Tuijottelua ja hiippailua

Keskiviikkoiltana sai taas huhkia satulassa ihan kunnon rupeaman, sillä ennen illan kouluratakurssia oli ohjelmassa ensin normaali vakiotunti. Koulua oli aiheena tälläkin tunnilla ja ratsuna tällä kertaa Dille. Harjoitukset olivat jotakuinkin samat kuin sunnuntaina eli sulkutaivutusta toisella pitkällä sivulla, ja toisella pitkällä sivulla puolestaan oli tarkoitus ratsastaa voltit alkuun ja loppuun sekä hieman askeleen pidennystä uralla.

Vaikka yhteistyö Dillen kanssa sujui muutama viikko sitten ihan mukavastikin oli tänään meno harmillisen takkuisaa. Dille oli tänään kovin hidas ellei suorastaan kuuro pohkeelle ja hiippaili eteenpäin sekä käynnissä että ravissa varsin tahmeasti. Ehkä osasyy tähän oli se että Dilleä kiinnostivat työntekoa enemmän kentän ulkopuoliset ilmiöt kuten poneja syöttelemässä olevat lapset, kissat, katsojat ja ties mitkä pienet vihreät miehet joita se kyttäili silmät tapillaan. Mitään säpsymistä ei esiintynyt, mutta ei ihme jos eivät ratsastajan viestit oikein löytäneet perille ponin tiiraillessa korvat pystyssä ihan toisaalle. Ponin ollessa täysin pohkeen takana ei tietysti mikään muukaan ottanut sujuakseen. Onneksi sentään välillä Dille malttoi keskittyä käsillä oleviin tehtäviinkin, ja volteilla asetuksen kautta löytyi vähän pyöreyttäkin. Liikkeen aktiivisuus vaan oli totaalisen kadoksissa niin ettei meno kovin hienoa ollut vaikka kaula kaarelle välillä tulikin. Ope kehotti aktivoimaan Dilleä naputtelemalla kevyesti raipalla pohkeen taakse, mutta tämäkin oli vähän ongelmallista sillä Dillen satulan alla oleva lampaankarva peitti ponin kyljet niin tehokkaasti ettei raipalla kylkeen kutittelu onnistunut kuin irrottamalla käsi ohjasta. Tämä nyt tietysti on enempi vähempi tekosyy sille että jäin junnaamaan pohkeella ja annoin ponin hiippailla sen sijaan että olisin tehokkaammin kertonut sille että pohkeesta kuuluu reagoida eteen.

Sulkutaivutukset käynnissä onnistuivat kuitenkin yllättävän hyvin. Oikeaan kierrokseen oli aluksi hankalampaa eikä minkäänlaista poikitusta meinannut löytyä, mutta parin toiston jälkeen sain Dillen hoksaamaan homman idean ja väistämään takaosaa uran sisäpuolelle. Tämän jälkeen oli sitten helpompi kontrolloida etuosaa ja asetusta otsa menosuuntaan, ja ainakin muutama askel kerrallaan mentiin ihan kelvollista sulkutaivutusta. Ravissa ei tähän suuntaan tullut sulkutaivutuksesta yhtään mitään, vaan liike oli meille ratsukkona selvästi liian hankala. Takaosa ei ehtinyt poikittaa Dillen vain humputellessa päättäväisesti eteenpäin enkä voinut välttää koko istunnan jännittymistä yrittäessäni jotain väistöä saada nyhjättyä aikaiseksi. Vasen kierros oli huomattavasti helpompi ja sulkutaivutusta onnistuttiin ravissakin tekemään aina pari askelta kerrallaan ihan onnistuneesti. Niksi tähän oli ratsastaa sivun alkuun voltti ja tältä uralle palatessa jättää takaosa uran sisäpuolelle. Parin askeleen jälkeen luisuttiin helposti takaisin uraa kohti ja poikitus väheni, ja ope neuvoikin ottamaan voltin myös pitkän sivun keskelle jotta pääsisin siltä palatessa takaisin hyvään sulkutaivutukseen.

Lopuksi työskenneltiin laukassa uralla sekä volteilla. Vasemmassa laukassa meno oli ihan toimivaa, energia oli mielestäni parempi kuin ravissa ja Dille hakeutui pyöreäksi ja edestä kevyeksi sekä yritti kootakin itseään. Ope vaan varoitteli ettei laukka tulisi liian kootuksi ja pakettiin, sillä sitten Dille ei enää oikein jaksanut kantaa itseään vaan hidastui ja alkoi tippuilla raville. Volteilla vaadittiin aika napakoita pohkeita laukan rullaavuuden ylläpitämiseksi, mutta hienosti Dille kyllä teki hommia laukan kantamiseksi ja takaosan alle ottamiseksi. Harmi vaan että vasen ja oikea laukka olivat tällä kertaa kuin yö ja päivä niin että kierroksen vaihtuessa Dillen laukasta katosi kaikki energia, pyörivyys ja takaosan hyvä työskentely. Oikea laukka oli hyvinkin jäykän ja jännittyneen oloista, ja Dille töpötteli menemään lyhyellä tökkivällä askeleella pää ylhäällä. Kentän ulkopuolisen elämän tuijottelu tuli tässä kohtaa taas mukaan kuvioihin. Oikean laukan nostaminenkin oli paljon vaikeampaa aivan kuin Dille ei oikealle olisi ylipäänsä halunnut laukata. Johtuuko tämä sitten pelkästään oman ratsastukseni puutteista vain onko taustalla jotain jumia ponin kropassa? Vielä muutama viikko sitten myös oikea laukka toimi oikein mukavasti.

Laukkatyöskentelyn ansiosta Dillen moottori sentään lähti jo hieman käyntiin niin että loppuverryttelyssä ravattiin paremmalla aktiivisuudella ja pohkeeseen reagoiden. Tästä tilanteesta olikin helpompi ratsastaa ponia rennoksi ja pyöreäksi pohkeella kohti tuntumaa, joten oikeastaan työskentelyn olisi voinut vasta aloittaa tästä hetkestä. Jos siis jotain positiivista pitää tästä ei niin putkeen sujuneesta tunnista löytää niin ainakin meno oli tunnin lopussa parempaa kuin alussa. Ehkäpä tosiaan Dillellä oli tänään vähän huonompi päivä jolloin kaikki muu kiinnosti kouluratsastuskuvioita enemmän, ja tässä vaiheessa kesää taitavat jo hyönteisetkin viedä herkkis-Dillen huomiota saaden sen ärsyyntyneeseen ja työhaluttomaan mielentilaan. Ihmettelen vaan mitä oikealle laukalle oli tapahtunut, vai johtuiko sen pyörimättömyys pelkästään ulkopuolisten tapahtumien kyttäilystä ja keskittymättömyydestä. Tuhannen taalan kysymys tässä kohtaa on tietysti se miten saisin Dillen mielenkiinnon palautettua käsillä oleviin tehtäviin silloin kun se vain tahtoisi jännittyä ja tuijotella samalla avuille kuuroutuen.