sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Katse ylös!

Sunnuntaiaamuna oli Tallinmäellä ihkaensimmäinen maneesivuoromme tälle talvelle. Käymme siis talvikaudella naapuritallin maneesissa treenaamassa. Luvassa oli tietenkin esteitä, ja alkuverryttelynä kävelimme maneesille noin kilometrin matkan. Lämpimänä pysyäkseni kävelin matkan Vakea taluttaen enkä noussut satulaan kuin vasta maneesilla.

Eilisten maastopomppujen jälkeen jännitti tietysti taas jonkin verran. Tämä maneesi ei Vakelle ole mikään vieras paikka, ja onhan se tottunut kisoja kiertäessä katselemaan ties mitä maneeseja. Silti meno oli aluksi tosi jännittynyttä, tiedä sitten missä määrin tämä johtui vain ja ainoastaan omasta jännityksestäni. Kädet jännittyivät tietysti myös, ja ope käskikin taas rentouttamaan tuntuman ja olemaan nostamatta Vakea edestä liikaa ylös ja lyhyeksi. Ohjan pidentäminen ja käsien tietoinen rentoutus tuntuikin saavan myös ponin aavistuksen rennommaksi, ja raviaskel alkoi venyä ylittämiemme maapuomien yli paremmin.

Sitten otettiin laukkaa. Kun muut lähtivät uralla yhtä aikaa laukkaamaan sai Vake pienen hepulin ja alkoi pomppia paikoillaan. Säikähdin tietysti tästä ja kerin ohjat taas todella lyhyelle. Niinpä laukkasimme aluksi tosi pinkeänä ja koko ajan oli sellainen olo että poni voi koukata johonkin suuntaan tai alkaa pukitella. Ylitimme laukassa maapuomisarjaa innariväleillä, ja kun laukka oli tällaista pinkeää ylöspäin pomppimista niin askel ei millään venynyt puomeille tarpeeksi. Ope käski miljoonannen kerran rentouttaa kädet ja antaa ohjalla tilaa kunnes vihdoin uskaltauduin näin tekemään. Sitten päästiinkin puomien yli sujuvammin eikä Vake yrittänyt mihinkään lähteä vaikka tuntuma kevenikin.

Seuraavaksi aloitimme hypyt ristikon ja ristikko-okserin suoralla linjalla molempiin suuntiin, tavoitteena suora hevonen koko linjan ajan ja eteneminen suoraan päätyä kohti vielä viimeisen esteen jälkeenkin. Vake oli edelleen virittynyt ja kuski paniikissa. Niinpä meno oli hetken aikaa melko hallitsematonta sähläämistä ennen kuin päästiin edes estelinjalle. Omaa vuoroa odottaessa tuli myös uusi pomppukohtaus, kun Vake alkoi ilmeisesti potkia kohti toista hevosta. Huih! Esteiden ylityksessä oli aluksi kaameaa kiemurtelua kun olin itse niin lukossa. Seuraavilla kierroksilla onnistuimme tulemaan jo suoremmin. Vake ainakin liikkui reippaasti, mutta oli edelleen hyvin jännittyneen oloinen eli melkeinpä ryntäsi esteiden välillä.

Seuraavaksi hypättiin lävistäjäesteitä molempiin suuntiin. Korkeuttakin oli esteillä nyt vähän enemmän, mikä oli ehkä vaan hyvä juttu sen kannalta että Vake alkoi keskittyä paremmin. Itse en tänään ehtinyt juuri esteitä tai niiden korkeuksia jännittää, kun kaikki huomio meni esteiden välissä tapahtuviin asioihin. Kertaalleen katsomopäädystä lävistäjäesteelle kaartaessa Vake alkoi pukitella niin että kadotin toisen jalustimen ja jouduin kääntämään esteeltä pois, mutta itse hypyt onnistuivat hyvin ja sujuvasti. Esteiden jälkeen kuitenkin tapahtui oikomista eli ei päästy päätyihin niin hyvin kuin oli tehtävän tarkoitus.

Rata 1.
Ratana menimme ensin viiden esteen mittaisen pätkän, jolla tarkoituksena oli saada suorat tiet kaikille esteille sekä hyvät tilavat kaarteet päätyihin lävistäjäesteiden jälkeen. Esteillä oli korkeutta 80 cm ja maneesissa ne näyttivät isoilta, mutta estekorkeus oli nyt kaukana kärjestä jännittämieni asioiden listalla. Vake hyppäsi edelleen tosi sujuvasti ja napakasti, eli esteet ylittyivät helposti. Päädyissä vaan oli kinaamista lapa edellä sisään tunkevan ponin kanssa, joten kaarteet molempien lävistäjäesteiden jälkeen olivat aivan liian pieniä ja tästä tuli sanomista.

Oikomisen vuoksi saimme ottaa lävistäjäesteet sakkokierroksena. Ekan esteen jälkeen Vake lähti koukkaamaan oikealle ja veti päätä alas, mutta onneksi en menettänyt tasapainoani pahemmin. Ope totesi että ylävartaloni pääsee heilahtamaan liikaa eteen, ja tällainen hypyssä eteen könähtävä ratsastaja helposti provosoi Vakea pukittelemaan ja vetämään päätä alas. Ohjeena oli että käsi enemmän eteen hypyssä jottei tarvitse ylävartalolla heittäytyä liioitellusti. Jälleen tarvittiin myös pidempää ohjaa ja rennompaa tuntumaa lähestymisiin. Toisella sakkokierroksella mentiin kevyemmällä ohjalla, mutta edelleen oikoen. Ope käski vielä ottamaan kunnon kiintopisteet maneesin seiniltä niin että katsoin esteellä sinne minne halusin ponin jatkavan enkä jäänyt tuijottelemaan alaspäin. Kolmannella sakkokierroksella sain vihdoin Vaken menemään kunnolla päätyihin molempien lävistäjäesteiden jälkeen, eikä se niin vaikeaa ollutkaan kunhan vain katsoin määrätietoisesti sinne minne piti mennä! Vake alkoi myös olla jo tasaisemman ja rauhallisemman oloinen, eli enää se ei tuntunut kovin pomppuisalta vaan ennemminkin tutulta ja turvalliselta normi-Vakelta jolla saattoi luottavaisin mielin hypätä.

Rata 2.
Lopuksi hyppäsimme vielä seitsemän esteen mittaisen 80 cm radan. Ope ohjeisti pitämään katseen nyt koko ajan ylöspäin maneesin seinässä tai katonrajassa ja ratsastamaan lävistäjäesteiltä kiintopisteitä kohti. Tein työtä käskettyä, ja ohje toimi aivan hämmästyttävän hyvin! Olen kyllä tiennyt että lähestymisessä ei pitäisi tuijottaa estettä eikä varsinkaan paikkaa maassa esteen edessä, mutta tämän sovellus käytäntöön on aina "unohtunut". Kun katse pysyi nyt tiukasti pois sieltä maasta niin menohan oli oikein sujuvaa ja helppoa, ja Vake meni minne halusin eikä oikonut oman päänsä mukaan. Vake tuntui tällä viimeisellä radalla tosi hyvältä, eteni ja laukkasi muttei vaikuttanut enää ollenkaan "pöljältä" vaan tutulta omalta itseltään. 80 cm esteet ylittyivät kuin leikiten ja edelleenkään ei minulla ollut mitään rimakauhua tai korkeuspaniikkia.

Jopa oli tapahtumarikas ja intensiivinen tunti! Ihanaa että tosi jännittyneesti ja pomppuisasti alkanut tunti kuitenkin päättyi hyvältä ja toimivalta tuntuvaan suoritukseen, ja opelta tuli kullanarvoisia ohjeita. Vaken pöllöenergia selvästi väheni ja katosi tunnin aikana, eli kun pahimmista höyryistä päästiin niin lopussa se olikin jo todella asiallinen. Omasta puolestani täytyy sanoa että en jännittämiselläni ainakaan paranna tilannetta siinä vaiheessa kun pöllöenergia on valloillaan. Tilanne ei takuulla ole ollenkaan niin "paha" kuin miltä se minusta satulassa tuntuu, joten vähempikin panikointi riittäisi. Voi kun sitä jotenkin osaisi pysyä rentona ja jämäkkänä ja suhtautua mahdollisiin ylimääräisiin pomppuihin kylmän rauhallisesti, niin tuskin viitsisi ponikaan kauan pomppia. Se on ainakin selvää että liikaa ei pidä lähteä ohjalla paketoimaan vaikka kuinka tuntuisi ettei poni ole hanskassa. Jännittyneellä ja kireällä tuntumalla Vake ottaa vain lisää painetta, kun taas rennolla ja kevyellä tuntumalla sujuvasti eteen liikkuen sillä on edes mahdollisuus rentoutua. Edelleen odotan että Vaken ylimääräinen virta tästä jossain vaiheessa hieman tasoittuu, mutta ennen sitä ei auta muu kuin ratsastaa ja yrittää oppia suhtautumaan tilanteisiin mahdollisimman rauhallisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti