Onnistuneempia laukkalävistäjiä

Tiistain tunnilla mentiin koulua. Vake meni poikkeuksellisesti jo edellisellä tunnilla, joten sain hypätä valmiiksi verrytellyn ponin selkään. Olinkin huomaavinani että Vake oli tunnin alussa vähemmän jäykän oloinen ja päästiin paremmin työskentelyn alkuun verrattuna tilanteeseen jossa tunnille tullaan tallista.

Työskentelimme ensin ravissa ratsastaen pääty-ympyröitä sekä lävistäjiä. Lävistäjillä pidennettiin hieman askelta. Siinä missä poni oli lämmitelty oli sen sijaan kuski jossain määrin alkukankea, ja lonkkien avaamisen ja jalkojen rentouttamisen kanssa oli jälleen ongelmia. Ope kehotti hakemaan takareidet kiinni hevoseen, mutta kun ei vaan lonkat anna periksi! Niinpä en saanut jalkoja "hevosen ympärille", vaan istunta jäi reisien päälle ja jalat levottomiksi niin ylös-alas- kuin eteen-taakse-suunnassakin. Vake ei kuitenkaan tuntunut hassummalta. Ravissa oli jonkinlaista pontevuutta, eikä meno tuntunut niin kovin vinolta. Satula pysyi tänään aika hyvin keskellä, mikä oli jo hyvä merkki sinänsä ja helpotti ratsastamista.

Päivän laukkakuvioon kuului nosto käynnistä lyhyeltä sivulta, pari kierrosta pääty-ympyrällä ja lävistäjä. Laukassa oli mahdollisuuksien mukaan tarkoitus jatkaa lävistäjän päättyessä pari askelta uraa pitkin, ja tämän helpottamiseksi lävistäjältä kaarrettiin loivasti uuteen suuntaan hieman uran sisäpuolelta. Vake teki laukannostot tänään erittäin hyvin ja napakasti. Se osasi jo valmiiksi vähän ennakoida nostoa edellisen tunnin perusteella, ja kerrankin sain tehtyä nostot keikuttamatta ylävartaloa ollenkaan. Nostoon kävellessä sain Vaken ennakoivaa energiaa kanavoitua ryhdikkääseen ja pyöreään liikkumiseen. Laukkaympyröillä oli molempiin suuntiin pieniä vaikeuksia uloskarkaamisen kanssa. Vake oli saanut edeltävällä tunnilla harrastaa suosikkitemppuaan ympyrältä karkaamista mielin määrin, joten aluksi se yritti tätä varsin ponnekkaasti. Sain estettyä karkailut melko tehokkaasti, mutta ulkoavut olisivat voineet olla ehkä vieläkin ennakoivammat jottei poni olisi tämänkään vertaa päässyt liirailemaan kaula mutkalla. Raippa ulkolavalle on hyvä lisäapu ihan vaikka ennakoivastikin käytettynä jos tuntuu siltä että poni todennäköisesti koettaa nykäistä ympyrältä ulos.

Laukka sinänsä sujui ympyröillä aika napakasti eteen. Ihan kuin Vake olisi ottanut pientä lisävirtaa siitä väännöstä mitä aluksi kävimme ympyrällä pysymisen suhteen. Kun laukassa oli energiaa sujui lävistäjien ratsastus yllättävänkin hyvin. Kun ei lävistäjällä tarvinnut enää puskea eteen ei Vake alkanut jarrutella ja suunnitella vaihtoa. Ehkä viimeaikainen lävistäjien harjoittelu on saanut Vaken hoksaamaan että lävistäjällä ei olekaan tarkoitus automaattisesti vaihtaa vaan joskus voidaan myös mennä loppuun asti samaa laukkaa. Oikeassa laukassa pääsi kerran tulemaan vaihto aivan lävistäjän lopussa, mutta vasemmassa laukassa pääsimme jopa menemään askeleen tai pari vastalaukkaa uran suuntaisesti. Huomattavaa edistystä! Tärkein tekijä lävistäjien onnistumisessa lienee tosiaan se että laukka eteni sujuvasti ja suunnilleen pohkeen edessä. 

Laukkalävistäjistä taisi olla jopa apua suoristamista ajatellen, sillä laukkojen jälkeen Vake liikkui ainakin oikealle todella mukavasti etuosastaan suorana ja pyöristyi aika letkeän oloisena. Tämä oli tunnin paras hetki kun tuntui että poni jaksoi ravissa hetken ihan kantaa itseään. Menimme lopuksi vielä ravissa täyskaartoja. Vake haki edelleen sinne pyöreämmälle kaulalle, mutta painui nyt liian raskaan ja matalan oloiseksi eikä ravannut kaarrosten läpi tarpeeksi ponnekkaasti ja aktiivisesti. Asetus ja taivutus onnistuivat notkeasti molempiin suuntiin, mutta sitä ryhtiä ja energiaa olisi vielä liikkeeseen kaivattu. Olin joka tapauksessa tänään iloinen siitä että tunti sujui pääosin aika mukavissa merkeissä ja Vake tuntui hyvältä ratsastaa. Se on ollut monesti niin paljon jäykemmän oloinen, mutta nyt menossa oli sentään aavistus jonkinlaisesta letkeydestä. Sitkeä harjoittelu laukkalävistäjien parissa on myös tainnut tuottaa jotain tulosta kun ne eivät enää olleetkaan niin toivottomia.

Hieman tasapaksu K.N. Special

Oman seuran kevään ensimmäisissä ja ainoissa koulukisoissa ratsastin minulle uudella koulukisahevosella eli Eetulla. Luokkamme oli K.N. Special, jossa menimme oman tallin tuntiratsukoille avoimessa sarjassa. Kovin suurta harjoitusmäärää ei minulla Eetun kanssa ole takana, mutta lähdinpä nyt kokeilemaan koulukisoihin vaihteeksi vähän erilaista hevosta eli sellaista joka ei ainakaan hyytyisi radalle niin kuin koulukisaratsuni yleensä tuppaavat tekemään. Eetun kanssa puolestaan haasteena oli ennen kaikkea pyöreys ja siirtymisten suorittaminen paino takaosalla.

Verryttelyaikaa tuli tällä kertaa aika sopivasti. En tiedä, olisiko kannattanut käydä ulkona verkkailemassa tilavammalla kentällä, mutta nyt pysyimme maneesin verryttelyalueella. Yritin tässä notkistella Eetua taipumaan molempiin suuntiin ja suoristaa etuosaa sekä ratsastaa muotoa sitä myötä pyöreämmäksi. Kyllä Eetu siinä pikkuhiljaa hieman pehmeni, välillä myötäsi niskastakin hyvin mutta ei se oikein jäänyt pyöreäksi pidemmäksi aikaa. Vasta-asetukset tuntuivat tehoavan parhaiten. Meno jäi kuitenkin kokonaisuudessaan melko jäykän ja vinon oloiseksi. Ihan odotettavaa oli etten saanut kisaverryttelyssä hommaa toimimaan yhtä hyvin kuin parhaimpina päivinä tunnilla.

Kun pääsimme aitojen sisälle ennen oman vuoron aloittamista tuntui meno hetkellisesti paremmalta tässä isommassa tilassa. Ravailin ja laukkasin parit ympyrät ja suunnanmuutokset eikä Eetu tuntunut hassummalta. Kun sain lähtömerkin ja lähdin aloittamaan ohjelmaa tämä hyvä tuntuma katosi, ja alkutervehdykseen ravattiin hirvimoodissa. Harmillisesti Eetu ei ihan malttaut seistä pysähdyksessä paikoillaan. Totesin liikkeelle lähtiessä että eipä tässä taideta kovin pyöreänä ja kauniissa muodossa liikkua, mutta pelastetaan mitä pelastettavissa on täsmällisellä teiden ja siirtymisten ratsastuksella. Yksi tyytyväisyyden aiheista tällä radalla olivatkin loivat kiemurat, joilla kerrankin tein huolella taivutukset molempiin suuntiin ja sain näistä kuvioista 6,5. Täsmällisyyden ja tarkkojen teiden lisäksi en sitten saanut esitettyä juuri muuta hienoa. Menoa leimasi tietynlainen vaisuus, eli ratsastin turhankin varovaisesti sen sijaan että olisin esittänyt ohjelman vähän reippaammin ja näyttävämmin. Eetu olisi kyllä liikkunut enemmänkin jos vain olisin pyytänyt, mutta enpä muistanut pyytää. Keskiravikin jäi käytännössä kokonaan esittämättä huonon valmistelun ja ponnettoman ratsastuksen vuoksi. Vasta ohjelman lopulla ennen toista laukkaosuutta hoksasin että voisihan tässä vähän eteenkin ratsastaa, ja vasemmassa laukassa ratsastin pohkeella vähän rohkeammin. Molemmilla laukkalävistäjillä Eetu pudotti laukan pois liian aikaisin, ja tajusin etten ole sen kanssa koskaan edes harjoitellut laukkalävistäjiä. Yritin varmistella tuuppaamalla eteen lävistäjän loppua kohti, mutta ehkä tällainen tuuppaus jopa myötävaikutti siihen että Eetu pudotti herkemmin kuin jos olisi saanut laukata häiritsemättä. Lopputervehdyksestä tuli radan ainoa seiska, sillä onnistuin vaisusta käynnistä huolimatta ratsastamaan suoraan ja tällä kertaa Eetu myös seisoi paikoillaan.

Eetu sai tietenkin taputuksia tunnollisesta suorittamisesta, mutta omaan osuuteeni en ollut kovinkaan tyytyväinen. Puksuttelin radan läpi aika tarkasti ja täsmällisesti, mutta miksi en tosiaan edes yrittänyt työstää ponin liikkumista radalla paremmaksi? Vaikken saanut ponia liikkumaan pyöreänä ja "kahdella ohjalla" niin olisi sitä nyt kannattanut edes vähän ratsastaa eteen ja aktiivisempaan liikkeeseen! Kyllähän minun pitäisi jo pikkuhiljaa tietää että kouluradalla esitetään reipasta, aktiivista menoa eikä unohduta hipsuttelemaan. Eetun kanssa aktiivisempi eteneminen olisi ollut jopa mahdollista, sillä sen kanssa ei radalla missään vaiheessa tullut puskemisfiiliksiä eikä se hyytynyt tai jumittanut. Tuomarin loppukommenteissa olikin oikein osuva ohje "hevonen saisi liikkua paremmin pohkeesta eteen kohti tuntumaa, jotta saisit sen ratsastettua pyöreämpään muotoon". Juuri niin! Istunnan osalta tuli taas huomautusta ryhdistä, eli päästin tavanomaiseen tapaan ylävartalon lysähtämään keskittyessäni ohjelman ratsastamiseen. Käsiäkin tulin levittäneeksi liikaa kun yritin Eetua asettaa. Oma huomioni oli että ohja olisi saanut radalla pysyä lyhyempänä jotta kädet olisi saanut pidettyä paremmin kannettuna.

Pistesaldoksi tuli tasan 60%, eli senkin perusteella tämä oli hieman tasapaksu perus-ok suoritus josta puuttui loistokkuus ja näyttävyys. Onneksi en lähtenyt edes yrittämään helpon A:n ohjelmaa, vaikka siihenkin suuntaan tuli jossain vaiheessa pientä vihjailua. Eetu sai prikulleen saman tuloksen vielä toisen ratsastajansa kanssa, ja lopulta luokka päättyi niin että me kaksi Eetun ratsastajaa jaoimme ensimmäisen sijan. En kokenut tällaisella ratsastuksella tätä ihan ansainneeni, eli en osannut oikein iloita sijoituksesta. Ehkä minun ei kuitenkaan kannata olla itselleni liian ankara vaan todeta että kisakokemusta taas tämäkin ja ensi kerralla sitten kovempi tsemppi päälle oli silloin alla mikä hevonen hyvänsä. Ainakin tämänkertainen pieni turhautuminen johti siihen että ilmoittauduin loppukesän kouluratakurssille harjoittelemaan sitä että kouluohjelman aikanakin voi oikeasti toimia ja ratsastaa.

Maastoilun kesäkauden aloitus

Tämän viikonlopun maastoa odotin aivan erityisen innolla, sillä metsät ja polut olivat nyt sulaneet ja pääsimme tälle vuodelle ensimmäistä kertaa ”kesämaastoon” niille kaikista parhaille reiteille. Viimeksi kävimme tällä reitillä marraskuun 1. päivä, eli puoli vuotta sitten. Marraskuun reissu olikin se kerta kun Vake oli villi-Vake ja onnistui heittämään minut selästään, mutta tällä kertaa retki sujui onneksi huomattavasti leppoisammissa merkeissä. Sää oli lämmin, ja mäntykankaalla maisema näyttää tietenkin melko samalta niin vappuna kuin juhannuksenakin joten tuntui siltä että siirryimme kesään ainakin pieneksi hetkeksi.

Parasta oli tietysti kankaalla laukkaaminen. Laukkaa otettiin kahdessa pätkässä pehmeällä hiekkapohjalla, ja se sujui oikein mukavasti. Hieman sain hoputella Vakea eteen jotteivat muut päässeet liian kauas edelle. Kotimatkan raviosuuksilla kärkijoukon askel venyi siihen malliin että otin Vaken kanssa vielä pari lyhyttä laukkapätkää välimatkan kuromiseksi. Kotiinpäin mentiin tuttua reittiä lentokentän ohi ja pellonreunaa pitkin.

Näin alkoi pitkään odotettu maastoilun kesäkausi. Ihanaa, että näitä reissuja lienee luvassa tästä eteenpäin suunnilleen kerran viikossa. Minä niin tykkään koluta Vaken kanssa näitä metsiä!

Vapun naamiaisestekisat

Vappupäivä kului kuinkas muutenkaan kuin tallilla, Tallinmäen pukuratsastuskisoissa. Päivän asukseni valikoitui merirosvo, joten Vake sai punaisen satulahuovan ja siihen mustat merirosvoliput. Pukuhupailun lisäksi tänään päästiin kisaamaan esteillä 70 cm taitoarvosteluluokassa. Tällaiset pienet kotikisat toimivat mainiona ratatreeninä. Tällä kertaa ei kisat oikeastaan jännittäneet, kun juuri sunnuntaina olimme hypänneet niin hyvät radat ja estekorkeuskin oli nyt hyvin mukavuusalueella. Ainoastaan taitoarvostelu ehkä aiheutti pientä painetta. Mukava kyllä saada välillä tällaisestakin arvostelusta kokemusta ja palautetta radasta samaan tapaan kuin koulukisoissa.

Toivoin Vaken olevan yhtä terävänä ja "säpäkkänä" kuin sunnuntaina ekalla radalla, mutta ei se ihan sellainen tänään ollut. Verkassa jouduin nyt ratsastamaan enemmän eteen ja herättelemään, eikä ponilla ollut kunnon imua esteille. Niinpä verryttelyhyppyihin tuli mukaan miniaskeleita ja pysty pudotettiinkin kerran. Ei ihan parasta menoa meiltä, mutta näillä lähdettiin radalle. Lähtövuoro olikin heti ryhmän ensimmäisenä verryttelyn päätyttyä, joten ei muuta kuin saman tien piraatit matkaan.

Hoputtelin Vakea kunnolla liikkeelle ja ekalle esteelle tultiinkin oikein sujuvasti. Hyvä hyppy ja luonteva vaihto. Kaarteessa hoputtelin taas laukkaa teräväksi enkä halunnut antaa Vakelle mahdollisuutta hyytyä. Jotenkin hitaalta se minusta tänään tuntui, mikä johtui ehkä siitä että estettä kohti ei tullut sellaista kunnon imua. Kakkosesteelle ratsastin pohkeella aika vahvasti jotta Vake ei alkanut harkitakaan miniaskelia. Hyvä hyppy ja vaihto jälleen. Päädyn kautta kaartaessa laukka sujui ihan hyvin ja päästiin kolmosesteelle hyvään paikkaan. Suoralla linjalla kolmoselta neloselle tein sen mokan että ratsastin eteen vaikka ennemmin tässä olisi sopinut hieman ottaa kiinni. Vake tuntui minusta edelleen liian hitaalta, ja niinpä en päässyt yli vimmastani ratsastaa eteen, eteen, eteen. Kuusi laukkaa jäi linjalle näin ollen ahtaaksi ja neloselle mentiin juureen. Vitonen ja kutonen puolestaan ylittyivät oikein sujuvasti ja hyvistä paikoista. Kutoselle Vake sai hieman venyä, ja pääsi sen jälkeen vähän puskemaan sisälle niin että kaarteesta seiskalle tuli vähän pienempi kuin olin suunnitellut. Seiskalle pyysin Vakea taas venyttämään kauempaa, ja tässä hypyssä pääsivät jalkani heilahtamaan aika ikävästi irti kyljistä. Kaarevalla linjalla kasille eli viimeiselle esteelle laukan rytmi oli hyvä, mutta ponnistuspaikka ei nyt vaan sattunut sopivaksi. Vauhti tuntui niin hitaalta että jäin odottamaan miniaskelta, mutta Vake ratkaisikin hyppäämällä kauempaa. En ehtinyt hyppyyn ihan kunnolla mukaan, vaan Vaken venyttäessä okserin yli keikahdin alastulossa kaulaa kohti. Ei mikään ihanteellinen lopetus tyyliesteradalle, mutta minkäs teet!

Ensimmäinen este ja mallikelpoinen suoritus.

Kolmoseste, vähän lähelle.

Banzai! Vake venyttää, kuski tulee mukana miten ehtii...

Viimeisen hypyn ja siihen mukautumisen kämmäys jäi harmittamaan siinä määrin etten aluksi osannut olla koko rataan kovin tyytyväinen. Lisäksi minusta oli tosiaan tuntunut siltä että Vake oli tänään liian hidas eikä edennyt tarpeeksi. Silminnäkijät kuitenkin väittivät menon olleen ihan sujuvaa, ja totesin pian saman itse videolta. Mikä lie vauhtisokeus tässä nyt kuskille iski. Ei Vake ollut ihan niin hyvillä kierroksilla kuin sunnuntaina, mutta hyvin ja sujuvasti se eteni ja oikein riittävässä laukassa.



Arvostelu tapahtui asteikolla 1-5 pistettä viidestä eri arviointikohdasta. Oikeiden teiden seuraamisesta tuli täydet 5 pistettä, temposta ja rytmistä 4,5. Laukka oli tosiaan tänään aika sopiva ja tasainen rytmi oli valttikorttimme. Istunnasta esteiden välillä sain 4,5, ja istunnasta esteillä sekä myötäämisestä hypyissä 4 kummastakin. Viimeksi mainituissa oli siis eniten parannettavaa, ja varmasti ainakin viimeisen esteen kömmähdys hyppyyn mukautumisessa vaikutti näihin pisteisiin. Virallisia palkintoja ei tässä luokassa jaettu, mutta olimme tällä suorituksella kärjen tuntumassa. Kun lakkasin liikaa harmittelemasta epäonnistunutta viimeistä hyppyä saatoin olla lopulta ihan tyytyväinen tähän suoritukseen. Vake teki jälleen kerran oikein hyvää työtä, ja kun se laukkaa näinkin hyvin niin hyppääminen sujuu mukavasti. Ehkä parasta on se, että tällainen kilpailuharjoitus kotikentällä onnistuu jo hyvinkin rutiinilla ja ilman mitään jännittämisiä. Toivotaan, että tämä rutinoituneisuuden tunne pysyy yllä.

Ensimmäisen kuvan sekä videon kuvasi Annu. Muut kuvat otti Eeva. Kiitokset kuvaajille!

Jatkuvan korjaamisen työskentelyvaihe

Keskiviikon tunnilla menin Eetulla, joka on myös sunnuntaina ratsuni koulukisoissa. Treenasimme tänään voltteja sekä laukannostoja ja siirtymisiä laukasta raviin ja käyntiin. Eetulle tunti oli tänään päivän ensimmäinen, kun taas edelliskerroilla sillä ratsastaessani sillä on ollut jo yksi tunti alla. Mahdollisesti tällä oli jotain vaikutusta, sillä Eetu vaikutti tänään alkutunnista jossain määrin jäykemmältä.

Yritin ratsastaa Eetua taas aiemmin toimivaksi havaittujen periaatteiden mukaan, eli ensisijaisesti pyrin suoristamaan etuosaa ja ratsastamaan asetukset läpi niskan notkistamiseksi ja rentouttamiseksi. Teoriassa oikein hyvä idea, mutta käytännön toteutus jostain syystä ontui. Ope totesikin jossain välissä että Eetulla eivät ole etu- ja takaosa linjassa ja siksi se ei voi ottaa vielä kunnolla painoa taakse ja alkaa kantaa itseään pyöreämpänä. Niin turhauttavaa kun tietää että kaikki on siitä suoristumisesta kiinni mutta ei vaan saa suoristusta ratsastettua. Toki hetkittäin onnistuin tekemään oikeansuuntaisia korjauksia ja Eetu liikkui hetken pyöreämpänä kahdella ohjalla, mutta sitten menetin taas suoruuden hallinnan ja tuntuman pehmeyden ja palattiin lähtöruutuun.

Laukannostoja tehtiin ravista K.N. Specialin tehtävien mukaisesti, eli vasemman laukan nosto kentän keskellä ja oikean laukan nosto lyhyeltä sivulta. Laukannostot tapahtuivat aina jokseenkin eteen kaatuen, ei edestä nousten, enkä löytänyt niiden parantamiseksi mitään kunnollista ratkaisua. Laukkaympyröillä ope kehotti koko ajan työstämään asetusta ja suoruutta sekä niskaan rentoutta. Näin tulee ehdottomasti tehdä myös koulurataa kisoissa ratsastaessa, eikä vain tyytyä siihen millainen poni sattuu olemaan ja puskuttaa eteenpäin. Oikeassa laukassa sain pienillä vasta-asetuksilla ulkolapaa paremmin hallintaan, ja etuosan ryhti ja pyöreys paranivat heti. Raviinsiirtymisissä ope kehotti erityisesti keskittymään siihen että poni pysyisi takaosan päällä. Kun ratsastin siirtymisiin ajatuksen kanssa ja yrittäen vähän koota laukkaa ensin takaosalle onnistuivat siirtymiset hieman paremmin eikä aivan niin "pudoten" kuin aluksi.

Loppuraveissa Eetulla oli kiire. Vähän kiireiseltä ja altajuoksevalta se kyllä tänään vaikutti koko tunnin, mistä johtuen en varmasti muistanut ratsastaa sitä tarpeeksi pohkeella. Sain nyt ravissa vielä open neuvojen avulla Eetua pyöreämpään muotoon. Menimme vasemmassa eli hankalammassa kierroksessa ympyrällä, ja ope käski yksinkertaisesti "sulkemaan Eetun oikean kainalon". Sain mielikuvasta kiinni, ja korjasin ulkoavuilla ulos pullahtavaa oikeaa lapaa niin että etuosa ja kaula loksahtivat paremmin linjaan. Samalla piti vielä ratsastaa puolipidätteitä kiireisenä kipittävien etujalkojen hidastamiseksi. Aina hetkellisesti Eetu malttoi jäädä ravaamaan pyöreänä kahdella ohjalla, ja kun se tästä taas levisi sain korjattua sen ulkoavuilla ja puolipidätteillä takaisin. Ope totesi meidän olevan sellaisessa työvaiheessa jossa pyöreys kyllä löytyy aina välillä, mutta se ei vielä säily itsekseen vaan sen ylläpitäminen vaatii jatkuvaa korjailua ja työstämistä. Ei ole helppoa, mutta näillä eväillä lähdetään kokeilemaan kisaradan suorittamista. K.N. Special vaikuttaisi olevan näistä lähtökohdista oikein sopiva ohjelma meille.

Taipuu, taipuu

Tällä kertaa Tallinmäen tunnilla mentiin ihan puhtaasti koulua. Vaihdoin Vakelle tälle tunnille pyöreärenkaisen nivelkuolaimen, sillä kuvittelin sen tuntuneen tällä kuolaimella vähän paremmalta perjantaina ja lauantaina. Viime aikoina Vakella on muuten ollut käytössä kolmipala D-renkaalla, mutta viime kesänä mentiin tällä perusnivelellä. Eipä sillä kuolaintyypillä vaikuta olevan Vakelle niin kovin suurta merkitystä, mutta voihan sitä aina välillä vähän vaihdella ja testailla. Ope totesikin että ihan hyvä jos välillä on käytössä eri kuolain jotta kuolaimen paine ei tule aina yhteen ja samaan kohtaan.

Alkutunnin ratsastimme taivutuksia volteilla ja loivalla kiemurauralla, askellajina ravi. Ohjeena oli ratsastaa nämä kuviot hevosta ylitaivuttaen sisäpuolen notkistamiseksi. Oikein reilulla tasaisella taivuttamisella Vake lähtikin pehmenemään ja notkistumaan ja olin ihan tyytyväinen siihen miten se myötäsi ja rentoutui sisäohjan perässä. Muoto jäi tässä aika pitkäksi ja matalaksi, mutta ainakin poni tuntui molempiin suuntiin lopulta mukavan taipuisalta. Huomasin tosin että ulkolapa pääsi reilussa taivutuksessa vaivihkaa hieman karkaamaan, jolloin kaula ja etujalat eivät olleet ihan linjassa ja koko poni suorana. Ehkä siis ylitaivutuksesta olisi voinut tilannetta välillä hieman jatkojalostaa vähentämällä taivutusta ja lisäämällä ulkoapujen vaikutusta etuosan suoristamiseksi kunnolla. Jonkinlainen ulkoapujen tuki tässä kuitenkin pysyi koko ajan mukana, sillä muutoin Vake olisi todellakin tehnyt bravuuritemppunsa ja nykäissyt voltilta ulos saman tien kun sisäohja alkoi kääntää.

Ravi jäi volteilla pyöritellessä vähän turhan vaisuksi, ja jouduin jatkuvasti ratsastamaan eteen. Vake ei siis liikkunut omalla moottorilla, vaan sitä piti koko ajan muistutella. Ope puolestaan muistutteli minua käyttämään yhden avun kerrallaan, eli erottamaan ne hetket jolloin käännetään ja ne hetket jolloin pohje ratsastaa eteen. Vaken kanssa sitä helposti käy niin että ratsastuksesta tulee päällekäisten apujen sekamelskaa ennen kuin poni on ehtinyt reagoida kunnolla mihinkään.

Työstimme vielä laukannostoja ratsastaen ne suoraan peruutuksesta. Kentän keskellä peruutettiin muutama askel, ja hevosen niiatessa taakse nostettiin heti laukka. Nostot sekä itse laukka jäivät aika nihkeiksi. Aluksi kävelimme peruutuksesta aika monta askelta eteen ennen kuin sain Vaken tuupattua laukalle, ja laukassa Vake puski oikeaa kylkeä sisään eikä liikkunut lainkaan suorana. Aika haluttomalta vaikutti tämä meno, enkä saanut Vakea siitä reipastumaan. Näin tämä tunnin loppuosa meni sellaiseksi ponin kanssa vänkäämiseksi josta ei oikein valmista tullut. Peruutuksiin sentään tuli lopulta pientä petrausta niin että Vake alkoi vähän niiatakin ja kohottaa etuosaa kaula pyöreänä. Laukkakin nousi nopsemmin tällaisen peruutuksen jälkeen.

Tuumin tunnin jälkeen että ehkä Vake oli vielä vähän väsyksissä kisaviikonlopun jälkeen kun tuntui näin tahmealta tänään. Taivuttelu volteilla ja kiemuroilla kuitenkin teki varmasti hyvää. Jotain jumppaa ja notkistelua taitaisin kaivata itsekin, sillä open lukuisista kehotuksista huolimatta en saanut lonkkia avattua tarpeeksi ulkokiertoon enkä jalkoja rentoutettua kunnolla alas. Open nähtyä kouluratavideoni tämä lonkkien avaus ja jalkojen rentoutus oli nyt aivan erityishuomiossa. Tunnin aikana lonkat saattavat aina lämmetä sen verran että saan niitä hieman irtonaisemmaksi, mutta etenkin alkutunnista olen aina aikamoinen rautakanki tältä osin. Pitää taas koettaa tsempata tämän(kin) asian suhteen.  

Kivat kisat kahdella ratsulla

Kisaviikonloppu jatkui sunnuntaina Tallinmäen 1-tason estekisoilla. Alunperin maneesiin suunnitellut kisat siirrettiinkin ulkokentälle, mistä olin oikein iloinen. Sääkin oli ulkona hyppäämisen aivan täydellinen sillä aurinkoa ja lämpöä riitti. Tälle päivälle minulla oli ohjelmassa peräti kolme starttia, kun eilinen kokeilu mainion Ellu-suokin kyydissä johti siihen että päätin hypätä sillä 60 cm luokan. Vaken kanssa puolestaan menimme perinteiset 70 cm ja 80 cm luokat.

Ellu oli siis ensimmäinen ratsuni, ja hypättävänä oli 60 cm rata arvostelulla A.0.0. Seitsemän esteen perusrata oli sama kaikissa luokissa. Kun otin Ellun tallista ja lähdimme kävelemään Annen ja Hiliman kanssa vaikutti tamma uteliaan kiinnostuneelta kun kentällä olikin vähän tavallista enemmän säpinää. Kyllä varmaan vanha kisaratsu tiesi että nyt on tosi kyseessä. Kun tuli oman ryhmämme vuoro mennä kentälle verryttelemään vaikuttikin Ellu vähän eilistä säpäkämmältä ja oikein hypähti liikkeelle. Äkkiä se siitä ravissa tasoittui, mutta liikkui nyt vähän ryhdikkäämpänä edestä. Tamma taisi kisatunnelmasta virittyä juuri sopivalla tavalla kuulolle. Verryttelyesteinä hypeltiin pystyä ja okseria muutama kerta. Ellulla oli kovasti imua esteelle ja välillä hypättiin aika kaukaakin.

Verryttely päättyi ja hetken huokaisun jälkeen tuli meidän vuoromme. Ellu lähti liikkeelle aika mukavassa laukassa, ja lähtölinjalle kaartaessa tuntui että hevonen oli edestä ryhdissä ja kuunteli pidätettä. Ensimmäiset kaksi estettä menivätkin oikein näpsäkästi. Ellu oli hyvin hanskassa ja tultiin harkinnalla hyviin paikkoihin. Hienoa! Kolmoselle kaarrettiin ihan nätisti, mutta nyt aloin jo hieman painua etunojaan. Kolmosella ei laukka vaihtunut, joten menimme kaarevan tien väärässä laukassa. Se vähän häiritsi tasapainoa, ja nelosesteelle ajauduttiin hätäisesti lähelle. Okserin etupuomi putosi sen seurauksena alas. Viitosesteen jälkeen olinkin taas Ellun kiskomana irti satulasta, ja kuutoselle mentiin kovin etupainoisena ratsukkona. Tämän hypyn jälkeen taistelin itseni vielä pahasta etukenosta pystympään ja viimeinen este ylittyi ihan nätisti. Näin olimme maalissa yhdellä pudotuksella. Ei pudotus jäänyt oikeastaan harmittamaan, vaan olin kuitenkin ihan tyytyväinen rataan. Selkeästi tässä oli sama ongelma kuin eilen eli annoin Ellun kiskoa itseni etunojaan ja niin homma lähti vähän leviämään loppua kohti, mutta alkurata oli kyllä oikein kiva. Oikein mukava polle tämä Ellu! Aika vauhdikkaalta se tuntuu Vakeen verrattuna, mutta ei suomenhevosen kyydissä pelota.



Sitten oli Vaken vuoro. Voi kuinka kevyeltä ja helpolta ratsastettavalta se nyt tuntuikaan Ellun jälkeen! Vakekin otti kisatunnelmasta selvästi pientä virtaa, ja verryttelyn alussa se yritti tehdä jopa pieniä pöllöilypomppuja. Tämä osoitti että poni oli nyt hereillä ja säpäkkänä, ja se oli hyvä juttu se. Ei tarvittu minkäänlaista raippaherätystä, vaan tänään Vake oli ihan omalla moottorilla menossa. Poni oli myös mukavan ryhdikäs ja lyhyt edestä, ja laukka tuntui tosi hyvältä. Verryttelyhypyt sujuivat tässä moodissa todella helposti ja sujuvasti. Oli aika varma olo lähteä radalle kun Vake oli tällaisessa mielentilassa.

Yhtä hyvällä laukalla Vake lähti liikkeelle myös lähtömerkin saatuamme. Ykköseste ylittyi sujuvasti. Kakkoseste oli tänään luultavasti radan hankalin, sillä se hypättiin kirkkaaseen vasta-aurinkoon joka langetti porttiokserin eteen jännittävän varjon. Uudet mustavalkoiset puomit myös kiilsivät aika lailla. Napautin lähestymisessä varmuuden vuoksi raipalla lavalle. Vake jäi katsomaan varjoa esteen edessä sen verran että jarrutti ja otti miniaskeleen, mutta hyppäsi yli ilman empimistä. Tämän jälkeen loppurata olikin varsin helppoa kauraa, sillä Vake liikkui tosi hyvin ja oli harvinaisen ryhdikäs. Hyvät ponnistuspaikat löytyivät helposti ja laukat vaihtuivat. Kohta jo sujahdimmekin näppärästi perusradan viimeisen esteen yli, ja lähdin toiseen vaiheeseen ratsastamaan vähän tiukempia teitä. Sama sujuva meno jatkui toisessa vaiheessa, ja yritin kääntää aikaa säästäen missä vain oli mahdollista tekemättä kuitenkaan mitään riskialttiita miniteitä. Vake laukkasi samalla hyvällä energialla maaliin asti ja olin tähän rataan hurjan tyytyväinen. Ei Vake voisi paljon parempi olla, ja tämä oli ehdottomasti yksi parhaista kisaradoistamme kautta aikain. Niin sujuvaa, niin helppoa!



Kovin nopeaa ja matkaavoittavaa ei Vaken liikkuminen tietenkään ikinä ole, mutta tällä energialla ja näillä kääntämisillä aikamme riitti 14 osallistujan luokassa neljänteen sijaan. Olihan se tosi mukavaa kun hyvin menneestä suorituksesta sai vielä ruusukkeenkin! Kärkisijoihin ei Vaken kanssa olla mitenkään tarpeeksi nopeita, mutta näitä muita sijoituksia voidaan hyvänä päivänä kuitenkin napata.

70 cm luokan palkintojenjaossa.

Kahden radan jälkeen alkoi kuskista olla jo paras lataus poissa. Edessä oleva kasikymppi ei juuri jaksanut jännittää kun Vake oli ollut ekalla radalla näin superhyvä, ja päivän kolmanteen suoritukseen ei vaan enää riittänyt niin hyvää keskittymistä ja jaksamista. Vakestakin hiipui se kaikkein paras terävyys, mutta kyllä se kasikympin verryttelyssä laukkasi ja hyppäsi ihan napakasti. Montaa hyppyä ei tässä välissä enää otettukaan vaan säästeltiin puhtia radalle.

Kasikympin radalle lähdin tosiaan vähän liiankin huolettomalla asenteella ja rentoutuneella mielellä. Vakeen kyllä saattoi tässä vaiheessa luottaa 100%:sti, mutta pienellä omalla tsemppauksella olisi radasta voinut saada vielä sujuvamman. Ihan kelpo menoa oli tämäkin, ja Vake liikkui edelleen eteen ihan hyvin. Se paras energia oli kuitenkin nyt poissa, ja kun en itsekään kovin tarkkaan ratsastanut ponnistuspaikkoja niin mukaan tuli myös sellaisia hyppyjä joissa esteen eteen otettiin miniaskel. Ensimmäiset neljä estettä menivät oikein hienosti, mitä nyt kakkosesteen edessä olevaa varjoa katsottiin taas sen ylimääräisen askeleen verran. Sitten meno hiukan lässähti ja alettiin mennä etupainoisempana ja ottaa joillekin esteille niitä miniaskeleita. Parilla esteellä odotin puomin tulevan alas kun mentiin sen verran lähelle, mutta Vake keräsi näppärästi etujalkansa puomien yli eikä edes kolistellut. Puhtaalla radalla jatkoimme kakkosvaiheeseen, jossa ratsastin samanlaiset tiet kuin edellisessä luokassa. Jotain laukan terävyydestä ehkä kertoo se että aikamme oli nyt puolitoista sekuntia hitaampi kuin ekalla radalla. Vake kuitenkin hyppeli kaikki esteet varmaan tyyliin, ja viimeiselle okserille se hienosti vielä venytti positiivisella askeleella kun pyysin menemään. Olisi varmaan venyttänyt useammallekin esteelle jos olisin jaksanut ratsastaa enkä vain matkustaa. Tulimme taas maaliin puhtaalla radalla, ja olin tähänkin rataan ihan tyytyväinen vaikkei se niin napakka ollutkaan kuin ensimmäinen suorituksemme. Pääasia että meno tuntui tosi varmalta. Aika ei nopeiden ratsukoiden luokassa riittänyt toki mihinkään, mutta se oli odotettavissa.



Kaksi hienoa rataa tehnyt Vake sai oikein kovasti kehuja ja rapsutuksia. Minä säteilin loppupäivän kilpaa auringon kanssa, sillä niin kivat tunnelmat jäi näistä kisoista. Vake oli niin hyvä ja Ellunkin kanssa oli hauskaa, ja nappasihan se Vake sen ruusukkeenkin. Näin varman oloiset radat nostavat kyllä kummasti itseluottamusta, joten nyt on hyvä jatkaa intoa puhkuen tuleviin koitoksiin.

Videoista kiitos Eevalle, Tuiskulle ja Tonille, ja kuvasta kiitos Teijalle!