Perjantaimaasto

Vake tallissa lenkin jälkeen.

Viikonloppu alkoi mukavasti maastoreissulla Vaken kanssa. Seurueeseen kuului kuusi ratsukkoa, ja minä ja Vake olimme tuttuun tapaan peränpitäjinä. Mentiin tällä kertaa sama reitti kuin silloin kun olin Vakella ensimmäistä kertaa maastossa. Lenkkiin meni noin tunti ja matkaa tuli kymmenisen kilometriä.

Ainoa laukkapätkä sijoittui lenkin alkupuoliskolle, mutta se olikin se ihana pitkä osuus mäntykankaalla missä laukkamaasto tuntuu jatkuvan loputtomiin. Jäätiin taas Vaken kanssa muusta porukasta kunnolla jälkeen. Anne mittasi pääporukan huippunopeudeksi noin 41 km/h, mutta Vaken kanssa ei päästelty lähellekään sellaista kyytiä. Pehmeä hiekka pöllysi niin etten edes huomannut kuinka kauas muu joukko pääsi etääntymään, joten jäätiin oikeasti todella kauas taakse näin pitkällä laukkaosuudella. Vakea tämä ei tälläkään kertaa haitannut vaan se laukkasi tyytyväisen oloisena muiden perään hätäilemättä.

Myös käynnissä välimatka pääsi jatkuvasti venähtämään. Olimmekin taas monia kymmeniä metrejä jäljessä kun jouduttiin ohittamaan polun varteen kasatut betoniset siltarummut, joita en muista viime reissulla tässä kohtaa nähneeni. Vake ihmetteli rumpuja pää ja korvat pystyssä, ja niinpä jännityin tietysti itse aivan suolapatsaaksi ja sain omalla kauhistumisellani poninkin kuvittelemaan kyseessä olevan vähintäänkin betonirummuiksi naamioitunut sapelihammastiikeri. Ei meinattu päästä ohi kun poni pakitti ja väisti polulta sivuun. Lopulta päästiin jäykin jaloin rumpujen ohi, ja hetkellisen pinkeyden jälkeen Vake rentoutui taas enemmän omaksi itsekseen. Olen varma että omalla käyttäytymiselläni tilanteessa oli hyvin suuri vaikutus siihen miten Vake reagoi, ja jos olisin pysynyt rauhallisena eivät siltarummut varmasti olisi olleet Vaken mielestä läheskään näin jännittäviä. Lähellä oleva kaverin häntäkin olisi voinut auttaa asiaa, ja niinpä pyrin loppumatkasta pitämään Vaken paremmin muiden kannoilla. Laukatessakin kannattaisi varmaan jatkossa pyrkiä hoputtelemaan Vakea pysymään muiden vauhdissa, siltä varalta että se joskus sattuisikin hätääntymään jäätyään metsän keskelle vaille lajitovereiden tukea. Vaikka Vake onkin äärimmäisen järkevä maastoratsu niin kannattaa riskejä silti minimoida, varsinkin kun minulla on taipumusta omalla jännittymiselläni hermostuttaa hevonen mikäli jotain odottamatonta tapahtuu.