torstai 21. kesäkuuta 2012

Vanhaa videokuvaa

Nytpä on sitten diginä vanhaa videokuvaakin 90-luvun heppailuista. Videoiden laatu ei ole ihan parasta HD:tä, mutta se lienee ymmärrettävää huomioiden milloin ne on kuvattu. Kahdessa ekassa videossa on enemmän menoa ja meininkiä, ja loput on sitten tylsiä koulurata- ja palkintojenjakopätkiä joilla on nostalgia-arvoa allekirjoittaneelle sekä mahdollisesti muille kyseisiä hevosia tunteneille.

Ensimmäisenä video on estetunnilta marraskuulta 1996 (varoitus kornista musiikista). Ratsuna pitkäaikaisin luottoponini, pikkuinen (130 cm) welsh-ruuna Dani jolla ratsastelin jo kesällä 1994 ponin ollessa vasta kolmivuotias, ja kun Dani ei onneksi koskaan käynyt minulle pieneksi niin hyppäsinpä sillä vielä "urani" viimeisissä estekisoissakin 2002. Dani oli hieman arka mutta hurjan kiltti ja piti kovasti hyppäämisestä. Sopivan pienellä kuskilla ylittyivät helposti metrin radat ja kotikentällä Dani oli oikea ruusukehai (oman pihan ulkopuolella ponia sitten pelotti niin paljon että esteiden ylityksestä ei tullut mitään). Videolla tosiaan allekirjoittanut posottaa menemään 12-vuotiaan innolla, esteet on taitoihin nähden turhan korkeita ja muksahdetaanhan sieltä alaskin, mutta lopulta tehtävä sujuu ihan mallikkaasti.



Seuraavilla kahdella pätkällä esiintyy vuoden 1998 alkupuolen kisaratsuni, virtahepo pikkusuokki nimeltä Pirtelö. Tarinan mukaan ruunan nimeksi piti tulla Gigolo, mutta koska samana vuonna oli jo syntynyt yksi sen niminen varsa vaihtui nimi Pirtelöksi joka totteli lempinimeä Gigo (savolaisittain Kiko). Gigo oli rehti hevonen, joskin hieman laiskanpulskea luonteeltaan. Hyppykykyä löytyi, tosin isommilla esteillä tulivat puomit helposti mukana jos ei kuski saanut puttea sopivan lyhyeksi ja teräväksi. Hoidettaessa Gigo oli mukava mussukka mutta maastossa siltä löytyi taipumusta reippaaseen pukitteluun. Ensimmäinen klippi on ystävänpäivän estekisoista 1998 Kimmon tallilta Kuvansista, luokka oli 70 cm ja muistan vieläkin kuinka tällä suorituksella jäimme ruusukkeesta sekunnin sadasosan päähän ja kyllä harmitti. Ihan siistin näköistä ratsastusta, vaikka hevonen liikkuukin tavoilleen uskollisen pitkänä ja lähtee pari kertaa pitkään laakahyppyyn. Oma istuntani hypyissä ja niiden välillä näyttää vakaammalta ja rutinoituneemmalta kuin nyt tuplasti vanhempana...



Toinen Gigo-pätkä on kuvattu myös Kimmon tallilla, tällä kertaa koulukisoissa 11.4.1998. Gigo liikkuu tällä radalla yllättävänkin reippaasti ja lennokkaasti (ainakin ravissa). Toki takajalat tulevat kilometrin päässä perässä ja minkäänlaista peräänantoa ei ole nähtykään, mutta hei, tämä onkin helppo C. Kaisa 14 v istuu tässäkin siistimmin kuin Kaisa 28 v.



Seuraavaa videota katsoin suunnilleen tippa linssissä, sillä siinä esiinnymme yhdessä rakkaan Lumimarjan kanssa. Lumimarja tuli tallille vuonna 1998 6-vuotiaana, lihaksettomana ja koulutuksen puolesta raakana sen jälkeen kun tämän hyväsukuisen ponin ura siitostammana oli tyssännyt ensimmäisen varsomisen jälkeen puhjenneeseen vaikeaan kesäihottumaan. Minun valmentautumis- ja kisakaverikseni Lumppari tuli vuoden 1999 vaihteessa ja yhteistyömme jatkui seuraavat kaksi vuotta. Lumimarja oli yksi ihmisystävällisimmistä ja sosiaalisimmista poneista joita olen tavannut, varsinainen sylikoira joka rapsutteli harjaajan olkapäätä varovaisesti turvallaan. Kun ponille oli saatu hieman lisää oppia ja lihaskuntoa kehkeytyi siitä mukava ja reipas esteponi, eikä se hassumpi ollut koulupuolellakaan ainakaan minua taitavampien kuskien alla.

Video on siis vuoden 1999 seuranmestaruuskilpailuiden palkintojenjaosta sen jälkeen kun olimme Lumimarjan kanssa juuri suorittaneet kaikkien aikojen parhaan kouluratamme.



Viimeisenä vielä toinen palkintojenjakovideo vuodelta 1999 estekisoista (itse asiassa äskeistä videota seuraavalta päivältä) joissa sijoituin Danin kanssa toiseksi ja Lumimarjan kanssa samassa luokassa kuudenneksi. Itse suoritukset eivät valitettavasti tallentuneet nauhalle, mutta Dani edustaa palkintojenjaossa niin nättinä että pakkohan se oli tämäkin pätkä laittaa esille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti