Valppaana maastossa

Tämän viikon maaston teimme Annen kanssa kahdestaan. Lenkki oli sama kuin edelliskerroilla, mutta nyt sain mennä Vakella edeltä vielä suuremman osan matkasta. Vake oli tänään alusta alkaen jännittyneen ja valppaan oloinen, ja vetopaikalla kulkeminen ei varsinaisesti rentouttanut sitä. Menihän se kun käskettiin, mutta eteneminen oli hidasta ja hieman tuijottelevaista. Alkumatkasta kohtasimme polulla jonkin kummituksen, jota me ratsastajat emme nähneet, mutta joka sai Paven järkyttymään. Kaverin jännitys tarttui Vakeen, mutta se suostui kuitenkin menemään edeltä vaikka kovasti jännittyikin. Tietä pitkin vetopaikalla ravatessa Vake puolestaan töksähteli pysähdyksiä, jos hetkeksikään herpaannuin pelkäksi matkustelijaksi.

Laukkaaminen auttoi pahimpaan jännittyneisyyteen. Laukassa eteneminen olikin kaikkein rennointa, ja siinä pääsimme menemään Paven imussa. Kiire ei hevosilla ollut, joten laukan tempo pysyi sangen rauhallisena. Laukkasimme kankaan halki, ja palasimme sitten lentokentän reittiä kotiin päin. Kotimatka sujui ihan mukavasti ja vähemmällä jarruttelulla Vaken osalta, joskin pieni valppaustila Vakella tuntui olevan päällä ihan kotipihaan asti. Nyt jo tiedän parin vuoden kokemuksella, että tämä on se aika vuodesta, jolloin Vake syystä tai toisesta saattaa olla maastossa vähän varuillaan eikä niin rento kuin keväällä ja kesällä. Onneksi ilmiö on ohimenevä.