Artsin valmennuksessa menimme Vaken kanssa tällä kertaa kahden ratsukon ryhmässä. Tänään keskityimme koko tunnin ajan askelpituuden vaihteluihin. Teimme muutaman väistölävistäjän ja satunnaisen ympyrän, mutta muuten mentiin käytännössä uraa pitkin. Kaikissa askellajeissa haluttiin hevosten liikkuvan ensin mahdollisimman lyhyellä mutta tarmokkaalla askeleella, ja kun askel lyheni toivotusti niin ratsastettiin hetki rennommin eteen antaen askeleen ja muodon venyä. Lisäksi tehtiin siirtymisiä askellajien välillä, mikä tapahtui aina askeleen lyhentämisen kautta. Tällaisella lyhentämisen/kokoamisen ja venytyksen vuorottelulla tavoiteltiin liikkeisiin parempaa joustoa ja vieteriä, nivelten koukistumista.
Aluksi tuntui siltä, että askelta lyhentäessä Vake vain jännittyi liikaa tai menetti energiansa, eikä pyöreys näin ollen säilynyt. Ohjeena oli pitää pohkeet melko passiivisena, ja energian hiipuessa hipsutella kevyesti raipalla pohkeella puskemisen sijaan. Suoralla uralla oli myös hankalampi saada ponin kyljet hallintaan, ja kun ei juurikaan taivuteltu en saanut oikeaa pohjetta ratsastettua läpi. Niinpä oikea kylki jäi hieman pullahtaneeksi, ja vasemmassa kierroksessa ulko-ohja oli kovin jähmeän oloinen. Jos tämän suoruusongelman olisi saanut ratkottua olisi Vake ehkä loksahtanut vielä irtonaisemmaksi. Siitä huolimatta ravissa työskentely alkoi tunnin mittaan sujua paremmin, ja Vake tuli pyöreäksi myös lyhennyksissä. Energiakin parani, etenkin kun Artsi kävi vierellä aktivoimassa Vaken liikettä maasta käsin. Ravi alkoi kuljettaa eteenpäin ihan itsestään, ja varsinkin lyhennyksen jälkeen eteen venyttäessä tuli mukavalta tuntuvia hetkiä. Istunnan osalta piti keskittyä hakemaan taas painoa takaosan päälle etenkin askelta lyhentäessä. Huomasin myös työntäväni käsivarsia liian suoraksi eteen kyynärkulman kadottaen siinä vaiheessa kun aloin ratsastaa Vakea eteen ja pidemmälle askeleelle.
Askeleen lyhennys ravissa auttoi tekemään myös mukavan napakoita, ryhdikkäitä laukannostoja. Täytyi vaan olla tarkkana, että ravissa oli oikeasti riittävä energia ja tarmokas poljenta nostoon tullessa, sillä jos liike vain oli hiipunut pieneksi hiippailuksi tuli nostostakin lötkö. Silloin kun raviin löytyi oikeanlainen viritys nousi laukka hyvin täsmällisesti pienellä avulla, ja pääsin tekemään muutamia mainioita nostoja sisälonkkaa "keikauttamalla" siten kuin ratsastusoppaissa neuvotaan. Yleensä sitä keskittyy vain antamaan nostoavun sisäpohkeella ja lonkan liike tulee ehkä vahingossa siinä sivussa. Nytpä Vake nosti laukan parhaimmillaan hyvin olemattomalla pohjeavulla kunhan vaan ravin viristys oli kunnossa ja onnistuin ajoittamaan istunta-avut täydellisen oikein. Löysin myös pieneksi hetkeksi tuntuman siihen, millaista oli kun sain oikeasti "istuttua takaosan päällä" ja samalla ponin ympäri, ja tällaisesta hetkestä laukka nousi aivan ihanan vaivattomasti ja suorastaan ylämäkeen. Hihkuinkin ääneen että NYT pääsin todella istumaan takaosalle, ja olihan se hyvä välähdys siitä miltä menon pitäisi oikeasti tuntua.
Myös laukassa vuoroteltiin lyhennystä ja eteenratsastusta. Lyhentäessä Vake pääsi pari kertaa putoamaan raville, ja näissä tilanteissa ohjeena ei ollut nyhjäistä sitä takaisin laukkaan (eli eteenpäin) vaan jatkaa lyhennystä ravissa ja nostaa lyhyt laukka hyvin valmisteltuna uudestaan. Lyhyeen laukkaan olisi tarvittu vielä lisää energiaa jotta pyöreyttäkin olisi löytynyt paremmin, mutta kun laukkaa pidennettiin eteen tuntuivat takajalat mukavan teräviltä.
Tunnin työskentelyn jälkeen Vaken liike tuntuikin loppuraveissa oikein mukavalta. Edelleen oikea pohje olisi saanut olla paremmin läpi, mutta muuten ei hassumpaa. Ainakin kuvittelen, että sitä joustoa oli tullut liikkeeseen vähän lisää. Tämä oli aika haastava tunti jossa mentiin tutun mukavuusalueen ulkopuolelle tekemään uudenlaisia juttuja, mutta pieniä onnistumisen hetkiäkin sentään tuli. Tällainen harjoittelu on varmasti juuri sitä mikä voi pidemmällä aikavälillä Vakenkin liikkumista kehittää. Vaikka poni on kuinka vaatimattomasti liikkuva puksutin niin kyllä ne on nämä valmennuksen kautta tulevat pienet, vähittäiset muutokset jotka tekevät touhusta kiinnostavaa ja motivoivaa.
Aluksi tuntui siltä, että askelta lyhentäessä Vake vain jännittyi liikaa tai menetti energiansa, eikä pyöreys näin ollen säilynyt. Ohjeena oli pitää pohkeet melko passiivisena, ja energian hiipuessa hipsutella kevyesti raipalla pohkeella puskemisen sijaan. Suoralla uralla oli myös hankalampi saada ponin kyljet hallintaan, ja kun ei juurikaan taivuteltu en saanut oikeaa pohjetta ratsastettua läpi. Niinpä oikea kylki jäi hieman pullahtaneeksi, ja vasemmassa kierroksessa ulko-ohja oli kovin jähmeän oloinen. Jos tämän suoruusongelman olisi saanut ratkottua olisi Vake ehkä loksahtanut vielä irtonaisemmaksi. Siitä huolimatta ravissa työskentely alkoi tunnin mittaan sujua paremmin, ja Vake tuli pyöreäksi myös lyhennyksissä. Energiakin parani, etenkin kun Artsi kävi vierellä aktivoimassa Vaken liikettä maasta käsin. Ravi alkoi kuljettaa eteenpäin ihan itsestään, ja varsinkin lyhennyksen jälkeen eteen venyttäessä tuli mukavalta tuntuvia hetkiä. Istunnan osalta piti keskittyä hakemaan taas painoa takaosan päälle etenkin askelta lyhentäessä. Huomasin myös työntäväni käsivarsia liian suoraksi eteen kyynärkulman kadottaen siinä vaiheessa kun aloin ratsastaa Vakea eteen ja pidemmälle askeleelle.
Askeleen lyhennys ravissa auttoi tekemään myös mukavan napakoita, ryhdikkäitä laukannostoja. Täytyi vaan olla tarkkana, että ravissa oli oikeasti riittävä energia ja tarmokas poljenta nostoon tullessa, sillä jos liike vain oli hiipunut pieneksi hiippailuksi tuli nostostakin lötkö. Silloin kun raviin löytyi oikeanlainen viritys nousi laukka hyvin täsmällisesti pienellä avulla, ja pääsin tekemään muutamia mainioita nostoja sisälonkkaa "keikauttamalla" siten kuin ratsastusoppaissa neuvotaan. Yleensä sitä keskittyy vain antamaan nostoavun sisäpohkeella ja lonkan liike tulee ehkä vahingossa siinä sivussa. Nytpä Vake nosti laukan parhaimmillaan hyvin olemattomalla pohjeavulla kunhan vaan ravin viristys oli kunnossa ja onnistuin ajoittamaan istunta-avut täydellisen oikein. Löysin myös pieneksi hetkeksi tuntuman siihen, millaista oli kun sain oikeasti "istuttua takaosan päällä" ja samalla ponin ympäri, ja tällaisesta hetkestä laukka nousi aivan ihanan vaivattomasti ja suorastaan ylämäkeen. Hihkuinkin ääneen että NYT pääsin todella istumaan takaosalle, ja olihan se hyvä välähdys siitä miltä menon pitäisi oikeasti tuntua.
Myös laukassa vuoroteltiin lyhennystä ja eteenratsastusta. Lyhentäessä Vake pääsi pari kertaa putoamaan raville, ja näissä tilanteissa ohjeena ei ollut nyhjäistä sitä takaisin laukkaan (eli eteenpäin) vaan jatkaa lyhennystä ravissa ja nostaa lyhyt laukka hyvin valmisteltuna uudestaan. Lyhyeen laukkaan olisi tarvittu vielä lisää energiaa jotta pyöreyttäkin olisi löytynyt paremmin, mutta kun laukkaa pidennettiin eteen tuntuivat takajalat mukavan teräviltä.
Tunnin työskentelyn jälkeen Vaken liike tuntuikin loppuraveissa oikein mukavalta. Edelleen oikea pohje olisi saanut olla paremmin läpi, mutta muuten ei hassumpaa. Ainakin kuvittelen, että sitä joustoa oli tullut liikkeeseen vähän lisää. Tämä oli aika haastava tunti jossa mentiin tutun mukavuusalueen ulkopuolelle tekemään uudenlaisia juttuja, mutta pieniä onnistumisen hetkiäkin sentään tuli. Tällainen harjoittelu on varmasti juuri sitä mikä voi pidemmällä aikavälillä Vakenkin liikkumista kehittää. Vaikka poni on kuinka vaatimattomasti liikkuva puksutin niin kyllä ne on nämä valmennuksen kautta tulevat pienet, vähittäiset muutokset jotka tekevät touhusta kiinnostavaa ja motivoivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti