Apua, hevoseni ei tottele

Keskiviikkoillan tunnille minulle osoitettu ratsu oli tällä kertaa täydellinen yllätys: Hilanteri. Hiltsu poti koko syyskauden ajan jalkaansa(?) siinä määrin että osallistui ainoastaan kaikista kevyimmille alkeistunneille, ja nyt kevätkaudella hevosen palattua töihin myös vaativammille tunneille ei se ollut vielä kertaakaan ehtinyt osua minun ratsukseni. Ei siis muuta kuin mielenkiinnolla testaamaan ensimmäistä kertaa tätä Annen suosikkia ja tallinomistajan silmäterää joka kuuleman mukaan on varsinainen Persoona. Hilanterin karsinan ovessa on varoituslappu jossa lukee:

Kestävyytensä ohessa on Suomen hevosen, kuten sen kansankin, ominaisuutena huomattava itsepäisyys. [--] Se tottelee tottunutta ajomiestä, mutta tottumattoman kanssa se menettelee väliin miten tahtoo.                                                           

Sain tunnin aikana todeta että nämä Topeliuksen Maamme kirjasta lainatut sanat kuvaavat Hilanteria erinomaisen osuvasti.

Tunnilla jatkettiin edelleen istuntateemalla. Alkuverryttelynä ratsastettiin käynnissä sulkutaivutusta pitkää sivua pitkin sekä kevyttä ravia pääty-ympyröillä. Sulkutaivutukset sujuivat alkuun ihan nätisti ja pienillä avuilla mutta tuntui kuin Hiltsu olisi kuuroutunut väistättävälle pohkeelle sitä enemmän mitä kauemmin harjoitusta jatkettiin ja sitten ei takaosa enää siirtynytkään. Kaula tahtoi mennä liikaa mutkalle ja ulkolapa karata, toisaalta käynti meinasi sulkutaivutuksessa sammua olemattomaksi mateluksi. Ravi vaikutti alkuun myös vähän matelulta, tosin opettaja varoitti minua että Hiltsu alkaa heti tahmailla jos ratsastaja jää vähänkään puristamaan polvilla ja reisillä satulaan tai kenottamaan eteen. Tästä viisastuneena otin erityistarkkailuun ne polvet ja reidet joita yritin pitää irti satulasta niin hysteerisesti että koko muu istunta tahtoi jännittyä. Ainakin hevosen liikkuminen parani pikkuhiljaa, tosin tahti oli vähän epätasainen niin että välillä madeltiin ja välillä kiihdytettiin kipitykseksi. Hilanteri tahtoi myös koko ajan liirata ympyrältä pois ulkopohjetta vastaan (luonnollisestikin kaula mutkalla sisäänpäin kuskin yrittäessä pitää pollen oikealla reitillä). Istunnan kanssa oli roppakaupalla ongelmia, en jostain syystä meinannut saada lantiota ja ylävartaloa ollenkaan kohdilleen ja kädet lepattivat menemään ilman tietoakaan kyynärkulmasta. Kuskissa oli ihan liikaa liikkuvia osia ja olo alkoi olla kuin alkeistuntilaisella. Kuinka monta istuntavirhettä pystyykin sama ratsastaja esittämään yhtäaikaisesti... Ympyrällä vasempaan kierrokseen paino valui taas sisälle ja hetki säädettiin sen kanssa opettajan tarkkailussa. Kehotuksena oli vetää omaa oikeaa kylkeä kasaan ja samalla vasenta pitkäksi - mielikuvana se että joku tökkii oikeaan kylkeen niin että on pakko vetää sitä vähän linkkuun. Samalla sitten kyynärpäitä kylkien viereen kainalon alapuolisia lihaksia jännittämällä ja oikeaa hartiaa taaksepäin. Istunnan korjausyritykset saivatkin Hiltsua vähän suoristumaan ja muutaman askeleen ajan se liikkui kevyen oloisesti ja pyöristi kaulaa. Siitä oli sitten hyvää antaa palkkioksi hetki vapaata käyntiä.

Seuraavaksi jatkettiin harjoitusravissa ympyröitä ja kai niitä sulkutaivutuksiakin oli tarkoitus tehdä uralla ravissa, tosin minulla oli jo ympyröissä ihan tarpeeksi tekemistä. Jostain syystä tuntui kuin en olisi lainkaan osannut mukautua Hiltsun raviin vaan pompottelin mukana edelleen alkeistuntifiiliksellä. Nyt oikeaan kierrokseen ei sentään ollut niitä sisäänkaatumisongelmia mitä vasemmassa. Opettaja ohjeisti pitämään käden hiljaa ja olemaan myötäämättä ohjasta ennenaikaisesti. Tasainen rento tuntuma ohjalla ilman ylimääräistä vetoa, ja myötäys hevosen myödätessä asetukseen. Tällä ohjeistuksella saatiin jälleen joitakin parempia muutaman askeleen pätkiä, ja ravissa istuminen tuntui helpottuvan joten ehkä hevonen pyöristi hieman selkäänsäkin. Mentiin siis aina ne muutama askelta pyöreänä pehmeällä tuntumalla ratsastajan rauhoittaessa käden ja päästessä mukautumaan hevosen liikkeisiin - ja sitten taika taas särkyi ja kipitettiin tai madeltiin rauhattomalla tuntumalla hevosen kadotessa pääty-ympyrältä jonnekin maatakiertävälle radalle.

Tähän väliin otettiin taas ihan pieni pätkä vapaata käyntiä jonka jälkeen aloitettiin laukkatyöskentely. Hilanteri kuuli opettajan puhuvan laukasta ja näki ensimmäisten ratsukoiden nostavan oikean laukan - ja se jähmettyi välittömästi seisomaan kentän keskelle ennen kuin kuski oli edes ottanut ohjia kunnolla käteen. Siitä ei sitten kaviot meinanneetkaan irrota maasta sen enempää pohkeella kuin raipallakaan. Hiltsu oli ilmeisesti alkutunnin aikana todennut että kyydissä on taas joku surkea tunari jonka kanssa ei viitsi laukata. Irtosihan ne tassut maasta vihdoin edes vähäsen kun heppa alkoi potkiskella raippaa vastaan ja lähti peruuttelemaankin. Arvatkaa oliko avuton olo, tässä sitä istutaan kymmenen vuoden ratsastuskokemuksella eikä saada ratsua edes liikkeelle. Koskaan ei ole kiva jos joutuu hevosta raipattamaan mutta tässä kohtaa oli kyllä ihan Hiltsun oma valinta ottaa raippaa sen sijaan että olisi liikahtanut eteenpäin. Lopulta päästiin liikkeelle ja laukkaankin asti jollain ilveellä ja uhkaavasti lähestyvän opettajan avustuksella. Laukasta sitten pysähdyttiin uudestaan jumittamaan heti jos siihen tarjoutui pienikin mahdollisuus, eli suurin piirtein aina yhden ympyräkierroksen jälkeen. Jos taas laukassa hetki pysyttiinkin niin ympyrällä ei pysytty vaan polle ryysi lapa edellä ja kaula mutkalla kohti vastakkaista päätyä. Jossain vaiheessa rupesi jo touhu naurattamaan niin paljon että ei siinä hervottomana hekotellessa saanut hevoseen enää sitä vähääkään otetta. Lopulta kuitenkin taidettiin mennä joku kierros laukassa ja ympyrällä pysyen sekä kuskin aloitteesta raviin siirtyen.

Laukattiin vielä vasempaan kierrokseen ja opettaja rohkaisi että Hilanterin kanssa on vasen laukka yleensä paljon helpompi kuin oikea. Kyllähän se vähän paremmin sujuikin vaikka muutama jumittumiskohtaus ja ulkopohjetta vastaan karkaaminen esitettiinkin. Päästiin kuitenkin laukkaamaan joitakin vähän pidempiä pätkiä suuremmin taistelematta. Laukassa oli helpompi istua kuin ravissa, ja tunnin aivan viimeiset laukka-askeleet ennen kuin siirryttiin (kuskin pyynnöstä!) raviin Hiltsu esitti kuulemma jo ihan asiallisen näköistä kolmitahtista ja hyvin pyörivää laukkaa sekä pyöristi kaulaa.

Loppuun kevyessä ravissa tuntui oma otteeni hommaan olevan parempi kuin alkuverryttelyssä, sopivan istunnan löytäminen oli luontevampaa. Kädet tosin olivat taas kamalan levottomat, mutta silloin kun onnistuin tuntumaa hetkeksi rauhoittamaan tasaiseksi saatiin taas niitä "parempia askeleita" mukaan. Epätasaista se meno oli taas tahdin hiljentyessä ja kiihtyessä vuorotellen ja hevosen ollessa vuoroin nenä alhaalla, ylhäällä, vasemmalla ja oikealla.

Tunnin jälkeen oli jokseenkin lytätty olo, kun päällimmäisenä mielessä oli Hiltsun laukkavenkoilut ja omien konstien ja taitojen loppuminen täysin kesken. Opettaja ja muut ratsastajat lohduttelivat että en ole suinkaan ainoa kuski jonka kanssa Hiltsu tuollaisen episodin järjestää. Mutta eihän siitä pääse mihinkään että jos oikeasti osaisi ratsastaa niin kyllä tämäkin hevonen kulkisi ihan nätisti ja vikuroimatta. Tykkään kyllä todella paljon tämän nykyisen opettajani tavasta nostaa palautteessaan esiin aina ne ihan pienetkin onnistumisen hetket myös silloin kun takana on tällainen tunti jonka jälkeen tekisi mieli vaihtaa ratsastusharrastus postimerkkeilyyn. Osaan kyllä lytätä itse itseäni ihan tarpeeksi, joten on hyvä kun joku huomauttaa että hei siinä ja siinä kohtaa meni kaksi askelta hyvin tai jokin pieni asia sujui paremmin kuin aikaisemmin. Näin voi sitten hoksata miettiä että mikä olikaan se korjaus joka sai aikaan ne hyvät pätkät ja onnistuneet askeleet. Eikä masenna ihan niin paljon kun muistaa että  kyllä niistä 3600 sekunnista ehkä sentään 45 oli jotain muuta kuin ihan kamalaa räpellystä.

Energiat kohdillaan Dillen kanssa

Tänään jatkettiin ratsastuksen salojen opettelua Dille-pikkuisen kanssa. Dille oli rokotettu tiistaina ja ollut sen jälkeen levossa, joten nyt ei väsymys painanut ponia samalla tavalla kuin viime kerralla. Selvästikin Dillen edelliskertainen reagoimattomuus pohkeeseen johtui siitä että se ei yksinkertaisesti jaksanut liikkua, mutta nyt poni oli ehtinyt useamman lepopäivän aikana ladata paristonsa ja huomasinkin heti alkukäyntien aikana että se oli jälleen yhtä herkkä pohkeelle kuin silloin kun ratsastin sillä ensimmäisen kerran.

Käynnissä meno näyttää ihan asialliselta. Kädet saisivat olla kannetummat ja kyynärkulma selvempi. (Kuvaaja Liina Paaso)

Vuorossa oli tällä kertaa aina tervetullut istuntatunti, ja päivän sana oli lantion asento. Jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle joilla istuntaa lähdettiin tunnustelemaan ensin oikeassa kierroksessa käynnissä sekä sen jälkeen kevyessä ravissa. Aina kun Dillen jätti autopilotille se tuntui liikkuvan vähän veltosti, mutta siitä huolimatta Epperin ja Jussin kanssa jaettu pääty-ympyrä tahtoi käydä jatkuvasti ahtaaksi joten ilmeisesti Dille ravasi kuitenkin ihan pitkällä askeleella. Omaan istuntaani korjauksena tuli lantion kääntäminen paremmin vartalon alle (selän notko pois), mistä opettaja sai tunnin aikana muistutella useaan kertaan. Sain myös kehotuksen keventää ravissa pienemmällä liikkeellä sekä kantaa kädet paremmin. Dille tuntui nyt jostain syystä vähän roikkuvan kädellä vetäen kaulaa pitkäksi eteen (case in point: kuva alla). Tämä oli toki omiaan tuhoamaan sen vähän kyynärkulman mitä minulla mahdollisesti oli. No, parempi kai näin päin kuin se että poni olisi juossut selkä täysin notkolla yläkautta silmiin katsoen. Aina parin askeleen ajan Dilleä sai ehkä hieman kevenemään ja kasaamaan itseään.

Ravia tukka sotkussa. Poni on kilometrin pituinen. Kuskin selkä on tässä vielä liikaa notkolla. (Kuvan otti Liina)

Pienen käyntitauon aikana vaihdettiin suunta vasempaan ja jatkettiin samoilla ympyröillä harjoitusravissa. Harjoitusravissa oli istunnan suhteen samat sävelet eli lantiota olisi pitänyt vielä enemmän kääntää eteenpäin, ja lonkkia sai myös avata vähän paremmin. Haastavaa olikin tehdä nämä yhtä aikaa, eli välttää selän notkoa samalla kun kääntää polvia ja sisäreisiä irti satulasta. Ainakin jossain kohtaa korjaukset kai ihan onnistuivat kun opettajalta tuli kehujakin. Nyt vasemmassa kierroksessa korostui myös vanha tuttu vinous. Yksi hyvä välähdys osui hetkeen jolloin opettaja ohjeisti korjaamaan oikeaa olkapäätä ja kyynärvartta taaksepäin, ja kun tämän tein niin istunta tuntui heti suoristuvan ja ryhdistyvän, ulko-ohjan tuki oikealta parani ja välittömästi Dillekin tuntui kulkevan paremmin ainakin muutaman askeleen ajan. Hyvä osoitus jälleen kerran siitä miten yksi pieni korjaus voi heti vaikuttaa koko ratsukkoon.

Ratsastimme ympyröillä myös hetken aikaa ravi-käyntisiirtymisiä edelleen istuntaan keskittyen. Kentän keskellä muovitötteröiden välissä tehtiin siirtyminen harjoitusravista käyntiin mahdollisimman pitkälti vain istunnalla pidättäen, ja muutaman askeleen päästä siirtyminen takaisin raviin. Ohjeena oli hengittää ulos samalla kun istuu hevosen ravista käyntiin. Meillä siirtymiset sujuivat hieman vaihtelevasti, saatiin joitain oikein mukavia pehmeitä siirtymisiä kun taas välillä käyntiin siirtyminen meni vähän pitkäksi ja joutui ottaamaan pientä pidätettä ohjallakin. Raviin päästiin yleensä kevyellä pohjeavulla. Omaa hengitystä en ehtinyt kovin paljon ajattelemaan.

Lopuksi otettiin vielä laukkaa uraa pitkin sekä tarvittaessa ympyröillä, aloittaen oikeasta kierroksesta. Yleinen ohjeistus oli kiinnittää huomiota painopisteen pysymiseen satulassa paikoillaan eikä antaa sen seilata ees ja taas laukan mukana. Dillen kanssa laukkasin enimmäkseen ympyröillä mutta ehdittiin mennä urallakin kenttää ympäri. Ilokseni laukannostot sujuivat tänään noin miljoona kertaa paremmin kuin edellisillä kerroilla Dillen kanssa, ponilla ei ollut nyt mitään ongelmia ymmärtää laukka-apuja (tai vastahakoisuutta nostaa laukkaa) ja niinpä laukat nousivat oikein napakasti sisäpohkeen painalluksesta. Usein Dille suorastaan hypähti laukkaan, hyvä ettei tullut melkein pientä pukkiakin mukaan. Laukassa riitti mukavasti energiaa, opettaja kommentoikin että hyvä kun ponissa on virtaa ja pakko oli olla samaa mieltä. Laukka myös pysyi nyt yllä paremmin, tosin muutamia raville tippumisia tuli taas jos annoin istunnan levitä tai nukahdin pohkeen kanssa, tai jos tultiin turhan tasapainottomasti kulmiin. Vasempaan kierrokseen siirryttäessä Dillellä alkoi jo kunto loppua, joten vasemmalle nostot tulivat hitaanpuoleisesti ja raville tippumisia tuli enemmän. Sanoisin silti että vasemmallekin laukkatyöskentely sujui nyt paremmin kuin aikaisemmin.

Laukkaa kaula pitkällä. Voi ei noita käsiä... (Kuvaajana Liina)

Tässä on kädet paremmin, mutta polvet puristuu kiinni satulaan ja ylävartalo tahtoo kallistua eteen. (Kuvaaja Noora-Maria Jaakkonen)

Lennokasta ravia, on taidettu juuri tipahtaa laukalta... (Kuvan otti Noora-Maria)

Laukkojen jälkeen kevennettin vielä hetki loppuverryttelyksi, ja tässä vaiheessa Dille oli jo aika uuvahtanut eikä enää jaksanut ravata kovin energisesti eikä olla pohkeelle kovin herkkä. Ihan hyvin se kuitenkin kulki hieman eteen-alas venyttäen mutta ei kuitenkaan roikkunut kädellä yhtä pahasti kuin alkutunnista. Kauan ei siinä sitten ravailtukaan vaan hyppäsin pois kyydistä ja talutin loppukäynnit maasta käsin.

Olin tuntiin kokonaisuudessaan varsin tyytyväinen. Dillen kanssa oli tänään tosi mukava työskennellä kun energiaa ja herkkyyttä löytyi sopivissa määrin, ja onnistuneet laukannostot olivat todella iloinen yllätys aiempien sählinkien jälkeen. Ilmeisesti onnistuin tekemään itsekin jotain oikein sillä opettajalta tuli tunnin jälkeen positiivista palautetta.

Loppuun vielä linkit Liinan kuvaamiin videoihin:
Kevyttä ravia
Laukkaa

Kuvista isot kiitokset Liinalle ja Noora-Marialle!
Viime viikon kisapostaukseen on muuten myös lisätty muutama hyppykuva.

Humputi humputi

Pääsinpä jatkamaan koulutreenejä Rappenin kanssa. Tunti pidettiin ulkokentällä, missä tällä kertaa saatiin olla melko rauhassa hyttysiltä. Pitkän maneesikauden jälkeen vaan meinaa olo käydä orvoksi ilman seiniä ympärillä, ja niinpä ulkokentällä vaikuttaisi naksahtavan päälle joku humputteluvaihde jolloin kaikki maneesissa talven aikana omaksutut opit katoavat taivaan tuuliin. Tällainen yleisfiilis tunnista jäi, vaikka hyviäkin pätkiä oli mukana.

Tunti aloitettiin ratsastamalla pitkillä sivuilla vastataivutusta (eli "avotaivutusta ulospäin") uraa pitkin, ja päädyissä verryteltiin ympyröillä kevyessä ravissa. Vastataivutuksissa Rappen tahtoi mennä kaula turhankin mutkalla johtavan lavan karatessa kuskin hallinnasta. Ympyröillä ravatessa Rappen hieman pyöristyi ja rentoutui. Neuvona minulle oli kiinnittää huomiota asetuksesta myötäämisen ajoitukseen; ei pidä myödätä ennen aikojaan, vaan pitää uskaltaa pitää ohjasta kunnes asetus on mennyt rehellisesti läpi. Sitten kun hevonen tulee hyvälle tuntumalle ja pyöreälle kaulalle niin omaa ratsastusta tulee rauhoittaa ja antaa vaan hevosen liikkua rauhassa tasaisella tuntumalla tekemättä mitään ylimääräistä. Ympyrällä yritettiin myös saada istuntaani suoristettua, vasempaan kierrokseen kun olin tuttuun tapaan koko ajan valahtamassa sisäkaarteen puolelle. Pitäisi ajatella kevennystä hevosen oikeaa korvaa kohti sekä vasen kylki pitkäksi kun taas oikeaa puolta vähän lyhyemmäksi. Kyllähän sitä ajoittain onnistui itseään lantiosta suoristamaan, mutta se taas sitten veikin kaiken keskittymisen ja hevoseen vaikuttaminen jäi sikseen. Ja taas pyytäessä hevoselta jotain kiertyi vartalo tietenkin takaisin vinoon.

Vastataivutustehtävää jatkettiin vielä harjoitusravissa, jolloin pääty-ympyrät ratsastettiin laukassa. Vastataivutuksissa oli edelleen ongelmia karkaavien lapojen kanssa. Pitkä sivu tahtoi loppua aina kesken ennen kuin ehdin saada vastataivutuksen riittävästi kontrolliin pidätteillä. Loppua kohti hieman parani, ja vasemmassa kierroksessa sain ratsastettua pari ihan hyvääkin vastataivutusta. Laukkaamiset saivat Rappenin vähän kiireiseksi ja hätäiseksi, ja minulla oli etenkin ravissa räsynukkeolo kun ei saanut istuttua jäntevästi ja istunnalla tahtia kontrolloiden vaan humputtelin vaan mukana miten sattuu. Opettajalta tulikin kehotusta keskivartalon jäntevöittämiseen, samoin kuin lonkkien avaamiseen ja lantion asennon korjaamiseen "napaa selkärankaa kohti" eli pois notkoselkäisyydestä. Laukassa varsinkin olisi sitä jämäkkää istuntaa kaivattu, Rappen oli taas turhan nelitahtinen ja kiireinen ja juuri laukasta raville siirryttyä oli meno aina hetken tasapainotonta kaahotusta. Vasen laukka tuntui kolmitahtisemmalta ja paremmin kannetulta kuin oikea, ja vasemmassa laukassa ympyrällä Rappen hakeutui pyöreälle kaulalle kunhan vaan rentoutin omaa kättäni kuitenkin jonkinlaisen tuntuman säilyttäen.

Loppuravien aikana Rappen liikkui enimmäkseen mukavan pyöreällä kaulalla ja rentona, tosin etenkin takaosaa sai välillä aktivoida liikkumaan pontevammin. Ohjastuntuma olisi saanut olla omalta osaltani tasaisempi. Oma "räsynukkemaisuus" jäi tunnilta harmittamaan, tässä kun kuitenkin viime aikoina ehti istunta ja keskivartalon käyttö parantua ja nyt tuntuu kuin olisi taas vähän taantunut tässä suhteessa. Luulenpa että Rappenkin kulkisi paremmin istuntapalikoiden ollessa kohdallaan (tästä sain hieman välähdyksiä niinä hetkinä kun onnistuin opettajan ohjeiden mukaan korjaamaan istuntaani ja Rappen vastasi tähän pyöristymällä ja rentoutumalla). Rappen tuntuisi toimivan oikein kivasti kunhan vain pitää tasaisen ja rennon ohjastuntuman jota kohti ratsastaa pohkeella, sekä lisäksi pääsee aktiivisesti vaikuttamaan istunnalla. Tämä kokonaisuus ei vaan ole ihan niin helppo toteuttaa kuin aluksi voisi luulla. Turhauttavaa kun periaatteessa tietäisi mitä tehdä mutta ei onnistu sitä toteuttamaan. Onneksi Rappen oli tälläkin kertaa tosi mukava ratsastaa, niin oli kuitenkin kiva tunti vaikka oma osaamattomuus alkoikin häiritä.

Tunnin jälkeen keskustelin vielä hieman opettajan kanssa vinoudestani. Sain vinkiksi kokeilla kiropraktikolla käyntiä, sillä kuten opettaja huomautti ei kaikkea voi korjata hevosen selästä käsin. Täytyy pistää harkintaan.

Ulkotakajalka töihin

Olipas kiva saada tunnille tällä kertaa Rappen, jolla en ollutkaan mennyt useampaan kuukauteen. Rappen on hauska kaveri jolla on aina ilo ratsastaa. Kyllä muuten huomasi että nyt on takana poniratsastusputki kun päälle 150-senttinen pikku-Rappen näytti karsinassa isolta.

Alkuverryttelyssä Rappen oli vähän tahmainen ja sitä sai hoputtaa ravaamaan energisemmin. Myötä- ja vasta-asetusten kautta sitä sai ajoittain hieman pyöristymään. Rappen kuuluu näköjään myös siihen kerhoon joka tahtoisi juosta koko ajan vasemmalle asettuneena, ja alan jo epäillä että omalla vinoudellani on jotain tekemistä asian kanssa kun vähintään joka toinen heppa viipottaa menemään nenä vasemmalla mutta oikealle asettujia en muista yhtäkään.

Tunnin teemana olivat laukannostot ja ulkotakajalan aktivointi ennen nostoa. Ratsastettava tehtävä sisälsi puoli kierrosta pääty-ympyrällä harjoitusravissa, kentän keskelle tultaessa siirtyminen käyntiin ja käynnissä 10-12 metrin voltti ulos ympyrältä, voltilla pientä takaosan väistätystä ulospäin, paluu ympyrälle ja asetuksen vaihto sekä laukannosto ja laukassa ympyrän toinen puolikas ja pitkän sivun alku. Tehtävä aloitettiin oikeassa kierroksessa, jolloin voltti luonnollisestikin tuli vasempaan kierrokseen. Vasemman pohkeen väistätys oli jälleen kerran aika hankalaa, Rappen kulki kaula mutkalla vasemmalle mutta takapää ei juuri siirtynyt, ja jälleen kerran tunsin aivan selvästi kuinka painoni ei ollut satulassa jakautuneena oikealla tavalla (kun vertaan oikean pohkeen väistätykseen huomaan selvän eron siinä miten istun). Jotenkin en vain onnistu tätä ikinä korjaamaan vaikka kuinka asian tiedostan, en vaan hahmota miten minun pitäisi kroppani muljauttaa jotta en olisi enää vinossa. Muistin itse asiassa jokin aika sitten että lantionihan on oikeasti vino muuallakin kuin hevosen selässä; jos menen peilin eteen seisomaan niin huomaan selvästi kuinka lantio on oikealta monta senttiä ylempänä kuin vasemmalta. Joitakin vuosia sitten kun ravasin erinäisten fysioterapeuttien vastaanotoilla selkävaivojen vuoksi, osoitettiin minulle tämä vinous ihan ammatti-ihmisten toimesta sekä sanottiin että jalkani ovat "toiminnallisesti eripituiset". Sanoivat että näin lievän lantion vinouden ei pitäisi arkielämässä haitata mitenkään, mutta hevosen selässä se kyllä taitaa haitata. Enää pitäisi keksiä miten tuota voisi korjata.

Laukannostot kuitenkin sujuivat pääsääntäisesti ihan mukavasti, ja laukkatehtävien myötä Rappenista alkoi löytyä reipasta liikkumista. Laukka vaan oli taas sille ominaisen nelitahtista, ravurirotuisena kun ravi on Rappenille luontevin askellaji ja laukassa se ei oikein kanna itseään. Ympyrällä laukkaaminen sujui paremmin, mutta pitkälle sivulle tullessa paketti hajosi ja laukka meni vähän kaahotukseksi samoin kuin laukan jälkeinen ravi. Ratsastinkin melko paljon ylimääräisiä kierroksia ympyrällä tai volteilla laukan laatua parantaakseni, ja siirtymiset raviin onnistuivat tasapainoisemmin kun ne teki eimerkiksi voltilta juuri uralle tullessa. Harjoitusravissa puolestaan saatiin joitain ihan näppäriäkin pätkiä nyt kun liikkumiseen oli löytynyt energisyyttä. Vasempaan kierrokseen tehtävä sujui paremmin, sillä oikean pohkeen väistätys voltilla oli ainakin kuskille helpompi ja jostain syystä Rappen tuntui kulkevan laukassa paremmin vasemmalle. Meno oli vähän hallitumman ja tasapainoisemman oloista kuin oikeassa laukassa, ja pyöreällä kaulallakin liikuttiin ainakin ympyrällä. Opettaja ohjeisti aktivoimaan ulkotakajalkaa pohkeella tai raipalla laukan parantamiseksi, ja kai sinne joitain laadukkaampiakin laukka-askelia mahtui väliin. Ympyröillä Rappen tahtoi ylitaipua kaulastaan ja rungostaankin, ja ohjeena minulle oli enemmän ulko-ohjaa, vähemmän sisäohjaa. Tahdoin jäädä sisäohjaan liiaksi kiinni estämään hevosen liikettä kun taas ulko-ohjalla olisi saanut olla parempi tuki. Taas tuli muistutusta myös kyynerkulmasta ja käsien kantamisesta.

Loppuverryttelyssä Rappen kulki ainakin paremmin kuin alkuverryttelyssä, jokseenkin pyöreänä ja rentona sekä sopivan reippaasti. Omat käteni olivat kyllä taas turhan levottomat, ja muistin vasta tässä vaiheessa että Rappenin kanssahan kannattaa tehdä paljon puolipidätteitä istunnalla. Oisko kannattanut muistaa jo aiemmin ratsastaa aktiivisemmin istunnalla? No ois.

Tuntiin mahtui siis ihan hyviä pikkupätkiä etenkin ravissa, ja sitten taas oli niitä joitain epämääräisiä sähläyspätkiä myös. Rappen oli mainio kuten aina, se yrittää aina parhaansa. Laukassa vaan meinaa olla Rappenin kanssa haastetta. Jäi myös vähän sellainen olo että jos olisin keskittynyt paremmin ja ratsastanut enemmän ajatuksen kanssa olisi homma voinut toimia paremminkin. Toivottavasti Rappen sattuu ratsuksi lähiaikoina toistekin, tästä olisi ihan mukava jatkaa.

Vuosikymmenen ensimmäiset estekisat

Radan jälkeen voi jo melkein hymyillä.

Helatorstain ohjelmassa oli 50-60 cm seurakilpailuluokka arvostelulla 367.1, ratsuna Eetu ja minulle nämä olivat tosiaan ensimmäiset estekisat sitten vuoden 2002. Sään suhteen oli tuuria sillä aamun kaatosade väistyi juuri sopivasti kun lähdin pyöräilemään tallille ja alkoi taas pian kisojen loputtua.

Verryttely ratsastettiin maneesissa verryttelyryhmissä sillä ulkokenttä oli yön aikana muuttunut turhan vetiseksi ja liukkaaksi. Eetulla oli 50-60 cm luokassa lisäkseni toinenkin ratsastaja, ja jouduimme verryttelyssä vuorottelemaan koska luokassa oli ainoastaan yksi verryttelyryhmä. Ehdin ottaa kaksi verryttelyhyppyä porttipystylle oikeassa laukassa ennen kuin vaihdettiin radalle ensimmäisenä lähtevä kuski kyytiin jatkamaan verryttelyä ennen omaa starttiaan. Eetun ensimmäisen startin jälkeen ehdimme odotella muutaman ratsukon ajan omaa vuoroamme joka koitti luokassa kuudentena eli toiseksi viimeisenä. Omaa vuoroa odotellessa ehti pulssi nousta ja kädet hiota mukavasti (suomeksi sanottuna jännitti ihan kamalasti), mutta Eetu vaikutti melkein turhankin rauhalliselta.

Ratapiirros. 1. vaihe esteet 1-7, 2. vaihe esteet 8-12.

Radalle päästyäni hyppäsin ensimmäisenä vielä sallitun verryttelyesteen (okseri numero 7 ratapiirroksessa). Sitten vaan tervehdys tuomarille ja lähtömerkistä oikeassa laukassa kohti ensimmäistä estettä. Itse radasta ei kaikki yksityiskohdat jääneet mieleen, ratsastin joko niin keskittyneenä tai niin jännittyneenä että muistikuvat jäivät jokseenkin hatariksi. Rata oli tarkoitus kuvata videolle mutta kuvaus meni valitettavasti mönkään joten suoritus ei tallentunut jälkikäteen analysoitavaksi. Kokonaisuudessaan rata oli kuitenkin käsittääkseni ihan siisti ja sujuva, Eetu liikkui innokkaasti sopivassa tempossa ja hyppäsi 110% varmasti. Kakkosesteen jälkeen oltiin väärässä laukassa mutta muutoin taisi laukatkin osua kohdilleen eikä tarvinnut rikkoa rytmiä laukkaa korjaillessa. Hypyt taisi olla ihan hyviä lukuunottamatta yhtä "hups-ollaanpas-ihan-juuressa-huh-poni-pelasti" -insidenttiä joka muistaakseni tuli esteelle numero 6. Ensimmäinen vaihe oli virheetön joten jatkoimme saman tien kakkosvaiheeseen aikaa vastaan. Muistin kääntää seiskaesteeltä aikailematta vasemmalle niin ettei kaarteesta kasille tullut tarpeettoman pitkää. Kasilta tuli onneksi oikea laukka, ja ysille pääsin suunitelman mukaisesti ratsastamaan esteen vasempaan reunaan josta saatoin kääntää ykkösen ja kasin välistä pienimmän mahdollisen tien kympille jonne saatiin vielä sujuva hyppykin. Viimeiset kaksi estettä menivät omalla painollaan, ja pääsimme maaliin virhepisteittä sekä kympille käännetyn tiukan tien ansiosta luokan nopeimmalla ajalla. Suorituksella irtosi siis luokkavoitto kiitos HIENON Eetun, joka muuten oli luokassa myös kakkossijalla toisen kuskinsa kanssa.

© Krista Lavikainen

© Krista Lavikainen

© Krista Lavikainen

Kisat eivät siis olisi voineet juuri paremmin onnistua (no jos ei olisi tullut sitä yhtä huonoa hyppyä radalla). Vaikka estekorkeus oli luokkaa "maahankaivettu" ja ratsuna ihana automaattiponi, on pakko olla ihan vähän tyytyväinen itseensäkin kun uskalsi estekisoihin vielä osallistua. Vielä vuosi sitten olin vakuuttunut että en hyppää enää koskaan enkä mitään, mutta nyt sitä on selvitty rata kunnialla läpi ihan oikeissa estekisoissa.

Kaksoisvoittaja Eetu ratsastajineen,

Palkintojenjako

Eetu on paras.

Kun kumpikaan ei osaa

Sainpa sitten mennä heti toistamiseen Dillellä. Samalla tämä oli kevätkauden ensimmäinen ratsastuskerta  jättimutanttihyttysten ruokana ulkokentällä. Opettaja hieman varoitti tunnin aluksi että Dille oli edellisenä päivänä meinannut lopputunnista hyytyä ihan täysin kun sen kunto loppui kesken, siitäkin huolimatta että se menee vain yhden tunnin päivässä. Huomasinkin heti alkukäynnin aikana että poni oli varsin erilainen kuin lauantaina, ei enää lainkaan herkkä pohkeelle ja melkein koko ajan sai olla käskemässä liikkumaan reippaammin. Tunti aloitettiin käynnissä väistättäen pääty-ympyröillä takaosaa vuoroin ulos ja vuoroin sisään. Dille väisti takaosaa vasemmalle oikein hienosti, mutta oikealle väistämisessä sillä tuntui olevan suorastaan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia hahmottaa miten sen pitäisi jalkansa asetella. Toki olin taas itsekin häsläämässä liikaa niin ettei poni ehtinyt apuja kunnolla ymmärtää ja niihin reagoida. Lopulta sitten väistätettiin vasemmalle opettajan avustaessa maasta käsin kevyesti raipalla, ja näin saatiin siiten muutamia ristiaskelia tähänkin suuntaan ja kehuja ponille.

Väistötehtävien jälkeen ravailtiin hetki keventäen, ja ravatessa Dille tuntui toimivan paremmin kuin käynnissä missä se lähinnä jumitti ja kiemurteli sekä tuntui olevan aika kiusaantunut ympärillä pörräävistä ötököistä. Edelleen sai pyytää liikkumaan reippaammin ja aika hidasta oli pohkeeseen reagointi. Dillen ravi on kyllä aika mielenkiintoinen, sillä aluksi tuntuu että se on tosi pompottava mutta sitten kun istutaan alas harjoitusraviin huomaakin että siellä on itse asiassa varsin helppo ja mukava istua.

Lyhyen lepokäynnin jälkeen jatkettiin pitkällä sivulla avotaivutusta harjoitusravissa, mistä kulmaan tullessa laukannosto ja ympyrä laukassa. Dillelle tehtävää helpotettiin niin että otettiin vain pelkkä myötäasetus avotaivutuksen sijaan, mutta siinäkin oli ihan tarpeeksi haastetta. Dille tahtoi koko tunnin olla enempi vähempi asettuneena ja kaula mutkalla vasemmalle, joten asetuksen kääntäminen oikealle oli yllättävänkin hankalaa. Kun yritin asettaa nenää oikealle lähtikin koko poni kääntymään oikealle pois uralta. Vasempaan kierrokseen myötäasetus toki oli helppo ratsastaa kun asetus vasemmalle oli jokseenkin ponin default-tila... Lisää hankaluuksia tuli sitten laukannostoissa jotka sujuivat aika lailla saman kaavan mukaan kuin viimeksi, paitsi että tällä kertaa Dille jätti pikemminkin kokonaan reagoimatta pohkeeseen kuin lähti kiitämään ravissa (toki niitä ajolähtöjäkin saatiin mahdutettua mukaan). Helposti aloin taas itse heilua ja heijata ylävartalolla jos ei laukka alkanut nousta, mikä ei tietysti auttanut tilannetta yhtään. Yritin tietoisesti rauhoittaa oman istuntani nostoissa, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Välillä taas saatiin oikein hyviäkin nostoja aikaan, enkä oikein tiedä mikä niissä osui nappiin. Opettaja ohjeisti ratsastamaan ennen nostoyritystä ponin paremmin pohkeen eteen ja energisempään raviin niin että saa vähän painetta ohjalle, Dille kun tyypillisesti ravaa pitkällä asekeleella leijuen ja tästä ei laukka nouse yhtä luontevasti kuin vähän lyhyemmästä ja napakammasta ravista. Välillä oli hetkiä jolloin sen noston kanssa sai ähertää minuuttitolkulla ennen kuin laukkaan päästiin ja poni vaikutti olevan ihan ulalla siitä mitä siltä pyydetään, mutta sitten kun taas oli pari nostoa alla niin laukka nousikin melkein kuin vanhalla tekijällä vaikkei kuskin ohjeet niin selkeät välttämättä olleetkaan. Noston jälkeen vaan ei oikein kunnolla päässyt ponia kehumaan muutoin kuin äänellä, sillä jos rupesi taputtamaan kaulalle niin tipahdettiinkin yleensä samantien raville.

Kunhan laukan vain sai nostettua ja ylläpidettyä oli Dille nimenomaan laukassa kaikkein mukavin ratsastaa. Dille tuntuisi luonnostaan laukkaavan mukavan tasapainoisesti ja itseään kantaen. Laukassa ympyröillä tuli ne tämän tunnin pienet hetket kun tuntui että tämähän jopa toimii, etekin silloin kun muistin ottaa ulkoavut mukaan enkä vain jäänyt vetämään sisäohjasta kaulaa mutkalle.

Oli tosiaan aika yllättävää miten Dille oli nyt niin kovin erilainen pohkeeseen reagoinnin suhteen kuin lauantaina, mutta ehkä tosiaan on niin että väsy painaa ponia jonka kunto ei ole mikään paras mahdollinen ja hitaus pohkeelle johtuu yksinkertaisesti tästä. Opettaja totesikin että pitää varmaan antaa pientä lepoa Dillelle ja ehkä ruokintaakin pitäisi säätää jotta tulisi lisää lihaa luiden päälle. Tosi sympaattinen poni Dille oli toki tänäänkin, se vaikuttaisi oikein kärsivälliseltä tapaukselta joka ei hermostu ja turhaudu vaikka ei aina ymmärräkään mitä toistaitoinen kuski yrittää pyytää. Ei ole ehkä paras mahdollinen kombo kun poni ei osaa ja ratsastaja ei osaa, mutta siihen nähdenhän meillä Dillen kanssa yhteistyö pelittää ihan siedettävästi. Välillä kyllä tulee satulassa sellainen "anteeksi kun olen olemassa" -fiilis kun ei osaa ratsastaa niin kuin tällaista kokematonta ponia kuuluisi ratsastaa.

-------

Joka tapauksessa huomenna on sitten ne kauan odotetut estekisat, ja ai kamala kun voi jännittää yhden 50-60 cm kisaradan hyppääminen (toki jännitys tulee muista tekijöistä kuin siitä estekorkeudesta). Onneksi hevostoiveeni toteutui eli ratsuna on luottoponini Eetu. Toivottavasti aamupäivästä ei sada ihan kaatamalla vaikka vähän huonolta sen suhteen näyttääkin. 

Uusi hauska ponituttavuus

Tänään olikin vuorossa astetta jännittävämpi tunti, sillä pääsin kokeilemaan vasta keskiviikkona tallille saapunutta Dille-ponia. Entuudestaan tiesin Dillestä lähinnä vain että kyseessä on 6-vuotias welsh C -tamma, joka on koulutuksen puolesta vielä vähän keskeneräinen mutta tehnyt ilmeisesti tuntitöitä aiemminkin. Tallin sivuilla ei esittelyä ponista vielä ole, mutta Sukupostista Dille löytyy (tosin taitaa olla kuvassa selvästi pulskemmassa kunnossa kuin tällä hetkellä). Karsinassa Dille oli ihan kiltti mutta aika levoton, tahtoi pyöriä koko ajan ympäriinsä ja kovasti olisi ollut karkaamassa pienestäkin ovenraosta. Totesin Dillen olevan varsin ihanteellisen kokoinen, päälle 140-senttinen iso poni ja nätti kuin mikä. Melko ruipelossa kunnossa kuitenkin, kylkiluut eivät sentään paistaneet mutta kovin lihaksettomalta tapaukselta Dille näytti. Tukkaa sillä olisi ollut vaikka muille jakaa, harja oli niin mahdottoman pitkä ja paksu että oli hieman ongelmia saada suitset aseteltua päähän.

Opettajakin näki Dillen nyt vasta ensimmäistä kertaa tunnilla, joten lähdettiin ilman sen kummempia ennakko-odotuksia testaamaan miten tämä poni nyt itse asiassa toimii ja mitä se mahdollisesti osaa. Jotain oli ilmeisesti sanottu siitä että Dille hermostuu jos sen pitkä otsatukka heiluu valtoimenaan silmillä, joten ennen satulaan kiipeämistä laitoin otsaharjan nopeasti letille jonka työnsin otsapannan alle. Jonkin verran kyllä jännitti kun ei yhtään tiennyt millainen tapaus satulan alla on, ja pelkäsin jännityksen tarttuvan poniinkin. Dille vaikutti herkältä ja reippaalta ratsastaa, ja ajoittain se vähän säpsähti tuulessa lepattavaa pressumaneesia mutta ei lainkaan niin paljon kuin etukäteen pelkäsin. Sanoisin että järkevän oloinen poni, ja pari pientä säikähdystä olivat täysin ymmärrettäviä ponin ollessa vielä aivan uudessa ja oudossa ympäristössä sekä hieman jännittyneen kuskin alla.

Tunti aloitettiin ratsastamalla käynnissä pohkeenväistöä uralta keskilinjalle, suoristus ja voltti keskihalkaisijan ja pitkän sivun väliin, sekä väistö takaisin uralle. Dillellä tuntui olevan jonkinlainen haju pohkeenväistöstä, mutta mitään kovin suurta poikitusta siltä ei lähdetty vaatimaan. Oikean pohkeen väistätys sujuikin jotenkuten, mutta vasemmalle pohkeelle ei niinkään mikä tietysti voi johtua ihan omasta vinoudestani ja siitä että vasemman pohkeen väistätys tuppaa olemaan minulle usein hankalaa osaavampienkin hevosten kanssa. Luultavasti Dillelle ei väistöissä ollut aina edes oikein kunnolla selvää mitä siltä epämääräisillä väistöavuillani pyysin, mutta kärsivällisesti se yritti ymmärtää, mitä nyt hieman kiirehti alta pois. Olin itse liikkeellä vähän sellaisella "apua tämä menee rikki" -asenteella, ja olin sitten mielummin tekemättä mitään kuin otin riskiä siitä että käyttäisin samanaikaisesti ristiriitaisia apuja tai jäisin vetämään liikaa ohjasta. Joka tapauksessa Dille oli ainakin pohkeelle varsin herkän oloinen, ja taisi olla vähän niin että jos vahingossa vein pohjetta liian taakse poni hieman hypähti eteenpäin. Maiskutukseen se reagoi myös varsin herkästi.

Väistötehtävää jatkettiin harjoitusravissa, ja muutoin uralla ja volteilla keventäen. Dillen ravi tuntui ensialkuun tosi pompottavalta. Väistöistä ei kovin kummoisia ravissa tullut ja otinkin väistöjen ajaksi käyntiin aina jos vain oli tilaa. Opettaja kehotti muutamaan kertaan ratsastamaan ravia paremmin eteen, Dille kuulemma jäi usein vähän leijailemaan paikoilleen. Selkään en tätä oikein edes huomannut kun ponilla oli ilmeisestikin varsin laajat liikkeet. Kevyessä ravissa Dille alkoi rentoutua ja aloin ehkä itsekin todeta että eipä tässä mitään hätää.

Pienen hengähdystauon jälkeen jatkettiin väistötehtävää lisäten laukannosto väistöjen jälkeen lyhyeltä sivulta ja laukkavoltit pitkälle sivulle, aloittaen oikeasta laukasta. Dille ei ensin ymmärtänyt laukannostoapujani vaan lähti vain kiihdyttelemään ravissa, mutta vähitellen sille valkeni että nyt pyydetään laukkaa ja sitten alkoi nostot ihan sujuakin, joskin vaihtelevalla menestyksellä. Joitakin ihan mukavia nostoja saatiin sekä ravista että käynnistä, mutta välillä taas apuni olivat liian epämääräiset ja sorruin laukkaan ajamiseen ylävartaloa heijaten jolloin laukka ei sitten välttämättä noussutkaan tai nousi vääränä. Kun laukkaan vihdoin oli päästy laukkasi Dille mukavan pontevasti ja kolmitahtisesti, mutta tiputti helposti raville. Laukka alkoi pysyä yllä sitä paremmin mitä pidempään laukkatehtäviä ratsastettiin, mutta hereillä siellä sai olla koko ajan ja aina kun raville tipahdettiin niin kesti aikansa päästä takaisin laukkaan.

Lopuksi ratsastettiin laukassa vielä molempiin suuntiin loivaa kiemurauraa eli hieman vastalaukkaa. Dillen kanssa en tullut tätä tehtävää kuin pariin kertaan, enimmäkseen laukkailimme vain ympyröillä. Ongelmana oli että kiemuralle lähdettiin aina ovipäädystä missä repeytynyt tuulessa lepattava maneesin seinäpressu tahtoi häiritä Dilleä niin ettei laukka säilynyt lyhyellä sivulla, ja näin ollen ei kulman jälkeen oltu laukassa kiemuraa aloittamassa. Oikeaan kierrokseen saatiin yksi melkein onnistunut kiemura jossa kuitenkin herpaannuin sen verran että Dille pääsi juuri ennen uralle pääsyä tiputtamaan raville, mutta vasemmassa laukassa sain ratsastettua pienen loivan kiemuran kertaalleen ihan nappiin laukan säilyessä hyvin. Ympyrällä saatiin myös loppua kohti ihan näppäriä laukkapätkiä.

Loppuverryttelynä kevennettiin vielä hetki ravissa, ja tässä vaiheessa Dille tuntui mukavan rennolta sekä liikkui ainakin omasta mielestäni varsin mukavassa tempossa reippaasti mutta kontrollissa. Ehkä se käytti selkäänsäkin paremmin kun ei ravi tuntunut niin hankalalta kuin alkutunnista.

Yleisesti ottaen Dillestä jäi todella mukava vaikutelma. En tiedä olisiko siitä löytynyt osaamista enemmänkin mm. niihin väistöihin ja laukannostoihin jos vain olisin uskaltanut (ja osannut) pyytää, nyt olin varsinkin alkuun niin tosi varovaisella asenteella liikkeellä. Joka tapauksessa Dille vaikuttaisi kiltiltä ja perusjärkevältä ponilta jolla on oikein hienot liikkeet, joten kunhan se saa vielä vähän lisää kokemusta niin uskoisin siitä tulevan mitä mainioin tuntiponi. Tekee varmasti myös minulle hyvää mennä välillä niiden konkarituntsarien sijaan tällaisella ratsulla joka ei ihan mistä tahansa epämääräisestä heilumisesta osaa arvata mitä ratsastaja haluaa vaan vaatii selvät ja korrektit avut.

Viimeiset hyppyharjoitukset ennen kisoja

Pääsinpäs hyppäämään vielä kertaalleen kisaratsullani (ainakin toivon mukaan) Eetulla. Kevään merkkinä ulkokenttä oli vihdoin ratsastuskunnossa, mutta estetunti pidettiin kuitenkin vielä maneesissa.

Tälläkin kertaa harjoiteltiin ratatehtäviä. Hyppelyt aloitettiin vinoilla lähestymisillä ja laukanvaihdoilla hypäten poikittaishalkaisijalla olevaa pientä pystyä (numero 2/9 kuvassa) kahdeksikolla niin että laukka vaihtui aina esteen päällä. Eetun kanssa tämä tehtävä sujui erinomaisen hyvin, vinot lähestymiset menivät nappiin ja laukka vaihtui aina kuten oli tarkoituskin. Meille riitti kaksi kierrosta kahdeksikolla eli kaksi hyppyä vasemmasta ja kaksi oikeasta laukasta, ja opettajan mukaan suoritus oli kuin oppikirjasta. Päivän onnistuminen sattui siis aivan tunnin alkuun.

Kahdeksikkotehtävän jälkeen jatkettiin verryttelyhyppyinä vielä erikoisesteet 1 ja 4. Ykkönen oli siis holvikaariportti joka näytti tänään huomattavasti pienemmältä ja harmittomammalta kuin lauantaina, ja siltä jatkettiin koko esterykelmän takaa pitkä tie kaartaen esteelle numero 4 joka oli myös pieni portti. Ohjeena oli ratsastaa neloselle hieman enemmän oikeaan reunaan jotta hypystä pääsi johtamaan kunnolla vasemmalle ilman että esteen jälkeinen kaarre vasemmalle jäi kuitenkaan ahtaaksi. Eetun kanssa hypyt tulivat molemmille esteille ihan sujuvasti mutta vähän turhan kaukaa, ja holvikaariportilla laukka vaihtuikin tahattomasti vääräksi ja jouduin korjaamaan sen ravin kautta. Nelosesteeltä kuitenkin tuli nätisti vasen laukka, joka siis toki on selvästikin Eetun suosikkilaukka.

Ennen rataa tultiin vielä 27 metrin suora linja (5-6), jossa pystyn alla oli vesimatto. Myös tässä tehtävässä lähdimme molempiin hyppyihin aika kaukaa, ja opettaja ohjeisti ratsastamaan ponnituspaikat lähemmäs estettä ja olemaan usuttamatta ponia pitkään hyppyyn (kuten myönnän tällä linjalla selvästi tehneeni).

Seuraavaksi hypättiinkin jo päivän "perusrata" eli kuvassa numerot 1-6. Korkeutta minulle ja Eetulle laitettiin 60 cm, sarjan b-osa taisi olla isompi ja portti numero 4 pienempi. Rata alkoi ihan hyvällä hypyllä holvikaariportille, mutta laukka vaihtui taas vääräksi ja jouduin ottamaan ravin kautta korjauksen. Kakkoseste vinohypyllä sujui yhtä mallikkaasti kuin verryttelyssäkin, ja yhden askeleen sarja meni myös nätisti. Sarjalta jopa laukka vaihtui oikeaan eli siihen vaikeampaan suuntaan! Nelosportille tulikin sitten paha moka kuskilta, muistin aivan liian myöhään että hei, tässähän oli tarkoitus ratsastaa oikeaan reunaan ja aloin viimetipassa ponia sinne ohjata. Tämä sitten sekoitti koko lähestymisen lopun ja olimme yhtäkkiä tilanteessa jossa askel ei sopinut esteelle lainkaan vaan sekunnin kymmenesosassa täytyi päättää lähteäkö hyppyyn liian kaukaa vai ihan juuresta. Itse en ehtinyt päättää vielä mitään mutta Eetu ratkaisi tilanteen viime hetkessä hyppäämällä kaukaa, ja kuski ei tähän päätökseen ehtinyt mukaan vaan jäi armottomasti jälkeen. En tiedä tuliko miten pahasti jäätyä suuhun kiinni mutta omituinen hyppy siitä tuli, onneksi kuitenkin este oli vain sen noin 50 cm korkea. Joo, EI NÄIN. Epäonnistuneen hypyn jälkeen piti kuitenkin äkkiä kasata paketti viimeistä linjaa varten (onneksi sentään Eetu tuli esteeltä alas vasempaan laukkaan), ja vesimatto-trippelilinja ylittyi ongelmitta joskin nyt hypyt tulivat ehkä turhankin lähelle estettä kun otettiin vielä se viimeinen askel eikä loikittu laakahyppyjä. Rata siis oli melko onnistunut lukuunottamatta yhtä väärää laukkaa ja kuskin täysmöhläystä nelosesteellä.

Lopuksi tultiin vielä uusintaratana esteet numero 7-11, ja nyt korkeus oli 65 cm. Vesimatto-trippelilinja jälleen ok mutta hypyt hieman juuresta, vinohyppy ysille hyvä ja laukka vaihtui oikeaksi, mutta holvikaariportilla 10 ei tälläkään kertaa oikea laukka säilynyt vaikka hyppy ei ollut ainakaan liian iso ja laaka. Koska siis kympiltä tultiin alas väärässä laukassa niin en lähtenyt kurvaamaan tiukinta mahdollista tietä viimeiselle esteelle vaan ratsastin sarjan a- ja b-osan välistä ja trippelin etureunaa hipoen kaarteen jonka aikana ehti laukan korjata. Portille tultiin tällä kertaa juureen, mutta laukka vaihtui vasemmaksi. Opettajalta tuli kommenttia ponnistuspaikkojen vaihtelevuudesta, minkä toki itsekin olin huomannut että välillä ponkaistiin pitkiä hyppyjä ja välillä tultiin pikkuaskeleella vähän juureen. Eetun kanssa kuitenkin onneksi tulee näin pienille esteille ihan suhteellisen hyviä hyppyjä sekä kauempaa että lähempää kunhan vain kuski on tilanteen tasalla siitä millainen hyppy milloinkin on tulossa. Eetu tuntuisi myös aika hyvin vastaavan ratsastajan toiveisin ponnistuspaikoista, olin tunnin mittaan huomaavani että silloin kun itse ajattelin ponnistusta kaukaa niin näin myös tapahtui ja silloin kun ajattelin että otetaanpa hyppy mielummin vähän lähemmäs niin Eetu luki jälleen ajatukseni.

Epäonnistunut hyppy portille jäi hieman harmittamaan kun kyseessä oli niin typerä ratsastajan virhe mikä sitten aiheutti epämukavan hypyn ponille, ja harmi ettei samalle esteelle enää uusintaradallakaan saatu mitään kaikkein parasta hyppyä. Olin huomaavinani että Eetu ei tänään ollut liikkeellä sellaisella "jippii" -asenteella kuin se monesti esteillä on, mutta tämä on varsin ymmärrättävää ottaen huomioon että viimeisen viikon tai parin aikana tallin hevoset ovat nyt hypänneet melko paljon ja Eetulla taisi olla jopa tälle samalle päivälle jo yksi estetunti alla. Onneksi nyt lienee hevosille luvassa viikon verran taukoa hyppäämisestä ennen kisoja, joten jospa sitten kisapäivänä Eetusta löytyisi taas se kipinä esteille mikä sillä parhaimmillaan on. Kyllähän se toki nytkin nätisti esteet ylitti, mutta tuntui että jotain ehkä tällä kertaa puuttui.

Eetu + estetunti = full of win

Estekisoihin valmistautuminen jatkui tällä kertaa ihan kunnon rataharjoituksilla, ja sain jälleen mennä kisoihin toivomallani Eetulla. Eetulla on aina niin hurjan kiva hypätä, eikä tämäkään tunti ollut tässä suhteessa poikkeus (ks. päivän otsikko). 

Tunti aloitettiin ravi- ja laukkaverryttelyiden jälkeen kahdella verryttelyhypyllä ensin ravista ristikolle (kuvassa 6b, 6a:n kohdalla verryttelyssä oli maapuomit) jolta laskeutuminen vasempaan laukkaan. Eetu ravasi esteelle vähän kiireisen oloisena ja yritti pyrkiä laukkaan, mutta molemmilla kierroksilla tultiin alas vasemmassa laukassa vaikka ensimmäisellä kerralla johtaminen kuskilta unohtuikin. Verryttelyä jatkettiin hyppäämällä laukasta porttiestettä (numero 1)  sekä viiden askeleen suoraa linjaa (4 ja 5). Ratsastuksessani oli havaittavissa tälläkin kertaa tyyppiongelmani eli ponin tuuppaaminen eteen vielä juuri ennen estettä jolloin viimeinen askel meinasi käydä ahtaaksi ja hyppy tulla turhan läheltä estettä. Okseri-pysty linjalla tämä johti siihen että hyppy okserille jäi lyhyenpuoleiseksi ja välissä joutui ratsastamaan voimakkaasti eteen, mistä seurauksena oli pitkä ja laaka hyppy pystylle ja laukan vaihtuminen vääräksi. Toisella kierroksella sain sitten okserille isomman ja sujuvamman hypyn, hallitumman laukan esteiden välillä ja selkeämmän johtamisen pystyltä oikealle jolloin oikea laukka säilyi alastulossa.

Varsinaista rataa hypättiin kahteen kertaan, ensin lyhyempänä versiona päättyen yhden askeleen sarjaan (numero 6), ja lopuksi vielä kokopitkänä numeroon 9 asti. Radalla esteiden korkeudet taisivat olla pääsääntöisesti 60-65 cm, ja holvikaariportilla varustettu pysty numero 3/9 peräti 70 cm. Niin tyhmää kuin se onkin niin holvikaariportin hyppääminen vähän jännitti etukäteen sillä en sitä ollut ainakaan muistaakseni aiemmin hypännyt (ja se näytti niin isolta!), mutta Eetulle portti oli luonnollisestikin vanha tuttu eikä sen hyppääminen eronnut tavallisesta puomiesteestä millään tapaa. Ensimmäisellä ratakierroksella kakkos- ja kolmosesteen väli vipellettiin ristilaukassa, mutta siitä huolimatta hyppy kolmoselle oli oikein sujuva ja taidettiinpa jopa laskeutua oikeaan laukkaankin. Suoralla linjalla 4-5 taisi olla hieman samaa ongelmaa kuin verryttelykierroksella ja laukka vaihtui vitosella vasemmaksi. Kaarre vitosen jälkeen tuli siis hieman tasapainottomasti väärässä laukassa ja ravin kautta oikeaan laukkaan korjaten. Sarjalle lähetyessä tiessä oli vähän mutkittelua mutta sarja ylittyi ihan nätisti. Toisella ratakierroksella laukka oli oikein kakkoselta kolmoselle, mutta kolmoselta tultiin alas väärään laukkaan kun taas vitosella laukka säilyi nyt oikeana. Sarjan jälkeen en ollut ihan ajoissa hereillä kääntämässä seiskalle, ja alkuun Eetu ajautui linjalta ulos oikealle, mutta pitkän lähestymisen aikana oli vielä hyvin aikaa zuumailla keskelle estettä. Ysin jälkeen taidettiin mennä ristilaukkaa jonka Eetu korjasi itse kaarteessa oikeaksi.

Muutamat väärät laukat jäivät hieman harmittamaan, mutta niitä lukuunottamatta meno oli helponoloista ja ihan sujuvaa. Opettajan palaute oli että hypyt olivat sujuvimpia silloin kun päästiin lähestymään esteelle pitkää ja rentoa laukkaa. Eetu tahtoo helposti tulla esteelle lyhyttä ja kiireistä laukkaa, ja itselläni on oikeastaan ihan samanlainen taipumus hätiköidä ja kiirehtiä ennen estettä. Positiivista kuitenkin oli että vaikka välillä Eetu lähti kaukaa pidempään hyppyyn ja välillä taas otti ennen hyppyä vielä viimeisen pikkuaskeleen, olin koko ajan hyvin mukana juonessa joten ennakointia/sukeltamista tai hypyistä jälkeenjäämistä ei tullut harrastettua. Lisäksi vaikuttaisi siltä että olen ainakin tilapäisesti päässyt eroon todella ärsyttävästä ja haitallisesta tavastani muistella mieleeni juuri estettä lähestyessä kaikki kauhuskenaariot siitä mitä voi pahimmassa tapauksessa käydä jos lennänkin kyydistä estettä päin tai esteen sekaan. Sanomattakin lienee selvää että nämä kutsumattomat mielikuvat ovat erittäin häiritseviä ja omiaan lamaannuttamaan ratsastajan esteelle tullessa ihan täysin. Vaikka en kauhukuvia nyt mielessäni pyöritellytkään niin lähestymisiin kaivattaisiin vielä lisää rauhallisuutta ja rentoutta niin että se viimetipan hätiköinti ja eteen tuuppaaminen jäisi pois.

Joka tapauksessa vaikuttaisi siltä että 50-60 cm radan selvittäminen kisoissa ei pitäisi olla temppu eikä mikään. Täytyy vaan toivoa että saan sitten kisoihinkin Eetun siitäkin huolimatta että sille olisi taas halukkaita kisakuskeja minun lisäkseni ainakin 2753 viisi. Nämä tulevat kisat taitavat vieläpä jäädä osaltani viimeisiksi tämän vuoden puolella, sillä näyttäisi siltä että syksyn "kisakauden" aikaan en sijaitse Oulussa vaan Berliinissä (mistä en monestakaan syystä ole mitenkään riemuissani mutta katsotaan kuinka käy), ja siksikin olisi kiva päästä tällä kertaa Eetulla starttaamaan.

Kevyen istunnan treenausta

Keskiviikkoillan ohjelmassa oli tällä kertaa puomiharjoituksia ja ratsunani Lore. Tunnin teemana olivat kevyt istunta ja myötäämiset, ja lyhyen raviverryttelyn jälkeen aloitettiinkin heti istuntaharjoitukset ravipuomeilla. Puomeja oli suoralla linjalla muistaakseni neljä kappaletta ja niiden yli ravattiin koko ajan kevyessä istunnassa pysytellen. Lisäksi ratsastettiin uralla kevyttä ravia jääden kahden askeleen ajaksi ylös jalustimille (ylös-ylös-alas-ylös-ylös-alas jne). Aluksi sain kehotuksen rentouttaa kättä puomeilla paremmin ja antaa hevoselle enemmän tilaa ohjalla. Muutoin ei istuntaan tullut suurempia korjauksia, ja olo tuntui suhteellisen tasapainoiselta. Kahden askeleen kevennyksessä oli vähän vaikeuksia löytää rytmiä mutta pikkuhiljaa sekin alkoi hahmottua paremmin. Mielenkiintoista oli että harjoitukset eivät tuntuneet reisilihaksissa tippaakaan mutta sen sijaan rasitus tuntui sääressä/pohjelihaksen etuosassa/penikoissa, enkä kyllä ollenkaan käsitä miten tämä näin meni.

Samaa puomilinjaa jatkettiin laukassa ja edelleen kevyessä istunnassa, mielikuvalla "maneesin katto on tosi alhaalla" ylävartaloa eteen kallistaen samaan asentoon kuin hypyssä esteen päällä. Puomien välit olivat 3 metriä eli innarivälit. Ensimmäisellä kerralla Lore tahtoi vähän rynnätä puomeille niin etten ehtinyt kunnolla keskittyä istuntaan ja laukkakin vaihtui puomeilla vääräksi, mutta seuraavilla kierroksilla laukkasimme puomit hyvin tasapainossa ja opettajalta tuli kehuja suorituksesta.

Viimeisenä harjoituksena tultiin kolmen puomin/pikkukavaletin linjaa yhden laukka-askeleen väleillä. Tarkoituksena oli tehdä ensimmäiselle puomille pieni "automaattimyötäys"/käden rentoutus, seuraavalle pikkukavaletille lyhyt myötäys ja viimeiselle pikkukavaletille pitkä myötäys kädet hevosen kaulan puoleenväliin vieden. Linjalle tultiin nyt oikeassa laukassa kun taas edellinen tehtävä suoritettiin vasemmassa laukassa, ja jostain syystä Lore ei kulkenut oikeaan kierrokseen yhtä sujuvasti eteen. Yritin kyllä pitää kädet rentona ja pehmeänä mutta jonkin verran esiintyi pään viskelyä, ja puomilinjalle tultiin ensin useampaan kertaan vähän huonoon paikkaan jolloin Lore otti ennen ensimmäistä puomia ylimääräisen pikkuaskeleen. Tämä sitten johti siihen että ensimmäiset kaksi puomia ylittyivät vähän epämääräisesti koikkelehtien enkä voinut keskittyä eriasteisiin myötäämisiin. Viimeiselle puomille sain kuitenkin ihan mukavasti ne pitkät myötäämiset. Opettajan mukaan jäin turhan paljon kiinni ohjaan ennen puomeja ikään kuin varmistelemaan, ja ohjeena oli antaa hevoselle ohjasta enemmän vapautta laukata jotta se lähtisi puomeille rohkeammin. Neljännellä kierroksella Lore sitten uskalsikin ponnistaa ensimmäiselle puomille kauempaa ja linja ylittyi sujuvammin. En kuitenkaan ehtinyt erityisemmin kiinnittää huomiota "automaattimyötäyksen" ja "lyhyen myötäyksen" aste-eroihin vaan molemmille puomeille myötäykset tuli lähinnä ihan selkäytimestä siten kuin ne itsestään tulee, ja vasta viimeiselle puomille ratsastin tietoisemmin pitkän myötäyksen.

Kevyessä istunnassa sinänsä ei siis tänään ilmennyt mitään kovin suuria ongelmia. Harjoitukset olikin oikeastaan juuri mukava tehdä Lorella jonka laukka keinuttaa niin että heikommat voi pahoin - olipahan vähän enemmän tasapainohaastetta. Ongelmana tuntui olevan käden rentouttaminen laukassa niin että Lore laukkaisi eteen pidemmällä askeleella. Lore on herkkä ratsu, joten se on heti liikkeestä pois jos vahingossa jää vähänkin liikaa ohjaan kiinni ja seurauksena on sitten liian lyhyt laukka ja puomille juureen ajautuminen.

(Sivuhuomautuksena todettakoon että ehdin ennen omaa tuntia katsoa hieman edellisen ryhmän estetuntia jossa osa ratsastajista hyppäsi rataa siinä maagisessa kasikympin korkeudessa, ja alan olla vakuuttunut että senttimetrin määritelmä on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ei kasikymppi silloin ennen ollut todellakaan mikään iso este. Nyt on.)