Itseluottamuksen palautus

Keskiviikon katastrofitunti jäi kovasti vaivaamaan mieltä, mutta onneksi tälle viikolle mahtui vielä toinenkin estetunti. Nyt pääsin tutun ja turvallisen Vaken satulaan, ja suuntasimme siis maneesille hyppäämään. Vaken kanssa ei oltukaan hypätty kuin viimeksi kolme viikkoa sitten. Kylläpä poni tuntui tosiaan niin tutulta ja helpolta verrattuna Elmoon!

Verryttelytehtävänä menimme ravissa puomeja kiemuroilla ja lyhyitä laukkapätkiä. Laukassa ope käski herättää Vaken heti liikkumaan kunnolla eteen. Vake kyllä reagoi ja lähti helposti eteen, mutta eipä se askelta juurikaan venyttänyt vaan kipitti vain lyhyttä laukkaansa kovempaa vauhtia. Hyvä kuitenkin että poni vaikutti olevan ihan eteenpäinpyrkivällä tuulella. Seuraavaksi hyppelimme vasemmassa laukassa kolmen kavaletin jumppasarjaa. Jumppakavaletit ylittyivät ihan sujuvasti ja innokkaasti, mutta kuten tavallista Vake meni sarjalla aika lailla nenä maassa ja itse puolestani ajauduin kenottamaan liian edessä.

Jatkoimme seuraavaksi verryttelyhyppyjä kahdella lävistäjäristikolla, joita ratsastettiin kahdeksikkona. Vake liikkui ihan kivalla energialla ja laukat se vaihteli lävistäjillä ilman että minun tarvitsi tehdä asian eteen mitään. Helppoa ja sujuvaa menoa. Ihan suorassa ei ristikoille päästy lähestymään Vaken puskiessa kaarteista hieman sisään, mutta eipä se menoa haitannut. Hyppäsimme ristikoita vielä pari kierrosta tiukemmalla kaarteella, eli nyt ensimmäiseltä ristikolta (este 2) kaarrettiin suoraan oikealle toiselle ristikolle (este 6 päinvastaisesta suunnasta). Tämä tiukempi kaarre oli Vaken kanssa aika helppo juttu, vaikkakin se hieman kaatui oikealle niin että kaaresta tuli tahattoman pieni. Oikea pohje olisi siis saanut olla vielä napakammin mukana heti ensimmäiseltä esteeltä lähtien.

Seuraavana tehtävänä oli suora linja pystyltä okserille 17 metrin välillä. Vakelle tämä oli viidellä laukalla varsin sopiva väli nyt kun ponilla oli energia kohdillaan. Eteen ei siis tarvinnut ratsastaa. Näin myös ponnistuspaikat todella hyvin, ja pystylle lähestyessä oli jo kaukana kaarteessa selvää mihin kohti ponnistuspaikka osuisi. Ihanan helppoa ja luontevaa!

Hyvin sujuneiden verryttelytehtävien jälkeen hypättiin kahteen kertaan pieni radantynkä. Ensimmäisellä kierroksella esteet olivat noin 70 sentissä. Vake liikkui edelleen mukavasti eteen, ja kun laukassa oli tämä energia niin hyvät ponnistuspaikat löytyivät aivan itsestään. Kaikki esteet ylittyivät todella sujuvasti ja Vake huolehti siitä että olimme koko ajan myötälaukassa. Hypätessämme oikeassa kierroksessa kavalettisarjan (este 5) oli ponilla sen verran tunkua oikealle että laukka vaihtui vääräksi. Tämäkin korjaantui lennosta hyvissä ajoin ennen seuraavaa kaarretta. Viimeiselle esteelle oltiin jäämässä hieman kauas, mutta pohkeella kannustaessani Vake venytti oikein hienosti estettä kohti. Täytyy kyllä myöntää että pientä istunnalla tuuppaustakin siinä pääsi käymään. Oikein mainio rata, ja edelleen kaikki oli ihanan helppoa.


Saimme tulla vielä toisen kierroksen ja esteet nostettiin 80 senttiin. Tänään eivät nekään olleet lainkaan isoja vaan sanoisin että edelleen oltiin hyvin mukavuusalueella. Meno olikin käytännössä yhtä sujuvaa kuin edellisellä radalla ja ponnistuspaikat näin aina hyvissä ajoin. Ainoa notkahdus tapahtui kolmosesteelle tullessa, sillä ratsastin kaarteen hieman huolimattomasti ja annoin Vaken oikaista. Niinpä olimme tulossa estettä kohti oikeaan reunaan ja oikea lapa edellä puskien, ja kun tämä este sattui olemaan hankalasti ikkunasta tulevassa kirkkaassa aurinkoläikässä oli Vake vähällä mennä oikealta ohi. Ehdin kuitenkin tönäistä oikealla pohkeella, ja pääsimme esteen yli. Tämä oli ainoa heikompi osuus muuten hyvin onnistuneessa radassa, ja lopuksi saimmekin vielä tulla suoran linjan uusiksi. Nyt olin kaarteessa vähän tarkempi enkä antanut Vaken oikaista, joten pääsimme pystylle suorassa ja keskelle. Sen jälkeen ei välissä tarvinnutkaan kuin antaa ponin laukata tasaisesti eteen, ja olin erityisen tyytyväinen tähän viimeiseen hyppyyn okserille sillä kerrankin en sukeltanut hyppyyn millinkään vertaa.

Näin hyvin onnistuneet hyppelyt tekivät minulle aivan erityisen hyvää. Keskiviikon tapahtumien jälkeen jäi mieleen kaihertamaan epävarmuus ja epäusko omiin taitoihin, mutta nyt sain huomata että kyllä minä vielä hypätä osaan, Vakella ainakin jos en sitten muuten. Kasikympin esteetkin tuntuivat tänään melkeinpä pieniltä. Kaikki vaan toimi, ja niinhän se toimii silloin kun Vakella on sopivasti eteenpäinpyrkimystä ja pientä imua esteelle. Tällaista tämän kuuluu olla! Alan myös pikkuhiljaa huomata Vaken kanssa millaista on kun saa säännöllisesti ja useamman kerran viikossa ratsastaa ja hypätä samalla ponilla. Kyllä touhussa on aivan eri ulottuvuuksia kun ratsu käy tällä tavalla tutuksi, ja tekemiseen tulee sen myötä uudenlaista varmuutta ja luottamusta. Jatkuvasti vaihteleviin ratsuihin tottuneelle tämä on aika avartava kokemus.