tiistai 15. lokakuuta 2013

Kun epävarmuus valtaa mielen

Muutaman viikon tauon jälkeen pääsin taas hyppäämään Sulolla. Pohdin jo ennen tuntia että harmillisesti se rohkea ja reipas asenne mikä minulla oli kuukausi sitten on päässyt katoamaan ja hyppääminen on alkanut taas jännittää enemmän. Tämä on varmaan seurausta siitä että on päässyt hyppäämään vähemmän ja pienempiä esteitä, ja meno on ollut vähän huteran oloista. Sulokin vaikutti tänään alusta alkaen vähän rauhattomammalta ja tallissa säpsähteli joitakin ääniä. Maneesiin päästyämmekin Sulo oli hieman jännittynyt, mihin saattoi vaikuttaa maneesin ulkopuolella jyristelevä traktori. Myöhemmin hyppelyitä aloittaessamme alkoi vielä raekuuro ropista äänekkäästi kattoon. Kaikki nämä tekijät saivat aikaan sen että kumpikaan ratsukon osapuolista ei ollut erityisen rennolla ja levollisella mielellä liikkeellä.

Lyhyen ravi- ja laukkaverryttelyn jälkeen aloitettiin hyppääminen oikeassa laukassa yhden askeleen sarjalla (n. 6 m) jonka molemmat osat olivat tässä vaiheessa ristikoita. En ole aivan varma mitä kaikkea tapahtui siinä kun ensimmäistä kertaa sarjalle lähestyimme, mutta jotain hermostuneisuutta oli ilmassa eikä askel oikein kunnolla sopinut ristikolle. Niinpä Sulo hieman yllättäen pysähtyi esteen eteen, ja tässä vaiheessa osasin jo alkaa pelätä pahinta sen suhteen ettei hyppääminen olisi läheskään niin helppoa ja huoletonta kuin mihin olen Sulon kanssa saanut tottua. Ekasta kiellosta molempien epävarmuus kasvoi tietenkin heti valtaviin mittoihin. Uudella yrityksellä Sulo hyppäsi ekan ristikon vähän epäröiden mutta kaukaa, jolloin heilahdin pois tasapainosta etukenoon ja seurauksena kielto b-osalle. Seuraavaksi räpellettiin sarjan molempien osien yli mutta jarrutellen välissä niin että otettiin siihen lisäaskel mukaan. Ongelmana oli ainakin se että a-osan hypyn lähtiessä tyypillisesti kaukaa heilahdin etukumaraan, jolloin Sulo alkoi välissä epävarmana jarrutella. Kun otin pohkeet napakammin mukaan niin hypättiinkin jo yhdellä askeleella, mutta niin kaukaa ja hitaasti että jäin hypystä jälkeen ja hyvä etten jo pudonnut b-osalla. Tuntui aivan käsittämättömältä kuinka ei kahden pikkuruisen ristikon sarja ollut onnistua mitenkään vaan sekä hevonen että ratsastaja tuntuivat jäävän epävarmuutensa vangiksi. Lopulta kuitenkin Sulo rohkaistui etenemään välissä sujuvammin ja itse sain hallittua kroppani pystympään niin että suoritimme sarjan yhdellä askeleella ja tasapainoisesti.

Hypättiin sama sarja vielä toisesta suunnasta eli vasemmassa laukassa ja nyt pystyiksi (n. 60 cm) nostettuina. Edelleen epäröitiin niin että väliin tuli lisäaskel ja möngittiin b-osan yli ihan juuresta. Odotin jo kieltoa mutta onneksi mentiin kuitenkin yli. Uusintayrityksellä sain Sulon tulemaan sisään reilummalla laukalla sekä lähtemään välissä eteen niin että päästiin sarja sujuvasti yhdellä askeleella. Tekemisessä oli kuitenkin vielä aivan liikaa tutinaa, panikointia ja sähläystä.

Seuraavaksi hypättiinkin jo päivän rataa, joka pysyi tällä kertaa onneksi 60 cm korkeudessa. Erikoisesteenä toimi kolmeen kertaan hypättävä pysty numero 1/4/6, jonka alla oli valkoiset kavalettipalikat. Radalle lähteminen luonnollisestikin jännitti alkutunnin hankaluuksien jälkeen. Ykkönen eli palikkaeste ylittyi hieman epäröiden mutta ylittyi kuitenkin. Sarjalla Sulo hyppäsi nyt ihan rohkeasti kun pyysin sitä välissä pohkeella eteen. Kolmoseste ylittyi jo varman oloisesti ja laukanvaihtokin onnistui ihan vain katsetta kääntämällä. Tässä vaiheessa aloin jo luottaa siihen että esteet kyllä ylittyvät, mikä osoittautui liian aikaiseksi luuloksi. Neloselle eli palikkaesteelle olimme jäämässä kauas, ja Sulo lähti hieman kiihdyttämään kohti estettä. Olin aivan varma että nyt se hyppää kaukaa, ja syyllistyin jälleen tyyppivirheeseeni eli hevosen edelle sukeltamiseen. Kun lähdin näin heittäytymään kohti estettä ja jätin Sulon aivan yksin niin johan sille taas iski epävarmuus ja ei muuta kuin jarrut pohjaan. Sukeltajallehan käy näissä huonosti, eli alas sieltä sitten lensin. Vauhdista huolimatta laskeuduin jotenkin niin pehmeästi ettei mihinkään sattunut, mutta pään kolautin matkalla puomiin varsin kuuluvasti. Totesin että eipä tässä tainnut kummemmin käydä kun kypärä pään suojasi, joten onneksi pääsin jatkamaan tunnin loppuun.

Takaisin vaan selkään pienistä tärinöistä huolimatta, ja uudestaan palikkaesteelle jonka ope laski ensin vielä matalammaksi ja käski ratsastaa lähestymisen oikein pienessä ja hallitussa laukassa. Oma paino takana, kantapäät alhaalla ja napakasti pohje ja ohja mukana esteen edessä niin ettei Sulo-parka tunne oloaan orvoksi. Näillä ohjeilla päästiin yli ihan helposti, ja seuraavaksi jatkettiin hypäten palikka alkuperäiseen korkeuteen nostettuna sekä sen jälkeen vielä radan viimeiset esteet. Suhteutettu linja palikalta kapealle vitosesteelle sujui ongelmitta, päästiin nyt hyviin paikkoihin ja käytin esteen edessä pohkeita kannustamaan Sulon hyppyyn. Vitosesteellä Sulo vaihtoi laukankin. Tämän jälkeen palattiin taas panikointivaihteelle niin että lähestyessämme palikkaestettä nyt toisesta suunnasta en malttanut enää pitää laukkaa paketissa. Sen sijaan aloin liikaa tuupata kohti estettä, ja kun huomasin ettei ponnistuspaikka sovi niin lamaannuin ja jätin ratkaisut Sulon vastuulle. Taas stopattiin esteen eteen, mutta nyt en onneksi ennakoinut hyppyä joten ei ollut vaikeuksia pysyä kyydissä. Uudella yrityksellä keskityin ratsastamaan jokaisen askeleen ennen estettä ja pysyin Sulon tukena loppuun asti, ja näin päästiin nätisti yli.

Toinen ratakierros hypättiin muutoin samoilla esteillä, mutta sarjan b-osa muuttui okseriksi lisäämään jännitystäni entisestään. Ohjeistuksena oli jälleen ratsastaa lyhyttä ja rauhallista mutta tarpeeksi aktiivista laukkaa, malttaa odottaa hyppyä sekä pysyä Sulon tukena koko ajan. Nämä mielessä pitäen aloitimmekin radan varsin mallikkaasti. Sarjalle tullessa panikoin taas hieman, mutta odotin nyt hyppyyn lähtöä vähän liiankin pitkään niin että hyvä kun ehdin viimetipassa mukaan. Okserin Sulo hyppäsi lennokkaasti, ja sarjan jälkeen unohduin seisoskelemaan jalustimille sen sijaan että olisin istunut tiiviisti satulaan. Kolmosella laukka vaihtui ja nelonenkin ylittyi nätisti, vitosella taas ennakoin ja sukelsin mutta nyt Sulo onneksi pelasti hyppäämällä kaukaa ja vaihtokin onnistui. Kaarteessa heilahdin pikkuisen ulospäin kun Sulo kurvasi vitosesteeltä niin nopeasti vasempaan. Hyvin sujuneen radan päätteeksi päästin taas itseni herpaantumaan ja Sulon laukan vähän leviämään. Niinpä tultiin viimeiselle esteelle epämääräisesti humputellen ja taas iski lamaannus kun huomasin ettei askel sovi. Näin heitin jälleen ratkaisun Sulon harteille, ja harmittava kieltohan siitä tuli muutoin hyvin sujuneen radan päätteeksi. Jälleen sain tilanteen korjattua ratsastamalla esteelle ajatuksella ja kontrollissa niin että katsoin ponnistuspaikan huolella ja sen löytyessä ratsastin kaksi viimeistä askelta pohkeet kunnolla kiinni ja ylävartalo pystyssä. Näin Sulo taas hyppäsi kuin ei mitään, ja uusimme saman palikkaesteen vielä kertaalleen jotta saatiin lisää varmuuden tunnetta tunnin päätteeksi.

Tunnin jälkeen harmitti kyllä todella paljon se kuinka Sulon kanssa rakentamamme hyvä molemminpuolinen luottamus mureni nyt täysin ja jouduin tutustumaan myös tähän Sulon epävarmaan puoleen. Alkutunnin epäonnistumisten jälkeen ei paluuta varmaan ja helppoon tekemiseen enää ollut, vaan sen jälkeen tartutimme epävarmuutta toisiimme oikein kilpaa. Sulon toinen vakikuski tosin kertoi Sulon olleen myös edellisellä viikolla kovin epävarman oloinen, joten tämä vaikuttaisi nyt olevan yleisempikin trendi. Mikä lie Sulolle laukaissut epävarmuuden. Onni onnettomuudessa oli että mielestäni aika hyvin tunnistin missä tilanteissa Sulo kieltää ja kuinka voin kiellot ehkäistä. Nämä olivat tilanteita joissa itse jäädyin ja panikoin sekä jätin Sulon selviämään omin nokkineen sen sijaan että olisin kaikessa rauhassa tuonut sen esteelle ja pitänyt pohkeet kiinni kuitenkaan ylettömästi etten tuuppaamatta. Sulon ollessa tällainen on vaan pakko ratsastaa ajatuksella ja kontrolloidusti joka askel eikä mennä posotella esteelle miten sattuu ja jättää hevonen yksin. Samoin sain tuta jälleen kerran että sukeltaminen ei vaan kannata jos haluaa pysyä kyydissä. Kun ei ennakoi niin kyllä tämän kokoisilla esteillä vielä pysyy satulassa mikäli kielto tulee, joten sen suhteen ei tarvitse ehkä niin pelätä kunhan tosiaan ei itse lähde hyppyihin syöksymään. Hyvä että tällaisia asioita pystyin epäonnistumisista poimimaan niin ainakin tiedän mitä pitää jatkossa tehdä. On vaan äärimmäisen ikävää että kiva ja sujuva hyppääminen Sulon kanssa muuttui nyt tällaiseksi. Ehdin jo haaveilla että Sulon kanssa voisin lähitulevaisuudessa päästä hyppäämään isompiakin esteitä eli 80-90 cm tasoa ainakin tunneilla, mutta nyt näyttää siltä että saadaan jauhaa pienillä esteillä vielä pitkään ennen kuin saadaan molempien hyppyvarmuus palautettua edes lähtötasolleen. Kisatkin häämöttävät jo vajaan kahden viikon päässä, ja jos meno on ensi lauantain treeneissä yhtä epävarmaa niin sitten lienee parasta jättää estekisa tällä erää välistä. Vielä ennen tätä tuntia pidin 60 cm luokkaa meille naurettavan pienenä, mutta nyt en ole enää varma voimmeko näiltä pohjilta osallistua siihenkään. Voihan masennus.

2 kommenttia:

  1. Voi harmi, että hyppyvarmuus on kokenut kolauksia. Kyllä se siitä vielä lähtee nousuun. :) Itselläkin on nyt pahemman tippumisen jälkeen kenttäkammoa. Tsemppiä teille ja meille. :) Hyvä että oli pehmeä lasku, vaikka kuulostaa kyllä hurjalta pudota esteellä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötätunnosta :) Lauantaina uusi yritys ja sitten vaan kova tsemppi päälle. Periksi ei anneta vielä näin pienestä, mutta opikseen kannattaa tietysti ottaa.

      Poista