Yhden aikakauden loppu

Mikään ei ole pysyvää, ei varsinkaan työ- ja asuinpaikka. Eteen tuli paikkakunnan vaihdos, joten taakse jää Oulu ja Tallinmäki. Keskiviikkoiltana ratsastin Tallinmäellä viimeisen tuntini, ja tästä eteenpäin ratsastusharrastukseni jatkuu hieman erilaisissa ympyröissä. Tätä blogia on tullut kirjoitettua jo lähes viiden vuoden ajan ja pikkuista vaille tuhannen postauksen verran, joten nyt harrastuksen siirtyessä uusille raiteille on aika kirjoittaa nämä loppusanat ja päättää tarina tämän blogin osalta. Kiitokset lukijoille ja postauksia kommentoineille! Blogitekstit jäävät toki edelleen luettaviksi niin minulle itselleni kuin yleisöllekin, vaikka uutta materiaalia ei täällä enää julkaista. Tarina sinänsä ei toki pääty mihinkään vaan se jatkuu, ja niistä jatkoista voi lukea uudesta blogistani. Tervetuloa siis uuden blogin puolelle!

K.N. Special rataharjoituksessa

Valmennuskurssi huipentui sunnuntaina rataharjoitukseen, jossa ratsastimme ohjelmana K.N. Specialin. Koska aamulla oli jo ratsastettu, otettiin alle vain lyhyt verryttely neljän ratsukon ryhmässä. Aamutunnin perusteella olin varautunut hyytyneeseen menoon, eikä Vake mikään reipas ja energinen ollutkaan. En kuitenkaan päätynyt yliratsastamaan aivan julmetusti, joten verryttely ei onneksi ollut ihan niin työlästä ja nihkeää kuin aamulla. Maltoin luottaa siihen, että Vake tulisi paremmalle tuntumalle verryttelyn edetessä, enkä tuskastunut välittömästi kun ei paketti ollut saman tien valmis. Oma oloni oli vähän väsynyt ja huono, enkä ollut ratsastajana tehokkaimmillani. Tallilta kotiin päästyäni alkoikin nopeasti nousta kuume, joten ei ihme, että en ollut rataa ratsastaessa aivan parhaimmassa iskussa.

Odottelimme vuoroa aitojen ulkopuolella maneesin päädyssä, ja meidän vuoromme oli ryhmän toisena. Oman vuoron aluksi sai pyöriä radalla vielä muutaman minuutin, ja koetin käyttää ajan hyödyksi Vakea herätellen. Tänään ei ollut löytynyt niin letkeää ja sujuvaa menoa kuin ensimmäisinä kurssipäivinä, joten aivan parhaimmassa mahdollisessa vireessä ei rataa päästy aloittamaan. Vake kuitenkin eteni ravissa kohtalaisesti, ja totesinkin, että eipä se tästä nyt parane vaikka kuinka hinkkaisi lisää. Niinpä lähdimme taapertamaan ohjelmaa läpi.

Radan alkupuolella patistelin Vakea aika paljon pohkeella ja vähän raipallakin. Raippa siis sai onneksi olla radalla mukana. Vake puolestaan reagoi näihin aktivointiyrityksiin huiskimalla häntäänsä poikkeuksellisen paljon. Ravi ei pahemmin hyytynytkään, mutta vielä paremminkin se olisi saanut työntää eteenpäin, jotta tuntuma olisi tasoittunut. Keskiravilävistäjän alussa tulikin sitten meille harvinainen tahtirikko, kun käskin Vakea eteenpäin. Siinä menetettiin ainakin joku piste, sillä vaatimattomasta ravin lisäyksestä huolimatta saamme keskiravissa kuitenkin yleensä kiitosta tahdista. Tämän pienen kämmin jälkeen alkoi sitten kulkea mukavammin. Pienen alkuräpistelyn jälkeen ravityöskentelyyn tuli nyt tasaisuutta, ja ravivoltti, toinen loiva kiemura, lävistäjä käyntisiirtymisineen sekä vielä toinenkin voltti menivät oikein asiallisesti. Ravi kuljetti eteenpäin, ja pyöreyskin oli aika hyvä, joskin tuntuma hieman heppoinen. Tällä kertaa Vake ei edes pilkkinyt juurikaan kuolaimen alle, kun liikkumisessa oli edes jonkinlaista energiaa. Näistä raviohjelman loppupään arvostelukohdista tulikin kaikkein parhaimmat numerot eli seiskoja.

Käynnissä ei energiaa löytynyt tarpeeksi, joten pyöreyskin siinä sitten kärsi. Laukka oli vielä pahempaa tahmailua, mutta oikean laukan lävistäjästä ei sentään tullut aivan katastrofia. Laukka putosi pois hieman etuajassa, mutta ei kuitenkaan aivan tolkuttoman aikaisin. Väliin tulevalla ravipätkällä liikuttiin taas ihan mukavasti, mutta vasemman laukan noston mokasin itse aika lahjakkaasti. Keskityin ilmeisesti vain ponin suoristamiseen radan poikki kääntyessä, ja nosto jäi oikeastaan täysin valmistelematta. Niinpä Vake ei sitten meinannut heti nostaakaan, ja paniikissa tuuppasin sen myöhässä laukalle. Ei näin! Vasemmassa laukassa moottori jälleen puuttui, mutta tämän suunnan lävistäjän sain ratsastaa aika huolettomin mielin. Käyntiin jarrutus onnistui tietenkin ihan itsestään, ja sain käynnissä myös tähdättyä täsmällisesti lopputervehdyslinjalle.

Rata ei ollut niin hyvä kuin olisi voinut olla, mutta tavanomaiseen suoritustasoomme nähden oikein kiva raviohjelman osalta. Vake ei kulkenut läheskään niin hienosti kuin perjantain ja lauantain tunneilla, ja omastakin tekemisestäni oli puhti pois, mutta eipä kyllä kuitenkaan hyydytty radalle niin pahasti kuin monena muuna kertana. Ravi kuljetti ihan asiallisesti eteenpäin, ja tästä tulikin Artsilta kehuja. Kyllä se raippa mukana kouluradalla vaan auttaa aika paljon. Raviohjelma sekä teiden täsmällisyys olivat suorituksen ansiot. Laukassa ei vaan vielä energia riitä, kuten arvostelupaperissakin todettiin. Siksi se nenä nousee laukassa ylös, vaikka ravissa mennään nätisti pyöreänä. Hyvän raviohjelman ansiosta pisteet ylsivät kuitenkin 63,60 %:iin, eli ei huono tulos vaikka toki arvostelu olikin aika kiltti.

Kokonaisuutena kurssi ei mennyt yhtään pöllömmin, vaan suorastaan hyvin. Loppua kohti alkaa tällaisissa treenirutistuksissa Vakea aina hyydyttää, mutta kyllä viikonlopun aikana esiintyi parhaimmillaan todella mainiota menoa. Kyllä tässä on pikkuhiljaa menty selvästi eteenpäin, mistä suuri kiitos kuuluu tietenkin valmentajalle.

Videosta kiitos Päiville!

Valmennuskurssin neljäs tunti

Viimeisenä kurssipäivänä ohjelmassa oli iltapäivällä rataharjoitus, ja sitä ennen aamun tunti käytettiin radan tehtävien harjoitteluun. Maneesin oli pystytetty kouluaidat, joten koko tunti mentiin 20x40 metrin radalla. Valkoisten aitojen olemassaololla oli taas oma vaikutuksensa Vaken liikkumiseen. Ensimmäisten kurssipäivien mukava energia ja liikkumisen helppous oli tiessään, ja alusta alkaen meno oli aika nihkeää. Se vaivaton eteneminen, joka viimeksi eilen tavoitettiin, vaihtui nyt mönkimiseen. Ratsastamisesta tuli työläämpää, eikä Vakekaan tietysti ollut järin yhteistyöhaluinen, kun jouduin koko ajan patistelemaan sille lisää energiaa. Laukkaverryttelyssä Vake sentään jo hieman heräsi sen jälkeen, kun oli ensin protestoinut raipalla hätistelyä parilla pompulla. Sen jälkeen mentiin hetki vähän ärhäkämmin eteenpäin, ja moottorin käynnistyttyä laukassa olikin sata kertaa parempi rytmi ja tuntuma.

Treenasimme kouluratamme eli K.N. Specialin osiin paloiteltuna. Omaa tehtävävuoroa odotellessa yritin ravissa työstää Vakea paremmaksi, mutta se oli jo tilanpuutteenkin vuoksi aika hankalaa. Jonkinasteinen nihkeily siis jatkui edelleen. Alkutervehdyslinjan sekä loivien kiemuroiden tiet hanskasin aika hyvin, eikä niiden osalta ollut suuremmin korjattavaa. Näidenkin aikana olisi kuitenkin kaivattu raviin parempaa imua ja eloisuutta. Lyhyelle sivulle tuomarin eteen ratsastettavissa volteissa oli sitten enemmän harjoiteltavaa. Voltin sijoittuessa lyhyelle sivulle oli erityisen tärkeää välttää kuvion pullistumista liian isoksi sivuiltaan, ja ohjeena olikin sijoittaa voltti tiukasti maneesin katon lamppurivien linjojen rajaamalle alueelle siten, ettei kummaltakaan sivulta menty viittä metriä lähemmäs pitkää sivua. Olin aluksi huolimaton, ja päästin Vaken liiraamaan voltin uralta ratkaisevasti ulospäin. Tuloksena oli liian iso voltti ja sakkokierros tiukemmin kääntäen. Sama tapahtui molempien suuntien volttien kanssa, eli voltin sai todellakin kääntää huomattavasti tiukemmin kuin olin ennakoinut.

Siirtymiset käyntiin lävistäjällä sekä pitkän sivun alussa onnistuivat ihan asiallisesti, mutta eivät valitettavasti yhtä upeasti kuin perjantaina harjoittelemamme vastaavat siirtymiset. Käyntiosuudella olisi kaivattu taas paljon lisää vilkkautta etenemiseen, ja pohkeen takana löntystellyn käynnin jälkeen ei tietysti laukkaankaan päästy kovin hyvillä tulilla. Laukat olivat tietenkin se suurin kompastuskivi. Vake nosti laukan asiallisesti, mutta pääty-ympyrän alkaessa suoraan nostosta oli kuski taas liian hidas ja huolimaton. En kaartanut ajoissa, vaan päästin Vaken kulmaan asti, jolloin en saanutkaan ratsastettua pyöreää ja riittävän isoa ympyrää. Ylipäänsä laukassa täsmällinen ohjaaminen oli huonon energian vuoksi hankalaa.

Oikean laukan lävistäjä vaati taas työstämistä. Sattui vielä niin huono tuuri, että juuri ennen tehtävän aloittamista Vake vähän säikähti jotain lävistäjän päättävässä kulmassa, ja kun kohta lähestyimme samaa kulmaa lävistäjältä, niin kyllähän poni jarrutti. Laukka putosi siis pois liian aikaisin, ja jouduimme ottamaan muutamankin yrityksen, ennen kuin sain laukan pysymään suunnilleen loppuun asti. Liikaa ei saanut lennättää eteen, mutta rytmin oli säilyttävä. Jos laukka putosi pois, piti välittömästi pysäyttää eikä jatkaa ravia eteenpäin. Kun lävistäjä saatiin lopulta tehtyä tyydyttävästi, kävimme läpi vielä vasemman laukan kuviot. Lävistäjää jankatessa Vake oli ottanut sen verran kierroksia ja kuskikin sisuuntunut, että loppuosa sujuikin jo aika hyvällä energialla. Vasemmassa laukassa vaan tuli pientä pukkia protestina sisäpohkeeseen, minkä seurauksena Vake pääsi kiilaamaan liikaa sisään ja ympyrä meni liian pieneksi. Taas oli siis ohjausongelmia. Vasemman laukan lävistäjä ei tuottanut suurempaa ongelmaa, ja laukasta käyntiin me kyllä aina päästään ihan kätevästi. Jarrut ainakin löytyy jos ei muuta!

Tämä oli selkeästi kurssin heikoin tunti. Miten ne kouluaidat saavatkin aina aikaan tällaisen nihkeytymisen! En tiedä, onko klaustrofobia enemmän kuskin vai ponin päässä. Joka tapauksessa kouluradan ratsastus menee aina tällaiseksi tervassa soutamiseksi, oli kyseessä ihan vaan harjoitus tai sitten tositilanne. Voi toki hyvinkin olla, että Vakea hyydytti myös koulutreeniputken jatkuminen jo kolmatta päivää. Tunnin plussana oli kuitenkin kurssin tähän asti paras laukkapätkä verryttelyssä, eli jotain positiivista onnistuin sentään kaivamaan esiin.

Valmennuskurssin kolmas tunti: valoa vastalaukkaan

Lauantai-iltapäivänä jatkettiin siitä, mihin aamun tunnilla jäätiin. Kurssin ensimmäisten tuntien keskityttyä pääasiassa ravityöskentelyyn oli nyt sitten valokiilassa laukka, tarkemmin ottaen vastalaukka.

Aloitimme ratsastamalla käynnissä radan poikki ja pysähdykset keskipisteeseen. Vakella oli nyt käynnissä vähän huono energia, ja suoristamisen kanssa sai olla tarkkana. Pysähtyessä ei poni pysynyt aivan kuolaimella, eli ajatus ei ollut tarpeeksi eteenpäin. Paikallaan seisoessa se kuitenkin myötäsi niskasta uudelleen. Piti kuitenkin olla erityisen varovainen, ettei Vake liikkeelle lähtiessä erehtynyt ajattelemaan yhtään taaksepäin, eli milliäkään en saanut pysähdyksessä nojata eteen.

Raviverryttelyssä Vakea piti hieman käynnistellä, ennen kuin tuntuma tuli pehmeäksi. Työskentelymotivaatio ei enää vaikuttanut yhtä hyvältä kuin aamulla. Aktiivisuutta piti siis tarkkailla. Ylimääräistä pohkeilla jumputusta ei toki saanut edelleenkään harrastaa, mutta energian hiipuminen kannatti ennakoida ja pyytää pohkeella jo ennen kuin ravin aktiivisuus ehti sammua.

Vastalaukkaa treenattiin tällä kertaa ”kolmen linjan kuviolla”. Tehtävä alkoi kääntymisellä päädystä pitkän sivun ja pituushalkaisijan välissä kulkevalle suoralle linjalle, jolta puolestaan käännyttiin lävistäjälinjalle myötälaukan puolelle. Lävistäjäpätkällä ylitettiin pituushalkaisija, ja käännyttiin sitten vastalaukkaan pituushalkaisijan toiselle puolelle sijoittuvalle suoralle linjalle. Ennen päätyä siirryttiin linjalla raviin. Vasemmassa laukassa Vake oli etenkin vastalaukkaosuudella kovin hidas. Jostain syystä se tuijotti ja epäili edessä olevaa päätyä, mikä tietysti jarrutti laukkaa aivan liikaa. Vastalaukka kuitenkin pysyi yllä kuvion läpi, mutta omalta osaltani meni kyllä heilumiseksi ja tuuppaamiseksi. Siirtyminen raviin tapahtui aina vähän pudottaen, kun Vaken vauhti hyytyi ja hyytyi päätyä kohti. Laukkatehtävän ohessa vuoroa odotellessa tuli kyllä oikein kivaa ja sujuvaa ravityöskentelyä, mutta laukassa ei vaan ollut kunnolla moottoria. Silti ei saisi ajaa ja tuupata istunnalla!

Oikeassa laukassa oli jo lähtökohtaisesti paljon parempi energia. Nyt ohjeena olikin, että vastalaukkaan ei saa tulla liian lujaa. Vauhti ei ongelmia ratkaise. Aluksi Vake laittoi hanskat tiskiin ja pudotti laukan pois siinä kohdassa, kun sen olisi pitänyt vähän tsempata pitääkseen vastalaukan yllä. Istunnan heiluminen ja tuuppaus piti edelleen saada pois, sillä sehän vain ja ainoastaan pahentaa tilannetta silloin, kun ponia alkaa vähän epäilyttää ja hidastuttaa. Ohjeena oli pitää vakaa istunta taakse nojaten ja maiskutuksella kannustaa Vake vastalaukkakaarteen läpi. Koko ajan parannettiin ja aloimme päästä itse kaarteen läpi laukasssa, mutta suoralle osuudelle tullessa Vake sitten pudotti ennakoiden raville. Viimeinen kierros meni kuitenkin aivan nappiin. Nyt laukan tahti säilyi eikä askellus vastalaukkaan tullessa muuttunut yhtään, ja laukka olisi vielä vastalaukkakaarteen jälkeenkin jatkunut vaikka kuinka pitkälle päätyä kohti eli pääsin harkitusti siirtämään raviin. Ilmeisesti Vake oli nyt hoksannut tehtävän juonen, ja minä puolestani hoksasin ratsastaa rauhassa ja heilumatta. Näillä eväin tehtävä sitten onnistui kuin ei vaikeaa olisi koskaan ollutkaan.

Vake oli yleisesti ottaen vähän hyytyneempi tällä tunnilla, mutta olin tosi iloinen kun vaikeamman suunnan vastalaukka onnistui lopulta niin näppärästi. Kummaltakaan ei mennyt hermot vastalaukkatehtävään, vaan kaikessa rauhassa ratsastaen se saatiin lopulta kuntoon. Epäilemättä vastalaukka tulee jatkossakin tuottamaan vielä monta harmaata hiusta, mutta ehkä siinä on sentään vähän edistytty.

Valmennuskurssin toinen tunti

Valmennuskurssin toinen päivä alkoi aamutunnilla, jonka päätehtävänä olivat avotaivutukset. Tälläkin tunnilla työskentelimme suurimmaksi osaksi ravissa, ja laukkaa otettiin vain verryttelyssä.

Tunti alkoi mukavasti eilisillä säädöillä. Vake oli alusta alkaen hyvin läpi, kantoi itseään ja oli mukavasti tuntumalla jo heti käynnissä. Ravi lähti myöskin toimimaan oikein kivasti. Vake eteni varsin hyvin itse, ja pyöreys tuli jokseenkin automaattisesti. Paljon ei selässä tarvinnut tehdä, vähän vaan muistuttelin aika ajoin aktiivisuudesta, ja sitten pääsinkin taas palkitsemaan ponin istumalla kyydissä aivan hiljaa. Laukassa meno ei ollut näin ihanan mutkatonta, mutta siinä tuli sentään vähän parempia hetkiä kuin eilen. Ympyröillä sain Vaken vähän pyöristymäänkin etenkin avoimelta sivulta seinälle kääntyessä. Moottoria vaan olisi tarvittu enemmän, jotta tuntuma olisi laukassa tasoittunut kunnolla.

Sitten aloimme työskennellä avotaivutusten parissa. Avoja ratsastettiin ravissa suoralla linjalla, joka sijoittui pitkän sivun ja pituushalkaisijan väliin. Ensin vuorossa oli meidän hankalampi suunta eli oikea kierros. Tässä suunnassa keskityin kääntämään liiaksi päätä ja kaulaa, kun taas etujalat eivät siirtyneet sivulle tarpeeksi. Toisaalta lähdettiin helposti valumaan kokonaan pois linjalta oikealle. Ulko-ohja tarvittiin siis paremmin mukaan estämään sekä liika kaulan taivutus että linjalta ajelehtiminen. Omaa kroppaa piti kääntää selkeämmin avotaivutuksen suuntaan, eli oman oikean olkapään pitäisi olla linjassa ponin vasemman korvan kanssa. Samalla kuitenkin katse tulee pitää suoraan ratsastettavaa linjaa pitkin eteenpäin. Katseen korjaaminen helpottikin linjalla pysymistä ja kolmen uran liikkeen hahmottamista.

Avot vasemmalle olivat meille luontevampia. Tässäkin suunnassa piti silti ensin siirtää etuosaa rohkeammin sivulle. Aluksi kallistelin vasemmalle, mutta sitten korjattiin painoa enemmän menosuuntaan ja taas katse linjaa pitkin suoraan eteenpäin. Tällä oman asennon korjauksella avotaivutus loksahti sitten mukavasti urilleen, ja esitimme jo ihan asiallista kolmen uran poikitusta. Tässä suunnassa myös niska pysyi paremmin pyöreänä liikkeen aikana.

Ravin energia pääsi tunnin aikana avotaivutuksia työstäessä vähän hiipumaan, ja kaikkein sujuvinta meno olikin alkutunnista, jolloin Vake kulki suorastaan hienosti. Kokonaisuutena meni kyllä oikein mukavasti myös tämä toinen kurssitunti. Ponihan ihan toimii!

Kouluvalmennuskurssin avaus

Viikonlopun ohjelmassa oli Artsin pitämä valmennuskurssi, eli samanlainen kolmipäiväinen tehopaketti kuin minkä menimme heinäkuussa. Tämänkin kurssin ratsastin Vakella. Kurssi alkoi perjantaina, jolloin ratsastimme yhden tunnin, kun taas lauantaina ja sunnuntaina ratsastuskertoja oli kaksi päivässä.

Aloitustunnilla keskityimme perusratsastukseen eli tehtävinä oli väistöjä ja siirtymisiä. Verryttelevänä tehtävänä toimivat väistöt, joita ratsastettiin viimekertaisen valmennuksen tapaan pitkän sivun alusta pituushalkaisijalle. Käynnissä minun piti saada Vake väistämään loivemmin ja enemmän eteen, mutta ravissa sopiva poikituksen aste oli helpompi löytää. Väistöt oikealle sujuivat taas varsin mukavasti ja pehmeästikin. Vasemmalle väistäminen oli tuttuun tapaan työläämpää, ja korjauksena käytettiin asettamista väistön suuntaan. Nenä vasemmalle käännettynä Vake sitten lähtikin vähän parempaan ristiastuntaan.

Väistöjen parissa verrytellessä Vake muokkaantui liikkumaan ravissa oikein kivasti, ja meno vain parani, kun nakkasin toppahanskat syrjään ja vaihdoin ohuemmat hanskat käteen. Tuntuman pitäminen helpottui heti, ja Vake tasoittui tosi hyvin pyöreäksi. Siinä se vaan pysyi hyvällä tuntumalla "itsestään" ja pääsin rauhoittamaan kädet hyvin. Oikeastaan vain pohkeella tarvitsi ajoittain pyytää eteenpäin, ja muuten homma kulki omalla painollaan. Ponin ollessa näin hyvin avuilla oli helppo lähteä ratsastamaan seuraavaa tehtävää, eli lyhyitä käyntiin siirtymisiä lävistäjillä. Siirtymiset onnistuivatkin oikein kivasti. Jarrutus tehtiin taas "polvia sulkemalla" eli ohjaa ei tarvinnut käyttää yhtään, ja tällä tavoin pyöreä niska ja pehmeä tuntuma säilyivät läpi siirtymisen eikä Vake töksähtänyt siirtymisessä ollenkaan. Siirtymisen jälkeen piti ensin pyytää käyntiä aktiiviseksi eteenpäin, sitten antaa hetkeksi rauha ponille reagoida tähän pyyntöön, ja sitten vasta annettiin avut raviin siirtymiseen. Näin vältettiin käynnin aktivoinnin ja raviin siirtämisen sekoittuminen yhdeksi ja samaksi mössöksi eli yhtäjaksoiseksi eteen patisteluksi.

Siirtymistehtävään otettiin mukaan vielä laukka niin, että lävistäjällä siirryttiin ensin ravista käyntiin ja nostettiin käynnistä uuden suunnan laukka. Laukan tullessa mukaan kuvioihin ei meillä säilynyt enää aivan sama vaivattomuus ja suoraviivaisuus kuin ravin ja käynnin välillä työskennellessä, vaan Vake alkoi vähän kiemurtaa ja jännittyä. Tarvittiin siis enemmän ajatusta eteenpäin läpi kaikkien siirtymisten, ja käyntiin siirtyminen piti ratsastaa aivan yhtä rennosti kuin äsken ilman laukannostoa, jottei Vake alkanut töksähdellä tai poikittaa. Itse nostoissa Artsi muistutteli nojaamaan taakse ja istumaan ihan hiljaa, vaikka Vake reagoisikin apuihin vähän viiveellä. Käynnistä laukkaa nostaessa tämä onnistuikin aika hyvin, eli en lähtenyt pahemmin heilumaan ja heittäytymään vaikka poni nosti laukan aika pitkillä piuhoilla. Näin nostoista tulikin ihan asiallisia.

Laukkaa ei tällä kertaa menty enempää kuin lyhyet pätkät nostotehtävän yhteydessä. Sen sijaan lopuksi jatkettiin vielä ravityöskentelyä, ja tehtiin siirtymisiä ravista käyntiin vielä kolmikaarisella kiemuralla. Siirtymiset tapahtuivat siis aina maneesin poikki ratsastaessa. Tällä kuviolla siirtymiset olivat hankalampia kuin lävistäjillä, sillä tässä poni oli vaikeampi pitää suorana kahden ohjan välissä siirtymisten tullessa niin nopeasti vastaan käännöksen jälkeen. Tässä tehtävässä ei eteenpäinpyrkimys säilynytkään yhtä hyvin, ja varsinkin käyntiaskelten aikana meno oli nihkeää.

Lopuksi ravasimme uraa pitkin ja teimme lisäyksiä pitkillä sivuilla. Hetkeksi nuupahtanut eteenpäinpyrkimys löytyi nyt uudestaan, ja ravi kuljetti oikein mukavasti eteenpäin yhtään puskematta. Harvoin tulee Vaken selässä ihan tällaisia "istu ja nauti menosta" -hetkiä! Poni oli nyt mukavan irtonainen ja kuulolla, joten askeleen pidentäminenkin onnistui aivan poikkeuksellisen hyvin. Tahti ja pyöreys säilyivät, eikä tarvinnut työntää hiki hatussa, vaan pienestä pyynnöstä Vake lähti hieman pidentämään ravia ja yhtä nätisti ja tahdissa se tuli pidennyksestä takaisin. Ravi ihan oikeasti kasvoi, ja tämä tuntui jo aivan "oikealta" ravilta eikä töpötykseltä.

Olipa hieno aloitus kurssille! Tänään päästiin hetkellisesti suorastaan uuteen ulottuvuuteen yhteistyössä, ja parhaimmillaan meno tuntui tosi harmoniselta. Tiedä sitten, miksi tänään vaan onnistui niin hyvin, mutta tähän malliin sen kommunikaation pitää pelata! Parhaimmillaan Vake tosiaan kuuntelee hyvin herkällä korvalla mitä siltä pyydetään, kunhan en sekoita sen päätä aivan liiallisella informaatiotulvalla tai ristiriitaisilla avuilla. Kun huomaa, miten herkästi ponin saa jarruttamaan istunnalla, niin pakostakin tulee mieleen, että niitä tahattomiakin jarrutusmerkkejä tulee varmasti annettua paljon. Kunpa siellä selässä osaisikin aina tehdä juuri oleelliset asiat mutta ei mitään ylimääräistä. Tänään onnistuin tässä harvinaisen hyvin!

Kurveja ja koukkauksia

Maanantain tunnin kohdalla luki "puomitunti" ja ratsukseni tuli Aasia. Päivän tehtävät rakentuivat pituushalkaisijalle rakennetun kolmen pikkuesteen jumppasarjan ympärille. Puomit jäivät maksimissaan noin 40 sentin korkeudelle, mutta esteissä oli kuitenkin tolpat, mistä oli varmasti apua tiukimmissa kääntämistehtävissä.

Aluksi ylitimme maassa olevat puomit ravissa, minkä jälkeen ne nostettiin kannattimilleen ja jumppalinja ylitettiin muutamia kertoja laukassa. Kuhunkin sarjaväliin tuli yksi laukka-askel, ja vielä sarjan jälkeen seurasi kolmen askeleen päässä maapuomi samalla suoralla linjalla. Maapuomin jälkeen tehtävänä oli jarruttaa ja pysäyttää hevonen suoraan kohti lyhyen sivun keskikohtaa. Ensimmäinen kierros meni Aasialta esteitä ihmetellessä, mutta niiden tultua tutuksi laukattiin linjan yli reippaasti ja epäröimättä. Ongelmaksi koitui oikeastaan liiankin innokas meno, eli pysäyttäminen sarjan jälkeen ei onnistunut aivan virtaviivaisesti. Sain kyllä Aasian pysähdykseen turpa seinää vasten, mutta jarrutus tapahtui kovasti kiemurtaen. Osa ongelmaa tuntui olevan se, että sarjalla Aasia sai laukata varsin reippaasti eteen venyäkseen väleihin halutuilla askelmäärillä. Tästä sujuvasta laukasta se ei tietenkään aivan äkkiä tullut kiinni.

Seuraavaksi jatkoimme eksoottisemmilla lähestymisillä, eli hyppäsimme nyt lävistäjillä vinottain sarjan ensimmäisen esteen sekä toisesta suunnasta keskimmäisen esteen. Aasia ei vinolähestymisistä hämääntynyt, vaan laukkasi puomien yli edelleen hyvällä imulla. Oikeasta vasempaan jopa laukanvaihto onnistui näppärästi. Seuraava tehtävävariaatio oli jo haastavampi, sillä nyt hypättiin ensimmäinen este vinottain laukkaa vaihtamatta, käännettiin sen jälkeen voltti seinälle ja tästä heti vinottain keskimmäiselle esteelle, jolla vaihtui laukka. Tämän jälkeen seurasi samanlainen voltti seinälle toiseen suuntaan ja lähestyminen vinottain viimeiselle esteelle. Ohjeena oli tietenkin pitää poni tarpeeksi rauhallisessa tempossa, sillä kaahaten eivät näin tiukat käännökset onnistuisi. Selvisimme kuitenkin tehtävästä paremmin kuin osasin odottaakaan. Aasia kääntyi ihan näppärästi ja pysyi reiteillä, laukassa säilyi energia ja laukka myös pysyi yllä tiukoista kurveista huolimatta. Ensimmäisen voltin lopulla käytiin hetkellisesti ravissa kun ei tasapaino riittänyt, mutta muuten mentiin oikein sujuvasti ja näppärästi ja aina tuli myötälaukkakin joka puomilta.

Käännöstehtäviä tuli vielä lisää, sillä seuraavaksi kurvasimme pitkältä sivulta U-käännöksen toisen ja kolmannen esteen väliin ja hyppäsimme edessä olevan kahden esteen sarjan. Haasteena oli siis saada energia säilymään kaarroksessa sekä hevonen nopeasti suoraksi, jotta yhden askeleen sarjaväli onnistuisi sujuvasti näin tiukasta lähestymisestä. Aasia hanskasi myös tämän tehtävän näppärästi, sillä ajatus eteenpäin säilyi hyvin koko ajan ja kaarteesta puomeille suoristaessa poni lähti pohkeesta napakasti eteen. Kohtalaisen suoraksikin onnistuin sen saamaan.

Tunnin päätteeksi saimme tiukimpien käännöstehtävien jälkeen mennä vielä vähän helpomman pätkän. Nyt pitkältä sivulta käännettiin voltti sarjan keskimmäisen esteen yli, sitten laukattiin päädyn kautta koko sarjan yli suoraan suuntaa vaihtaen, käännettiin toiselta pitkältä sivulta taas voltti keskimmäisen esteen yli, ja lopuksi vielä laukkailtiin molemmista suunnista vinolähestymiset keskimmäisen esteen yli. Tämäkin sujui ihan asiallisesti, tosin pidemmillä laukkaosuuksilla Aasia pääsi venähtämään jo turhankin pitkäksi, ja tipahdettiin jossain kurvissa raville. Muuten poni kyllä meni tasaisesti kuin juna eteenpäin.

Olipa oikein hauska tunti, ja tällaisia tiukkaakin tiukempia käännöksiä on turvallista treenailla kavalettikorkuisilla esteillä. Aasia yllätti oikein positiivisesti, kun se oli käännöksissä niin näppärä ja koko ajan tilanteen tasalla. Siitä on kyllä paljon apua, että ponilla on riittävästi omaa energiaa, joka ei tiukoissakaan kurveissa hyydy.

Suurin kurpitsa eli halloween-teemakisat

Vake-o'-lantern. Huomaa sinivalkoinen ruusuke!

Tänäkin sunnuntaina oli kisat, sillä nyt ratsastettiin Tallinmäellä LidRid Teamin seuracupin toinen osakilpailu. Ensimmäinen osakilpailu pidettiin siis maaliskuussa, jolloin vierailimme Kiimingin ratsastuskeskuksella osallistumassa sekä koulu- että esteosuuteen. Idea oli myös Tallinmäellä järjestettävässä cup-osakilpailussa sama, eli yhden päivän aikana mentiin sekä koulua että esteitä, ja ajankohtainen pukeutumisteemakin oli kisassa mukana. Luonnollisestikin pyhäinpäiväviikonlopun naamiaiskisojen teemana oli halloween.

Kisapäivä aloitettiin esteosuudella, jossa osallistuimme Vaken kanssa 80 sentin luokkaan. Käytössä oli ihanneaika-arvostelu, ja meillehän se kyllä passasi. Tempovaatimuskin oli taas se mukava 300 m/min. Rata oli tällä kertaa varsin simppeli, vain seitsemän esteen mittainen ja suoraviivainen. Mukana oli kahden laukan sarja, mutta se oli selvästi alle maksimikorkeuden. Maneesin ikkunoista silmiä häikäisevä aamuaurinko kuitenkin asetti omat haasteensa, ja auringon häikäisyvaikutuksen vuoksi ainakin kolmoseste oli jätetty vähän pienemmäksi. Verryttely ratsastettiin maneesissa, ja Vake vaikutti verryttelyssä ihan pörhäkkäältä ja vähän pomppuisaltakin näin pakkaspäivän kunniaksi. Etenkin katsomopäädyssä tahtoi tulla lapaliirto-oikomista. Verryttelyhypyt sujuivat joka tapauksessa ihan napakasti. Tykkäsin Vaken energiasta, mutta tiesin, että oikomisen kanssa saisi radalla olla kyllä aivan erityistarkkana.

Odottelimme maneesissa kun ryhmän ensimmäiset ratsukot suorittivat ratansa. Sitten oli meidän vuoro. Lähtökiihdytyksiin ei ollut valtavasti tilaa, mutta Vake porhalsi ensimmäiselle esteelle oikein kunnon imulla. Laukassa oli kivaa ponnekkuutta. Kakkosesteelle tuli ikkunoista pientä valoefektiä, ja sitä Vake katsoikin hypyn aikana vähän tarkemmin. Kolmoselle tultiin päädystä vähän lapa edellä, mutta ihan sujuvasti. Reilun 21 metrin linjalla koetin ratsastaa hieman kiinni, ja saatiinkin kuusi laukkaa mahtumaan tähän aika mukavasti. Linjan jälkeen olisi vaan sitten pitänyt lähteä lentämään saman tien eteen, sillä seuraava este oli sarja. Sarjalle ei tultu ihan niin hyvällä imulla, ja pientä mutkitteluakin lähestymisessä tapahtui. Eipä sattunut tulemaan oikein sujuvaa ponnistuspaikkaa, vaan a-osalle tuli aika laiska hyppy läheltä, ja niinpä sarjaväliin ei sitten kunnolla venytty. En lähtenyt pahasti tuuppaamaan, vaan annoin Vaken ottaa ylimääräisen miniaskeleen. Tällä kertaa ei siis sarjalle tullut onnistumista vaan mönkiminen, mutta selvitettiin se silti puhtaasti. Seuraavalle esteelle päästiin taas kiinni rytmiin, ja radan päättävä 17 metrin linja meni asiallisesti viidellä laukalla.



Rata oli aika kiva. Lapa edellä puskemiset toivat suoritukseen pientä epätasaisuuden tunnetta, mutta Vake oli mukavasti hereillä ja terävänä. Sarjalla tuli sitten hyytyminen, mutta tämä on tämä tavanomainen sarjaongelma, että jos ei a-osalle tule sujuvaa ponnistuspaikkaa josta päästään lentämään eteen niin sitten ei ilman lisäaskelta helposti selvitä. Yritin ratsastaa kaarteet rauhassa ja oikomatta, jotta emme liikaa alittaisi ihanneaikaa. Nytpä aikaan ratsastus sitten menikin aivan nappiin, sillä aikamme oli 45,90 sekuntia ihanneajan ollessa 46 sekuntia. Siitä on hankala enää paremmaksi laittaa, ja niinhän siinä kävi, että voitimme koko luokan. Tämä oli ensimmäinen voitto meille 80 sentin tasolla!

Esteosuus ei siis olisi voinut paljon paremmin mennä, ja iltapäivän kouluradalle lähdinkin tämän jälkeen leppoisalla mielellä. Ratana oli Helppo C EB Special. Odotukset eivät tietenkään olleet suuret tämän lajin osalta, mutta Vake oli aamulla vaikuttanut ihan pirteältä, joten toivoin energiaa riittävän vielä vähän kouluradallekin. Verryttelyn ratsastin aika lyhyesti, enkä ottanut siinä ollenkaan laukkaa, sillä ulkokenttä oli hieman kova. Vake liikkuikin ravissa ihan näppärässä muodossa ja rennosti. Energiaa saisi liikkumisessa aina olla enemmänkin, mutta meno oli ihan toimivaa. Radalle mennessä ja raipan jäädessä pois oli odotettavissa vähintäänkin jonkinlaista hidastumista, mutta onneksi Vake ei jumahtanut nyt mitenkään totaalisesti. Maneesissa otin vielä lyhyesti laukkaa alle, ja sitten olimme valmiit aloittamaan radan.

Alkuradan ravitehtävät sujuivat ihan asiallisesti. Alkutervehdyslinjasta tuli mukavan suora, ja raviympyrällä Vake ravasi ihan tahdikkaasti. Energia vaan oli sen verran puutteellista, että nenä tuppasi painumaan liiankin alas, eli ryhtiä tähän pitäisi saada lisää. Askeleen pidennyksessä etuosa ryhdistäytyikin paremmin, mutta jarrutuksesta lävistäjän lopussa tuli vähän töksähtävä. Pitkän sivun ensimmäisessä kirjaimessa esitettävän laukannoston tiesin vaikeaksi, ja vaikka kuinka yritin muka antaa avut ajoissa, myöhästyi nosto silti reilusti, sillä Vake vastasi niin hitaasti. Laukassa meno oli tavanomaisen nihkeää. Käyntiosuudella Vake puolestaan liikkui ihan ryhdikkäästikin, mutta jälleen askellus olisi saanut olla eloisampaa. Myös toinen laukannosto myöhästyi, ja oli ihan hilkulla, ettei noussut väärä laukka Vaken jäädessä vähän vinoksi kulman jälkeen. Vasemman laukan ympyrällä tuli pieni tahtirikko Vaken koettaessa siirtyä raviin, eli tämäkään laukka ei pyörinyt oikein minkäänlaisella energialla. Lopputervehdyslinja onnistuikin sitten ihan hyvin ja suoraan.

Rata oli tietysti taas aika hidas ja energiaton, mutta oli tämä liikkuminen edellisiä koulukisoja parempaa. Vake ei tällä kertaa sulkeutunut kuoreensa aivan täysin, joten ei mennyt pahaksi puskemiseksi. Kyllähän se energian puute sitten näkyy siinä, että ravissa nenä lähtee helposti pilkkimään liian alas eikä etuosa pysy ryhdissä, ja tuntuma on monessa kohtaa vähän heppoinen. Vähän myös harmitti se, etten muistanut radalla juntata olkavarsia kylkien viereen, vaan päästin käsivarret liian suoraksi ja siten tuntumankin karkaamaan. Paljon parempi fiilis jäi kuitenkin kuin edellisistä koulukisoista, eli taas voi todeta tämän olevan mataliin odotuksiin nähden ihan ok rata. Tasaisuus ja täsmällisyys olivat toki ratamme hyvät puolet, ja pisteitä tuli 65,95 %:n edestä, kun arvostelu oli näissä kisoissa aika ystävällistä. Ei luonnollisestikaan sijoitusta, mutta ei oltu aivan jumbojakaan.

Kisapäivä oli hauska, ja eihän tällaisissa oman seuran pikkukisoissa osannut oikeastaan jännittääkään yhtään. Sekään ei tietysti haitannut, että menestystäkin tuli eikä edes kouluosuus ollut mikään täyskatastrofi. Varsinainen hyvän mielen kisapäivä!

Kuvasta ja estevideosta kiitos Annelle, kouluvideosta kiitos Päiville!

Hyviä korjauksia

Artsin valmennuksessa menin taas Vakella, joka oli pakkaspäivänä mukavan reipas. Tunnin aiheena oli väistöjä ja vastalaukkaa.

Pohkeenväistöjä ratsastettiin ravissa pitkän sivun alusta pituushalkaisijalle, johon tuli suoristus. Ensin väistöt tehtiin oikealle, ja niiden myötä tuntimme sai tosi hyvän alun. Vake väisti vasenta pohjetta oikein näppärästi, pääsin vasemmasta ohjasta hyvin irti ja väistö tuli nätisti oikeaa ohjaa kohti. Väistöä aloittaessa saattoi mennä pari askelta sopivaa poikitusta hakiessa, mutta etenkin väistön lopulla tuli oikein letkeitä ristiaskeleita, ja Vake pysyi koko ajan pyöreänä pehmeällä tuntumalla. Väistäminen myös jumppasi liikkumista koko ajan paremmaksi.

Vasemmalle väistäminen oli tuttuun tapaan paljon hankalampaa. Tässä väistössä vasen lapa lähti kiilaamaan karkuun takaosan jäädessä jälkeen, eli Vake pääsi menemään vasemman ohjan läpi. Vasemmasta ohjasta vastaan vetäminen ei oikein auttanut, mutta väistö alkoi tulla paremmin raiteilleen, kun sain ohjeeksi tehdä vasemmalla ohjalla paljon pieniä pidätteitä pelkän tasaisen pitämisen sijaan. Samoin apua oli asetuksen hienoisesta kääntämisestä menosuuntaan. Elävämmän vasemman ohjan kautta väistöön alkoi löytyä parempaa ristiastuntaa, mutta vähän jännittyneeksi tämä väistö vielä jäi. Muuten Vake kyllä kulki ravissa oikein nätisti.

Laukassa ratsastimme kuviota, jossa pitkän sivun alussa nostettiin uralle vastalaukka, ja kaarrettiin loivasti kentän poikki siten, että vastalaukkakaaren puolivälistä käännettiinkin myötälaukkavoltti ulospäin. Vaken kanssa vastalaukkalinjoja ei ajateltu niinkään kaarevasti, vaan ikään kuin suorina viistoina linjoina, joiden leikkauspisteeseen myötälaukkavoltti sijoittui. Ensin tahkosimme hankalaa oikeaa laukkaa. Vake nosti kuuliaisesti halutun laukan, ja vaikka vauhti hiipuikin, onnistuttiin pysymään oikeassa laukassa juuri ja juuri voltin alkupisteeseen saakka. Voltilla sitten sain taas aktivoida laukkaa eteen, ja samalla piti yrittää estää Vaken sisään puskemista ja voltin pienentämistä. Paluu uralle vastalaukassa oli aika työlästä tuuppausta, ja Vake pääsikin aina putoamaan raville juuri kun ura oli saavutettu. Ohjeena oli olla tökkimästä pohkeella tai tuuppaamasta istunnalla eteen, ja sen sijaan uran lähestyessä piti kannustaa maiskutuksella laukkaa jatkumaan vielä eteenpäin. Maiskutusta vahvemmat avut nimittäin saivat Vaken vain aloittamaan hännän pyörityksen ja samalla vaihtoon valmistautumisen. Näillä ohjeilla päästiinkin uralle energisemmällä ja vähemmän jarruttavalla laukalla, vaikka uraa pitkin laukka ei sitten enää pitkälle säilynytkään.

Vasemmassa laukassa kuvio oli periaatteessa helpompi. Vake kuitenkin lähti vastalaukassa kaatumaan lapa edellä oikealle niin vahvasti, että oli jo sotkeutua omiin jalkoihinsa. Minun piti taas rauhoittaa omaa kroppaani ja olla heilumatta ja tuuppaamatta laukan mukana. Kummasti meno sitten tasapainottui, kun keskityin istumaan satulassa kuin tatti hevosta häiritsemättä. Maiskutuksella rohkaisin Vakea eteen, mutta muuten annoin sille rauhan tehtävän suorittamiseen. Näin sitten laukattiin onnistuneesti kuvion läpi ihan hyvässä tasapainossa pysyen ja ilman oikealle lavalle kaatumista, vaikka pyöreys laukasta jäikin vielä uupumaan.

Olin tyytyväinen menoomme tänään. Ravityöskentely oli varsin toimivaa, ja raviväistöt oikealle sujuivat aivan erityisen hienosti. Kuvittelisin, että nyt oli ponissa jotenkin enemmän energiaa kuin viimeksi. Myös vaikeamman suunnan tehtävissä eli väistöissä vasemmalle ja oikeassa vastalaukassa tapahtui pieniä parannuksia, kun korjasin ratsastusta ohjeiden mukaisesti. Laukassa noin ylipäänsä voisi auttaa yliratsastamisen välttäminen, niin etten suoranaisesti hätistele Vakea pois tasapainosta.

Vähän pitkänä, vähän poissaolevana

Keskiviikkona meillä oli Vaken kanssa Pian estevalmennus. En ollut itse mitenkään parhaassa mahdollisessa mielentilassa tiukkoihin estetreeneihin, sillä keskittyminen käsillä oleviin asioihin oli yllättävistä muun elämän tapahtumista johtuen tänään onnettoman huonoa. Naureskelinkin vähän etukäteen, että mitähän ratsastuksesta mahtaa tulla, kun sattui nyt tällainen tilanne päälle. Ensimmäisenä unohdinkin laittaa kannukset jalkaan, mutta kävin hakemassa ne vielä tallista, ja sen jälkeen osasin ihme kyllä jopa ratsastaa aina oikealle esteelle.

Tänään kiinnitettiin huomiota erityisesti tilankäyttöön, eli kulmiin ja päätyihin ratsastamiseen. Aloitimme tehtävällä, jossa ylitimme lävistäjäesteitä (kavaletti, pysty ja okseri) kulmaa kohti, ratsastimme aina esteen jälkeen suoraan kulmaa kohti ja pysäytimme hevosen sinne. Näin pyrittiin kitkemään kaarteiden oikomista esteiden jälkeen, mikä on erityisesti Vaken pahe. Äkkiä Vake hoksasikin jutun juonen, ja jarrutti ja pysähtyi käytännössä ihan itsekseen. Kulmaa kohti ratsastaminen ilman kaartamisaikeita kuitenkin aiheutti sen, että laukat jäivät lävistäjäesteillä vaihtumatta, mikä ei yleensä ole ongelmamme.

Pysähdykset kulmissa jätettiin sitten pois, mutta edelleen oli tarkoitus ratsastaa huolellisesti suoraan ja oikomatta esteiden jälkeen. Hyppäsimme lyhyempinä pätkinä radan osia ja sitten kokonaisen pitkän radan. Tehtäviin kuului yksittäisten lävistäjähyppyjen lisäksi noin 21 metrin ja 23 metrin suorat linjat, kaareva linja sekä pieni innarisarja. Estekorkeus oli pääsääntöisesti noin 80 senttiä. Vakella oli ensin pieniä käynnistymisvaikeuksia, sillä edelleenkin se taisi odottaa pysähtymiskäskyjä esteiden jälkeen, ja huolellisemmat, oikomattomat kaarteet valitettavasti vähän söivät energiaa. Periaatteessa laukka oli ihan ok, mutta viimeinen imu estettä kohti ehkä puuttui, joten paikat jäivät helposti hieman kauas, ja kaukaa lähtevissä hypyissä Vake pääsi venymään turhan pitkäksi ja matalaksi. Erityisesti tämä pitkäksi pääseminen näkyi kokopitkällä 11 esteen radalla. Päästiin silti ihan asiallisesti kaikkien esteiden yli, eli ei ollut mitään kohtuutonta köntystelyä, ja loppua kohti poni myös syttyi laukkaamaan terävämmin. Vähän enemmän Vake olisi kuitenkin saanut olla takaosansa päällä ja pohkeen edessä, eikä niin, että ajoin vaan koko ajan ponia pidemmäksi eteen. Laukan sujuvuudesta kertoo se, että 23 metrin linja meni kuudella askeleella eikä tehnyt edes tiukkaa. Ehkä parhaiten sujui aivan lopuksi hyppäämämme lyhyempi pätkä esteillä 2-6. Tässä vaiheessa tuntia Vakella oli jo mukava energia, ja viiden esteen mittaisella pätkällä paketti pysyi paremmin kasassa ilman kovin pitkäksi venymistä.

Lähtökohdat huomioon ottaen selvittiin kuitenkin ihan hyvin. En ollut itse tänään parhaimmillani, mikä näkyi joissakin asioissa, mutta silti sujui ihan asiallisesti. Onhan se positiivista, että hyppääminen sujuu myös pienten henkisten häiriötekijöiden alaisena kohtalaisen hyvin ja ongelmitta.

Vakauta itsesi, vakauta hevonen

Maanantain tunnille sain Hiliman. Ohjelmassa oli suurimmaksi koulua, mutta lopuksi mentiin myös puomitehtävää laukassa. Hilima oli aika hösö ja hötky jo tallissa, joten tunti lähti ihan väärällä jalalla liikkeelle. Parilla edellisellä kerralla Hilima on ollut alkutunnista ihanan rauhallinen ja kuuliainen, mutta nyt ei.

Käyntityöstä ei tullut oikein mitään, kun Hilimalla oli niin kauhea kiire. Ravikin oli kiireistä kipitystä, eikä tuntuma päässyt kevenemään eikä pehmenemään. Kun ei Hilima ole pyöreä, niin eipä se silloin taivukaan yhtään. Ohjeena Hiliman ratsastukseen oli erittäin vakaa ja muuttumaton tuntuma, joka asettaa hevoselle raamit ja pitää vähän vastaan, jos se yrittää pullikoida. Hilima havainnollistikin oikein hyvin, kuinka minulla tahtoo tuntuma elää ihan liikaa. Sellaisen tuntuman kanssa ei Hilima sitten oikein tiedä, miten päin olla, ja sen ratkaisu kaikkeen epämääräisyyteen on tietenkin vauhdin lisääminen ja tahdin kiihdyttäminen. Samoin istuntaan haluttiin paljon lisää vakautta ja pitoa, jotta myös hevonen jäisi siihen alle tasapainoon eikä lähtisi karkuun. Ei keikkumista, heilumista, kallistelua eikä ainakaan ylimukautumista liikkeeseen, vaan keskivartalo aivan lankuksi ja siitä ei livetä.

Teimme käynnissä ja ravissa pohkeenväistöjä pitkän sivun suuntaista linjaa pitkin hieman uran sisäpuolella. Oikeassa kierroksessa väistötehtävä meni aivan höpöksi, sillä Hilimalla oli tässä vaiheessa niin kauhea kiire. Yritin olla jämäkkä, ja tuntuma olikin sitten aika vahva jottei Hilima juossut aivan omille teilleen. Ei tämä oikein tuntunut toimivalta lähestymistavalta. Lyhyen vapaan käynnin jälkeen ja suunnan vaihtuessa jokin kuitenkin muuttui. Vasemmassa kierroksessa Hilima rauhoittui ravaamaan alta juoksematta, ja tuntumaan tuli pehmeyttä molemmin puolin. Jos en ollut tarkkana, niin vauhti lähti vaivihkaa kiihtymään, mutta suurimmaksi osaksi Hilima pysyi näpeissä ja pyöreällä niskalla. Nyt tosiaan tuntuma ei ollut enää vahva ja kova, vaan siinä oli vähän elastisuuttakin. Kun tällaisesta asetelmasta päästiin tekemään väistöä, niin loiva poikitus onnistui jopa ihan asiallisesti.

Hetkellisen rauhan jälkeen Hilima alkoi taas lopputunnista tohottaa, kun mukaan tuli laukkaa ja PUOMEJA. Työstimme kuin vuorollamme ensin laukkaa kuntoon ympyrällä, ja sitten käytiin puomitehtävän pariin. Pääty-ympyrälle oli asetettu neljä puomia yksi kullekin neljännekselle, ja näiden yli piti laukata ottaen jokaiseen väliin sama askelmäärä (4 tai 5). Ennen puomeille suuntaamista Hilima pysyi vielä hanskassa jotenkuten, vaikka mentiinkin sisälavalle puskien ja ulko-ohjan varassa roikkuen. Puomeilla rytmin kanssa oli ensin hakemista, eli osaan väleistä tuli neljä ja osaan viisi laukkaa, ja Hilima oli aika tohinoissaan. Viisi laukkaa oli järkevämpi ratkaisu tämän hevosen kanssa, ja lopulta onnistuttiinkin vasemmassa laukassa menemään ympyrää hetki rytmissä ja tasaisilla askelmäärillä.

Oikeassa laukassa ei sitten ollut ollenkaan niin helppoa. Oikea kierros oli meille näköjään kaikessa ongelma tänään. Rytmi ei löytynyt alkuunkaan, ja kun yritin laajentaa kaarrosta ympyrän avoimella sivulla mahduttaakseni viidennen askeleen mukaan, luikahtikin Hilima puomin ohi, ja törmäsi hieman kavaletin jalkaan. Tämän jälkeen se olikin aivan tiloissa ja alkoi loikkia puomien yli vähän miten sattuu. Otettiin pieni tuumaustauko käynnissä tilanteen nollaamiseksi, ja sitten aloitettiin tehtävä ravissa. Kun puomit ylittyivät ravissa rauhallisesti, palattiin vielä laukkaan, ja saatiin vähän asiallisempi kierros laukassa. Yritin olla itse mahdollisimman vakaa ja rauhallinen, ja se onnistui siinä määrin, että Hilimakin malttoi nyt laukata puomien yli kiihtymättä aivan sataan.

Olipa hankalaa vähän kaikki. Minulla on epäilykseni, että Hilima jostain syystä ottaa ahtaassa maneesissa enemmän ylikierroksia kuin ulkona kentällä, koska meidän maneesikertamme näköjään aina menevät höpöksi. Hiliman kaltainen hevonen vaatisi vaan niin paljon jämäkkyyttä istuntaan, jotta se pysyisi koko ajan kasassa ja ratsastajan "kanssa". Siinäpä ne omat epävakaudet ja puutteellinen istunnan pito paljastuvat.

Hyvän mielen lenkki

Tämän sunnuntain maastoon lähdimme neljän ratsukon joukkiolla. Tällä kertaa ei siis Vake joutunut missään vaiheessa vetohevoseksi vaan se sai kulkea viimeisenä koko matkan, ja tähän järjestelyyn poni olikin tyytyväinen. Teimme lenkin Hangaksentietä pitkin aloittaen, sitten kiertelimme muutaman mutkan kankailla ja lopuksi tulimme lentokentän reittiä pois.

Pidempi laukkapätkä otettiin heti alkumatkasta Hangaksentiellä. Tie oli sen verran sateiden pehmittämä, että sen reunaa myöten oli oikein hyvä laukata. Hyvällä pohjalla Vaken askel lähtikin venymään aika mukavasti edellä menijöiden kiristäessä vauhtia. Reippaiden alkulaukkojen jälkeen kävelimme rennosti metsäpoluilla ja poikkesimme lyhyesti hiekkakuopalla. Paluumatkalla otettiin myös reipasta ravia, ja silminnäkijähavaintojen mukaan Vake esittikin oikein lennokasta askellusta yrittäessään pysyä mutkaisella polulla kavereiden perässä.

Aivan loppumatkasta otimme vielä oikoreitin peltojen ja puskien halki niin, ettei tarvinnut ratsastaa enää tietä pitkin ollenkaan. Oikoreitti oli ihan kätevä, tosin jouduimme loikkimaan ensin yhden ja sitten vielä toisenkin pienen ojan yli. Jälkimmäinen näistä olikin vähän jännittävä, sillä siinä jouduttiin hyppäämään tien penkereeltä jyrkästi alas pellolle. Siinä ei auttanut jäädä liian pitkäksi aikaa miettimään, vaan reippaasti vain menoksi ja hyvinhän se loikka Vakelta sujuikin.

Tämä oli tosi kiva maasto. Reitti oli mukavan rauhaisa ja Vake oli kavereiden perässä rennolla mielellä. Päiväkin oli kaunis, ja saimme nauttia kenties viimeisestä sulan maan maastosta tälle vuodelle.

Eteen, vielä enemmän eteen

Perjantaina menimme Vaken kanssa Artsin valmennuksessa. Viime viikolla jäi koulutreenit tekemättä Vaken kanssa, eikä poni ollutkaan alussa kovin notkea ja vastaanottavainen. Kävimme verryttelyssä ohjatusti läpi ravin ja laukan, ja Artsi halusi Vaken liikkumiseen vielä parempaa energiaa sekä askeleeseen lisää pituutta. Periaatteessa Vake kyllä lähti nyökkäämään niskasta, mutta meno oli hieman vaisua ja tasapaksua. En siis saanut jäädä matkustelemaan enkä varsinkaan tasaisesti puristamaan, vaan napakoilla, lyhyillä pohjeavuilla piti herätellä Vake työskentelemään aktiivisemmin. Selän ja takaosan herättely töihin oli tietysti se, mitä kautta muotokin parani ja tuntuma muuttui vähemmän puisevaksi. Laukkaa ratsastimme pääty-ympyröillä, enkä saanut kummassakaan suunnassa laukkaa rullaamaan tarpeeksi eteen. Eipä se Vake sitten lähtenyt myötäämäänkään, vaan laukkasi sitkeästi nenä pitkällä.

Aloimme sitten ratsastaa harjoitusravissa tehtävää, johon kuului suora linja muutaman metrin pituushalkaisijan sivussa. Tämän linjan aikana haettiin asetus ulos seinää kohti, ja ennen kulmaan tuloa suoristettiin ja vaihdettiin myötäasetukseen. Aloitimme oikeassa kierroksessa, ja muutaman kierroksen jälkeen linjalle lisättiin vastalaukan nosto. Vasta-asetuksen aikana meinasi tulla helposti pientä kiemurtelua, ja ratsastus eteen oli tietenkin korjaus tähän. Sain Vaken asettumaan vasemmalle ihan asiallisesti ja pyöreällä niskalla, mutta asetusta vaihtaessa tuntuma olisi voinut säilyä paremminkin. Jälleen siis Vake olisi saanut pyrkiä enemmän eteenpäin, jottei tuntumaan olisi tullut tällaista tyhjyyden hetkeä. Laukannostoissa Vake oli hidas ja yritti karata sivulle, joten nostoa kohti piti tulla mahdollisimman reipasta ravia. Iso osa ongelmaa oli ehkä se, että laukan nostaminen oli minulla jotenkin aivan hakusessa, enkä saanut ajoitettua apuja oikein.

Vasemmassa kierroksessa tehtiin ensin samaa tehtävää, mutta vastalaukkaa jatkettiin sitten vielä kulman läpi lyhyelle sivulle. Vakelle tämä oli tietenkin se vaikeampi vastalaukkasuunta, ja meillä tavoitteena olikin laukassa pysyminen lyhyen sivun keskipisteeseen asti. Toki kulmaa loivennettiin aika reilusti, niin että kaarros alkoi jo hyvissä ajoin ennen maneesin päätyä. Kovin sujuvia vastalaukkakaarroksia en onnistunut ratsastamaan, sillä Vake jarrutti ja hidastui päätyä kohti hyvin sitkeästi. Pohkeilla ei auttanut patistella, sillä se olisi johtanut vain laukanvaihtoon. Aika väkinäisesti sain tuupattua Vaken laukassa nipin napin ”kulman” yli ennen raviin putoamista, mutta se oli nyt paras mihin pystyttiin.

Lopuksi ratsastimme tehtävää vielä vasemmassa kierroksessa nostaen suoralle linjalle myötälaukan ja kääntäen tästä noin 15 metrin voltin. Hitailuongelmat jatkuivat laukassa edelleen, vaikka ravissa sainkin Vaken aktivoitua ihan hyvään menoon vastalaukkatehtävän heräteltyä ja viriteltyä sitä sähköisempään mielentilaan. Vasen laukka nousi lötkösti, ja voltille kääntyessä rytmi meni entistä huonommaksi. Sainkin sitten ohjeeksi nostaa laukan suoralla linjalla jo selvästi aikaisemmin, jotta ehdin ratsastaa ensin kunnolla eteenpäin suoralla osuudella ja saada laukan kuntoon ennen voltille kääntymistä. Tämä olikin toimiva lähestymistapa, ja kun ensin lennätin Vakea tarpeeksi eteen suoralla linjalla rullasi laukka voltin ensimmäisellä puoliskolla aivan itsekseen ja puskematta. Voltin sivutessa pitkän sivun uraa otettiin taas uudestaan pari askelta terävästi suoraan eteen, ennen kuin kaarrettiin taas voltin toiselle puolikkaalle hyvällä energialla. Tällä tavoin ei eteen joutunut patistelemaan kaarroksissa, vaan niiden aikana saattoi keskittyä kääntämiseen ja taivuttamiseen sekä esiin saadun energian keräämiseen kuolaintuntumalle. Tällä taktiikalla pari viimeistä tehtäväkierrosta onnistuivat jo aivan eri malliin kuin tunnin aikaisemmat laukkapätkät, sillä laukkaan tuli viimeinkin aitoa energiaa ja sitä myötä pyöreyttä niskaan. Näin päästiin loppujen lopuksi päättämään tunti onnistuneisiin suorituksiin, ja sain samalla tuntumaa siitä, millaista laukka voisi parhaimmillaan olla.

Lopputunnin onnistumiset myötälaukan osalta nostivat tunnin onnistumisprosenttia, ja tulihan siellä ravissakin joitain asiallisia pätkiä sitten kun sain Vaken hieman heräämään. Tänään pääsanomana olikin riittävä eteenratsastus, sillä unohduin itsekin humputtelemaan laiskaa mummoravia kuvitellen sen muka riittäväksi. Tarmokkuutta ja aktiivisuutta on ihan tosissaan vaadittava, jottei jäädä aina vain tasapaksumoodiin. Laukassa tämä oikein korostuu, koska siinä ei ole toivoakaan saada Vakea kuolaimelle ennen kuin energiaa on ihan oikeasti. Myös laukannostoihin energiaa olisi kaivattu kovasti lisää, ja vastalaukka oli tietysti ääriesimerkki hyytymisestä. Meno sentään parani loppua kohti vähän kaikilta osin, kun terästäydyin ratsastamaan tehokkaammin ja Vakekin tuli sen myötä vähän vikkelämmäksi reaktioissaan.

Ketterästi jumppatehtävillä

Tällä viikolla päästiin Vaken kanssa Pian estetreeneihin. Ohjelmassa oli tekniikka- ja jumppatehtäviä, ja esteet pysyivät tänään alle 80 sentin.

Itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen aloitimme ensimmäisestä jumppatehtävästä, eli puomin, pikkuesteen ja kavaletin rykelmästä, joka sijaitsi vinottain kulman kohdalla. Lähestyminen tapahtui oikeassa laukassa lyhyeltä sivulta. Vaken laukkaan löytyi alusta alkaen oikein mukava menovaihde, joten tehtävälle päästiin sopivalla energialla. Tehtävälle kaartaessa Vake pääsi kuitenkin hieman puskemaan oikealle, ja tätä estellessäni kaarroksesta tuli aavistuksen töksähtävä. Kun yritin pyöristää kaarretta en enää saanutkaan askelta osumaan puomille oikein, joten päädyin pitämään tien alkuperäisenä ja ottamaan oikean pohkeen tehokkaammin käyttöön, jottei puomien ylitys luisunut niin pahasti oikeaa reunaa kohti. Hyppäsimme vielä vastaavanlaisella tiellä toisessa päädyssä olevaa okseria, jolle tultiin lyhyeltä sivulta vasemmassa laukassa. Tämä kaarros oli jotenkin sutjakampi, ja sain Vaken pysymään vähän paremmin sisäpohkeen ja ulko-ohjan välissä.

Tutustuimme vielä loppuihin esteisiin hyppäämällä lävistäjillä olevat sarjat kahdeksikkona. Toisella lävistäjällä oli innarisarja maapuomeilla, ja toisella lävistäjällä yhden laukan pysty-pysty-sarja. Vake venyi näihin väleihin näppärästi, kun yhden laukan väli ei ollutkaan kuin 6 metriä.

Tehtävät yhdistettiin radaksi, jossa kultakin lävistäjäsarjalta kaarrettiin seuraavan päädyn kulmaesteelle ja tästä taas lävistäjälle. Ensimmäisellä kierroksella varmistelin vielä vähän liikaa eteen, ja Vake oli sarjoilla jopa liiankin kiireinen. Pääsimme kuitenkin varsin asiallisesti tehtävältä toiselle, vaikka ne tulivat kaarteista nopeasti vastaan, ja Vaken energia säilyi ihanasti koko radan ajan. Kokonaisuudessaan oli oikein näppärää menoa. Tulimme vielä toisen kierroksen samaa rataa, jota varten sain ohjeeksi jäädä vähän paremmin odottavalle kannalle, eli istua kaikessa rauhassa kyydissä laukan rullatessa itsekseen eteenpäin. Laukkaa voisi ajatella ratsastavansa vähän enemmän takaosan päälle, eikä koko ajan vain enemmän ja pidemmäksi eteenpäin. Ratsastinkin tämän kierroksen maltillisemmin, ja hyvin selvisimme tehtävistä, vaikka maltoin höllätä kaasupoljinta. Pari ponnistuspaikkaa meni vähän lähelle, mutta energia säilyi.

Lopuksi saimme laukkailla vielä vähän helpomman radan, jossa esteet tultiin järjestyksessä kulmaokseri, kulmajumppasarja, innari lävistäjällä ja yhden laukan sarja lävistäjällä. Tämä pätkä meni todella sujuvasti, mutta silti maltilla, ja sain ratsastettua kaikille esteille oikein hyvät, tasapainoiset kaarteet. Näin kivaan suoritukseen olikin oikein hyvä päättää tunti. Kehuja tuli tänään reippaasta ja terävästä etenemisestä, mutta parannettavaa meillä on vielä kaarteiden ratsastuksessa, jottei tule oikomista ja puskemista ja maneesista häviä tarpeettomasti metrejä. Tämänkaltaiset kaarrostehtävät ovat meille juuri paikallaan, ja jumppailu pienillä sarjoilla teki varmasti hyvää Vakelle.

Iso roikale ratsuna eli virkistävää vaihtelua

Maanantaina oli koulutunti ja yllätysratsuna Hemppa. Tämäpä olikin minulle ensimmäinen kerta Hempalla tunnilla, vaikka sen selässä olin sentään pari kertaa aikaisemminkin käynyt (viimeksi eilen lainatessani sitä ratsuksi palkintojenjakoon ja kunniakierrokselle). Olin hyvilläni isosta puoliveriratsusta, joka haastaisi minut pois mukavuusalueelta, ja toivoinkin erityisesti istuntaan keskittyvää tuntia.

Saimme ensin tutustua hevosiin hetken aikaa käynnissä. Hemppa yritti ensin vastustella aivan kevyttäkin tuntumaa jumittelemalla ja poikittamalla, mutta uskoi kuitenkin pohjetta ja lähti suosiolla kävelemään eteen tuntumaa kohti. Käynnissä se loksahtikin helposti pyöreäksi, ja käynti tuntui työntävän hyvällä askeleella eteenpäin. Raviin siirtyessä letkeä eteneminen tyssäsi, ja Hemppa muuttui hirveksi. Ope kehotti käväisemään aina käynnissä hakemassa hevosen ohjan ja pohkeen väliin, mikäli se ravissa katosi tuntumalta. Niinpä tein heti verryttelyn aikana paljon ravi-käynti-siirtymisiä, sillä pyöreys aina ennen pitkää katosi ravissa. Erityisesti sain kiinnittää huomiota kyynärkulmaan ja olkavarsien jämäköittämiseen vartalon viereen, jotta tuntuma olisi pysynyt vakaana ja jämäkkänä mutta joustavana. Käynnissä tämä onnistui hyvin, mutta ravissa istunta pääsi tältäkin osin retkahtamaan. Ope muistutti, että tuntuman tulee olla vakaa ja napakka, mutta samalla sen tulee kuitenkin joustaa sopivassa määrin, sillä ohjan ollessa liian kova "seinä" hevonen alkaa vain vastustaa. Suorilla käsivarsilla tällainen jousto ei vain voi toteutua.

Verryttelyn jälkeen tunti jatkui samojen teemojen parissa ratsastaen siirtymisiä harjoitusravista käyntiin. Siirtymiset tehtiin pitkien sivujen lopussa kulman jarruttavaa vaikutusta hyödyntäen. Harjoitusravissa sain istuntaan oikeastaan jämäkämmän otteen kuin keventäessä, mutta edelleen sain olla tosi tarkkana kyynärkulman kanssa. Hempan ravi oli tietenkin vähän suurempaa kuin mihin olen tottunut, ja lähdin myötäämään sitä liikaa selästä ja keskivartalosta. Ohjeena olikin sitten "tönkköyttää" kroppaa ja antaa istunnan mennä liikkeen mukana enemmän ylös ja alas, ei eteen ja taakse. Pikkuhiljaa tuli ravissa parempia pätkiä myös Hempan liikkumisen osalta. Ravista käyntiin päästiin ihan asiallisillakin siirtymisillä, jopa pyöreän niskan säilyttäen. Kokeilin käyntiin siirtymisissä kevyttä polvilla puristamista, ja Hemppa tuntui reagoivan tähän hyvin. Pahaa ohjan vastustelua ei siirtymisissä tullut, kun jarrutukseen ei tarvinnut niin paljon kättä.

Vaatimustaso kasvoi, ja seuraavaksi vuorossa oli siirtymisiä laukasta käyntiin pitkältä sivulta kulmaan tullessa. Jarrutuksen helpottamiseksi siirtymiseen tultiin vastalaukassa, joka nostettiin pitkän sivun alkupuolella. Toisella maneesin puoliskolla saatiin hengähtää myötälaukassa ympyröillä. Vastalaukan nostaminen oli aluksi kovin hankalaa, kun ei Hemppa lähtenyt avuistani oikein mihinkään. Tässä oli selvä kommunikaatio-ongelma. Myötälaukka sentään nousi helpommin, mutta ei sekään pyörinyt tarpeeksi energisenä, joten Hemppa liikkui pitkänä ja vetelänä. Laukan edetessä muutenkin huonosti jarrutti kulma laukasta käyntiin aika tehokkaasti. Välillä nousi väärä laukka, mutta vastalaukan nostaminenkin sentään onnistui joitakin kertoja.

Laukkatehtävät sujuivat paljon paremmin oikeaan kierrokseen, sillä nyt Hemppa viimeinkin heräsi kunnolla. Laukkaan tuli aivan erilaista energiaa ja letkeyttä, ja nyt olikin helppoa ratsastaa hevonen pyöreäksi, kun laukka pyöri vahvasti eteenpäin. Asiaa! Vastalaukkakin oli paljon energisempää eikä samanlaista mökellystä kuin toiseen suuntaan. Hempan herkistyessä tuli kyllä pieniä ongelmia nostojen kanssa, sillä nyt alkoi esiintyä poikittelua ja ennakointia, joten sekä myötä- että vastalaukka nousivat välillä vääränä. Paremman eteenpäinpyrkimyksen kanssa myös siirtyminen käyntiin kävi haastavammaksi. Hemppa kyllä tuli muutaman raviaskeleen kautta käyntiin asti eikä jäänyt juoksemaan, mutta siirtymisessä se kiskoi itsensä pitkäksi ja kuskin hyvin tehokkaasti irti satulasta. Siirtyminen oli siis aina vaivalloinen nyökähdys, jossa istunta ei vaan pitänyt kutiaan. Yritin nojata oikein sitkeästi taakse ja vielä enemmän taakse, mutta kokonaan en saanut satulasta irtoamista estettyä.

Loppuraveissa näkyi mukavasti Hempan herääminen kunnolla liikkeelle. Alkutunnin ravityöskentelyyn verrattuna meno oli aivan erilaista, sillä nyt askeleessa oli selvästi enemmän ilmavuutta, energiaa ja joustoa. Takaosan käynnistyttyä löytyi tietysti tuntuma ja pyöreyskin varsin helposti, joten nyt pääsin nauttimaan letkeästä liikkumisesta. Tällä lailla liikkuessaan Hemppa oli kyllä oikein mukava, ja tunnista jäi hyvä maku. Haasteita riitti erityisesti istunnan kanssa, ja tunti haastoi juuri sopivasti pois tutusta ja turvallisesta, mutta en ollut totaalisen hukassa ihan koko aikaa vaan Hemppa tarjosi monia hyviäkin pätkiä. Onhan siinä oma viehätyksensä ratsastaa välillä vähän laadukkaammallakin hevosella, joten mikä ettei menisin Hempalla koulutunnilla uudestaankin.

Riittävän lähelle ihanneaikaa

Estekisat jatkuivat sunnuntaiaamuna, jolloin ratsunani oli Vake 70 ja 80 sentin luokissa. Myös näissä luokissa oli käytössä ihanneaika-arvostelu, ja tavoitetempona 300 m/min. Rata oli nyt yhdeksän esteen mittainen ja sisälsi sarjan. Tavoitteenani oli päästä ainakin jälkimmäisessä luokassa tarkasti ihanneaikaan, kun taas ensimmäinen rata sai olla vielä vähän testailua.

Verryttely sujui asiallisesti, vaikka siellä olikin taas ajoittain melko ruuhkaista. Koleana ja tuulisena päivänä Vake alkoi syttyä hyppäämisestä ihan mukavasti, eli liikkumiseen löytyi hyvää kipinää. Oman vuoron lähestyessä pääsimme maneesiin odottelemaan ja katselemaan paikkoja. Sarja oli ainoa este, joka Vakelle oli tarpeellista esitellä. Saimme lähtömerkin seuraavan ratsukon saavuttua sisälle seuraksemme, ja Vake lähti napakasti liikkeelle. Ensimmäiselle esteelle lähestyessä se pääsi oikaisemaan aika pahasti, mistä johtuen ponnistuspaikan katsominen meni pieleen. Sama ilmiö toistui vielä kakkosesteellä, eli en jättänyt kaarteeseen riittävää oikaisuvaraa ja ponin kurvailu lapa edellä sotki lähestymistä. Näiden sähläämisten jälkeen rytmi sitten vihdoin löytyi kunnolla, ja rata lähti etenemään mukavasti. Vake liikkui oikein kivasti omalla imulla. 17 metrin linjat mentiin maltilla eli viidellä laukalla, mutta sarjaa edeltävässä kaarteessa piti painaa kaasua, jottei väli olisi jäänyt pitkäksi. Selvitimme sarjan hyvin, ja sen jälkeen loppurata olikin rentoa ajelua. Tässä vaiheessa jo muistin, että voisi vähän hidastellakin, jottei ihanneaika alittuisi kovin pahasti. Maaliin tultiin puhtaasti, ja pienten alkusähläysten jälkeen tästä tulikin oikein asiallinen rata.

Kuten vähän aavistelin, ihanneaika alittui eli olimme noin 3,3 sekuntia liian nopeita. Tällä ajalla ei kuitenkaan tullut vielä aikavirhepisteitä. En uskonut tällä ajalla ihan sijoittuvan, mutta toisin kävi, sillä luokassa oli vain kolme virhepisteetöntä suoritusta. Nappasimme näin ollen Vaken kanssa kolmannen sijan ja pääsimme palkintojenjakoon. Hyvä aloitus päivälle, mutta toisella radalla oli tietenkin tavoitteena päästä vielä lähemmäs ihanneaikaa.



Luokkien välissä oli vähän taukoa, joten Vake ehti käväistä tallissa. Sen jälkeen tehtiin todellinen pikaverkka eli uudelleen herättely, pari hyppyä ja heti vaan radalle. Toisella radalla Vakella ei ollut enää samanlaista kipinää, mutta se eteni kuitenkin riittävällä energialla. Pahimmat oikomiskurvailutkin jäivät nyt pois, ja keskityinkin ratsastamaan tällä kertaa paremmat tiet ykkös- ja kakkosesteille. Ykköselle tultiinkin nyt oikein hyvin, mutta kakkosella jäätiin hieman kauas ja hyppy oli vähän laaka. Puomi kolahti, mutta pysyi ylhäällä. Kolmosesteelle tullessa en sitten ollutkaan yhtä tarkkana, joten Vake pääsi oikaisemaan eikä ei tultu aivan suoraan ja keskelle estettä. Tämä aiheutti miniaskeleen, mutta pieneksi jääneen hypyn jälkeen ainakin mahduttiin 17 metrin linjalle hyvin viidellä laukalla. Sarjaa varten lennätin Vakea taas hieman enemmän eteen, ja sarja ylittyikin hienosti. Kisamittaisesta yhden laukan sarjavälistä suoriutuminen näin sujuvasti on aina iso plussa. Loppuradan esteet hypeltiin rennolla mielellä ja tasaisessa rytmissä. Vake oli etenkin radan loppupuolella hieman eteen ratsastettava, mutta tekeminen tuntui edelleen helpolta. Puhtaalla suorituksella tultiin taas maaliin, ja olin tyytyväinen tähänkin rataan.

Mielestäni sain 80 sentin radalla oikomista paremmin kuriin ja tempokin tuntui hieman hitaammalta, joten kuvittelin aikaa vierähtäneen joitakin sekunteja enemmän kuin ensimmäisellä radalla. Tässä arvioni meni kuitenkin vikaan, sillä aika osui vain noin 0,3 sekuntia lähemmäs ihanneaikaa ja oltiin siis edelleen kolmisen sekuntia liian nopeita. Ilmeisesti hämäännyin siitä, että Vakella ei ollut nyt yhtä hyvää kipinää kuin ekalla radalla, eli syntyi virheellinen hitauden vaikutelma. Tätä hitaammassa tempossa en kyllä olisi rataa halunnut ratsastaa, mutta muutaman lisäsekunnin olisi hyvinkin voinut hankkia huolellisemmalla kaarteiden ratsastuksella. Edelleen nimittäin oiottiin kulmia ja kaarteita jonkin verran. Kolmea sekuntia vastaava matka on vain noin 15 metriä, ja tällaisen metrimäärän olisin saanut helposti rataan lisättyä ratsastamalla paremmin reunoja pitkin. Sen verran perfektionisti olen, että vähän harmitti jäädä "näin kauas" ihanneajasta, koska täsmällisemminkin olen osannut ratsastaa. Ilman virhepisteitä kuitenkin taas selvittiin sekä esteiden että ajan osalta, ja myös tässä luokassa aika riitti sijoitukseen, eli tällä kertaa neljänteen sijaan. Pakkohan sitä on olla tyytyväinen tämän päivän ratoihin, vaikka ehkä vielä marginaalisesti paremminkin olisi voinut mennä. Kyllä nämä ihanneaikaluokat ovat aika selkeästi minun ja Vaken juttu.

Videoista kiitos Noralle ja Katariinalle!

Kiva kisarata Aasialla

Tallinmäen estekisat olivat tällä kertaa kaksipäiväiset, sillä lauantaina maneesissa hypättiin pienimmät luokat ja sunnuntaina isommat luokat. Ensimmäisen kisapäivän ratsuni oli Aasia, jonka kanssa menimme tällä kertaa 60 sentin luokan. Käytössä oli ihanneaika-arvostelu tavoitetempolla 300 m/min, minkä kuvittelin olevan kohtalaisen sopiva tempo Aasialla ratsastettavaksi. Hitaammin sillä ei ainakaan pysty menemään, mutta 300 m/min kuulosti jo suhteellisen realistiselta. Päätavoite oli kuitenkin ajasta riippumatta sujuva ja asiallinen rata.

Ratapiirros.

Verryttelyssä oli pientä hässäkkää, kun kentällä oli ratsukoita ruuhkaksi asti ja osa hevosista hieman kierroksillakin. Aasia käyttäytyi kuitenkin oikein nätisti, vaikka jarruista piti jossain vaiheessa käydä pientä keskustelua. Verryttelyesteet ylittyivät ilman ongelmia, ei aina täydellisestä paikasta, mutta koko ajan oli meininki mennä yli.

Maneesissa omaa vuoroa odottaessa kävimme tutkimassa huolellisesti nelosesteen, joka oli sininen lankkupysty aivan kiinni seinässä. Perinteisesti sininen on ollut Aasialle se hankalin väri, joten arvioin tämän olevan radan tuijoteltavin este. Ykkösesteelle oli vähän hankala lähestyä, sillä esteet muodostivat maneesiin sellaisen sumpun, että luontevimmalta tuntuvalle lähestymisreitille pystyi nostamaan laukan vain melko lyhyeltä matkalta. Toinen vaihtoehto olisi ollut laukata pidemmästi uraa pitkin ja lähestyä esteelle oikeassa laukassa tiellä, joka houkutteli liiramaan vasemmalta ohi. Aasian kanssa katsoin ensin mainitun tien paremmaksi vaihtoehdoksi, ja laukka käynnistyikin ongelmitta niin, että ykköselle saatiin ajoissa rytmi kuntoon. Esteen jälkeen jouduin korjailemaan myötälaukkaan ravin kautta, mutta sehän vain söi sopivasti sekunteja. Kakkosesteelle tultiin reippaasti, mutta ponnistuspaikka taisi olla melko kaukana ja ehkä hyppy lähti myös hieman vinosta. Kaviot eivät nousseet aivan tarpeeksi, joten puomi tuli kevyellä kosketuksella alas.

Pudotuksen jälkeen matka jatkui sujuvasti, ja sininen lankkupysty ylittyi oikein komeasti ilman pienintäkään epäröintiä. Sen sijaan kuutosesteelle tullessa Aasia lähti liiraamaan hieman oikealle, mutta sain ratsastettua sen esteen yli ilman suurempia vaikeuksia. Esteen takana näkyvä katsomokulma ilmeisesti oli se, mikä aiheutti pientä epäröintiä. Viimeinen linja esteillä 7-8 oli oikein sujuva, ja niin olimmekin jo maalissa.

Olin oikein tyytyväinen, kun kisarata meni näin sujuvasti ja ongelmitta. Puomin pudotus oli hyvin mitätön virhe. Laukka tuli korjattua ravin kautta kahteen kertaan, ja näiden hidastusten ansiosta päästiin hyvin lähelle ihanneaikaa, eli vain 0,5 sekuntia sen alle. Ilman pudotuksesta tulleita virhepisteitä näin tarkalla ajalla olisikin sijoittunut luokassa toiseksi. Tärkeintä oli kuitenkin mukavasti mennyt suoritus, vaikka pudotus tulikin. Kisaradan hyppääminen maneesissa pienessä tilassa on tietenkin haastavampaa kuin isolla kentällä köröttely, mutta tästä huolimatta selvisimme ensimmäisistä yhteisistä maneesikisoistamme oikein hienosti.

Kiire ja kipitys

Mukavasti sujuneen estetunnin jälkeen jatkoin lennosta Artsin valmennukseen, toki eri ponilla eli Aasialla. Neljän ratsukon ryhmässä mentiin tällä kertaa melko laukkapainotteinen tunti. Ensimmäinen ohjattu tehtävämme sisälsi vastalaukan nostot molempien pitkien sivujen alussa, siirtymisen raviin hyvissä ajoin ennen kulmaa sekä ravivoltin pitkän sivun loppuun. Välillä työskenneltiin pidemmän aikaa harjoitusravissa uraa pitkin ja pituushalkaisijoilla, ja lopputunnista hiottiin vielä lisää vastalaukkaa. Minulle ja Aasialle lopputunnin vastalaukkatehtävä oli sama kuin aloitustehtävämme muiden ratsukoiden tehdessä hieman edistyneempää harjoitusta.

Aasia oli tänään ehkä valmiiksikin kiireisellä tuulella, ja laukkatehtävä heti tunnin alkuun vain lisäsi sen kierroksia. Ravissa ei voinut jäädä matkustelemaan, vaan piti tehdä paljon pieniä kontrollipidätteitä rauhallisen tahdin säilyttämiseksi. Pitkästä aikaa tuli myös hieman sellaista ongelmaa, etten päässyt istumaan harjoitusravissa tiiviisti, koska poni juoksi niin kiireisenä alta. Rauhallisempiakin hetkiä toki tuli, ja jos poni lähti jyräämään alta, oli ohjeena alleviivata pidätettä lyhyellä käyntiin siirtymisellä. Niitä siirtymisiä tulikin tehtyä melko paljon. Parhaimmillaan sain Aasian vastaamaan pidätteeseen oikein hyvin, ja kun päästiin tilanteeseen, jossa pääsin useita kertoja myötäämään pidätteestä kiitokseksi, muuttui meno rauhallisemmaksi ja rennommaksi ja poni jarrutti kuuliaisesti myös pelkällä istunnalla. Pehmeä pidäte, käyntiin ja myötäys -taktiikalla sain valmisteltua myös laukannoston pari kertaa oikein hyvin ja rauhallisesti. Valitettavasti tuli kuitenkin enemmän niitä kertoja, kun Aasia hätäili ja kiihtyi aivan liikaa, eikä tullut nostoon rentona ja kuulolla.

Laukassa piti myöskin saada liika vauhti ja eteen ampuminen pois. Kova vauhti laukassa heijastui tietenkin myös laukan jälkeiseen raviin, eli siirtymisen jälkeen oli melko pitkä jarrutusmatka ennen kuin ravi oli taas hanskassa. Laukassa piti nostosta alkaen istua hyvin eleettömästi ja vakaasti taakse nojaten, ja pyrkiä istunnalla hidastamaan laukkaa mahdollisimman paljon. Rauhallisesti valmistelluista nostoista nousi myös laukka rauhallisempana, eli olennaista laukan kannalta oli kaikki se, mitä edeltävässä ravipäädyssä oli tapahtunut. Vastalaukka nousi varmemmin vasemmassa kierroksessa, kun taas oikeassa kierroksessa Aasia pääsi välillä heittäytymään pitkälle sivulle lapa edellä niin, että laukka nousi vääränä. Tältäkin osin tärkeää oli rauhallinen tulo nostoon, jottei poni päässyt jo ennen nostoa leviämään holtittomasti avuilta ja puskemaan itseään vinoon.

Ravivolteilla vasemmassa kierroksessa sain keskittyä istumaan suorassa ja pitämään vasemman kyljen kasassa. Tunsin kyllä itsekin, kuinka kallistelin ja kaaduin ponin mukana sisään vasemmalle, mutta kropan suoraksi korjaaminen ei onnistunut ennen kuin Artsi kehotti kääntämään katseen ulos oikealle. Vanha päänkääntötemppu toimi taas, ja sain ulkokylkeni näin paremmin hallintaan sekä painoa siirrettyä satulassa taakse ja ulos. Vaikutus poniin oli huomattava, eli kun en itse kaatunut vasemmalle niin ponikin lakkasi kaatumasta. Ravin tahti voltilla rauhoittui myös, ja Aasia tuli kunnolla ulko-ohjan tuelle sekä pyöristyi vielä parempaan muotoon. Nämä olivat tunnin parhaita hetkiä. Harmi, ettei oikeassa kierroksessa ollut mitään samanlaista taikatemppua, joka olisi auttanut kontrollin löytämisessä. Oikealle ei vaan löytynyt samanlaista ulko-ohjan tukea, joka olisi pitänyt paketin kasassa ja ponin hallinnassa.

Pitkästä aikaa jouduin riitelemään pidätteistä Aasian kanssa näinkin paljon. Paljon apua tuli oman kallistelun korjaamisesta sekä myötäyksellä palkitsemisesta, mutta eivät nämäkään auttaneet läheskään kaikkiin tilanteisiin ponin kiihtyessä kiirehtimään. Liekö viileä ja kolea sää saanut Aasian kinttuihin enemmän vipinää ja jyrämoodin päälle. Ei siis ollut parasta mahdollista menoa tänään, mutta illan estetreenien mentyä paremmin kuin hyvin en osannut edes harmistua tällaisesta vähän takkuisesta koulutunnista. Ensi kerralla taas paremmin.

Tempotesti maneesissa

Perjantaina menimme Vaken kanssa tämän viikon estetreenit oman open ohjauksessa. Tavoitteena oli lähinnä ihanneaikaratsastuksen harjoittelu ja testaus sunnuntain kisoja varten, sillä aikaisemmin emme ole treenanneet tavoitetempossa ratsastusta maneesissa.

Verryttelin hetken aikaa omin päin, ja sitten sain vielä tehdä hieman temponmuutoksia ravissa ja laukassa. Etenkin laukassa tämä sujui aika mukavasti, Vake tuli hyvin kiinni ja lähti eteen kohtuullisen napakasti. Toki energia saisi laukkaa lyhentäessä säilyä vielä paremmin. Pian suuntasimmekin jo verryttelyesteille, joina toimivat kaksi pystyä suoralla 21 metrin linjalla. Luonteva askelmäärä tälle etäisyydelle oli maneesissa kuusi, mikä tuli matalilla esteillä ja sujuvalla laukalla vetosuuntaan ihan itsestään. Toinen suunta oli vähän jarruttavampi, ja ensin mukaan tuli ylimääräinen askel. Tämän sain kuitenkin helposti pois ratsastamalla vähän napakammin eteen.

Kävimme sitten saman tien itse asiaan eli radan pariin. Rata oli 11 esteen mittainen (neljä näistä oli kavaletteja) ja pituus oli hieman summittain mitattuna 300 metriä. Niinpä tavoiteaika oli tasan minuutti, koska kisakutsussa ilmoitettu tempo oli 300 m/min. Ensimmäisen kierroksen hyppäsimme ihan pienillä esteillä, joten sain keskittyä kaikessa rauhassa tempoon. Vake laukkasi mielestäni melko hyvin eteenpäin, mutta himmailin hieman, sillä arvelin tavoiteajan muuten alittuvan. 21 metrin linjalla kuitenkin ratsastin eteen varmistaakseni kuusi laukkaa, ja väli kävikin jo melkeinpä hieman ahtaaksi. Ulkokentällä 300 m/min on vaatinut meiltä pientä jarruttelua ja teiden suurentamista, mutta maneesissa elämä olikin selvästi hitaampaa. Kaikessa rauhassa laukkailtu ratamme tuotti ajaksi minuutin ja 4 sekuntia, eli olimmekin vähän liian hitaita.

Hyppäsimme toisen ratakierroksen noin 80 senttiin korotettuna. Nyt sain siis tavoitella hieman ripeämpää etenemistä, mikä sopi oikein hyvin, sillä ensimmäisellä radalla oli jo tehnyt mieli ratsastaa Vakea vähän enemmän eteen sujuvuuden nimissä. Toinen ratakierros menikin varsin luontevalta tuntuvassa rytmissä eli eteneminen tuntui pitkälti sellaiselta, mihin olisin maneesioloissa pyrkinyt myös ilman tavoiteaikaa. Vake laukkasi tasaisessa rytmissä ja hyppäsi sujuvasti, eikä edes kaarteiden sisään puskeminen ollut kovin häiritsevää. Väärä laukka kuutosesteen jälkeisellä kaarevalla linjalla oli pieni kauneusvirhe, mutta ei koitunut ongelmaksi. Rata tuntui mukavalta ja helpolta, ja onnistuin sujuvoittamaan laukkaa juuri sopivasti, sillä nyt kellotimme ajaksi minuutin ja 12 sekunnin sadasosaa, eli ajan osalta ihan täydellistä työtä.

Olipa mukavat hyppelyt, tekeminen oli helppoa ja pääsin aika hyvin kärryille maneesitempoista. Selvää on, että ulkona etenemme luonnostaan suuremmassa tempossa kuin maneesissa. 300 m/min ei hallioloissa siis vaadi erityisiä hidastelutoimenpiteitä, vaan saan posottaa Vakella aika lailla sellaista laukkaa kuin mikä maneesissa tuntuu muutenkin luontevalta ratatempolta.

Videoista kiitos Annelle!

Mutkatonta hyppäämistä Aasialla

Torstaina vuorossa olivat estetreenit Aasian kanssa. Tarkoituksena oli harjoitella viikonlopun kotikisoja varten sekä ennen kaikkea tarkistaa, että hyppääminen sujuisi maneesissa yhtä hyvin kuin se on Aasialla sujunut viime aikoina ulkokentällä. Ihanneaikaratsastustakin tällä tunnilla ehdittiin kokeilla.

Alkuverryttelyssä ratsastimme hieman temponvaihteluita ravissa ja laukassa. Aasia vaikutti tänään mukavan ryhdikkäältä verrattuna edelliskertoihin. Satulan sopivuutta olikin nyt hieman korjattu, joten etupainoisuuden vähenemisellä saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, ettei satula valunut niin pahasti lavoille. Ravissa poni oli oikein mukava ratsastaa, ja jonkinmoiset temponvaihtelutkin onnistuivat. Laukassa puolestaan ei ollut kuin yksi vaihde. Päädyimme vain saman tien raville, jos yritin yhtään lyhentää tai hidastaa laukkaa. Lujempaa eteenpäin kyllä päästiin, mutta sen jälkeen poni ei tullut tasapainossa kiinni vaan putosi taas raville. Niinpä tyydyin suurimmaksi osaksi laukkailemaan vain tasaisella tempolla ja kevyessä istunnassa hyvää rytmiä hakien.

Verryttelytehtävänä ratsastimme 21 metrin suoraa linjaa molemmista suunnista kuudella laukalla. Olin oikein positiivisesti yllättynyt, kun Aasian ilmekään ei värähtänyt edes päivän ensimmäisen esteen kohdalla, vaan se hyppäsi oikein rutinoituneen oloisesti. Kepoisasti ja helposti se venyi hyppyihin vähän kauempaakin. Kuusi laukkaa oli 21 metrin etäisyyteen oikein sopiva askelmäärä.

Saman tien hyppäsimmekin jo ensimmäisen ratakierroksen ajanoton kanssa. Tunnin aikana olimme vielä siinä käsityksessä, että tulevissa kisoissa 60 sentin luokan tempovaatimus olisi 275 m/min. Tällaiseen tempoon sitten saimme Aasian kanssa tähdätä. Rata sinänsä meni oikein sujuvasti, mutta ei puhettakaan, että olisin voinut laukkaa juuri hidastaa tai lyhentää. Kaikki tällaiset yritykset johtivat heti raville putoamiseen. Saadessaan edetä reippaalla imulla Aasia kyllä meni ja hyppäsi 60 sentin esteet oikein sujuvasti. Avonaista ovea kohti hypättävälle siniselle lankkuesteelle poni ei aivan uskaltanut venyä kauas jäävästä paikasta, vaan otti miniaskeleen. Muille esteille hypyt lähtivät tosi sujuvasti. Aikamme radalla oli sitten tietysti aivan liian nopea, eli yli kymmenen sekuntia alle minuutin tavoiteajan. Hyppäsimme saman radan vielä toistamiseen, ja nyt yritin alussa hieman ponnekkaammin hidastaa laukkaa. Ensimmäiselle esteelle tultiinkin aika vaisussa laukassa, jolloin seurauksena oli puomin pudotus. Radan edetessä vauhti lähti pian kasvamaan ja poni hieman vyörymään eteen. Reippaammasta laukasta hyppääminen kyllä olikin sujuvampaa. Aikaa saatiin kulumaan vain hieman enemmän tällä ratakierroksella, eli suoritusaika oli edelleen 50 sekunnin tuntumassa.

Asetettu tavoitetempo oli meille utopiaa, ellei sitten rataa olisi menty osin ravissa. Toisin sanoen ponin laukasta puuttuu säädeltävyys. Tämä oli kuitenkin sivuseikka, ja olin oikein iloinen siitä, miten rennosti ja hyvin Aasia hyppäsi. Tässä asiassa on tapahtunut huimaa edistystä, ja nyt Aasialla on todellakin hyvin helppo hypätä, kun se imee tasaisesti estettä kohti ja menee yli lainkaan epäröimättä. Ulkokentällä löydetty hyppyvarmuus tuli onneksi mukana myös maneesiin.

Onko se lintu, onko se lentokone?

Ei, vaan se on Silviira! Maanantain tunnilla oli siis esteitä, mutta en päässyt nyt hyppäämään ensi viikonlopun kisaponeilla, koska ne oli rokotettu. Ratsunani oli sitten Silviira, ja tämä oli minulle ensimmäinen kerta kyseisen hevosen satulassa. Silviira on suomenhevostamma, joka hyppää kyllä, mutta opettelee vielä hyppäämisen saloja, eli tyyli on omaperäinen. Silviira on suhteellisen kookas suokki, eli väärää kokoa minulle, mutta on vaikuttanut ihan sympaattiselta hevoselta. Raviverryttelyssä Silviira oli mukava, ja kolmikaarisella kiemuralla taivuttelu sujui asiallisesti. Ravi oli pehmeää ja tahdikasta, ja tuntuma pysyi aika miellyttävänä. Toki meno oli aika pitkää ja etupainoista, ja yrittäessäni vähän lyhentää hevosta kävi tuntumakin hieman raskaammaksi. Isoksi suokiksi Silviira oli kyllä mukavan kevyt.

Laukka on Silviiralla selvästi heikompi askellaji, mutta tunnollisesti se mennä puksutti myös seuraavaksi vuorossa olevassa laukkatehtävässä. Ylitimme nyt kavaletteja, ensin ympyrällä ja sitten 21 metrin suoralla linjalla. Pientä tarkkuutta vaadittiin, jotta Silviira ei vain vahingossa lipsahtanut kavaletin ohi, ja ympyrälle kääntyminen ahtaassa maneesissa esteiden keskellä vaati sekin jonkin verran napakkuutta ratsastukseen. Suoralla linjalla laukka sujui vähän liiankin hyvin, ja menimme välin viidellä askeleella halutun kuuden sijaan. Toisaalta lyhentämisyrityksissä oli raville putoamisen riski. Toiseen suuntaan kuitenkin päästiin linja myös nipin napin kuudella askeleella, ja pääasia toki oli kavalettien suoraviivainen ylitys ilman ohimenoaikeita.

Seuraavaksi tulimme vastaavaa suhteutettua linjaa pystyltä okserille, mutta nyt ensimmäinen este oli aavistuksen vinottain, eli linja ei ollut aivan suora. Silviira ponkaisi reippaasti pystyn yli, mutta sen jälkeen oltiin syystä tai toisesta sen verran tasapainottomia, että matka jatkui ravissa. Yritin päästä okserin yli ravilähestymisellä, mutta Silviira ei kokenut tätä hyväksi ideaksi, vaan koukkasi esteen ohi. Aika nopeasti ja viime tipassa se osasi heittäytyä sivuun. Toisella yrityksellä ratsastin päättäväisemmin estettä kohti, ja nyt päästiin yli, vaikka Silviira olikin taas ehtinyt käväistä esteiden välissä ravilla. Paikan jäädessä kauas se ponkaisi kyllä oikein isoonkin hyppyyn, mutta onneksi sen loikissa ei ollut kovin vaikea olla mukana, vaikka korkeutta hypyissä olikin enemmän kuin tarpeeksi. Linjalle otettiin vielä uusintakierros, ja okseri oli nyt jo sentään 70 sentissä. Tämä korkeus ei toki ollut ongelma Silviiralle, ja nyt päästiin sujuvasti koko matka laukassa.

Seuraavaksi hyppäsimme lävistäjäkahdeksikolla laukanvaihtoesteet eli pystyn ja okserin. Pysty oikeasta kierroksesta vasempaan ylittyi sujuvasti, eikä Silviira katsellut esteen alla olevaa muurilaatikkoa ollenkaan. Päädyimme kuitenkin ristilaukkaan, jonka korjaaminen vaati ympyrälle kääntymisen, ja näin tulimme kertaalleen laukanneeksi vasemmalta seuraavan esteen ohi. Estettä tositarkoituksella lähestyessä Silviira sitten puski päättäväisesti samalle reitille, eli ohi vasemmalta. Ohi mentiin myös vielä toistamiseen. Este oli ehkä hieman hankalassa kulmassa niin, että sille oli vaikea saada täysin suoraa reittiä, ja lähestymisessä päädyttiin kiemurteluun. Saimmekin avuksi ohjauspuomin esteen vasemmalle sivulle, ja sitten päästiinkin myös tämän esteen yli isolla hypyllä.

Lopuksi hyppäsimme radan. Rata alkoi kavalettilinjalla, jonka jälkeen seurasivat järjestyksessä lävistäjäokseri, suhteutettu linja okserilta pystylle ja lävistäjäpysty. Estekorkeus oli Silviiralle noin 60-70 senttiä. Rata alkoi oikeinkin sujuvasti. Kavalettilinja oli nyt hieman lyhyempi, ja se meni mukavasti viidellä laukalla. Äsken ongelmia tuottanut lävistäjäokseri ylittyi nyt myös oikein sujuvasti. Sen jälkeen vaan oltiin ristilaukassa, mitä en ajoissa huomannut. Silviiran laukka oli muutenkin vähän hassua möngerrystä, joten ristilaukkaa oli oikeasti vaikea tunnistaa selästä käsin. Tajusin asian laidan vasta seuraavan esteen lähestymisessä, ja sitten olikin myöhäistä. Pääsimme seuraavienkin esteiden yli, mutta rytmi oli täysin rikki, ja Silviira ajautui hyppäämään esteiden juuresta, mikä oli sille selvästi hankalampaa kuin kaukaa ponnistaminen. Rämmimme siis suhteutetun linjan esteiden yli, mutta kuvittelin rytmin ehtivän korjaantua ajoissa ennen viimeistä estettä. Eihän se korjaantunut, joten mentiin vielä kerran vasemmalta ohi. Saimmekin sitten ottaa uudestaan kaikki kolme viimeistä estettä, eli radan siitä lähtien missä rytmi oli hajonnut. Myötälaukassa lähestyen linjalle päästiin paljon paremmassa tasapainossa, ja nyt tuli niitä Silviiran lennokkaita, korkealle ponnistavia hyppyjä. Myös helposti ohitukseen houkutteleva viimeinen este ylittyi ilman vakavia ohimenoaikeita, eikä ollut iso virhe vaikka sen jälkeen oltiinkin taas ristilaukassa.

Silviiralla hyppääminen oli kohtuullisen haastavaa, mutta hengissä selvittiin. Ohimenoja tuli vähän liikaa, joten en osannut olla kauhean tyytyväinen. Pahin ongelma taisivat olla ne ristilaukat esteiden jälkeen, sillä maneesissa seuraava este tuli aina sen verran nopeasti vastaan ettei laukkaa ehtinyt korjata, etenkään kun en edes ajoissa havainnut koko ristilaukkaa. Parhaimmillaan tuli kyllä oikein mukavia hyppyjä Silviiran omalla, tarmokkaalla tyylillä. Kyllä se vaan osaa ponnistaa yllättävän lennokkaisiin loikkiin vaikka onkin sellainen pötikkä. Silviiraa voi kiitellä siitä, miten rohkeasti se lähtee kaukaakin hyppyihin kunhan vaan esteelle päästään suunnilleen tasapainossa ja suorassa.

Valppaana maastossa

Tämän viikon maaston teimme Annen kanssa kahdestaan. Lenkki oli sama kuin edelliskerroilla, mutta nyt sain mennä Vakella edeltä vielä suuremman osan matkasta. Vake oli tänään alusta alkaen jännittyneen ja valppaan oloinen, ja vetopaikalla kulkeminen ei varsinaisesti rentouttanut sitä. Menihän se kun käskettiin, mutta eteneminen oli hidasta ja hieman tuijottelevaista. Alkumatkasta kohtasimme polulla jonkin kummituksen, jota me ratsastajat emme nähneet, mutta joka sai Paven järkyttymään. Kaverin jännitys tarttui Vakeen, mutta se suostui kuitenkin menemään edeltä vaikka kovasti jännittyikin. Tietä pitkin vetopaikalla ravatessa Vake puolestaan töksähteli pysähdyksiä, jos hetkeksikään herpaannuin pelkäksi matkustelijaksi.

Laukkaaminen auttoi pahimpaan jännittyneisyyteen. Laukassa eteneminen olikin kaikkein rennointa, ja siinä pääsimme menemään Paven imussa. Kiire ei hevosilla ollut, joten laukan tempo pysyi sangen rauhallisena. Laukkasimme kankaan halki, ja palasimme sitten lentokentän reittiä kotiin päin. Kotimatka sujui ihan mukavasti ja vähemmällä jarruttelulla Vaken osalta, joskin pieni valppaustila Vakella tuntui olevan päällä ihan kotipihaan asti. Nyt jo tiedän parin vuoden kokemuksella, että tämä on se aika vuodesta, jolloin Vake syystä tai toisesta saattaa olla maastossa vähän varuillaan eikä niin rento kuin keväällä ja kesällä. Onneksi ilmiö on ohimenevä.

Puolieroja

Menin Artsin valmennuksessa taas Vakella. Vakella oli ollut melko kevyt alkuviikko, ja se lähtikin tänään reippaalla mielellä töihin. Verryttelyravissa oli mukavaa pontevuutta, eli nyt meno oli taas aivan erilaista kuin sunnuntain kisaradalla. Hyvän energian myötä Vake tuli mukavasti myös tuntumalle ja pyöristyi ryhdikkäässä raamissa. Tällaisena se tuntuu melkein kouluponilta!

Tunnin ensimmäisenä tehtävänä oli pohkeenväistöä ja alkeellista sulkutaivutusta. Ratsastimme pitkää lävistäjää, jonka ensimmäinen kolmannes oli väistöä, toinen kolmannes hieman loivempaa poikitusta menosuuntaan asettaen eli sulkutaivutusta tapailevaa liikettä, ja viimeiselle kolmannekselle palattiin taas pohkeenväistöön. Ensimmäinen kierros otettiin käynnissä, ja sen jälkeen tehtävää mentiin ravissa. Väistö oikealle lähti ihan mukavasti sivulle, mutta aluksi piti patistella takaosaa vielä paremmin mukaan. Kun takaosa oli herätelty poikitukseen, sujui tämä väistö asiallisesti. Sulkutaivutuksen osalta tämä suunta oli puolestaan hankalampi. Asetuksen suunnan vaihtuessa poikitus ja kuljettava linja pääsivät vähän katoamaan. Kaula-etuosa-linjalla eivät palikat pysyneet täysin kohdillaan, vaan luultavasti etuosaa olisi pitänyt saada kääntymään vähän paremmin menosuuntaan ja kaula puolestaan suoremmaksi. Takaisin väistöön vaihtaminen piti myös ehtiä tehdä riittävän ajoissa ennen uralle tuloa, jotta ehdittiin vielä ottaa rehellisiä väistöaskelia eikä lävistäjän loppu ollut vain epämääräistä valumista.

Toinen väistösuunta oli selvästi vaikeampi, mutta sen sijaan sulkutaivutus vasemmalle vaikutti helpommalta. Oikean pohkeen pyytäessä pohkeenväistöön lähti Vake jyräämään vasen lapa edellä karkuun, joten nyt tarvittiin napakkaa pidätettä ulko-ohjasta, jotta ylipäänsä sain ponin minkäänlaiseen väistöön. Rentous jäi väistöstä sitten tietenkin puuttumaan. Asetuksen kääntyessä vasemmalle sain vasemman lavan paremmin kuriin, ja sulkutaivutus oli nyt tosiaan se tehtävän helpompi osio. Nähtävästi Vaken oikea takajalka oli taas paljon jähmeämpi, ja tästä sitten seurasivat vasemmalle väistämisen nihkeydet. Väistötehtävän parissa Vakea sai myös ylipäänsä aktivoida enemmän pohkeella, sillä alkuverryttelyn hyvä energia pääsi hiipumaan väistöjä jauhaessa. Omaa vuoroa odotellessa ja vapaasti uralla työskennellessä mentiin toki edelleen ihan kivassa muodossa.

Lopputunnista menimme vielä laukkakuviota, johon kuului myös vastalaukkaa. Ratsastimme lävistäjäkahdeksikkoa koko ajan saman puolen laukassa, eli toisessa päädyssä oltiin myötälaukassa ja toisessa päädyssä vastalaukassa. Vaken kanssa saimme toki tehtävään helpotusta niin, että vastalaukkapäädyssä ravattiin kulmat sekä lyhyt sivu, ja vastalaukkaa tuli siis vain lävistäjän jälkeen pitkän sivun loppuun sekä uudesta nostosta seuraavan pitkän sivun alkuun ennen lävistäjälle kääntymistä. Aloitimme helposta suunnasta eli vasemmasta laukasta. Vasen laukka säilyi hyvin lävistäjältä uralle tullessa, ja nousi seuraavalla pitkällä sivulla vastalaukkana ongelmitta. Sain kuitenkin olla tarkkana, etten alkanut vastalaukkakohdissa yliratsastaa, vaan pysyin selässä eleettömänä. Laukasta raviin siirtyessä ohjeena oli säilyttää tuntuma paremmin, jottei Vake ”lösähtänyt” siirtymisessä vaan lähti ravaamaan kulman läpi ryhdikkäänä kuolaimella. Pari raviaskelta myöhemmin sai sitten pienesti myödätä kiitoksena.

Oikea laukka tuotti vastalaukkana tuskaa. Lävistäjän lopun lähestyessä loiva kaarros uralle vastalaukassa vaikutti jotenkin ylivoimaisen vaikealta, ja Vake alkoi jarruttaa sekä putosi raville. Tätä edelsi aina laukan rytmin katoaminen, ja aloin samalla heilua yrittäen epätoivoisesti ”tehdä” laukkaan rytmiä. Eihän se näin onnistunut. En saanut myöskään lennättää laukkaa lävistäjällä eteen, sillä tämä tarkoitti askeleen venähtämistä liian pitkäksi ja jälleen rytmin rikkoutumista. Vake pudotessa raville ohjeena oli pysäyttää välittömästi siihen paikkaan, ja ottaa rauhassa uusi oikean laukan nosto uralle. Vake pysähtyi ongelmitta, mutta olipa kyllä kovin hankalaa saada vastalaukka nousemaan, kun nenän edessä olivat aita ja kulma. Tulo laukassa lävistäjältä uralle ei lopulta onnistunut kertaakaan, vaan laukka meni aina rikki ja jouduin pysäyttämään ponin. Toisella pitkällä sivulla sen sijaan vastalaukka nousi asiallisesti, ja tästä päästiin kaartamaan vastalaukassa lävistäjälle. Kun edessä oli enemmän tilaa eikä tarvinnut laukata nurkkaa kohti niin Vake ei alkanut vastalaukkakaarteessa jarruttaa ja sotkea rytmiä. Tällä lävistäjällä oikeaan laukkaan löytyikin oikein hyvä rytmi ja energistä pyörivyyttä.

Tämän tunnin tehtävissä tulivat puolierot varsin selkeästi esiin. Väistö oikealle sujuu hyvin, vasemmalle on hankalampaa. Vasemmassa laukassa vastalaukka ei tuota vaikeuksia, mutta oikea laukka ei vastalaukkana pysy yllä. Näillä on varmasti jotain yhteyttä, ja syitä sopii etsiä huonommin toimivasta oikeasta takajalasta. Tällaisten väistö- ja vastalaukkaharjoitusten yhtenä tarkoituksenahan onkin saada myös heikompaa takajalkaa vahvistettua, ja työskentelystä tulee toivottavasti ajan myötä symmetrisempää.

Sujuva maneesikauden avaus

Tiistaina olin Vakella oman open pitämällä estetunnilla. Ulkokenttäkin oli vielä hyppykunnossa, mutta menimme kuitenkin maneesiin, sillä jo ensi viikolla edessä on maneesikisat. Oli siis korkea aika aloittaa hallikausi, ja tuntuihan se maneesissa hyppääminen suoraan sanottuna ahtaalta kun takana on viisi kuukautta tilavilla ulkokentillä. Tästä se totutteleminen taas lähtee, ja maaliskuussa maneesi tuntuu jo paljon isommalta...

Verryttelimme esteiden väleistä kiemurrellen ravissa ja hieman laukassa. Sain jo verryttelyssä huomata, että Vakella oli pukittelupäivä, sillä laukan aktivointi raipalla sai aikaan takapään nakkelua. Kohta aloimme ratsastaa verryttelytehtävää kavaletin yli. Kavalettia ylitettiin ensin keskiympyrällä, ja muutaman kierroksen jälkeen tehtiin hypystä suunnanvaihto. Aluksi Vake käynnistyi tehtävälle vähän huonosti, tai ehkä pikemminkin kuskia ahdistivat joka puolella vastaan tulevat seinät niin, että syntyi jarrutusefekti. Kavaletin jälkeen jatkettiin vielä loivaa kiemuraa muistuttava tie pienelle pystylle, ja pikkuhiljaa eteneminen laukassa alkoi sentään muuttua sujuvammaksi.

Seuraavaksi tulimme suoran linjan okserilta pystylle, etäisyytenä vähän reilu 17 metriä ja ohjeena viisi laukkaa, mikä ei hallioloissa vaatinut Vakella lainkaan laukan lyhentämistä. Okserin alla oli valkoinen portti, ja kun este vieläpä sijaitsi vähän pimeässä nurkkauksessa, katsoi Vake sitä ensimmäisessä hypyssä oikein tarkkaan. Näin jarruttavan hypyn jälkeen mahtui väliin kuudeskin askel, mutta seuraavalla kierroksella ei Vake enää esteitä ihmetellyt vaan laukka sujui mukavasti eteen viiteen askeleeseen. Nyt alkoi laukassa jo olla samaa imua kuin ulkona, ja hyvä niin.

Harjoittelimme erikseen vielä sarjan, jota ennen hypättiin yksittäinen lävistäjäpysty. Aloitusesteen jälkeen käytin hieman raippaa sisälavalle estääkseni kaarteen sisään puskemista sekä varmistellakseni laukan terävyyttä. Villi-Vake otti tästä aihetta pieneen pukitteluun ja pää alhaalla mutkitteluun. Juu, tänään oli villienergiaa! Ylimääräisen kontrollivoltin kautta päästin sitten reippaasti sarjalle, joka ylittyi hyvällä energialla. Sarjan jälkeen oli kuitenkin taas kova tunku kaarteesta sisään ja Vake pääsi hieman oikaisemaan. Saimmekin sitten ottaa vielä sakkokierroksen, jotta sain ratsastaa sarjalle ilman volttia sekä ottaa paremman linjan seinälle asti sarjan jälkeen.

Lopuksi hyppäsimme radan, korkeutena oli 80 senttiä ja pari estettä oli hieman sen ylikin. Tärkeimpänä tehtävänä oli nyt ratsastaa mahdollisimman hyvin tilaa käyttäen eli niin seiniä pitkin kuin mahdollista. Keskityin Vaken virittelyyn liikkeelle niin, että epähuomiossa hyppäsin radan aloittavan kavaletin väärään suuntaan, ja sen jälkeen tehtävät lähtivätkin tulemaan vastaan väärässä järjestyksessä. Eipä se haitannut, sillä samat tehtävät tuli hypättyä vaikkakin eri järjestyksessä, joten annoin mennä ja ratsastin oman ratasuunnitelman mukaisesti loppuun asti. Oikein sujuva rata siitä sitten tulikin. Vakella oli sopivaa pöljäenergiaa, mutta nyt se ei enää pukitellut tai mutkitellut omia aikojaan. Sain vietyä reitit aika hyvin seinille, joten kaikki lähestymiset onnistuivat asiallisesti ja esteet ylittyivät hyvillä hypyillä. Ei yhtään hassumpaa!

Saimme hypätä radan vielä toiseen kertaan, ja nyt menimme esteet alkuperäisen ratasuunnitelman mukaisessa järjestyksessä. Tälläkin radalla meno oli mukavan sujuvaa. Kakkosesteenä olevalle okserille tuli edelliskierrosta pienempi hyppy lähempää, joten sen jälkeen sain ratsastaa linjalla eteen. Vake vastasi pyyntööni oikein hyvin ja venyi vaivattomasti viiteen askeleeseen. Neloseste oli radan hankalin, sillä se tuli hyvin nopeasti vastaan päädystä kaartaessa ja vieläpä ovikulmasta lähestyen. Vake pääsi puskemaan tässä sisälle sen verran, ettei oltu ihan suorassa ja ponnistuspaikka meni sekaisin. Niinpä tuli puomi etusilla alas, kun este tuli kaarteesta liian nopeasti vastaan. Loppurata meni puolestaan mukavasti, ja äskeinen ongelmapysty hypättiinkin vielä uudestaan radan viimeisenä esteenä. Nyt lähestyminen onnistui paremmin, joten päästiin puhtaasti yli.

Selvisimmekin maneesihyppelyistä loppujen lopuksi yllättävän hyvin. Ahtaalta tuntui, mutta onneksi Vakesta löytyi silti energia, joka ei kaarteissa hyytynyt. Tärkeintä on vaan saada ohjattua Vake kunnolla seinille, sillä metrejä ei ole varaa menettää näissä olosuhteissa yhtään. Toisaalta oli jopa jossain määrin helpompaa, kun esteet tulivat nopealla tahdilla vastaan, eikä ollut pitkiä estevälejä joissa olisin ehtinyt alkaa rikkoa rytmiä tai ajaa ponia estettä kohti. Radat menivät niin sujuvasti ja hyvin, että nyt voin suorastaan huokaista helpotuksesta, kun maneesikauteen siirtyminen ei sittenkään ollut sellainen kulttuurishokki kuin olin pelännyt.