keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sama jumppa eri ponilla

Tänään etsiskeltiin taas notkeutta ja letkeyttä yhden lomaltapalaajaponin eli Dillen kanssa. Pienestä sateesta huolimatta ratsastettiin ulkona. Ohjelma oli pitkälti sama kuin sunnuntaina, eli ympyröillä molempiin suuntiin taivuttelua ja takaosan väistätystä ympyrältä ulospäin. Lisäksi pyrittiin ratsastamaan temponvaihteluja sekä vaihtelemaan myös hevosen muotoa pidemmäksi ja lyhyemmäksi.

Alkuun Dillellä oli vähän keskittymisongelmia, ja avuille ei oikein saanut reaktiota kun poni vaan katseli ulkomaailman tapahtumia ja mateli hitaasti ja jäykästi eteenpäin. Lahjakkaasti kyllä lähdinkin Dilleä avuille kuurouttamaan heti alusta alkaen jatkuvalla pohkeilla kaivamisella ja epämääräisellä ohjalla nyhräämisellä. Ravissa Dille alkoi keskittyä paremmin ja omasta puolestani sain turhaa vaikuttamista hieman vähennettyä. Oikealle puksuteltiin kylki ja lapa edellä sisälle nojaten ja ulos asettuen, vasemmalle taas yliasettuen ja ulkolapa ulos pullahtaneena. Vasemmalle suoristusta oli kuitenkin helpompi työstää, ja ope vinkkasi että kannattaa vähän painaa ulko-ohjaa kaulaa vasten estämään etuosan karkaamista ulos. Raviin ei aluksi tahtonut löytyä energiaa eikä pohkeelle saanut oikein mitään reaktiota, mutta lämmitessään Dille alkoi liikkua aktiivisemmin ja pohkeeseen vastaten jolloin meno rupesi olemaan jo vähän pyöreämpääkin. Kun open muistutuksesta vielä suoristin ylävartaloa pystympään pois etukenosta niin Dillekin tuntui ottavan saman tien painoa taaksepäin ja liikkuvan kevyemmällä etuosalla. Raviverryttelyn loppupuolella meno alkoikin tuntua ihan kohtuullisen hyvältä kun ravissa oli jo energiaa ja hoksasin että vasempaan kierrokseen saa ponia hyvin suoristettua pienellä vasta-asetuksella. Vasta-asetus ja sen myötä hieman elävä ulko-ohja auttoi myös saamaan oikean ohjan tuntumaa kevyemmäksi, kun taas muutoin Dille roikkui oikean ohjan varassa hyvinkin raskaasti.

Tunnin loppupuoli mentiin kahden ratsukon ympyröillä ratsastaen käynnissä ja ravissa vuoroin takaosaa väistättäen ja vuoroin eteenpäin askelta venyttäen. Laukassa oli tehtävänantona pidentää askelta kevyessä istunnassa sekä lyhentää satulassa istuen. Väistöt olivat aika jähmeitä, poikitus jäi kovin loivaksi ja koko homma kaatui siihen että käyntiväistöissä jännitin itseni satulassa ihan suolapatsaaksi. Mitä enemmän yritin "rentoutua" sitä tönkömmäksi lopulta vain jumiuduin, joten ei ihme että myös Dille oli ihan sahapukki. Oikealle tosin ehdittiin mennä väistöjä ympyrällä myös ravissa, mikä sujuikin hieman paremmin ja vähemmällä jännityksellä. Raviväistöjen kautta Dille alkoi suoristua niin ettei oikea lapa enää puskenut sisäänpäin, ja ihan pyöreänäkin liikuttiin joskin melko matalana ja etupainoisena. Taas oli vaikeuksia muistaa jättää poni rauhaan avuilta silloin kun se liikkui hyvin ja näin palkita sitä toivotunlaisesta työskentelystä.

Laukka lähti liikkeelle aika tahmeasti ja ponnettomasti pohkeen takana. Jonkin aikaa ympyrällä laukattuamme liike lähti kuitenkin rullaamaan ja Dille innostui laukkaamaan aktiivisemmin eteen. Kovin etupainoista oli meno, Dille kyllä oli kaulasta pyöreänä mutta turpa varmaan polvissa asti ja takuulla kuolaimen takana. Ohjalla tuntui olevan 20 kg painoa ja ponin päätä sai kannatella ihan tosissaan. Laukan ratsastus eteen onnistui, mutta lyhentäminen ei ja seurauksena vähänkään radikaalimmista lyhennysyrityksistä oli raville tippuminen. Kyselin välikäynnin aikana opelta mitä oikein pitäisi tehdä kun Dille makaa laukassa ohjalla näin raskaasti, ja vastauksena oli että jokin muutos tasaiseen eteenpäin puksutukseen: takajalkoja nopeammaksi, pienempää volttia, asetusta ulospäin.

Kun sitten laukattiin vielä vasempaan kierrokseen lähdettiin hakemaan Dilleen ryhtiä pienemmällä voltilla, jolle tosin ei kääntyminen meinannut ensin onnistua kun liirattiin vaan kylkimyyryä ulospäin. Kun ulkoavut alkoivat toimia paremmin ja sain ponin voltille tuntui etuosakin heti hieman kevenevän. Ope muistutteli vielä pitämään käden kevyempänä ja pehmeämpänä. Toinen kikka olikin sitten jo alkuverkassa hyväksi havaitsemani vasta-asetus ulos oikealle, mikä isolle ympyrälle palattuamme auttoi keventämään ulko-ohjan tuntumaa. Muutamia askeleita kerrallaan laukka alkoi jo tuntua siltä kuin pitääkin, eli etuosa keveni ja ryhdistäytyi ylöspäin ja ehkä se takaosakin tuli edes hieman paremmin alle. Pieni onnistuminen siis vielä tähän tunnin loppuun.

Tunnin päätteeksi yhteenvetoni oli että Dillen ollessa näinkin reagoimaton jään epähuomiossa junttaamaan pohkeella aivan liikaa ja ratsastamaan liian kovalla kädellä. Turha vaikuttaminen pitäisi saada pois, ja ehkä tuntuma olisi myös Dillen puolelta kevyempi jos käden saisi ensin kevyemmäksi. Tuskin tällainen ohjassa roikkuminen on hevoselle kovin miellyttävää. Kuten ope totesi, väistöt olisivat erinomainen liike takaosan liikkeen avaamiseksi sekä lapojen suoristamiseksi, mutta tälla lailla hammasta purren suoritettuna tuskin palvelevat tarkoitustaan. Dilleä tässä olen kovasti syytellyt jäykäksi ja vinoksi, mutta taitaapa sama kuvaus osua vähintään yhtä hyvin itseeni ratsastajana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti