Kisa-aamun jälkeen oli iltapäivällä vielä normaali tunti, tällä kertaa koulua ja viiden ratsukon ryhmässä. Ratsuni oli Pera, joka kisojen jälkeen oli ehtinyt tarhassa pyöriä itselleen paksun mutakuorrutuksen molemmille kyljille. Sain siis urakoida aika lailla ennen kuin päästiin edes maneesiin asti.
Mentiin ensin molempiin suuntiin alkuverryttelyt omaan tahtiin ravissa ja laukassa. Vähän humputteluksi meni omalta osaltani, ja keskeisiksi ongelmiksi totesin tuttuun tapaan hevosen vinouden sekä puutteellisen aktiivisuuden. Peran liikkuminen oli sen verran lötköä ettei muoto pysynyt oikein tasaisena, ja pohjetta olisi tarvittu huomattavasti enemmän, ehkä pientä raipalla aktivointiakin. Kuten sanottua olin itsekin vielä ihan matkusteluvaihteella.
Verryttelyjen jälkeen ruvettiinkin kunnolla hommiin, eli alettiin työstää toden teolla asetuksia ja taivutuksia. Toiselle pitkälle sivulle tuli kaksi volttia ja näiden väli uralla sulkutaivutusta, toiselle pitkälle sivulle puolestaan yksi voltti keskelle ja sulkua sekä ennen että jälkeen voltin. Tehtävää mentiin sekä käynnissä että ravissa aloittaen oikeasta kierroksesta. Tähän suuntaan sain Peran takaosan periaatteessa ihan hyvään poikitukseen uran sisäpuolelle, mutta asetus ja taivutus eivät olleet ihan rehellisiä. Asetus ei tullut korrektisti "niskan saranasta", vaan Pera kallisti niskaa vasemmalle ja turpaa oikealle. Samalla oikea lapa meinasi pullahtaa liikkeestä ulos niin ettei runko taipunut ihan kunnolla. Volteilla meno oli ihan mukavan pyöreää ja asetuskin vähän parempi, mutta sulkutaivutuksiin tuli aina pientä jännittyneisyyttä. Välillä päästin Peran valahtamaan turhan pitkäksi edestä, ja ope kehottikin lyhentämään ohjaa ja kasaamaan sulutaivutuksiin hevosen lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi edestä. Asetuksista ja taivutuksista oli joka tapauksessa selvästi hyötyä, sillä Pera alkoi liikkua ravissa sulkujen välillä aika mukavan oloisesti ja tasaisemmassa muodossa. Istunnankin osalta löytyi välillä mukavan rento mutta jäntevä olotila.
Vasempaan kierrokseen sulkutaivutukset olivat aluksi tosi nihkeitä. Pera oli etuosasta niin kierossa että ulko-ohjalle ei tahtonut löytyä kunnollista tuntumaa, ja takaosa ei sitten millään poikittanut kunnolla. Ratkaisevaksi korjaukseksi osoittautui yksinkertaisesti oman painopisteen siirtäminen keskelle hevosta. Olin nimittäin yrittänyt pungertaa sulkutaivutuksia vasen kylki aivan linkussa, ikään kuin itse "sulkutaivutukseen" taipuneena. Näin paino tietenkin putosi oikealle eli ulkopuolelle. Kun open kehotuksesta kiersin ylävartaloa vähän oikealle seinää kohti (samalla kiersin myös katsetta enemmän seinään päin) tuli paino enemmän vasemmalle istuinluulle ja Peran takaosa alkoi siirtyä uran sisäpuolelle aivan helposti. Niin pieni korjaus ja niin suuri vaikutus! Poikituksessa ei siis enää ollut mitään ongelmaa, mutta taipuminen vasemmasta kyljestä olisi saanut olla vielä parempaa ja Pera koota itseään enemmän takaosan päälle. Ope kommentoikin että Pera oli kovin jäykän näköinen takaosastaan. Joka tapauksessa olin saanut tunnin mittaan Peraa jumpattua edes hieman, sillä tunnin päättyessä liikkuminen oli jo suorempaa ja tasaisemman pyöreää.
Tämän kerran oivallus ja opetus oli siis oman painopisteen merkitys. Kyllä saa pohkeella ja ohjalla vängätä ja vääntää eikä hevonen tee haluttuja asioita jos ratsastajan paino roikkuu ties missä ja estää pyyntöjen toteuttamisen. Varsinkin väistöissä ja taivutuksissa on syytä olla hyvin tarkkana ettei ole itse ties millä kiemuralla kropastaan, sillä tällöin on hevonenkin aivan yhtä kierossa. Onnistuin nyt sentään istuntaani sopivasti korjaamaan, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. Katseen kääntäminen on aina hyvä kikkakolmonen jos en muuten meinaa saada itseäni suoraan. Pitää vähän vilkuilla ulos sivulle niin paino korjaantuu automaattisesti paremmin sisäistuinluulle ja ylävartalo suoristuu pois liioitellusta sisäkierrosta. Aina kun hevonen tuntuu kulkevan minne sattuu kannattaa tsekata ensimmäisenä se oma suoruus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti