sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Mahdottoman nihkeä kavalettitunti

Olin siinä luulossa että sunnuntain tunnilla olisi ollut esteitä, mutta sen sijaan vuorossa olikin kavalettitunti. Loppujen lopuksi oli oikein hyvä että ohjelmassa oli vain puomeja ja kavaletteja, sillä menin Elmolla joka oli tänään niin tahmea että hyppäämisestä tuskin olisi tullut mitään. Pari viikkoa sitten Elmo oli kavaleteilla ja esteillä jopa liiankin innokas, mutta nyt oli toinen ääni kellossa ja kaikki se into ja energia valitettavasti kadoksissa.

Aloitimme ylittäen puomeja käynnissä ja ravissa, ja tässä vaiheessa Elmo ei vaikuttanut vielä ollenkaan hassummalta. Eteen sai  kyllä pyytää, mutta poni vastasi apuihin melko hyvin ja esitti välillä aika mukavankin oloista ravia eteen sujuen ja hyvällä pyöreällä tuntumalla. Ravissa mentiin kuviota johon kuului pienet ravikavaletit pääty-ympyrän kolmella eri sivulla, sekä näiden jälkeen pitkän sivun suuntainen ravipuomisarja. Jostain syystä Elmon ravi aina hiipui ympyrän kavaleteille tullessa, ja pohkeella sai aika napakasti käskeä ettei meno muuttunut aivan löntystelyksi. Ravin sammuessa alkoi myös etuosan liirailu ja kaulan mutkittelu. Suoran puomilinjan Elmo ravasi aktiivisemmin, ja viimeisillä kierroksilla puomisarja ylittyi jo mukavan pyöreänä liikkuen.

Laukassa sitten alkoivat ongelmat. Ensimmäinen tehtävä oli verryttely oikeassa laukassa uraa pitkin ja yksittäisen pikkukavaletin ylitys pääty-ympyrällä. Hankaluus oli siinä ettei Elmo ensinnäkään tahtonut nostaa laukkaa, ja toisekseen laukka ei kovin pitkään pysynyt yllä. Esitin todella kammottavia nostoyrityksiä, ja lopulta epätoivoisena yritin ajaa ponia kiitoravin kautta laukalle. Parhaiten nosto kuitenkin onnistui yleensä käynnistä, ja vaati kaarevan uran eli pitkällä sivulla oli laukannostoa turha edes yrittää. Laukassa Elmo sujui kyllä eteen, mutta tipautti raville heti jos tuli pieninkään mahdollisuus eli aina silloin kun laukkaa yritti kontrolloida ja kasata pienellä puolipidätteellä. Sitten taas tuskailtiin uuden noston kanssa. Päästiin lopulta kavalettia ylittämään,  mutta ei puhettakaan että esimerkiksi ponnistuspaikkaa olisi ehtinyt katsomaan ja säätämään kaiken energian mennessä laukan säilyttämiseen. Open vinkki oli aktivoida liikettä raipan naputuksilla laukan rytmiä nopeammassa tahdissa.

Seuraavaksi tultiin kolmen puomin suoraa linjaa, jossa oli kaksi 15 metrin väliä. Näihin tavoitteena oli viisi laukka-askelta. Vasen laukka nousi onneksi helpommin, ja linjalle tultiin mielestäni ihan hyvällä energialla mutta silti Elmo pudotti kerta toisensa jälkeen raville heti ensimmäisen puomin ylitettyään. Lopulta päästiin koko linja laukassa kun tykitettiin reilusti eteen välittämättä mistään askelmääristä ja ainoana tavoitteena laukan säilyttäminen hinnalla millä hyvänsä. Kun tämän jälkeen yritin lyhentää laukkaa viiteen askeleeseen ihan varovaisilla pienillä pidätteillä alkoi laukka taas pudota pois viimeistään toisen puomin jälkeen. Viimein sain tsempattua linjan kertaalleen läpi kokonaan laukassa ja viidellä askeleella molempiin väleihin, mutta helppoa se ei ollut.

Viimeisenä tehtävänä tultiin oikeassa laukassa pääty-ympyrällä kolmea kavalettia ja tämän perään samaa suoraa linjaa 15 metrin väleillä kahden viimeisen kavaletin ollessa nyt hiukan korkeampia. Jälleen oli suuria vaikeuksia saada Elmoa laukkaan, eli terveisiä vaan taas täältä alkeistunnilta. Jotenkin sain ajettua Elmon ympyräkavalettien yli laukan säilyttäen, vaikka ponnistuspaikkoja ei yhtään ehtinytkään miettiä. Suoralla linjalla ainoa mahdollinen vaihde oli taas pitkänä eteen, jolloin ensimmäinen väli oli hieman ahdas mutta päästiin laiskalla pikkuhypyllä kavaletin yli ja sen jälkeen oltiinkin taas jo ravissa. Aaargh! Toiselle ja viimeiselle kierrokselle laukannostoyritykseni olivat jälleen erittäin säälittäviä, ja olin jo niin tuskastunut tilanteeseen etten osannut enää antaa järkeviä apuja vaan yritin nyhjätä Elmoa laukkaan koko kropalla heiluen ja soutaen. Kun sitten laukkaan päästiin niin ylitimme ympyrällä kaksi kavalettia, ja näiden jälkeen karautin hurjasti eteen kannustaen suoralle linjalle. Nyt Elmo pysyi laukassa koko linjan ajan ja otti ne viisi askelta väleihin, mutta tiputti raville heti viimeiseltä kavaletilta alastullessa.

Enpä kyllä muista kavaletti- tai estetunnin olleen Elmon kanssa koskaan ihan näin nihkeä. Ihmetyttää miksi se oli tänään niin kovin haluton laukkaamaan. Useinhan Elmo on jopa hieman innostunut kavalettitehtävistä, mutta nyt se oli liikkeellä täysin evvk-mielialalla ja yritti lintsata niin paljon kuin pystyi. Kaiken huipuksi tällaisessa tilanteessa ei oma kantti kestä vaan ratsastukseni muuttuu rumaksi heilumiseksi ja hosumiseksi yrittäessäni jotenkin saada laukan nousemaan ja pysymään yllä. Näistä lähtökohdista on aika hankala tulla minkäänlaiselle esteelle kun ei laukassa ole mitään säädeltävyyttä ja lyhentämismahdollisuutta vaan sitä pystyy ratsastamaan ainoastaan eteenpäin. Tämän kavalettitunnin pohjalta ei tunnu kenenkään kannalta mielekkäältä lähteä hyppäämään Elmolla ensi viikolla, joten jätin hevostoiveeksi helpompia ratsuja eli Peraa ja Eetua. En tiedä onko Elmo kenties hypännyt viime aikoina liikaa ja siksi menettänyt kiinnostuksensa touhuun, mutta toivottavasti se löytää parin viikon takaisen energiatasonsa pian uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti