Vesimaton ylitys ja luottamuksen kasvu

Ennen huomista esteleirille(!!) lähtöä pääsin onneksi vielä Helin tunnille esteharjoitusten merkeissä. Oltiin tälläkin kertaa tunnilla kolmestaan Annen ja Noran kanssa, ja hepatkin oli samat tutut eli minulla Sulo.

Sulo ei ollut tänään kaikkein reippaimmalla päällä vaan verryttelyssä meno oli vähän lötköä sekä ravissa että laukassa. Edelliskerrasta poiketen taisin nyt osata pitää ulko-ohjan paremmin tuntumalla, sillä ympyröillä Sulo pyöristyi nätisti varsinkin laukassa. Laukasssa otettiin vähän temponvaihteluita ratsastaen pitkillä sivuilla eteen ja sitten kiinni. Sulo ei kyllä kovin terävästi lähtenyt eteen vaan vaati ihan napakoita pohkeita ja ääniapuja jotta laukkaan tuli edes jonkinlainen muutos.

Ekana verryttelytehtävänä hypättiin ristikkoa kahdeksikkokuviona vaihtaen laukkaa ensin vasemmasta oikeaan ja uudestaan samalla ristikolla oikeasta vasempaan.Tämän tehtävän suoritimme oikein mallikkaasti sillä onnistuin tiedottamaan esteen jälkeisen suunnan Sulolle niin hyvin että laukat vaihtuivat kumpaankin suuntaan. Esteen jälkeen olisin vaan saanut olla taas nopeammin takaisin satulassa.

Seuraavaksi tutustuttiinkin jo päivän jännittävimpään esteeseen eli vesimattoon. Käytiin Sulon kanssa tutkimassa vesimatto lähietäisyydeltä oikein huolella, mutta eipä se Suloa juuri näyttänyt kiinnostavan. Estettä lähestyessä keskityin pitämään kantapäät alhaalla ja istunnan tiiviinä satulassa sekä kannustamaan Suloa pohkeilla sopivan päättäväisesti kohti estettä. Vaan eipä vesimatto Suloa hetkauttanut edelleenkään ja yli mentiin aivan kuin tavallisesta puomiesteestä. Näin sitä taas ratsastaja stressasi ihan turhaan asiasta josta hevonen loppujen lopuksi viis veisasi.

Yksittäisenä tehtävänä tultiin vielä 6-7 askeleen pysty-pysty-linjaa, jonka jälkimmäinen osa oli myöskin vähän erikoisempi viritelmä pyöreine kiekkoinen. Tämänkin kävin näyttämässä Sulolle etukäteen, eivätkä pyörylät esteen koristeena sen menoon vaikuttaneet millään lailla. Ekalla kierroksella ponkaistiin sisäänhyppy linjalle aika kaukaa ja laukka pääsi vaihtumaan vääräksi. Kuudella askeleella väli sujui aika luontevasti. Toiselle kierrokselle vähän petrattiin ponnistuspaikkojen suhteen ja laukkakin pysyi oikeana.

Ratapiirroksesta kiitokset Annelle.

Päivän rata hypeltiin läpi kahteen kertaan, ensin noin 50-60 ja sitten noin 60-70 cm korkuisena. Ekalta radalta saatiin kehuja tasaisesta menosta, mutta puutteeksi jäivät väärät laukat. Ekalla esteellä laukka vaihtui tarpeettomasti, kun taas lävistäjillä laukka jäi vaihtumatta sekä sarjalla että vesimatolla. Jälleen siis unohdin lahjakkaasti että suunnan vaihtuessa pitäisi hypyssä johtaa kädellä ja olla muutenkin menossa itse oikeaan suuntaan. Kakkosesteellä sentään esitimme onnistuneen vaihdon.

Toisella ratakierroksella oli vähän enemmän ponnistuspaikkapulmaa niin että mentiin turhan juureen sekä kakkoselle, kolmoselle että vedelle. Johtaminen ja vaihto jäivät edelleen uupumaan kahdella ensimmäisellä lävistäjällä, mutta vesimatolle sain (open painostuksella) tsempattua sen verran että vähän epäoptimaalisesta ponnistuspaikasta huolimatta laukka vaihtui kuin vaihtuikin. Viimeisellä linjalla sisäänhyppy oli sen verran pieni että väli jäi hiukan pitkäksi kuudella askeleella, ja hypyn ollessa kakkososalla vähän pitkä ja laaka Sulo kolautti takajalkaansa puomiin. Tästä ei ressukka tykännyt yhtään vaan jäi hölmistyneenä potkiskelemaan takajalallaan ilmaa esteen jälkeen. Otettiin linja vielä uusintana jotta saatiin lopetus paremman mielen suoritukseen. Paikka ei ekalla osalle ihan natsannut ja Sulo ratkaisi tilanteen venyttämällä kaukaa yli. Olin onneksi juonessa mukana niin etten pahemmin jäänyt jälkeen. Toiselle osalle sitten saatiin nappihyppy ja laukkakin säilyi oikeana joten tähän kohtaan oli hyvä lopettaa treeni tältä erää.

Sulo hyppää läheltä...

...ja kaukaa.

Palaute tunnin jälkeen oli että tasaista menoa ja hevonen meni mukavan luottavaisen näköisenä, mutta johtamiseen ja laukanvaihtoihin pitäisi saada enemmän otetta. Jostain syystä johtaminen ja suunnan kertominen hevoselle vain tahtoo ratatehtäviä hypätessä aina jäädä matkasta kun huomio siirtyy tärkeämpiin asioihin kuten ponnistuspaikan kyttäilyyn ja yleiseen hengissä selviämiseen. Näin siitäkin huolimatta että tänään hypeltiin mielestäni aika lailla mukavuusalueella, sillä esteet olivat pieniä ja Sulon mentyä vesimatosta yli lakkasin pahemmin jännittämästä kiellon mahdollisuutta ja luottaa hevoseen enemmän. Kyllä se näköjään ylittää esteet nätisti niin juuresta kuin kaukaa ja erikoistehosteilla varustettunakin kunhan vain itse olen reippaalla asenteella menossa yli. Hyvä että nyt neljännen mukavasti sujuneen hyppykerran jälkeen alkaa omasta puolestani tällainen luottamus löytyä, sen myötä pitäisi ylimääräisen jännityksen ja sähläämisen vähentyä ja Sulon kanssa hyppäämisen muuttua vain entistä kivemmaksi. Miten onkaan mahdollista että ihastun tähän hevoseen kerta kerralta enemmän?