lauantai 8. elokuuta 2015

Ei viikkoa ilman maastoa

Lauantai oli jälleen maastopäivä. Tällä kertaa ei Vake mennytkään jonossa viimeisenä, vaan takanamme oli vielä toinen poni. Teimme lenkin kankaalle, missä tänään oli myös paljon marjastajia liikkeellä. Onneksi hevosemme eivät suuremmin välittäneet puskissa "väijyvistä" ihmisistä. Alkumatka sujui poutaisessa ja hiostavassa kelissä, mutta juuri kun olimme kääntyneet kotimatkalle iski päälle melko rankka sadekuuro. Läpimäräksihän siinä kastui, mutta tähän on saanut tottua. Kuuron väistyttyä loppumatka saatiin mennä ilman sadetta.

Mukavimpia pätkiä olivat jälleen laukkaosuudet mennen ja tullen. Vauhti oli sen verran leppoisaa, että pysyimme kaikki samassa rykelmässä. Kotia kohti laukassa oli vähän enemmän imua. Lenkillämme oli myös vettä kahlattavaksi parissakin paikassa. Vesilammikot pienessä sorakuopassa mentiin Vaken johdolla, sillä Vake oli tietenkin kaikkein reippain kahlaaja. Paluureitillä poikettiin vielä vesipolulle, jossa tutut lammikot selvitettiin ilman että Vake sai mitään omia ideoita veteen kellahtamisesta. Tässä vaiheessa olimmekin sateen jäljiltä sen verran märkiä ettei ponilla varmasti ollut tarvetta ylimääräiselle lammikossa kastautumiselle. Kotinurkilla Vake esitti tänään vielä harvinaisen vetävää käyntiä. Mikä lie innosti sen harppomaan niin reippaalla askeleella. Retkemme oli kaikin puolin mukava ja rento. Maastoiluun ei vaan koskaan kyllästy, kun on näin hienoja reittejä ja moitteettomasti toimiva maastoratsu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti