sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Pötkylä ja putkula

Vuorossa olivat 1-tason koulukisat kotikentällä. Luokkavaihtoehdot olivat helppo C -tasoinen harrasteluokan ohjelma sekä helppo B -tasoinen lasten esiohjelma A. Näiden välillä oli tehtävä valinta sekä Vaken että Aasian osalta, ja viime aikoina hyvin sujuneiden treenien perusteella päädyin Vaken kanssa esiohjelma A:han. Tämä oli mukavasti Vakelle sopiva ohjelma, sillä rataan ei kuulu ollenkaan keskiravia tai -laukkaa eikä myöskään loppuun asti ratsastettavia laukkalävistäjiä. Artsin suosittelemana valitsin lopulta saman ohjelman myös Aasialla ratsastettavaksi, vaikka tämän viikon valmennuksen jälkeen harkitsinkin vielä pitkään ja hartaasti helpompaan luokkaan vaihtamista laukkaongelmien takia.

Vake oli tällä kertaa ensimmäisenä vuorossa. Yritin välttää liian pitkää verryttelyä sekä pitää mielessä sen, ettei kaikkein parasta virettä kannata kaivaa vielä verryttelyssä esiin, koska Vake ei siellä "huipulla" kauan pysy. Verryttely maneesissa menikin oikeastaan ihan mukavasti. Pienen alkujähmeyden jälkeen Vake alkoi toimia kun otin ensin hieman laukkaa alle. Toki se olisi saanut olla paremminkin pohkeen edessä, mutta ravissa meno ei ollut yhtään hassumpaa eikä hävettänyt olla siellä helppo B -luokan verryttelyssä hienompien hevosten joukossa, kun Vake kuitenkin meni pätevän näköisesti.

Pysyin maneesissa aivan viime tippaan, jottei raipasta tarvinnut luopua kuin juuri ennen omaan suoritukseen siirtymistä. Aitojen sisään mennessä Vake hieman pällisteli ympärilleen ja jopa tuijotti tuomaria. Samalla se muuttui selvästi kuurommaksi avuilleni ja hidastui huolestuttavasti. Lähtömerkki tuli melkein saman tien, ja aloitin radan aika pahasti pohkeen takana hiippailevalla ponilla. Tulimme alkutervehdykseen suorassa, mutta juuri kun olin pysäyttämässä Vakea, se säikähti kentän portin kohdalla yhtäkkiä riehuvia lapsia. Ei näin, ihmiset hyvät! Vake hyppäsi pysähdyksestä sivuun, ja aloitus meni siis höpöksi. Valitettavasti säikähdys ei tuonut Vakeen yhtään lisää energiaa, vaan pikemminkin se liikkui entistä varautuneemmin ja hitaammin. Sen huomio tuntui olevan enemmän ympäristössä kuin ratsastajassa, ja kuurous pohkeelle oli aika totaalista. Kun ei ravissa ollut yhtään aitoa energiaa, oli tuntumakin aika heppoinen ja Vake pilkki edestä liian matalalla ja vähän kuolaimen takanakin. Taapersimme ravikuviot täsmällisesti läpi, ja energian puuttuessa paperiin tuli tasainen rivistö numeroa 5,5.

Laukassa meno oli melkein vieläkin tahmeampaa, eikä laukka pyörinyt yhtään. Taas tuuppasin kuviot läpi, mutta se oli ainoa asia, mitä pystyin tekemään. Ihme, että laukat sentään nousivat. Ohjelman lopussa esitettävistä keskikäyntipätkistä tuli sentään kuutoset, sillä käynnin tahti oli puhdasta. Lopputervehdys meni onneksi alkutervehdystä paremmin.



Tuloksemme oli 55,385 %. Ilman säikähdystä oltaisiin päästy 56 %:iin, hiphei. Ei tosiaankaan hyvät pisteet, mutta eipä ollut ratakaan hyvä, vaan tällä kertaa tapahtui taas pahemmanlaatuinen hyytyminen. Ulospäin Vake ei varmasti näytä siltä, että se jännittää, mutta ainakin tällä kertaa hitaus ja kuurous tuntuivat minusta johtuvan pienestä jännittämisestä ja varauksellisesta suhtautumisesta ympäristöön. En vaan tiedä, miten voisi välttää nämä tilanteet, joissa Vake käpertyy radalla kuoreensa ja muuttuu superhitaaksi. Se sentään lohduttaa, ettei ihan jokainen kisarata ole aivan näin pahaa tahmailua, vaan paremminkin on mennyt. Ehkä sitäkin asiaa voi pitää positiivisena, että saan sentään verryttelyssä Vaken toimimaan ihan hyvin. Pohjatyöt on tehty sen verran hyvin, että verryttelyssä ei tarvitse alkaa läpiratsastaa vaan homma on siellä valmiiksi hallussa. Radalla hyytyminen on kuitenkin aika toivotonta.

Päivä oli sentään vielä pelastettavissa toisen ponin kanssa. Aasian kanssa ei onneksi tarvinnut pelätä hyytymistä, mutta sen osalta jännitin laukan tasapainottomuutta ja raville putoamisia. Verryttelyssä Aasia liikkui taas ensin aika tönkösti ja tuntumaa pakoillen, mutta laukka teki ihmeitä tällekin ponille. Kaiken lisäksi laukka pysyi verkassa mukavan maltillisena ja rauhallisena. Laukan jälkeen pääsin sitten ratsastamaan ravia paremmin auki, ja Aasia alkoi tulla tuntumalle. Loppujen lopuksi verryttelyssä tuli oikein kivoja, ryhdikkäitä ravipätkiä. Käyntisiirtymisillä tarkistin kontrollia, ja Aasia liikkuikin aika mukavasti ohjan ja pohkeen välissä. Oikealta se kuitenkin välillä pureutui kuolaimeen kiinni ja koetti vetää itseään pitkäksi, mihin auttoivat oikean takajalan aktivointi sekä ne siirtymiset.

Radalla lähtömerkkiä odotellessa päätin ottaa vielä vähän laukkaa liikkumisen sujuvoittamiseksi. Aasia kuitenkin kompastui laukassa jalkoihinsa, ja hetken oltiin vähän pasmat sekaisin. Sain onneksi paketin takaisin kasaan, ja pääsimme aloittamaan ihan hyvässä järjestyksessä. Aasia oli hieman pitkän oloinen ja vänkäsi vähän tuntumaa vastaan, ja alkutervehdyslinjaan lipsahti pieni mutka. Lähdimme etenemään ravitehtäviä tahdikkaasti, mutta Aasia oli edelleen vähän pitkä eikä täysin rehellisesti kuolaimella. Nelikaarisella kiemuralla keskityin tarkkoihin teihin, sillä olin etukäteen oikein laskenut ja suunnitellut huolellisesti kaarien kääntöpisteet. Kaarteissa olisi kuitenkin pitänyt myös muistaa säilyttää parempi energia, ja olisin voinut ratsastaa rohkeammin pohkeella tuntumaa kohti, jotta kiskominen oikealta olisi loppunut ja poni myödännyt paremmin.

Sitten tulikin pelättyjen laukkatehtävien aika. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka rauhallisena ja tasapainoisena laukka pysyi! Pyöreämpää olisi meno saanut olla, mutta Aasia ei lähtenyt kiirehtimään ja kiikuttamaan, vaan pysyi maltillisena. Laukka pysyi ongelmitta yllä voltin ja pitkän sivun ajan, mutta kulmasta lyhyelle sivulle tullessa tapahtui se perinteinen pitkäksi venähtäminen, ja Aasia putosi päädyssä hetkellisesti raville. Harmillisesti tämän rikon takia koko arvostelukohta meni neloseksi, ja koska kertoimena oli kaksi, tuli tämä lipsahdus kalliiksi eli 3-4 pistettä rokottavaksi. Vielä seuraavassakin tehtävässä tuli rikko, sillä Aasia ehti lävistäjällä vaihtaa laukan vääräksi juuri ennen raviin siirtymistä. En ollut tiennytkään, että se osaa vaihtaa!

Vasen laukka nousi terävästi, ja pitkälle sivulle tullessa Aasia oli jopa mukavasti kuolaimella. Pyöreys katosi voltille kääntyessä, mutta vasen laukka pysyi hämmästyttävän hyvin yllä eikä rikkoja enää tullut. Esitimme vielä loppuun keskikäynnin, jossa Aasia edelleen oli puiseva oikealle ohjalle. Lopputervehdykseen ravattiin sievästi, mutta pysähdyksessä Aasia taas kiskoi hieman vastaan ja lipsahdettiin vähän vinoon.


Emme esittäneet Aasiankaan kanssa tänään ihan parasta menoamme. Ravissa se on kulkenut paljon paremminkin kuin nyt. Oli tämä kuitenkin paljon mielekkäämpi rata kuin Vaken kanssa, kun poni sentään eteni. Ehdoton valopilkku oli laukan pysyminen kasassa paljon paremmin kuin osasin odottaa. Vaikeampi vasen laukka ei mennyt edes rikki, eikä laukassa menty holtittomasti eteen kiitäen, vaan kaikessa rauhassa ja tasapainossa. Ihan oikeassa luokassa siis epäilyksistäni huolimatta olimme. Ennustin tällä suorituksella prosenteiksi 58, ja osuin tässä erittäin oikeaan, sillä saimme 58,077%. Itse asiassa jäimme sijoituksesta kolme pistettä, jotka menetettiin sinä yksittäisessä laukan rikkomisessa, joka tapahtui kertoimellisessa arvostelukohdassa. Olisipa se laukka pysynyt! Mukava joka tapauksessa tietää, että Aasialla pystyy mainiosti menemään helppoa B:tä ja itse asiassa sillä pystyy tällä tasolla jopa ihan pärjäämäänkin. Siinäpä motivaattoria seuraaviin kisoihin.

Videoista kiitokset Noralle ja Päiville!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti