Etuosa takaosan eteen eli jumppaa Jussille ja aivojumppaa kuskille

Tänään jatkettiin vielä koulutreenejä istuntateemalla ja samalla pyrittiin parantamaan hevosten suoruutta avotaivutusten kautta. Ratsukseni sattui Jussi, joten ei muuta kuin kokeilemaan joko yhteistyö alkaisi pelittää vähän paremmin kuin parilla edellisellä Jussi-kerralla.

Ratsastimme koko tunnin voltteja sekä avotaivutuksia uraa pitkin ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta laukassa. Alku oli Jussin kanssa tosi nihkeää, se liikkui todella pitkänä ja tahmeasti eikä meinannut asettua kunnolla. Pidä siinä sitten oma käsi rentona ja pehmeänä kun hevonen on edestä ihan tönkkö ja vetää kaulaa kilometrin mittaiseksi kuin mikäkin kyntöhevonen. En lähtenyt tästä kuitenkaan ottamaan suurempaa stressiä kun kerran koulukisoja ei ole tulossa pitkään aikaan tiesin jo etukäteen että minulla ei tällä hetkellä syystä tai toisesta homma suju Jussin kanssa niin hyvin kuin joskus aiemmin ja ei ole mitenkään ennenkuulumatonta jos se kulkeekin ihan väärinpäin. Niinpä en sortunut mihinkään "iik pakko saada puten kaula kaarelle vedänjunttaansahaan" -paniikkiratkaisuihin vaan totesin että lähdetäänpä tästä kaikessa rauhassa työskentelemään ja katsotaan alkaako hevonen pikkuhiljaa pehmetä. Hetkittäin Jussi kevenikin edestä ja myötäsi vähän niskasta kun ratsastin volteilla ja ympyröillä. Avotaivutukset tuppasivat olemaan vähän epämääräistä nyhertämistä; välillä oli liian vähän poikitusta, välillä kaula liikaa mutkalla ja ulkolapa karkuteillä. Kaiken muun tekemisen lomassa yritin muistaa taas sitä istuntaakin, eli välttää selän notkolle menemistä, säilyttää kyynärkulman ja olla puristamatta polvella ja reidellä. Kaikkiaan palapelissä tuntui olevan vähän liian monta palaa hallittavana (pysy rentona, kontrolloi hevosen ulkolapa, älä jännitä kättä, pidä kuitenkin kädet hiljaa, aseta hevonen, johda etuosaa sisälle, säilytä aktiivinen ravi, muista lantion asento)...

Vasemmassa kierroksessa ravatessa ope laittoi niin kuskin kuin hevosenkin töihin Jussin vinouden korjaamiseksi. Jussihan puksuttaa mielellään menemään takaosa vasemmalla ja oikea lapa ulos pullahtaneena. Tätä en ole voinut olla huomaamatta joka ikinen kerta kun sillä ratsastan mutta en ole oikein osannut lähteä tilannetta kunnolla korjaamaan. Yleensä olen ajoittain yrittänyt töniä vasemmalla pohkeella takaosaa oikealle, mutta tokihan oikea ratkaisu on korjata pikemminkin etuosaa takaosan eteen kuin päinvastoin. Nyt sitten ongelmaan pureuduttiin ympyrällä ulos eli oikealle asettaen ja samalla etuosaa sisälle johtaen ja hieman takaosaa ulos väistättäen - ikään kuin sulkutaivutusta oikealle ratsastaen. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta sitkeä yrittäminen palkittiin lopulta jonkinasteisena hevosen suoristumisena. Kovasti vain itse jännityin niin kädestä kuin koko istunnastakin siinä yhtäaikaa asettaessa, etuosaa johtaessa ja takaosaa väistättäessä. Kun suoristavat avut oli saatu läpi Jussi alkoi kuitenkin liikkua ainakin hetkellisesti paremmin pyöreänä ja rupesi jo ihan kantamaankin itseään. Lopputunnista ei sitten se takaosa ollut ehkä enää niin pahasti vasemmalla ja aina tarvittaessa pyrin toistamaan samaa suoristamiskuviota.

Suoristamisväännön jälkeen jatkettiin vasemmassa laukassa ja Jussi toimi tässä vaihessa jos nyt ei superhienosti niin ihan kivasti kuitenkin. Tunnin onnistuneimmat avotaivutuspätkät taisi tulla nimeomaan vasemmassa laukassa. Jonkin verran oli kuitenkin vaikeuksia saada ohjastuntuma laukassa rennoksi ja huomasin jääväni vetämään turhan jännittyneellä kädellä. Laukassa tahtoi tulla myös liikaa notkoa alaselkään, mikä sitten johtaa siihen että lantio ei voi myötäillä hevosen liikettä oikein ja hevonenkin alkaa liikkua selkä alhaalla. Oikea laukka ei jostain syystä toiminut yhtä hyvin kuin vasen, ehkä osasyynä oli se etten saanut pidettyä vasemmalla kädellä tarpeeksi vakaata ulko-ohjan tukea. Niin opettajan kuin itsenikin tekemä havainto oli että oikea käteni pysyy kyllä ihan nätisti hiljaa mutta vasen käsi vaan elää koko ajan omaa elämäänsä. Volteilla ja ympyröillä ratsastettiin askelta vähän pidemmäksi, ja avotaivutukseen tullessa oli tarkoitus koota ja lyhentää laukkaa. Jussi tuntuikin reagoivan ihan hyvin laukan kokoamiseen istunnalla, mutta muutamia kertoja se myös tiputti tässä kohtaa raville kun unohdin pohkeeni kokonaan.

Lopuksi kevyessä ravissa Jussi tuntui toki huomattavasti paremmalta kuin tunnin alkuun, vaikka onhan se joskus paremminkin minulla kulkenut. Jonkin verran Jussi kuitenkin pyöristi kaulaansa ja ehkäpä selkäänsäkin, ja pohkeella pyytäessä sen sai ravaamaan aktiivisemmin ja pidemmällä askeleella toisin kuin vielä alkutunnista jolloin eteenratsastus aiheutti lähinnä lyhyellä askeleella kipitystä jännittyneenä ja pää ylhäällä.

Jotenkin tästä tunnista tuntui jäävän tavallistakin enemmän analysoitavaa, enkä taida ihan kaikkea tässä nyt osata hahmottaakaan. Välillä oli parempia pätkiä ja välillä huonompia pätkiä, ja matkassa tuntui olevan niin monta muuttujaa jotka yhdessä vaikuttivat välillä oikein ja välillä väärin. Selkeitä havaintoja olivat 1) oikean istunnan merkitys (jälleen kerran), etenkin lantion asento (muutokset tässä saivat aikaan välittömästi muutoksia myös hevosen liikkumisessa; erityisesti laukassa tulee varoa selän menemistä notkolle); 2) hevosen suoristamisen tärkeys (johan alkoi kummasti pelittää kun oli siirretty etu- ja takaosa samalle linjalle, ja nyt myös konkreettisemmin tiedän miten tämä suoristaminen tulee tehdä); sekä 3) apujenkäyttöni, erityisesti käsieni häiritsevä jännittyneisyys ja vasemman käden levottomuus (huolestuttaa että teen hommasta Jussi-paralle epämiellyttävää kun käteni ovat tällaiset). Kaikki muu onkin sitten vähän epämääräisempää mössöä. Positiivista tällä tunnilla oli kuitenkin huomata että onnistuin hieman aiempaa paremmin säilyttämään oikean istunnan samalla kun vaikutin hevoseen. Myös pohkeen käyttö taisi olla nyt paremmalla tolalla, en huomannut juurikaan syyllistyväni kantapäillä kaivamiseen ja puristamaan jäämiseen. Oikeaan suuntaan siis olen menossa, hyvin hitaasti mutta päättäväisesti kuin täti ratsailla mummo lumessa.