sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Katsokaa, ilman jalkoja!

Kisavalmistautuminen Elmon kanssa jatkuu. Romaanin poisto satulan alta vaikuttaisi tosiaan oikealta toimenpiteeltä, sillä liikkuminen on sen myötä parantunut. Meinasin laittaa tänään kokeeksi kannukset jalkaan mutta se jäi kun en ehtinyt vaihtaa ainokaisia kannusremmejäni valekannuksista oikeisiin, joten täytyy testailla kannukset jalassa menoa ensi viikolla.

Tunti aloitettiin ratsastamalla pituushalkaisijaa sekä loivia kiemuroita, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä Elmo liikkui aika mukavassakin muodossa mutta kieltämättä pohkeen takana. En edes huomannut tuuppaavani istunnalla eteen ennen kuin ope huomautti asiasta. Käynnistä tehtiin pituushalkaisijalla muutamia pysähdyksiä, joissa Elmo malttoi seistä hyvin paikoillaan mutta tahtoi kiskoa ohjia käsistä. Ihan suorana ei pituushalkaisijalla pysytty kummassakaan askellajissa vaan pientä kiemurtelua oli havaittavissa ja etuosa puski oikealle. Reippaampi tempo olisi varmaankin vähentänyt kiemurtelua, mutta ravityöskentely alkoi nihkeän puoleisesti ja huonosti pohkeeseen reagoiden. Kevensin silloin kun meno oli ihan selätöntä ja istuin alas parempina hetkinä. Oikeaan kierrokseen löytyi taas ulko-ohjan tuki mutta vasemmalle oltiin aika hukassa ja jäin roikkumaan sisäohjassa. Yritin ratkaista selättömyyttä ja muodon epätasaisuutta ratsastamalla eteenpäin ja lisää aktiivisuutta, mutta koska Elmolla ei tässä vaiheessa ollut kunnollista eteenpäinpyrkimystä niin idea ei oikein toteutunut. Pikkuhiljaa Elmo alkoi kuitenkin liikkua pidempiä pätkiä oikeinpäin niin että varsinkin oikealle meno oli hetkittäin paremman oloista. Selvästikin oli tärkeää istua riittävän pystyssä sillä pienikin etukumara tuntui jarruttavan menoa.

Seuraavaksi mentiin laukkakuviota sisältäen nostot lyhyiden sivujen keskellä, kaksi kierrosta pääty-ympyrällä ja raviinsiirtymisen joko lyhyelle sivulle tai pitkän sivun alkuun. Laukannostot onnistuivat nyt suhteellisen ongelmitta, tosin valmistelua pitäisi vielä kehittää jotta saisin noston ajoitettua juuri pisteeseen ja vältettyä parin askeleen viiveen. Helpottavaa kuitenkin että Elmo nostaa eikä ole enää haluton lähtemään laukkaan kuten vielä viikko sitten. Parantuneella satulan sopivuudella on varmaan vaikutusta asiaan.

Laukassa meno oli aluksi eteenpäintyönnettävää niin että laukkaa joutui pitämään yllä lähes jatkuvasti vaikuttavalla pohkeella. Kuten ope asian selitti niin tällaisesta tilanteesta on päästävä eroon niin laukassa kuin muissakin askellajeissa, sillä jos jo askellajin ylläpitäminen vaatii jatkuvia voimakkaita apuja niin keinot jää vähiin ratsastaa liikkeeseen yhtään lisää energiaa. Ohjeena oli pitää laukassa pohkeet aivan hiljaa ja vaikuttamatta, ja käyttää niiden sijaan ainoastaan raippaa ja ääntä tarpeen mukaan. Aluksi Elmo tipautteli raville useita kertoja kun lakkasin ratsastamasta pohkeilla, mutta sain raipalla laukkaa aktivoitua niin että lopulta oltiin tilanteessa jossa Elmo eteni ympyröillä reipasta laukkaa aivan omalla moottorilla ja saatoin itse istua mukana hiljaa ja "ilman jalkoja". Pohkeilla junnaamisesta irrottautuminen olikin siis näin helppoa! Oikeassa laukassa Elmo jopa pyöristyi ajoittain, vasemmalle puolestaan vinous jäi ongelmaksi vaikka aktiivisuus alkoikin olla kohdallaan. Ope muistutteli että kääntämisen tulee vasemmalle tapahtua vain ja ainoastaa ulkoavuilla, ja etuosaa olisi pitänyt saada siirrettyä enemmän oikealta vasemmalle. Vinous oli hyvin selvästi tunnettavissa mutta korjaustoimenpiteet eivät vielä ihan onnistuneet. Myös tuntumaa olisi pitänyt saada laukassa pehmeämmäksi ja joustavammaksi, ja työstettävää olisi siinä että saisin käden rennoksi samalla kun kuitenkin pidän ylävartalon ja hartiat jäntevästi ryhdissä.

Kun laukkaan oli löytynyt sopiva energia pystyin ratsastamaan siirtymiset raviin haluamissani kohdissa ilman suurempia ennakointeja. Sen verran etupainoista meno kuitenkin oli että siirtyminen tapahtui vähän hallitsemattomasti pudottaen. Laukassa ei loppujen lopuksi päässyt tekemään oikein kunnollisia puolipidätteitä joilla painon olisi saanut paremmin takaosalle, sillä tällöin Elmo helposti pudotti raville. Laukkojen välillä harjoitusravia oli mukava ratsastaa Elmon ravatessa hyvällä energialla eteen.

Lopuksi työskenneltiin vielä hetki harjoitusravissa tehden päätyihin ympyröitä ja voltteja ja pitkille sivuille keskiravipätkiä. Laukan jälkeen oli kävelty hetki pitkin ohjin, mutta silti Elmon eteenpäinpyrkimys oli säilynyt hyvin niin että se eteni nyt ravissakin aivan omaehtoisesti ja ilman puskemista. Näistä lähtökohdista oli tietenkin paljon parempi työskennellä, eikä Elmo enää aivan niin selkä alhaalla liikkunutkaan. En tiedä oliko Elmo jo vähän väsynyt sillä tässä vaiheessa se alkoi hieman roikkua ohjalla. Pyrin tekemään kohottavia pidätteitä sekä etuosan ryhdistämiseksi että ajoittain jopa kiireiseksi lipsahtavan tahdin kontrolloimiseksi. Niillä hetkillä kun Elmo jännittyi niskasta ylös ope kehotti palauttamaan pyöreyden kevyellä, rauhallisella asetuksella, mutta välttämään myötäämällä palkitsemista tilanteissa joissa Elmo vain nyökkäsi nopeasti nenää alas kuolaimen alle. Pienissä pätkissä löytyi hyvä raami ja pyöreys, mutta tässä ei Elmo jaksanut koko ajan pysyä vaan raami oli melko epätasainen. Tyhjäksi edestä Elmo ei kuitenkaan missään vaiheessa jäänyt vaan tuntuma oli tosiaan jopa turhankin vahva. Ope piti positiivisena että vaikka Elmo ei kovin pitkiä pätkiä jaksanutkaan itseään kantaa niin takajalat kuitenkin ravasivat enemmän vartalon alle koukistuen eikä siis enää laahustaen. Itse olin vaan kovasti iloinen siitä että poni liikkui eteen aivan itse.

Paljonhan tässä on työstettävää, mutta nyt asiat ovat kuitenkin menossa oikeaan suuntaan kun Elmolle on löytynyt vipinää kinttuihin. Nyt mentiin ehkä jopa puolet tunnista eteenpäin hyvällä energialla. Jalattomaksi heittäytyminen taisi todellakin olla toimiva taikakeino jolla Elmon sai hereille sekä herkistettyä eteenpäinajaville avuille. Selvähän se että jatkuva tehoton pohkeella puskeminen johtaa hevosen kuuroutumiseen ja tahmautumiseen. Apujenkäytössä vähemmän on enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti