perjantai 22. tammikuuta 2016

Lavat auki ja askel venyy

Tänä perjantaina menin Artsin valmennuksessa Vakella. Oli jo aikakin pulleron päästä kouluvalmennukseen, sillä edellisestä kerrasta oli jo kolme viikkoa ratsastettuani tässä välissä pari valmennuskertaa Pallella. Tämän kerran harjoituksetkin osuivat meille aivan nappiin, sillä ohjelmassa oli suoristavia sekä askeleen venymiseen tähtääviä tehtäviä.

Aloitimme tunnin ratsastamalla siirtymisiä. Ensin tehtiin pysähdyksiä käynnistä, sitten käynnin ja ravin sekä ravin ja laukan välisiä siirtymisiä. Vake teki siirtymiset varsin kuuliaisesti, mutta pyöreys oli näin alkutunnista vielä hakusessa. Ravi tuntui aika mönkivältä, mutta tässä vaiheessa ei ollut vielä tarpeen vaatia isompaa liikettä eikä varsinkaan kovempaa vauhtia. Pienet laukkapätkät olivat se, mikä irrotti Vaken liikkumaan vähän sujuvammin ja omalla moottorilla, ja laukan jälkeen alkoi pyöreyskin löytyä omia aikojaan. Kovin pitkiä laukkailuja ei Vake näköjään välttämättä vaadi, vaan myös lyhyet laukkapätkät ja runsaat siirtymiset verryttelevät sitä tehokkaasti.

Siirtymiset pysyivät mukana kuvioissa, kun aloimme ratsastaa pituushalkaisijoilla avotaivutuksenomaista poikitusta. Ohjeena oli tuoda etuosa linjalta loivasti sivuun samaan tapaan kuin avotaivutuksessa, mutta runkoa ei taivutettu vaan liike ratsastettiin suoralla hevosella. Samanaikaisesti tehtiin siirtymisiä ravin ja käynnin välillä etu- ja takaosan pysyessä näillä samoilla linjoilla. Pitkällä sivulla puolestaan ratsastettiin eteen ja tavoiteltiin hieman pidempiä raviaskeleita. Ensin yritin liikaa kikkailla asetusten kanssa, mutta parempi oli jättää tällainen pois ja keskittyä ratsastamaan suoraan ja eteen. Etuosan ohjaaminen haluttuun poikitukseen pituushalkaisijalla onnistui käynnissä aika mukavasti, mutta kun siirryttiin raviin lähti Vake vaivihkaisesti "jyräämään" lapa edellä ja silloin tuli kaulaan helposti tarpeetonta taivutusta. Ohjeena oli pitää ulkokäsi elävänä, ja jopa vähän asettaa ulko-ohjalla eli menosuunnan puoleisella ohjalla jotta lapa tuli kunnolla kontrolliin ja sisätakajalka alkoi halutulla tavalla polkea vartalon alle. Ennen pitkää huomasin, että tämä oli aivan erinomainen tehtävä hevosen saamiseksi ulko-ohjalle. Siirtymis-poikitustehtävässä Vake myös herkistyi mukavasti kuulolle, ja se liikkui nyt omaehtoisesti eteen sekä vastasi apuihin. Poikituksessa tuli helposti jännittymistä, mutta pikkuhiljaa meno parani ja Vake teki tehtävää aina vaan pyöreämpänä. Sisätakajalan jumppaaminen poikituksen sisäisillä siirtymisillä toi mukavaa ryhtiä poniin.

Jatkoimme samantapaista tehtävää vielä kokonaan ravissa. Pitkän sivun alussa siirrettiin etuosa uran sisäpuolelle, minkä jälkeen sivun keskellä suoristettiin uralle ja ratsastettiin ravia eteen. Vaken ravi olikin huomaamatta muuttunut vähän venyvämmäksi, joten nyt sitä pystyi ratsastamaan eteen pyöreyden säilyttäen ja selän putoamatta alas. Eteenratsastuksissa oli ohjeena säilyttää sama tuntuma ohjaa poisheittämättä, sekä nojata taakse vieläkin korostuneemmin. Sain myös kiinnittää huomiota lonkkien avaamiseen, jotta Vake todellakin sai tilaa käyttää lapojaan ja lähteä eteen. Etunojaisella istunnalla ja reisien puristuksella sitä aika tehokkaasti estää hevosta näin tekemästä.

Siirryimme lopuksi keventämään uraa pitkin ja ympyröillä, mutta edelleen haluttiin askeleen venyvän kunnolla eteenpäin ja Vakelta pyydettiin vielä vähän lisää ravia. Oikealle ravatessa poni oli nyt ihanan suora ja "läpi", ja tähän suuntaan ravia oli siksi helpompi kasvattaa. Vasemmalle tuli vielä pientä ylitaipumista ja ulkolavan liirausta, mikä haittasi eteenratsastusta. Lopulta tässäkin suunnassa etu- ja takaosa loksahtivat paremmin kohdakkain, ja Vake oli todellakin kahden ohjan välissä rehellisesti asettuen sekä hienossa muodossa. Vaken ravi tuntui tässä vaiheessa tuntia tosi hyvältä, sillä nyt se ravasi niin kuin hevoset ravaa eikä vain mönkinyt eteenpäin jalkoja hiekan pinnassa laahustaen. Askeleissa oli jonkinmoista elastisuutta, ja Vakeksi aivan harvinaista venyvyyttä. Jopa viimeinen siirtyminen käyntiin tuli pehmeän joustavasti, eikä lainkaan vakemaisen töksähtävästi.

Olin aivan haltioissani siitä, miten Vaken ravia saatiin tunnin aikana parannettua. Askelta on yritetty saada venymään aiemminkin, mutta tänään se pitkästä aikaa ihan oikeasti onnistui. Suoristaminen ja siirtymisjumppa saivat ihmeitä aikaan. Lopussa kuulemma lavatkin liikkuivat jo irtonaisemmin, ja Artsi totesi lapojen liikkuvuuden nimenomaan olevan ratkaisun avain. Kyse ei kuulemma ole niinkään takaosan jähmeydestä, vaan siitä, että lavat ovat jumissa ja silloin eivät takajalatkaan mahdu liikkumaan isommin. Ensin täytyy lapojen liike saada riittävän irtonaiseksi, jotta myös takaosasta voi ravia kasvattaa. Liitokaviota ja liikeihmettä ei Vakesta koskaan saada, mutta vaatimatontakin liikettä voi oikealla työskentelyllä selvästi parantaa.

2 kommenttia:

  1. Näitä ratsastustehtäviä lukiessa kyllä tulee oikeasti sellainen tunne, että niitä haluaisi päästä testaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin treeni-ideat talteen :) Artsin tehtävät on kyllä ihan parhaita, ja aina mietitty sen mukaan mitä tunnilla olevat ratsukot tarvitsevat.

      Poista