Psykologinen peli jatkuu

Onneksi kävi niin hyvä tuuri että juuri tänä tiistaina oli estetunnin vuoro. Sunnuntaiaamun tapahtumien jälkeen oli ehdottoman välttämätöntä päästä vielä hyppäämään ennen kisoja, ja ylipäänsä oli hyvä juttu etten päässyt hautomaan epäonnistumisia kahta päivää pidempään ennen seuraava hyppykertaa. Täytyy myöntää että nyt jännitti ennen tuntia ihan poikkeuksellisen paljon, mutta onneksi jännitys kuitenkin vähän helpotti samalla kun laitoin Suloa valmiiksi ja kun pääsin ratsaille.

Ratatehtäviä oli vuorossa myös tänään. Mentiin nopeahkot verryttelyt ravissa ja laukassa molempiin suuntiin, ja Sulo vaikutti mielestäni vähemmän pinkeältä kuin viimeksi. Ope totesi että laukka oli sopivan energistä mutta kuitenkin rentoa, vaikkei Sulo oikein kunnolla pyöristymään lähtenytkään. Itse taisin kyllä olla satulassa kuin suolapatsas, ja jännitys näkyi kuinkas muutenkaan kuin etukumarana istuntana. Ensimmäinen verryttelyesteemme oli simppeli pieni pysty, jota hypeltiin vasemmassa laukassa kolme kertaa. Helpotuksekseni Sulo hyppäsi pystyn epäröimättä ja vaikutti jopa ihan imevän esteelle. Oma hermostuneisuuteni näkyi kuitenkin siinä että estettä edeltävässä kaarteessa sorruin hieman tuuppaamaan, ja ylipäänsä ajoin Suloa vähän turhan kiireiseksi. Pohkeet oli nyt ainakin kiinni, ja ehkä Sulo siksi meni niin säpäkästi estettä kohti.

Verryttelyhyppynä otettiin vielä pari kierrosta pienelle n. 50 cm okserille. Nyt Sulo sitten jarrutteli jo monta askelta ennen estettä, ja kun en ollut riittävän nopea pohkeen ja raipan kanssa niin vauhti tyssäsi esteen eteen kielloksi. Näin tuli kielto otettua tällekin päivälle, mutta uusintayrityksellä päästiin okserin yli kun nohitin Suloa pohkeella ja kevyellä raipan kosketuksella lavalle. Sulo otti tilanteesta sen verran painetta että lähti liikaakin kiihdyttämään estettä kohti ja sen jälkeen, mutta eipä ainakaan jarrutellut enää. Seuraava hyppykierros okserille sujuikin jo mutkattomammin vaikka edelleen olisi ratsastukseen kaivattu rentoutta ja rauhallisuutta.

Päivän rataa ehdittiin tulla kaksi kierrosta. Aloitettiin 55 cm korkeudella, joka näytti vielä mukavalta ja sopivalta. Rataan kuului okseri kahdesti ja lisäksi hieman tiukempaa kurvailua. Etenkin tie nelosesteeltä kapealle viitoselle ja viitosen jälkeinen tiukka käännös vasempaan olivat tarkkuutta vaativia kohtia. Aloitimme suorituksen valitettavan hermostuneesti. Kolmella ensimmäisellä esteellä oli epävarmaa haparointia ja epäselvyyttä ponnistuspaikoista, ja en ollut hypyissä kovin hyvin mukana. Neloseste tuli kulman jälkeen turhan nopeasti, ja kun askel ei oikein passannut niin näin sähläävällä ratsastuksella tuli tähän "turha kielto". Ope käski hetkeksi ympyrälle rauhoittamaan menoa ennen kuin saatiin jatkaa. Loppurata sujui onneksi asiallisemmin niin että oltiin Sulon kanssa yhtä mieltä ponnistuspaikoista eikä epäröintejä pahemmin tullut. Laukanvaihdot onnistuivat kaikki, ja niinpä selvitimme kinkkiseltä vaikuttaneen reitin esteillä 4-6 varsin helposti. Sulohan on superketterä kääntymään kunhan sille muistaa kertoa mihin ollaan menossa. Open palaute oli että menomme oli aivan liian hätäilevää, ja tein kuulemma koko ajan vähän liikaa mikä sai sitten Sulon epävarmaksi ja hermostuneeksi.

Toinen ratakierros mentiin 70 cm korkeudella. Edelleen jännitti aika paljon, mutta ope muistutteli ratsastamaan ihan kaikessa rauhassa. Ohjeena oli olla vähän passiivisempi ja "nukuksissa" hevosen selässä (sain luvan vaikka kuorsata) eikä yliratsastaa. Samalla kuitenkin pitäisi olla menossa hevosen kanssa eli pohje ja ohja mukana niin ettei Sulolle tule liian orpo olo. Jostain kummasta onnistuin kuin onnistuinkin kaivamaan sen mitä tarvittiin eli riittävän reippaan ja päättäväisen mutta rauhallisen ja sähläämättömän ratsastuksen. Radan ensimmäisillä esteillä taisi olla vielä pieniä hermoilemisen merkkejä, mutta sen jälkeen homma lähti rullaamaan niin kuin pitääkin. Sulo liikkui mukavasti eteen ja vastasi nopeasti pohkeeseen, joten tuuppaustilanteita ei päässyt syntymään. Otin ponnistuspaikat suosiolla ennemmin hieman lähelle estettä kuin lähdin usuttamaan Suloa kaukaa, ja radan edetessä pääsi tekemiseen syntymään oikeanlaista varmuutta ja fiilistä. Sulo toimi oikein kivasti, ja vaikutti että se oli paljon luottavaisemmin menossa esteiden yli kun en enää itse sählännyt ja panikoinut vaan ratsastin järkevästi. Laukatkin vaihtuivat kuin itsestään. Parilla esteellä (varsinkin okserilla) huomasin sukeltavani hypyn mukana vähän turhan reilusti eteenpäin, mutta ohjaa en heittänyt pois. Kokonaisuutena rata oli kuitenkin juuri sitä mitä piti, eli jännittämisen sijaan keskityin ratsastamaan. Olin hurjan tyytyväinen siihen että sain kaiken jännityksen keskeltä koottua itseni ja laitettua päälle tekemisen meiningin. Kun sain oman henkisen tilan oikealle mallille niin johan Sulokin hyppäsi kuin ei mitään ongelmaa olisi koskaan ollutkaan.

Tunnin päätteeksi kyselin vielä opelta mielipidettä kisakorkeuden suhteen, ja vastaus oli että ei muuta kuin siihen 70 cm:iin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jos saan kisaradalle pääni kasaan samalla lailla kuin tänään niin 70 cm:n ei pitäisi olla mikään ongelma. Valitettavasti vain odotettavissa on että kisatilanne aiheuttaa lisäjännitystä niin itselleni kuin Sulollekin. Open evästys oli että jos jännittää niin ei muuta kuin rauhoitetaan menoa eikä hätäillä ja häslätä niin kaikki sujuu hyvin. Oma ratkaisuni jännitykseenhän tahtoo olla vauhdin lisääminen, mutta sillä ei tässä tapauksessa saavuteta mitään. Ratsastajan ylimääräinen hosuminen saa Sulon kuvittelemaan että esteissä ja koko tilanteessa on jotain jännittämisen ja pelkäämisen aihetta, joten yliratsastamiseen ei tämän hevosen kanssa passaa sortua. Tänään kyllä sain huomata erittäin selvästi kuinka kaikki on loppuviimeksi lähtöisin ratsastajan mielentilasta, asenteesta sekä "henkisestä tasapainosta" ja hevosen toiminta ja suhtautuminen on heijastusta näistä, ainakin silloin kun kyseessä on Sulon kaltainen herkkä tapaus. Eipä siis muuta kuin opettelemaan kuinka tätä psykologista peliä pelataan.