Tällä kertaa ei tiistai-illan ratsunani ollutkaan Sulo, vaan vaihtelun vuoksi oli pakkaa sekoitettu ja niinpä pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa Puppea. Pupesta minulle oli muodostunut sellainen mielikuva että on eteenpäin patisteltavaa sorttia, ja ope vahvisti käsitykseni toteamalla tunnin alkuun että Puppea saa ihan tosissaan ratsastaa. Varoitti myös että Puppe on herkkä niin istunnan kuin tuntuman tasaisuudenkin suhteen, ja antaa kyllä palautetta päätä viskomalla jos näissä esiintyy puutteita.
Lähdin Pupen kanssa liikkeelle ihan väärällä asenteella eli "tehokkaasti ratsastamaan", mikä tarkoitti että kaikenlaista ylimääräistä säätämistä ja tuuppaamista oli aivan liikaa. Tästähän Puppe ei tykännyt yhtään. Käynnissä Puppe pyöristyi ensin nätisti, mutta kun ei käsi pysynyt vakaana niin alkoi niskojen nakkelu. Ravissa oli sama ongelma eli en saanut tuntumaa pidettyä napakkana mutta rentona. Vaihtoehtoina oli joko veto tai epävakaa ja lörppyvä ohja. Puppe ravasi hissutellen, ja unohduin puskemaan tehottomasti pohkeilla. Raipalla yritin välillä herätellä, mutta kovin herkästi en raippaan lähtenyt turvautumaan sillä Pupella oli taipumusta hieman heittää takapäätä protestina raippaan. Jotenkin siis Puppe olisi pitänyt saada heräteltyä töihin, mutta tavalla johon ei olisi kuulunut epäjohdonmukaista tuuppaamista. Istuntakin varmaan hidasti menoa, sillä kallistuin aina huomaamatta etukumaraan. Puppe myös kävi välillä raskaaksi edestä ja oikein veti kuskia irti satulasta. Hidastelu, pään viskonta ja ajoittainen potkiminen kertoivat kaikki selvästi ettei Puppe ollut yhtään tyytyväinen sähläävään kuskiin.
Laukassa oli ihan samat ongelmat kuin ravissa, kovin ponnetonta ja velttoa oli liike ja en saanut itseäni pidettyä napakasti satulassa Pupen kiskoessa ohjista eteen ja alas. Raippaa en laukassa uskaltanut käyttää kun Pupen takapää vaikutti olevan niin kovin pomppuherkkä, vaikka tuskin se mitään isoja pukkeja olisi tehnyt. Vasemmassa laukassa meno oli lopulta hieman sujuvampaa Pupen herättyä laukkaamaan aktiivisemmin, ja hetken aikaa onnistuin pitämään tuntumankin tasaisempana ilman vetoa. Laukan jälkeen yritettiin vielä käynnissä hetken aikaa löytää aktiivisuutta sekä sopivaa tuntumaa. Naputtelin varovaisesti raipalla takajalkoja liikkeelle, mutta melko tehottomaksi jäi aktivointiyritykseni. Jäykälle puolelle eli oikealle asettaen ja taivuttaen sain Pupen hetkellisesti myötäämään niin että tuntuma oli vihdoin tasainen mutta kevyt. Tätä tilannetta en vaan saanut pitkään säilytettyä, sillä heti kun tuntuman sisällä tapahtui jotain ylimääräista teki Puppe jälleen moshausliikkeen ja homma alkoi alusta. Oli hankalaa erottaa milloin Puppe rehellisesti myötäsi niskasta ja milloin taas aikomuksena oli vain nykäistä päätä alaspäin, ja niinpä myötäystä oli hankala ajoittaa oikeaan hetkeen. Olin kaikin puolin aivan liian pihalla Pupen reaktioista, sekä ratsastin edelleen vailla punaista lankaa periaatteella "mä nyt tässä vaan teen kaikenlaista vaikken yhtään tiedä mitä".
Pidettiin pieni tauko pitkin ohjin kävellen ja siinä analysoin ongelman olevan nimenomaan epäloogisissa ja epätarkoituksenmukaisissa avuissa joista Puppe veti herneet nenään. Totesin että tuskin menee enää huonompaan suuntaan jos kokeilen heittäytyä vähän enempi matkustelemaan. Lopputunti jatkettiin harjoitusravissa työskennellen ja ratsastaen kolmikaarista kiemuraa jonka suorilla osilla oli ravipuomit aktiivisuuden tarkistamiseksi. Vähemmän on enemmän -strategia osoittautui heti toimivaksi, sillä Puppe alkoi nyt liikkua sopivan reippaasti ihan ilman pohkeilla puskemista ja vaikutti kaikinpuolin tyytyväisemmältä. Ravia pääsi jopa vähän kasaamaan pienillä pidätteillä kun eteenpäinpyrkimys oli kohdallaan. Kiemuran kaarilla aktiivisuuden säilyttämisestä sai välillä muistutella, mutta puomit Puppe ylitti oikein pirteästi jalkoja nostellen. Apuihin alkoi saada paljon parempaa vastinetta kun niitä käytti vain tarpeen mukaan ja yksi kerrallaan eikä koko ajan ollut hevosen kimpussa niin pohkeella kuin ohjallakin. Edelleen toki tuntuman sisällä tapahtui virheitä joihin Puppe vastasi moshauksella, mutta etuosan levottomuus väheni kuitenkin huomattavasti. Taivutuksiin jäi vielä haastetta, sillä oikealle Puppe oli jäykkä kuin rautakanki. Yritin ratkaista tätä liikaa ohjalla asettaen, ja ope totesikin että suurin ongelma on siinä ettei oikea pohje ole läpi. Loppua kohti sain Pupen taipumaan oikeallekin vähän paremmin, mutta aivan kunnolliseen oikean lavan hallintaan ja ulko-ohjalle tukeutumiseen ei päästy.
Loppuverryttelyksi ratsastettiin vielä jokunen minuutti omia kuvioita harjoitusravissa sekä keventäen. Nyt oli Pupen kanssa päästy alkuhankaluuksien jälkeen sille asteelle että puhuttiin jo yhteistyöstä, ja niinpä Puppe kuunteli apuja oikein mukavasti todettuaan että kuski oli luopunut turhanpäiväisestä ja mitään tarkoittamattomasta räpellyksestä. Harjoitusravissa oli tunne että tässä on palaset juuri loksahtamassa kohdilleen. Viime hetkellä tapahtui kuitenkin aina jotain - luultavasti ylimääräinen liike kädellä tai tuntuman myötääminen pois - niin että lopulta ei ihan päästy "rajan yli". Tästä kun olisi voinut jatkaa vielä toisen tunnin niin ehkä se viimeinen ahaa-elämys olisi tapahtunutkin. Joka tapauksessa olin tyytyväinen että oltiin Pupen kanssa samalla aaltopituudella eikä meno ollut yhtään hassumman oloista.
Tarinan opetus siis oli että ei pidä hyökätä hevosen kimppuun epämääräisellä ohjalla ja pohkeella säätämisellä, eikä varsinkaan kannata alkaa riidellä hevosen kanssa. Selkeästi ja asia kerrallaan pyytäen pääsee paljon pidemmälle. Puppe oli kyllä juuri oikea hevonen tämän oppitunnin antamaan, sillä niin selkeästi se ilmaisi mielipiteensä huonosta ratsastuksesta mutta toisaalta taas muuttui kuuliaiseksi ja jopa reippaasti liikkuvaksi ratsuksi siinä vaiheessa kun sen kanssa alkoi keskustella asiallisesti. Uutta suosikkia ei Pupesta tullut mutta menisin sillä kyllä joskus ihan mielelläni uudelleenkin jatkaakseni orastavan yhteistyön hiomista tästä eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti