Perjantaina menimme Vaken kanssa Artsin valmennuksessa. Viime viikolla jäi koulutreenit tekemättä Vaken kanssa, eikä poni ollutkaan alussa kovin notkea ja vastaanottavainen. Kävimme verryttelyssä ohjatusti läpi ravin ja laukan, ja Artsi halusi Vaken liikkumiseen vielä parempaa energiaa sekä askeleeseen lisää pituutta. Periaatteessa Vake kyllä lähti nyökkäämään niskasta, mutta meno oli hieman vaisua ja tasapaksua. En siis saanut jäädä matkustelemaan enkä varsinkaan tasaisesti puristamaan, vaan napakoilla, lyhyillä pohjeavuilla piti herätellä Vake työskentelemään aktiivisemmin. Selän ja takaosan herättely töihin oli tietysti se, mitä kautta muotokin parani ja tuntuma muuttui vähemmän puisevaksi. Laukkaa ratsastimme pääty-ympyröillä, enkä saanut kummassakaan suunnassa laukkaa rullaamaan tarpeeksi eteen. Eipä se Vake sitten lähtenyt myötäämäänkään, vaan laukkasi sitkeästi nenä pitkällä.
Aloimme sitten ratsastaa harjoitusravissa tehtävää, johon kuului suora linja muutaman metrin pituushalkaisijan sivussa. Tämän linjan aikana haettiin asetus ulos seinää kohti, ja ennen kulmaan tuloa suoristettiin ja vaihdettiin myötäasetukseen. Aloitimme oikeassa kierroksessa, ja muutaman kierroksen jälkeen linjalle lisättiin vastalaukan nosto. Vasta-asetuksen aikana meinasi tulla helposti pientä kiemurtelua, ja ratsastus eteen oli tietenkin korjaus tähän. Sain Vaken asettumaan vasemmalle ihan asiallisesti ja pyöreällä niskalla, mutta asetusta vaihtaessa tuntuma olisi voinut säilyä paremminkin. Jälleen siis Vake olisi saanut pyrkiä enemmän eteenpäin, jottei tuntumaan olisi tullut tällaista tyhjyyden hetkeä. Laukannostoissa Vake oli hidas ja yritti karata sivulle, joten nostoa kohti piti tulla mahdollisimman reipasta ravia. Iso osa ongelmaa oli ehkä se, että laukan nostaminen oli minulla jotenkin aivan hakusessa, enkä saanut ajoitettua apuja oikein.
Vasemmassa kierroksessa tehtiin ensin samaa tehtävää, mutta vastalaukkaa jatkettiin sitten vielä kulman läpi lyhyelle sivulle. Vakelle tämä oli tietenkin se vaikeampi vastalaukkasuunta, ja meillä tavoitteena olikin laukassa pysyminen lyhyen sivun keskipisteeseen asti. Toki kulmaa loivennettiin aika reilusti, niin että kaarros alkoi jo hyvissä ajoin ennen maneesin päätyä. Kovin sujuvia vastalaukkakaarroksia en onnistunut ratsastamaan, sillä Vake jarrutti ja hidastui päätyä kohti hyvin sitkeästi. Pohkeilla ei auttanut patistella, sillä se olisi johtanut vain laukanvaihtoon. Aika väkinäisesti sain tuupattua Vaken laukassa nipin napin ”kulman” yli ennen raviin putoamista, mutta se oli nyt paras mihin pystyttiin.
Lopuksi ratsastimme tehtävää vielä vasemmassa kierroksessa nostaen suoralle linjalle myötälaukan ja kääntäen tästä noin 15 metrin voltin. Hitailuongelmat jatkuivat laukassa edelleen, vaikka ravissa sainkin Vaken aktivoitua ihan hyvään menoon vastalaukkatehtävän heräteltyä ja viriteltyä sitä sähköisempään mielentilaan. Vasen laukka nousi lötkösti, ja voltille kääntyessä rytmi meni entistä huonommaksi. Sainkin sitten ohjeeksi nostaa laukan suoralla linjalla jo selvästi aikaisemmin, jotta ehdin ratsastaa ensin kunnolla eteenpäin suoralla osuudella ja saada laukan kuntoon ennen voltille kääntymistä. Tämä olikin toimiva lähestymistapa, ja kun ensin lennätin Vakea tarpeeksi eteen suoralla linjalla rullasi laukka voltin ensimmäisellä puoliskolla aivan itsekseen ja puskematta. Voltin sivutessa pitkän sivun uraa otettiin taas uudestaan pari askelta terävästi suoraan eteen, ennen kuin kaarrettiin taas voltin toiselle puolikkaalle hyvällä energialla. Tällä tavoin ei eteen joutunut patistelemaan kaarroksissa, vaan niiden aikana saattoi keskittyä kääntämiseen ja taivuttamiseen sekä esiin saadun energian keräämiseen kuolaintuntumalle. Tällä taktiikalla pari viimeistä tehtäväkierrosta onnistuivat jo aivan eri malliin kuin tunnin aikaisemmat laukkapätkät, sillä laukkaan tuli viimeinkin aitoa energiaa ja sitä myötä pyöreyttä niskaan. Näin päästiin loppujen lopuksi päättämään tunti onnistuneisiin suorituksiin, ja sain samalla tuntumaa siitä, millaista laukka voisi parhaimmillaan olla.
Lopputunnin onnistumiset myötälaukan osalta nostivat tunnin onnistumisprosenttia, ja tulihan siellä ravissakin joitain asiallisia pätkiä sitten kun sain Vaken hieman heräämään. Tänään pääsanomana olikin riittävä eteenratsastus, sillä unohduin itsekin humputtelemaan laiskaa mummoravia kuvitellen sen muka riittäväksi. Tarmokkuutta ja aktiivisuutta on ihan tosissaan vaadittava, jottei jäädä aina vain tasapaksumoodiin. Laukassa tämä oikein korostuu, koska siinä ei ole toivoakaan saada Vakea kuolaimelle ennen kuin energiaa on ihan oikeasti. Myös laukannostoihin energiaa olisi kaivattu kovasti lisää, ja vastalaukka oli tietysti ääriesimerkki hyytymisestä. Meno sentään parani loppua kohti vähän kaikilta osin, kun terästäydyin ratsastamaan tehokkaammin ja Vakekin tuli sen myötä vähän vikkelämmäksi reaktioissaan.
Aloimme sitten ratsastaa harjoitusravissa tehtävää, johon kuului suora linja muutaman metrin pituushalkaisijan sivussa. Tämän linjan aikana haettiin asetus ulos seinää kohti, ja ennen kulmaan tuloa suoristettiin ja vaihdettiin myötäasetukseen. Aloitimme oikeassa kierroksessa, ja muutaman kierroksen jälkeen linjalle lisättiin vastalaukan nosto. Vasta-asetuksen aikana meinasi tulla helposti pientä kiemurtelua, ja ratsastus eteen oli tietenkin korjaus tähän. Sain Vaken asettumaan vasemmalle ihan asiallisesti ja pyöreällä niskalla, mutta asetusta vaihtaessa tuntuma olisi voinut säilyä paremminkin. Jälleen siis Vake olisi saanut pyrkiä enemmän eteenpäin, jottei tuntumaan olisi tullut tällaista tyhjyyden hetkeä. Laukannostoissa Vake oli hidas ja yritti karata sivulle, joten nostoa kohti piti tulla mahdollisimman reipasta ravia. Iso osa ongelmaa oli ehkä se, että laukan nostaminen oli minulla jotenkin aivan hakusessa, enkä saanut ajoitettua apuja oikein.
Vasemmassa kierroksessa tehtiin ensin samaa tehtävää, mutta vastalaukkaa jatkettiin sitten vielä kulman läpi lyhyelle sivulle. Vakelle tämä oli tietenkin se vaikeampi vastalaukkasuunta, ja meillä tavoitteena olikin laukassa pysyminen lyhyen sivun keskipisteeseen asti. Toki kulmaa loivennettiin aika reilusti, niin että kaarros alkoi jo hyvissä ajoin ennen maneesin päätyä. Kovin sujuvia vastalaukkakaarroksia en onnistunut ratsastamaan, sillä Vake jarrutti ja hidastui päätyä kohti hyvin sitkeästi. Pohkeilla ei auttanut patistella, sillä se olisi johtanut vain laukanvaihtoon. Aika väkinäisesti sain tuupattua Vaken laukassa nipin napin ”kulman” yli ennen raviin putoamista, mutta se oli nyt paras mihin pystyttiin.
Lopuksi ratsastimme tehtävää vielä vasemmassa kierroksessa nostaen suoralle linjalle myötälaukan ja kääntäen tästä noin 15 metrin voltin. Hitailuongelmat jatkuivat laukassa edelleen, vaikka ravissa sainkin Vaken aktivoitua ihan hyvään menoon vastalaukkatehtävän heräteltyä ja viriteltyä sitä sähköisempään mielentilaan. Vasen laukka nousi lötkösti, ja voltille kääntyessä rytmi meni entistä huonommaksi. Sainkin sitten ohjeeksi nostaa laukan suoralla linjalla jo selvästi aikaisemmin, jotta ehdin ratsastaa ensin kunnolla eteenpäin suoralla osuudella ja saada laukan kuntoon ennen voltille kääntymistä. Tämä olikin toimiva lähestymistapa, ja kun ensin lennätin Vakea tarpeeksi eteen suoralla linjalla rullasi laukka voltin ensimmäisellä puoliskolla aivan itsekseen ja puskematta. Voltin sivutessa pitkän sivun uraa otettiin taas uudestaan pari askelta terävästi suoraan eteen, ennen kuin kaarrettiin taas voltin toiselle puolikkaalle hyvällä energialla. Tällä tavoin ei eteen joutunut patistelemaan kaarroksissa, vaan niiden aikana saattoi keskittyä kääntämiseen ja taivuttamiseen sekä esiin saadun energian keräämiseen kuolaintuntumalle. Tällä taktiikalla pari viimeistä tehtäväkierrosta onnistuivat jo aivan eri malliin kuin tunnin aikaisemmat laukkapätkät, sillä laukkaan tuli viimeinkin aitoa energiaa ja sitä myötä pyöreyttä niskaan. Näin päästiin loppujen lopuksi päättämään tunti onnistuneisiin suorituksiin, ja sain samalla tuntumaa siitä, millaista laukka voisi parhaimmillaan olla.
Lopputunnin onnistumiset myötälaukan osalta nostivat tunnin onnistumisprosenttia, ja tulihan siellä ravissakin joitain asiallisia pätkiä sitten kun sain Vaken hieman heräämään. Tänään pääsanomana olikin riittävä eteenratsastus, sillä unohduin itsekin humputtelemaan laiskaa mummoravia kuvitellen sen muka riittäväksi. Tarmokkuutta ja aktiivisuutta on ihan tosissaan vaadittava, jottei jäädä aina vain tasapaksumoodiin. Laukassa tämä oikein korostuu, koska siinä ei ole toivoakaan saada Vakea kuolaimelle ennen kuin energiaa on ihan oikeasti. Myös laukannostoihin energiaa olisi kaivattu kovasti lisää, ja vastalaukka oli tietysti ääriesimerkki hyytymisestä. Meno sentään parani loppua kohti vähän kaikilta osin, kun terästäydyin ratsastamaan tehokkaammin ja Vakekin tuli sen myötä vähän vikkelämmäksi reaktioissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti