sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kotia kohti kevyellä askeleella

Sunnuntaiaamupäivästä kävimme maastoilemassa kahdestaan Annen kanssa Vakella ja Jetillä. Tällä kertaa meillä oli oikein hyvä reittisuunnitelmakin olemassa. Ratsastimme tuttua reittiä kankaan reunaa myöten junaradalle asti, ja ylitimme radan päästäksemme toisella puolella olevalle laukkabaanalle. Vake kuitenkin epäröi kovasti junaradan ylitystä, vaikka viime aikoina radan yli on menty montakin kertaa ilman ongelmia. Sopivalla napakkuuden ja kehumisen yhdistelmällä sain Vaken menemään radan yli, emmekä ehtineet kovin kauas ennen kuin tasoristeyksessä alkoivat kellot kilkattaa lähestyvän junan merkkinä. Voisikohan olla niin, että Vake kuuli lähestyvän junan äänen ratakiskoissa, ja oli siksi niin kovin epäileväinen niiden ylityksessä?

Laukkabaanalla ratsumme lähtivät aika laiskasti liikkeelle. Molempia sai hoputella eteenpäin, eikä vauhti silti päätä huimannut. Hoksasin kuitenkin sen, että Vake lähti eteen paljon paremmin jos suoristauduin istumaan vähän pystymmässä enkä kenottanut kevyessä istunnassa liikkeen edellä. Matkan edetessä laukka alkoi sujuvoitua, ja laukkabaanan loppupuolella meno oli jo selvästi reippaampaa. Ohitimme uimamontun, ja jarruttelimme käyntiin. Tästä jatkoimme eteenpäin metsän halki lyhyen matkan seuraavalle tielle ja uuteen tasoristeykseen, jonka kohdalla palasimme takaisin radan yli.

Loppumatka sujui tutulla kaavalla. Teimme tavanomaisen ravilenkin tien toiselle puolelle, ja Vake liikkui tällä osuudella oikein mukavasti eteen. Kun se tuntui niin ryhdikkäältä ja tuntumaa kohti etenevältä koetin jopa vähän ratsastaa sitä pyöreämmäksi asetusten avulla. Täytyy hyödyntää nämä hetket, kun Vakella on kunnolla omaa eteenpäinpyrkimystä. Otimme kotiinpäin myös laukkaa kankaan halki. Kotia kohti laukka sujuikin oikein mukavasti eteen. Vakeltakin löytyi ihan oma moottori, ja saatoin vain istuskella kyydissä laukasta nauttien ponin edetessä rennosti mutta innokkaasti.

Matkaa kertyi hieman vajaat 13 kilometriä, joten noin puolitoista tuntia käytimme tänään aikaa. Mukavaa oli jälleen, ja bonuksena tällä reissulla eivät kiusanneet edes hyönteiset tai sadekuurot. Vakelle tuli melko hiki, sillä se on alkanut jo kasvattaa paksumpaa karvaa syksyä kohti. Tästä huolimatta se liikkui mukavan pirteästi, kunhan vaan ensin heräsi. On varmaan turha haaveilla, että raviin tai laukkaan löytyisi koulutunnilla tällaista imua, mutta pääsee sitä sentään maastossa fiilistelemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti