Vaikeita kavaletteja

Sunnuntaiaamun tunnilla oli tällä kertaa kavaletteja. Maneesille lähdin nyt luottavaisin mielin kun Vake oli eilen mennyt siellä niin rennosti. Menomatkalla Vakella olikin korvat siinä tutussa asennossa joka kertoo sen olevan rennolla ja laiskalla tuulella. Maneesiin päästyämme jostain kuitenkin iski poniin pieni jännitys, ja ensimmäiset kierrokset mentiin aika varautuneen oloisesti. Ehkäpä ulkona puhaltava kova tuuli ja sen aikaansaamat äänet maneesin rakenteissa saivat Vaken epäilevälle mielelle.

Aloitimme verryttelyn ravissa ja sen myötä loppui ylimääräisten äänien kuuntelu ja säpsyminen. Meno oli sitä samaa kuin eilen eli turhan lötköä ja pohkeen takana. Vieläkin arkailin raipan käytön suhteen ja jäin puskemaan pohkeilla tehottomasti. Aktiivisuuden puuttuessa ei sitten pyöreyttäkään liikkumisessa ollut. Jatkoimme viime viikon suoruusteemalla ja ratsastimme pitkän sivun suuntaisella linjalla vasta- ja myötäasetuksia. Asetuksetkaan eivät oikein ajaneet asiaansa tällaisessa mummoravissa. Menimme vielä viime viikolta tuttua tehtävää jossa väistettiin ravissa pitkän sivun alussa muutama askel pois uralta ja nostettiin suoristuksen jälkeen laukka uran sisäpuolella. Tämä onnistui jokseenkin samalla lailla kuin viimeksi, eli vasemmassa kierroksessa nousi pari kertaa väärä laukka kun en malttanut suoristaa kunnolla ja takaosa jäi vähän vasemmalle. Oikeaan kierrokseen poni oli väistön jälkeen suorempi ja myötälaukka nousi varmemmin ja napakammin. Laukkaakin sai patistella eteenpäin, mutta Vake eteni kuitenkin selvästi reippaammin kuin eilen. Kulmissa ja päädyissä vaan mentiin kovasti lapaliirtoa sisään puskien, eli taipumisen kanssa oli suuria ongelmia.

Laukassa mentiin seuraavaksi kahden maapuomin suoraa linjaa noin 20 metrin välillä. 7 askelta oli tähän väliin aika luonteva määrä. Sitten laukkaa piti saada venymään kuuteen askeleeseen ja tämä osoittautui kovin vaikeaksi. En uskaltanut käyttää raippaa kunnolla ja niinpä en saanut Vakesta riittävää laukkaa ulos. Asiaa ei yhtään auttanut lapaliirto päädyissä, mikä jarrutti menoa entisestään. Oikeassa laukassa pääsimme linjan kertaalleen kuudella askeleella suhteellisen asiallisesti, mutta vasemmassa laukassa kuusi askelta onnistui vain siten että Vake roikaisi toiselle puomille hurjan kaukaa ja hyvä ettei mennyt nenälleen. Kertoo paljon siitä kuinka Vake ei todellakaan reagoi pohkeeseen niin kuin pitäisi, ja kuski ei uskalla sitä ihan tosissaan herättää.

Jatkoimme seuraavaksi haastavan kavalettitehtävän pariin. Kavaletit olivat pituushalkaisijalla linjassa, ja ne ylitettiin kukin vinottain ja kuvan mukaiset silmukat ratsastaen. Oli muuten aika hankala tehtävä pienessä maneesissa jossa seinä tuli käännöksessä vastaan ja jarruttamaan aivan liian nopeasti. Alkuun homma menikin aivan plörinäksi, sillä ratsastin käännökset liian pieninä ja liikaa ohjalla kääntäen eikä katsekaan oikein ollut menossa ajoissa haluttuun suuntaan. Vaken laukka hyytyi tiukoissa käännöksissä aivan totaalisesti, ja kavalettien yli möngittiin ravista tai melkein paikoiltaan. Toistojen myötä sain petrattua niin että ensin sain käännöksen tien puolesta järkevämmäksi ja katseen paremmin menosuuntaan. Sitten muistin open ohjeistamana myös keventää tuntumaa entisestään ja vähentää sisäohjan käyttöä kaarteissa. Aloin myös istua satulassa jämäkämmin käännösten läpi. Esitimme vielä pari rämpimiskierrosta, mutta lopulta viimeinen kierros tehtävällä onnistui edes vähän siedettävämmin niin että laukka säilyi ja käännökset olivat luontevampia ja sujuvampia.

Lopuksi ratsastimme kolmen kavaletin sarjaa pituushalkaisijan suuntaisena jumppasarjana yhden askeleen väleillä. Itse kavalettien ylityksessä ei ollut mitään ihmeellistä, mutta tehtävän haasteeksi osoittautui jatkaa hyppyjen jälkeen suoraa linjaa päätyyn asti. Tämä alkoi onnistua vasta siinä vaiheessa kun olin tosissani menossa suoraan ja katse oli tiukasti eteenpäin. Jos katselin hypyissä alaspäin ja lopetin ratsastamisen viimeisen kavaletin kohdalla niin ettei sen jälkeen ollut enää selkeää, suunniteltua menosuuntaa lähti Vake tietenkin oikaisemaan. Saman ilmiön olen saanut huomata aikaisemminkin, mutta silti se katseen merkitys tuppaa aina vaan unohtumaan.

Tämä oli taas niitä kertoja kun en osannut oikein muuta kuin tumpeloida. En saa Vakea liikkeelle enkä taipumaan ja kavalettitehtäväkin oli sellaista onnetonta sähläystä ja mönkimistä että voi kauhistus. Pitäisi olla tämän ns. perusratsastuksen ehkä hieman paremmalla tasolla jos aikoo ihan hypätäkin. Ensimmäinen askel lähteä korjaamaan tilannetta voisi olla pieni asennemuutos, eli se että laitan oikeasti ponin liikkumaan ja reagoimaan pohkeeseen. Muutoin on turhan haaveillakaan että Vake alkaisi kulkea oikein päin tai että löytyisi sellainen laukka jolla voi järkevästi suunnata esteille.