Maasto pitkän kaavan mukaan

Lauantaina kävin ratsastamassa Vakella vielä kolmannen kerran tällä viikolla. Ohjelmassa oli maastoretki seitsemän ratsukon porukalla. Mentiin tällä kertaa täysin eri reitti kuin viime viikolla, ja oikein mukava reissu oli tämäkin. Lenkkiin meni noin puolitoista tuntia. Aluksi kuljettiin puskissa voimalinjojen alla, ja paikoitellen alusta oli todella upottavan mutainen. Pienellä kompuroinnilla uppopaikoista kuitenkin selvittiin. Suurin osa matkasta olikin kaunista metsämaastoa, jossa matka taittui välillä myös ravaten ja pari kunnon laukkapätkääkin päästiin ottamaan.

Vaken kanssa kuljimme letkan viimeisenä, ja jäimme koko ajan muista jälkeen. Vake kyllä mennä juputti ihan reippaan oloista käyntiä, mutta eipä sillä mikään matkaavoittava askel ole. Ravissa pysyttiin muiden tahdissa paljon paremmin. Laukassa välimatka taas venyi, mutta en lähtenyt Vakea suuremmin hoputtelemaan vaan annoin sen laukata omaa vauhtiaan ja katsoa rauhassa mihin jalkansa asettelee. Vakella on kyllä selvästi hyvä itseluottamus, sillä sitä ei huoleta ollenkaan vaikka kaverit katoavat edeltä laukalla horisonttiin tai vähintäänkin seuraavan mutkan taakse. Ylipäänsä Vake käyttäytyi taas koko reissun todella järkevästi. Jännin paikka oli juuri ennen kotipihaan saapumista. Olimme taas jääneet muusta joukosta kymmeniä metrejä, ja juuri kun olimme kohdalla lähtivät laitumella olevat hevoset karauttamaan täyttä laukkaa kohti tallinpihaa mihin muut ratsukot olivat jo ehtineet. Vake steppasi paikallaan sen oloisena että nyt muuten lähtee pihaa kohti aika kovaa, mutta eipä sitten lähtenytkään vaan jäi kiltisti kävelemään kun en antanut sen pinkaista liikkeelle. Niinpä se toi minut turvallisesti kotiin asti.

Lenkin jälkeen Vake sai tallissa päiväkaurat, ja pääsi sitten takaisin tarhaan/laitumelle kavereiden kanssa. Ehdinpä tällä kertaa napata ponista pari kuvaakin.

Vake siivoaa jämäkauroja maasta huolellisesti. Kavereille ei jätetä.

Vake silmäilee valtakuntaansa.