Kiireetön palauttelumaasto

Kisojen jälkeisenä päivänä ohjelmassa oli rauhallinen palauttelumaasto Vaken kanssa. Teimme neljän ratsukon seurueessa melko normaalin pituisen lenkin kankaalle, mutta vauhti oli rauhallista eli etenimme vain käynnissä ja ravissa. Vake vaikutti kyllä olevan reippaalla päällä, ja tutuissa laukkakohdissa se suorastaan odotti että saisi lähteä laukkaamaan. Ravissa Vakella tuntui olevan ihan oma moottori, ja hyödynsin tätä pyytämällä sitä parissa kohdassa liikkumaan vähän matkaa pyöreämmin. Näin sain muutaman askeleen ajan vähän tuntumaa siihen miten mainiolta Vaken meno voisi tuntua, jos vaan kentälläkin löytyisi jostain tällainen eteenpäinpyrkimys.

Poikkesimme lenkin aikana myös pienessä metsän keskellä sijaitsevassa lammikossa. Vettä oli täällä ihan reilusti yli hevosten polvien, Vakella melkein mahaan asti. Tällaisella syvyydellä ei onneksi tarvinnut pelätä Vaken heittäytymistä kyljelleen. Veden pinnan yläpuolella oli mukavasti vihreää syötävää, joten hevoset kyllä viihtyivät lammikossa seisomassa kun saivat rouskutella samalla kasvillisuutta. Ei meillä ratsastajillakaan ollut kiire mihinkään, vaan tällaisena aurinkoisena loppukesän päivänä oli mukava nauttia leppoisasta lenkistä kaikessa rauhassa.

Super-Vake ruusukehaina

Muikeat ilmeet! Nora kuvasi.

Sateisen ja harmaan koulukisaperjantain jälkeen lauantaina paistoi onneksi aurinko. Nyt olivat vuorossa Tallinmäen 1-tason estekisat, ja kenttäkin oli eilisen jälkeen ehtinyt hyvin kuivua. Päivä oli sikäli jännittävä, että menimme Vaken kanssa ensimmäisen 90 sentin luokkamme. Hyppäsimme sitä ennen myös 80 sentin luokan, ja molemmissa luokissa oli tällä kertaa taitoarvostelu. Sehän tarkoitti sitä, että Vakellakin oli ihan realistiset mahdollisuudet pärjätä. Tavoitteeni tälle päivälle olivat siisti rata ja sijoitus 80 sentin luokassa sekä selvitä kunnialla maaliin 90 sentin radalta.

Olin tallilla jo aamulla rakentamassa rataa, ja oma vuoro oli vasta pitkällä iltapäivän puolella. Olin aika rauhallisella mielellä enkä osannut oikein jännittää tulevia ratoja. Rata oli sama molemmissa luokissa, ja sisälsi 9 estettä. Sarja oli tietenkin mukana, mutta onneksi sen järjestyksenä oli okseri-pysty. Verryttely tapahtui ryhmissä kentällä, joten sekin meni varsin stressittömästi. Verryttelyssä tarkastin, että Vake liikkui sujuvasti eteen ja otimme voimia säästellen ehkä kolme hyppyä. Kaikki vaikutti hyvältä. Oli kuitenkin vähän eri fiilis lähteä ratsastamaan taitoarvostelulla, kun oli erityinen paine ratsastaa mahdollisimman korrektisti eikä vain selvitä ilman virhepisteitä.

Ratapiirros.

Paineita oli kasikympin radalle lähtiessä ilmeisesti juuri sopivasti niin että keskityin mutta pystyin ratsastamaan aika rennosti. Vake lähti liikkeelle ihan hyvässä rytmissä, ja sopivat ponnistuspaikat löytyivät esteille yksi toisensa jälkeen. Taitoarvostelu painoi takaraivossa sen verran, että sain panostettua jonkin verran eleettömyyteen ja istuntaan. Vake laukkasi mielestäni aika sopivalla energialla, ja laskeutui esteiltä näppärästi myötälaukoissa. Sarja tuli vastaan viidentenä esteenä, ja edeltävässä kaarteessa napautin harkitusti raipalla lavalle terävöittääkseni laukkaa hieman lisää. Sarjalle tultiin sisään hyvin ja jarruttamatta, mutta silti väli vaan jäi pitkäksi. Vake venytti hienosti B-osan yli, mutta venymisen seurauksena hypystä tuli vähän vino ja laukka jäi vaihtumatta. Mukautumiseni tähän hyppyyn ei myöskään ollut aivan esimerkillinen, joten sarja oli selvästi ratamme heikko kohta. Vake kuitenkin korjasi laukan lennosta sarjan jälkeen, ja jatkoimme samassa hyvässä rytmissä radan loput esteet. Miten voikin olla, että kaikki vaan sujui niin helposti ja näppärästi? Olin rataan tosi tyytyväinen, sillä tämä oli sellainen suoritus mitä lähdin taitoarvosteluluokasta hakemaankin. Onnistuminen oikeassa paikassa!



Vein Vaken talliin huokaisemaan, sillä seuraavaan starttiin oli vielä reilusti aikaa. Jännitin luokan loppuun asti mahdollista sijoitusta, ja kun olin hakenut Vaken tallista seuraavaan verryttelyyn valmistautuakseni kuulutettiin luokan tulokset. Me sijoituimme toiseksi! Saman tien kävimme sitten palkintojenjaossa hakemassa ruusukkeen ja laukkaamassa kunniakierroksen. Ensimmäinen sijoitus meille 80 sentin luokasta, olipa hienoa!

Päivän ensimmäinen tavoite oli siis saavutettu, ja sitten lähdettiin täyttämään vielä sitä toista eli hyppäämään 90 sentin rata. Siinä missä 80 sentin esteet näyttivät tänään pieniltä olivat 90 sentin esteet puolestaan ihan kunnioitettavan korkuisia. Verryttely meni kuitenkin aika huolettomasti. Vake jaksoi olla vielä hereillä, ja korkeammatkin esteet se hyppäsi epäröimättä. Oikeassa laukassa oli lähestymisessä sen verran lapaliirtoa että laukka vaihtui hypyssä aina vääräksi, mutta yli mentiin sujuvasti. Okserikin selvitettiin vaikka ensin hyppy menikin juureen. Onnistuneemman hypyn jälkeen riitti. Omaa vuoroa odottaessa jännitti nyt hiukan, mutta ei liikaa. Luotto Vakeen oli suuri.

Herättelin Vaken heti liikkeelle lähtiessä oikein sujuvaan laukkaan, sillä edelliseen rataan verrattuna nyt kaivattiin ehkä ripaus lisäenergiaa. Vake vastasi hyvin, ja ensimmäiselle esteelle mentiin hyvällä imulla. Rata lähti käyntiin yhtä hyvin kuin edellinenkin, ja ponnistuspaikat löytyivät näppärästi. Kolmosesteelle mentiin aavistuksen lähelle, mutta näin paikan niin hyvissä ajoin että ratkaisu oli selkeä ja sujuva. Matka jatkui hyvässä rytmissä ja helposti nelosesteen yli. Ennen sarjalle tuloa napautin taas raipalla lavalle jotta Vake oli varmasti mahdollisimman terävänä. Sarja oli vähän jännä paikka, sillä ysikympin sarjaa ei ole edes ehditty tunneilla treenata. Tulimme asiallisesti sisään, mutta eihän sille mitään voinut että väli vaan oli Vakelle pitkä. Hetken aikaa epäröin lähtisikö Vake hyppyyn näin isolle esteelle näin kaukaa, mutta Vake ei empinyt vaan venytti urheasti 90 sentin pystyn yli. Tällä kertaa se jopa nappasi esteeltä myötälaukan alastuloon. Upea tsemppaus Vakelta sarjalle!

Sarjan jälkeen ei vielä voinut ihan huokaista. Jatkoimme sujuvassa laukassa, ja näin edelleen paikat esteille hyvin. Kuutos- ja kasiesteillä paikka jäi hieman kauas, ja sorruin vähän liian suurieleisesti ratsastamaan eteen kohti estettä. Vake kuitenkin venytti näiden pystyjen yli aika helposti. Myös seitsemännen esteen eli tasaokserin se hyppäsi oikein pätevästi. Viimeiselle esteelle tullessa olisin saanut istua vähän paremmin satulassa, ja nyt mentiin myös hieman lähelle estettä, mutta näppärästi Vake sujautti itsensä vielä tämänkin esteen yli. Sitten olimme maalissa, puhtaalla suorituksella 90 sentin radalta! Päivän toinen tavoite oli saavutettu kirkkaasti, ja se oli mahtava tunne. Hieno, urhea Vake suoritti radan niin näppärästi, vaikka tämän korkuisilla esteillä se joutuu jo laittamaan itsensä likoon. On se ihmeellinen otus!



Kävelytin Vakea ja katsoin samalla luokan loppuja suorituksia. En ihan jaksanut uskoa meidän sijoittuvan tässä luokassa, sillä tällä radalla en ehtinyt paljon tyyliä ajatella ja en saanut ratsastusta pidettyä niin siistinä ja eleettömänä kuin ekalla radalla. Istunta pääsi jonkin verran leviämään etunojaiseksi ja tuli ylimääräistä heiluntaa. Vaan annapas olla, tulokset selvisivät ja taas olimme toisella sijalla! Pisteitä tuli jopa yksi enemmän kuin ekalta radalta, sillä istunnasta annetut pisteet pysyivät samana mutta temposta ja rytmistä sekä yleisvaikutelmasta tuli molemmista puolikas piste enemmän. Sujuvampi ja energisempi laukka jälkimmäisellä radalla ratkaisi siis sen, että suoritus oli tuomarin mielestä ensimmäistä rataa parempi. Istunnasta esteillä ja esteiden välissä sain 7,5 pistettä kummastakin. Oikeista teistä tuli 8 pistettä, ja tempo, tasapaino & rytmi sekä yleisvaikutelma olivat kumpikin ekalla radalla 7,5 ja toisella radalla 8. Istuntakommenteissa toivottiin jäntevyyttä asentoon ja huomautettiin selän pyöristymisestä. Ekalla radalla toivottiin vahvempaa laukkaa läpi radan ja toisellakin radalla olisi tuomarin mielestä saanut olla hieman enemmän aktiivisuutta.

Kävimme palkintojenjaossa ja rauhallisella kunniakierroksella vielä toistamiseen, ja olin ihan pyörällä päästäni että miten tässä nyt näin kävi. Ensimmäinen startti ysikympissä ja sijoitus! Kaksi ruusuketta samana päivänä! Taitoarvostelulla Vake pääsi näyttämään kyntensä ruusukehaina, ja hienosti se homman hoitikin. Ysikympin kisaradan suorittaminen oli tietysti myös eräänlainen virstanpylväs minulle, sillä jos vuosi sitten olisi kysytty niin en olisi uskonut tällä korkeudella Vaken (tai minkään muunkaan hevosen) kanssa hyppääväni. Nyt olen myös noussut luokkakorkeuksissa viimeisen pykälän sille samalle tasolle missä olen aikoinani ollut. Kaikkeen sitä Vaken kanssa pystytäänkin!

Videoista kiitos Annelle ja Noralle!

Paljon parannettavaa ja jotain hyvääkin

Tallinmäen kisaviikonloppu alkoi perjantai-iltana 1-tason koulukisojen merkeissä. Säätila tosin laittoi kisoille kovasti hanttiin, sillä vettä satoi koko päivän niin että kenttä oli täynnä lammikoita ja suurin osa radoista mentiin reippaassa sateessa. Onneksi Tallinmäen kenttä ei vedestä huolimatta mene upottavaksi tai liukkaaksi, joten kouluradan pystyi näissäkin olosuhteissa ratsastamaan vaikkei se tietysti sateessa niin mukavaa ollutkaan. Vaken kanssa menimme pitkästä aikaa ihan helppo B -tasoisen ohjelman eli K.N. Specialin.

Verryttely venyi (taas) suunniteltua pidemmäksi, kun en ollut osannut huomioida luokkien välistä taukoa ja luokan alkuun tuli vielä ylimääräinen ratsukkokin. Ainakin tuli poni lämmiteltyä kunnolla. Menimme ensin pikkukentällä, missä ratsastin lähinnä ympyröitä ja lävistäjiä ravissa. Pienen alkunihkeilyn jälkeen Vake lähti liikkumaan ravissa yllättävänkin hyvin eteen, eikä tarvinnut puskea vaan saatoin istua rennosti kyydissä. Tänään sain jalatkin venymään mukavasti ponin ympäri, joten verryttely sujui harvinaisen hyvissä ja ei-väkinäisissä merkeissä. Vake pyöristyi kivasti ja meno ei ollut yhtään hassumpaa. Kaksi ratsukkoa ennen omaa vuoroa piti siirtyä kisakentälle, ja täällä ei verryttelyalueella saanut enää olla raippaa. Heti alkoi ahdistaa! Onneksi Vake jatkoi liikkumista aika hyvin, ja laukkasikin ihan reippaasti. Laukassa se ei oikein pyöristynyt, mutta pääasia että laukka sujui eteen ja ravissa meno oli hyvinkin letkeän oloista. Vake ei edes kertaakaan yrittänyt karata verryttelyalueelta, mitä se yleensä koulukisoissa harrastaa. Tämä oli hyvä merkki siitä että verryttely sujui hyvässä hengessä ja ilman junttaamista eikä ponia alkanut kiukuttaa. Ilman raippaa liikkuminen alkoi kuitenkin vähitellen menettää parasta terävyyttä, ja kun menimme radalle ei Vake ollut enää niin hyvä kuin se oli verryttelyn aikana parhaimmillaan ollut.

Aloitimme ohjelman siis hieman pohkeen takana, mutta vielä ihan asiallisesti edeten. Alkutervehdykseen päästiin melko suorassa. Tämän jälkeen keskityin liikaa eteenpäin tuuppaamiseen, ja sen herpaannuttamana tein loivan kiemuran liian pienenä käymättä keskihalkaisijalla asti. Huomasin asian, mutta sille ei ollut enää siinä kohtaa mitään tehtävissä. Päädyn läpi Vake ravasi ihan nätin pyörenä, mutta olin hieman huolissani sen tahmeudesta. Keskiravilävistäjällä sain ravin vähän reipastumaan eteen, mutta eteenratsastus olisi saanut olla vielä paljon rohkeampi. Enpähän ainakaan liikaa punkenut ja pusertanut. Ravivoltti oikealle onnistui nätisti taipuen, ja nyt keskityin paremmin kuvion oikeaan kokoon. Ravi olisi kuitenkin saanut olla tarmokkaampaa. Seuraavalle loivalle kiemuralle Vake lähti edelleen nätisti pyöreänä, ja olin tyytyväinen siihen miten hyvän taivutuksen sain tehtyä vasemmalle, mutta toistin äskeisen virheen ja ratsastin huolimattomasti liian pienen kuvion. Argh!

Vake kävi tämän jälkeen tahmaisemmaksi, ja käyntiinsiirtyminen lävistäjällä oli nihkeä. Käyntiaskeleita tuli liikaa, ja poni oli liian hidas pohkeelle. Paikkasin tilannetta tekemällä nätin ravivoltin myös vasemmalle. Seuraavassa käyntiinsiirtymisessä pohkeet olisivat saaneet olla paremmin mukana, sillä siirtymisestä tuli tavanomaisen töksähtävä. Käynnissä ei ollut energiaa, ja niinpä myös pyöreys katosi. Pysähdys oli asiallinen, vaikkakin nenä ylhäällä. Käynnistä raviin palatessa Vake oli edelleen kovin hidas pohkeelle, mutta yllätyksekseni se nosti laukan täsmällisesti avusta. Tässä vaiheessa huokaisin vähän helpotuksesta. Pääty-ympyrän sain ratsastettua oikean kokoisena, ja laukkakin pysyi yllä pahemmin puskematta. Lävistäjälle tullessa alkoi vähän ahdistaa, sillä tämä oli se vaikeampi suunta laukan säilyttämiselle. En voinut välttyä pieneltä istunnalla tuuppaukselta, ja lävistäjän puolivälissä aloin käyttää kannuksia laukan säilyttämiseksi. Vake nakkasi protestina pienen "pukin", ja en ehtinyt huomata vaihtoiko se laukan. Myöhemmin selvisi, että laukka säilyi oikeana, mutta putosi kuitenkin hieman liian aikaisin.

Jäin ehkä vielä liikaa pohtimaan äskeisen lävistäjän tapahtumia, tai sitten olin muuten vaan kuutamolla, sillä käänsin ravissa tien radan poikki laukannostoon aivan liian aikaisin. Tajutessani virheen pasmat menivät hieman sekaisin, ja annoin laukka-avut huolimattomasti. Vake pääsi karkaamaan hieman ulos niin ettei laukka noussut kunnolla, ja siinä vaiheessa hermo petti niin että aloin heilua epätoivoisesti istunnalla saadakseni Vakena mahdollisimman pian laukkaan. Menimme hyvän matkaa jotain ravin ja laukan sekoitusta ennen kuin laukka lähti kunnolla käyntiin, ja ei voi muuta sanoa kuin että tulipa taas möhlittyä nosto oikein perinteiseen tyyliin. Laukkaympyrällä meno oli kovin nihkeää, ja nyt ajauduin puskemisen puolelle. Laukkalävistäjälle Vake lähti onneksi vähän sujuvammin, ja sain laukan pidettyä loppuun melko hyvin. Käyntiin päästiin aika asiallisesti, ehkä yhden raviaskeleen kautta. Käynti jäi hitaaksi mönkimiseksi, mutta tässä vaiheessa ei minulla ollut enää paniikkia tuupata Vakea eteen vaan annoin sen tallustella kaikessa rauhassa lopputervehdykseen.

Olin hieman pettynyt suoritukseen, sillä taas pääsi käymään niin että Vake hyytyi radalle vaikka verryttelyssä se oli liikkunut oikeinkin hyvin. Myös verrattuna siihen millaista meno on ollut tunneilla tämä oli selvästi alisuorittamista. Möhlitty laukannosto harmitti erityisesti, samoin se että olin tänään aivan käsittämättömän huolimaton teiden suhteen. En ollut tyytyväinen, ja kieltämättä ärsytti se että olin möyrinyt koko illan tallilla sateessa, mudassa ja liejussa eikä tämän vaivannäön huipennuksena ollut edes tämän parempaa rataa. Mielipiteeni suorituksesta muuttui hieman, kun näin radan videolta. Sehän näytti taas paremmalta kuin tuntui! Tietenkin Vake olisi saanut olla paljon tarmokkaampi, mutta raviohjelma näytti kuitenkin ihan asialliselta ja poni liikkui ravissa aika tasaisen pyöreänä. En edes alkanut puskea ja tuupata ihan niin hurjasti kuin aikaisemmin on kouluradoilla käynyt. Ei tämä vielä huikean hyvä rata ollut, mutta niin paljon huonompiakin olemme tehneet että tässä näkyy jo pientä kehitystä. Kiinnitin erityisesti huomiota siihen, että vaikka Vaken liikkuminen radalla edelleen hyytyy ei sen ravi enää kuitenkaan mene sellaiseksi kaameaksi nitkutukseksi kuin muinoin vaan siinä säilyy tahti ja jonkinlainen letkeys. Pisteetkin olivat paremmat kuin osasin odottaa, eli tasan 58%. Ei hullummin helposta B:stä ottaen huomioon koulukisahistoriamme! Tällä tuloksella jäätiin vaivaisen puolen pisteen päähän sijoituksesta, eli jos olisin hieman panostanut teiden ratsastukseen ja tehnyt edes toisen loivan kiemuran huolellisemmin niin olisimme olleet heittämällä palkinnoilla tässä kisassa. Toisaalta en kyllä olisi tällä suorituksella ihan kokenut ruusuketta ansainneeni. Joka tapauksessa ensi kerralla on syytä olla skarpimpana teiden ratsastuksen suhteen. Paljon jäi parantamisen varaa, mutta koska koulukisauramme näyttää jossain määrin nousujohteiselta niin eteenpäin voi jatkaa ihan motivoituneena.

Videosta kiitos Teijalle!

Kasvatetaan liikettä

Artsi kävi taas valmentamassa Tallinmäellä, ja tällä kertaa valmennus onneksi sopi aikatauluihini niin että pääsimme Vaken kanssa mukaan. Valmennus sattuikin sopivasti juuri koulukisojen alle, mutta tällä tunnilla emme varsinaisesti harjoitelleet kouluohjelmaa vaan huomio oli perusratsastuksessa.

Sain edelliskerran tapaan raipat molempiin käsiin, jotta saatoin antaa merkkejä täsmällisesti aina oikealle puolelle. Aloitimme käynnissä muutamalla väistöpätkällä, ja verryttely jatkui kevyessä ravissa sekä hetken päästä laukkaympyröillä. Ympyröitä, raviväistöjä ja suunnanvaihtoja ratsastettiin aina tarpeen mukaan. Laukka oli selvästi se mikä sai Vaken irtonaisemmaksi, ja väistöpätkät auttoivat myös. Erityisesti haluttiin ponin ottavan ristiselkä kunnolla käyttöön ja alkavan liikuttaa myös selkäänsä, ei pelkästään jalkojaan. Pohkeella ja tarvittaessa raipalla piti siis aktivoida liikettä ja laittaa Vake töihin koko kropasta. Pyöreyttä alkoi vähitellen löytyä aika mukavasti, ja sen myötä saattoi pyytää taas vähän enemmän liikettä eteenpäin. Vasemmassa laukassa ratsastimme verryttelytehtävänä myös loivia kiemurauria, eli hevosia notkisteltiin myös vastalaukan avulla. Vake laukkasi ihan reippaasti eteen, ja vasen laukka säilyi vastalaukkana ilman ongelmia. Toiseen suuntaan olisi varmaan tullut enemmän vaikeuksia, mutta (onneksi) vastalaukkaa mentiin vain vasemmassa kierroksessa.

Treenasimme tänään siirtymisiä tehtävällä, jossa pitkälle sivulle ratsastettiin kolme volttia laukassa. Volttien välissä uralla siirryttiin aina ravin kautta käyntiin ja takaisin raviin ennen seuraavaa laukannostoa. Vaken kanssa tosin saimme alkaa ennen pitkää tehdä siirtymiset vain ravin ja laukan välillä ja jättää käynnin pois, sillä Vakella ei ollut mitään ongelmaa pidätteen läpimenon kanssa. Laukannostot olivat aluksi turhan hitaita, mutta täsmällisemmillä ja napakammilla pyynnöillä (ilman istunnalla tuuppausta!) nostot alkoivat tapahtua napakammin. Vasen laukka pyöri volteilla hetkittäin aika mukavasti, ja harjoituksen tavoitteena ollut painon siirtyminen voltin vaikutuksesta takajaloille toteutui ainakin jossain määrin. Ohjeena oli välttää ratsastamista liian vauhdilla eteen, ja pyrkiä sen sijaan saamaan laukkaa lyhyeksi ja ylöspäin.

Oikean laukan kanssa oli aluksi enemmän ongelmia. Vake lähti nostoissa heittämään takaosaa voimakkaasti ulos vasemmalle, ja tällöin se nosti väärän laukan. Väärä laukka tuli pari kertaa etenkin pitkän sivun ensimmäisessä nostossa. Myötälaukat alkoivat nousta, kun keskityin pitämään ponin paremmin suorana ja estämään takaosan ulosliirauksen voltille kääntyessä. Edelleen sain ohjeeksi välttää liikaa vauhtia ja eteenpäin lennättämistä. Terävyys oli se juttu, ei vauhti. Oikea laukka ei pyörinyt aivan yhtä hyvin kuin vasen, mutta ravipätkillä laukkavolttien välissä Vake liikkui oikein mukavassa muodossa.

Lopuksi työskenneltiin vielä hetki ravissa ja etsittiin liikkumiseen vähän isompaa vaihdetta. Lävistäjille otettiin pari keskiravipätkää, jotka Vake teki harvinaisen hyvin. Selvästikin tunnin työskentely oli saanut sen kropastaan irtonaisemmaksi, ja kun se nyt myös kantoi itseään hyvässä pyöreässä muodossa oli sen helpompi lähteä kasvattamaan ja venyttämään ravia. Isompaa ravia tavoiteltiin myös ympyröillä. Ihan ilmaiseksi ei Vake ravannut vaan sitä piti ahkerasti pyytää eteenpäin, mutta puskemisen puolelle ei menty ja kyllä ponista sitten vähän pidempää ja letkeämpää ravia löytyikin. Nyt Vake meni jo ihan eri vaihteella kuin ns. perusmoodissaan, ja olihan se mukava tunne kun poni todellakin liikkui hyvällä aktiivisuudella eteenpäin ja ravissa oli "jotain vähän enemmän". Artsi totesi että vaikka on aiemmin toppuutellut minua ratsastamasta liikaa eteen niin nyt on päästy siihen pisteeseen että voi jo alkaa pyytää ponia eteen ja isompaan liikkeeseen. Ei Vakelta ikinä voi kovin näyttävää liikettä ulos saada, mutta liikkuessaan tällä lailla kuin tänään se tuntuu jo niin paljon paremmalta. Kyllä Artsin valmennuksien myötä on tapahtunut selvää edistymistä, ja tältäkin tunnilta lähdin leveästi hymyillen.

Sisäohja pois ja pohkeet tilalle

Keskiviikon tunti oli ensimmäinen koulutunti uuden open ohjauksessa. Ratsunani oli pitkästä aikaa Pera. Tunnin aiheena oli kulmien ratsastus, ja keskityimme erityisesti sisäohjasta hellittämiseen sekä ulkoapujen läpi ratsastamiseen. Kulmia ratsastettiin ensin pysähdyksen kanssa, ja kun hevonen saatiin pysähdyksestä kääntymään kulma ulkoavuilla mentiin kulmia käynnissä, ravissa ja laukassa. Lisäksi tehtiin ympyröitä, joilla myös piti muistaa luopua sisäohjassa roikkumisesta.

Alkutunnista käynnissä ja ravissa Pera ei todellakaan vielä ollut kunnolla sisä- ja ulkoapujen välissä. Niinpä olisi kovasti tehnyt mieli käyttää sisäohjaa, mutta tällaiseen vippaskonstiin turvautuminen ei nyt käynyt päinsä vaan sen sijaan piti ratsastaa ulko- ja sisäpohkeella. Varsinkin oikeassa kierroksessa tämä tuntui hankalalta Peran kääntäessä nenää ulos ja kaulaa mutkalle. Vasemmassa kierroksessa sain Peran paremmin kääntymään ulkopohkeella sisäpohkeen ympäri. Vasemmalle sisäohjasta luopuminen olikin helpompaa, sillä Pera aika lailla itsestään asettui vasemmalle ja tehtäväkseni jäi lähinnä estää etuosan pullahtaminen ympyrältä tai kulmasta ulos. Ope myös patisteli ratsastamaan liikettä paremmin hereille, eli Peraa ei saanut jättää hiippailemaan mummoiluvaihteelle vaan moottori piti saada kunnolla käyntiin. Kun sain liikkeeseen riittävää aktiivisuutta alkoi Pera vähän paremmin pyöristyäkin.

Koska sisäohjaan ei saanut tarrautua aloin kompensoida tätä tavallista tomerammalla ulko- ja sisäpohkeen käytöllä. Periaatteessa ihan hyvä, mutta käytännössä jännitin tässä tilanteessa jalkojani ihan liikaa niin että reidet nousivat ylös eivätkä lonkat olleet tarpeeksi auki. Ope käskikin jo tunnin alkupuolella nostaa jalustimet ylös jotta saisin jalat venymään pidemmiksi hevosen ympärille. Tästä olikin selvästi apua, eli sain ilman jalustimia lonkat hieman venymään ja pääsin istumaan paremmin hevosen ympäri. Lopputunnin menin kokonaan ilman jalustimia.

Laukassa palaset loksahtelivat aika mukavasti kohdilleen. Kunhan vaan laukassa oli riittävä energia hakeutui Pera kauniisti pyöreäksi. Myös sisä- ja ulkopohkeen väliin ratsastus onnistui parhaiten laukassa, ja hahmotin nyt oikeat hetket jolloin myödätä sisäohjalla. Ope kehotti myös nostamaan käsiä hieman ylöspäin ja pyytämään Peraa kantamaan itsensä sen sijaan että kannattelin sitä ohjalla. Säilytin siis tuntuman, mutta hain enemmän ajatusta ylöspäin ja lakkasin "pitämästä hevosen päätä alhaalla". Kun rohkaistuin antamaan kädellä tilaa etuosan nousta ryhdistyi Pera parempaan muotoon ja kevyemmäksi etuosastaan. Nämä pätkät laukassa olivat oikein mainioita.

Ope antoi lopuksi ihan positiivista palautetta, ja olin itsekin tyytyväinen menoomme laukassa. Ravissakin aloin loppua kohti saada paremmin hommaa haltuun, mutta Pera olisi kuitenkin saanut olla vielä paremmin suorassa ja pohkeiden välissä vaikka ihan pyöreänä lopulta ravissa liikkuikin. Pera olikin oikein mainio hevonen tunnin aihetta ajatellen, sillä se tahtoo olla aikamoinen mato kiemurtelemaan monelle mutkalle mutta kulkee heti paljon paremmin kunhan sen saa vähän suoristumaan ja ulkoavuille. Ainakin sain huomata kuinka patologisen riippuvainen sitä yleensä onkaan sisäohjasta. Kun ei sisäohjaan saanut turvautua piti ihan tosissaan miettiä miten voisi ratsastaa pohkeiden avulla ne tilanteet jotka yleensä koettaa ratkaista virheellisesti sisäohjalla.

Asiallisesti koulua ja vielä paremmin esteitä

Tiistain tunnilla mentiin tehokkaasti "vähän kaikkea", eli sileän treenit koulukisavalmistautumisena ja lopuksi muutamia hyppyjä estekisavalmistautumisena. Viikonloppunahan meillä on Vaken kanssa kotikentällä edessä ensin perjantaina K.N. Special ja sitten lauantaina 80 ja 90 sentin luokat.

Aloitimme ravissa ratsastaen loivia kiemuroita sekä niiden sisään voltteja. Tällä kuviolla taivuttelu tuntui toimivan ja Vake lähti liikkumaan mukavan pyöreänä ja rentona. Omasta puolestani sain vähän skarpata teiden ratsastusta niin että loiva kiemura alkoi tosiaankin kiemurana eikä suorana lävistäjän kaltaisena linjana. Volteille kääntyessä piti muistaa kunnolla ulkoavut, jotta Vake ei vähän liirannut käännöstä ja voltista tullut soikiota. Ravissa olisi saanut olla vielä enemmän aktiivisuutta etenkin volteilla, mutta muutoin meno oli oikein asiallista ja Vake oli ihan notkean ja letkeän oloinen.

Laukkakuviona menimme tuttua "kahdeksikkoa", eli toisessa päädyssä laukattiin ympyrä vasemmalle ja toisessa oikealle, ja suuntaa vaihdettiin lävistäjillä. Lävistäjän lopussa siirryttiin laukasta raviin, ja toki harjoitusmielessä oli oikein suotavaa ratsastaa myös pari askelta vastalaukkaa uraa pitkin. Vake oli ympyröillä hieman lapaliirrossa ja etenkin vasemmassa laukassa pyrki pienentämään ympyrää. Mukavaa kuitenkin huomata, että viime aikoina ei ole oikeastaan lainkaan tullut ympyrältä karkaamisen yrityksiä, eli ulkoapujen käytössä on ehkä tapahtunut jotain parannusta. Vasemmassa laukassa lävistäjä onnistui ilman ongelmia ja pääsin ratsastamaan kaikessa rauhassa pätkän vastalaukkaa uralle tullessa. Toki Vake oli vähän kaula kenollaan vasemmalle, mutta ainakin se tässä asennossa säilytti laukan helposti.

Oikeassa laukassa päätin tavoitella samaa kuin vasemmassa kierroksessa eli kääntää lävistäjällä nenää laukan suuntaan. Aluksi olin kuitenkin pasmat sekaisin ja en lävistäjällä edes muistanut kumpaan suuntaan poni piti asettaa ja taivuttaa! Onhan se vaikeaa kun kuski ei erota oikeaa ja vasenta toisistaan... Kun sain suunnat selväksi aloin ratsastaa vasen pohje takana ja oikealle asetusta hakien, mutta Vake pääsi liikaa jarruttamaan lävistäjän loppua kohti sekä pudottamaan raville. Näissä tilanteissa piti aina yrittää nostaa uudestaan oikea laukka uralla. Ehkä tämä auttoikin Vakea vähän hoksaamaan mitä haluttiin, sillä lopulta sain kuin sainkin lävistäjän ratsastettua loppuun asti oikeassa laukassa. Vieläkin Vake putosi raville ehkä askeleen liian aikaisin, mutta olisi tämä suoritus jo kelvannut kouluradalle.

Lopputunti kuluikin sitten esteratsastuksen maailmassa. Hyppelimme ensin yksittäisiä verryttelyesteitä eli pystyä ja okseria kisaverryttelyn tapaan hieman kaarevasti lähestyen. Pystyä tultiin oikeassa laukassa, ja Vake jäi puskemaan esteelle tullessa vähän liikaa oikealle niin ettei se ollut hypyssä aivan suora. Minusta tuntui että olin menossa hypyssä liikaa vasemmalle "hevosen ohi". Terävästä laukasta ponnistuspaikat kuitenkin löytyivät asiallisesti, ja este nousi vähitellen niin että lopuksi mentiin ysikympistä yli. Okseria puolestaan hypättiin vasemmassa laukassa, ja nyt koin suoristamisen kannalta paremmaksi pitää raippaa ulkona oikeassa kädessä. Okseri ylittyi hyvin sekä pienempänä että ysikympissä. Eka ysikympin hyppy meni pohjaan, mutta ei ongelmaa kun maltoin olla hyökkäämättä ponin edelle.

Verryttelyhyppyjen jälkeen hyppäsimme neljän esteen pätkän, joka koostui kahdesta kaarevasta linjasta. Esteet olivat kisakorkeudessa eli 90 sentissä. Vake lähti liikkeelle terävästi, ja sillä oli nyt hyvällä tavalla säpinää laukassa. Niinpä ei ysikympin esteitäkään tarvinnut jännittää. Ensimmäinen kaareva linja oli pystyltä okserille vasemmassa laukassa. Okserille päädyttiin taas lähelle, mutta en tässäkään tuupannut Vakea vaan annoin sen rauhassa mennä lähemmäs. Tämän esteen jälkeen kaarsimme päädyn kautta toiselle okserille, joka hypättiin lävistäjän suuntaisesti. Vakella oli menoa ja meininkiä, ja paikan jäädessä hieman kauas se imaisi esteelle ja hyppäsi muitta mutkitta kauempaa. Kaarevan linjan päässä olevalle pystylle näin paikan melkeinpä heti okserilta, joten sinne laukatessa oli hyvin selvät sävelet. Vake hyppäsi hyvällä imulla vielä tämän viimeisenkin esteen. Olipa kyllä kiva pätkä kun Vake liikkui näin innokkaasti! Siinä ei ysikymppi tuntunut oikein missään.

Tästä tunnista jäi tosi hyvä mieli kisoja ajatellen ja muutenkin. Ensin Vake meni kauniin pyöreästi koulua ja sitten se hyppäsi isoja esteitä hyvällä energialla, eli molemmissa lajeissa homma toimi hienosti. Aivan huippua!

Mönkien mutta maaliin

Nora muisti kuvata ratapiirroksen.

Kisaviikonloppu jatkui vielä sunnuntaina pienemmillä kisoilla, eli O-Ri:n 1-tason estekisoilla. Menin näissä siis jokeriratsu Epperillä, jolla päädyin keskiviikon hyppyjen perusteella ilmoittautumaan oikein 80 sentin luokkaan. Yhdistelmä Epper, 80 cm ja vain yksi treenikerta tarkoitti sitä että en ollut kovin vakavalla mielellä kilpailemassa. Epper ei ole kasikympin luokassa kisannut pariin vuoteen, ja tuskin se on tällä korkeudella ratoja kovin paljon hypellyt tunneillakaan, mutta luotin silti siihen että tasaisen luotettava ja järkevä Epper toisi meidät kyllä maaliin. Sen kanssa ei huolettanut lähteä hyppäämään.

Epper meni alle kaksi pienempää luokkaa, joten yritin verrytellä mahdollisimman säästeliäästi jotta poni jaksaisi ja viitsisi uurastaa vielä yhden radan. En laukannut pitkiä pätkiä, vaan annoin Epperin kävellä hyppyjen välillä. Hereille se piti kuitenkin saada, ja raipalla piti hoputella ihan topakasti jotta Epper lähti kunnolla liikkeelle. Pari hyppyä pystylle onnistuivat asiallisesti, mutta ensimmäinen hyppy okserille tapahtui esteen eteen jarruttaen ja paikoiltaan. Niinpä jouduin ottamaan vielä uuden hypyn okserille, ja kun hoputin Epperin kunnolla vauhtiin hyppäsi se oikein sujuvasti. Ennen radalle menoa hyppäsimme vielä kerran pystyn.

Vaikka verryttelyssä meno oli tuntunut ihan asialliselta lähti Epper radalla kovin tahmeasti liikkeelle. Laukkasin uraa pitkin ympäri ja läpäytin pari kertaa raipalla taakse ihan napakasti, mutta Epper reagoi tähän valitettavan huonosti. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut ottaa vaikka ympyrä ja käyttää enemmän aikaa Epperin vauhtiin saamiseen. Nyt tulimme ensimmäiselle esteelle pahasti pohkeen takana, ja Epper hidasti estettä kohti vaikka napautin raipalla lavalle. Hyppy lähti kovin laiskasti melkein paikoiltaan, ja Epper oli kompastua pikkuokserin takapuomiin. Näin rysäytimme heti ykkösesteen matalaksi, ei ollenkaan hyvä alku! Patistelin Epperiä eteen, mutta kakkosesteelle ei ehditty saada kummoista laukkaa. Möngimme kuitenkin yli ilman kolisteluja. Tämän jälkeen Epper tuntui onneksi lähtevän vihdoin paremmin eteen.

Kolmosesteelle otettiin miniaskel, mutta Epper hyppäsi kuitenkin skarpisti okserin yli eikä kolistellut. Suoralle linjalle kolmoselta neloselle tuli seitsemän askelta eli yksi enemmän kuin olin suunnitellut. Vaikutti kuitenkin siltä, että nyt oli saatu jonkinlaisesta rytmistä kiinni ja Epper mennä puksutti tasaisesti esteiden yli. Nelos- ja viitosesteiden välillä napautin raipalla pohkeen taakse, jotta laukkaan tuli vähän parempaa imua. Viitoseste ylittyi hyvin, mutta kaarteessa kuutoselle päästin Epperin vähän liikaa oikaisemaan. Kuutonenkin ylittyi silti ilman ongelmia, ja tämän esteen jälkeen Epper laukkasi jo melko sujuvan oloisesti. Kaarsin viimeiselle suoralle linjalle hyvällä fiiliksellä, kun laukka tuntui viimein siltä kuin pitikin. Sitten kävi kuitenkin niin huono tuuri, että Epperin piti alkaa kakkaamaan. Poni oli sitä mieltä että kasikympin okseria ei vaan voi hypätä samalla kun kakkaa, joten se jarrutti ja ja pysähtyi esteen eteen. Totesin tilanteen ja pysähdyksen välittömän syyn, mutta päätin kuitenkin varmistella ettei toista kieltoa missään nimessä otettaisi. Niinpä herättelin Epperin taas napakasti raipalla kunnon vauhtiin, ja nyt este ylittyi muitta mutkitta. Tällekin suoralle linjalle otettiin yksi askel suunniteltua enemmän eli kuusi laukkaa, mutta viimeisenkin esteen yli päästiin kunnialla. Olin lopulta ihan tyytyväinen siihen että pääsimme hyväksytyllä tuloksella maaliin ja Epper ansaitsi tässä kohtaa taputukset.



Eihän tämä nyt kauhean hienosti mennyt kun otimme sekä pudotuksen että kiellon ja vielä kaksi aikavirhettäkin, eli yhteensä 10 virhepistettä. En silti osannut olla kovinkaan pettynyt. Periaatteessa tämä olisi voinut olla vaikka nollaratakin, jos vaan olisin hoksannut paremmin herättää Epperin jo ensimmäiselle esteelle ja jos ei ponille olisi iskenyt kakkahätä juuri kriittisellä hetkellä. On ihan ymmärrettävää, ettei Epper enää päivän kolmannella radalla ollut kaikkein reippaimmillaan, mutta estekorkeus ei tuntunut olevan sille mikään ongelma. Olisi vaan pitänyt saada se liikkumaan paremmin eteen. Minulla oli kaikesta huolimatta jopa ihan hauskaa, ja olin heti sitä mieltä että ensi kerralla mennään 80 senttiä Epperin kanssa uudestaan. Epper on sellainen hassu möhkö etten ole aiemmin oikein osannut ajatellakaan sitä pätevänä kasikympin kisaratsuna. Mukavan varmasti se kuitenkin puksuttaa ja pienellä lisävauhdilla olisi varmasti oikein näppäräkin. Jos se minusta riippuu niin yhteinen taipaleemme esteillä ei pääty tähän!

Ensimmäinen 2-tason startti

Lauantaiaamuna pakattiin hevoset autoon todella aikaisin ja ajettiin kohti Kalajokea ja hiekkasärkkiä. Kalajoella kilpailtiin Pohjois-Suomen aluemestaruuksista, ja vaikkei mestaruusluokissa luonnollisestikaan ollut minulle ja Vakelle sopivaa sarjaa oli kisoissa meille kuitenkin avoin 80 sentin luokka. Tämä oli ensimmäinen oikea 2-tason luokka meille, joten tulihan sille D-luvalle vihdoin käyttöä! Odotin, että 2-tason luokka olisi ollut estemateriaalien puolesta aavistuksen haastavampi kuin 1-tason vastaavat luokat, mutta radalla ei sitten erikoisempia esteitä kuitenkaan juuri ollut. Muuri siellä seisoi kolmosesteenä ja vieläpä vasta-aurinkoon hypättävänä, mutta sen lisäksi ei ollut muita erikoisesteitä. Oksereissa oli toki pituutta jonkin verran.

Annelle kiitos kuvasta! Kuvasta poiketen 1. este oli okseri, 2. este pysty ja 3. este muuri.

Kisapaikka sijaitsi raviradan "keskusviheriöllä", ja kisakenttä sekä tilava verryttelykenttä olivat aivan vierekkäin. Täällä olikin harvinaisen kiva verrytellä, kun sai mennä ulkona ja lääniä oli enemmän kuin tyypillisessä maneesiverkassa. Vake liikkuikin verryttelyssä oikein mukavasti eikä nihkeillyt ja jumittanut niin kuin usein pikkumaneeseissa. Olin odottanut Vaken olevan jäykkä ja hitaasti käynnistyvä, sillä ajomatka oli melko pitkä ja lisäksi Vake oli viettänyt edellisen yön poikkeuksellisesti sisällä karsinassa. Kävelyn ja ravailun jälkeen laukka lähti kuitenkin sujumaan hämmästyttävän hyvin. Verryttelyssä pyrittiin säästelemään Vakea, joten vältin pitkiä laukkapätkiä ja annoin ponin kävellä hyppyjen välillä. Verryttelyhypyt onnistuivat oikein hyvin, sillä Vakella oli sopiva energia laukassa ja pientä imua estettä kohti. Hypyt lähtivät aina positiivisesta askeleesta, ja en ihan heti muista milloin olisi kisaverkassa ollut näin hyvä fiilis.

Saimme mennä radalle odottamaan edellisen suorituksen aikana, ja käytin tilaisuuden näyttää Vakelle vastavalossa olevaa muuria. Otin laukassa kierroksen kentän ympäri, ja Vake tuntui ihan hyvältä vaikka olisi se saanut olla vielä hitusen terävämpikin. Ykkösesteelle mentiin reippaasti ja hyvällä hypyllä yli. Sama hyvä rytmi jatkui kakkosesteelle, ja tämän jälkeen piti skarpata kohti kaarevan linjan päässä olevaa muuria. Varmuuden vuoksi napautin muurin edessä raipalla ulkolavalle, mutta Vake ei vaikuttanut edes epäröivän hyppyä. Vastavalomuuriahan me on ihan vastikään harjoiteltu kotonakin. Muurin jälkeen matka jatkui hieman eteen ratsastaen, ja neloseste ylittyi myös sujuvasti. Viides este oli pysty-pysty-sarja, ja tälle en onnistunut ratsastamaan hyvää tietä. En kääntänyt ulkopohkeella tarpeeksi napakasti, eikä raippakaan ollut ulkokädessä. Vake pääsi liiraamaan kaula mutkalla kaarteesta ulos, ja jouduimme pahasti vinoon estelinjalta. Kun sarjalle tultiin näin vinossa ja samalla tietysti jarruttaen ei ollut mitään toivoa päästä väliä yhdellä askeleella. Suosiolla siis möngittiin väli kahdella askeleella, mutta onneksi sarjan molemmat osat olivat pienehköjä pystyjä jotka selvitettiin näinkin. Sarjan jälkeen laukka lähti onneksi taas etenemään, sillä kuutos- ja seiskaeste olivat radan pitkät okserit. Näissä ei ollut mitään ongelmaa, vaan ponnistuspaikat löytyivät hyvin ja Vake hyppäsi hienosti. Näin pääsimme jatkamaan toiseen vaiheeseen.

Toinen vaihe alkoi ykkösesteenä olleella okserilla. Paikka jäi vähän kauas, mutta Vakella oli ajatus eteen ja se venytti esteen yli harkitsemattakaan lisäaskelia. Kaarre yhdeksännelle esteelle meni vähän turhan pitkäksi ison hypyn jälkeen, ja ulkoavut olisivat tässäkin saaneet olla paremmin mukana. Tässä vaiheessa rataa laukka tuntui hieman hyytyvän. Kympille käänsin pienen tien muiden esteiden sisäpuolelta, mutta vaikutti siltä että laukka säilyi kaarteessa riittävästi. Vake imi kaarteesta estettä kohti, ponnistuspaikka oli hyvä ja kaikki vaikutti olevan hypyssä ihan kunnossa. Jostain syystä Vake kuitenkin kolautti etujalat puomiin ja siitä tuli pudotus. Ehkä menin ylävartalolla hyppyyn aavistuksen ennakoiden, ja etujalat pudottivat sen seurauksena? Tuumasin kuitenkin saman tien että eipä pudotuksella niin väliä, sillä emme olleet kuitenkaan tekemässä kovin kilpailukykyistä aikaa. Pudotus taisi joka tapauksessa sen verran harhauttaa ajatuksiani, että en skarpannut seuraavassa kaarteessa ja niinpä sarjalle tultiin täsmälleen samalla lailla ulos liiraten kuin perusradalla. Seurauksena vinosta lähestymisestä oli jälleen lisäaskeleen kanssa mönkiminen. Sarjalta tultiin alas väärässä laukassa, ja Vake puski sisälapa edellä niin etten saanut vaihtoa tapahtumaan. Kun laukka oli väärä ja pudotuskin alla niin en viitsinyt ratsastaa viimeiselle esteelle lyhyempää tietä, vaan laukkasimme kaikessa rauhassa pidemmän reitin. Laukka ei ehtinyt korjaantua, mutta viimeiselle esteelle päästiin silti asiallisesti ja hyvään paikkaan.

Tulimme maaliin siis toisen vaiheen neljällä virhepisteellä ja ihan hyvällä mielellä. Pudotus sinänsä ei jäänyt yhtään harmittamaan, sillä siinä ei tapahtunut mitään isoa tai selkeää virhettä. Selvää oli, että puhtaallakaan radalla ja tosissaan pienemmät tiet ratsastaen ei meillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia sijoituksiin, sillä luokassa oli todella nopeita ratsukoita. Suurimmaksi osaksihan tässä meni mestaruusluokkiin osallistuvia aluetason kilpailijoita. Nyt tosin aikamme oli suorastaan nolon hidas, kun en lopulta edes yrittänyt ratsastaa aikaa pudotuksen jälkeen. Sarjalla mönkiminen jäi vähän harmittamaan, varsinkin kun tein saman virheen kaksi kertaa enkä edes toiseen vaiheeseen saanut kaarteen ratsastusta korjattua. Muuten ei tätä rataa tarvinnut kyllä yhtään hävetä, vaan tämä oli kokonaisuutena ihan asiallinen 2-tason debyytti. Vake on liikkunut joskus terävämminkin, mutta minusta tuntui että pientä loppuradan nahkeutta lukuunottamatta meno oli ihan sujuvaa. Ponnistuspaikat löytyivät hyvin ja hypyt lähtivät helposti positiivisesta askeleesta, mikä kertoi siitä että laukka oli ihan kunnossa. Huippufiilis tästä suorituksesta jäi puuttumaan, mutta onnistumisen tunne tästä kuitenkin enimmäkseen jäi eikä harmittanut oikeastaan muu kuin se että tätä rataa ei saatu videolle. Kannatti käydä Kalajoella asti, sillä kisat oli oikein kivat, aurinko paistoi ja nyt on sitten menty ihan virallisesti 2-tasolla.

Kisakuvia lisäilen myöhemmin, jos/kun niitä saan!

Maaston kautta kentälle

Perjantai oli kisapäivän aatto, joten ohjelmassa oli Vaken liikutus. Tälle päivälle oli ensin suunnitelmana kouluvalmennus, mutta sen peruuntuessa päätimme Annen kanssa tehdä pikkulenkin maastossa ja pyörähtää sen jälkeen hieman kentällä. Maasto mentiin tällä kertaa Vaken johdolla. Vake oli vetopaikalla tietenkin valppaampana, ja korvat osoittivat koko ajan eteenpäin. Ihan reippaasti Vake kuitenkin meni eikä alkanut säpsähdellä mitään. Suurin osa lenkistä kulki tietä pitkin, ja menimme käyntiä ja ravia. Noin kilometrin pätkän kuljimme metsässä, ja koska pohja oli täällä pehmeämpi otimme myös laukkaa. Aiemmin emme ole Vaken kanssa juurikaan olleet vetopaikalla laukassa, mutta hyvin se sujui. Teki kuitenkin mieli istua vähän pystymmässä ja lähempänä satulaa siltä varalta että Vake olisi nähnyt jotain jännää ja tehnyt äkkijarrutuksen. Vauhti oli rauhallista, mutta ei ihan mummoilua kuitenkaan. Polku oli melko mutkitteleva ja mäkinen, joten ei täällä hurjaa vauhtia voinut mennäkään.

Metsäosuus hujahti laukassa nopeasti, ja paluumatka oli taas tietä. Kotia kohti mennessä vaihtelimme vetovastuuta tilanteen mukaan. Vake esitti kovalla tiellä nopean liukupysähdyksen ravista jäädessään tuijottamaan kaukana tiellä liikkuvaa hahmoa. Lähemmäksi päästessä selvisi, että tämä uhkaava tielläliikkuja oli lastenvaunuja työntävä jalankulkija.

Olimme maastossa ehkä noin 40 minuuttia, ja menimme sen jälkeen kentälle. Tavoitteenani oli ratsastaa Vake rennoksi ja pyöreäksi eri askellajeissa. Maastolenkin valppaus ja ympäristön tarkkailu jäi Vakelle aluksi päälle, eikä se keskittynyt hommaan ollenkaan vaan huomio oli ulkomaailmassa. Ennen pitkää keskittyminen kuitenkin kääntyi antamiini apuihin, ja Vake tuli lopulta hyvin kuulolle. En ratsastanut ihmeempiä temppuja vaan taivuttelin suurilla ympyröillä ja yritin saada etuosan suoristettua sekä niskan myötäämään asetukseen. Maastolenkin jälkeen Vake olikin sen verran notkea, että taipuminen ja asetukset onnistuivat molempiin suuntiin ja poni alkoi liikkua mukavan pyöreänä. Ravi ei ollut ollenkaan hassumman oloista, vaan sujui hyvin eteen ilman puskemista.

Myös laukassa oli yllättävän hyvä energia, ja oikeassa laukassa Vake liikkui myös enimmäkseen pyöreänä. Laukka pyöri hyvin ja tuntui pehmeän kolmitahtiselta. Vasen laukka ei toiminut aivan yhtä hyvin, vaan Vake jäi vinommaksi ja tuntumaan tuli epätasaisuutta. Jälkeenpäin pohdin, että vasemmassa laukassa olisi pitänyt tarkistaa oma suoruus ensin. Aivan varmasti kallistelin sisään vasemmalle ja kadotin siinä samalla ulkokyljen, eikä Vakekaan sitten tietysti voinut laukata suorana ja jäädä ulko-ohjan tuelle. Lopuksi kevensin hetken ravia ja annoin Vaken venyttää pyöreällä kaulalla. Olin melko tyytyväinen tähän tuokioon kentällä, sillä sain Vaken liikkumaan rentona ja pyöreänä kuten oli ollut tavoite. Ei ole ollenkaan yllättävää, että perusteellisen maastoverryttelyn jälkeen Vake lähtee liikkumaan kentällä saman tien letkeämmin.

Kisaratsun testaus

Oman seuran syyskausi alkaa ensi sunnuntaina estekisoilla. Kisoihin oli hinku päästä mukaan, ja se tarkoitti sitä että Saaran tallin hevosista piti keksiä itselleni kisaratsu. Keskiviikon ryhmällämme ei ole ollut kunnon estetuntia moneen kuukauteen, joten millään näistä hevosista en ole viime aikoina oikein hypännyt. Päätin toivoa kisahevoseksi Epperiä, vaikka en ole sillä hypännyt kuin kerran ihan pientä. Epper ei ehkä ole hyppyhevosena kaikkein suosituimpia, sillä onhan se yleensä aika hidas ja laiska. Epper on kuitenkin luotettava ja tasainen mönkijä, joten se tuntui aika turvalliselta vaihtoehdolta. Olenhan minä hitaita eestiläisiä tottunut ratsastamaan, vaikka täytyy myöntää että Epperiin verrattuna Vake on kyllä hyvinkin ketterä ja säpäkkä. En ollut varma pääsisinkö hyppäämään Epperillä kertaakaan ennen kisoja, joten jo senkin puolesta ilmoittauduin tarpeeksi pieneen eli 60-70 sentin luokkaan. Tänä keskiviikkona meillä sitten oli kuin olikin estetunti, joten pääsin onneksi vähän harjoittelemaan Epperin kanssa. Tämä oli samalla ensimmäinen tunti uuden opettajamme pitämänä.

Teimme tiiviin verryttelyn ravipuomeja ylittäen, ja laukkaa otettiin pitkillä sivuilla. Epper oli odotetusti vähän hidas, mutta ei mahdoton tahma. Yritin pitää keulaa ylhäällä ja sitä kautta saada liikettä reippaaksi. Ope käski kiinnittää huomiota suoruuteen, niin että ympyröillä kääntyessä ei ulkolapa päässyt vaivihkaa karkuun ja kaula pysyi suorana. Ensimmäisenä estetehtävänä hyppäsimme kahdeksikkokuviolla ristikkoa vaihtaen hypyissä suuntaa ja laukkaa. Ensimmäisessä hypyssä Epper oli vielä unessa ja kolisteli koko ristikon maahan, mutta sen jälkeen se skarppasi ja hyppy lähti jo napakammin ilman miniaskelta. Laukan Epper vaihtoi lennosta välittömästi esteen jälkeen ellei laukka vaihtunut jo hypyssä.

Harjoittelimme seuraavaksi suhteutettuja linjoja, joista ensimmäinen oli 17 metrin suora linja ja toinen 20 metrin kaareva linja. Epper oli vielä vähän nihkeä, ja 17 metrin linjalle se mönki ensin kuusi laukkaa. Ongelmana tuntui olevan estettä kohti hyytyminen, jolloin mukaan tuli ylimääräinen askel esteen juureen. Vaikutti siltä, että Epper mielellään otti vielä sen viimeisen askeleen ja meni lähelle mikäli en muuta pyytänyt, mutta kun aloin napakasti pyytää hyppyä vähän kauempaa Epper alkoi ponnistaa ilman turhaa viimeistä askelta. 20 metrin kaarevalla linjalla kävi vielä samanlainen estettä kohti hyytyminen ja väliin tuli seitsemän laukkaa, mutta tämän jälkeen 17 metrin linjalla sain Epperin lähtemään jo eteen niin että väli meni mukavasti viidellä laukalla.

Hyppäsimme lopuksi seitsemän esteen radan, johon kuului jo hypättyjen linjojen lisäksi 22 metrin kaareva linja. Epperin kanssa saimme mennä radan 70 sentin korkeudella. Hoputtelin Epperin liikkelle, ja koetin varmistella että laukka oli tarpeeksi sujuvaa. Ensimmäisellä esteellä Epper ei ollut tarpeeksi terävänä, vaan tikkasi vielä jarruttavan miniaskeleen esteen juureen. Sisuunnuin tästä sen verran että seuraaville esteille ratsastin pohkeet napakammin mukana. Vastaavia miniaskeleita ei lopuilla esteillä enää otettukaan. 17 metrin linja meni viidellä laukalla, jopa aavistuksen ahtaasti. Radan neljäs este oli korkea ristikko, jonka tarkoituksena oli saada etujalat nousemaan kunnolla. Tämän esteen Epper selvitti tosi pätevästi jalkoja nostaen. 20 metrin kaareva linja meni helposti kuudella laukalla, ja samalla tasaisella rytmillä jatkaen ponnistuspaikka löytyi hyvin myös kuutosesteelle. Päädyin ratsastamaan 22 metrin kaarevan linjan hieman vinottain viimeistä pystyä kohti, ja Epper oli hetken aikaa siinä luulossa että olemme menossa esteen ohi. Sain sen kuitenkin korjattua kohti estettä, ja pääsimme yli. Tämä väli meni seitsemällä askeleella, mutta ehkä hieman vähemmällä kaaren oikaisulla väli olisi ollut vielä optimaalisempi tälle askelmäärälle.

Rata ei ehkä ollut kaikkein taidokkain tyylinäyte, mutta Epper kuitenkin heräsi liikkumaan ihan kohtuullisesti eikä 70 sentin esteet tuottaneet mitään vaikeuksia. Muutamassa hypyssä pohkeeni tuntuivat heilahtavan turhan paljon taaksepäin, joten saisin kiinnittää huomiota siihen että en yhtään sukella Epperin hitaan hypyn edelle. Laukanvaihdot Epper huolehti oikein näppärästi itse, joten niiden osalta sen kanssa pääsee helpolla. Eipä tämä Epperillä hyppääminen ole tosiaankaan mitään rakettitiedettä, vaan täytyy ainoastaan ratsastaa poni kunnolla liikkeelle ja sitten hyppääminen kyllä sujuu. Eteneminen olisi saanut olla sujuvampaakin kuin mitä nyt esitimme, mutta ei Epper kuitenkaan ollut enää ihan unessa ja tällä laukalla löytyi jo järkevät ponnistuspaikat. Kisoissa sitten koetan herätellä ponin vielä paremmin. 70 sentin rata meni joka tapauksessa sen verran helposti, että jäin vielä pohtimaan luokkavalintaani. Päädyin lopulta sille kannalle että hyppäämmekin Epperin kanssa 80 sentin luokan. Epper oli hitaudesta huolimatta oikein hauska ja sympaattinen, ja luotan siihen että se puksuttaa kasikympinkin samalla tasaisuudella ja varmuudella.

Monipuolista laukkatyöskentelyä

Tiistain tunnilla menin tavalliseen tapaan Vakella koulua. Aivan tunnin lopuksi saatiin ottaa muutamat hypytkin, mutta vain ihan pienillä esteillä. Aloitimme joka tapauksessa raviverryttelyllä, jonka aikana ratsastimme pohkeenväistöjä pitkältä sivulta uran sisäpuolelle ja suoristuksen jälkeen takaisin. Tänään väistöt onnistuivat aika hyvin, eli Vake lähti pohkeesta sivulle ilman vastustelua. Väistöt olivat loivia, mutta tahti säilyi aika hyvin. Mukavaa, että väistöt onnistuivat heti tunnin aluksi näinkin näppärästi. Ehkä siitä oli apua, että Vake jatkoi suoraan edeltävältä tunnilta ja oli näin ollen valmiiksi vertynyt.

Ravityöskentelystä siirryttiin lopputunniksi laukkakuvioiden pariin. Harjoittelimme ensin laukannostoja käynnistä sekä laukkaympyröitä, jotka kuuluvat ainakin C-merkin kouluohjelmaan. Lyhyeltä sivulta tehdyn noston ja ympyrän jälkeen suuntaa vaihdettiin ravissa täyskaarrolla, ja tehtiin nosto ja ympyrä heti toiseen suuntaan. Vake teki oikealle ihan teräviä nostoja, mutta vasen laukka nousi hitaammin. Analysoin syyksi sen, että vasemmassa kierroksessa nostoon tullessa Vake pääsi vähän poikittamaan takaosaa sisään ja liiraamaan etuosaa ulos, jolloin vinolla rungolla oli tietenkin vaikea päästä laukkaan. Ope muistutteli istumaan pystyssä niin nostoissa kuin itse laukan aikana. Vake lähti ympyröillä pyöristymään aika hyvin, mutta niin kauan kun laukasta puuttui riittävä energia ei muoto oikein tasoittunut. Ope patisteli ratsastamaan laukkaa sujuvammaksi eteen, ja herättelin Vakea hieman raipalla. Kertaalleen se teki pienen pukinkin, mutta laukka alkoi pikkuhiljaa edetä paremmin. Muutamat pikkupätkät laukkaympyröillä tuntuivat varsin mainioilta. Keskityin myötäämään sisäkädellä, mikä tosin johti siihen että välillä sisäohja jopa roikkui. Pienempi myötäys ja käden rentoutus tuntuman sisällä riittäisi ja auttaisi varmaan Vakeakin tasoittumaan, mutta liioittelu on näköjään aina helpompaa.

Seuraavaksi vuorossa oli astetta haastavampi laukkatehtävä. Pitkän sivun alussa nostettiin hieman uran sisäpuolella vastalaukka, ja pitkän sivun lopulla väistätettiin laukassa pari askelta uraa kohti. Uralle tullessa laukasta oli tarkoitus siirtyä suoraan käyntiin. Vastalaukka nousi suhteellisen helposti molempiin suuntiin, mutta olisi Vake kyllä saanut olla paremminkin pohkeen edessä. Vika taisi olla siinä että nostoihin tullessa jäin säätämään ja valmistelemaan liikaa. Itse laukka lähti etenemään napakasti, ja Vake tuntui tässä tehtävässä olevan ihan hereillä. Ehkä vastalaukka sai sen keskittymään paremmin, sillä minusta tuntui kuin se olisi vähän koettanut kootakin itseään. Ainakin laukka oli lyhyttä ja terävää, ja Vake myötäsi pyöreälle niskalle melko ryhdikkäänä.

Siirtyminen laukasta käyntiin paljasti että laukka olisi saanut olla vieläkin paremmin takaosalla, sillä yleensä mukaan tuli joku tasapainottava raviaskel. Pari kertaa siirtyminen onnistui niin että Vake oikein istahti käyntiin ilman väliaskeleita. Näissä siirtymissä se kuitenkin valahti vähän matalaksi eteen nykäisten ohjasta. Varsinkin vasemassa kierroksessa oli ajoittain ongelmana laukan säilyttäminen riittävän pitkään niin että Vake ei olisi ehtinyt tipahtaa raville siinä vaiheessa kun aloin valmistella siirtymistä. Omalta osaltani sain tehdä töitä sen eteen, etten siirtymisissä ja niiden valmistelussa päästänyt ylävartaloa eteenpäin tai alkanut tuupata istunnalla. Parempi "pito" istunnalla olisi varmastikin auttanut siirtymisten tasapainoa.

Lopuksi saimme tosiaan hypellä muutamaan alle 60-senttisen esteen. Menimme samoja kaarevia linjoja kuin lauantain estetunnilla. Koska tunnin aikana oli työstetty laukkaa melko paljon oli Vake nyt varsin eri moodissa kuin yleensä estetunnilla. Laukka oli melko ryhdikästä edestä, pyöreää ja lyhyttä, ja tällaisella laukalla oli ihan vinhaa lähteä hyppäämään. Toisaalta minusta tuntui että laukka ei lähtenyt ihan kunnolla eteen, vaan jäi liikaa paikoilleen vaikka olikin terävää. Ehkä tämä johtui siitä, että Vake ei syttynyt yhtään imemään näin pienille esteille. Sain sen kyllä lähtemään melko hyvin hyppyyn "positiivisesta askeleesta", mitä tietenkin auttoi se että laukka oli terävää ja ryhdikästä. Jos tähän laukkaan saisi yhdistettyä vielä parempaa ajatusta eteen ja imua esteelle niin voisi olla aika mainiota. Ainakin tällä tunnilla tuntui siltä, että laukkatyöskentelyssä oli ihan järkeäkin, eikä vain mennä puksutettu kaula pitkällä ja lapa edellä liiraillen. Laukkaan on tosiaan alkanut löytyä koulutunneilla parempaa otetta, ja tämä on oikein hienoa myös hyppäämistä ajatellen.

Kotia kohti kevyellä askeleella

Sunnuntaiaamupäivästä kävimme maastoilemassa kahdestaan Annen kanssa Vakella ja Jetillä. Tällä kertaa meillä oli oikein hyvä reittisuunnitelmakin olemassa. Ratsastimme tuttua reittiä kankaan reunaa myöten junaradalle asti, ja ylitimme radan päästäksemme toisella puolella olevalle laukkabaanalle. Vake kuitenkin epäröi kovasti junaradan ylitystä, vaikka viime aikoina radan yli on menty montakin kertaa ilman ongelmia. Sopivalla napakkuuden ja kehumisen yhdistelmällä sain Vaken menemään radan yli, emmekä ehtineet kovin kauas ennen kuin tasoristeyksessä alkoivat kellot kilkattaa lähestyvän junan merkkinä. Voisikohan olla niin, että Vake kuuli lähestyvän junan äänen ratakiskoissa, ja oli siksi niin kovin epäileväinen niiden ylityksessä?

Laukkabaanalla ratsumme lähtivät aika laiskasti liikkeelle. Molempia sai hoputella eteenpäin, eikä vauhti silti päätä huimannut. Hoksasin kuitenkin sen, että Vake lähti eteen paljon paremmin jos suoristauduin istumaan vähän pystymmässä enkä kenottanut kevyessä istunnassa liikkeen edellä. Matkan edetessä laukka alkoi sujuvoitua, ja laukkabaanan loppupuolella meno oli jo selvästi reippaampaa. Ohitimme uimamontun, ja jarruttelimme käyntiin. Tästä jatkoimme eteenpäin metsän halki lyhyen matkan seuraavalle tielle ja uuteen tasoristeykseen, jonka kohdalla palasimme takaisin radan yli.

Loppumatka sujui tutulla kaavalla. Teimme tavanomaisen ravilenkin tien toiselle puolelle, ja Vake liikkui tällä osuudella oikein mukavasti eteen. Kun se tuntui niin ryhdikkäältä ja tuntumaa kohti etenevältä koetin jopa vähän ratsastaa sitä pyöreämmäksi asetusten avulla. Täytyy hyödyntää nämä hetket, kun Vakella on kunnolla omaa eteenpäinpyrkimystä. Otimme kotiinpäin myös laukkaa kankaan halki. Kotia kohti laukka sujuikin oikein mukavasti eteen. Vakeltakin löytyi ihan oma moottori, ja saatoin vain istuskella kyydissä laukasta nauttien ponin edetessä rennosti mutta innokkaasti.

Matkaa kertyi hieman vajaat 13 kilometriä, joten noin puolitoista tuntia käytimme tänään aikaa. Mukavaa oli jälleen, ja bonuksena tällä reissulla eivät kiusanneet edes hyönteiset tai sadekuurot. Vakelle tuli melko hiki, sillä se on alkanut jo kasvattaa paksumpaa karvaa syksyä kohti. Tästä huolimatta se liikkui mukavan pirteästi, kunhan vaan ensin heräsi. On varmaan turha haaveilla, että raviin tai laukkaan löytyisi koulutunnilla tällaista imua, mutta pääsee sitä sentään maastossa fiilistelemään.

Laukanvaihtoja, vastavaloa ja ysikymppiä

Viime viikko pidettiin Vaken kanssa taukoa hyppäämisestä, mutta estetreenit jatkuivat taas tänä lauantaina. Ensi viikonloppuna meillä on edessä ensimmäinen 2-tason startti, ja tämä oli todennäköisesti viimeinen rataharjoitus ennen sitä. Kahden viikon päästä olisi puolestaan tarkoitus mennä kotikisoissa myös 90 cm luokka.

Aloitimme hypyt pienellä jumppasarjalla. Parin harjoituskierroksen jälkeen sarjaa hypättiin irrottaen toinen käsi ohjasta sivulle tai pään päälle, sekä vaihtaen käden paikkaa open antamien merkkien mukaisesti. Tämä pieni tasapainoharjoittelu sujui hyvin, enkä voinut ainakaan liikaa sukellella ylävartalolla pikkuhyppyihin kun piti keskittyä asentoon tavallista paremmin. Verryttelytehtävät jatkuivat kentän keskellä olevalla suunnanvaihtopystyllä, jota hypättiin kahdeksikolla. Tämä sujui myös asiallisesti ja laukka vaihtui helposti. Vake on kyllä niin näppärä vaihdoissa, kun pienikin vihje kääntymisestä uuteen suuntaan riittää.

Päivän ohjelmaan kuului myös hieman erikoisesteitä. Koska aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta oli nyt hyvä tilaisuus harjoitella vastavaloon hyppäämistä. Ensin hyppäsimme tutun muurin sekä auringosta poispäin että aurinkoa kohti. Tämä oli helppoa molempiin suuntiin, eikä vastavalomuuri aiheuttanut mitään hämmennystä. Seuraavaksi menimme kaarevan linjan vesimattopystyltä muuripalaokserille molempien esteiden ollessa vastavaloon. Nämä esteet olivakin vähän jännempiä. Vesimatolla Vake veti päätä alas sen verran että hypystä tuli vähän hassu. Myös hankalassa valossa oleva tumma muuripalaeste aiheutti valpastumista, ja kun paikka ei aivan osunut ratkaisi Vake tilanteen loikkaamalla esteen yli kauempaa. En ollut tähän loikkaan ihan varautunut, mutta yllättävän hyvin ja tasapainoisesti olin siinä mukana tällaisella noin 70-senttisellä esteellä. Näihin yllätystilanteisiin mukautumisessa on kyllä tapahtunut ainakin jotain edistystä verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen.

Radan hyppäsimme ensin 80 sentin korkeudella. Nyt erikoisesteistä vastavaloon hypättiin vain muuri, kun taas muuripalaokseri ja vesimatto mentiin helpompaan suuntaan. Vake oli tässä vaiheessa tuntia oikein hyvin hereillä. Vuoroa odotellessa se toki nuokkui, mutta kun lähdettiin liikkeelle oli laukassa hyvä energia ja ponilla pientä imua eteen. Rata alkoikin varsin näppärästi. En muista, että ensimmäisillä neljällä esteellä olisi ollut mitään suurempaa huomautettavaa vaan kaikki meni sujuvasti. Jokaisella neljällä esteellä piti tehdä laukanvaihto, ja ne onnistuivat uhraamatta asialle edes juurikaan huomiota. Vaikein paikka oli viides este eli muuripalaokseri, jolle kaarrettiin päädystä vasemmassa laukassa. Kuten olin osannut ennustaa, tässä hieman tiukemmassa kaarteessa laukka pääsi sammumaan ja Vake hieman liiraamaan kaarteesta ulos. Tämä pieni rytmin hiipuminen aiheutti sen, että esteelle oli hankala löytää ponnistuspaikkaa. Ponnistus meni esteen juureen, mutta koska en yrittänyt ennakoida hyppyä selvitimme okserin ilman ongelmia. Viimeiset esteet eli vesimatto ja muuri menivät taas oikein sujuvasti.

Hyppäsimme vielä toisen kierroksen lyhennetyllä radalla, johon kuuluivat esteet 2-6. Nyt esteet nostettiin 90 senttiin. Rataa aloittaessa Vakella oli taas tosi hyvä laukka, joten saatoin lähteä matkaan luottavaisin mielin korkeammillekin esteille. Tästä laukasta ponnistuspaikat löytyivät sujuvasti. Kahdella ensimmäisellä esteellä kaviot hipaisivat puomeja kevyesti, mutta eipä se haitannut. Oikein sujuvan alun jälkeen paras energia alkoi taas hieman hiipua kun laukkasimme päätyyn ennen okseria. Yritin varmistella että Vake olisi terävänä ja napsautin vähän raipalla lavalle. Käänsin okserille nyt huolellisemmin niin ettei kaarteessa tullut mitään ulosliirausta, ja näin laukka säilyi vähän paremmin. Edelleenkään tästä kaarteesta ei löytynyt täydellistä ponnistuspaikkaa vaan lähelle mentiin. Maltoin kuitenkin odottaa hyppyä, ja niin selvitimme esteen ilman kolisteluja vaikka Vake joutuikin ponnistamaan vähän jarruttavasta askeleesta. Okserin jälkeen laukka sujui hyvin eteen, ja viimeinen vesimattopysty ylittyi hienosti aavistuksen kauempaa venyttäen. Tämähän oli oikein asiallinen 90 sentin radanpätkä, joka meni melko varmalla otteella. Harmittelin vähän sitä ettei okserille mitenkään löytynyt täydellistä ponnistuspaikkaa, mutta ainahan niitä vähemmmän hyviä paikkoja tulee väkisinkin ja silloin on tärkeintä olla panikoimatta ja tuuppaamatta sekä odottaa ylävartalolla. Vake kyllä selvittää esteen kunhan en sitä häiritse, ja tämän korkuisella okserilla on Vaken kanssa todellakin parempi mennä vähän lähelle.

Hyppääminen sujui taas oikein kivasti, ja olin Vakeen tosi tyytyväinen. Se hyppää niin hyvin ja siihen voi luottaa! Näissä tehtävissähän oli periaatteessa ihan haastetta, kun samaan rataan sisältyi runsaasti laukanvaihtoja ja vähän epätavanomaisia teitä sekä erikoisesteitä, ja näihin yhdistettynä vielä 90 sentin korkeus. Kaikki kuitenkin selvitettiin eikä tuntunut missään kohtaa edes vaikealta. Kyllä tältä pohjalta voi lähteä hyvällä itseluottamuksella kokeilemaan vähän uusia haasteita kisoissa.

Kivempi satula, parempi mieli

Keskiviikon tunnille sain uudestaan Manun. Olihan sen kanssa hyvä päästä menemään toinenkin tunti, kun edelliskerralla hyvin hankalan alun jälkeen oli löytynyt lopulta parempaakin yhteisymmärrystä. Halusin kuitenkin tänään laittaa Manulle koulusatulan sijaan esteillä käytettävän yleissatulan, sillä vahvasti epäilin edelliskerran vaikeuksien johtuneen siitä että Manun koulusatulassa istuntani oli aivan kaamea.

Sain epäilyilleni vahvistuksen oikeastaan heti alkutunnista. Lähdimme ravaamaan, eikä Manussa ollut tietoakaan siitä hätääntyneestä ja jännittyneestä ryntääjästä joka se viimeksi oli. Pystyin tässä satulassa olemaan luontevassa asennossa, ja pohkeet pysyivät nätisti paikoillaan sekä kantapäät alhaalla. Kun kuskilla oli istunta hallinnassa ravasi Manu rennosti ja tasaisesti. Hankala koulusatula siis aiheutti viimeksi sen, että istuin notkoselkäisenä etunojassa ja keventäessä takakaarelle lätsähdellen, ja pohkeet heiluivat ja kantapäät nousivat ylös tökkimään Manua kylkiin. Ei tosiaankaan ihme, että vähän herkkäsieluinen Manu tästä hermostui. Satulan vaihto ratkaisi nämä ongelmat kertaheitolla.

Raviverryttelyn loppupuolella Manu alkoi jo pyöristyä. Avain tähän oli etuosan suoristaminen ja asetuksen läpi ratsastaminen, jotta Manu tuli kahdelle ohjalle ja myötäsi. Kun korjasin asettavan ohjan käytön epämääräisestä näpräämisestä tasaisemmaksi ja ajoitin myötäykset järkevämmin alkoi Manu myödätä asetukseen. Oikeassa kierroksessa oli apua kevyestä takaosan väistätyksestä ulos ympyrältä. Vasemmassa kierroksessa oli vaikeampaa, ja sisäkäsi tuppasi lukkiutumaan liian alas. Tätä vasemman käden ongelmaa korjailtiin pitkin tuntia. Ope myös kehotti tekemään myötäämiset riittävän pienesti niin etten heittänyt ohjaa Manulle liikaa, sillä tällöin se helposti valahti pitkäksi. Etuosaan haluttiin ennemminkin vähän ryhtiä.

Teimme tällä tunnilla melko paljon peruutuksia, joista eteenpäin lähtiessä nostettiin käynnistä laukka. Peruutuksissa Manu oli hieman nihkeä, ja yritti kovasti vältellä peruutusta kääntämällä pysähdyksessä kaulan mutkalle. Kun ei ohjista kiskominen auttanut päädyin niin epäortodoksiseen ratkaisuun että tönäisin aina kädellä kaulan suoraksi jotta päästiin peruuttamaan. Arvelin, että tämä oli pehmeämpi konsti kuin kiskoa toisesta ohjasta täysin voimin kaulan suoristamiseksi. Kunhan pää ei ollut mutkalla niin Manu kyllä peruutti, mutta sen verran jännittäen ja vastustaen että pyöreyttä ei peruutuksiin saatu.

Vasemmassa laukassa ongelmaksi jäi rehellisen asettumisen ja taivutuksen puute. Edelleen olin liian jäykällä kädellä kiinni sisäohjassa, enkä saanut Manua suoraksi. Laukka kyllä rullasi ihan mukavasti, ja pääsin istumaan sitä sata kertaa paremmin kuin etunojaan kippaavassa koulusatulassa. Oikeassa kierroksessa laukkatyöskentely oli varsin mainiota, ja sisälsi tunnin parhaat hetket. Manu oli hyvin kahden pohkeen välissä, ja pienellä asetuksella se myötäsi ja jäi ulko-ohjalle tasaisen pyöreänä. Sain rentoutettua sisäkäden hyvin, ja tuntuma ylipäänsä oli mukavan pehmeä. Pienillä puolipidätteillä laukkaa pystyi myös hieman lyhentämään ja ryhdistämään. Omasta mielestäni Manun muoto ja raami tuntuivat oikeassa laukassa oikein hyvältä.

Tämä tunti Manun kanssa meni alusta loppuun pääosin mukavissa merkeissä. Oli tietenkin hetkiä jolloin Manu vähän kipitti ja vastusti, mutta jos tein itse oikein alkoi myös hevonen toimia, ja totesin että Manuhan on yllättävänkin kiva ratsu. Satulan vaihto todellakin kannatti. Totta kai pitäisi kroppa ja istunta saada sellaiseen kuosiin että myös syväistuimisessa koulusatulassa istuminen onnistuisi luontevasti, mutta niin kauan kuin lonkat eivät niin paljon kykene joustamaan on aivan turha kiusata itseään ja hevosta mahdottomassa satulassa hölskyen jos muitakin vaihtoehtoja on tarjolla. Kaikkiin hevosiin huono istunta tietenkin vaikuttaa tavalla tai toisella negatiivisesti, mutta Manun kaltainen hevonen näyttää sen kaikista selvimmin.

Ratsasta ajatuksen kanssa

Tiistain tunnilla oli jälleen koulua, ja harjoittelimme tällä kertaa yleisiä kouluradan teitä ja tehtäviä. Vaken kanssa olemme menossa parin viikon päästä kotikisoissa näillä näkymin K.N. Specialin. Siinä kyllä on haastetta ihan riittämiin, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Raviverryttelyn aikana ratsastimme pääty-ympyröitä sekä muutamat askeleenpidennykset pitkillä sivuilla. Kevyessä ravissa Vake puksutteli ensin laiskana pötkylänä, ja ratsastus meni liikaa pohkeilla tuuppimiseksi ja jatkuvaksi maiskutteluksi vailla selkeää päämäärää. Kun istuin alas harjoitusraviin loksahti Vake ihan eri moodiin, jolloin ravista tuli etenevämpää ja tahdikkaampaa sekä pyöreää. Ilmeisesti pääsin taas satulassa istuen vaikuttamaan paremmin, ja tässä vaiheessa aloin myös ratsastaa asetukset määrätietoisemmin. Niin kauan kun nyhräsin sisäohjalla epämääräisesti vailla selkeää ideaa ei asetus tietenkään tullut läpi, mutta kun rauhoituin ja pidin asettavasta ohjasta vähän tasaisemmin vastaan ja myötäsin vasta oikealle hetkellä alkoi homma toimia. Tässä vaiheessa meno oli ravissa aika mukavaa erityisesti sen suhteen että Vake askelsi ihan itse eteenpäin sopivalla aktiivisuudella eikä sitä tarvinnut vaivihkaa tuuppia. Askeleenpidennyksiinkin se lähti ihan asiallisesti eteen, ja ennen kaikkea pysyi pyöreällä niskalla ja sopivalla tuntumalla myös askeleenpidennyksen aikana. Ei yhtään hassumpaa.

Seuraavaksi menimme laukkalävistäjiä sekä molempiin päätyihin laukkaympyrät. Oikean laukan päädyssä nosto tapahtui ravista lyhyen sivun keskellä, ja vasemman laukan päädyssä nosto tehtiin K.N. Specialin mukaisesti kentän keskellä. Vake laukkasi isoilla pääty-ympyröillä huomattavasti paremmin kuin viime viikon valmennuksen pikkuvolteilla. Pyöreys olisi saanut olla parempi, mutta laukka rullasi kuitenkin suhteellisen pehmeästi ja takajalatkin laukkasivat laahustamatta. Välillä aktivoin takaosaa hieman raipalla, ja Vake vastasi tähän jännittymättä tai pukittamatta. Sisäkäden rentouttaminen oli laukassa jälleen se juttu, mutta varmaan vähempikin sisäohjan myötääminen olisi riittänyt sillä nyt ohja pääsi välillä roikkumaan.

Lävistäjä vasemmassa laukassa onnistui asiallisesti laukan säilyttäen, ja pääsin jopa ratsastamaan uraa pitkin muutaman askeleen vastalaukkaa ennen raviin siirtymistä. Tässä on tullut pientä edistystä. Lävistäjän alussa olisin kuitenkin saanut kääntää ulkopohkeella paremmin, niin ettei Vake olisi kääntynyt lävistäjälle oikealle liiraten ja vasemmalle taipuneena. Oikean laukan lävistäjän kanssa oli tuttuun tapaan vaikeuksia. Vake alkoi lävistäjän loppua kohti jarruttaa, ja jos en tehnyt mitään (tai jos aloin tuupata istunnalla) pudotti se raville. Jos taas käytin pohjetta, ääntä tai raippaa nakkasi se laukanvaihdon joko pienellä pukilla tai ilman. Ope ohjeisti näissä ongelmatilanteissa nostamaan uralle tultua uudestaan oikean eli vastalaukan, jotta Vake saataisiin pikkuhiljaa hoksaamaan oikean laukan säilyttämisen idea. Yllätyksekseni vastalaukan nostaminen jopa onnistui jos vaan sain tilanteen nopeasti nollattua ja annettua järkevät nostoavut. Vielä ei saatu onnistunutta laukkalävistäjää tähän suuntaan tehtyä, mutta jatketaan harjoituksia tällä periaatteella että uralla nousee uudestaan oikea laukka jos se ei ole lävistäjällä säilynyt.

Lopuksi menimme vielä harjoitusravissa ja ratsastimme pituushalkaisijaa pysähdyksillä. Sain Vaken tuotua pituushalkaisijalle hyvin suorassa, ja se myös pysähtyi oikein täsmällisesti ja suorana. Pysähdyksissä se vaan veti aina kaulan suoraksi eteen niin ettei mistään pyöreästä muodosta ollut tietoakaan. Jos pysähdyksiin haluaisi pyöreyttä joutuisi niissä luultavasti asettamaan johonkin suuntaan, mutta sekään ei oikein kouluradalla käy päinsä. Tietysti pyöreys tulisi siitä että pysähdykseen tultaisiin paremmin paino takaosalla eikä etuosalle lösähtäen, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Tänään jäi ratsastukseen monessa kohtaa liikaa tuuppaamisen tuntua. Alkutunnista löytyi raviin ensin sujuvuutta ja helppoutta, mutta se tunne pääsi laukkalävistäjiä ährätessä katoamaan. Parin viime viikon aikana minua tuntuu vaivanneen erityisesti epämääräinen sisäohjan käyttö. En ihan muista ratsastaa asetuksia huolella ja ajatuksen kanssa loppuun, ja sitten touhu helposti meneekin puolihuolimattomaksi ohjilla nysväämiseksi ja tehottomaksi pohkeella tuuppamiseksi. Vähän määrätietoisuutta, järkevyyttä ja keskittymistä peliin niin Vakekin alkaa kummasti kulkea paremmin. Toisinaan Vake on väläytellyt joitain hienojakin pätkiä ja niitä haluaisin saada joka tunnille, mutta ei voi odottaa että ponista sellaisia irti saa jos ratsastus on vähän mitä sattuu.

Ei viikkoa ilman maastoa

Lauantai oli jälleen maastopäivä. Tällä kertaa ei Vake mennytkään jonossa viimeisenä, vaan takanamme oli vielä toinen poni. Teimme lenkin kankaalle, missä tänään oli myös paljon marjastajia liikkeellä. Onneksi hevosemme eivät suuremmin välittäneet puskissa "väijyvistä" ihmisistä. Alkumatka sujui poutaisessa ja hiostavassa kelissä, mutta juuri kun olimme kääntyneet kotimatkalle iski päälle melko rankka sadekuuro. Läpimäräksihän siinä kastui, mutta tähän on saanut tottua. Kuuron väistyttyä loppumatka saatiin mennä ilman sadetta.

Mukavimpia pätkiä olivat jälleen laukkaosuudet mennen ja tullen. Vauhti oli sen verran leppoisaa, että pysyimme kaikki samassa rykelmässä. Kotia kohti laukassa oli vähän enemmän imua. Lenkillämme oli myös vettä kahlattavaksi parissakin paikassa. Vesilammikot pienessä sorakuopassa mentiin Vaken johdolla, sillä Vake oli tietenkin kaikkein reippain kahlaaja. Paluureitillä poikettiin vielä vesipolulle, jossa tutut lammikot selvitettiin ilman että Vake sai mitään omia ideoita veteen kellahtamisesta. Tässä vaiheessa olimmekin sateen jäljiltä sen verran märkiä ettei ponilla varmasti ollut tarvetta ylimääräiselle lammikossa kastautumiselle. Kotinurkilla Vake esitti tänään vielä harvinaisen vetävää käyntiä. Mikä lie innosti sen harppomaan niin reippaalla askeleella. Retkemme oli kaikin puolin mukava ja rento. Maastoiluun ei vaan koskaan kyllästy, kun on näin hienoja reittejä ja moitteettomasti toimiva maastoratsu.

Tehojumppa molemmille

Tallinmäellä oli jälleen Artsin valmennusta tarjolla, ja sinnehän me Vaken kanssa taas mentiin. Tällä kertaa ratsastettiin kolmen ratsukon ryhmässä. Heti tunnin aluksi Artsi antoi minulle kouluraipan myös toiseen käteen. Tämä ei ollut ollenkaan huono idea, sillä näin pääsin tarvittaessa antamaan raipalla merkkejä täsmällisesti juuri oikealle puolelle eikä raippaa tarvinnut tilanteen mukaan vaihtaa kädestä toiseen.

Kun olimme ehtineet verrytellä hetken kevyessä ravissa aloitimme väistötehtävällä ravissa. Pohkeenväistöä mentiin pitkän sivun alusta kohti pituushalkaisijaa, ja tehtävänä oli siirtää hevonen väistön aikana käyntiin sekä parin askeleen jälkeen takaisin raviin poikituksen säilyessä koko ajan. Myöhemmin tehtävää muunnettiin siten, että käyntiinsiirtymisen sijaan ravia lyhennettiin ja pidennettiin väistön sisällä. Suuntaa vaihdeltiin useampaan kertaan, eli ei jääty tekemään väistöä kovin pitkäksi aikaa vain yhteen suuntaan. Ensin piti saada Vake astumaan kunnolla ristiin, mihin tarvittiin pientä kutittelua raipalla. Sitten sain keskittyä siihen että poikitus säilyi siirtymisten aikana. Käynnistä raviin siirtyminen tuli tehdä vain väistättävällä pohkeella, tai muuten poikitus pääsi katoamaan liikaa. Käyntiin ei myöskään saanut jäädä paria askelta pidemmäksi aikaa, joten tässä tehtävässä piti olla koko ajan hereillä. Vake liikkui aluksi laiskana pötkylänä, mutta väistöt ja niiden ohella ratsastettavat voltit jumppasivat sitä pikkuhiljaa liikkumaan paremmin. Etenkin vasemmassa kierroksessa alkoi löytyä paremmin pyöreyttä kun muistin volteilla pitää ulko-ohjan kunnolla kädessä sekä tietenkin rentouttaa sisäkäden.

Jumpattuamme jonkin aikaa väistöjen ja volttien parissa otettiin mukaan kuvioihin myös avotaivutuspätkiä uralla. Avotaivutuksesta suoristaessa oli ohjeena ratsastaa muutama askel eteen askelta pidentäen. Avotaivutukset sopivat meille tähän väliin kuin nenä päähän. Avotaivutusta ratsastamalla sain molemmissa suunnissa Vaken asettumaan ja taipumaan kahdella ohjalla paremmin, ja varmasti hyötyä oli myös etuosan suoristumisen kannalta. Avotaivutusten kautta Vake pyöristyi hyvin ja liikkui ravissa mukavassa muodossa.

Laukkatehtävään kuului nosto ja ympyrä lyhyeltä sivulta, kulmaan voltti ja pitkälle sivulle loiva kiemura vastalaukassa. Kiemuran jälkeen tuli taas kulmaan voltti. Vasemmassa kierroksessa laukkatyöskentely oli kovin nihkeää. Volteilla ja kiemuralla Vaken laukka hyytyi aivan onnettomaksi, eikä se paljon viitsinyt laukata takajaloillaan. Volteilla oli ohjeena asettaa vähän ulospäin, mutta tämä ei kovin näppärästi onnistunut. Ainoa positiivinen pilkahdus oli että vasen laukka säilyi vastalaukkakiemuralla hyvin, kunhan vaan tein kiemuran tarpeeksi loivana. Kiemurallakin olisi tosin pitänyt päästä asettamaan enemmän oikealle eli pois laukan suunnasta. Vake aika lailla jumitti koko tehtävän ajan. Varmasti pienet voltit ja vastalaukka olivat sille hankalia, eikä se olisi halunnut tehdä ihan niin rankasti hommia. Välillä pyrin nollaamaan tilannetta ratsastamalla eteen uralla tai suurella ympyrällä niin että Vake sai hetkellisesti liikkua vapaammin isommalla kuviolla ja lakkasi jumittamasta.

Oikeassa kierroksessa sama laukkatehtävä onnistui paremmin. Napakoiduin luultavasti itse oikealla tavalla, niin etten turhaan tuupannut Vakea eteen mutta en myöskään sietänyt laahustusta vaan herättelin takajalkoja raipan naputuksilla. Laukkaa terävöittämällä ja ulko-ohjan kädessä pitämällä tuli laukkaan vihdoin pyöreyttäkin. Vastalaukkakiemura oli ehkä vaikeampi tähän suuntaan, sillä oikeasta laukasta vasempaan Vake vaihtaa herkemmin. Loivahko kiemura onnistui kuitenkin lopulta, vaikka pari kertaa tuli turha tipahdus raviin.

Vaikkei yhteistyö Vaken kanssa kaikilla hetkillä saumatonta ollutkaan niin tunnin tehokkaan työskentelyn jälkeen oli loppuraveissa oikein mukavaa menoa. Jos ei muuta niin ainakin poni oli notkeampi ja symmetrisempi, ja pyöristyi kauniisti. Artsi kehotti ratsastamaan raviin vielä vähän lisää terävyyttä ja aktiivisuutta, ja pienellä eteenratsastuksella Vaken muoto ja liikkuminen paranivat entisestään. Pyöreästä muodosta se lähti myös hyvin venyttämään eteen ja alas. Aivan lopuksi teimme hetken aikaa "keinuperuutusta", eli peruutettiin vähän ja käveltiin pari askelta eteen, peruutettiin taas ja niin edelleen kunnes Vake lähti peruutukseen ihan pienillä avuilla ja vastustelematta. Tällainen edestakaisin peruuttaminen kuulemma jumppaa Vaken ristiselkää toimimaan paremmin. Sitten oli aika huokaista pitkin ohjin tehotunnin jälkeen. Tässä sai kyllä olla koko ajan hereillä niin ratsastaja kuin hevonenkin, kun eri tehtävät seurasivat nopeasti toisiaan. Laukkatyöskentelyyn jäi vielä paljon toivomisen varaa, mutta ei kaikki voinut aivan pieleen mennä kun lopussa Vake tuntui ravissa niin hyvältä. Jään innolla odottamaan seuraavaa valmennusta!

Hieno verryttely ja hyytyvä rataharjoitus

Kouluratakurssin viimeisenä päivänä mentiin tietenkin varsinainen rata eli A-merkin kouluohjelma. Ennen radan ratsastusta verryttelimme maneesissa noin puoli tuntia omatoimisesti, ja sen jälkeen menimme radat kentällä. Olimme sopineet lähtöjärjestyksen niin että minä ja Jussi olimme vuorossa ensimmäisenä. Tämä oli hyvä, sillä pidemmässä verryttelyssä Jussi olisi ehtinyt vain nuukahtaa. Nyt se oli jo valmiiksi lämmitelty, sillä se jatkoi suoraan edeltävältä tunnilta.

Open ohjeistus minulle verryttelyä varten oli ratsastaa paljon siirtymisiä ja hevonen oikein herkäksi ja energiseksi niin että se olisi pienestäkin pohkeen merkistä lähdössä eteen. Sainkin verryttelyn ratsastettua aika mukavasti eteen-ajatuksella, eli en jäänyt nyhräämään ja hienosäätämään muotoa tai muuta vastaavaa, vaan tavoitteeni oli ratsastaa Jussi liikkumaan isosti ja pohkeen edessä. Ravia menin lähinnä keventäen, ja tein jonkin verran siirtymisiä sekä temponvaihteluita ravin ja laukan sisällä. Onnistuin "villitsemään" Jussin aika hyvin sellaiseen mielentilaan jossa sitä sai ennemminkin pidätellä. Kun liikkeessä oli energiaa tuli muodostakin mukavan ryhdikäs. Minulla oli verryttelyssä itse asiassa tosi hauskaa, sillä Jussi oli niin mainio. Tuntui siltä että liikkeissä oli suorastaan lennokkuutta ja ilmaa, ja eteen todellakin mentiin. Sain kuitenkin ratsastettua myös järkeviä siirtymisiä alaspäin, eli meno ei ollut liian etupainoista vyörymistä. Minun subjektiivisessa mittakaavassani Jussi on jo ihan isosti liikkuva hevonen (vaikka oikeastihan se on varsin pieniliikkeinen), joten oli mukavaa posotella menemään oikein kunnon ravia ja laukkaa jossa askel venyi ja irtosi maasta. Yritin kuitenkin varoa väsyttämättä Jussia liikaa, ja annoin sen välillä kävellä ja venyttää tuntumalla kaulaa.

Kun tuli aika lähteä ulos radalle olin enemmän kuin valmis. Jussi oli tuntunut niin hyvältä verryttelyssä, että olin täynnä itseluottamusta. Kentällä Jussin huomio taisi hieman herpaantua maahan ilmestyneisiin koulukirjaimiin, mutta jatkoimme edelleen aktiivisella liikkeellä eteen. Raippa sai rata-alueella olla kädessä ennen suorituksen aloittamista, ja toki koko radankin olisi saanut mennä raipan kanssa. Viime vuonna menin kurssin päätösradan raippa kädessä, joten nyt päätin jättää sen pois. Tiputin raipan ja ravasin pitkän sivun ennen alkutervehdykseen kääntämistä. Tässä vaiheessa Jussi liikkui vielä hyvällä energialla ja ryhdikkäänä, ja kaikki vaikutti oikein hyvältä. Pituushalkaisijalle pääsimme sujuvaa hyvää ravia ja suorassa, joten alku meni ihan nappiin.

Kun lähdimme alkutervehdyksestä liikkeelle oli liikkeestä kuitenkin paras terä poissa, eli verryttelyn lennokkuus ei sitten säilynyt tätä pidemmälle. Nyt sain alkaa ratsastaa taas eteen. Volttikahdeksikko meni ihan asiallisesti, tosin Jussi pilkki edestä ajoittain liian matalaan ja syvään muotoon. Ensimmäinen pohkeenväistö jäi liian loivaksi, ja ravi pääsi tehtävässä hyytymään. Pientä tuskanhikeä alkoi pukata, kun ohjelma oli vasta alkupuolella ja Jussi alkoi käydä nihkeäksi. Keskiravi uralla lähti maltillisesti eteen, mutta siirtymiset olisi pitänyt saada ratsastettua selkeämmin. Takaisin harjoitusraviin jarruttaessa Jussi hieman vyöryi ja turpa painui taas liian alas. Tämän jälkeen esitimme hetken aikaa heikompaa menoa. Pohkeenväistö oikealle oli kovin nihkeä, ja kaula jäi liikaa vasemmalle taipuneeksi. Koska Jussi pääsi "karkaamaan" oikealle oli se myös uralle palatessa vino, ja näin ravi pääsi sammumaan ja muoto valahtamaan pitkäksi. Onneksi seuraava tehtävä eli pysähdys ja peruutus kentän keskellä tarjosi pienen nollausmahdollisuuden. Pysähdys ja peruutus onnistuivatkin yllättävän hyvin, ja niistä tuli numeroksi 6,5. Tämä oli positiivinen yllätys, sillä aikaisemmin pysähdys ja peruutus ovat olleet heikoimpia osuuksiamme kouluradoilla.

Matka jatkui pienen ravipätkän jälkeen keskikäyntiin, joka oli asiallisen aktiivista. Yliastuntaa olisi kuitenkin kaivattu lisää. Stressasin hieman tulevaa vastalaukannostoa, koska Jussi oli selvästi päässyt hyytymään pohkeen taakse ohjelman edetessä. Noston valmistelussa ajauduttiin vähän uran sisäpuolelle, mutta Jussi nosti laukan melko täsmällisesti ja näin ensimmäinen vastalaukka suoritettiin kunnialla. Myös myötälaukannosto lyhyellä sivulla oli täsmällinen. Laukkaan olisi kuitenkin tarvittu enemmän energiaa, ja kun ei sitä ollut pääsi Jussi valumaan laukkavoltilla liian pitkäksi. Kommenttina paperissa olikin "enemmän ylämäkeen". Keskilaukkaa ei Jussista ympyrälle irronnut, vaan se oli aivan liikaa pohkeen takana. Samalla aloin tuupata istunnalla ja kipata lantiota taaksepäin, mikä varmasti pahensi tilannetta ja söi liikettä entisestään.

Uralla laukka oli vähän ryhdikkäämpää, ja valopilkkuna raviinsiirtymisessä ei valahdettu etupainoiseksi. Jussi oli kuitenkin jo kuuroutunut pohkeelle siinä määrin, ettei seuraavalla keskiravilävistäjällä esitetty kyllä minkään sortin askeleen venymistä. Kaulakin meni ihan mutkalle vasemmalle, mitä tyhmänä en edes korjannut. Kun Jussi pääsi liikkumaan kierossa se valahti saman tien pitkäksi. Käyntipätkällä nenä pilkki tosi alhaalla, ja olin huolissani lähtisikö Jussi enää kunnolla laukkaan. Vastalaukka nousi vähän viiveellä, mutta nousi kuitenkin. Vasen laukka nousi lyhyellä sivulla tahmeasti, ja rullasi aika laiskasti ja pitkässä muodossa. Puksuttelimme voltin ja ympyrän samaa ryhditöntä laukkaa, ja istunta pääsi tässä vaiheessa leviämään aika pahasti eli en onnistunut enää istumaan napakasti pystyssä vaan keinuin ja tuuppasin laukan mukana. Lyhyen sivun päättävässä kulmassa lävistäjälle kääntyessä Jussi pääsi putoamaan raviin. Tuuppasin sen uudestaan laukkaan, ja loppulävistäjä meni hyvin. Uralle raviin palatessa jostain löytyi vielä viimeiset energian riippeet, ja lopputervehdykseen ravattiin taas sujuvammin, joskin liian matalalle niskalle pilkkien. Lopputervehdyksessä Jussi pääsi kiskaisemaan minut hieman etukumaraan, ja kun lantio osoitti taaksepäin yritti Jussi hieman lähteä peruuttamaan. Note to self: ei etunojaa pysähdyksissä, jos et halua peruuttaa!

Eipä tässä muuta voinut kuin todeta että pääsi se Jussi sitten kuitenkin hyytymään. Ei mitään uutta sen suhteen, mutta harmillista kun verryttelyssä se oli ollut aivan eri hevonen. Pienten volttien ja väistöjen nyhertäminen radalla kuitenkin tappaa Jussin eteenpäinpyrkimyksen aina, ja takuuvarmasti osuutta asiaan on myös kuskilla joka alkaa istunnalla jarruttaa. Aktiivisuuden hiipuessa Jussi painuu etupainoisemmaksi ja vetää minuakin enemmän eteenpäin, ja näiden seurauksena liikkuminen tyssää entisestään. Aina vaan ajaudun lopulta siihen etunojaiseen tuuppaamiseen, mikä on viimeinen niitti ja laittaa Jussin jumittamaan. Oli tässä radassa hyvätkin hetkensä ohjelman alkupuolella, ja suoritimme toki tasaisesti kaikki tehtävät. Ei läheskään meidän huonoin ratamme, eli paljon pahemminkin on hyydytty, mutta paremminkin on menty. Viime kesänä sama rata raippa kädessä ratsastettuna oli mielestäni jossain määrin parempi.

Ope arvosteli radan melko kiltillä skaalalla ja saimme 61,85% tuloksen. Puhuin open kanssa vielä lyhyesti sen jälkeen kun kaikki olivat ratsastaneet ratansa. Ajatuksia herättävin vinkki jonka sain oli että voisin kokeilla jatkossa toista koulukisahevosta, tarkemmin sanottuna Peraa. Pera olisi minulle mittasuhteiltaan niin paljon sopivampi ja helpompi. Jussilla en vaan pääse kunnolla istumaan ja ratsastamaan pohkeella hevosta ylös ja eteen silloin kun se jää pohkeen taakse. Olen toki pohtinut ennenkin samaa asiaa, eli että Jussilla ratsastamisen ja kisaamisen mielekkyyttä syö se etten ehkä koskaan kykene istumaan ja vaikuttamaan sen selässä oikein. Toki vahvempi keskivartalo ja liikkuvammat lonkat auttaisivat, ja nämä ovat asioita joihin pystyisin vaikuttamaan. Toisaalta olen vain 157-senttinen pikkuihminen jolla on lyhyet jalat ja kapea lantio, ja nämä seikat eivät ole muutettavissa. Rungostaan hyvin massiivisen Jussin kanssa yhtälö ei siis ole aivan toimiva. Kyllähän sen selvästi näkee ja tuntee että istuntani tynnyri-Jussin selässä leviää ja pohjekin yltää vain puoliväliin kylkeä. Istuntavaikeuksien seurauksena en pääse avuilla vaikuttamaan tarpeeksi selkeästi, täsmällisesti ja pehmeästi. Jussin kanssa on uutterasti paukutettu kouluratoja välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä pian neljä vuotta. Ehkä olisi jo aika kokeilla välillä erityyppistä hevosta?

Suoruudesta ja energiasta se lähtee

Kouluratakurssin toisella tunnilla jatkoimme Jussin kanssa A-merkin ohjelman tehtävien harjoittelua. Treenissä olivat volttikahdeksikko ravissa, laukannostot ja vastalaukkapätkät pitkällä sivulla, laukkavoltit sekä pohkeenväistöt ravissa. Parit keskiravitkin ehdittiin ottaa.

Pienen raviverryttelyn jälkeen hioimme ensin volttikahdeksikkoa harjoitusravissa. Jussi oli tänään alusta asti paremmin hereillä kuin eilen, mutta volteilla ravi meni ensin liian varovaiseksi hiippailuksi. Ravissa istuminen tuntui tavanomaisen hankalalta, ja kuvittelin etten pystyisi pyytämään Jussilta yhtään suurempaa liikettä ilman että istunta leviäisi aivan täysin. Tämä oli kuitenkin osittain harhaluulo, sillä kun rohkaistuin ratsastamaan voltit aktiivisemmassa ja lennokkaammassa ravissa muuttui Jussin liikkuminen jonkin verran joustavammaksi ja pehmeämmäksi. Eteen ratsastaminen johti siis tässä tapauksessa siihen että Jussi alkoi käyttää selkäänsä vähän paremmin ja ravin töksähtelevyys väheni. Voltti oikealle onnistui täsmällisesti, mutta voltilla vasemmalle Jussi pääsi liiraamaan ulospäin. Samalla ope käski varoa kaulan ylitaipumista vasemmalle.

Jatkoimme seuraavaksi laukkatehtävien parissa. Pitkän sivun alussa nostettiin käynnistä vastalaukka, jota jatkettiin pitkän sivun viimeiseen kirjaimeen saakka. Kulman läpi mentiin ravissa, ja lyhyellä sivulla tuli myötälaukannosto. Seuraavalle pitkälle sivulle tehtiin vielä 10 metrin voltti. Aloitimme vasemmassa kierroksessa, joka oli tämänkin tehtävän osalta selvästi hankalampi. Jussi oli molemmissa laukannostoissa hidas avuille, mikä johti siihen että aloin tuupata ja heilua istunnalla. Jälkeenpäin ajateltuna varsinkin myötälaukannostossa oli ongelmana vinous. Jussi oli koko ajan vaivihkaa karkaamassa oikealle, eli kaula oli vähän mutkalla vasemmalle ja oikea kylki ulos pullahtaneena. Ei ihme, jos nosto oli hidas kun hevonen liikkui banaanina. Vastalaukassa sinänsä ei ollut ongelmaa, mutta terävyyttä olisi kaivattu lisää. Myötälaukkakin oli vähän ponnettoman oloista, vaikka koetin ratsastaa siihen sitä paljon puhuttua muhkeutta.

Oikeassa kierroksessa sama laukkatehtävä sujui paljon paremmin. Jussi oli paljon paremmin hereillä ja kuulolla, ja vastalaukka nousi oikein napakasti. Raviinsiirtymisen jälkeen sain huolella keskittyä istumaan kiinni satulassa, sillä Jussi eteni kohti seuraavaa nostoa oikein hyvällä energialla. Oikea laukka nousi lyhyeltä sivulta täsmällisesti ja terävästi hyvässä muodossa, ja ero vasempaan kierrokseen oli tosiaan kuin yöllä ja päivällä. Luulen tämän johtuvan nimenomaan siitä, että nyt pääsimme nostoihin suorana eikä hevonen ollut karkaamassa ulkokyljelle. Oikea laukka rullasi myös volteilla näyttävämmin.

Lopuksi teimme ohjelman mukaisia raviväistöjä pituushalkaisijalta kohti pitkää sivua. Lisäksi toisella pitkällä sivulla venytettiin askelta keskiraviin. Jussi oli nyt karistanut kaikki unihiekat silmistään, ja liikkui eteenpäin melkein liiankin kovalla höyryllä. Tällaisesta tilanteesta sitä pääsi tietenkin paremmin kasaamaan ryhdikkääksi, ja muoto vaikutti oikein hyvältä. Keskiraviin Jussi lähti innokkaasti. Väistöissä oli ongelmaa pidätteen läpimenon kanssa, eli Jussi yritti jyrätä eteenpäin kunnolla väistämättä. Tarvittiin aika vahvaa pidätettä ulko-ohjalla ennen kuin väistö alkoi onnistua kunnolla, mutta tällä korjauksella poikitus parani heti. Tuntuma olisi saanut olla vähän kevyempi, mutta muutoin meno tuntui nyt aika mukavalta kun hevonen liikkui eteen ihan omalla moottorilla.

Tänään päällimmäiseksi mieleen jäi se, että Jussia pitäisi päästä suoristamaan paremmin. Oikeassa kierroksessa vinous ei niinkään ole ongelma, mutta vasemmassa kierroksessa hevonen pääsee sen verran kieroon ja katoamaan ulospäin että kaikkien tehtävien ratsastus vaikeutuu. Minun olisi pitänyt puuttua asiaan enemmän sen sijaan että vain totesin tilanteen ja annoin Jussin puksuttaa vinossa. Energia sentään parani alkutunnista loppua kohti huomattavasti, ja sen myötä koko hevosesta tuli ryhdikkäämpi. Tämäkin on asia, jota on muistettava Jussilta pyytää ja vaatia, eli pieneen hiippailuun ei saa tyytyä vaan liikkeseen pitää ratsastaa vähän lisää näyttävyyttä. Tasaisuus on ihan kiva, mutta pienellä ripauksella energiaa ja näyttävyyttä tulee kouluradallakin lisää pisteitä.

Ihan tekemisen meininki

Keskiviikkoiltana ratsastin tehokkaasti kaksi tuntia putkeen, sillä ennen kouluratakurssin tuntia oli normaali vakiotunti. Ratsu tällä ensimmäisellä tunnilla oli Eetu.

Verryttelimme ensin hieman ravissa ja laukassa ympyröitä ratsastaen. Koetin asetuksilla ja etuosaa suoristamalla houkutella Eetua pyöreämmälle niskalle. Vasemmassa kierroksessa oli vaikeaa, mutta oikeassa laukassa sain juonesta parhaiten kiinni. Niin kauan kun sisäohja oli liian eläväinen eikä pitänyt asetusta loppuun asti ei Eetu myöskään jäänyt kunnolla tuntumalle ja pyöreäksi. Kun open ohjeistamana hoksasin pitää sisäohjasta hetken vastaan ja myödätä vasta Eetun myödätessä asetukseen tuli poni pyöreäksi ja jäi tasaisesti ulko-ohjalle. Laukka pyöri tällöin aika rennon oloisesti, mutta jostain syystä koin tarvetta pyöristyä myös itse eli yläkroppa ja hartiat menivät eteen ja lysyyn tuntuman mukana. Lopputunnin agendalle tulikin yläkropan suoristaminen pystyyn.

Verryttelyiden jälkeen jatkoimme kuviolla, johon kuului pitkällä sivulla voltti ja avotaivutusta sekä avotaivutuksen päättyessä joko siirtyminen käynnistä raviin tai ravista laukkaan. Käynnissä työskentely oli kovin nihkeää. Eetu hiippaili pohkeen takana, enkä saanut sitä liikkumaan tarpeeksi pirteästi ja samalla rennosti eteen. Tällaisen energiattomuuden vaivatessa ei tuntumallekaan löytynyt oikein mitään. Kun jatkoimme avoja ravissa oli Eetulla heti paljon paremmin ajatusta eteenpäin. Ravissa se lähtikin mukavasti pyöristymään. Volteilla oli tärkeää kääntää erityisen napakalla ulkopohkeella, jotta ulko-ohjalle löytyi hyvä tuntuma. Kun ratsastuksessa säilyi rentous ja ajatus eteenpäin tuli Eetu välillä oikein kivaankin raamiin. Tärkeää oli muistaa aktivoida liikettä eteenpäin niin että askeleessa oli tarpeeksi energiaa. Myödätessä ei kannattanut työntää kättä suoraksi eteen ja ohjaa pois, sillä tällöin Eetu vain tipahti pitkäksi ja matalaksi sen sijaan että olisi jäänyt ryhdikkääseen raamiin. Parhaat hetket ravissa osuivat laukkapätkien jälkeisille volteille. Laukasta raviin palatessa Eetulla oli mukavaa eteenpäinpyrkimystä, jota oli voltilla hyvä jalostaa ryhdikkääksi ja pyöreäksi raviksi.

Oikea kierros oli avojen suhteen paljon hankalampi. Käynnissä palattiin taas hiippailumoodiin, eikä ravissakaan tahtonut heti löytyä reippautta ja rentoutta. Jotenkin avoissa eivät palikat olleet kohdillaan, vaan jotain olisi pitänyt korjata ja suoristaa johonkin suuntaan, mutta en ihan saanut kiinni siitä mitä. Ope ohjeisti aktivoimaan ulkotakajalkaa etenkin laukannostoissa. Loppua kohti meno vähän petraantui, ja viimeisimmät avot olivat asiallisempia ja niissä oli jo pientä ajatusta tuntumalla liikkumisestakin. Avoja työstäessä taisi kuitenkin vaivata pieni rentouden puute, mikä sai Eetun vähän hitaaksi liikkeistään. Kun siirryimme keventelemään loppuraveja löytyi oikeassakin kierroksessa hyvää eteenpäinpyrkimystä ja rentoutta. Tästä tilanteesta pääsin ympyröillä ratsastamaan etuosaa paremmin suoraksi ilman että Eetu siitä lainkaan jännittyi. Rauhallisesti asettaen ja topakalla ulkopohkeella etuosaa kääntäen tuli Eetu oikein pehmeälle tuntumalle ja tasoittui kivaan pyöreään muotoon. Ei ollenkaan hassumpi päätös tunnille.

Tästä tunnista jäi mukava mieli, sillä minusta tuntui että punaisesta langasta löytyi ainakin pää ja hoksasin millaisia korjauksia kannatti tehdä. Oikean kierroksen avotaivutukset sekä vasen laukka jäivät selkeimmin mysteereiksi, mutta muutoin tuli niin kivoja pätkiä että ei Eetun kanssa ihan joka kerta ole näinkään hyvin homma toiminut. Perusperiaatteet olivat selkeät, eli liikkumisessa piti olla tarpeeksi energiaa ja ajatusta eteen. Usein se pohkeella ratsastus jää Eetulla epähuomiossa paitsioon, vaikka pohjetta kyllä tarvitaan. Etuosan suoristaminen volteilla ulkoa sisään ja sopivalla määrätietoisuudella ratsastetut asetukset olivat myös keskeisiä tekijöitä. Toivottavasti onnistun jatkossakin pitämään nämä mielessä aina kun Eetun selkään nousen.

Kouluratakurssin avaus

Ei kesää ilman kouluratakurssia. Onneksi päätin jatkaa perinnettä myös tänä kesänä, sillä kurssiviikosta tulikin viimeinen viikko jolloin saamme nauttia meidän ihanan "kouluopen" tunneista ennen kuin puikoissa jatkaa uusi ope. Kolmipäiväisellä kurssilla treenataan A-merkin kouluohjelman tehtäviä ja viimeisenä päivänä on rataharjoitus. Toivoin kurssihevoseksi tietenkin Jussia, eli senkin puolesta pysyttelin vahvasti perinteissä. En ole Jussilla lähiaikoina mennyt, ja olihan se taas pitkästä aikaa iso möhkäle ja valtamerilaiva. Muuten nauratti, mutta lonkkiin kyllä sattui koko tunnin ja eihän se istuminen helppoa ollut. En päässyt koko tunnin aikana yli siitä tuntemuksesta, että ratsuni on aivan valtava jättiläinen (onhan se Jussi varmaan jopa 160-senttinen!).

Aloitimme ratsastaen pituushalkaisijaa ja siinä pysähdyksiä, sekä pitkälle sivulle voltteja. Aluksi tehtävää mentiin käynnissä, missä Jussi oli kovin unelias. Ei se paljon pohjetta tai pidätettä kuunnellut, ja korvatkin osoittivat ihan muualle kuin kohti ratsastajaa. Ope käski herätellä ja herkistää Jussia naputtelemalla sen raipalla pari kertaa käynnistä raviin. Näin saatiin Jussi älyämään että tätäkin kuskia pitää kuunnella, vaikka pohkeet vähän tavallista ylempänä ovatkin. Kun jatkoimme tehtävää ravissa oli Jussi paljon paremmin kuulolla pohkeelle, mutta pysähdyksissä se vähän vyöryi ja oli etupainoinen ja raskas. Toistojen myötä pysähdykset paranivat jonkin verran.

Harjoittelimme tänään myös muutamat keskiravipätkät pitkää sivua pitkin. Nämä otin suosiolla keventäen, sillä Jussin ravi pomputti muutenkin aika paljon. Jussi lähti keskiraveihin aika mukavasti ja tahdikkaasti. Hankalinta keskiraveissa oli saada etuosa pysymään ryhdikkäänä, etenkin siirtymisissä alaspäin. Askeleen pidentäminen tuntui kuitenkin yleisesti parantavan Jussin ravia letkeämpään suuntaan. Jussi olisi kyllä saanut työskennellä ravissa vielä pyöreämpänä selästä, minkä huomasi siitä että ravi ei ollut kovin helppoa istua. Mielestäni olen päässyt istumaan Jussilla joustavammassa ja pehmeämmässäkin ravissa, jolloin istunnan kanssa ei ole ollut näin kauhean työlästä.

Laukassa ratsastimme ensin voltteja harjoituslaukkatempossa, ja erikseen keskiympyröitä keskilaukassa. Laukka oli ainakin istumisen puolesta helpompaa ratsastaa kuin ravi, ja laukassa Jussi liikkui ehkä myös selästä pyöreämpänä. Ope käski tavoitella laukkaan "muhkeutta", ja ohjeisti pitämään sisäkäden volteilla ja ympyröillä kevyenä jotta Jussi saattoi laukata irtonaisesti. Keskilaukkaa piti hieman avustaa raipalla, jotta Jussi lähti kunnolla kasvattamaan askelta. Emme esittäneet mitään hurjan lennokasta keskilaukkaa, mutta oli siinä kuitenkin selvä ero harjoituslaukkaan ja samalla hyvä tahti ja pyöreys.

Loppuraveissa sain ohjeeksi vaihdella muotoa lyhyemmän ja pidemmän välillä, ja näin voimistella myös hevosen selkää paremmin pyöreäksi. Tässä tunnin lopuksi Jussi taisikin työskennellä selästä paremmin, sillä ravi muuttui vähän joustavamman oloiseksi ja harjoitusravissa istuminen olisi ollut jo mukavampaa. Lisää pehmeyttä ja keveyttä olisi liikkumiseen kaivattu koko tunnin ajan. Voi toki olla, että Jussi tuntuu raskaalta ja vähän jähmeältäkin siksi kun olen viime kuukaudet ratsastanut lähes yksinomaan pienillä ketterillä poneilla. Se on kyllä turhauttavaa, kun tuntuu että tätä hevosta olisi niin helppo ratsastaa paljon paremmaksikin jos vaan kykenisin istumaan sen selässä järkevästi. Rungon leveys ja vähän isompi, pomputtavampi askel kuitenkin tekevät hommasta haastavampaa, kun kiristää ja sattuu ja pohje ei pysy vakaana saati veny hevosen ympärille kylkien puoliväliä pidemmälle. Näillä rajoitteilla nyt kuitenkin mennään.