keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Onni löytyy oikeasta kierroksesta

Keskiviikkona mentiin viimeiset kisatreenit Jussin kanssa, maneesissa tälläkin kertaa. Nyt kun olen mennyt Jussilla monta kertaa peräkkäin niin olen kiinnittänyt huomiota siihen että tämä hevonenhan on eri päivinä aivan erilainen ratsastaa, vaikka se onkin periaatteessa niin kovin "tasainen" tyyppi. Tänään olikin jälleen erilainen päivä verrattuna edelliskertoihin.

Teemana olivat edelleen tuntuma ja siirtymiset, mutta nyt mukaan otettiin myös kisaohjelman pätkiä. Tunnin alussa tehtiin myös toiveestani pysähdyksiä ravista. Parissa edellisissä kisoissa pysähdykset ovat olleet Jussin kanssa vähän hankalia, sillä se ei ole oikein tahtonut seisoa paikoillaan vaan on joko lähtenyt ottamaan askeleen taakse tai yrittänyt hötkyillä liikkeelle ennen aikojaan. Nyt pysähdyksissä ilmeni jonkin verran näitä samoja ongelmia. Open ehdotus oli että kannattaa olla oikein huolellinen sen suhteen että istuinluut pysyvät pystyssä eikä istunta pääse pysähdyksessä kippaamaan hieman etukenoiseksi. Istuinluiden kääntyminen taaksepäin kuin viestittää Jussille peruutusta. Pohdin myös sitä että koska pysähdyksiin tullaan yleensä enemmän tai vähemmän etupainoisena ja "valuen" jää ohjaan ehkä veto päälle liian pitkäksi aikaa enkä ehdi myödätä niin nopeasti ettei Jussi ottaisi askelta taakse heti pysähdyttyään.

Ravissa mentiin ensin vasempaan kierrokseen ympyröitä ratsastaen. Jussi liikkui aika pitkässä raamissa ja oli kammottavan vino. Ope ohjeisti suoristamaan ulko-ohjalla ja ulkopohkeella koko etuosaa oikealta vasemmalle ja kaulaa symmetriseksi kahden ohjan väliin. Tämä tosiaan vaati aika lailla korjaamista ulkoavuista ja riittävää sisäohjan hellittämistä. En tiedä oliko suoristamisen ansiota, mutta kun suuntaa vaihdettiin oikeaan kierrokseen muuttui Jussin liikkuminen hurjan paljon paremmaksi. Etuosa keveni ja raami lyheni, ja koko hevosen ryhti parani huomattavasti. Ravi alkoi myös olla todella hyvää istua.

Sitten vuorossa oli taas ikävämpi vasen kierros, jossa edettiin uralla ravissa ja tehtiin ympyröillä laukannostoja. Jussi oli nyt vasemmalle ravatessa kummallisen epätasainen edestä, ja varsinkin jos tein vasemmalla ohjalla jotain vetäisi se usein pään ylös ja sukelsi samantien alas. Sama toistui myös yrittäessäni valmistella laukannostoja puolipidätteellä - hidastus ja reilu pään nyökkäys ylös ja alas. Tästä oli aika hankala saada nättejä nostoja tehtyä. Laukasta raviin siirtyessä oli valmistelujen ja siirtymisen ajoituksen kanssa ongelmia, sillä siirtyminen tapahtui aina vähän töksähtäen askeleen ennen kuin olin suunnitellut. Laukkaa ei siis saanut oikein lyhennettyä ja koottua kunnolla kun Jussi oli heti pudottamassa raville. Pohkeiden olisi varmaan pitänyt olla vielä paremmin mukana ja mielellään tietysti hevosen suora. Lisäksi siirtymisissä kävi aina niin että Jussi pääsi valumaan etupainoiseksi ottamatta takaosaa siirtymiseen alle, ja sai vedettyä minut mukanaan. Ope tsemppasi pitämään vatsalihaksilla oikein jämäkästi vastaan, mutta ei vaan mitenkään saatu aikaiseksi hienoa siirtymistä takaosan päälle.

Jatkettiin vielä vasemmalle ja mentiin kisaohjelman mukaista kuviota sisältäen laukannoston pääty-ympyrällä ravista, lävistäjän keskilaukkaa sekä siirtymisen harjoituslaukan kautta raviin. Samat ajoitusongelmat siirtymisissä ja etuosan levottomuus jatkuivat, ja keskilaukasta en lävistäjän lopussa saanut lyhennettyä harjoituslaukkaan kun Jussi jo pudotti raville. Ylipäänsä laukassa sai olla aika varovainen puolipidätteiden kanssa, sillä Jussi tosiaan reagoi niihin liikaa jarruttaen ja helposti raville pudottaen. 

Suunta vaihtui sitten oikeaan kierrokseen, ja ai että olikin taas ihanaa! Jussi ravasi hyvällä energialla ja tasaisessa hyvässä muodossa, ja oli oikein letkeän ja notkean oloinen. Harjoitusravissa oli suorastaan nautinto istua, ja se on jo aikamoinen saavutus ottaen huomion millaista tuskaa Jussin ravissa istuminen on minulle aina ollut. Väittäisin että istunnassa on jokin palanen loksahtanut kohdilleen, ja toki Jussi nyt liikkuikin niin elastisesti ja oikeinpäin että ravi oli helpompaa. Oikealle mentiin kuviota johon kuuluivat laukannosto käynnistä, keskiympyrä laukassa ja lävistäjä harjoituslaukassa. Omaa vuoroa odotellessa ravattiin ja tehtiin siirtymisiä, ja kuten sanottua nyt ratsastaminen oli todella miellyttävää. Myös oikeassa laukassa Jussi liikkui oikein hyvin, ja laukassa oli energiaa jota saattoi vähän koota ja ratsastaa "ylöspäin". Myös laukkalävistäjä oli tähän suuntaan luontevampi ratsastaa hevosen ollessa suorempi, mutta siirtyminen raviin tuli edelleen askeleen verran liian aikaisin. Sain kuitenkin vähän paremmin istuttua siirtymisen läpi vatsalihaksilla vastaan pitäen, joten nyt saatiin tehtyä tunnin parhaat laukasta raviin siirtymiset.

Onpa kyllä outoa miten suuri puoliero vasemmassa ja oikeassa kierroksessa tänään ilmeni. Oikealle liikkuminen oli todella hyvän oloista, irtonaista ja vaivatonta, kun taas vasemmalle vinous pääsi esiin ja oli epätasaisuutta ja töksähtelyä puolipidätteiden seurauksena. En tiedä voisiko olla kyse siitä että Jussi ei oikein pystynyt ottamaan vasenta takajalkaa kunnolla alle? Vai olenko vain itse niin tolkuttoman vino? Nähtäväksi jää millainen Jussi ratsastettavakseni sattuu kisapäivänä, ja ennen kaikkea miten osaan sitä siinä tilanteessa ratsastaa - jos saisin tästä päivästä ne parhaat hetket mukaan kisaradalle niin olisi asiat jo aika hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti