Tarkkuustehtäviä ja askeleen venytystä

Lauantain hevostelut alkoivat aamupäivän maneesitunnilla Vaken kanssa. Tänään vuorossa oli puomi- ja kavalettitehtäviä. Vake oli eilen ollut hierottavana, mikä näkyi mielestäni ainakin siinä ettei satula valunut oikealle kyljelle niin kuin yleensä vaan pysyi paremmin suorassa.

Päivän ensimmäinen tehtävä raviverryttelyn jälkeen oli puomien muodostama, koko maneesin levyinen neliö. Anne piirsi tehtävästä oheisen havainnekuvan. Ratsastettavaa tietä rajasivat siis maapuomit, joiden välistä piti ratsastaa joko ennen tai jälkeen neliön kulman. Ensin menimme tehtävää molempiin suuntiin harjoitusravissa. Kulmat oli tarkoitus ratsastaa hieman takaosakäännöstä ajatellen, joten yritin kääntää etuosaa hieman johtaen. Vake kääntyi kulmiin ja puomikujaan ongelmitta, mutta ravi jäi aikamoiseksi mummoiluksi. Eipä tässä tehtävässä tosin ollut tarkoituskaan kiirehtiä, mutta keskittyessäni kääntämään pikkutarkasti puomien väliin unohtui eteenratsastus aivan täysin.

Seuraavaksi verryttelimme hieman laukassa uralla ja saimme tehdä parit suunnanvaihdot lävistäjäkavalettien yli. Sitten palasimme ratsastamaan samaa neliökuviota laukassa, ja kääntämistä helpotettiin hieman leventämällä puomikujia aavistuksen verran. Laukassakin Vake kääntyi kulmissa ihan näppärästi, tosin oikeaan kierrokseen se pyrki hieman oikaisemaan lapa edellä kun taas vasemmassa kierroksessa meinasi tulla pientä ulosliirausta. Kääntämistä helpotti se että Vake laukkasi pienesti ja hitaasti, ja taisi siinä olla itsellänikin vähän käsijarru päällä tiukkiin käännöksiin valmistautuessa. Tehtävän pääpointti eli kääntäminen siis onnistui, mutta muuten jäi liikkumiseen paljon parantamisen varaa.

Neliötehtävän jälkeen saimme ylittää ravipuomeja, jotka oli asetettu pitkien sivujen suuntaisesti suorille linjoille kaksi puomisarjaa kummallekin sivulle. Ravasimme useampia kierroksia tätä suorakulmiota, ja Vaken raviin löytyi mielestäni puomeilla oikein kiva tahti ja sujuvuus. Puomit ylittyivät kolistelematta ja tahdikkaasti askeltaen, eikä tuntunut siltä että ravia olisi joutunut mitenkään puskemaan eteen. Muistin myös katsoa suoraan eteenpäin sen sijaan että olisin tuijotellut alas puomeihin. Visioin jo että itsenäisille ratsastuskerroillekin pitää ottaa puomisarjoja kun ne kerran saavat Vake ravaamaan näin hyvällä askeleella.

Samaa puomitehtävää mentiin vielä molempiin suuntiin laukassa. Nyt siis kummallakin suorakaiteen pitkällä sivulla oli kaksi puomi-kavaletti-puomi-sarjaa, joilla kavalettien etäisyys oli 17 metriä. Aluksi ratsastin sen kummemmin askelia laskematta, jolloin luonteva määrä kavalettien väliin oli kuusi askelta (eli ensimmäinen askel maapuomin yli, sitten neljä askelta ja kuudes askel taas puomin yli). Aina ei askel ihan sopinut, varsinkaan jos jäin liikaa ajamaan puomia kohti. Laukassa ei ollut sellaista haitarimaisuutta ja säädeltävyyttä mitä ope peräänkuulutti, joten meno oli vähän sellaista tuurilla seilaamista mitä tuli askeleen osumiseen puomille oikein. Kun vaihdoimme suunnan ja pidimme pienen tauon analysoin asiaa mielessäni, ja vasemmassa laukassa lähdin ratsastamaan puomeja enemmän ajatuksen kanssa. Toisin sanoen maltoin myös odottaa enkä vai tuupata eteen. Nyt pääsimmekin puomisarjojen yli pääsääntöisesti aika hyvässä rytmissä ja asiallisiin paikkoihin. Vakella oli taipumusta liirata puomien oikeaan reunaan, ja kun rytmi oli löytynyt niin aloin kiinnittää huomiota myös tähän. Muutoin asiallista, mutta tehtävänanto olisi ollut välien ratsastaminen viidellä laukalla. Tällä meidän laukalla tuli askeleita aina kuusi, eli laukka oli tehtävään liian pientä.

Saimme mennä molempiin suuntiin vielä uusintakierrokset hakien nyt tosissaan pidempää askelta. Usvatin Vakea eteenpäin reippaampaan laukkaan, ja kyllä se ihan heräsikin liikkumaan. Nyt vaan se rytmin ja tasapainon tunne katosi taas, ja meno oli tosiaan vain eteen posottamista. Menon reipastuessa Vake alkoi myös oikoa päädyissä sekä ylittää puomit vinossa niin että laukka vaihtui helposti vääräksi. Pääsimme linjat viidellä askeleella kun oikein usutin eteen, mutta helppoa se ei silti ollut vaan yleensä jälkimmäiselle puomisarjalle Vake joutui venyttämään aika kaukaa ja usein kompuroitiin nenä maassa nipin napin puomien yli yltäen. Hyvää oli siis se että poni heräsi liikkumaan eteen, mutta huonoa se että hallinta ja suoruus katosi ja meno oli tasapainotonta usvatusta. Siitä huolimatta askel ei tahtonut riittää, eli on se kyllä aika surkeaa miten ei Vakella laukka vaan veny niin että se helposti pääsisi 17 metrin puomilinjan viidellä laukalla.

Puomitehtävistä tuntuu useimmiten jäävän sellainen olo että voi jee kun en osaa ratsastaa, ja niinhän siinä vähän kävi tälläkin kertaa. Laukan säätely eteen ja taakse (varsinkaan eteen) ei totta vie kuulu minun ja Vaken vahvuuksiin, ja kerta toisensa jälkeen törmään siihen etten vaan saa ponista riittävän isoa askelta ulos. Perusratsastustahan nämä tällaiset harjoitukset testaavat ja haastavat, joten niitä pitää vaan tahkota vaikka olisikin vaikeaa. Jos ei puomeilla saa hyvässä rytmissä säädeltyä laukkaa niin eihän se sitten luultavasti onnistu esteilläkään.