Sujuvavauhtinen maasto

Lauantai oli harmaatakin harmaampi, mutta reippaasti lähdimme Annen kanssa maastolenkille. Se hyvä puoli säätilassa kuitenkin oli, että kaikki lumi ja jää oli vaihteeksi sulanut eli pääsimme aivan sulan maan lenkille. Matkaa kertyi tällä reissulla aika tasan 10 kilometriä ja aikaa meni noin tunti ja 10 minuuttia. Minulla oli tietenkin Vake ja Annen ratsuna puolestaan Hemppa. Senhän arvasi jo etukäteen että nämä kaverit ovat täysin erivauhtisia, sillä Hemppa on pitkäjalkainen kenttähevonen ja Vake puolestaan... no tiedätte kyllä. Kävellessä saatiin ravata yhtenään Hemppaa kiinni ja raviosuuksilla välimatka venyi aina naurettavan pitkäksi.

Lähdimme liikkeelle tavalliseen tapaan tietä pitkin ja menimme kankaalle. Kankaalla otettiin mukavan reipas ja pitkä laukkapätkä. Hempan askel oli niin vetävä että Vake sai laittaa tosissaan töppöstä toisen eteen. Hyvin Vake kyllä lähti laukkaamaan Hempan perässä, eli ei se hidastelemaan jäänyt vaan pinkoi kaverin mukana. Eteen ei tarvinnut käskeä ja ohjalla oli oikein painetta kun Vake laukkasi korvat tötteröllä vetohevosen imussa. Muutamiin viikkoihin ei olekaan päästy näin reippaasti laukkaamaan.

Laukan jälkeen kävelimme metsälenkin tien toisella puolella, ja palasimme kotia kohti Hangaksentietä pitkin ravaten. Vake sai kotimatkalla ottaa Hempan välillä laukalla kiinni, mutta mikäs siinä kun tien reuna oli sopivan pehmeä. Jos Hempasta tulee meille uusi vakioseuralainen maastoon niin Vakehan on kohta aivan sporttikunnossa sen perässä pinkoessaan!