tiistai 3. marraskuuta 2015

Helppoa säätelyä mutta vaikeuksia puomisarjalla

Tiistain ohjelmassa oli puomi- ja kavalettitunti Vakella. Pääsimme tänään tunnille jo vähän aikaisemmin eli valoisaan aikaan, ja mukana oli kolme ratsukkoa. Sain yllättyä heti alkutunnista, kun Vake olikin poikkeuksellisen reippaalla tuulella. Aloitin alkukäyntien jälkeen melkein heti laukassa, jossa Vake liikkui mukavasti omalla moottorilla eteen ilman puskemista. Harvoin se on ensi metreiltä alkaen näin hyvin etenevä. Myös ravissa oli hyvä oma energia, ja sen myötä myös pyöreys löytyi nopeasti. Olipas mukava aloitus tunnille!

Ensimmäisessä puomitehtävässä oli heti meille haastetta. Laukassa ylitettiin vuoroin yksittäinen puomi pienellä ympyrällä ja vuoroin viiden puomin sarja isolla ympyrällä. Puomien välit eivät olleet edes pitkät vaan 2,5 metrin luokkaa keskeltä ratsastettuna, mutta silti puomisarja ympyrällä on aina jonkinmoinen kompastuskivi. Vakella ei tahdo ajatus säilyä eteen puomisarjan loppuun asti, vaan se aina hyytyy matkan varrelle. Tähän olin osannut varautua, mutta en saanut hyytymistä silti estettyä. Vake laukkasi muuten ihan hyvin eteen, ja sisään puomeille tultiin aivan sopivassa laukassa, mutta tempo ja eteenpäinpyrkimys hiipuivat kolmannen puomin jälkeen. Ope käski topakoitua ja käyttää ulkokädessä olevaa raippaa siinä vaiheessa kun Vake alkoi suunnitella jarruttelua sarjan puolessa välissä. Raipalla huomauttamista Vake sitten protestoi pukittamalla, mikä tietenkin sotki rytmin puomisarjan lopussa. Oikeassa kierroksessa lopulta päästiin koko sarjan läpi laukassa ja suunnilleen korrektisti, vaikka lopussa menikin kurottelemiseksi. Vasemmassa kierroksessa tämä ei onnistunut, vaan askeleet sekosivat aina pukitteluun siinä vaiheessa kun käskin Vakea terästäytymään toiseksi viimeisellä puomilla. Luulenpa että menin myös liikaa etunojaan viimeistään siinä vaiheessa kun Vake alkoi vetää nenää alas, ja tämä etuosalle heittäytyminen tietenkin vain vaikeutti puomeista selviämistä.

Päivän toinen tehtävä olikin paljon helpompi. Menimme kavaleteilla ja miniesteillä kahta 20 metrin suoraa linjaa, ja tehtävänantona oli ratsastaa joka toinen linja suuremmalla ja joka toinen linja pienemmällä askelmäärällä. Vakella nämä askelmäärät olivat 7 ja 6. Kuuteen laukkaan päästiin helposti sellaisella sopivan sujuvalla peruslaukalla, ja seitsemään piti lyhentää jonkin verran. Vakella oli edelleen ihan mukava energia eikä sitä tarvinnut puskea, mutta lyhyeen laukkaan olisin kaivannut vähän lisää terävyyttä sekä ylipäänsä laukan paremmin takaosan päälle. Nyt Vake tuntui lyhentäessä hieman raskaalta edestä. Oikeiden askelmäärien löytäminen oli joka tapauksessa helppoa kuin mikä kun ei tämän suurempia askelpituuden eroja tarvinnut saada aikaan. Luulen, että jos olisi oikein lähtenyt yrittämään olisi väli voinut mennä viidelläkin laukalla suhteellisen helposti.

Lopuksi yhdistimme tehtävät ja menimme puomi- ja kavalettiradan. Rata alkoi ravivoltilla puomin yli, ja sitten jatkettiin ympyrällä oleville laukkapuomeille vasemmassa laukassa. Tämän jälkeen suunnattiin 20 metrin linjoille, joista ensimmäinen mentiin lyhyemmässä ja toinen pidemmässä laukassa. Sitten vaihdettiin suunta lävistäjäristikolla ja mentiin samat linjat uudestaan kahdella eri askelmäärällä. Lopuksi vaihdettiin vielä suunta lävistäjäristikon kautta ja päätettiin rata laukkapuomeihin ympyrällä. Rata sujui meiltä pitkälti samalla lailla kuin tehtävät yksittäinkin. Ympyräpuomeilla tuli lopussa askelten sekoamista, mutta jatkoimme eteenpäin suorille linjoille. Laukan säätely lyhyemmästä pidempään ja takaisin onnistui edelleen leikiten. Suunnanvaihdot laukanvaihtoineen menivät nekin rutiinilla. Lopuksi ylitettävillä ympyräpuomeilla mentiin edelleen viimeiset puomit etujalkojen välissä ja ponin nenä lähellä maata, mutta annettiin asian olla tältä erää.

Ympyrätehtävältä jäi vielä asioita hampaankoloon, mutta eiköhän vastaava harjoitus tule eteen ennen pitkää uudestaan. Olisi ilmeisesti pitänyt topakoitua vielä lisää, sekä myös nojailla sitkeästi taakse siinäkin vaiheessa kun Vake alkoi puomien välissä pomppia. Mikään ei kyllä ole niin vaikeaa kuin maapuomit, ainakin jos niitä on monta sarjassa! Laukan säätelytehtävä olikin sitten ihan helppoa kauraa meille, joten kiva että kuitenkin toisessa harjoituksessa pääsimme loistamaan. Vakella oli kyllä aika kiva energia tänään, vaikka pitkän puomisarjan yli se ei ihan kantanutkaan. Muuten oli kyllä mukavaa etenemistä laukassa. Sopii toivoa, että tällainen energian taso säilyisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti