Voimatonta ja holtitonta kohellusta esteillä

Keskiviikon tunnilla oli esteitä ja sain Elmon. Tämä tunti oli minulle toinen urheilusuoritus viime viikolla sairastamani influenssan jälkeen, ja tuli hieman yllätyksenä kuinka alas oli sairastaminen oman kunnon tipauttanut. Lähdin tunnille sillä odotuksella että tässähän jatkettaisiin siitä mihin ennen sairastumista jäätiin, mutta ei se nyt ihan niin mennyt. Elmolla hyppääminen tuppaa olemaan aika rankkaa terveenäkin, sillä tätä ponia joutuu joka askeleella ratsastamaan ja satulassa istumisen eteen saa tehdä todella töitä. Tämänhetkisessä tilanteessani kävi sitten niin että kunto ja voimat loppuivat aika lailla alkuunsa, mikä tuli yllätyksenä kun olen tottunut olemaan aina hyvässä kunnossa. Jo alkuverryttelyssä jouduin toteamaan että onpas tämä rankkaa.

Verryttelyt mentiin aivan lyhyesti, joten en ollut vielä aivan henkihieverissä siinä vaiheessa kun aloitettiin hypyt. Ensin hyppäsimme lävistäjällä yksittäistä estettä, aluksi pienenä pystynä ja sitten okserina. Näissä ensimmäisissä hypyissä ongelmana oli se että yritin tuoda Elmon aina liian lähelle estettä ja ratsastin lähestymisen jossain määrin käsijarru päällä. Niinpä hypyistä ei tullut kaikkein sujuvimpia vaan Elmo joutui jarruttamaan esteen edessä. Laukkakaan ei vaihtunut, ja niinpä päädyssä kaahattiin aina tasapainottomasti väärää laukkaa tai kiitoravia Elmon kiskoessa minua irti satulasta.

Seuraavaksi ratsastimme kahden pystyn suoraa linjaa. Nyt Elmo alkoi herätä ja pyrkiä hyvällä energialla eteenpäin, mutta samalla se kiskoi ohjia todella voimakkaasti ja pyrki painumaan todella pitkäksi ja etupainoiseksi. Minulla ei voimat riittäneet alkuunkaan pitää istunnalla vastaan, vaan takamus pääsi irtoamaan satulasta. Linjalla olisi pitänyt esteiden välissä saada ponia hieman kiinni jotta väliin olisi kuusi askelta mahtunut nätisti. Nyt kävi niin että toiselle esteelle mentiin aina todella lähelle ja seurauksena oli omituisia hyppyjä. Laukkakin vaihtui vääräksi niin että päätyyn kurvattiin todella tasapainottomasti ja päätä alas kiskoen. Tällainen oli tilanne kun Elmo yhtäkkiä näki päädyssä pieniä vihreitä miehiä ja loikkasikin äkkiä sivulle päätä alas kiskoen. En tiedä tekikö se pientä pukkiakin, mutta kun olin jo valmiiksi etunojassa irti satulasta niin ponin oli todella helppo kiskaista minut lopullisesti pois tasapainosta poukatessaan äkkiä sivulle pakoon. Roikuin sitkeästi Elmon kaulassa kiinni, mutta ponin pysähtyessä en päässyt tästä kipuamaan takaisin satulaan vaan hetken harkinnan jälkeen jouduin laskeutumaan maahan kiivetäkseni uudelleen kyytiin. En nyt tiedä lasketaanko tätä varsinaisesti putoamiseksi kun jalkautuminen tapahtui hyvässä järjestyksessä omalla päätöksellä, mutta ärsytti kovasti silti. Taisi tänään olla myös reaktiokykyni tavallista matalampi. Jatkossa olin päätyyn ratsastaessa sitten tarkempi ettei Elmo päässyt uudelleen yllättämään.

Annelle kiitos piirroksesta.

Pari kertaa suoraa linjaa hypeltyämme siirryttiin jo hyppäämään rataa. En tiedä oliko fiksuin veto lähteä rataa hyppäämään kun koko alkutunnin ajan oli otteeni touhuun ollut täysin hukassa: en nähnyt ponnistuspaikkoja, en kyennyt tekemään järkeviä ratkaisuja ja olin jo tässä vaiheessa aivan voimaton ja jaksamaton ratsastamaan Elmoa kunnolla. Ensimmäisellä ratakierroksella estekorkeus oli onneksi pieni eli maksimissaan 60 cm. Alku oli ihan lupaava, sillä okserille tultiin nyt kasassa pysyen ja hyvään paikkaan, ja laukkakin vaihtui. Seuraaalle lävistäjäpystylle tullessa tein sitten virhearvion. Näin että askel ei sopinut, ja tein virheratkaisun pyytäen Elmoa ottamaan esteen juureen pikkuaskeleen sen sijaan että olisin lähtenyt hyppyyttämään sitä kaukaa. Päädyimme niin kiinni esteeseen että Elmolla ei ollut enää tilaa hypätä, ja yllätyksekseni se stoppasi. Hetken luulin putoavani kaulan yli, mutta päädyin istuskelemaan kaulalle satulan eteen. En päässyt takaisin satulaan omin voimin, mutta ope kävi ystävällisesti vähän tuuppaamassa polvesta niin etten joutunut käymään taas maan kautta. Virheeni oli siis ollut tuoda Elmo aivan liian lähelle estettä, joten uudella yrityksellä ratsastin rohkeammin eteen ja valitsin ponnistuspaikan kauempaa. Näin esteen yli päästiin sujuvasti ja varmasti, ja ponnistuspaikkakin oli lopulta sopiva vaikka minusta se näytti jäävän liian kauas. Taisinpa siis yrittää ratsastaa Vake-säädöillä huomattavasti pitkälaukkaisempaa ponia.

Otin kiellosta opikseni, ja aloin ratsastaa hyppypaikkoja kauemmaksi ja periaatteella ennemmin kaukaa kuin lähelle. Loput 60 cm radasta selvisimme kohtuullisesti, tosin suoralla linjalla poni pääsi taas lähtemään lapasesta niin että kuusi askelta kävi kovin ahtaaksi. Viimeinen kaareva linja pystyltä okserille onnistui kuitenkin varsin mallikkaasti. Kiellon ja kaulalla istuskelun myötä ei radasta tietenkään jäänyt mikään varma ja hyvä fiilis, mutta siitä huolimatta ei käynyt mielessäkään antaa periksi vaan lähdin hyppäämään saman radan uusiksi korotettuna. Pystyt nousivat noin 70 senttiin, eli eivät esteet vielä mitään valtavia olleet.

Toinen rata alkoi erikoisella hypyllä okserille. Paikka jäi taas epämääräiseksi, ja en uskaltanut tehdä muuta ratkaisua kuin viedä Elmon aivan pohjaan. Kuvittelin tästä tulevan kiellon, mutta kiltisti Elmo pomppasi viime tipassa esteen yli vaikken oikein ehtinytkään hyppyyn mukaan. Kakkosesteellä oma ajatus oli hyvin eteen, joten lävistäjäpysty ylittyi sujuvasti. Kaarteessa rytmi rikkoutui kun jouduin vaihtamaan laukan ravin kautta. Kolmosesteelle tuli iso hyppy kaukaa, ja en ehtinyt tämän jälkeen istumaan ajoissa takaisin satulaan. Niinpä Elmo pääsi laukkaamaan välin liian pitkänä, ja nelosesteellä oltiin taas aivan pohjassa. Siitä tuli sitten toinen kielto, ja omat fiilikset olivat tässä vaiheessa jo aika epätoivoiset. Rytmi oli täysin hukassa ja olin itse aivan poikki, ja Elmokin taisi olla kovasti hämmentynyt kun en osannut sitä yhtään auttaa. Otimme linjalle uuden yrityksen. Nyt sisäänhyppy jäi pieneksi, ja tein täysin älyvapaan ratkaisun ratsastaa välissä ETEEN jotta saisin Elmon hyppäämään jälkimmäisen pystyn. Siinähän kävi niin että Elmo teki työtä käskettyä, ja loikkasi jättihyppyyn viiden laukan jälkeen. En ehtinyt tähän valtavaan loikkaan ollenkaan mukaan, vaan lensin hypyn voimasta kaaressa ponin kaulalle. Elmo laukkasi päätyyn ovelle ja pysähtyi sinne, ja sain tällä kertaa hilauduttua omin voimin takaisin satulaan. Jo kolmas kerta saman tunnin aikana kaulalla tippumaisillaan, eli ei tämä kovin vahvasti mennyt!

Ope olisi laittanut jatkamaan rataa vitosesteestä, mutta halusin väkisin tulla linjan vielä uudestaan kunhan vaan sain hetken aikaa vetää henkeä. Kroppa oli tässä tilanteessa niin äärirajoilla ettei käsissä ja jaloissa saati vatsalihaksissa tuntunut olevan enää hitustakaan voimia jäljellä. Sain kuitenkin uusintayrityksellä istuttua satulassa sen verran että kuusi laukkaa juuri ja juuri mahtui linjalle ja päästiin esteiden yli. Sitten meinasinkin unohtaa radan enkä kääntänyt ajoissa vitosesteelle. Viime hetkessä ohjasin Elmon esteelle vinottain, ja hypystä tuli jopa ihan onnistunut. Laukkaa piti kuitenkin taas korjailla päädyssä. Kuutosesteelle saatiin myös hyvä hyppy, mutta viimeiselle esteelle eli okserille lähdin aivan päättömästi sukeltamaan hyppyyn ennen ponia. Tässä oli sellainen tilanne että olisi pitänyt ratsastaa vähän pohkeella eteen, mutta kun en enää yksinkertaisesti jaksanut käyttää jalkojani tai istua satulassa kiinni niin yritin vain viimeisillä voimillani heittäytyä hyppyyn. Niinpä Elmo joutui ottamaan vielä pikkuaskeleen esteen eteen, vaikka paikka olisikin ollut alunperin ihan hyvä. Elmo kuitenkin hyppäsi esteen kiltisti paikoiltaan, vaikka tästä olisi taas voinut tulla kieltokin.

Lopuksi saimme ottaa vielä yhden hyvän mielen hypyn lävistäjäpystylle eli kakkosesteelle. "Älä ajattele liikaa" oli open ohje, ja tätä noudattaen lähetin Elmon rohkeasti hyppyyn vähän kauempaa. Näin saimme sentään lopuksi onnistuneen suorituksen kaiken kohelluksen jälkeen. Sain kyllä tunnin aikana ideaa siitä mitä esteen edessä pitää Elmon kanssa tehdä jotta hyppy onnistuu, eli periaatteessa kyllä opin tekemistäni lukuisista virheistä ja niiden seurauksista. Koko tunnin aikana ei kuitenkaan löytynyt tasaista luontevaa rytmiä, ja pääongelma tuntui olevan se etten yksinkertaisesti jaksanut ratsastaa kunnolla. Elmo kiskoi minua irti satulasta todella voimakkaasti, ja en jaksanut pitää lähes lainkaan vastaan vaan olin veltto kuin makaroni. Niinpä esteille tultiin vailla rytmiä ja aivan liian pitkänä ja etupainoisena, jolloin tietenkin tuli suuria ongelmia ponnistuspaikan kanssa. Aivan kuin olisin menettänyt ratsastustaitoni kokonaan, mutta kuvittelisin tämän pääosin johtuvan siitä että olin niin tolkuttoman huonossa kunnossa kovan taudin jälkeen. Arvioin siis oman kuntoni ja jaksamiseni väärin, eikä tässä tilanteessa olisi vielä kannattanut estetunnille lähteä. Onhan se nähty ennenkin että jos yritän puolikuntoisena hypätä niin teen vain tyhmiä ratkaisuja ja putoamisriski kasvaa heti. Jospa jatkossa malttaisin antaa kunnon palautua paremmin ennen esteille kiirehtimistä, sillä tämänkertainen kokemus ei todellakaan tehnyt hyvää minulle eikä Elmolle. Tällainen tunti kasvattaa vain epävarmuutta, joten olisi ollut parempi jos tämän olisi jättänyt kokonaan väliin. Pakko vain on yrittää uskoa siihen että kunhan omat voimat ja reaktiokyky palautuvat niin hyppääminen alkaa Elmonkin kanssa sujua taas vähän paremmin enkä ole ihan joka hetki tippumassa.