Tämän viikonlopun Tallinmäen estetunti oli sovittu perjantaille ja ulkokentälle. Keli meni kuitenkin sellaiseksi ettei hyppäämisestä voinut haaveillakaan, ja niinpä menimme rauhallisen sileän treenin. Jäiselle kentälle oli onneksi kipattu kunnon läjä kivituhkaa, joten siinä kelpasi kyllä tehdä hommia käynnissä ja ravissa. Minun ja Vaken seurana tunnilla oli kolme muuta ratsukkoa.
Verryttelimme ensin ravaamalla pitkät sivut, ja samalla palauteltiin mieleen pienen ja eleettömän kevennyksen periaatetta. Sain kehuja erityisen matalasta kevennyksestä, mutta ope totesi että tässä satulassa jalat tuppaavat menemään helposti liian eteen ja se sitten aiheuttaa kevennykseen sellaista raskautta mikä voi vaikuttaa Vaken liikkumiseen. Kantapäitä ei siis missään nimessä kannata painaa liioitellusti alas, vaan voi antaa kantapään nousta enemmän päkiän tasolle jotta jalat saa taakse oikealle paikalleen.
Seuraavaksi oli vuorossa etuosakäännöksiä, joita tehtiin vuoroin molempiin suuntiin uralla aidan lähellä. Näitäpä ei olekaan tehty pitkään aikaan, joten ensin piti vähän haeskella oikeiden apujen yhdistelmää. Aluksi käännöksissä pääsi ulkolapa karkaamaan ja poni taipumaan rungosta mutkalle, ja askellus loppui käännöksen aikana kesken niin että Vake pysähtyi ja alkoi ruuvata. Kun pääsin paremmin jyvälle käännöksen ratsastamisesta alkoi Vakellekin valjeta homman idea. Ulko-ohjalla ja -pohkeella piti pitää ulkolapa suorassa, ja sisäohjaan ei auttanut jäädä roikkumaan. Ylipäänsä piti varoa ettei käsi ollut liian vahva. Etuosakäännös auttoi aktivoimaan takajalkoja samaan tapaan kuin väistöt, ja tämän vaikutuksesta Vake heräsi työskentelymoodiin ja tuntui ihan ryhdistäytyvän käännöksissä polkiessaan. Onnistuneissa käännöksissä ulko-ohjalle löytyi hyvä tuntuma ja Vake pyöristyi kivasti.
Jatkoimmekin sitten vielä väistöjen pariin, eli käynnissä tehtiin pohkeenväistöä uralla aina puolet pitkästä sivusta. Aloitimme oikeassa kierroksessa, mihin suuntaan väistö on Vaken kanssa yleensä hankalampi. Aluksi tuntuikin siltä että takaosa lähti väistämään nihkeästi. Todellisuudessa kyse oli ennemmin siitä, että ulkolapa pääsi karkaamaan ja oikea kylki pullahtamaan väistöstä ulos. Niinpä tönin takaosaa turhankin jyrkkään poikitukseen ja liikuttiin jo melkein neljää uraa. Ope kehotti loiventamaan väistöä kolmelle uralle, ja hoksasin alkaa suoristaa ponia väistöön ja ratsastaa myös etuosaa pelkän takaosan sijaan. Oli helppoa huomata milloin Vake suoristui, sillä tällöin väistö muuttui mukavan vaivattoman ja luontevan oloiseksi. Väistöön suoristuessaan Vake myös myötäsi niskasta ja alkoi liikkua pyöreänä. Näihin väistöihin olin tosi tyytyväinen! Vasemmassa kierroksessa väistöt olivatkin yllättäen hankalammat. Vakellahan tahtoo takaosa automaattisesti liirata vasemmalle, joten vasemmalle väistättäessä ei liikkeellä ehkä ollut yhtä tehokasta suoristavaa vaikutusta. Tähänkin suuntaan kuitenkin tarvittiin ulkoapuja kontrolloimaan ulkolavan liikettä.
Siirryimme vielä ravityöskentelyn pariin, ja aluksi tarkastettiin istuntaa harjoitusravissa. Aloin taas liioitella ylävatsan rutistusta ja rintakehän eteen-alas viemistä, jolloin istunnasta tuli liian lysy eikä katse pysynyt ylhäällä. Ope korjasi katsomaan ylös eteenpäin, ja pään asentoa korjaamalla tulikin muu kroppa sen verran mukana että sain etukenon pois ja istuin pystyssä olematta kuitenkaan notkoselkäinen tai takanojassa. Ravissa mentiin lisäksi vielä väistöjä. Pitkän sivun suuntaisella linjalla väistätettiin takaosaa muutama askel vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle niin että etuosan oli tarkoitus pysyä koko ajan samalla linjalla. Ravissakin oikealle väistätys oli yllättäen helpompaa. Ihan niin hyvin eivät väistöt nyt menneet kuin käynnissä, vaan jäin liikaa puristamaan niin pohkeella kuin ohjallakin. Molempiin suuntiin Vake kuitenkin ihan kuuliaisesti väisti vaikka ratsastaja olikin avuistaan jähmeä.
Tunti päätettiin venytyksiin. Ensin pysähdyksessä ja sitten käynnissä houkuteltiin ohjalla kaulaa taipumaan oikein reilusti sivulle, jopa jalustimeen asti jos oli kääntyäkseen. Ohjalla ei tarvinnut kuin kevyesti pyytää kaulaa taipumaan, ja Vake venytti hyvin molempiin suuntiin rennon oloisena. Työskentely päättyi näin ollen rennoissa merkeissä, ja jäi tästä tunnista kaiken kaikkiaan sellainen olo että Vakea tuli jumpattua edes himpun verran oikeaan suuntaan. Rauhallinen käyntipainotteinen työskentely oli siis oikein hyvää treeniä meille molemmille. Tällaista tarvittaisiin enemmänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti