Tänäkin viikonloppuna pääsin maastoon Vaken kanssa. Maassa oli nyt lunta sen verran että maisema näytti varsinkin metsässä kovin talviselta. Lumen kuorruttamalla tiellä päästiin nyt menomatkasta laukkaamaankin. Hölmösti vähän jännitin laukkaa etukäteen, mutta sehän sujui todella leppoisasti ja laukassa Vake pärski rentoutuneena. Vake oli reissun ainoa "hidas" hevonen, ja laukassa pääsikin käymään vaihteeksi niin että välimatka muihin ratsukoihin venyi sillä Vakella ei erityisempää kiirettä ollut. Tässä suhteessa se oli todellakin rauhallinen oma itsensä. Laukan jälkeen käännyttiin metsäosuudelle. Metsässä laukan tuoma rentous hieman karisi ja Vake oli valppaana ja varuillaan. Pari säpsähdystä ja hypähdystä pääsi tapahtumaan, sillä höpsö Vake säikähti pariin otteeseen puiden oksilta lautasilleen tippuvaa lunta. Käynnissä poni siis oli turhan jännittynyt.
Kotimatka tietä pitkin mentiin reipasta ravia, ja kun seurueen suomenhevoset ja WPB lähtivät edeltä oikein venyvällä askeleella niin töppöjalka-Vakehan ei millään pysynyt kannoilla. Niinpä tulla kipitimme yksinään jälkijunassa, mutta onneksi se ei Vakea häirinnyt ja ravissa se liikkui kavereiden karkaamisesta huolimatta rennommin kuin käynnissä. Mukavaa että maasto sujui nyt laukkaamisineen kaikkineen hyvin, mutta on vähän ikävää että Vake-parka ei ihan kunnolla pääse metsässä rentoutumaan. Ylimääräistä virtaa sillä ei nyt vaikuta olevan, mutta jokin sitä meinaa aina huolestuttaa. Olisikohan siitä apua ettei Vake joutuisi kulkemaan joukon viimeisenä ja näin ollen pälyilemään koko ajan taakseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti