sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Parannusta laukkaan mutta muuten päin honkia

Sunnuntain tunti oli tehtävien osalta pitkälti toistoa edellispäivältä (kulmat&lävistäjät) ja ratsukin oli sama eli Rappen. Aurinkoinen keli oli otollinen valokuvaukselle ja niinpä raahasin aviomiehen kentän laidalle ja tyrkkäsin kameran käteen.

Alkutunnin käyntityöskentelyä.

Siinä missä eilen Rappen oli alkutunnista kivasti avuilla ja pyöreänä aivan itsestään ei asian laita tänään ollut näin. Taisin siinä sitten "panikoitua" kun hevonen ei ollutkaan heti automaattisesti nenä alhaalla, ja aloin sählätä ja yliratsastaa oikein urakalla. Tilannetta ei helpottanut lainkaan se että tunti alkoi aina niin hankalalla käyntityöskentelyllä ratsastaen kulmiin käyntivoltit. Vain pitkät sivut ravattiin ja kun ulkokentällä mentiin niin ne jäivät aika lyhkäisiksi. Ratsastukseni oli epätoivoista nyppimistä ja pohkeella kaivamista istunnan levitessä. Suoraan sanottuna ei ollut mitään otetta touhuun. Ohja valui liian pitkäksi, käsi ei pysynyt hiljaa ja hevonen liikkui alitempoisesti ja oikeaa pohjetta vastaan tunkien. Kuski oli vinossa ja heppa oli vinossa mutta kumpaakaan en osannut korjata.

Kulmavoltteja jatkettiin vielä ravissa molempiin suuntiin ensin keventäen ja sitten harjoitusravissa. Eilisen alkutunnilla koetut hyvät ravihetket eivät toistuneet, vaan meno jatkui aika samana kuin käynnissä. Eiliseltä tutut istunnan kieroudet olivat taas mukana ja ehkä vieläkin pahempana sortuessani epätoivoiseen yliratsastamiseen. Kevennyskin oli taas aivan liioitellun tarmokasta, ja kun open huomautuksesta älysin hieman omaa liikettäni rauhoittaa liikkui hevonenkin ehkä aavistuksen paremmin.

Ratsastaja pyöristää selkää mutta ratsu ei. En vaan osaa.

Lisää epätoivoista nysväystä.

Kun suunta vaihtui vasemmaksi ja istuin alas harjoitusraviin parani meno jonkin verran. Ehkä tämä johtui siitä että kevennyksessä tapahtuva holtiton vartalon kierto jäi pois häiritsemästä. Volteilla Rappen pyöristyi ajoittain kunhan vaan muistin riittävän vahvan ulkopohkeen kontrolloimaan ulos pullahtavaa oikeaa kylkeä ja tarjosin ulko-ohjalla riittävän tasaisen ja pehmeän tuntuman. Ei kuitenkaan tuntunut yhtä hyvältä kuin eilen.

Hieman parempi hetki voltilla. Kuvastakin kyllä näkee kuinka Rappenin takapää on vinossa vasemmalla.

Lepokäynnin jälkeen tultiin eilisen tapaan lävistäjiä aloittaen toinen lävistäjä keskikäynnissä ja toinen ravi-käynti-ravi-siirtymisellä. Tässä vaiheessa huideltiin taas menemään pää ylhäällä ja selkä alhaalla, ja keskikäyntiin taktiikkani tuntui jälleen olevan "heitetään ohjat pois ja toivotaan että valmiiksi kilometrin mittainen hevonen venyy kahden kilometrin mittaiseksi". Käyntiinsiirtymiset ravista sujuivat ihan näpsäkästi ja ope kehui että onnistuin nyt pitämään alaselän pois notkosta paremmin kuin eilen. Kulmat olisi pitänyt ratsastaa extrahuolellisesti mutta meillä kyllä mentiin kylkimyyryä aika puutteellisella taipumisella.

Käyntiin siirtyminen kentän keskellä, pidäte liikettä vastaan istuen.
Velttoa etenemistä käyntilävistäjällä.

Myöskin eilisen tapaan tultiin laukannostoja käynnistä lävistäjällä, mistä jatkettiin päätyyn voltti/ympyrä ja laukkalävistäjä siirtyen raviin ennen uralle tuloa. Aloitettiin jälleen oikeasta kierroksesta. Laukannostot onnistuivat ihan mukavasti, joskin usein nostoon ja sen valmisteluun ei voinut ihan täysillä keskittyä kun joutui tarkkailemaan risteävän lävistäjän laukkaliikennettä. Jostain syystä Rappenin oikea laukka toimi tänään paljon paremmin kuin eilen. Ympyrällä saatiin ihan mukaviakin hetkiä vaikka tähän kierrokseen Rappen olikin tunkemassa voimakkaasti kylki edellä sisään. Joka tapauksessa laukka oli nyt paljon rullaavampaa ja kolmitahtista. Lävistäjälläkään ei hevonen levinnyt käsistä vaan laukkasi ihan hallitun oloisesti, ja käsittääkseni ensimmäistä kertaa ikinä sain Rappenin ratsastettua laukassa uralle asti sen tiputtamatta ennen aikojaan raville. Ehkäpä tätä auttoi se että mentiin ulkokentällä missä kaviouran ja aidan väliin jää varsin paljon tilaa kun taas maneesissa uran vieressä on heti seinä joka jarruttaa Rappenilta laukan pois. Vaikka pääsinkin itse siirtämään hevosen raviin oli lävistäjän jälkeinen kulma hieman tasapainotonta kaahausta. Opettaja kehotti pitämään ylävartalon rauhallisempana laukassa, myötäys liikkeeseen lantiosta ja ylävartalo paikoillaan rauhoittamassa laukan rytmiä. Siitymisissä olisi pitänyt saada pidettyä keskivartalo jämäkämpänä ja istua hevonen rauhallisempaan raviin. Nyt Rappen sai vähän kiskaistua kuskin irti satulasta raviin siirtyessään. Joka tapauksessa lävistäjät ja siirtymiset onnistuivat paljon paremmin kuin eilen.

Hetki laukannoston jälkeen. Istunta on kerrankin ihan asiallinen.

Laukkalävistäjä.

Vasenta laukkaa nostaessa oli ongelmana hevosen pullahtaminen oikealle, mutta muuten nostot olivat edelleen ihan ok. Vasempaan laukkaan ympyröillä sattuivat tunnin parhaat hetket. En tiedä miksi mutta jostain syystä Rappen vaan toimi tänään laukassa paremmin kuin ehkä koskaan aiemmin kun olen sillä mennyt. Laukka tuntui hallitulta ja hyvin pyörivältä, ja kun tähän suuntaan hevonen oli helppo asettaa ja taivuttaa niin myötäsi se myös niskasta hyvin ja pyöristyi. Pehmeän ja tasaisen ohjastuntuman säilyttäminenkin tuntui tänään helpoimmalta laukassa, pikkaisen sai jo sitä samaa fiilistä kuin eilen ravissa. Ulkopohkeella voltille kääntäminen ja laukan aktivointi vaan sai polven ja kantapään taas nousemaan ylös kuten kuvat armotta paljastavat.

Vielä kun nostaisi nuo kädet ylös niin istunta olisi ihan siedettävä.

Tunnin parhaita pätkiä vasemmassa laukassa. Polvi ja kantapää vaan nousee kuskilla ikävästi ja vartalo on liian etukumarassa.

Rappe ja Atte (sekä kuskit) synkronoivat kallistuskulmansa. Aten edesottamuksista lisää Annen blogissa.

Ope huomauttikin että ympyrällä laukka näytti hyvältä, mutta sama laukka pitäisi saada säilytettyä lävistäjälle. Tämä onnistui hieman vaihtelevasti mutta laukkalävistäjät sujuivat joka tapauksessa ihan mukavasti tähänkin kierrokseen, ja sain siirtää itse raviin hieman ennen uraa ilman että hevonen ennakoi. Kulmaan olisi vaan pitänyt taas saada ravi rauhoitettua ja tasapainotettua. Toiseksi viimeinen lävistäjämme oli tunnin paras, sain jämäkästi istuttua hevosen raviin ja kulmakin sujui ihan hallitusti. Loppuverkaksi mentiin nopeasti pari kierrosta kevyttä ravia mutta siinä meno muistutti taas alkutuntia vaikka olinkin toivonut että hyvien laukkapätkien aikana jokin olisi loksahtanut siinä määrin paikoilleen että ravikin jo toimisi paremmin.

Tänään siis onnistumiset ja epäonnistumiset menivät ristiin eilisen kanssa. Alkutunnin ravityöskentely oli tällä kertaa ala-arvoisen huonoa, ja siitä ei voi hevosta syyttää vaan kyllä se olin minä joka tänään sortui yliratsastamiseen eikä onnistunut pitämään tasaista pehmeää tuntumaa saati istuntapalikoita kohdillaan. Laukka sitten toimikin paljon eilistä paremmin, ehkäpä olin tässä vaiheessa jo lyönyt hanskat tiskiin ja lopettanut yliratsastamisen. Valopilkkuja olivat myös eilistä paremmat ravi-käyntissiirtymiset sekä erityisesti hallitun laukan säilyttäminen lävistäjien loppuun asti. Päivän laukkalävistäjistä vaan on pakko olla iloinen vaikka tunti yleisesti ottaen penkin alle menikin, sillä niin monta kertaa aiemmin olen laukkalävistäjien parissa Rappenin kanssa hakannut päätäni seinään.

Tallin hevosilla alkaa nyt hyvin ansaittu kolmen viikon kesäloma. Aiemmin suunnittelin pitäväni sillä aikaa pienen breikin ratsastuksesta ja uhraavani kerrankin vähän enemmän aikaa ja ajatusta väitöskirjalleni, mutta vielä mitä, eihän sitä kolmea viikkoa malta pysyä pois satulasta. Nyt on hyvä tilaisuus käydä tutustumassa muihin talleihin, joten heti huomenna onkin luvassa vauhtia ja jännitystä sillä Anne sai houkuteltua minut mukaan Äimärautiolle 60-70 cm estetunnille. Torstaina puolestaan on vuorossa koulutunti ABC-tallilla Heli Pensonin opetuksessa.

1 kommentti: