Sukellusvimma

Lauantai alkoi mukavasti Tallinmäen estetunnilla. Tunnilla olikin minun ja Vaken lisäksi tällä kertaa vain kaksi muuta ratsukkoa. Verryttelytehtävänä menimme ravipuomeja hieman kaarevalla uralla ja laukassa kahden kavaletin sarjaa. Ravissa Vake oli eteenpäinkäskettävä, mutta kavaletit se loikki napakasti.

Jatkoimme sitten 14 metrin suoralla linjalla kavaletilta ristikolle. Tähän väliin piti ratsastaa neljä laukkaa, mikä onnistuikin oikein helposti kun esteet olivat näin pieniä ja alla näin lyhytlaukkainen ratsu. Sitten tulimme kahden esteen kaarevan linjan, jossa etäisyys oli 6-7 laukkaa ja jälkimmäinen este oli kapea pysty. Ensimmäisellä kierroksella pääsi ekassa hypyssä laukka vaihtumaan vääräksi, eli siinä oli jotain vinoutta tai epäselvyyttä suunnasta. Välissä sekosimme sitten ristilaukalle, mutta kapealle pystylle päästiin silti ilman vaikeuksia. Toisella yrityksellä tulikin jo ihan nappisuoritus, sillä nyt varmistelin myötälaukan ensimmäiseltä esteeltä ja laukkasimme linjan tasaisessa rytmissä seitsemällä askeleella. Hyppäsimme erillisenä tehtävänä vielä kaarevan linjan kavalettisarjalta okserille sekä saman toisinpäin. Oikeassa laukassa kavaleteilta okserille linja onnistui oikein hyvin, ja ponnistuspaikka pikkuokserille löytyi kuin itsestään. Kun tultiin sama toisinpäin ei okserille tullessa paikka ollutkaan niin selvä, ja ajattelin Vaken venyttävän hypyn vähän kauempaa. Niinpä sukelsin hyppyyn jo ennen ponia, joka ottikin vielä yhden askeleen. Voihan se olla että ilman kaulalle sukelteluani hyppy olisi jopa lähtenytkin kauempaa.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.

Sitten olikin jo radan vuoro. Ensin menimme radan pienempänä, noin 70 cm korkuisena. Tämän kokoisilla esteillä saatoin ratsastaa aika rennosti ja huolettomasti, ja äskeisestä sukellusmokasta johtuen olin vähän skarpimpana sen suhteen etten lähtenyt ennakoimaan hyppyjä. Koko rata sujuikin oikein kivasti. Laukka rullasi tasaisesti eteen, ponnistuspaikat osuivat kohdilleen ja laukat vaihtuivat. Ainoastaan viimeiselle pystylle mentiin hieman lähelle, mutta ei paha tämäkään. Mainiota!

Toiselle ratakierrokselle pystyt nousivat 80 senttiin ja okseri 70 senttiin. Ilmeisesti korkeammilla esteillä aloin taas yliyrittää ja ratsastuksen rentous pääsi hieman kärsimään. Sukellusvimmakin pääsi nyt valloilleen. Aloitimme kavalettisarjalla hyvin, mutta okserille tullessa jäi ponnistuspaikka epäselväksi. Yritin tyhmästi tuupata Vakea eteen kohti estettä, mutta se ottikin taas sen pikkuaskeleen juureen ja kun vielä heittäydyin liikaa eteenpäin tuli okserin etupuomi alas. Ope ohjeisti myötäämään enemmän kädellä sen sijaan että liioittelen ylävartalolla mukautumista ja heittäydyn hyppyyn. Seuraavalle kavaletille maltoin mukautua hillitysti ja rentouttaa kädet. Sitten edessä oli päivän ensimmäinen kasikympin este, jolle ponnistuspaikka osui nappiin mutta minun piti tietenkin liioitella ja heittäytyä hyppyyn niin kuin este olisi ollut aivan valtava. Kaareva linja kapealle pystylle onnistui kuitenkin hyvin, ja hyppyyn mukautuminen oli tällä esteellä oikein asiallinen. Sitten tultiin taas okserille, jolle Vake venytti tällä kertaa kauempaa kun en lähtenyt heittäytymään ja ennakoimaan. Pitkästä tiestä viimeiselle pystylle taisi tulla vähän vino. Oltiin muutenkin menossa oikeaa reunaa kohti, ja kun ajauduttiin juureen niin hyppy menikin aivan vinoksi. Heittäydyin TAAS kaulalle siinä vaiheessa kun huomasin että hypystä tulee hankalampi, ja niinpä puomi kolisi taas alas.

Kaksi keilattua estettä ja älyttömät sukeltamiset jäivät tietenkin ärsyttämään, mutta onneksi saatiin tulla uusintana kolme viimeistä estettä eli okseri, kavalettisarja ja pysty. Nyt katsoin okserille tullessa ylös esteen yli enkä lähtenyt tuuppaamaan estettä kohti, ja tällaisella lähestymisellä hyppy onnistui hyvin. Kun vaan muistan katsoa lähestymisessä esteen yli niin en ala pahasti sukeltaa. Myös pystylle tultiin nyt paremmin ja hypystä tuli ihan hyvä, joskin vielä vino niin että laukka vaihtui vääräksi. Sisäinen perfektionistini halusi vielä uusia pystyn vinouden korjaamiseksi. Keskityin nyt huolella suoruuten alkaen estelinjalle kääntämisestä, ja pääsimmekin esteen yli lopulta aivan viivasuorasti. Ponnistuspaikka vaan meni taas lähelle. Tämä riitti tällä erää vaikka sitä viimeisen päälle täydellistä suoritusta ei tälle pystylle saatukaan.



Vake meni tänään tosi hyvin, eli siltä osin voi olla oikein tyytyväinen. Omat sukellukset olivat puolestaan sitä möhlintäosastoa. Mikähän ihme siinä on että kaulalle pitää mennä makailemaan jos a) hevonen on ajautunut esteen juureen, b) ponnistuspaikka on epäselvä tai c) este on jopa huimat 80 senttiä korkea? Onneksi hyvä apu tähän löytyy katseen nostamisesta ylös kunhan sen vain muistaa tehdä. Kädetkin on syytä pitää aivan rentoina niin että ne myötäävät tarpeeksi ilman että tarvitsee koko kropalla heittäytyä eteen kuin heikkopäinen. Jos nyt kuitenkin jätetään ajoittainen sukeltelu pois laskuista niin muutenhan tämä sujuu varsin mukavasti.

Videoista kiitos Noralle!