keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Helpompi puomitreeni

Myös keskiviikon tunnilla oli vuorossa puomitehtäviä. Ratsuksi sain huomattavasti edelliskertaa helpomman kaverin eli Eetun.

Alkuun verryteltiin kevyessä ravissa ratsastaen pääty-ympyrän kaarelle asetellun kolmen puomin sarjan yli molemmissa päädyissä. Puomien väleihin mahtui yksi raviaskel. Meno oli aika eetumaista eli ihan näpsäkästi liikuttiin eteen ja ylitettiin puomit suhteellisen sujuvasti, mutta kovin rentona ja pyöreänä en Eetua saanut kulkemaan. Alkuun ohjasin puomisarjalle liiaksi sisäreunaan kuvitellen jostain syystä että Eetun askeleessa ei muuten riitä pituus, mutta paremmassa ravissa päästiin etenemään kun älysin ylittää puomit keskempää. Jossain vaiheessa ravi tuntui vähän huonosti etenevältä, mutta kun hoputtelin Eetua reippaampaan liikkumiseen tuli ravin tahti heti liian kiireiseksi ja ope kehotti pyrkimään rauhallisempaan mutta pidempään raviin. Omaa kevennystä rauhoittamalla ravin hätäisyys vähenikin saman tien. Ohjeena oli myös antaa Eetun venyttää puomeilla kaulaa vähän pidemmäksi.

Tässä vaiheessa tuntia sattui Nora kameroineen olemaan paikalla, joten ravipuomien ylityksestä jäi lyhyt pätkä todistusaineistoa (guest starring: talikko-Anne):


Seuraavaksi tultiin samat kaarevan uran puomisarjat laukassa. Laukattiin ensin innarivälipuomit ympyrällä katsomopäädyssä, mistä jatkettiin kevyessä istunnassa toiseen päätyyn pyöräyttämään vielä toinen ympyrä puomeineen. Tultiin tehtävää pari kertaa molempiin suuntiin. Aloituskierros oli vasen, ja Eetun laukka tuntui tässä vaiheessa vielä aika ponnettomalta. Puomit kyllä ylittyivät ongelmitta, mutta ponia sai hieman hoputella eteenpäin. Pientä tunkua oli havaittavissa sisäpohjetta vastaan niin että oltiin helposti ajautumassa puomisarjan sisäreunaan turhan lyhyille väleille. Tämä ajautuminen oli kuitenkin suhteellisen helposti kontrolloitavissa. Askeleen sopiminen puomeille ei myöskään aiheuttanut minkään valtakunnan ongelmaa, vaan Eetu kyllä näppärästi lyhensi tai pidensi niin että puomisarjalle päästiin aina nätisti sisään. Ope toivoi laukkaan selvempää liitovaihetta. Suunnan vaihtuessa oikeaksi Eetu sai virtapiikin ja laukka oli nyt huomattavasti energisempää. Tässä vaiheessa saikin olla jo oikeastaan pidättelemässä menoa. Puomit ylittyivät edelleen sujuvasti, ja pitkällä sivulla esitettyä laukkaa ope kehui mukavan rullaavaksi. Oikeaan kierrokseen tunku sisäpohjetta vastaan puomisarjalla oli ehkä hieman voimakkaampaa, ja kertaalleen saatiinkin mennä sakkokierros ympyrällä ohjeena sisäpohkeen ratsastaminen paremmin läpi. Pysyttelin enimmäkseen kevyessä istunnassa koko tehtävän ajan, ja ohjeena oli ottaa kevyessäkin istunnassa lantiota paremmin vartalon alle.

Lopuksi tultiin vielä laukanvaihtotehtävää kolmikaarisella kiemurauralla. Aina kaaren vaihtuessa kentän keskellä ylitettiin puomikasa jonka päällä oli tarkoitus vaihtaa laukka. Lisäksi kaikkien kolmen kaaren pohjukkaan pyöräytettiin laukkavoltti. Ensimmäinen vaihto oli oikeasta laukasta vasempaan ja jälkimmäinen vasemmasta oikeaan. Ehdittiin tulla kaksi kierrosta. Eetu alkoi tässä vaiheessa tosissaan innostua "estetehtävistä" ja laukassa oli oikein mukavasti imua. Volteilla menoa sai vähän toppuutella kun Eetu olisi kiirehtinyt liiaksikin eteen. Eka vaihto vasempaan laukkaan oli odotetusti helppo, sillä vasemman laukanhan Eetu tahtoo aina ottaa jos vain on mahdollisuus. Ei tarvittu muuta kuin ajatus vasemmalle kääntymisestä ja laukka vaihtui tuosta vaan. Oikeaan laukkaan vaihtamiseen pitikin keskittyä vähän enemmän. Ensimmäisellä kierroksella ei askel oikein sopinut puomikasalle ja taidettiin ponkaista aika kaukaa. Silti laukka vaihtui ylityksessä oikeaksi. Toisella kierroksella vaihto vasempaan oli oikein hyvä, Eetu ponnisti puomien yli melko kaukaa ja vaihto oli mukavan lennokas. Myös toiselta puomikasalta jäätiin kauas, ja ylitettiin se pitkähköllä loikalla jossa oli ajatusta oikealle sen verran että etupää vaihtoikin oikeaan laukkaan mutta takapää ei ehtinyt mukaan ja tuloksena siis ristilaukka. Enpä kyllä tainnut kummallakaan kierroksella muistaa käyttää kunnolla johtavaa ohjaa, vaan keskityin vain olemaan itse kääntymässä haluttuun suuntaan.

Tänään siis puomitehtävät sujuivat melko vaivattomasti. Automaatti-Eetun kanssa on elämä helppoa tällaisten tehtävien parissa. Laukanvaihdot toki saattavat toisinaan olla hieman haastavia, mutta tänään ei näissäkään tuntunut olevan isompia vaikeuksia. Vaihdot vasemmasta oikeaan olisin tietysti saanut ratsastaa vielä huolellisemmin ja paremmin johtaen jotta laukka olisi vaihtunut sujuvammin (vähemmän tuurilla ja enemmän taidolla) ja ilman ristilaukan kautta räpiköintiä. Harmi ettei vaihtotehtävää ehditty ottaa tämän useampaa toistoa. Eetu oli tunnin loppupuolen tehtävissä mukavan reipas ja innokas, ja haaveilinkin siinä että voi kun olisi tänään päässyt sen kanssa kunnolla hyppäämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti