keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kaikkea ei korjata kerralla

Keskiviikon tunnilla mentiin koulua ja sain ratsuksi Jukan. Ohjelmassa oli jumppaa asetusten ja takaosakäännösten parissa. Ratsastin Jukalla viimeksi pari kertaa joitakin viikkoja sitten, joten nyt oli ihan kiva päästä jatkamaan tämän ponin kanssa vaikka tiesinkin että helpolla en tunnista tulisi pääsemään.

Aloitimme ratsastaen pääty-ympyröillä vasta-asetuksia niin käynnissä kuin ravissakin. Jukka oli oma nihkeä itsensä, ja liikkui kovin tahmeasti. Asetukseen se ei oikein lähtenyt myötäämään, ja yritin kompensoida tilannetta kääntämällä vain kaulaa enemmän mutkalle. Eihän se sillä lailla tietenkään toiminut. Ope kehotti pitämään myös vastakkaisen ohjan paremmin mukana asetuksessa ja huolehtimaan sen avulla kaulan suoruudesta. Pienet oikein ajoitetut puolipidätteet sisäohjalla (eli asetukseen nähden ulko-ohjalla) auttoivatkin niin että Jukka hetkittäin hieman suoristui ja myötäsi niskasta millin verran. Ohjeena oli palkita poni pienistäkin oikeansuuntaisista reaktioista, joten sain olla tosi tarkkana jotta edes huomasin milloin oli kevyen myötäyksen ja rentoutumisen paikka. Usein se tietenkin jäi minulta huomaamatta, ja yritin vaatia ehkä vähän liikaa kerralla. Raviverryttelyn lopussa koin pienen oivalluksen hetken. Koetin ratsastaa hetken aikaa vähän rennommalla otteella ja vähensin pohkeilla puskemista ja liiallista asetuksen vääntämistä. Kas kummaa, tässä kohtaa Jukka alkoikin selvästi pehmetä ja pyöristyä ja liikkua paremmin eteen pohkeesta. Olin siis ilmeisesti yliyrittänyt ja puskenut ja vängännyt aivan liikaa, ja kun onnistuin hieman hellittämään niin poni lähtikin kulkemaan paremmin.

Juuri kun oltiin päästy Jukan kanssa vähän lähemmäs yhteistä aallonpituutta oli käyntitauon vuoro, ja sen jälkeen aloitettiin taas nollasta. Nyt jakaannuimme parin ratsukon ympyröille ratsastamaan takaosakäännöksiä. Äskeisistä havainnoista huolimatta en päässyt enää takaisin siihen tilaan jossa olisin ratsastanut tarpeeksi mutta en liikaa, ja käyntityöskentely meni aikamoiseksi jumimiseksi. Puskin ja puskin mutta Jukka vain hidasteli, ja varsinkin takaosakäännöksissä oli kova työ saada minkäänlainen liike säilytettyä. Ope tosin totesi että ponin hitaus käännöksissä johtui sen jäykkyydestä eikä ollut kurittomuutta. Jotta käännös tapahtui oikein tuli olla tarkkana ettei takaosa päässyt kiepsahtamaan liikkeestä ulos vaan runkoon tuli rehellinen taivutus liikkeen suuntaan. Tässä tarvittiin sisä- ja ulkopohkeella annettujen apujen vuorottelua oikeassa rytmissä, ja sain parissa käännöksessä tästä ideasta kiinni. Monesti kuitenkin sisäpohje unohtui passiiviseksi ja irti kyljestä. Vasemmassa kierroksessa piti saada etuosaa kääntymään vielä paremmin oikealta vasemmalle, ja ope vinkkasi käyttämään raippaa aivan kevyesti oikealle lavalle. Jukka kääntyi ja välillä vähän myötäsikin niskasta, mutta kaikki tapahtui niin toivottoman hi-taas-ti että epätoivo meinasi iskeä liikkeen jumittuessa täysin paikoilleen. Ponin tahmaillessa minulla oli sitten aivan liikaa aikaa säätää ja nysvätä ohjalla ja pohkeella kaikkea mahdollista, joten ei ihme että reagointi apuihin vain hidastui hidastumistaan. Istuntakaan ei sitten enää pysynyt hiljaa vaan alkoi vaivihkaa tuuppia ponia eteenpäin, mikä tietenkin vain pahensi tilannetta.

Takaosakäännösten lomassa otettiin ympyröillä laukkapätkiä. Kunhan vaan sain sen kaiken apujen sekamelskan keskellä Jukan tajuamaan että piti lähteä laukkaamaan niin nosto tapahtui ihan kuuliaisesti. Laukka itsessään oli aika nelitahtisen oloista, enkä onnistunut istumaan kovin jäntevästi liikkeen mukana. Pohkeella ja raipalla yritin vähän herätellä takajalkoja jotta laukka olisi alkanut rullata kolmitahtisempana, ja pari askelta kerrallaan Jukka vähän tsemppasikin. Vasta-asetus tuntui laukassa hyvältä idealta, ja sen kautta sain Jukkaa hieman pyöristymään. Oli tämä eteen laukkaaminen ainakin kivempaa ja sujuvampaa kuin käynnissä jumittaminen, ja Jukka oli varmaan samaa mieltä. Open palautteessa tunnin lopuksi nousi positiivisena asiana esiin se että laukka oli Jukaksi ihan hyvää ja poni oli laukassa melko suora. Kun viimeisen laukkapätkän jälkeen siirryttiin keventämään ravissa jaksoi Jukka liikkua hetken aikaa paremmin eteen, ja alkutuntiin verrattuna se oli pehmeämmän oloinen. Pienillä vasta-asetuksilla ulos oikealle se lähti pyöristymään ihan mukavasti kunhan samalla ratsastin tietoisesti etuosaa oikealta vasemmalle. Pian ravista alkoi jo paras energia hiipua, mutta sain sentään pienen hetken fiilistellä vähän pyöreämmin liikkuvan Jukan satulassa.

Onnistumisen hetket olivat tällä tunnilla selvässä vähemmistössä verrattua jumituksen ja turhan puskemisen hetkiin, mutta oli niitäkin sentään pari. Lopuksi ope totesi Jukan olevan siinä mielessä hyvin opettavainen poni että se jumittaa ja hidastaa heti jos ratsastaja yhtään tuuppaa istunnalla. Keskustelimme myös siitä että Jukan kanssa parhaaseen tulokseen pääsee kun ottaa yhden korjattavan asian ja keskittyy päämäärätietoisesti sen työstämiseen. Tein tänään ehdottomasti sen virheen että en aina oikein itsekään tiennyt mitä olin ponilta pyytämässä ja avuissa määrä korvasi laadun, etenkin käynnissä työskennellessä. Pyrkimys korjata kaikki epäkohdat kerralla saa aikaan vain epämääräistä nysväämistä joka ei johda oikein mihinkään. Jukka kyllä alkaa toimia jos ratsastaja osaa pyytää oikein, mutta ilmaiseksi se ei anna vahingossakaan mitään. Siksipä sen kanssa on opettavaista ja mielenkiintoista työskennellä vaikka välillä turhautuminen pääseekin iskemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti