentiin ja onneksi niin sillä tästä vauhdista en olisi halunnut stoppia ottaa. Ope käski meidät ottamaan sakkokierroksena heti perään kiemuran ekat esteet kun ei vaihto äsken onnistunut. Sulo ei tässä vaiheessa tainnut odottaa että lähdetään kiemuralle ja kun ratsastin tien vähän huolettomasti niin este tuli kulmasta liian yllättäen. Toinen turhanpäiväinen kielto sitten tähän. Seuraavalla kerralla mentiin jo yli mutta vielä piti ottaa yksi yritys ennen kuin laukka vaihtui korrektisti.

Vaihdettiin vielä suunta ja tultiin lopuksi kaksi kierrosta samaa neljän vaihdon kiemuraa sekä okserilinjaa oikealle. Viimeisellä kierroksella oltaisiin ehkä saatu mennä esteet hieman isompanakin, mutta jänistin ja sanoin ettei meille tarvitse ainakaan kovin paljon esteitä nostaa. Niinpä jätettiin okserit siihen kuuteenkymppiin ja kiemuran kakkos- ja kolmosestettä nostettiin 70 cm tuntumaan. Ajattelin että parempi ratsastaa rauhassa ja huolellisesti pienemmillä esteillä sen sijaan että lähtee paniikissa hosumaan korkeammille, mutta silti jäi harmittamaan nynnyily. Jouduttiin molemmilla hyppykierroksilla uusimaan kiemuran ekat kaksi estettä kun ei vaihto oikeasta vasempaan laukkaan onnistunut. Itse en aina edes ehtinyt huomata kumpi laukka tuli kun keskityin neljän askeleen päässä odottavaan seuraavaan esteeseen. Sakkokierroksilla vaihdot sitten onnistui, ja tultiinpa esteiden väli lopulta sujuvasti kolmella askeleella kun vähän oikaisin tietä. Oksereista mentiin nyt ongelmitta yli, tosin sorruin jonkin verran yliratsastamaan ja tuuppaamaan kohti ekaa okseria. Sulo tuntui selkään suhteellisen säpäkältä ja siltä kuin olisi vielä hitusen jännittänyt oksereita. Ehkä se oli ratsastaja joka jännitti oksereita ja tartutti sen hevoseen.



Nynnyily korkeuksien suhteen sekä turhat kiellot jäivät tänään kaivelemaan. Toisaalta kielloissa oli se hyvä puoli että sain taas huomata pysyväni ihan hyvin kyydissä kunhan en sukeltele. Laukanvaihdot eivät selvästikään onnistu aina ja joka kerta, mutta taisivat kuitenkin voittopuolisemmin onnistua ja ihan kohtuullisen hyvin selvittiin kiemuratehtävän haasteista. Johtamista ja kropan kääntämistä hypyissä tarvitsee toki harjoitella vielä paljon lisää. Sulo oli tänään mukavan reaktiivinen pohkeelle niin että esteelle oli helppo tulla kun tiesi hevosen lähtevän tarvittaessa välittömästi eteen. Jonkinlaista jännittyneisyyttä tosiaan havaitsin oksereilla, mutta taisinpa itse paineistaa Suloa turhan paljon niille lähestyessä. Varmuutta ja rutiinia nyt vaan lisää alle, ja juuri tällaiset tekniikkatehtävät maltillisen korkuisilla esteillä ovat varmasti se mikä minun ja Sulon varmuuden sekä yhteistyön kehittymistä kaikkein parhaiten palvelee.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kisatreeniä ympyröillä ja lävistäjillä

Keskiviikon tunnilla jatkettiin Elmon kanssa kisoihin valmistavia harjoituksia. Tällä kertaa laitoin kannukset jalkaan, eikä niillä ollut ainakaan mitään negatiivisia vaikutuksia. Harkitusti kannusta käyttämällä sai pohjeapuihin vähän parempaa reaktiota mutta Elmo ei kannuksista kuitenkaan jännittynyt.

Tunnin aiheena olivat ympyrät ja lävistäjät, joita ratsastettiin käytännössä koko tunti eri askellajeissa. Kahdella pääty-ympyrällä mentiin vastakkaisiin suuntiin ja ympyröitä vaihdettiin aina lävistäjän kautta. Aloitettiin käynnissä väistättäen ympyröillä takaosaa ulos. Oikeaan kierrokseen Elmo väisti oikein kivasti kunhan älysin väistättäessä myös kääntää ulkoavuilla etuosaa sisäänpäin ympyrän kaarelle. Vasemmassakin kierroksessa saatiin ristiaskeleita mutta samalla käynti hiipui olemattomiin merkkinä siitä että avut jäivät liikaa "päälle". Väistöjen jälkeisestä suoristuksesta ja eteenratsastuksesta saatiin mukavaa pyöreää käyntiä, mutta takajalat olisivat voineet olla vielä aktiivisemmatkin ja sen myötä tuntuma vähemmän tyhjä. Raipalla naputtelun vaikutus jäi aika minimaaliseksi, kannuksesta tuntui käynnissä olevan enemmän apua.

Samoja ympyröitä jatkettiin ravissa keventäen ja aina parin ympyräkierroksen jälkeen vaihdettiin päätyä ratsastaen lävistäjällä keskiravia. Elmo lähti ravissakin hitaasti liikkeelle, ja yritin ratsastaa mahdollisimman vähän pohkeella tuupaten ja herätellä liikettä ennemmin raipalla. Ihan kunnolla ei Elmon moottori heti lähtenyt käyntiin, mutta parin keskiravilävistäjän jälkeen liikuuttiin jo paremmalla energialla vaikka keskiravi sinänsä jäi hyvin vaatimattomaksi. Ympyrällä oikealle Elmo pyöristyi nätisti ja ravasi jopa suhteellisen tasaisessa muodossa. Vasemmalle oli enemmän hakemista sillä liikuttiin kovasti vinossa etuosan ollessa kuulemma viitisentoista senttiä takaosaa ulompana. Suoruuden puuttuessa myös ravin energia tuppasi sammumaan. Ope ohjeistikin kääntämään ulkopohkella ja -ohjalla etuosaa paremmin takaosan eteen, ja etuosan tullessa moottorin kanssa samalle linjalle ratsastamaan pohkeesta reippaasti eteen. Ajoittain sain ideasta ihan hyvin kiinni, mutta monesti jäin etuosaa suoristaessa asettamaan liiaksi ulospäin. Suoristusta olisi varmaan voinut yrittää enemmän avotaivutusta ajatellen eli asetuksen ja taivutuksen paremmin sisälle säilyttäen.

Laukkaa työstettiin ensin hetken aikaa ympyrällä molempiin suuntiin. Elmo nosti tänään laukat aika näppärästi, ja varsinkin oikealle saatiin pari tosi kivaa nostoa joissa laukka nousi napakasti ja täsmällisesti ilman minkäänlaista ravin kiihtymistä. Ehdottomasti parhaat nostot mitä on viime viikkoina tehty! Hyvät valmistelut nostoihin kuitenkin vaadittiin, sillä jos yritin nyhjäistä Elmon laukkaan puolihuolimattomasti ja vähän yllättäen niin eipä välttämättä noussutkaan. Vasemmalle laukka oli aika nihkeää etu- ja takaosan kulkiessä ympyrällä eri linjassa. Tilannetta ei varmasti helpottanut sekään että kallistuin vielä itse liikaa sisäänpäin enkä näin ollen pysynyt samalla linjalla ponin kummankaan pään kanssa. Muutenkin oli istunnan kanssa vaikeaa ja könötin etukumarassa lonkkakulma suljettuna. Yritin viime sunnuntain tapaan vältellä ylenmääräistä pohkeenkäyttöä ja aktivoida raipalla eteen mutta aika vaisuksi jäi meno. Oikealle laukatessa meininki oli onneksi aivan toinen, sillä Elmo laukkasi mukavasti kahden ohjan välissä pyöreänä sekä paremmin takaa liikkuen. Heti oli helpompi istuakin ja löysin mielestäni ihan hyvän asennon pystyllä ylävartalolla ja istuinluilla sekä jalkoja pitkäksi alas venyttäen. Oli varmaan pitkälti siitä vinoudesta kiinni ettei vasemmassa laukassa päästy näin kivaan olotilaan.

Mentiin laukassa vielä lävistäjiä pari kertaa molempiin suuntiin siirtyen raviin uralle tullessa. Omaa vuoroa odotellessa ehti pääty-ympröillä vielä työstää käyntiä ja ravia. Laukkaaminen oli taas saanut Elmon sopivasti hereille niin että ravissa alkoi olla hyvä energia. Vasemmalle ympyrällä ravatessa sain nyt etuosaa siirrettyä suoremmaksi niin että ulko-ohjan tuki ja pyöreys löytyivät myös tähän suuntaan. Vasemmassa laukassa kuitenkin mentiin edelleen etuosa ulkona oikealla. Vasemmassa laukassa lävistäjät olivat silti helpompia ja sain laukan säilytettyä uralle asti. Tähän kyllä tarvittiin raipalla avittamista. Vaikka oikea laukka ympyrällä rullasikin paremmin ja suorempana niin lävistäjällä tuli tasapaino-ongelmia. Tunsin että takaosa liirasi vasemmalle ja etuosa oikealle, jolloin Elmon oli hankala pitää laukka ja niinpä pudottiinkin raville jo kaukana ennen uraa eikä saatu oikeassa laukassa yhtään onnistunutta lävistäjää. Open vinkit tunnin päätteeksi olivat pitää lävistäjällä asetus laukan puolelle, molemmat pohkeet napakasti kiinni ja varoa päästämästä Elmoa kovin pitkäksi ja matalaksi. Laukkalävistäjät ovat Elmolle suhteellisen hankala tehtävä kun eipä se sellaisia ole aiemmin juuri mennyt muutoin kuin estetunneilla.

Loppuraveissa Elmo tuntui tosi hyvältä ravatessaan reippaasti eteenpäin tuntumalle venyttäen. Kaiken kaikkiaan olin oikein tyytyväinen tämänpäiväiseen menoomme, sillä vaikka vasemmassa laukassa pyöreys jäikin puuttumaan niin kaikissa muissa askellajeissa koettiin oikein mukavia hetkiä ja varsinkin tunnin loppua kohti aktiivisuuden parannuttua pyöreä muoto säilyi melko tasaisesti. Heti kun vaan liikkeeseen saa tarpeeksi energiaa niin tuntumaan tulee hieman enemmän "painetta" ja tyhjyys sekä epätasaisuus vähenevät. Vieläkin toki Elmo saisi olla paremmin pohkeen edessä, ja suoruuden kanssa on tekemistä. Tänään kuitenkin meno tuntui monilta osin sellaiselta mitä kehtaa mennä helppo B -radalle esittämään. Laukkalävistäjät saattaa tietenkin mennä ihan pipariksi ja laukasta käyntiin siirtyminen ei nykyisellään voi onnistua kun paino ei ole riittävästi takaosalla, mutta pitää keskittyä esittämään hyvin ohjelman helpompia osioita etenkin ravissa. Tällä tunnilla asiat sujuivat jo sen verran mukavasti että haasteista huolimatta on kiva lähteä kisoihin Elmon kanssa.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Älä sählää tai heppa suuttuu

Tällä kertaa ei tiistai-illan ratsunani ollutkaan Sulo, vaan vaihtelun vuoksi oli pakkaa sekoitettu ja niinpä pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa Puppea. Pupesta minulle oli muodostunut sellainen mielikuva että on eteenpäin patisteltavaa sorttia, ja ope vahvisti käsitykseni toteamalla tunnin alkuun että Puppea saa ihan tosissaan ratsastaa. Varoitti myös että Puppe on herkkä niin istunnan kuin tuntuman tasaisuudenkin suhteen, ja antaa kyllä palautetta päätä viskomalla jos näissä esiintyy puutteita.

Lähdin Pupen kanssa liikkeelle ihan väärällä asenteella eli "tehokkaasti ratsastamaan", mikä tarkoitti että kaikenlaista ylimääräistä säätämistä ja tuuppaamista oli aivan liikaa. Tästähän Puppe ei tykännyt yhtään. Käynnissä Puppe pyöristyi ensin nätisti, mutta kun ei käsi pysynyt vakaana niin alkoi niskojen nakkelu. Ravissa oli sama ongelma eli en saanut tuntumaa pidettyä napakkana mutta rentona. Vaihtoehtoina oli joko veto tai epävakaa ja lörppyvä ohja. Puppe ravasi hissutellen, ja unohduin puskemaan tehottomasti pohkeilla. Raipalla yritin välillä herätellä, mutta kovin herkästi en raippaan lähtenyt turvautumaan sillä Pupella oli taipumusta hieman heittää takapäätä protestina raippaan. Jotenkin siis Puppe olisi pitänyt saada heräteltyä töihin, mutta tavalla johon ei olisi kuulunut epäjohdonmukaista tuuppaamista. Istuntakin varmaan hidasti menoa, sillä kallistuin aina huomaamatta etukumaraan. Puppe myös kävi välillä raskaaksi edestä ja oikein veti kuskia irti satulasta. Hidastelu, pään viskonta ja ajoittainen potkiminen kertoivat kaikki selvästi ettei Puppe ollut yhtään tyytyväinen sähläävään kuskiin.

Laukassa oli ihan samat ongelmat kuin ravissa, kovin ponnetonta ja velttoa oli liike ja en saanut itseäni pidettyä napakasti satulassa Pupen kiskoessa ohjista eteen ja alas. Raippaa en laukassa uskaltanut käyttää kun Pupen takapää vaikutti olevan niin kovin pomppuherkkä, vaikka tuskin se mitään isoja pukkeja olisi tehnyt. Vasemmassa laukassa meno oli lopulta hieman sujuvampaa Pupen herättyä laukkaamaan aktiivisemmin, ja hetken aikaa onnistuin pitämään tuntumankin tasaisempana ilman vetoa. Laukan jälkeen yritettiin vielä käynnissä hetken aikaa löytää aktiivisuutta sekä sopivaa tuntumaa. Naputtelin varovaisesti raipalla takajalkoja liikkeelle, mutta melko tehottomaksi jäi aktivointiyritykseni. Jäykälle puolelle eli oikealle asettaen ja taivuttaen sain Pupen hetkellisesti myötäämään niin että tuntuma oli vihdoin tasainen mutta kevyt. Tätä tilannetta en vaan saanut pitkään säilytettyä, sillä heti kun tuntuman sisällä tapahtui jotain ylimääräista teki Puppe jälleen moshausliikkeen ja homma alkoi alusta. Oli hankalaa erottaa milloin Puppe rehellisesti myötäsi niskasta ja milloin taas aikomuksena oli vain nykäistä päätä alaspäin, ja niinpä myötäystä oli hankala ajoittaa oikeaan hetkeen. Olin kaikin puolin aivan liian pihalla Pupen reaktioista, sekä ratsastin edelleen vailla punaista lankaa periaatteella "mä nyt tässä vaan teen kaikenlaista vaikken yhtään tiedä mitä".

Pidettiin pieni tauko pitkin ohjin kävellen ja siinä analysoin ongelman olevan nimenomaan epäloogisissa ja epätarkoituksenmukaisissa avuissa joista Puppe veti herneet nenään. Totesin että tuskin menee enää huonompaan suuntaan jos kokeilen heittäytyä vähän enempi matkustelemaan. Lopputunti jatkettiin harjoitusravissa työskennellen ja ratsastaen kolmikaarista kiemuraa jonka suorilla osilla oli ravipuomit aktiivisuuden tarkistamiseksi. Vähemmän on enemmän -strategia osoittautui heti toimivaksi, sillä Puppe alkoi nyt liikkua sopivan reippaasti ihan ilman pohkeilla puskemista ja vaikutti kaikinpuolin tyytyväisemmältä. Ravia pääsi jopa vähän kasaamaan pienillä pidätteillä kun eteenpäinpyrkimys oli kohdallaan. Kiemuran kaarilla aktiivisuuden säilyttämisestä sai välillä muistutella, mutta puomit Puppe ylitti oikein pirteästi jalkoja nostellen. Apuihin alkoi saada paljon parempaa vastinetta kun niitä käytti vain tarpeen mukaan ja yksi kerrallaan eikä koko ajan ollut hevosen kimpussa niin pohkeella kuin ohjallakin. Edelleen toki tuntuman sisällä tapahtui virheitä joihin Puppe vastasi moshauksella, mutta etuosan levottomuus väheni kuitenkin huomattavasti. Taivutuksiin jäi vielä haastetta, sillä oikealle Puppe oli jäykkä kuin rautakanki. Yritin ratkaista tätä liikaa ohjalla asettaen, ja ope totesikin että suurin ongelma on siinä ettei oikea pohje ole läpi. Loppua kohti sain Pupen taipumaan oikeallekin vähän paremmin, mutta aivan kunnolliseen oikean lavan hallintaan ja ulko-ohjalle tukeutumiseen ei päästy.

Loppuverryttelyksi ratsastettiin vielä jokunen minuutti omia kuvioita harjoitusravissa sekä keventäen. Nyt oli Pupen kanssa päästy alkuhankaluuksien jälkeen sille asteelle että puhuttiin jo  yhteistyöstä, ja niinpä Puppe kuunteli apuja oikein mukavasti todettuaan että kuski oli luopunut turhanpäiväisestä ja mitään tarkoittamattomasta räpellyksestä. Harjoitusravissa oli tunne että tässä on palaset juuri loksahtamassa kohdilleen. Viime hetkellä tapahtui kuitenkin aina jotain - luultavasti ylimääräinen liike kädellä tai tuntuman myötääminen pois - niin että lopulta ei ihan päästy "rajan yli". Tästä kun olisi voinut jatkaa vielä toisen tunnin niin ehkä se viimeinen ahaa-elämys olisi tapahtunutkin. Joka tapauksessa olin tyytyväinen että oltiin Pupen kanssa samalla aaltopituudella eikä meno ollut yhtään hassumman oloista.

Tarinan opetus siis oli että ei pidä hyökätä hevosen kimppuun epämääräisellä ohjalla ja pohkeella säätämisellä, eikä varsinkaan kannata alkaa riidellä hevosen kanssa. Selkeästi ja asia kerrallaan pyytäen pääsee paljon pidemmälle. Puppe oli kyllä juuri oikea hevonen tämän oppitunnin antamaan, sillä niin selkeästi se ilmaisi mielipiteensä huonosta ratsastuksesta mutta toisaalta taas muuttui kuuliaiseksi ja jopa reippaasti liikkuvaksi ratsuksi siinä vaiheessa kun sen kanssa alkoi keskustella asiallisesti. Uutta suosikkia ei Pupesta tullut mutta menisin sillä kyllä joskus ihan mielelläni uudelleenkin jatkaakseni orastavan yhteistyön hiomista tästä eteenpäin.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Katsokaa, ilman jalkoja!

Kisavalmistautuminen Elmon kanssa jatkuu. Romaanin poisto satulan alta vaikuttaisi tosiaan oikealta toimenpiteeltä, sillä liikkuminen on sen myötä parantunut. Meinasin laittaa tänään kokeeksi kannukset jalkaan mutta se jäi kun en ehtinyt vaihtaa ainokaisia kannusremmejäni valekannuksista oikeisiin, joten täytyy testailla kannukset jalassa menoa ensi viikolla.

Tunti aloitettiin ratsastamalla pituushalkaisijaa sekä loivia kiemuroita, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä Elmo liikkui aika mukavassakin muodossa mutta kieltämättä pohkeen takana. En edes huomannut tuuppaavani istunnalla eteen ennen kuin ope huomautti asiasta. Käynnistä tehtiin pituushalkaisijalla muutamia pysähdyksiä, joissa Elmo malttoi seistä hyvin paikoillaan mutta tahtoi kiskoa ohjia käsistä. Ihan suorana ei pituushalkaisijalla pysytty kummassakaan askellajissa vaan pientä kiemurtelua oli havaittavissa ja etuosa puski oikealle. Reippaampi tempo olisi varmaankin vähentänyt kiemurtelua, mutta ravityöskentely alkoi nihkeän puoleisesti ja huonosti pohkeeseen reagoiden. Kevensin silloin kun meno oli ihan selätöntä ja istuin alas parempina hetkinä. Oikeaan kierrokseen löytyi taas ulko-ohjan tuki mutta vasemmalle oltiin aika hukassa ja jäin roikkumaan sisäohjassa. Yritin ratkaista selättömyyttä ja muodon epätasaisuutta ratsastamalla eteenpäin ja lisää aktiivisuutta, mutta koska Elmolla ei tässä vaiheessa ollut kunnollista eteenpäinpyrkimystä niin idea ei oikein toteutunut. Pikkuhiljaa Elmo alkoi kuitenkin liikkua pidempiä pätkiä oikeinpäin niin että varsinkin oikealle meno oli hetkittäin paremman oloista. Selvästikin oli tärkeää istua riittävän pystyssä sillä pienikin etukumara tuntui jarruttavan menoa.

Seuraavaksi mentiin laukkakuviota sisältäen nostot lyhyiden sivujen keskellä, kaksi kierrosta pääty-ympyrällä ja raviinsiirtymisen joko lyhyelle sivulle tai pitkän sivun alkuun. Laukannostot onnistuivat nyt suhteellisen ongelmitta, tosin valmistelua pitäisi vielä kehittää jotta saisin noston ajoitettua juuri pisteeseen ja vältettyä parin askeleen viiveen. Helpottavaa kuitenkin että Elmo nostaa eikä ole enää haluton lähtemään laukkaan kuten vielä viikko sitten. Parantuneella satulan sopivuudella on varmaan vaikutusta asiaan.

Laukassa meno oli aluksi eteenpäintyönnettävää niin että laukkaa joutui pitämään yllä lähes jatkuvasti vaikuttavalla pohkeella. Kuten ope asian selitti niin tällaisesta tilanteesta on päästävä eroon niin laukassa kuin muissakin askellajeissa, sillä jos jo askellajin ylläpitäminen vaatii jatkuvia voimakkaita apuja niin keinot jää vähiin ratsastaa liikkeeseen yhtään lisää energiaa. Ohjeena oli pitää laukassa pohkeet aivan hiljaa ja vaikuttamatta, ja käyttää niiden sijaan ainoastaan raippaa ja ääntä tarpeen mukaan. Aluksi Elmo tipautteli raville useita kertoja kun lakkasin ratsastamasta pohkeilla, mutta sain raipalla laukkaa aktivoitua niin että lopulta oltiin tilanteessa jossa Elmo eteni ympyröillä reipasta laukkaa aivan omalla moottorilla ja saatoin itse istua mukana hiljaa ja "ilman jalkoja". Pohkeilla junnaamisesta irrottautuminen olikin siis näin helppoa! Oikeassa laukassa Elmo jopa pyöristyi ajoittain, vasemmalle puolestaan vinous jäi ongelmaksi vaikka aktiivisuus alkoikin olla kohdallaan. Ope muistutteli että kääntämisen tulee vasemmalle tapahtua vain ja ainoastaa ulkoavuilla, ja etuosaa olisi pitänyt saada siirrettyä enemmän oikealta vasemmalle. Vinous oli hyvin selvästi tunnettavissa mutta korjaustoimenpiteet eivät vielä ihan onnistuneet. Myös tuntumaa olisi pitänyt saada laukassa pehmeämmäksi ja joustavammaksi, ja työstettävää olisi siinä että saisin käden rennoksi samalla kun kuitenkin pidän ylävartalon ja hartiat jäntevästi ryhdissä.

Kun laukkaan oli löytynyt sopiva energia pystyin ratsastamaan siirtymiset raviin haluamissani kohdissa ilman suurempia ennakointeja. Sen verran etupainoista meno kuitenkin oli että siirtyminen tapahtui vähän hallitsemattomasti pudottaen. Laukassa ei loppujen lopuksi päässyt tekemään oikein kunnollisia puolipidätteitä joilla painon olisi saanut paremmin takaosalle, sillä tällöin Elmo helposti pudotti raville. Laukkojen välillä harjoitusravia oli mukava ratsastaa Elmon ravatessa hyvällä energialla eteen.

Lopuksi työskenneltiin vielä hetki harjoitusravissa tehden päätyihin ympyröitä ja voltteja ja pitkille sivuille keskiravipätkiä. Laukan jälkeen oli kävelty hetki pitkin ohjin, mutta silti Elmon eteenpäinpyrkimys oli säilynyt hyvin niin että se eteni nyt ravissakin aivan omaehtoisesti ja ilman puskemista. Näistä lähtökohdista oli tietenkin paljon parempi työskennellä, eikä Elmo enää aivan niin selkä alhaalla liikkunutkaan. En tiedä oliko Elmo jo vähän väsynyt sillä tässä vaiheessa se alkoi hieman roikkua ohjalla. Pyrin tekemään kohottavia pidätteitä sekä etuosan ryhdistämiseksi että ajoittain jopa kiireiseksi lipsahtavan tahdin kontrolloimiseksi. Niillä hetkillä kun Elmo jännittyi niskasta ylös ope kehotti palauttamaan pyöreyden kevyellä, rauhallisella asetuksella, mutta välttämään myötäämällä palkitsemista tilanteissa joissa Elmo vain nyökkäsi nopeasti nenää alas kuolaimen alle. Pienissä pätkissä löytyi hyvä raami ja pyöreys, mutta tässä ei Elmo jaksanut koko ajan pysyä vaan raami oli melko epätasainen. Tyhjäksi edestä Elmo ei kuitenkaan missään vaiheessa jäänyt vaan tuntuma oli tosiaan jopa turhankin vahva. Ope piti positiivisena että vaikka Elmo ei kovin pitkiä pätkiä jaksanutkaan itseään kantaa niin takajalat kuitenkin ravasivat enemmän vartalon alle koukistuen eikä siis enää laahustaen. Itse olin vaan kovasti iloinen siitä että poni liikkui eteen aivan itse.

Paljonhan tässä on työstettävää, mutta nyt asiat ovat kuitenkin menossa oikeaan suuntaan kun Elmolle on löytynyt vipinää kinttuihin. Nyt mentiin ehkä jopa puolet tunnista eteenpäin hyvällä energialla. Jalattomaksi heittäytyminen taisi todellakin olla toimiva taikakeino jolla Elmon sai hereille sekä herkistettyä eteenpäinajaville avuille. Selvähän se että jatkuva tehoton pohkeella puskeminen johtaa hevosen kuuroutumiseen ja tahmautumiseen. Apujenkäytössä vähemmän on enemmän.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Parempaa yritystä

Varasin lauantaille ylimääräisen tunnin korvaamaan pari viikkoa sitten väliin jääneitä kertoja, ja näin kisojen alla oli tietenkin hyvä päästä harjoittelemaan Elmon kanssa ekstratunnin verran. Elmolta oli poistettu satulan alta romaani kokeiluna parantaa satulan istuvuutta, ja tämän tunnin perusteella sanoisin ettei satulan sopivuus tästä muuttunut ainakaan enää huonompaan suuntaan. Johtui sitten satulasta tai ei niin Elmo laukkasi paremmin kuin edelliskerroilla, ja bonuksena oli mukavampi istua ilman ylimääräistä koroketta satulan alla sillä pääsin mielestäni istumaan paremmin ponin ympäri. Tämän taustalla voi olla myös lonkkien venyttämiseksi kotona tekemäni harjoitukset, joten venyttelyrutiinia on syytä pitää yllä niin tylsää kuin se onkin.

Suurin osa tunnista ratsastettiin kuviota johon kuului väistö kummankin pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle ja suoristuksen jälkeen keskihalkaisijalta voltti ulospäin. Aluksi koko kuvio mentiin käynnissä, sitten käynnissä väistäen ja muualla ravaten, ja lopuksi raviväistöä lisäten voltin sijaan viisto tie takaisin uralle askelta kohti keskiravia venyttäen. Aloitettiin oikeassa kierroksessa, johon väistö oli jälleen hankalampi. Takaosa tuppasi jäämään jälkeen, ja vaikka kuinka yritin pysyä rentona jännityin istunnasta niin että Elmo hidasteli ja jarrutteli väistössä. Käynnissä kuitenkin esitimme ihan asiallista ristiaskellusta, joskin jännittynyttä ja hidasta sellaista. Molempiin suuntiin väistäessä ope muistutteli pitämään ulkopohkeen paikoillaan sen sijaan että työnsin jalan normaalia edemmäs. Hyvä pointti oli että edessä oleva ulkopohje estää Elmoa väistämästä kunnolla sivulle. Jotenkin ihan käsittämätöntä miten väistöissä käy aina niin että väistättävä pohje lentää aivan liian taakse ja ulkopohje puolestaan liian eteen. Eipä ihme jos ei satulassa pysty istumaan rentona ja keskellä kun jalat sojottaa eri suuntiin. Toisena huomioitavana asiana oli istua väistössä kunnolla pystyssä ja takapuolen päällä sen sijaan että lähdin kallistumaan eteen ja istumaan reisien päällä. Näistä vakiintuneista väistövirheistäni ope jaksoi sitkeästi huomauttaa kerta toisensa jälkeen, minkä myötä ainakin yritin asentoani korjailla ja ehkä vähän siinä onnistuinkin. Vasempaan kierrokseen väistö oli luontevampaa ja sainkin käynnissä istuttua jo rennompana niin että käyntiväistöt onnistuivat kohtuullisen hyvin. Raviväistöt olivat molempiin suuntiin vaikeaakin vaikeampia, ja Elmon jännittyessä selkää alas vetäen oli kovin hankala istua itse rentona. Oikealle ei raviväistöissä päästy puusta pitkään, vasemmalle sentään lopulta joitakin askeleita hyvin loivaa väistöä jossa oli jo jotain ideaa.

Väistöjen välillä tavoittelin Elmon liikkumiseen parempaa aktiivisuutta, ja viime kerroista viisastuneena yritin volteilla välttää sisäohjassa roikkumista. Pätkittäin meno tuntui paremmalta kunhan Elmo vain vastasi eteen ja alkoi liikkua energisemmin, mutta aivan liian usein meno hiipui laiskaksi hiippailuksi. Apuihin olisi pitänyt vaatia kunnon reaktioita vielä napakammin, eli raippakäsi olisi saanut olla nopeampi pohkeilla junnaamisen sijaan. Muistuttelin itseäni kesällä Ylirannalla saamastani mainiosta ohjeesta käyttää pohjetta vain sillä voimakkuudella kuin istunta kestää ja sen jälkeen turvautua raippaan. Siitä huolimatta pohjetta tuli kyllä käytettyä reilusti yli sen rajan missä jalka alkaa jännittyä ylöspäin. Positiivista on joka tapauksessa se että maltoin pitää aktiivisuuden ja pohkeella ratsastamisen prioriteettina ja samanaikaisesti käden niin tasaisena kuin se tällä kehonhallinnalla on mahdollista. Suomeksi en siis niinkään lähtenyt nypläämään ohjalla nenää alas vaan maltoin odottaa että pyöreys löytyy aikanaan kunnollisen aktiivisuuden kautta jos on löytyäkseen. Ihan varmasti kädet tekivät välillä jotain ylimääräistä, mutta Elmo pysyi tasaisempana edestä mikä on hyvä merkki. Pyöreyttä sitten löytyikin niinä hetkinä kun aktiivisuus oli kohdallaan ja tuntuma sopivan vakaana.
 
Lopuksi mentiin laukkakuviota johon kuului nosto ravista lyhyellä sivulla, pääty-ympyrä ja lävistäjä jatkaen uraa pitkin pätkä vastalaukkaa ennen raviin tai käyntiin siirtymistä. Päivän ilonaiheisiin voi listata sen että laukat nousivat nyt suhteellisen helposti. Elmolla oli tässä vaiheessa tuntia ihan hyvä energia päällä niin että nostoon päästiin reippaasti ravaten. Pienellä viiveellä ja mahdollisella parin askeleen kiihdytyksellä nostot tapahtuivat, mutta aiempaan verrattuna huomattavaa parannusta. Raippaa ei nostoissa tarvittu. Vasemmalle laukatessa Elmo yritti aluksi livistää ympyrän avoimelta puolelta kylkimyyryä ulospäin, mutta muutaman yrityksen jälkeen tämä temppu jäi Elmon huomatessa että tämän kuskin kanssa sellainen ei onnistu. Laukkaa sai jonkin verran aktivoida pohkeella ja raipalla, mutta mielestäni nyt edettiin sujuvammin edelliskertoihin verrattuna. Oikealle laukatessa Elmo jopa pyöristyi.

Laukkalävistäjillä ei omat hermot täysin pitäneet vaan lähdin vähän tuuppaamaan ja soutamaan istunnalla. Pohjekin oli kuitenkin mukana, ja vasen laukka saatiin pidettyä yllä vielä uralle päästyämmekin. Siirtyminen tuli silti hieman pudottaen. Oikea laukka oli vaikeampi ylläpitää lävistäjältä uralle tullessa, mikä ei ole yllättävää ottaen huomioon että vasen laukka on Elmolle helpompi ja sen on epäilemättä vähän hankala pitää tasapainoa oikeassa vastalaukassa. Silti Elmo malttoi laukata lävistäjän loppuun oikeallekin, ja pudotti raville vasta uralle tullessa. Oma heilumiseni ei varmasti ainakaan auttanut Elmon tasapainossa pysymistä, joten en voi ponia syyttää siitä ettei se halunnut oikeaa vastalaukkaa mennä. Joka tapauksessa hyvä ettei pudottu raville lävistäjän aikana. Voi tietysti olla että kisaradalla lähestyvä kulma jarruttaa laukkaa pois enemmän niin että laukka on hankalampi pitää uralle asti.

Laukkojen jälkeen Elmo oli mukavasti hereillä niin että loppuraveihin päästiin hyvällä energialla ja pyöreänä. Enimmän laukanjälkeisenergian hiipuessa sai alkaa taas muistutella aktiivisuudesta, mutta joka tapauksessa tunnin loppuhetket olivat alkuun verrattuna huomattavasti parempia Elmon pyrkiessä paremmin eteen ja liikkuessa enemmän oikeinpäin.

Parin viime tunnin hankaluuksien jälkeen tästä kerrasta jäi ihan positiivinen olo, sillä suunta oli mielestäni oikea. Olin ottanut opikseni virheistäni ja yritin niitä korjata, ja ratsastuksessa oli ajatus mukana. Päivän tehtävät vaativat melko herkeämätöntä keskittymistä sekä ratsastajalta että hevoselta, mikä ei varmaankaan ollut huono asia vaikka jännittymisiä esiintyikin. Elmo oli hyvin kuulolla, ja tuntui että se keskittyi toteuttamaan pyyntöjäni niin hyvin kuin sille oli mahdollista. Vaikka menomme kaukana kauniista ja hienosta olikin niin tuntui että teimme yhteistyötä molemmat parhaamme yrittäen. Onhan tässä aivan eri lähtökohdat lähteä kisoihin kuin aiemman koulukisaratsuni Jussin kaltaisen hevosen kanssa, mutta jos sekä minä että Elmo teemme parhaamme tämänhetkisellä hyvin vaatimattomalla tasollamme niin siihen on tyytyminen vaikkei sillä kovin huikeaan kisasuoritukseen päästäisikään.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

En osaa ja ei toimi

Elmon kanssa jatkettiin treenejä keskiviikon tunnilla. Tällä kertaa keskityttiin harjoittelemaan kisaohjelman eli K.N. Specialin kuvioita. Tavoitteenani oli ratsastaa fiksummin kuin sunnuntaina mutta eipä tainnut ihan onnistua.

Mentiin noin 10 min alkuverkka omaan tahtiin eli vähän kisaverryttelyä simuloiden. Käynnissä Elmo oli ihan mukavasti kuulolla ja tekipä muuten yllättävän näppärät pohkeenväistöt uralta pois ja takaisin. Ravissa aloitettiin nihkeillen ja siinäpä taisi saman tien unohtua päätökseni olla sortumatta turhaan pohkeilla kaivamiseen. Taivuttelin Elmoa ympyröillä yrittäen pitää mielessä sunnuntain oivallukset painon siirtämisestä takaosalle ja etuosan ryhdistämisestä. Kun Elmon moottori pikkuhiljaa käynnistyi ei meno ollut ravissa itse asiassa hullumpaa. Oikeassa kierroksessa tapahtui jonkinnäköistä suoristumista sillä Elmo jäi mukavasti pyöreänä ulko-ohjan tuelle ja oikea lapa totteli sisäpohjetta. Meinasin jo innostua että tästähän voi tullakin jotain, mutta homma lässähti kun yritettiin laukata. Nosto oli hankala, ja laukassa takajalat laahustivat velttoina. Pohkeesta ja raipasta ei ollut apua laukan aktivointiin. Pieni ilo oli se että häntäluu kesti tänään vähän hankalammatkin laukannostot kipuilematta joten pystyin sentään istumaan normaalisti. Ehkä istuntani laukassa oli kuitenkin vielä liian heiluva ja liikettä jarruttava.

Pienen tauon jälkeen aloitettiin KN:n kuviot harjoitusravissa eli ratsastettiin loivia kiemuroita ja lyhyille sivuille voltteja. Harmillisesti ei verryttelyn hyvä meininki ravissa jatkunut, vaan Elmo palasi jumitusvaihteelle ja veti selän ihan notkolle alas. Oli hankala istua ja pitää tuntumaa tasaisena, saati ratsastaa kauniita taivutuksia. Pahimpina hetkinä kevensin saadakseni Elmon ensin edes hieman pyöreämmäksi ja rennommaksi, ja tehtävänannosta huolimatta olisi ehkä kannattanut kevennellä enemmänkin sillä harjoitusravin paukuttaminen notkoselässä ja nykivällä tuntumalla ei luonnollisestikaan johtanut oikein mihinkään. Elmo vain jännittyi ja jumittui liiraillen etuosasta sinne tänne ja itse tuskastuin ja turhauduin. Ope muistutteli pitämään istunnan pehmeänä eli välttämään liian raskasta istumista istuinluille, ja yritin myös huolehtia siitä etten mennyt etukumaraan sillä Elmon liikkuminen tuntui hieman paranevan omaa ylävartaloa pystympään ryhdistämällä. Volteilla vasemmalle ope kehotti pitämään ulkokyljen ja kyynärpään napakampana sekä auttamaan kääntymistä ulko-ohjalla sen sijaan että jäin vetämään sisäohjasta. Sisäohjassa roikkuminen johti selvästikin Elmon jännittymiseen, mutta vasemmassa kierroksessa ei sisäohjan kirouksesta oikein päästy eroon. Oikealle sen sijaan ulko-ohjan tuki löytyi paremmin, ja muutamat voltit saatiin lopulta mentyä pyöreämpänä ravaten.

Seuraavaksi vuorossa oli erittäin tarpeellista laukannostojen treenausta. Mentiin ensin vasemman laukan nostoja ohjelman mukaisesti kentän keskipisteessä. Hankalaa oli sillä kentän poikki kääntäessä Elmo tuppasi puskemaan ulkolapaa karkuun niin että tie pullahti suorasta kaarevaksi, ja laukka nousi edelleen kovasti viiveellä ja vaivalloisesti jos lainkaan. Ope neuvoi käyttämään raippaa kevyesti ulkolavalla liirailun estämiseksi, sekä keräämään ennen nostoa raviin kunnolla energiaa alle. Tehtävän myötä Elmo onneksi alkoi reipastua niin että raviin vähän energiaa löytyikin, ja näin saatiin laukka sentään nousemaan vaikkakin useampi metri tarkoitetun pisteen jälkeen. En kyllä tiedä miten ihmeessä päästään laukkaan kisaradalla kun ei ensinnäkään ole raippaa ja toisekseen mahdollisuutta kerätä samalla lailla energiaa raviin ennen nostoa. Positiivista on kuitenkin että noston jälkeen Elmo liikkui laukassa nyt paljon reippaammin kuin vielä alkutunnista saati sunnuntaina.

Tähän väliin otettiin pieni käyntitauko ja sitten laukattiin oikealle. Nostoja sai tehdä vapaavalintaisiin kohtiin ja lisäksi laukattiin pääty-ympyröitä. Elmo oli selvästikin saanut hieman lisää virtaa laukkaamisesta, mikä helpotti elämää suuresti. Ravissa ei tarvinnut enää niin puskea eteen vaan poni liikkui ihan itse. Nostotkin onnistui tähän suuntaan paremmin, pariin otteeseen jopa ihan napakasti ilman ylimääräistä ravikiihdytystä. Ei kyllä silti ollut helppoa ajoittaa nostoa juuri suunniteltuun pisteeseen. Laukkaympyröillä ongelmana oli Elmon todella voimakas kaatuminen sisälavalle, ja tälle en oikein saanut tehtyä mitään. Sisäänpäin nojailu oli niin reilua että poni ei käytännössä pystynyt laukkaamaan kunnolla vaan putosi tuon tuosta raville. Laukassa ei koko tunnin aikana juuri pyöreänä menty vaan selkä alhaalla tököttäen.

Tunnin parhaat minuutit ajoittuivat loppukeventelyihin. Heti laukan jälkeen Elmo ravasi kivasti omalla moottorilla, jolloin ajatus "takaa eteen kohti tuntumaa" oli mahdollista toteuttaa. Jännää että ravissa oikeaa sisäpohjetta taas kunnioitettiin eikä lavalle kaaduttu. Nyt löytyi hyvä ulko-ohjan tuntuma, tasainen (joskin vielä etupainoinen) pyöreä muoto ja tunne siitä että poni oli kahden pohkeen välissä. Ope kommentoi Elmon näyttävän siltä ettei oikein löydä takajalkojaan vaikka kovasti yrittää liikkua oikein. Kuski sen sijaan löysi omat kinttunsa, eli sain jalat venymään pitkiksi ponin ympäri ja sitä myötä saatoin ihan oikeasti vaikuttaa kylkeen POHKEELLA kantapäillä kaivamisen sijaan (no hip hurraa...). Olisipa vaan ollut edes tällainen meininki koko tunnin ajan.

Selväksi tuli taas että keskeisiä pulmia Elmon kanssa ovat eteenpäinpyrkimyksen puute sekä vinous. Aktiivisuus on saatava kuntoon ja lavat suoristettua jos mielii ratsastaa pyöreänä oikeinpäin liikkuvalla ponilla. Silloin kun mennään pahasti pohkeen takana ei onnistu yhtikäs mikään. Avainkysymys tässä sitten on kuinka Elmon saisi heräteltyä aktiiviseksi ja energiseksi. Laukkaaminen (varsinkin yhtä aikaa muiden kanssa) tuntuisi ainakin joissain tapauksissa auttavan. Toisaalta jäin nyt miettimään sitä annanko Elmolle edes mahdollisuutta toimia pienillä avuilla, vai lähdenkö automaattisesti ratsastamaan sitä liian ronskisti. Kovasta eteenpäin tuuppaamisesta kun Elmo vaikuttaisi helposti jännittyvän. Selvää on myös että käsi on aivan liian levoton, ja olisikin syytä muistaa taas se syvä viisaus että silloin kun tekee mieli nyplätä kädellä kannattaisi sen sijaan ottaa pohkeet käyttöön. Niin toivotonta räpellystä tämä meidän meno kyllä nyt on että tosissaan mietityttää onko järjen hiventäkään lähteä K.N. Specialiin tekemään huono suoritus. Ehkä tässä kuitenkin käydään näiltä pohjilta yhteinen koulukisaura avaamassa ja tekemässä se huonompi rata, treenataan sitten ajan kanssa lisää ja parannetaan toivottavasti myöhemmissä kisoissa.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Asenne ratkaisee

Tiistain tunnilla oli tänään esteitä, ja Annekin oli tällä kertaa mukana kun ryhmässä oli tilaa. Ratsunani oli siis Sulo ja hieman taas jännitti vaikka onnistunut kisarata toivoakseni kaikkein pahimpia epävarmuuksia lievensikin. Vaikka esteet eivät tänään huiman korkeiksi nousseetkaan niin haastetta riitti sillä ohjelmassa oli muun muassa ravilähestymisiä (kääk!), laukanvaihtoja ja tiukkoja lähestymisiä pienessä tilassa.

Alkuverryttelyssä tavoitteeni oli herätellä Sulo laukkaamaan hyvällä energialla eteenpäin. Sulo tuntuikin olevan tänään ihan reippaalla päällä ja laukassa oli jopa imua eteenpäin. Ajattelin että tällä laukalla kelpaa kyllä ruveta hyppäämään, mutta pasmat menivät sekaisin kun hyppääminen aloitettiinkin ravilähestymisillä. Ensimmäiseen kuvioon kuului jumppasarja eli tässä tapauksessa kolmen miniristikon ylitys kevyessä ravissa, edelleen kevyessä ravissa lähestyminen lävistäjäpystylle jolta alas vasemmassa laukassa, ja loivaa kiemurauraa muistuttavalla tiellä lähestyminen toiselle pystylle jolla vaihto vasemmasta laukasta oikeaan. Loivalla kiemuralla esteiden väliin mahtui luontevimmin 5-6 laukka-askelta. Aloitettiin Sulon kanssa aivan liikaa jarrutellen ja epäröiden niin ettei ekalla hyppykierroksella laukka noussut lainkaan vaan koko loiva kiemura puksuteltiin ravissa. Toinen kierros jatkettiin heti perään, ja nyt älysin pitää pohkeetkin paremmin matkassa. Ravi tosin hiipui taas liikaa esteen eteen, mutta yli mentiin ja laukkakin nousi niin että jälkimmäinen pikkupysty kiemuralla ylittyi ihan sujuvasti ja laukkaa korrektisti vaihtaen. Ongelmana ravilähestymisessä oli paitsi liika jarruttelu myös se että lähdin liikaa kellahtamaan hevosen kaulalle esteen edessä. Tämä tietenkin jarrutti etenemistä entisestään.

Seuraavalla kierroksella pikkupystyt nousivat vähän isommiksi pikkupystyiksi, ja sekä kuski että hevonen lähestyivät edelleen jarrut pohjassa niin että ravista vaan loppui vauhti ja kiemuran ekalle esteelle tuli stoppi. Tässä vaiheessa oli aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tulla esteelle huomattavasti reippaammalla asenteella sekä ajatuksella että ylihän mennään eikä jarrutella. Kappas kun hyppy ravista, vasemman laukan nosto hypystä sekä kiemura toiselle pystylle vaihtoineen sujuivat kuin vettä vaan heti kun oli pohje napakasti mukana ja ajatus esteen yli.

Seuraavalla kierroksella tultiin sekä jumppasarja että kiemura kokonaan laukassa. Jumppasarjan hoidimme sujuvasti, mutta kiemuran ekalla esteellä ei laukka vaihtunut. Jäin vitkastelemaan vaihdon kanssa, ja toisen esteen lähestyessä oli edelleen epävarmaa vaihdetaanko tässä nyt ravin kautta vai jatketaanko väärässä laukassa esteelle. Jäädessäni arpomaan tätä ei Sulolle ollut ihan selvää mikä on homman nimi ja taas tuli stoppi esteen eteen. Menee kyllä ihan omaan piikkiin kun toin hevosen esteelle niin epämääräisesti sähläten. Jälleen hyvä demonstraatio siitä että ei Sulo hyppää jos ei ratsastaja ole hyppäämässä. Otettiin koko kiemura uusiksi, eikä laukanvaihto ekassa hypyssä onnistunut vieläkään mutta korjasin nyt vikkelämmin ravin kautta ja patistelin Sulon myös jälkimmäisen esteen yli. Tultiin tehtävää tähän suuntaan vielä kertaalleen, ja laukanvaihdot kiemuralla osuivat vihdoin kohdilleen. Muistin kertoa Sulolle esteiden edessä että nyt mennään eikä meinata, ja ekalla pystyllä onnistuin jopa vähän johtamaankin vasemmalle.

Seuraavaksi vaihdettiin suuntaa ja tultiin samaa jumppasarjaa ja kiemuraa vielä vasemmassa kierroksessa. Jumppasarja ylitettiin alusta asti laukassa, ja kiemuran ekalle esteelle lähestyttiin ravissa nostaen esteellä oikea laukka. Jumppasarja sujui edelleen ilman ongelmia, mutta ravista myötälaukkaan pääseminen ei vielä ekalla yrityksellä onnistunut tähänkään suuntaan. Seuraavalla kierroksella päästiin ravihypystä oikealla laukalla alas, mutta nytpä sitten olin huolimaton kiemuran jälkimmäisellä esteellä niin ettei vaihto vasempaan onnistunut. Tässä kävi se tyypillinen virhe että kääntäessäni hypyssä kroppaa vasemmalle tipahtikin paino oikealle. Korjauksena siis vähemmän vartalon kiertoa johtaessa ja sen sijaan painoa menosuunnan puolelle. Kolmannella yrityksellä kiemura onnistui vihdoin molemmilta esteiltä myötälaukoissa laskeutuen.

Lopuksi tultiin vielä kaksi kierrosta putkeen koko tehtävää laukassa. Jumppasarjan esteet nousivat nyt isommiksi ja niinikään nousi kiemuran jälkimmäinen pysty joka oli arvioni mukaan lähestulkoon 80-senttinen. Esteiden kasvaessa vähän hypättävämmän korkuisiksi tuli Suloon mukavasti lisää sähinää ja reagointi pohkeeseen parani heti. Teimmekin tunnin loppuun päivän parhaat suoritukset kiemuralla laukanvaihtojen onnistuessa joka hypyssä. Nyt meno oli suhteellisen sujuvan oloista kun Sulo tosiaan lähti pyydettäessä eteen, ja alkoi olla aika luottavainen olo sen suhteen että kaikesta kyllä mennään yli kunhan en jää itse empimään. Sujuvista hypyistä sitten vaihdotkin onnistuivat helposti etenkin kun tehtävä oli Sulolle jo niin tuttu että tiesi varmasti vaihdot ennakoida. Jumppasarjalla laukka kuitenkin tuppasi vaihtumaan vääräksi, ja niinpä otimmekin sarjalle pari sakkokierrosta kunnes päästiin vasemmassa laukassa alas. Ehkä sarjallakin oma paino pääsi luiskahtamaan tahattomasti oikealle.

Alkutunnin sähläyksille oli hyvä naureskella jälkeenpäin kun kuitenkin loppua kohti asiat rupesivat sujumaan ja saatiin onnistuneitakin suorituksia alle niin että lopulta jäi ihan hyvä mieli. Mukavaa että lopputunnista oli jo varmempi ja luottavaisempi olo kun totesin Sulon kyllä hyppäävän kunhan itse olen reippaalla asenteella menossa enkä jää epäröimään ja jarruttelemaan. Jospa oma varmuus palaisi pikkuhiljaa entiselle tasolle kunhan tämän kunnolla sisäistän.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Perusratsastuksen palapeli

Hurja suunnitelmani on osallistua Elmolla kahden viikon kuluttua koulukisoihin, ja tänään päästiin kisavalmistautuminen aloittamaan sillä sain Elmon tunnille. Villiponia ei tosin meinannut saada tarhasta kiinni, sillä meneillään oli jonkinsortin kisa Jussin kanssa ja niinpä nämä kaksi laukkasivat ympäri tarhaa niin kovaa kuin kavioista lähti. Olipahan ainakin valmiiksi lämmitelty (hiostettu) poni, harmi vaan että villihevostelu taisi imeä Elmosta viimeisetkin mehut niin ettei se tunnilla olisi jaksanut enää laukata lainkaan.

Tunti aloitettiin käyntityöllä oikeaan kierrokseen, minkä jälkeen vuorossa oli oikean laukan työstämistä. Seuraavaksi käynnit ja laukat vasemmalle, ja ravihommat säästettiin tällä kertaa aivan viimeiseksi. Teemana oli "perusratsastusta" eli lähinnä ympyröillä ja suorilla urilla suoruuden korjausta sekä hyvän pyöreän muodon haeskelua. Käynnissä etsittiin takaosaa alle ja lapoja kontrolliin ratsastaen pääty-ympyröillä loivaa sulkutaivutusta. Elmo esitti käynnissä mielestäni ihan mukavaakin liikkumista lähtien pohkeesta kohtuullisen hyvin eteen. Etuosa tosin tuppasi kiemurtelemaan vähän minne sattuu niin että kumpaankaan suuntaan ei löytynyt aivan rehellistä asetusta josta olisi päässyt sisäohjalla myötäämään ja saanut ponin jäämään ulko-ohjan tuelle. Nyt meni liikaa sisäohjassa roikkumiseksi. Sama ongelma esiintyi vielä korostuneempana myös ravissa ja etenkin laukassa. Sulkutaivutus oikeaan kierrokseen jäi aika epämääräiseksi nysväämiseksi apujenkäytön muuttuessa liian jännittyneeksi ja sen seurauksena Elmon hidastuessa ja jumittaessa. Tässäkin sisäohjalle jäi aivan liian suuri osuus muiden apujen kustannuksella, ja ope kehottikin pitämään sisäkäden passiivisempana tasaisella tuntumalla ilman vetoa. Ulkopohkeella takaosaa sivulle pyytäessä olisi lonkkaa pitänyt saada paremmin auki niin että kylkeen painautuu nimenomaan pohje eikä kantapää.  

Laukassa oli tänään todella suuria ongelmia. Elmo nosti laukan tosi nihkeästi, ja nostot menivät rumaksi ajamiseksi sekä hillittömäksi ylävartalolla soutamiseksi. Tosin ilman ylävartalolla heilumista ei laukka tuntunut nousevan lainkaan. Asiaa mutkisti se että oma häntäluun seutu on vielä jonkin verran kipeä viimeviikkoisen Elmolta tippumisen jäljiltä. Suurimman osan aikaa tämä ei ratsastaessa tunnu mitenkään, mutta yllättävissä tilanteissa kuten ponin sännätessä laukannoston sijaan kiitoraville "häntään" sattuu. Näin ollen laukannostoyritelmissä lähdin kipristymään istunnasta kasaan mahdollista kipua jännittäen, ja turha kai mainitakaan ettei nosto silloin onnistu.

Jotenkin sain Elmon aina lopulta laukkaan, missä poni myös jumitti kovasti eikä takaosaan löytynyt lähellekään tarpeeksi aktiivisuutta. Laukatessakin istunta meni liikaa kasaan lantion kääntyessä eteen (istuinluut taaksepäin) ja reisien noustessa ylös. Elmolla oli taipumusta tipauttaa raville ja tätäkin alitajuisesti jännitin koko ajan koska myös yllättävä raville töksähdys tuntui kovin ikävältä, ja niinpä en ihan kunnolla uskaltanut ottaa lantiota vartalon alle. Näin ollen laukkaaminen meni epätoivoiseksi ponin eteenpäin puskemiseksi jatkuvalla pohkeella jumputtamisella, raipalla, maiskutuksella ja istunnalla tuupaten. Vartalon soutaessa myös käsi liikkui edestakaisin, ja ope kehottikin kiinnittämään huomiota siihen ettei sisäkäsi liiku laukan mukana taakse ja näin vedä Elmoa edestä liian syvään muotoon (eli käytännössä kuolaimen alle). Ihan aavistuksen verran saisi myödätä kättä laukan mukana kohti ponin suuta varoen ettei tule liikettä taaksepäin. Lisäksi ohjeena oli rauhoittaa istuinluut paikoilleen näyttämään Elmolle että "kanna minua tästä kohti" sen sijaan että oma painopiste keinuu laukan mukana holtittomasti. Istunnan rauhoittamisen Elmo tosin helposti tulkitsi merkiksi raviin siirtymisestä, joten taisin sitten istahtaa niille istuinluille turhankin tiiviisti.

Vasempaan kierrokseen sulkutaivutukset käynnissä onnistuivat vähän paremmin suunnan ollessa molemmille helpompi, mutta edelleen käynti hidastui väistäessä liikaa eikä vasen lapa ollut ihan kunnolla kontrollissa. Väistöjen välillä Elmo liikkui ihan hyvää pyöreää käntiä, mutta sama etenemisen sujuvuus ei säilynyt sulkutaivutukseen siirtyessä. Vasemmassa laukassa oli samat ongelmat kuin oikealle, ja Elmo oli todella jumittava ja haluton laukkaamaan. Ihmekö tuo kun ratsastajan istunta levisi niin pahasti ja apujenkäyttö oli jatkuvaa sähläämistä ja tuuppimista vailla mitään päätä tai häntää. Aika odotettavaa että poni lakkaa tällöin reagoimasta mihinkään. Tein myös sen virheen että laukkuutin Elmoa liian pitkät pätkät toivoen että yhtäkkiä homma vaan alkaisi toimia kaikesta huolimatta. Fiksumpaa olisi ollut työstää laukkaa pienemmissä pätkissä ja väliin ottaa käyntitehtäviä.

Pienen huilitauon jälkeen mentiin lopuksi vielä harjoitusravia molempiin suuntiin. Siinä missä laukassa onnistuin kuurouttamaan Elmon ihan täysin maltoin onneksi ravissa lähteä ratsastamaan nätimmin ja tarkoituksenmukaisemmilla avuilla. Elmo oli heti paremmin kuulolla, ja onneksi se antoi anteeksi alkutunnin sekoilut ja tsemppasi vielä tunnin loppuun asti niin että ravissa yhteistyö toimi paljon paremmin. Ravissa pyrkimyksenä oli saada Elmo siirtämään painoa etuosalta taakse sekä kohottamaan kaulan alaosaa sekä rintakehää niin että muoto saataisiin aidosti pyöreksi ja selkä paremmin töihin. Ohjeena oli tehdä ohjalla kohottavia pidätteitä, ja etuosan noustessa ratsastaa pohkeesta eteen niin että poni venyttäisi tässä ryhdikkäämmässä muodossa kohti tuntumaa. Idea oli periaatteessa hyvin yksinkertainen, ja hetkittäin onnistuin sitä toteuttamaankin niin että Elmo kohosi etuosasta ja lähti pyöristymään kohti tuntumaa venyttäen. Liike tuntui tällöin etenevän tosiaan enemmän ylämäkeen Elmolle tyypillisen etupainoisen röhnötyksen sijaan, ja tuntumalla oli tällöin vähän enemmän "tavaraa" (ei kuitenkaan vetoa) ponin venyttäessä kohti kuolainta. Yleensähän Elmon kanssa tuppaa käymään niin että se on edestä kovinkin tyhjä, jolloin tilannetta tulee kompensoitua vetämällä ohjasta taakse tuntuman säilyttämiseksi. Tuloksena on sitten niskasta virkkuukoukkuna liikkuva Elmo. Nyt ainakin teorian tasolla hoksasin miten tilannetta lähdetään korjaamaan. Käytännön toteutus onnistui kovin vaihtelevalla menestyksellä, mutta onnistui sentään edes hetkittäin. Vielä kun ne onnistumisen hetket saisi venytettyä muutamasta askeleesta pysyvämmäksi olotilaksi.

Harjoitusravissa pystyi myös istuntaa korjailemaan vähän paremmalla menestyksellä kuin laukassa. Ope kehotti ajattelemaan istuinluiden liikettä ennemmin alhaalta ylöspäin kuin ylhäältä alas, ja näin houkuttelemaan Elmoa kohottamaan selkäänsä ja ravaamaan enemmän ylöspäin. Samalla sitten lonkankoukistajia rennoksi ja jalkoja pitkäksi alas. Olin huomaavinani että viimeaikainen venyttely on ehkä tuottanut jotain tulosta, sillä sain jalkoja "pidennettyä" kun tietoisesti lähdin lonkkia rentouttamaan ja painamaan rennosti kantapäätä alas. Aina se lonkkien rentoutus ei ole onnistunut edes tämän vertaa. Vasempaan kierrokseen piti myös kovasti vahtia vartalon kiertymistä ja vetää oikeaa hartiaa taakse, sillä viime aikoina tämä ongelma tuntuu taas korostuneen. Siinäpä olikin aikamoinen palapeli kasassa pidettäväksi kun yritti yhtäaikaa hallita kaikkia näitä istunnan korjauksia ja huolehtia Elmon aktiivisuudesta sekä etuosan ryhdistä. Toki siinä niin tuppasi käymäänkin että yhden asian korjaantuessa muut pääsivät herpaantumaan. Ei se harjoitusravin ratsastaminen ympyrällä ole mitään helppoa hommaa!

Vaikka ravissa koettiin joitain onnistumisiakin jäi tunnista etupäässä kuitenkin aika masentuneet tunnelmat kun laukka oli niin todella huonoa ja ennen kaikkea oma ratsastus oli niin todella huonoa. Pikkaisen epäilyttää tämä koulukisasuunnitelma kun ei laukannostot onnistu millään lailla asiallisesti eikä laukka tahdo pysyä yllä. Muutoinkin on jo pelkkä ympyrällä eteenpäin puksuttaminen sen verran haastavaa hommaa että mitenkähän meiltä mahtaa K.N. specialin kuviot luonnistua. Toistaiseksi suunnitelma kuitenkin pitää ja katsotaan josko saataisiin tulevissa treeneissä asioita edes vähän paremmalle tolalle. Ehkä laukkakin toimisi paremmin jos jättäisin Elmon enemmän rauhaan niin kuin ravissa maltoin tehdä, enkä jatkuvalla vaikuttamisella, puskemisella ja heilumisella tappaisi sen yhteistyöhalukkuutta.