tiistai 3. heinäkuuta 2012

Pudasjärven leiri, toinen päivä

Toisen leiripäivän aamutunnilla oli jälleen luvassa puomeja ja kavaletteja. Tämän tuntikuvauksen perusteella en katsonut aiheelliseksi pukeutua turvaliiviin, mutta tunnin loppua kohden "kavaletit" itse asiassa nousivatkin sen verran korkeiksi että alettiin puhua jo ihan oikeista turvaliivikorkuisista esteistä. Ratsuna oli tällä kertaa Silverstep eli Silvia, hyvin siro ja kevyt pieni tamma joka mahtunee korkeutensa puolesta helposti ponisarjaan.

Alkuverryttelyssä käytiin askellajit läpi ja mentiin hieman pohkeenväistöjä. Silvia oli hiukan tahmean oloinen ja kulki pää taivaissa, ohjastuntumaa oli hankala saada tasaiseksi. Väistöissä se oli kuitenkin ihan kone, väisti suunnilleen ajatuksen voimalla juuri niin jyrkästi kun kuski toivoi. Ratsastettiin verryttelyksi ravipuomitehtäviä eilisen tapaan, eli kevyessä ravissa normaalisti ravaten ja harjoitusravissa lyhentäen. Toiseen suuntaan tultiin harjoitusravipuomien jälkeen pysähdys ja toinen puomisarja kevyessä istunnassa. Silvialla oli helppo lyhentää ja hidastaa ravia sekä pysähtyä, mutta pää oli edelleen taivaissa ja tuntuma meinasi heilua.

Ravipuomit kevyessä istunnassa. Silvialla on korvat poikkeuksellisesti hörössä.

Seuraavaksi jatkettiin laukkapuomeille ratsastaen ensin puomin yli pääty-ympyrällä ja sen jälkeen 21 metrin suora linja (video alla). Alkuun väli tahtoi käydä ahtaaksi kuudella askeleella, mutta Silvia onneksi lyhensi vielä viime tipassa niin että selvittiin kunnialla.



Puomit nostettiin pieniksi esteiksi ja jatkettiin samaa suoraa linjaa kuudella askeleella. Ekalla kierroksella Silvia hyppäsi molemmat esteet hyvin kaukaa ja jäin jälkeen (auts), mutta myöhemmin tultiin ihan nätisti kuudella askeleella sopiviin ponnistuspaikkoihin. Opettaja ohjeisti pidättämään ja lyhentämään heti ensimmäisen esteen jälkeen niin ettei tarvitse enää ennen jälkimmäistä estettä säätää vaan voi laukata viimeiset askeleet rennosti. Tällä ohjeella linja sujuikin oikein näppärästi (video alla). Ongelmana oli että Silvia tahtoi aina liirata esteen vasempaan reunaan. Olin myös turhaan maiskuttamassa vähän joka välissä vaikka hevonen alkoi puomien noustessa jo vähän kuumua, ja tästä tuli noottia. 




Sujuva hyppy sisään suoralle linjalle. Ponilla ilmeenä vakioluimistus.

Kiinniottoa esteiden välillä.

Lopuksi tultiin jumppasarjaa (kavaletti ponnistuspuomilla, 1 askel, kavaletti, 1 askel, okseri). Okseri oli aluksi pieni mutta nousi lopulta 80 cm:iin asti. Lennokkaasti mentiin yli, Silvia alkoi tässä kohtaa selvästi kuumua ja sillä olisi ollut melkein liikaakin vauhtia. Taas oltiin alkuun vasemmassa reunassa mutta loppua kohti sain tätä hieman korjattua, ja asiaa auttoi myös se että okserin etuosa oli ristikkona. Okserilta tultiin alas harmittavan usein väärässä laukassa, tosin Silvia korjasi monesti lennosta. Korjattavaa oli myös katseen suuntaamisessa esteellä, ope sai käskeä katsomaan paremmin eteenpäin. Harmi että kukaan ei ehtinyt videoida jumppasarjaa, harvinaista herkkua että hyppään peräti 80 cm estettä. Silvia kuitenkin hyppäsi niin varman ja helpon oloisesti että ei jännittänyt hetkeäkään. Tykkäsin siis tästäkin ratsusta.


Iltapäivällä jatkoin kouluvääntöä Radan kanssa, ja olipahan taas aikamoista poniratsatushumputtelua vaikka nyt mukana olikin ehkä hitusen enemmän ajatusta ja yritystä kuin eilisen koulutunnilla. Alkuun mentiin pääty-ympyröitä keventäen ja pitkillä sivuilla käyntiin siirtymiset harjoitusravista sekä myöhemmin harjoitusravissa ravin lyhentämistä. Siirtymiset tuli hyvin istunnalla siihen asti kunnes Rada alkoi taas jännittyä ja ottaa kierroksia. Käynnissä poni tuli ajoittain pyöreälle kaulalle, mutta valitettavasti painui kuolaimen alle.

Käynnissä iloisesti kuolaimen alla.




Ohjat menivät helposti liian pitkiksi (näkyy videolla), tuntuma ei siten ollut tarpeeksi vakaa ja tuntui että joko oli ohja löysänä tai sitten oli liikaa vetoa. Poni meni helposti kiireiseksi, kipitystä ja alta pois juoksemista esiintyi tunnin aikana paljon etenkin loppua kohden. Jännittynyt kipitys aiheutti luonnollisestikin taas sen että oli hankala istua rennosti alas satulaan ja sitä kautta rauhoittaa ponia, ja homma meni liikaa ohjista nyppimiseksi. Olisikin kannattanut vaan suosiolla keventää ponin jännittyessä kuten open kanssa tunnin jälkeen tuumattiinkin.


Kevyessä ravissa rennon näköisenä, ohja liian löysänä.

Asettumisessa ja taipumisessa oli tänäänkin ongelmia, etenkin oikealle mihin poni tunki voimakkaasti lapa edellä sisään. Tunnin alkupuolelle sattui pari hyvää hetkeä kun sain asetusta ja sisäpohjetta läpi, ja Rada pyöristyi tällöin rennomman oloisena mutta vain hetkellisesti. 

Jotain epämääräistä taivutusyritystä.

Ratsastettiin pohkeenväistöjä uran sisäpuolelta uralle aloittaen vasemman pohkeen väistätyksellä. Väistöt eivät kuulemma ole Radalla kovin hyvin hallussa ja ensin niitä piti hieman kaivella ponin muistista. Väistöissä Rada jännittyi ja kiirehti, mutta lopulta sinne saatiin jopa joku onnistunutkin ristiaskel joista pääsi kehumaan ponia. Tarkoitus oli lisätä väistön sisälle vielä käynnistä raviin siirtyminen mutta Radan kanssa ei kyllä raviväistö onnistunut lainkaan. Väistöstä uralle tultaessa nostettiin sitten laukka, ja nostot olivat tänään meidän bravuuri. Laukassa oli samat ongelmat kiireisyyden ja puutteellisen taipumisen kanssa kuin ravissa. Laukassa kuitenkin oli helpompi istua tiiviisti satulaan ja rauhoittaa tahtia istunnalla. Kovin paljon ei Radan laukkaa saanut lyhennettyä sen tippumatta raville.

Oikean pohkeen väistö sujui paljon paremmin kuin vasemman mutta tätä ei ehditty tulla kuin pari kertaa. Oikeassa laukassa oli kovaa punkemista lapa edellä sisäpohjetta vastaan, mutta kun tomerasti vaadin sain Radan taipumaan ympyrälle, ei kylläkään oikein pyöristynyt.

Alkutunnista tuntui hetken siltä että tästä voisi tänään tullakin jotain, mutta sitten homma levisi kipitykseksi. Minulla ei ole riittävän pehmeää kättä tälle ponilla, ja apujenkäyttöni (sekä ohja että pohje) on helposti liian satunnaista/epäjohdonmukaista joten ei ihme jos poni ei toimi. Jäi harmittamaan ja videoilla näyttää aika kamalalta. Ei voi 10 vuoden kokemuksella ratsastus olla tällaista - istunnassa pelkkiä virheitä ja ei mitään otetta touhuun. Rada on kiva mutta minkäs teet kun en osaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti