keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pieniä mutta erikoisia esteitä

Jotenkin taas jännitti ihan liikaa kun tiedossa oli estetunti. Haluan takaisin elo-syyskuun kylmäpäisen asenteen, tällainen arkajalkailu on tosi raivostuttavaa! Nyt vähän jännäilin siksikin kun en etukäteen tiennyt yhtään millä hevosella pääsisin tällä kertaa hyppelemään. Pera sieltä sitten tuli. Peran kanssa jätin hyppyhommat sikseen tammikuussa kun touhu alkoi parin putoamisen jälkeen hirvittää, mutta totesin tästä kuluneen nyt sen verran aikaa että paluu esteille Peran kanssa ei tuntunut mahdottomalta ajatukselta vaikka edelleen jännitti. Sitten jännitti lisää kun selvisi että tänään hypättäisiin kaikkia mahdollisia erikoisesteitä. Toki hevoset kuulemma olivat juuri eilen hypänneet samoja esteitä täysin ongelmitta, ja ei Peralla tietääkseni muutenkaan ole erikoisesteitä tapana kyttäillä.

Verryteltiin käynnissä ja ravissa ratsastaen kahden lävistäjän kahdeksikkokuviota. Toisella lävistäjällä ylitettiin kasaan viikattua vesimattoa ja sen päällä maassa olevaa lainepuomia. Sekä käynnissä että ravissa Pera harppoi näiden härpäkkeiden yli kuin tavallisesta maapuomista. Parilla kertaa ravi vähän kiihtyi kohti puomia, mutta muuten sai ratsastaa lisää energiaa ja terävyyttä liikkeeseen. Laukkaverryttely hoidettiin hyppelemällä vasemmassa kierroksessa ristikkoa muutama kierros putkeen. Ylitettiin ristikko kolmesti ilman mitään mainittavia ongelmia. Poniratsastajasta tuntui että ponnistuspaikka oli aina jotenkin kaukana vaikka se olikin varmaan juuri passeli Peran kokoiselle hevoselle. Muutenkin kyllä huomasi etten ollut aikoihin Peralla hypännyt tai ylipäänsä ratsastanut, niin vieraalta sen laukka tuntui. Ope ohjeisti tarkkailemaan kaulan suoruutta esteelle tullessa, sekä varomaan yliratsastamista pohkeella. Periaatteena oli että pohkeesta moottori käyntiin ja sen jälkeen jätetään hevonen etenemään itse.

Ekana erikoisesteenä hypättiin pientä tukkikasaa lävistäjällä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen. Estehän oli tosi matala ja ylittyi epäröimättä. Ekalla kierroksella en miettinyt vaihtoa ja tultiin ristilaukalle alas. Toisella kierroksella onnistuin kerrankin tekemään oikein hyvän johtamisen kädellä ja laukka vaihtui kauniisti. Seuraavana tehtävänä vuorossa oli 19,5 metrin linja joka alkoi illan jännittävimmällä esteellä eli n. 65 cm korkealla holvikaarimuurilla. Toisena osana oli minikokoinen portti. Tultiin kaksi hyppykierrosta. Pera eteni aika mukavaa ja sopivaa laukkaa jolla oli helppo tulla oikeaan ponnistuspaikkaan, ja nämäkin esteet ylittyivät aivan kuin normaalit puomiesteet. Viisi askelta oli väliin sopiva ilman erityisempää fiksailua. Hypyissä lähdin kiertymään vartalosta vasemmalle niin että paino putosi oikealle, ja ope kehottikin pitämään oman kropan paremmin suorana. Peralla on taipumus  kiertyä juuri samaan suuntaan, joten ei ihme että hypyt tuntuivat hassun kieroilta.

Yksittäisenä tehtävänä tultiin vielä 16 metrin linja puomipystyltä punaiselle muurille. Tämä linja sujui neljällä askeleella kuin vettä vaan, ja näin oli kaikki illan erikoisesteet käyty läpi. Seuraavana vuorossa oli tehtävien yhdistäminen radaksi, joka hypättiin samanlaisena kahteen kertaan. Radalle tuli mukaan myös verryttelystä tuttu vesimatto-lainelankku joka nousi maasta ehkä 40 cm korkeaksi pikkuesteeksi. Ihan hyvä merkki että olin jopa vähän pettynyt kun toiselle ratakierrokselle ei esteitä yhtään nostettu vaan mentiin tällä enimmäkseen 40-60 cm tasolla. Kaksi ratakierrostamme olivat melko lailla identtiset. Pera lähti liikkumaan hyvällä imulla niin että radan aikana ei eteenpäin tarvinnut puskea, ja ponnistuspaikkojen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Sujuvia hyppyjä ja sujuvaa menoa. Esteiden väleissä Pera rupesi sen verran vetämään päätä alas että oli vähän hankaluuksia istua pystyssä ja kiinni satulassa. Olisi ollut niin paljon helpompi vain seisoskella jalustimilla irti penkistä. Parannettavaa radalla jäi vielä laukanvaihtoihin jotka eivät nyt onnistuneet kummallakaan lävistäjäesteellä. En saanut tehtyä enää yhtä hienoa johtamista kuin alkutunnista vaan johtava käsi liikkui lähinnä ylöspäin. Opelta tuli kuitenkin kehuja mallikkaista radoista.

Niinpä sain taas huomata että jännittäminen oli ihan turhaa ja tyhmää. Erikoisesteethän olivatkin loppujen lopuksi ihan kesyjä kun ei Pera niistä välittänyt pätkääkään ja korkeudetkin pysyivät tänään näin pieninä. Peralla oli oikein leppoisaa ja mukavaa hypätä, ja hyvä vaan että tuli sen kanssa tehtyä paluu esteille tässä vaiheessa kun muistot huonommista kokemuksista olivat ehtineet painua taka-alalle. Mielelläni ottaisin Peran vaikka seuraavallekin estetunnille nyt kun tammikuulta asti kiusannut "peikko" tuli karkotettua mielestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti