sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Ulkoavuilla onneen

Aamun kisojen jälkeen ehdin huokaista hetken ennen kuin lähdin takaisin tallille vakiotunnilleni. Kannatti jaksaa lähteä, sillä sain mennä Jussilla. Syksyn ekat koulukisathan on jo kahden viikon päästä, eikä varmaan ollut open vaikea arvata että Jussilla olen niihin aikeissa osallistua. Kilpailukutsun ollessa vielä julkistamatta ei luokasta ole tällä erää tietoa, mutta eiköhän se ole joku B-ohjelma mitä mennään. K.N.Specialia toivoisin.

Tunnin teemana oli hevosten suoristaminen ja kulmien ratsastus. Tätä työstettiin katkaisemmalla kenttä päädyistä niin että lyhyitä sivuja ei puksuteltu valmiiksi kulutettua uraa pitkin vaan käännettiin radan poikki jo aikaisemmin. Kulmissa oli tarkoitus kääntää hevosia takaosakäännöstä ajatellen ulkoavuilla ja johtavalla ohjalla. Idea oli siis päästä rehellisesti kääntämään hevosta ulkoa sisäänpäin sen sijaan että yritetään tuuppia sitä kulmaan sisältä ulospäin. Lisäksi lyhyille sivuille ratsastettiin noin 15 metrin voltit, ja pitkillä sivuilla haettiin vähän askeleenpidennystä keskiaskellajien suuntaan.

Oma olotilani oli jokseenkin unelias kisahulabaloon ja lyhyiden yöunien ansiosta. Ehkäpä tästä oli hyötyä sen suhteen että en sortunut niinkään yliratsastamiseen ja liikaan säätämiseen kuin mitä Jussin kanssa yleensä helposti käy. Jussikin oli alkuun nukuksissa, ja käynnissä meno oli aika jähmeän oloista. Jussi kyllä reagoi eteen pohkeesta, mutta käynti tuntui menevän vain lyhyeksi ja kiireiseksi pitkän ja tarmokkaan sijaan. Pohkeella eteen ratsastaessa Jussi veti ajoittain kaulaa kaarelle, mutta tunsin kyllä itsekin ettei liikuttu mitenkään läpi selän oikein päin. Ravissa meno oli kuten tavallista huomattavasti sujuvampaa. Ohje oli että oman harkinnan mukaan voi mennä joko kevyessä tai harjoitusravissa. Jussi kyllä liikkui kaulasta pyöreänä, mutta selvästikin aivan selkä alhaalla joten kevensin vielä tässä vaiheessa. Mentiin ensin vasemmassa kierroksessa, joten Jussi kyllä taipui ja asettui volteilla liiankin kanssa mutta ulkolapa tahtoi olla pullahtamassa karkuun. Ope neuvoi asettamaan ensin aavistuksen ulospäin eli oikealle, sekä ottamaan ulkopohkeella oikean lavan kontrolliin. Olinpa taas lahjakkaasti unohtanut ulkoavut ja keskittynyt vain taivuttamaan sisäohjalla ja -pohkeella, mutta kun sain sitten näillä vinkeillä hevosen kunnolla ulko-ohjalle sekä ulkolavan kuriin niin jopas Jussi suoristui ja muoto ja liikkuminen paranivat heti.

Oikeaan kierrokseen vaihdettaessa Jussi oli jo siinä määrin suora että sitä pääsin tähänkin suuntaan ihan kääntämään ulkoavuilla ilman että kaaduttiin oikea lapa edellä sisään. Ope vinkkasi myös että jos hevonen meinaa tunkea sisäpohjetta vastaan voltilla niin voi siirtää aavistuksen verran molempia nyrkkejä vasemmalle (oikeaa kättä hieman sään yli). Tämä tuntuikin olevan varsin toimiva kikka suoruuden hakemisessa. Tässä vaiheessa Jussi liikkui jo todella kivan oloisesti, selkäkin oli nyt pyöreämpänä niin että harjoitusravissa oli hyvä istua. Pitkillä sivuilla ratsastin hieman askelta pidemmäksi, ja tällöin kevensin ihan suosiolla. Ihan mukavasti Jussi tuntuikin pidentävän, meno ei ollut kipi-kipi-kiirehtimistä vaan ravi tuntui varsin letkeältä ja elastiselta pidennyksissä ja liike tuli uskoakseni hyvin läpi selän. Pidennyksestä oli myöskin helppo lyhentää ja koota istumalla alas ja pidättämällä kevyesti ohjalla. Ohjastuntuma oli kaikin puolin aika mukavan oloinen, ei vetoa kummankaan taholta. Käteni olivat ehkä vielä ajoittain liikaa liikkeessä turhaan varmistelemassa hevosen muotoa, mutta ei niin pahasti kuin monesti muulloin ja aika tasaisella tuntumalla edettiin. Kädet sain myös pidettyä hyvin kannettuna hevosen liikkuessa vakaassa pyöreässä muodossa. Pohkeen käytöstä ope muistutteli läpi tunnin, eli ei kantapään nostamista ylös hevosen kylkeen vaan jalka pitkänä ja rentona ja puristus hevosen kylkeen pohkeen sisäsyrjällä. Muita istuntakorjauksia tänään olivat ryhdin parantaminen tuomalla lapaluita enemmän yhteen, sekä harjoitusravissa vartalon jousto enemmän ylhäätä alas "putoillen" kuin edestä taakse liikkuen. Oikeaa kylkeä sai taas itsekin jäntevöittää samalla kun pyrki kontrolloimaan hevosen oikeaa kylkeä.

Laukassa työskenneltiin ensin vasempaan kierrokseen. Tähän suuntaan ei päästy ihan samanlaiseen rentoon ja tasaiseen ohjastuntumaan ja vaivattomaan menoon kuin ravissa, vaan laukka oli hieman lyhyttä ja töksähtelevää. Pitkillä sivuilla askelta pidentäessä saatiin paremman oloisia pätkiä jolloin laukka tuntui elastisemmalta. Tuntui että näissä onnistuin jotenkin käyttämään istuntaa oikein liikkeen aktivoimiseen ja kulmassa taas kokoamiseen, ja näin esitimme oikein hyviäkin laukka-askeleita. Voltilla meno oli jännityneempää, mutta kokonaisuudessaan parani loppua kohti. Oikeassa kierroksessa laukkatyöskentely oli varsin toimivaa, ja opelta tulikin kehuja hyvästä muodosta. Istunta, pohje ja ohja tuntuivat pelaavan hyvin yhteen. Laukka oli aika mukavasti säädeltävissä niin pidempään askeleeseen kuin kootummaksikin. Tuntumakin säilyi varsin kevyenä, mikä ei laukassa yleensä Jussin kanssa oikein toteudu. Loppua kohti Jussi teki muutaman kerran oman tulkintansa pidättävistä avuista ja pudotti raville jos en ollut samalla riittävän hereillä pohkeen kanssa.

Lopuksi vielä kevennettiin hetki ravissa, ja meno oli edelleen varsin vaivattoman oloista. Kunhan vaan itse vähän ryhdistin istuntaa ja aktivoin ravia pohkeella tuntui meno todella hyvältä. Ihan kamalasti en kuitenkaan enää viitsinyt Jussia prässätä vaan annoin sen ravata hieman eteen-alas venyttäen.

Opelta tuli loppuun kehuja että meno näytti oikein mukavalta. Mukavalta se tuntuikin, alkukankeuksien jälkeen kun palaset loksahtivat paikoilleen niin meno oli jo tunnin alkupuoliskolla yhtä hyvää kuin mitä tavallisesti pääsen Jussin kanssa kokemaan loppuraveissa koko tunnin työstämisen jälkeen. Käyntityöskentelyssä oli edelleen ongelmia, mutta laukassa sujui varsinkin oikeaan kierrokseen jopa yhtä hyvin kuin ravissa. Onnistumisen avaimia oli uskoakseni ulkoapujen hoksaaminen alkutunnista ja sitä kautta hevosen suoristuminen ja kummankin ohjan ja pohkeen väliin löytyminen. Ehkä tosiaan myös oma raukea olo karsi yliyrittämisen ja yliratsastamisen sekä auttoi rentouden löytämisessä. Ope kommentoikin että kädet olivat tänään paljon paremmin hiljaa, ja avut olivat enimmäkseen tarkoituksenmukaisia eli olin saanut selvästi vähennettyä ylimääräistä pohkeella kaivamista ja ohjasta nypläämistä. Minun kannattaisi siis ilmeisesti nousta hevosen selkään aina tällaisessa "väsynyt mutta onnellinen" -olotilassa sen tavanomaisen "väsynyt ja ylikierroksille stressaantunut" -olotilan sijaan.

Eipä siis ollut ollenkaan hassumpi ratsastuspäivä kun ensin sai hypätä kisoissa hienolla Peralla ja sitten vielä kokea koulutunnilla onnistumisen elämyksiä hienon Jussin kanssa.

Jännitystä satulan molemmin puolin ja sininen ruusuke

Syyskauden onneksi viimeisissä estekisoissa ratsunani oli Pera ja estekorkeutena 60 cm arvostelulla 367.1. Ei siis huiman isoja esteitä mutta se ei tarkoita sitä etteikö olisi jännittänyt.

Peralla oli samassa luokassa toinenkin kuski jonka ratsastusvuoro oli ensimmäisenä, ja niinpä Pera oli jo hyvin verrytelty sekä tutustunut radan esteisiin kun kiipesin sen satulaan. Verryttelymme olikin minimaalisen lyhyt, eli kävelyiden lisäksi pari kierrosta laukkaa sekä kaksi hyppyä molempiin suuntiin. Kisatunnelma antoi selvästikin Peralle lisää virtaa ja toisaalta sai sen jännittyneeksi, ja kyllä alkoi kintut nousta eri malliin kuin tunnilla. Nyt liikkumisessa oli sitä paljon puhuttua terävyyttä ja hevosta sai pikemminkin vain jarrutella kuin hoputtaa eteenpäin. Toisaalta Pera ei tainnut olla kovin hyvin kuulolla kun keskittyminen suuntautui lähinnä jännittävän ympäristön havainnointiin. Siinä meitä oli sitten kaksi hermoilijaa yhdessä. Verkkahypyt vasemmassa laukassa olivat ihan ok, tosin pääsin myös toteamaan että kisa-Pera ponkaisee hypyt helposti kaukaakin toisin kuin arki-Pera joka harrastaa juuresta hyppäämistä. Oikeassa kierroksessa hypyt olivat vähän epäonnistuneita, ensin loikattiin kaukaa ja olin hieman jäljessä, kun taas toisella kierroksella hyppy oli ihan hyvä mutta Pera kompastui alastulossa. Näillä kuitenkin mentiin. Mietiskelin omaa vuoroa odottaessa että Peran kaltainen hermoilija tarvitsisi kisoihin tuekseen kuskin joka itse pysyy tyynen rauhallisena ja antaa hevoselle sopivasti tehtäviä joihin keskittyä säpsyilyn sijaan.

Rata alkoi hyvillä, sujuvilla hypyillä ja laukatkin vaihtuivat komeasti esteen päällä. Ehkäpä Peran kisaskarppaus sisältää myös automaattivaihdot, sillä en muista ehtineeni juuri johtamisia ajatella. Laukassakin oli juuri sopivasti imua esteille. Nätti meno jatkui neljän ensimmäisen esteen ajan, kunnes vitosesteen lähestymisessä tuli joku outo katkos. Pera vähän jarrutteli ja kiemurteli, mutta pohjetta kylkeen vaan niin yli mentiin. Kutoselle hyppy oli vähän laaka, ja Pera kolautti kavioitaan kevyesti puomiin. Ei onneksi pudonnut. Pitkähkön hypyn jälkeen olisi pitänyt ottaa laukkaa heti kiinni jotta väli seuraavalle esteelle ei kävisi ahtaaksi suunnitellulla kuudella askeleella. Enpä muistanut tätä tehdä lainkaan, enkä myöskään laskea askeleita joten ahdasta tuli. Perusradan viimeinen este ponkaistiin näin ollen melko juuresta, ja siinä hötäkässä tultiin vielä alas ristilaukassa. Tätä ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä suremaan kun piti kääntää tiukka oikotie toisen vaiheen ekalle esteelle eli kasille, ja siinä pienessä kaartessa Pera korjaili myötälaukkaan. Hankalasta tiestä huolimatta kasille saatiin hyvä hyppy, mutta laukka ei vaihtunut. Pera kuitenkin pelasti tilanteen komealla vaihdolla lennosta. Kyllä se näköjään puhtaat vaihdot osaa tehdä sille päälle sattuessaan, vaikka tunneilla ei muka osaa vaihtaa etu- ja takapäätä yhtä aikaa. Vaihdon ansiosta pääsin kääntämään sujuvasti vitos- ja kutosesteiden välistä. Vitosen ja kolmosen välistäkin olisin periaatteessa pystynyt kääntämään, mutta tein nopean päätöksen nynnyillä kiertämällä kolmosen takaa. Eipähän päässyt laukka sammumaan, mutta kaarteessa Pera sekoili jalkojensa kanssa omia aikojaan ja kohti ysiä puksutettiin iloisesti ensin ristilaukassa ja sitten väärässä laukassa. Alastulossa jatkettiin väärää laukkaa, mutta taas Pera esitti hienon puhtaan vaihdon ja kympille päästiin kurvaamaan ihan tasapainoisesti. Videolta katsottuna tie olisi voinut olla pienempikin. Esteen jälkeen Pera lähti painaltamaan toista päätyä kohti oikein vauhdilla ja tässä kohtaa tuntui että hevonen ei ollut enää ihan kunnolla käsissä, mutta mitä sitä jarruttelemaan kun aikaa vastaan ratsastetaan. Päädyssä mentiin taas kaarre ristilaukalla, ja kun vauhtiakin oli jonkin verran niin pehmeällä pohjalla alkoi jo pelottaa että ollaanko kohta kyljellään. Itse kökin tässä(kin) kohtaa "hienossa" etukumarassa niin että en vahingossakaan päässyt tasapainottamaan laukkaa istunnalla. Ennen suoran linjan ensimmäistä estettä Pera ehti korjata myötälaukan, ja linja sujui nyt helposti viidellä askeleella (en laskenut taaskaan kuin vasta videolta jälkikäteen). Sitten oltiinkin helpotuksekseni jo maalissa.

Virheetön ja suhteellisen nopea suorituksemme riitti tänään kakkossijaan. Luokan voittajalle jäimme ajassa yli viisi sekuntia, mutta myös ero kolmanneksi sijoittuneeseen oli sen viitisen sekuntia. Koska olin ratsastanut luokan toiseksi viimeisenä, pääsin kätevästi palkintojenjakoon ihan hevosen kanssa. Peraa tosin tuntui jännittävän vielä palkintojenjaossakin, joten sen kanssa kunniakierroksen laukkaaminen ei ollut erityisen rentouttava kokemus.

Puhtaasta suorituksesta ja sijoituksesta jäi tietysti hyvä mieli, tosin omaan ratsastukseeni en ollut mitenkään supertyytyväinen ja hyvä suoritus oli pitkälti Peran ansiota. Tuumin että 60 cm oli meille tänään ihan oikea luokka. Aika pitkälti jätin hevosen selviytymään esteillä yksin, joten kasikymppi tuskin olisi mennyt jännittyneellä Peralla ihan yhtä helposti. Nyt lisää harjoitusta alle ja ehkäpä uskallan kevätpuolella hypätä kisoissa 70-80  cm luokan.

Loppuun vielä kisavideo. Taaskaan meno ei näytä yhtä vauhdikkaalta kuin kyydissä tuntui...


torstai 27. syyskuuta 2012

Turvallinen olo 80 cm radalla

Torstai-iltana ei ihan oikeasti olisi ollut aikaa heppailuille, mutta kun Nora ja Anne olivat menossa ABC:lle estetunnille niin olihan minun aivan pakko päästä mukaan. Päästiin hyppäämään mukavasti neljän ratsukon ryhmässä. Hevosvaihtoehdot minulle ja Noralle olivat koulutunti-ihastukseni Sulo sekä uusin tulokas Aapo. Kun kerran Aapo oli näistä kahdesta helpompi ja varmempi Sulon ollessa esteillä enemmän tuulella käyvä ja nipo lähestymisten suhteen, totesin että Aapo kuulostaisi minulle sopivammalta. Nora otti Sulo-haasteen vastaan joten Aapo tuli sitten minulle. Aapo on 166-senttinen voikko ruuna joka on kisannut 110 cm tasolla, joten hypätä se osaa. Isoltahan tuo vaikutti meikätytön näkövinkkelistä, huomattavasti korkeammalta kuin esimerkiksi Pera. Open ennakkoevästykset olivat että Aapoa kannattaa ratsastaa lyhyeen laukkaan eikä pidä päästää painaltamaan pitkällä askeleella ilman kontrollia.

Kun kiipesin Aapon satulaan tuntui alkuun kuin olisin ollut valtamerilaivan kyydissä. Aapolla oli piiitkä kaula ja leveähkö runko, ja pohkeeni jäivät estejalustimilla aivan onnettoman ylös. Alkuverkassa Aapo ei ollut ainakaan liian reipas, pikemminkin sitä sai puskea ravissa eteenpäin. Laukka eteni vähän paremmin. Vasemmalle oli hankala saada asetusta ja taivutusta läpi, ja Aapo yritti kulkea suorilla urilla ulos oikealle asettuneena. Laukannostot piti valmistella hyvin, puolihuolimaton nostoyritys johti vain kiitoraviin mutta heti kun hommaan laittoi vähän ajatusta niin johan nousi nätisti. Aapo ei siis selvästikään ollut mikään ajatustenlukija ja sainpa taas hyvän muistutuksen siitä että siirtymät pitää myös valmistella.

Verkkahyppyinä tultiin pitkän sivun suuntaisesti kapeahkoa pystyestettä. Este ylittyi ongelmitta, ja oikeastaan Aapo tuntui pikemminkin vain laukkaavan sen yli kuin hyppäävän. Ope kehotti myötäämään paremmin niin etten esteen jälkeen suoristaudu liian aikaisin. Taisipa olla vähän myös kyse siitä että olen tottunut hyppäämään paljon lyhytkaulaisemmilla otuksilla, joten ihan alkuun en älynnyt myödätä Aapolle tarpeeksi pitkästi. Pian kuitenkin sain juonesta kiinni ja aloin myödätä hypyissä kunnolla. Pikkuhiljaa Aapon moottori tuntui käynnistyvän, ja laukkaan tuli vähän lisää imua kohti estettä. Ponnistuspaikka-asioiden suhteen Aapon kanssa oli tosi huoletonta, se osasi katsoa paikat hyvin itse niin että jos oltiin jäämässä vähän kauaksi venytti se viimeistä askelta sopivasti sen sijaan että olisi ponkaissut liian kaukaa tai ottanut miniaskeleen. Ope ohjeisti ajattelemaan Aapon kanssa ponnistuspaikan aika lähelle estettä ja tuomaan hevosen estettä kohti lyhyessä laukassa. Kertaalleen tultiin ihan juureen ja silloin kolautettiin puomi alas. Esteen jälkeen vyöryttiin välillä vähän turhan pitkänä ja matalana, ja Aapo sai kiskottua minua irti satulasta etukenoon niin etten päässyt kunnolla istumaan alas ja ottamaan laukkaa kiinni. Ei siis tädillä oikein vatsalihakset riittäneet. Ope huutelikin että älä jää leijailemaan esteen jälkeen kevyeeseen istuntaan vaan istu napakasti alas ja ota hevonen kiinni. Ei Aapo varsinaisesti kiihdytellyt tai ollut lähdössä käsistä, kunhan vaan tykkäsi hieman vyöryä ja olihan se melko vahva edestä eli pidätteet menivät aika hitaasti perille.

Verkkaestettä hypeltiin ehkä neljä-viisi kertaa kumpaankin suuntaan, ja sitten jatkettiin kolmen esteen tehtävällä jossa ensimmäisenä yhden askeleen sarja, sarjalla laukanvaihto vasemmasta oikeaan ja kaarre oikeassa laukassa okserille. Esteet olivat vielä pieniä, mutta ongelmamme tehtävässä olivat väärät laukat. Sarjalta ei tullut vaihtoa kun en muistanut johtaa, ja okserilla laukka vaihtui omia aikojaan vääräksi. Taisin olla kääntämässä omaa vartaloani vinoon vasemmalle ja Aapo sitten seurasi tätä. Olin tosin jo verkassa huomannut että Aapo laskeutui mieluummin vasempaan kuin oikeaan laukkaan, ja oletettavasti tämä oli ainakin jossain määrin oman vinouteni aiheuttamaa.

Rataharjoituksena tultiin kahteen kertaan sama kuuden esteen rata, ensin noin 60-70 cm korkeudessa ja lopuksi 80 cm:ssä. Ensimmäinen ratakierroksemme oli ihan mukiinmenevä. Laukat vaihtuivat sarjalla molempiin suuntiin kun muistin jo vähän johtaakin. Okserilla (3) sekä pystyllä numero 4 tultiin vähän pohjaan, mutta alas tultiin toivotuissa laukoissa. Neloselta Aapo tiesi itse ennakoida tiukan kaarteen vasemmalle, hyvä ettei päässyt yllättämään kuskia kurvaamalla nopeasti heti esteen jälkeen. Ihan perussiisti rata, itsestäni tuntui että mentiin liian hitaasti mutta open mukaan meillä oli ihan sopiva laukka.

Toiselle ratakierrokselle esteet sitten nousivat sinne maagiseen kasikymppiin, mutta Aapon kyydissä nekin tuntuivat vielä pieniltä. Tämäkin rata oli varsin tasaista ja toimivaa menoa. Edettiin aika rauhallisessa tempossa Aapon isoa (mutta ei liian isoa) laukkaa ja ponnistuspaikat ehdin nähdä hyvissä ajoin, tosin kyllähän Aapo rautaisena ammattilaisena ne itsekin osasi sihdata. Ei vääriä laukkoja missään kohtaa, ja olin hypyissä hyvin mukana. Okserille myötäsin liiankin kanssa, ope naureskeli että hyppäsin 150 cm okserin mutta parempi liika myötäys kuin liian vähän. Radan aikana ope muistutteli taas istumaan alas satulaan esteiden välillä ja laittamaan vatsalihakset töihin. Pieni tahtirikko sattui kaarteessa neloselta vitoselle, kun Aapo ilmeisesti kuvitteli tehtävän jo loppuneen tai vaihtoehtoisesti otin itse liian reilun pidätteen laukkaa lyhentääkseni, ja tipahdettiin raville. Ei muuta kuin heppa takaisin laukkaan (myönnetään, ajamalla) ja kohti sarjaa niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Kokonaisuudessaan tosi leppoisan ja helpon oloista menoa, laukattiin kaikessa rauhassa ja tasapainossa esteeltä toiselle ja hypättiin sujuvasti yli. 80 cm korkeus ei tosiaankaan tuntunut isolta tämän hevosen kanssa





Tunnin jälkeen olin ihan fiiliksissä, luonnollisestikin 80 cm radan hyppääminen oli hienoa ja kyllä oli ihana hypätä tällaisella estetykillä jonka kanssa kaikki oli niin helppoa ja huoletonta. Estettä lähestyessä pystyi luottamaan 150-prosenttisesti että hevonen hyppää ja hakeutuu vielä sopivaan hyppypaikkaankin, joten kuski saattoi keskittyä vain nauttimaan kyydistä. Uskoisin että on myös opettavaista mennä vaihtelun vuoksi tällaisella ihan oikealla estehevosella. Varmasti tällaiset onnistuneet rataharjoitukset ”isoilla” esteillä ainakin kasvattavat itseluottamusta, ja juuri sitähän minä esteillä tarvitsen lisää.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Hankalat lävistäjäesteet

Esteputki jatkuu edelleen, ja nyt vuorossa oli viimeinen kisanalustreeni Peran kanssa.

Alkuverkassa keskityttiin tänään hevosten kääntämiseen ulkopohkeella sekä kevyellä johtavalla ohjalla avustaen. Ideana siis estää ulkolavan pullahtaminen karkuun, sekä välttää esteradalla kaarteissa sisäohjassa roikkuminen ja sitä kautta hevosen liikkeen jarruttaminen. Ehkä hieman yllättäen kääntävä ulkopohje tuntui toimivan paremmin vasempaan kierrokseen, kun taas oikealle kääntyessä ulkolapa meinasi liirata karkuun. Aikaisemmin kun se on ollut se oikea pohje jota vasten Peran on tuntunut nojailevan, mutta nyt tunku oli vasenta vasten. Aika voimakkaallakin pohkeella sai Peraa ratsastaa molemmilta puolin jotta sai sen kääntymään ja taipumaan kunnolla. Eteenpäin sai myös liikettä aktivoida, ja jäin kyllä liiaksi puristamaan ja kaivamaan pohkeella. Ope muistutteli jalan pitkänä ja rentona säilyttämisestä pohjetta käyttäessä.

Laukkaverkka tehtiin este- ja kevyttä istuntaa vuorotellen. Ohjeet oli minulle samat kuin viimeksi eli hevosen keulaa ylös, laukka terävämmäksi ja lyhyemmäksi sekä painetta takaa ohjalle. Tämä pyrkimys tosin johti kohdallani yliratsastamiseen, eli sekä pohje että ohja säätivät jotain koko ajan ja yhtäaikaa. Ope käskikin rauhoittaa apujenkäyttöä, minkä jälkeen yritin järkevöittää pohjeapuja pois jatkuvasta naputuksesta sekä ottaa pidätteitä istunnalla ja tasaisemmalla ohjastuntumalla.

Kovin teräväksi en laukka onnistunut vielä ratsastamaan, kuten oli todettavissa ekoilla verkkahypyillä. Tultiin pientä pystyä lävistäjällä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen. Esteen edessä oli pohja mennyt aika pehmeäksi ja upottavaksi, ja kun ei ponnistuspaikkojen sihtaaminenkaan oikein osunut nappiin niin veltosteltiin esteen yli miniaskeleella juuresta. Ymmärrettävästi Pera ei upottavalta pohjalta halunnut ponkaista kaukaa kun laukka oli niin ponnetonta. Tällaisessa ei-niin-sujuvassa hypyssä en ehtinyt/muistanut johtaa ollenkaan joten laukka jäi vaihtumatta.

Seuraava verkkatehtävä oli pystyn ja okserin suora linja 20 m välillä. Nyt sain Peran laukkaan jo vähän paremmin kierroksia ja kun ei laukanvaihtojakaan tarvinnut miettiä sujahdettiin tämä tehtävä ihan näppärästi. Väli tahtoi olla jopa vähän ahdas viidellä askeleella, joten pistin mieleen että myöhemminkään ei tässä välissä kannata ainakaan eteen ratsastaa. Hypättiin vielä viimeisenä yksittäistehtävänä tunnin "erikoisesteet" eli muuripaloilla varustettu lävistäjäpysty sekä sen perään suoralla uralla pieni portti. Lävistäjäesteellä unohtui taas johtaminen ponnistuspaikkaa jännittäessä, ja laukka jouduttiin vaihtamaan ravin kautta. Portille saatiinkin sitten hyvä lähestyminen ja ponnistuspaikankin onnistuin näkemään hyvissä ajoin.

Ratatehtäviä tultiin kahta eri versiota, molemmat viiden esteen mittaisena. Ensimmäisellä radalla oli korkeutta n. 50-60 cm. Aloitus oli lävistäjäpystylle kuten verkassa, ja taas tultiin miniaskeleella juureen laukan vaihtumatta. Paikka olisi ollut ihan hyvä ilman miniaskeltakin, mutta ilmeisesti Pera taas arkaili mössöpohjaa eikä laukassa ollut tarpeeksi energiaa. Itse pikkaisen sukelsin tässä kohtaa kun hyppypaikka olisi tosiaan ollut aika ideaali jo siitä kauempaa. Isommalle esteelle olisi tästä tullut ehkä kielto mutta minikorkeuksilla Pera menee kiltisti yli. Tämän räpellyksen jälkeen yritin ratsastaa laukkaan vähän lisää energiaa, ja 20 m linja olikin jo ihan sujuva. Taas oltiin ajautumassa hiukan lähelle okseria, ja jouduin ottamaan pienen pidätteen juuri ennen estettä. Parempi olisi tietysti ollut kiinniotto heti pystyn jälkeen ja sen jälkeen vapaampi laukka okserille. Lävistäjäpysty (4) hypättiin taas melko läheltä, ja siinä hötäkässä unohdin TAAS johtamisen. Laukanvaihto  vei aikansa kun en ihan heti saanut Peraa raviin, se sai minua kiskottua irti satulasta etukenoon. Laukan vaihduttua lähestyminen porttipystylle oli jälleen tasapainoinen ja hyvä.


Viimeisenä tultiin toinen lyhyt rata, ja esteitä hieman nostettiin arviolta 65 cm:iin. Pieniä olivat edelleen ja hyvä niin. Aloitus porttipystyllä oli ehkä hieman unelias, ja se tunnin kompastuskivi eli lävistäjäpysty mössöpohjalla tultiin vieläkin miniaskeleella. Tällä kertaa laukka kuitenkin vaihtui joko vahingossa tai Peran oman järkeilyn tuloksena (juu unohdin johtaa). Toinen lävistäjäpysty muuripaloilla onnistui paremmin, hyppypaikka osui kohdilleen ja pääsin ohjaamaan vähän vasempaan reunaan jolloin pieni johtaminen oikealle tuotti halutun laukanvaihdon. Pera tosin lähti puskemaan oikealle sen verran että kurvista okserille tuntui tulevan aika tiukka, mutta ulkopohkeella kääntäen onnistuttiin tulemaan linjalle hyvin ilman että laukka sammui kaarteessa. Hyppy okserille olikin ehkä tunnin sujuvimpia. Harmi vaan että näin ison hypyn seurauksena väli pystylle oli jäädä ahtaaksi kun en ollut ajoissa ottamassa kiinni heti okserin jälkeen. Aika lähelle pystyä tultiin, mutta mentiin kunnialla yli. Pera on aika mato vinksauttamaan itsensä pienten esteiden yli ihan pohjastakin.

Yhteenvetona totesin että pitkän sivun suuntaisesti hypättävät esteet olivat helppoja lähestyä ja niille osuttiin hyviin ponnistuspaikkoihin. Lävistäjäesteet tuottivat ongelmia, osasyynä ehkä se että Pera tahtoo vähän liirailla milloin millekin sivulle ja silloin lähestymisestä tulee hankalampaa. Ope kommentoikin että hevonen ei ole ihan täysin apujen välissä mikä aiheuttaa liirailua ja kiemurtelua. Lähestymisvaikeudet lävistäjäesteillä aiheuttivat sen että sopivaa hyppypaikkaa oli hankala nähdä, ja kun kaikki keskittyminen meni sen jännittämiseen hyppääkö hevonen kaukaa vai läheltä unohtuivat johtamiset jokseenkin kokonaan. Juuresta hypätessä ei Pera omin päinkään yleensä oikein vaihda. Useilla esteillä tuntui siltä että ponnistupaikka ajautui vähän turhan lähelle, mutta videolla tämä ei niinkään pistänyt silmään vaan enimmäkseen paikat näyttää ihan kelvollisilta ottaen huomioon matalat estekorkeudet. Video paljastaa myös sen että aika pitkää ja rauhallista laukkaa mentiin edelleen, ja sitä vieteriä ja säpäkkyyttä olisi saanut olla enemmän. Tuntui kuitenkin siltä että laukassa oli ehkä hieman enemmän terävyyttä kuin viimeksi, ja puomitkaan eivät nyt kolisseet alas vaikka välillä juuresta hypättiinkin.

Kyllä me Peran kanssa varmaan se 60 cm kisarata läpi selvitetään, mutta kovin tyytyväinen en ole tähän omaan suorittamisen tasooni. Liikaa on ylimääräistä sähellystä ratsastuksessa vieläkin, enkä onnistu ratsastamaan Peraa niin aktiiviseen laukkaan ja niin hyviin ponnistuspaikkoihin kuin haluaisin. Isommilla esteillä oltaisiin vaikeuksissa.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kisatreeni ja puuttuva terävyys

Viikon kolmannella estetunnilla ratsunani oli Pera. Kisoihin on viikko aikaa, ja niihin valmistauduttiin tänään rataharjoituksilla.

Tehtiin alkuun lyhyt verryttely kevyessä ravissa tempoa vaihdellen ja hevosia taivutellen. Pera tuntui olevan suhteellisen hyvin hereillä ja liikkui eteen aika mukavasti. Luultavasti kuitenkin olisin saanut jo tässä vaiheessa viritellä sitä terävämpään ja lyhyempään askeleeseen. Verryttelynä hypättiin ristikko vasemmasta laukasta kahteen kertaan. Lähestymiset ja ponnistuspaikat onnistuivat aika nappiin, mutta esteen jälkeen sai olla tarkkana jotta hevonen jatkoi suoraa linjaa eikä liirannut oikealle. 

Seuraavaksi hypättiin 23 m linja, jolla ensimmäinen este oli mustavalkoinen portti. Esteet olivat maksimissaan 50 cm. Sujuva meno jatkui, väli oli juuri passeli kuudella askeleella ilman että tarvitsi sen kummemmin ratsastaa eteen, ja "erikoisestettä" Pera ei tainnut edes vilkaista. Ennen ratatehtäviä tultiin vielä toinenkin suhteutettu väli eli kaareva linja pystyltä (numero 3 perusradalla) lävistäjäokserille (4) kuudella askeleella. Tämäkin onnistui ihan näppärästi, ponnistuspaikat osuivat hyvin kohdilleen ja okserilla jopa laukka vaihtui, tosin Pera oli taas tunkemassa oikealle heti esteen jälkeen. Laukkaa olisi kuitenkin pitänyt saada kaarteissa terävämmäksi ja aktiivisemmaksi, nyt tultiin esteille hieman hitaan ja velton oloisessa laukassa. 


"Perusratana" tultiin kuuden esteen tehtävä noin 50-60 cm korkeudessa. Tässä vaiheessa aloinkin sitten jännittää sen verran että ratsastuksesta tuli taas vähän sähläystä. En tiedä mikä jännitti kun ei se ollut ainakaan esteiden korkeus. Hypättiin radalla useimmat esteet mielestäni aika juuresta, tosin videolla ponnistuspaikat näyttävät paremmilta kuin selkään tuntuivat.  Kolmoselle tultiin liian löysää ja pitkää laukkaa sekä lisäksi ihan pohjaan, jolloin Pera kolautti puomin alas. Molemmat suhtetutetut linjat olivat aika hyvät kuudella askelleella (tosin okserille tultiin pikkaisen turhan lähelle), mutta laukanvaihto ei onnistunut sen enempää ykkösellä kuin nelosellakaan. Enpä kyllä oikein edes muistanut johtaa, joten ihmekö tuo. Rata ei ollut niin sujuva kuin olisin toivonut, ja suurimpana syynä tähän lienee juuri terävyyden ja säädeltävyyden puuttuminen laukasta. 

"Uusintaradalle" esteitä vähän nostettiin noin 65 cm korkeuteen. Ensimmäiselle esteelle pääsin ratsastamaan aika mukavaa laukkaa, mutta sen jälkeen laukan ylläpito unohtui kaarteissa. Taas otettiin puomi alas, sillä kolmoselle tultiin aivan juureen niin ettei hevonen pystynyt riittävästi esteen yli nousemaan. Olisi kuulemma pitänyt saada edeltävässä kaarteessa laukka terävämmäksi jotta olisi voinut joko pikkaisen lyhentää askelta ennen estettä tai ratsastaa eteen hieman pidempään hyppyyn. Juuressa oltiin myös okserilla, tosin tällä kertaa laukka vaihtui. Kaiken kaikkiaan meno oli liian uneliasta, ei tällaisella uusinnassa pitkälle pötkittäisi. Okserille käänsin kolmosen ja nelosen välistä, mutta muuten tässä ei oikein uusintaratafiilistä ollut.

Kaikki esteet ylittyivät tänään varman oloisesti, olivathan korkeudet hyvin maltillisia. Pera hyppäsi kiltisti kaiken, eikä ottanut herneitä nenään niistäkään kerroista kun ajauduimme aivan esteen juureen. Laukka vaan ei vielä tänäänkään ollut tarpeeksi terävää, mistä sitten johtuivat ajoittaiset hankaluudet ponnistuspaikkojen kanssa sekä puomien alas kolistelut. Varsinkin tällä upottavalla pohjalla hypätessä ongelmat kyllä korostuvat jos ei liikkessä ole tarpeeksi "vieteriä". Itsekään en ollut riittävän hereillä ratsastamassa laukkaa aktiivisemmaksi, vaan unohduin matkustelemaan esteiden välissä. Peran pitkä laukka kun helposti antaa sen vaikutelman että liikettä on riittävästi, joten terävyyden puuttumista ei selkään aina oikein hoksaa. Ope tuumikin että kaarteissa voisi lähteä oikein usuttamaan Peraa eteen jotta saa vähän painetta ohjalle, ja estettä lähestyessä voi sitten vaan kasata energistä laukkaa hieman lyhyemmäksi. Ehkäpä voisin kokeilla kevyttä istuntaa silloin kun esteiden välissä on pidempi tie ratsastettavana. Toivon mukaan pääsen vielä keskiviikon estetunnilla hiomaan näitä juttuja Peran kanssa.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Estetunti Turkan Ratsurinteellä

Nora ja Anne olivat lähdössä Turkan Ratsurinteelle estetunnille, ja pakkohan se oli minunkin tunkea mukaan. "Oma" tunti järjestyi varsin helposti ja pääsimme lopulta ratsastamaan viiden hengen ryhmässä. Turkan uudenkarheat tallitilat olivat hienot, ja maneesin puuttuminen ei poutaisena syyspäivänä haitannut. Viime päivien sateista huolimatta kentän pohja oli oikein hyvässä kunnossa.

Hevosten jaossa pääsin valitsemaan kahden pikkusuokin väliltä, ja päädyin Salaman Isku -nimisen ruunan satulaan. "Poika" on 16-vuotias ravitaustainen suokkiputte ja arvioni mukaan säältään ponikoon rajoilla tai vähän yli. Esteillä Poika on kuulemma erittäin varma ja tasainen menijä aina noin 80 cm korkeuksille asti, joten lähdin sen kanssa matkaan turvallisin mielin.

Poika harppoi alkukäynnit varsin reippaasti eikä olisi sitten millään tahtonut pysyä uralla vaan liirasi hyvin voimakkaasti sisälle. Sama tunkeminen jatkui kevyessä ravissa, en saanut kunnolla sisäpohjetta läpi kumpaankaan suuntaan ja luonnollisestikin asetukset ja taipumiset jäivät kokonaan esittämättä. Hevonen veti kaarteet ihan "linja-autona", aivan kuin olisi aisojen välissä kääntynyt. Vasempaan kierrokseen tunku oli vähäisempää kuin oikeaan, ja itse asiassa oikeallekin huomasin että hepo pysyi halutulla reitillä paljon paremmin kun kiersin vartaloa oikealle (eli suoristin itseni) ja siirsin painoa oikealta vasemmalle. Muuten meno oli aika huoletonta, Poika liikkui sopivan reippaasti.

Tultiin ravissa puomisarjoja molempiin suuntiin. Puomien välit olivat Pojalle melko pitkät ja sitä sai ratsastaa ihan topakasti eteen jotta ravi oli puomeille riittävä. Alkuun otettiinkin joitain lisäaskeleita puomien väleihin ennen kuin älysin hoputtaa Pojan tarpeeksi isoon raviin. 

Jalka nousee puomeilla.
Laukattiin vielä hetki uralla. Pojan laukasta näkyi ja tuntui sen ravitausta, oli nimittäin hirmuisen nelitahtista menoa ja selkään tuntui kuin hevonen olisi pikemminkin töltännyt kuin laukannut. Laukka kylläkin nousi erittäin helposti ja tasapainoisesti. Vasen laukka oli ehkä hitusen laadukkaampi kuin oikea. Pehmeää menoa, mutta olin hieman huolissani siitä kuinka esteiden lähestymiset ja oikeiden ponnistuspaikkojen löytäminen onnistuisivat tällaisesta nelitahtipuksutuksesta.

Hypyt aloitettiin pienellä ristikolla ponnistuspuomin kanssa, ja sain vähän huokaista helpotuksesta kun Poika tuntui osaavan hyvin sovittaa askeleensa esteelle ja yllättävää kyllä itsekin onnistuin arvioimaan hyppypaikat. Ekoilla hypyillä ristikolle tein överimyötäykset ja heitin ohjan liian pitkäksi. Kun ristikko nostettiin pieneksi pystyksi alkoi sopiva myötäys ja mukautuminen tulla luontevammin. Hypeltiin pystyä muutama kerta molemmista suunnista.

Verkkahyppy ristikolle...
...ja pystylle. Kuvasta kiitos Venlalle.

 Seuraavaksi tultiin pikkuista ristikko-okseria lävistäjällä oikeasta laukasta vasempaan vaihtaen. Pojalla ei oikein tahtonut aktiivinen laukka säilyä, joten jouduin puskemaan sitä eteen sen sijaan että olisin voinut vain jäädä rauhassa istumaan esteelle tullessa. Videolta näkyy kuinka yritin epätoivoisesti kaivaa kantapäillä laukkaa rullaavammaksi. Lähestymiset okserille tulivatkin puolittain ravaten, mutta eipä näillä minikorkeuksilla ole niin väliä mitä tölttiä tullaan, joten yli päästiin aina ihan sujuvasti. Poika lähti hyppyyn mieluummin jopa vähän kaukaa kuin otti miniaskeleen juureen, vaikka yleensä kuulemma ei mielellään hyppää kaukaa. Laukka alastullessa oli vaihdellen joko oikea tai vasen, mutta Poika korjasi kaarteessa melko automaattisesti raviaskeleen kautta. Oli vaan hankala tuntea selkään oltiinko oikeassa vai väärässä laukassa kun se askellus oli muutenkin niin ihmeellistä, joten sain aina kurkkia alas hevosen lapoja asian varmistamiseksi. Okseria nostettiin vähitellen kierrosten välissä mutta korkeimmillaankin taidettiin olla vain noin 60 cm:ssä.

Pikkuokseri. Kuvan otti Venla.

Lopuksi tultiin simppeliä kolmen esteen tehtävää. Ensimmäisenä pysty suoralla uralla oikeassa laukassa, kaarre äskeiselle lävistäjäokserille jolla vaihto vasempaan ja lopetus suoralla uralla toiselle pystylle. Tultiin kolme kierrosta aloittaen noin 50 cm:stä ja siitä kierros kierrokselta maltillisesti korottaen. Viimeinen kierros tultiin Pojan kanssa 70-80 m korkeudessa. Meiningit oli aika samat kuin tähänkin asti, eli hyvin luottavaisin mielin saattoi estettä lähestyä kun tiesi että hevonen kyllä varmasti sen hyppää ja mukaan on helppo päästä lähdettiinpä kauempaa tai lähempää. Ongelmana oli vaan se laukan aktiivisuuden säilyttäminen, eli napakkana sai olla pohkeen kanssa kaarteissa. Toisaalta saatoin välillä jäädä hoputtamaan hevosta eteen ihan turhaankin, eli en aina hoksannut sitä kun laukka oli jo riittävää. Näin saatoin esteen alla häiritä hevosta turhalla eteenajolla, mutta onneksi Poika ei ollut moksiskaan.

Sujuvimmat hypyt hyvistä paikoista ja ihan hyvästä laukasta saatiin toisella hyppykierroksella (n. 60 cm korkeus), okserilla vaan ei laukka vaihtunut ja seuraavassa kaarteessa Poika kompuroi niin että horjahdin itsekin aika lailla. Keräsin kuitenkin nopeasti ohjat takaisin käteen ja jatkoin seuraavalle esteille joka ylittyi hienolla hypyllä. 70-80 cm "radalla" hypättiin kaikki esteet aika juuresta mutta silti sujuvasti, Poika ei enää näissä korkeuksissa taida mielellään tehdä pitkiä hyppyjä. Okserille otettiin raviaskel esteen eteen mutta laukka vaihtui toivotusti. Olin ihan tyytyväinen siihen kuinka hyvin mukauduin hyppyihin riippumatta siitä mikä oli paikka ja askellaji hyppyyn lähtiessä. Poika taitaa olla sen verran hidas liikkeissään että niihin ehtii hyvin mukaan.


Okseri viimeisellä kierroksella. Venlalle kiitos kuvasta.

Tunnin korkein este, arvioisin jotain 70-80 cm väliltä.

Ja sama vielä toisesta kuvakulmasta Venlan kameralla.

Loppuverkkaa.
En saanut tunnilla uusia ahaa-elämyksiä, mutta olipa kuitenkin hauskaa ja rentoa hyppelyä rehdillä ja mukavalla putella. Pojan kyydissä oli koko ajan todella turvallinen olo joten eipä tarvinnut ainakaan jännittää esteitä missään kohtaa. Laukan kun olisi vielä saanut aktiivisemmaksi ja rullaavammaksi, tosin laukan laatu on ehkä sellainen asia jota tällaisella ravisuokilla ei ihan noin vain lähdetä korjaamaan. Pienet esteet toki ylittyivät hyvin näinkin.

Tunnista ja paikasta jäi sen verran hyvä mieli että haluan kyllä ehdottomasti Turkalle estetunnille uudestaankin. Vähän jopa harmitti että Pojalla ei voinut hypätä ysikymppiä kuten Noran ja Annen ratsuilla, joten kyllä se on uusinta otettava. Haaveilen edelleen pääseväni (rohkenevani) hyppäämään estetykkiponi Sallilla jota en tälle kertaa vielä uskaltanut ottaa kun on kuulemma aika haastava ja kuuma.

Kiitos tuntia seuranneille tytöille videokuvauksesta!

torstai 20. syyskuuta 2012

Keskittymiskyky nolla

Pääsinpä estepainotteisella viikolla yhdelle koulutunnillekin kun tuppauduin mukaan torstain B-ryhmään korvaamaan viime viikolla väliin jäänyttä tuntia. Ratsuna oli Dille, ja tunnin aiheena olivat hevosen suoristaminen vasta-asetuksia hyödyntäen sekä laukan kokoaminen ja pidentäminen ympyröitä pienentäen ja suurentaen.

Lähdettiin liikkeelle ratsastaen pääty-ympyräkahdeksikkoa. Toisella ympyrällä vasta-asetus lyhyemmässä ja kootummassa käynnissä/ravissa, ja toisella ympyrällä puolestaan myötäasetus ja enemmän ajatusta eteen ja alas askelta pidentäen. Aloitettiin käynnissä, ja epätoivo iski jo alkumetreillä Dillen keskittyessä pelkkään pään ravisteluun ja kiemurteluun. Jokin sitä taas kovin ärsytti tai hermostutti, ilmeisesti satulahuopa/omat jouhet/ohjanpäät osuivat säkään siinä määrin että Dille koki sen hyvin epämukavaksi. Dillehän on se tapaus jolla sään seutu on ihan yliherkkä kosketukselle. Tuleepahan kerrankin pidettyä kädet kannettuna kun ei poni anna niitä kovin alas painaa. En kyllä saanut touhuun yhtään mitään otetta kun poni vaan riehui päänsä kanssa, yritä siinä sitten asettaa mihinkään suuntaan. Pohjeavutkaan eivät tuntuneet menevän perille vaan madeltiin ja jumitettiin ja minä tietysti kaivoin pohkeella jatkuvasti. Täytyy myöntää että myöskään oma mielentilani ei kaiken työstressin kuormittamana ollut ehkä paras mahdollinen onnistunutta ratsastustuntia ajatellen, joten hermostuneisuutta ja keskittymiskyvyttömyyttä esiintyi sekä satulan alla että päällä. Huomasin kyllä kuinka jännittynyt olin koko kropastani, mutta ei sitä niin vaan sormia napsauttamalla rentouduta varsinkin kun poni vaikuttaa siltä että sen pinna katkeaa ihan just.

Vähän helpotti kun päästiin ravaamaan, ja Dille ei enää ehtinyt jäädä jumittamaan ja ravistelemaan päätään. Jonkin verran ravistelua kyllä esiintyi, mutta lähdin ratkaisemaan tätä ratsastamalla ponia reippaammin eteen. Taidettiin molemmat pikkuhiljaa alkaa keskittyä itse asiaan, jolloin päänheilutukset unohtui ja asetuksetkin alkoi vähitellen löytyä. Aikamoisessa kokovartalojännityksessä olin tosin edelleen, ja kun tietoisesti rentoutin reisiä ja polvia irti satulasta alkoi ponikin liikkua hieman paremmin. Kevennys meni taas helposti överiksi ja vartalo kiertyi tavalliseen tapaan vasemmalle. Ravissa Dille alkoi kuitenkin rentoutua ja työskennellä tyytyväisemmän oloisena, ja jonkinlaista pyöreyttä (ja ennen kaikkea tasaisuutta edestä) rupesi löytymään. Oikealle oli pohje ja asetus hankalampi saada läpi, mutta kun tämä onnistui niin liikuttiin heti paljon suorempana. Raviverryttelyn loppupuolella meno oli jo ihan mukavaa kun sain vasta-asetuksen toimimaan ympyrällä oikealle, ja samalla tuntui kääntäminen ja lapojen kontrollointi toimivan ihan näppärästi ponin ollessa ikään kuin molempien pohkeiden välissä.

Käveltiin hetki pitkin ohjin ja sen jälkeen jatkettiin (valitettavasti) käynti- ja laukkatyöskentelyä. Nyt jakaannuttiin kolmen ratsukon ympyröille joilla tarkoitusena oli vuoroin pienentää, vuoroin suurentaa ympyrää hieman sulktaivutusta ajatellen niin että ulkolapa tulee kunnolla mukaan ja sisätakajalkaa saa aktivoitua. Kun kasasin ohjat käteen liikuttiin hetki käynnissäkin vähän paremmin, mutta kohta palattiin alkutunnin fiiliksiin eli poni ravisteli päätä ja minä yritin istunnalla tuuppimalla ja jatkuvalla pohkeella kaivamisella saada sitä paremmin eteen. Eipä tämä kaava tietysti toiminut edelleenkään. Parempi ratkaisu olisi ollut ehkä vain hengittää pari kertaa oikein syvään, laskea kymmeneen, rentoutua ja rauhoittua itse sekä lopettaa jatkuva hyödyttömien apujen jankkaaminen. Keskittymiskyky oli edelleen nolla joten eipä siinä ratsastuksessa oikein järkeä ollut mukana ja tulos sitten sen mukainen.

Laukassa (ensin oikeaan kierrokseen) oli ongelmana myöskin pohkeen takana liikkuva poni sekä rentouden ja ajatuksen puuten omassa ratsastuksessani. Poni vähän kaatui sisälle oikeaa pohjetta vasten ja ympyrää pienentäessä ei oikein energia tahtonut säilyä. Mistään kokoamisista ei kyllä voinut puhua, tarpeeksi työtä oli edes jonkinlaisen laukan säilyttämisessä. Joitakin kertoja tipahdettiin raville kun en ollut pohkeen kanssa hereillä. Ope ohjeisti aktivoimaan laukkaa raipalla pohkeen taakse, mutta minä onneton kun en hallitse edes oikeaoppista raipankäyttöä niin napsutukset osuivat joko vain satulahuopaan taikka ponin takaosaan eivätkä kylkeen pohkeen taakse. Kertaalleen Dille pukitti vastauksena raippaan, mutta sen jälkeen sentään laukkasi hetken energisemmän oloisesti. Ope kehotti myös pitämään kädet paremmin vierekkäin, sillä ne tahtoivat myödätä vähän vuorotellen laukan tahdissa vasen-oikea-vasen, ja ryhtiä paremmaksi vetämällä leukaa taaksepäin. Laukassa Dille taas onneksi unohti enimmät päänravistelut, ja oikeaan kierrokseen saatiin joku ihan siedettävä ympyränpienennyskin jossa pääsin johtamaan etuosaa sisäänpäin ulkopohkeella ja molemmilla ohjilla.

Samat ympyränpienennykset tehtiin vielä vasempaan kierrokseen. Käyntityöskentely oli edelleen yhtä epätoivoista ja tyydyin vain odottelemaan milloin päästään laukkaamaan. Harmikseni vasen laukka sujui huonommin, Dille jumitti pohkeen takana ja ravisteli päätä. Kaula taipui helposti liikaa ja ulkolapa liirasi karkuun. Asiaa ei ietysti yhtään auttanut se että heitin ulko-ohjan lähes kokonaan pois. Ope varoitteli tuuppimasta ponia istunnalla eteen, lantion olisi pitänyt pysyä paremmin paikoillaan eikä heijata laukan mukana.

Ihme ja kumma tämän kaiken sekoilun jälkeen Dille toimi oikein mukavasti loppuverkassa. Kevyessä ravissa löytyi liikkeeseen mukavaa energiaa ja pyöreyttä, ja poni oli yhtäkkiä ihan hyvin avuilla kahden ohjan ja pohkeen välissä. Ravailtiin vasempaan kierrokseen, ja ulos oikealle asettamalla sain taas ponia suoristumaan. Ohjalla oli mukava tuntuma joka ei jäänyt tyhjäksi muttei myöskään mennyt vedoksi. Uskoakseni parhaita pätkiä mitä olen Dillellä mennyt, ja olin ihan huuli pyöreänä että mistäs tämä tällainen tuli kun juuri äsken meni niin kamalan huonosti. Harmi että ravityöskentely jäi tänään varsin vähäiseksi, se kun tuntui olevan ainoa askellaji jossa yhteistyömme toimi.

Aika kaksijakoinen fiilis jäi. Ravissa hyviäkin pätkiä mutta käynnissä ja laukassa varsin kamalaa. Vaikka Dillen herkkistelyt ja päänravistelut olivatkin ärsyttäviä niin ei voi pistää ponin syyksi sitä että homma ei toiminut, sillä oma rentous, tyyneys ja keskittyminen olivat tänään kyllä niin täydellisen hukassa. Eipä siinä sitten voi poniltakaan odottaa hyvää työskentelyä kun itse vaan ajautuu ajatuksen puuttuessa toistamaan omaa virherepertuaariaan (joka on varsin laaja).

Videolla päänravistelua ja joitain parempiakin pätkiä tunnilta. Kuvaamisesta kiitos Noralle!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Vähän isompia pikkuesteitä

Esteharjoitukset Peran kanssa saivat jatkoa. Pimeässä ja sateisessa syysillassa ratsastettiin maneesissa, ja tulipa testattua uuden upottavan pohjan ominaisuudet hypätessä.

Mentiin lyhyet alkuverkat ravissa ja laukassa. Pera tuntui laukassa liikkuvan paljon energisemmin kuin viime kerralla, ja ope kommentoikin että hyvä kun on imua. Laukan lyhentämisessä vaan oli edelleen ongelmia, hevonen tahtoi painua pitkäksi ja matalaksi. Ei muuta kuin päätä ylös senkin uhalla että näennäinen pyöreys häviää, ei tässä kaula kaarella menosta lisäpisteitä jaeta. Jälleen tuli muistutusta käsien kantamisesta sekä oikean lonkan avaamisesta niin ettei oikea pohje työnny eteen. Verkan jälkeen vaihdoin pitkän raipan lyhyeen esteraippaan kun tuntui että liikettä hevosesta löytyy tänään ihan mukavasti.

Ensimmäisenä estetehtävänä tultiin kahden pikkuristikon suoraa linjaa 20 m välillä. Suositus näillä minikorkeuksilla oli 6 askelta. Peran energisyys tuntui hävinneen kuin taikaiskusta, ja ensimmäinen kierros tultiin veltosti kuudella ja puolella askeleella sekä kuskin että hevosen nukkuessa. Toiselle kierrokselle ratsastin lisää kierroksia laukkaan ja linja onnistui nyt ihan nätisti kuudella askeleella. Edelleen olisi laukka saanut olla terävämpää, ja tosiaan maneesin pohja taisi syödä vähän laukkaa pois. 

Tunnin ainoa erikoiseste oli aaltolankku, joka ylitettiin ensin maapuomina. Lankku oli lävistäjällä joten samalla tuli pyrkiä vaihtamaan laukka vasemmasta oikeaan. Askel ei puomille sattunut ihan nappiin ja Pera kolauttikin sitä takajaloilla melkein kuin mielenosoituksena että mitä pelleilyä tämmöiset maahankaivetut jutut oikein on. Toisella kierroksella aaltolankku nousi pieneksi esteeksi, ja ylittyi nyt paremmin mutta laukka jäi kunnollisen johtamisen puuttuessa vieläkin vaihtumatta. Ope toivoi edelleen lisää terävyyttä laukkaan, mentiin aika pitkänä ja varsinkin esteen jälkeen hevonen pääsi vyörymään pitkänä ja matalana. Ohje oli että vähän pienempikin myötäys riittää näillä korkeuksilla jotta saa paremmin pidettyä hevosen kasassa myös esteen jälkeen.

Seuraava tehtävä oli 20 m linja nyt noin 50-60 cm pystyiksi nostettuna, sekä perään äskeinen aaltolankku lävistäjällä. Linjan pyrin nyt ratsastamaan viiteen askeleeseen esteiden ollessa hitusen korkeampia. Viidellä mentiinkin, tosin jäätiin toisesta esteestä hieman kauas kun en ihan tarpeeksi ratsastanut eteen ja syytän myös vähän sitä upottavaa pohjaa. Ihan sujuvasti mentiin yli kauempaakin, mutta laukan jouduin seuraavassa kaarteessa korjaamaan ravin kautta. Aaltolankulle ohje oli ratsastaa oikea pohje läpi ja kohti esteen vasenta reunaa jotta laukka vaihtuisi, ja tällä kertaa saatiinkin esteellä tyylikäs vaihto oikeaan laukkaan. Ope kehui hyvästä johtamisesta. Ehkäpä myös Pera oli tässä vaiheessa hoksannut homman idean kun oli samaa lävistäjäestettä tultu jo pari kertaa alle ja tiesi vaihtaa omia aikojaankin.

Tultiin vielä sama pätkä uudestaan ja lisättiin perään yhden askeleen sarja pienillä ristikoilla. Nyt tiesin ratsastaa 20 m linjalla tarmokkaammin eteen, joten viisi askelta sattuivat aika nappiin. Aaltolankulla taas hyvä vaihto, ja tämän jälkeen ope huuteli kasaamaan hevosta edestä ennen sarjaa. Sarjan väli oli lyhyehkö joten toiveena oli pienet mutta pyöreät hypyt. Tämä onnistuikin varsin hyvin, sillä tultiin melko lähelle sarjan ekaa osaa, ja ristikot ylittyivät näppärästi.

Loppuun otettiin samaa "rataa" vielä toinen kierros, jolla sarjaa oli täydennetty kolmannella esteellä eli tultiin ikään kuin kolmen esteen jumppasarja yhden askeleen väleillä. 20 m linjasta ja aaltolankusta suoriuduttiin aika lailla samaan tapaan kuin ekalla kierroksella. Sarjalle tultiin sisään hieman isommalla hypyllä ja tuntui siltä kuin välit olisivat käyneet ahtaiksi, mutta Pera klaarasi homman hienosti ja näin ylittyi sarjakin ihan kunnialla. Itse vaan heitin sarjalla ohjaa turhan paljon pois. Open huomio oli että kun hevonen tulee vähän vahvaksi edestä ja painuu matalaksi en onnistu säilyttämään lonkkakulmaa ideaalina, ja tämän seurauksena vartalo lähtee heijaamaan. Tästä johtuen ei sitten hevonen jää kunnolla alle ja lyhennä laukkaa vaan karkaa pitkäksi. 

Tänään hyppelyt Peran kanssa tuntuivat jotenkin toimivammilta kuin sunnuntaina. Yhteistyö pelitti paremmin ja onnistuneet laukanvaihdot lämmittivät mieltä. Tunnin jälkeen totesin että taisin tänään alkaa jo paremmin luottaa Peraan. Luotto hevoseen taas sitten auttaa vähentämään hermostuneisuudesta johtuvaa sähläämistä mikä on tietysti ensiarvoisen tärkeää. Eiköhän me Peran kanssa se 60 cm selvitetä kisoissa, on se ainakin hevoselle ihan naurettavan pieni korkeus jonka ylittää vaikka pelkkää kiltteyttään vaikka kuski tekisikin jotain tyhmää. 

Jonkinlaisen videokoosteen sain kasaan vaikka keinovalaistussa maneesissa kuvanlaatu ei ole ihan paras mahdollinen.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Heikko esitys miniesteillä

Reilun viikon ratsastustauon jälkeen oli taas mukava päästä satulaan. Ratsuksi sain pitkästä aikaa Peran, ja ohjelmassa oli "miniesteitä". Arvoin hetken laitanko turvaliivin päälle vai en, mutta lopulta laitoin vaikka tuntikuvaus ei kovin hurjia hyppelyitä luvannutkaan.

Alkuverkkana mentiin hetki kevyttä ravia sekä laukattiin kevyessä istunnassa vasempaan kierrokseen. Ravissa Pera oli aika epätasainen edestä, protestoi varmaan levotonta kättä vastaan. Eteenpäinpyrkimyksessä oli toivomisen varaa, ja kun olin lähtenyt liikenteeseen vain lyhyen esteraipan kanssa niin homma meni tuloksettomaksi pohkeella kaivamiseksi. Myöhemmin tunnin aikana pyysinkin pidemmän raipan kun hevonen tuntui olevan niin pahasti pohkeen takana. Aluksi ratsastelin liian pitkällä ohjalla ja sainkin kehotuksen lyhentää ohjaa ja sitä kautta myös hevosta. Ope kehotti myös kantamaan kädet hiljaa sekä aktivoimaan hevosen takaosaa terävämpään raviin. Laukassa oli vähän samat sävelet, laukkaa olisi pitänyt saada lyhyemmäksi ja terävämmäksi. Lähdin kuitenkin ratkaisemaan tätä väärästä päästä ottamalla liikaa ohjasta, kun parempaan tulokseen olisi päästy ratsastamalla pohkeella takaa ohjaa vasten. Kaiken kaikkiaan lyhentäminen tuntui hankalalta kun ei jalustimilla seisoessa päässyt istuntaa niin tehokkaasti hyödyntämään, mutta joitain parempia askeleita saatiin kuitenkin mukaan. Kantapää tahtoi kuulemma painua liian alas ja etenkin oikea pohje työntyä sitä myötä liian eteen.

Laukkaverryttelyä kevyessä istunnassa. Pera näyttää ihan ponilta.

Oikea pohje tahtoi jatkuvasti tunkea liian eteen. Tässä ollaan jo lähdössä ensimmäiselle esteelle.

Ensimmäisenä estetehtävänä tultiin lävistäjäristikkoa jolla laukanvaihto oikeasta vasempaan. Ensimmäisellä kierroksella lähdettiin hyppyyn melko kaukaa enkä ehtinyt johtaa juuri ollenkaan, ja laukka jäi vaihtumatta. Toisella kierroksella vaihto onnistui kuin ihmeen kaupalla vaikka hyppy tulikin kömpelösti ihan juuresta. Ope kehotti rauhoittamaan apujenkäytön viimeisillä askeleilla ennen estettä, nyt mukana oli ihan liikaa hösäämistä niin kädellä kuin jalallakin.

Seuraava tehtävä oli kuuden askeleen kaareva linja vasemmassa laukassa, jälkimmäisellä esteellä vaihto oikeaan. Tämä sujui muuten ihan nätisti mutta taaskaan ei vaihto onnistunut. Etupää taisi vaihtaa ja takapää vasta kaarteen aikana kovan ähellyksen jälkeen. Johtaminen tahtoi jälleen mennä käden ylös nykäisemiseksi oikeaoppisen alas ja sivulle johtamisen sijaan. Ope kommentoi että oikea pohje ei ole läpi vaan hevonen tunkee aika voimakkaasti sitä vastaan.

Kaarevalla linjalla katse on jo seuraavalle esteelle. Ohjastuntuma katoaa esteen päällä.

Yksittäistehtävänä tultiin vielä suora linja joka alkoi yhden askeleen sarjalla ja jatkui viiden askeleen välillä ristikolle. Ensimmäinen kierros meni täysin puihin kun Pera kompasteli juuri ennen ensimmäistä estettä, ja räpiköitiin kavalettien yli miten sattuu. Toinen kierros tultiin tasapainoisemmin ja sujuvammin, tosin Pera tunki viimeisen esteen jälkeen varsin voimakkaasti oikealle sisäpohjetta vastaan.

Pera kompuroi juuri ennen sarjan ensimmäistä osaa ja tuloksena oli hassu räpiköinti esteen yli.
Onnistuneempi sisääntulo sarjalle.

Päivän radat

Lopuksi yhdistettiin tehtävät kahdeksi erilaiseksi radaksi. Esteet pysyivät edelleen aivan pikkuruisina (max 40 cm). Valtavan suuriin ongelmiin ei näillä korkeuksilla ajauduttu, mutta laukat eivät lävistäjäesteillä vaihtuneet edelleenkään (ja miksi olisivat vaihtuneet kun en edelleenkään osannut johtaa oikein). Korjailtiin sitten kaarteissa joko etupää ensin ja takapää perässä -vaihdolla tai raviaskeleen kautta. Muutenkaan ei meno tuntunut ihan niin sujuvalta ja vaivattomalta kuin olisin toivonut. Toisella radalla meinasi sarjaväli käydä aavistuksen ahtaaksi, ja viimeinen kaareva linja harpottiin viidellä askeleella kun en ollut alkuunkaan hereillä ottamassa hevosta kiinni esteen jälkeen. Laukkakin vaihtui vasta siinä kaarteen aikana vitoselta kutoselle, joten ei ollut mikään hirmuisen hallittu ja kaunis kaarre. Tultiin tämä tie vitoselta kutoselle vielä lopuksi sakkokierroksena, jolla Pera lähti hyppyyn vitoselle aika kaukaa ja edelleenkään en saanut sitä ajoissa kiinni kuuteen askeleeseen. Laukka kyllä vitosella vaihtui mutta se taisi olla ihan Peran omaa ansiota. Tähän kuitenkin lopetettiin tältä erää.

Minirataa hyppäämässä.

Viimeistä kertaa sisään kaarevalle linjalle, hyppy lähti vähän kaukaa.

Loppuverkassa Pera liikkui jo energisemmin kuin alkutunnista...

...mutta kävi hetkittäin kuolaimen alla. Kuskilla ihana etukumara ja kädet sylissä - tämä oli kuvien perusteella istuntani koko alku- ja loppuverkan ajan...

Kokonaisuudessaan tunnista jäi aika huono fiilis, ratsastin itse todella huonosti tänään ja täyskatastrofilta vältyttiin vain koska esteet oli niin olemattoman pieniä. Oli vähän sellainen olo että muuta en tehnytkään kuin virheitä joita sitten hevonen sai paikkailla. Mietiskelin tunnin jälkeen että omaa ratsastusta pitäisi vielä paremmin rauhoittaa estettä lähestyessä, nyt tahtoi varsinkin pohje vaikuttaa koko ajan vaikka hevonen jo tarpeeksi laukkasikin, ja kädetkin värkkäsivät hermostuneesti estettä lähestyessä. Istunnallakin saatoin välillä tuupata hevosta eteen. Sopiva laukka vaan ensin pyörimään ja sitten estettä kohti istutaan hiljaa ja annetaan hevoselle työrauha.

Laukanvaihdot ovat edelleen tuskaisen vaikeita kun johtava käsi vain nyppäisee hevosta suusta ylöspäin. Taidettiin koko tunnilla saada vain kaksi onnistunutta vaihtoa suoraan hypyssä, ja nekin sellaisissa huonommissa hypyissä joissa en itse ehtinyt hevosta johtamisyrityksillä häiritä. Hypyissä ohjat valuivat liian pitkiksi, ja jo senkin puoleen oli tietysti hankala päästä johtamaan kunnolla. Loppua kohti suorituksemme tuntuivat hieman sujuvammilta, ja Pera alkoi liikkua energisemmin ilman jatkuvaa eteenpyytämistä. Olisi varmaan kannattanut käyttää alkuverryttey paremmin hyödyksi ja etsiä jo sen aikana hyvä terävä laukka sekä ratsastaa oikea pohje kunnolla läpi. Ponnistuspaikoista ei näillä korkeuksilla pitäisi stressata mutta stressasin vähän silti. Kyllä huomaa että olen hypännyt paljon poneilla ja muuten pienilaukkaisilla ratsuilla kun koko ajan tuntui kuin ponnistuspaikka olisi jäänyt kamalan kauas vaikka se olikin loppujen lopuksi juuri sopiva.

Ennen tuntia olin vähän arvellut että kahden viikon päästä koittavien seuraestekisojen 60 cm luokka olisi minulle turhan pieni (mutta seuraava luokka eli 80 cm jo ehdottomasti liian iso). Tunnin jälkeen oli taas sitten sellainen olo että 60 cm voi olla jopa liiankin haastava kun ratsastus on tällaista tunarointia. Ehkä tämänpäiväiseen esitykseen vaikutti jossain määrin se että alla oli yli viikon tauko ratsastuksesta. Peralla olen kyllä huomattavasti onnistuneempiakin estetunteja ratsastanut. Rustasinpa kuitenkin nimeni kisailmoittautumislistaan, ja pitkän pähkäilyn (Pera vai Rappe vai enkö mene ollenkaan) tuloksena kirjoitin hevostoiveeksi Peran. Toivottavasti sen kanssa pääsisi vielä ennen kisoja yhteistyötä hiomaan. 

perjantai 7. syyskuuta 2012

Lännenratsastusta kokeilemassa

Saatiin Noran, Annen ja parin muun kaverin kanssa järjestettyä oma kokeilutunti vastikään toimintansa aloittaneelle lännenratsastustalli KoPoTille. Aiempaa kokemusta ei itselläni länkkäpuolesta ole, mutta ei muuta kuin uteliaalla mielellä kokeilemaan jotain vähän erilaista. 

Sain jälleen kerran olla porukan poniratsastaja, eli sain ratsukseni arviolta 140-senttisen söpön kimon nimeltä Topi. Topi on Hietasaaren Ponipihan entinen tuntiponi joka oli muuttanut uuteen kotiinsa vasta viikkoa aikaisemmin, joten sekään ei ollut mikään western-tyylin konkari. Satuloinnin yhteydessä oli ratsun pienestä koosta hyötyä sillä painavan lännensatulan heilauttaminen hevosen selkään olisi muuten voinut olla tottumattomalle haastavaa. Kuolaimet olivat jonkinsorttiset ohuet D-rengasnivelet, ja suitset turparemmittömät. Ratsastaja puolestaan sai jalkaansa pelottavan näköiset pitkät taikinapyöräkannukset, mutta raippaa ei varustukseen kuulunut. 

Topi oli todella rauhallisen oloinen ja seisoi hievahtamatta paikallaan niin karsinassa kuin maneesiin päästyämmekin. Ratsaille ei kiirehditty vaan aloitettiin tunti näin perustuntiratsastajalle varsin eksoottiseen tapaan eli maastakäsittelyharjoituksilla. Ideana oli jumpata ja irrotella hevosta jo ennen selkään menoa, sekä tarkistaa samalla sen toimivuus, kuuliaisuus ja mahdolliset jumit. Opettaja selosti että on paljon turvallisempaakin nousta hevosen selkään kun se on jo valmiiksi hyväksynyt ratsastajan ja ikään kuin "avuilla". Harjoitus tapahtui seisomalla hevosen etulavan vieressä ja taivuttamalla ohjalla hevosen kaulaa sivulle ja alas kohti takajalkaa, jolloin hevosen oli tarkoitus kiertää pientä ympyrää käsittelijän ympäri kaulastaan taipuneena. Etujalkojenkin kuului astua eteenpäin eli ei mitään etuosakäännöstä jossa vaan kierretään etusten ympäri. Vaikka kuinka olisi tehnyt mieli tuuppia hevosen takaosaa kädellä sivulle niin harjoitus tuli toteuttaa pelkästään ohjasta kääntämällä ja hevosen sisälavan vierellä pysyen. Topia sai kovasti houkutella liikkeelle, pää kyllä kääntyi kun tarpeeksi veti mutta poni ei olisi lähtenyt askeltamaan sivulle ja eteenpäin. Sitten kun liikkeelle viimein päästiin pyrin pitämään kääntävän ohjan kevyempänä, ja kuljettiin kerrallaan noin 360 astetta ympäri kunnes poni päätti että riittää ja pysähtyi. Tästä oli taas vaikea päästä liikkeelle pelkän taivutuksen kautta, ja pikkaisen huijasinkin suuntaamalla ohjasotteen ensin enemmän etuviistoon, ja ponin lähtiessä liikkeelle suuntasin ohjalla takaisin taakse-sivulle jolloin päästiin halutunlaiseen kiertoliikkeeseen. Tehtävä eteni pätkissä ponin aina väliin pysähtyessä ja jumittuessa paikoilleen.Vasemmalle kääntäessä huomasin että Topin oikea etujalka ei askeltanut eteenpäin kuten olisi kuulunut, vaan ruuvasi vain paikoillaan. Oikealle kääntäessä puolestaan vasen etujalka otti kunnon askeleita, joten tässä oli varmaan havaittavissa hevosen toispuoleisuus.

Maastakäsittelyn onnistuttua jotensakin hyväksyttävästi kiipesin satulaan. Taas tuli uutta opeteltavaa sen suhteen kuinka päistä aukinaiset ohjat pidetään kädessä. Sitten liikkeelle, ja tarkoituksena oli jatkaa hevosten taivuttelua sekä tehdä pysähdyksiä ja peruutuksia. Ratsasteltiin omaan tahtiin ja ope selosti samalla koko ajan niin paljon kaikkea etten valitettavasti muista kuin ehkä viidesosan, mutta paljon oli hyviä pointteja alkaen hevosen käsittelystä ja koulutuksesta aina ratsastajan korvienväliin asti. Ei kovinkaan paljon saatu ns. teknisiä tai henkilökohtaisia ohjeita kuten normiratsastustunnilla, vaan enemmänkin yleisluontoisempia ohjeita ja näkökulmia  sekä kannustusta itsenäiseen työskentelyyn ja hevosen tunnusteluun. Mentiin käyntiä ja omaan tahtiin myös ravia sekä satulassa istuen että keventäen. Ohjien pituudesta ei annettu erityisempiä ohjeita kuin että näitä hevosia kyllä ratsastetaan myös kunnon ohjastuntumalla vaikka yleismielikuva lännentouhusta onkin se pitkin ohjin hölkyttely. Alkutunnista ratsastin mielikuvan mukaisesti pitkähköllä ohjalla ja loppua kohti kokeilin ottaa ns. normaalia tuntumaa. Topi ei oikein myödännyt niskasta ja ope kommentoikin että se on tässä suhteessa surullinen esimerkki ratsastuskoulun kehää kiertäneestä ponista joka ei helpolla rentoudu ja myötää. Ohje olikin asetella ja taivutella Topia oikein reilusti molempiin suuntiin. Peruutukset olivat todella nihkeitä ja väkinäisiä, ja poni vastusteli näissä kiskomalla päätä taivaisiin. Joka tapauksessa itselläni oli sellainen mukavan paineeton fiilis - kerrankin ei tarvitse yhtään stressata siitä meneekö hyvin kun ihan rehellisesti saa olla "aloittelija" ja vieläpä ponillekin kyseessä on uusi aluevaltaus niin ei tarvitse kamalasti vaatimuksia ja odotuksia kummallekaan asettaa.

Länkkäpuolen "temppuna" harjoiteltiin "wou"-pysähdyksiä, eli hevosta pysäyttäessä sanotaan/huokaistaan "wou" jolloin automaattisesti tulee hengitettyä ulos. Samalla nojataan hieman taaksepäin ikäänkuin painaen housujen takataskuja satulaan ja jalat on edessä kantapäät alhaalla. Tämä on se kikka millä tehdään näyttävät liukupysähdykset (sliding stop), ja vitsi tässä on se että "wou" -komentoa käytetään aina tarkoittamaan vain ja ainostaan pysähdystä ja sitä välittömästi seuraavaa yhtä askelta taakse. Näin hevonen ehdollistuu siihen että "wou" on aina seis vaikka sitten kiitolaukasta. "Normiratsastuksessa" kun taas pyynnöt on monesti epämääräisempiä eli ratsastajan istunnan tiivistäminen, pidäte ohjilla tai "ptruu" voi tarkoittaa tilanteesta riippuen joko "hitaammin", "siirry laukasta raviin", "siirry laukasta käyntiin" tai "seis heti" ja hevoselle jää paljon enemmän tulkinnan ja väärinkäsityksen varaa. 

Topi oli tainnut ensimmäisen lännenratsuviikkonsa aikana harjoitella "wou" -pysähdyksiä ahkerasti, sillä "wou":n lisääminen pidätteeseen tuntui pysäyttävän sen paljon nopeammin kuin pelkkä hiljainen pidäte, ja saatiinkin oikein näppäriä pysähdyksiä myös ravista. Omankin tallin tunneilla on puhuttu siitä että pysähdykset ja siirtymät alaspäin tulisi ajoittaa uloshengitykseen, mutta tämän toteuttaminen on aina tuntunut vaikealta ja johtanut vain koko hengityksen jännittymiseen. ”Wou”:n myötä kuitenkin pysähdys ajoittui automaattisesti ja luontevasti uloshengitykseen, joten oikein toimiva kikka myös sen puoleen. Pysähdykseen tein ohjeen mukaisesti myös sen yhden peruutusaskeleen mahdollisimman pian, ja välillä tämä onnistui hitaammin ja välillä nopeammin. Luulen että loppua kohti askel taakse alkoi tulla vähemmän vastahakoisesti kun Topi oli hoksannut että vaaditaan vain se yksi askel eikä enempää. Jossain kohtaa tuli opelta kehuja hyvästä pysähdyksestä ja peruutuksesta jossa poni jopa aavistuksen myötäsi niskasta, ja omasta mielestänikin tämä oli tunnin onnistuneimpia hetkiä. Paikallaan Topi malttoi seistä aina hiljaa vaikka kuinka kauan, ja liikkeellekin lähdettiin yleensä ihan kohtuuhyvin vaikka periaatteessa pysähtyminen tuntuikin olevan Topille liikkeellelähtöä mieluisampaa. Ope oli alkutunnista selostanut meille oman "kahden sekunnin sääntönsä" eli hevosen pitää reagoida pyyntöön kahden sekunnin kuluessa ja jos ei näin tapahdu niin sitten saa kyllä käyttää voimakkaitakin apuja kunnes menee perille. Topi taisi kuitenkin yleensä vastata kahden sekunnin sisällä myös siihen pohkeeseen.

Lopputunnista Topi alkoi olla hieman notkeamman oloinen taipumaan ja myötäsi aavistuksen niskastakin, ja tässä kohtaa olisin mieluusti vielä jatkanut työkentelyä mutta aika loppui kesken vaikka vähän yliajalle jo oli mentykin. Olo tunnin jälkeen oli ehkä hitusen hämmentynyt kun tunnin rakenne oli niin kovin erilainen kuin mihin on tottunut ja tuli niin paljon asiaa että vähemmästäkin menee pää pyörälle. Oli joka tapauksessa oikein mielenkiintoista kokeilla välillä vähän erilaista lähestymistapaa ratsastamiseen ja hevosen käsittelyyn, ja toivottovasti tästä nyt jäi mieleen kytemään joitakin asioita joista voi hyötyä jatkossa ihan normiratsastustunnillakin. Pakko on kyllä olla tämän open kanssa samaa mieltä siitä että on sääli etteivät ratsastustuntilaiset oikeastaan koskaan käsittele hevosia maastakäsin (vrt. tämänpäiväinen alkutunnin harjoitus) vaan ajatus on että kun on maksettu 60 minuutin ratsastuksesta niin siihen sitten tulee kuulua se 60 minuuttia hevosen selässä istumista (ja tästä vielä mieluiten vakioidut määrät käyntiä, ravia ja laukkaa riippumatta siitä mikä ehkä sillä kertaa olisi kyseiselle ratsukolle tarpeen). Ope esittikin alkutunnista ajatuksen että kun jonkin hevosen ratsastettavakseen saa niin lähestymistavaksi kannattaa ottaa ”tämä on nyt tällä hetkellä minun hevoseni”, sen sijaan että se on vain se ratsastuskoulun/jonkun muun hevonen jonka käytöstä on maksanut. Tätä kautta voi sitten asenne hevosen kanssa työskentelyyn muuttua vähemmän vanhoihin kaavoihin kangistuneeksi. Mitähän vaan omalla tallilla tuumattaisiin kun tunnin aluksi jäisikin pyörittämään ja taivuttamaan maasta käsin (”minä vaan jumppaan tämän ensin ja tarkistan että tänne voi mennä turvallisesti kyytiin”)  ja pysähdyksessä huokaisisi kuuluvasti ”wou” ...

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Toimiva hevonen, tyytyväinen kuski

Ilokseni ope oli laittanut minulle tänään Jussin. Ohjelmassa oli kankitunti ja minunkin kohdalleni oli listaan kirjoitettu että voisin kangilla mennä. Hetken tätä harkitsin mutta päätin lopulta ratsastaa ihan normaalilla nivelsuitsituksella. En ole koskaan kangilla ratsastanut, ja olen vähän ollut sillä kannalla että opetellaan nyt ensin ratsastamaan edes niillä nivelillä ennen kuin lyödään hepalle lisää rautaa suuhun. Kaiken lisäksi kun minulla on suuria ongelmia käden pehmeyden ja hiljaa pitämisen kanssa niin kankisuitsitus ei kuulosta hyvältä idealta, ja muinaisuudessa melko paljon gramaaneilla ratsastaneena tiedän että kun toiset ohjat tulee käteen niin käsi muuttuu vain entistä tönkömmäksi ja kovemmaksi. Toisaalta olisi tietysti voinut luottaa myös opettajan harkintakykyyn tässä asiassa, mutta ehkä rohkenen kankia kokeilemaan joku toinen kerta.

Alkuverryttelynä työskenneltiin käynnissä ja kevyessä ravissa hevosia ympyröillä taivutellen. Jussi oli reippaan oloinen tänään, liikkui mukavasti pohkeen edessä eikä tarvinnut punkea eteenpäin missään vaiheessa. Eipä myöskään lähtenyt painumaan alas etupainoiseksi vaan oli aika ryhdikkään oloinen mentiinpä sitten pyöreällä kaulalla tai ei. Toki pyrin myös kantamaan oman käden ja ratsastamaan hevosta edestä ylös. Oikealle asetus ei ihan rehellinen, niska vaan pullahti oikealle sen sijaan että silmäkulma ja sierain olisivat tulleet näkyviin vaikka hevonen niskasta myötäsikin. Meininki oli sama kuin Oskun kanssa eilen eli oikealle asettuminen oli jähmeää ja hevonen kaatumassa lapa edellä sisään - sillä erotuksella vaan että Jussi kyllä veti kaulaa pyöreäksi melkein saman tien kun otin ohjat käteen. Open kehotuksesta väistätin ympyrällä takaosaa ulos sisäpohkeen läpi saamiseksi, ja tämä taisikin auttaa saaman sisälapaa paremmin kontrolliin ja asetusta rehellisemmäksi. Tässä vaiheessa tuntia oli jo sellainen fiilis että hyvä tästä tulee.

Ravi oli helpoin askellaji niin kuin Jussin kanssa aina. Ravissa hevonen pyöristyi mukavasti, kaulan muoto oli ainakin hyvä mutta selkä ei ehkä toiminut vielä kunnolla. Ohjilla oli mukavan oloinen tuntuma, sopivan napakka mutta suhteellisen rento ja joustava. Ihan reippaasti ravattiin ja Jussia sai pikemminkin jarrutella kuin hoputella eteen. Taisin kyllä itsekin taas reippaasti ylikeventää mutta tästä ei tänään sanottu mitään. Vasempaan kierrokseen olisi helposti tullut yliasettumista, ja oikea lapa yritti edelleen karkuun. Hain vähän parempaa suoruutta vasta-asetuksen kautta (ai että on ihana ja helppo asettaa kun hevonen kulkee nenä luotiviivalla, ainakin verrattuna siihen että se katsoo yläkautta silmiin). Toimiva kombo tuntui olevan oikea pohje hieman edempänä kontrolloimassa ulkolapaa sekä vasen pohje taempana estämässä takaosan liirausta sisään.

Juuri edellispäivänä pikku-Oskulla ratsastaneena huomasin kyllä selkeästi sen kuinka näin leveän hevosen selässä ei tahdo saada lonkkia tarpeeksi auki, ja seurauksena alaselkä vetäytyy notkolle. Ihme ja kumma tämä ongelma tuntui kuitenkin helpottavan tunnin edetessä ja kuskin vertyessä. Opelta tuli jossain vaiheessa (olisikohan ollut harjoitusravia ratsastaessa) kommenttia että lantio on aika hyvässä asennossa mutta lapaluita voisi vetää hieman lähemmäs toisiaan hartioiden ryhdin parantamiseksi, samalla kuitenkin notkoselkää varoen. Leukaa myös taaksepäin (pää vartalon yläpuolella eikä etukumarassa), ja tämä korjaus tuntuikin melkein riittävän myös hartioiden ryhdistämiseen. "Leuka taaksepäin" voisikin olla hyvä ensitoimenpide aina kun huomaan lösöttäväni huonossa ryhdissä.

Omaa vinoutta sain taas korjailla, vasempaan kierrokseen ravatessa ohje oli lyhentää omaa oikeaa kylkeä ja pitää se jäntevänä. Hevosenkaan oikea kylki ei pääse valumaan niin pitkäksi silloin kun laittaa oman kylkensä paremmin kasaan ja töihin. Oman vartalon suoristaminen saikin välittömästi aikaan positiivisia muutoksia hevosen suoruudessa ja liikkumisessa.

Päivän varsinainen tehtävä oli jatkoa viime viikolta eli pohkeenväistö uralta kohti keskihalkaisijaa. Tarkoitus oli ratsastaa väistöä porrasmaisesti aina muutama askel väistäen ja sitten taas hetkeksi suoristaen. Jussi väisti hyvin mutta varsinkin käynnissä tuli apujenkäyttööni taas liikaa jännittyneisyyttä. Ravissa väistöt sujuivat paremmin kun ei ollut niin aikaa yliratsastaa ja jäädä kiskomaan ohjista. Ravissa saatiin jopa ihan rentoa ja pyöreääkin väistöä, vaikka pidätteen läpimenossa (ja sen ratsastamisessa rennolla kädellä ja istunnalla) olikin pieniä vaikeuksia. Vasemman pohkeen väistössä Jussi olisi halunnut kaatua liikaakin sivulle joten ulkolapaa sai toppuutella. Alkuun mentiin ravissa vielä vähän selkä alhaalla ja "takajalat taaksepäin potkien" kuten ope huomautti, ja toki tämän huomasin itsekin siitä että ravi oli vielä aika töksöttävää istua - tämä on varma merkki siitä että Jussi ei vielä ole pyöristynyt kunnolla selästä vaikka kaula onkin kaarella. Tehtävän myötä alkoi sitten selkäkin pyöristyä pikkuhiljaa niin että ravi muuttui joustavamman oloiseksi.

Loivia väistöaskeleita tultiin vielä laukassa molempiin suuntiin. Jussin kanssa loiva sivuttaisliike onnistui laukassakin ihan näppärästi. Vasemmassa kierroksessa liike oli kyllä pikemminkin sulkutaivutusta hevosen asettuessa ja taipuessa liikkeen suuntaan, mutta tulipahan kerrankin mentyä askeleita ihan kelvollista laukkasulkua ja vieläpä ilman seinän tai aidan tukea. Alkuun vaan laukka oli liian pitkää niin että hevonen ehti hieman juosta väistöstä karkuun, mutta sain askelta kyllä sitten lyhennettyä istunnalla ja ohjalla pidättämällä ja samalla pohkeella laukkaa ylläpitäen. Otin jonkin verran askelpituuden muuntelua laukassa (pidempi askel ja muoto pitkällä sivulla, takaisin lyhyemmäksi väistötehtävään tullessa). Jussi kyllä osaa hyvin koota ja lyhentää, ja sen laukka on niin ihanan tasapainoista. Oma lantioni liikkui laukan mukana liikaa edestakaisin, ope kehotti jälleen jäntevöittämään keskivartaloa. Vartaloa jämäköittämällä ja istuntaa rauhoittamalla sainkin laukkaa hieman paremmin lyhennettyä. Ongelmana laukassa oli myös se että en saanut kättä ja ohjastuntumaa kovin rennoksi ja joustavaksi, vaan ohjasotteet jäivät kovan oloisiksi. Varsinkin väistössä tuli ohjaan hurjasti vetoa. Välillä mentiin pyöreämpänä ja välillä taas ei. Kädet lähti laukassa helposti värkkäämään kun hevosen kaula ei ollutkaan yhtä automaattisest kaarella kuin ravissa. Jussi tipautti muutamia kertoja raville omia aikojaan, mutta en lähtenyt sitä tästä rankaisemaan sillä luulen että olin joko ohjalla tai istunnalla tehnyt itse liian vahvan pidätteen. Nämä yllätyssiirtymiset olivat myös oikein tasapainoisia, eli mitään kiitoravia ei jyrätty vaan ulkopuolisesta varmaan olisi näyttänyt että kyseessä oli siirtymä ratsastajan toiveesta.

Loppua kohti alkoi laukka toimia paremmin ja vasemmassa laukassa esitimme ihan hienojakin pätkiä jolloin tuntuma tuli pehmeämmän oloiseksi ja hevonen eteni pyöreänä lyhyessä aktiivisessa laukassa. Toki olisin toivonut tasaisempaa menoa niin että nämä hienot laukkahetket eivät olisi olleet pelkkiä väläyksiä.

Laukan jälkeen loppuverryttelyssä Jussi liikkui ravissa oikein hienosti. Muoto oli mukavan pyöreä ja nyt hevonen kulki jo selästäänkin kunnolla oikeinpäin. Muotoa oli helppo säädellä lyhyemmäksi ja pidemmäksi, ja kaikin puolin hevonen oli varsin notkean ja irtonaisen oloinen. Yritin keskittyä pitämään kädet hiljaa ja antamaan hevoselle rauhan ohjalla. Ravin sai pohkeella pyytämällä mukavan aktiiviseksi. Eihän tällaisesta hetkestä olisi millään raskinut lopettaa.

Kylläpä oli oikein mukava ja nautittava tunti kun hevonen oli näin toimiva. En ollut mennyt Jussilla sitten kesäkuun, ja kiva sen satulaan oli palata pienen tauon jälkeen. Joskus meillä on Jussin kanssa laukka toiminut paremminkin kuin tänään, mutta ei pöllömpää menoa noin kokonaisuudessaan. Tämä vähän paikkaili sunnuntain henkisiä kolhuja, ja taisipa varmistua että Jussi on toiveratsuni myös syyskauden koulukisoihin.