Tällä viikolla Tallinmäen maneesitunti oli poikkeuksellisesti jo lauantaina. Viime sunnuntain jälkeen en Vaken satulassa ollutkaan ollut, ja nyt pääsimme siis jatkamaan esteharjoituksia. Pikkuisen meinasin jännittää etukäteen kun muistelin Vaken viimeviikkoista virtapiikkiä, mutta nyt Vake vaikutti jo paljon rauhallisemmalta. Maneesiin päästyämme se ei kyttäillyt oikeastaan mitään, ja alkuverryttely ravissa sujui rennoissa ja leppoisissa merkeissä. Terävämminkin Vake olisi voinut varmaan liikkua ja taipua volteilla paremmin, mutta pyrin lähinnä vain säilyttämään tämän rennon fiiliksen ja välttämään turhaa painetta. Ravissa ylitimme ensin hieman maapuomeja loivasti kaarevalla uralla, ja kun nämä oli menty mallikkaasti muutamaan kertaan nostettiin laukka. Laukkatyöskentelykin alkoi rauhallisissa merkeissä, ja Vake tuntui oikeastaan vähän hitaalta. En tiedä teinkö sitten tässä kohtaa mahdollisesti virheen kun aloin vähän puskea Vakea reippaampaan laukkaan.
Verryttelytehtävänä ylitimme laukassa pientä kavalettijumppasarjaa kaarevalla uralla, ja jatkoimme tämän jälkeen lävistäjäristikolle sekä kulmassa olevalle kavaletille. En tiedä olinko äsken laittanut hieman liikaa painetta poniin vai jännitinkö alitajunnassani hyppyjen aloittamista, sillä nyt Vake lähti hieman "pompahtaen" laukkaan. Ensimmäinen tehtäväkierros meni kuitenkin oikein asiallisesti, ja Vake vaihtoi miniristikolla laukankin oikein hienosti. Seuraavalla kierroksella tapahtui ristikon jälkeen jotain kummaa. Nyt laukka ei ristikkoa ylittäessä vaihtunut, ja aloin juuri pyytää ulkopohkeella vaihtoa vasemmasta laukasta oikeaan kun Vake äkkiä jarrutti, veti pään alas ja loikkasi nopeasti sivulle vasemmalle. Horjahdin ja hetken aikaa luulin jo putoavani oikealta puolelta alas, mutta sain kuin sainkin pidettyä kiinni ja Vake pysähtyi heti äkkikäännöksen jälkeen niin että pääsin takaisin tasapainoon ja satulaan. En tiedä oliko kyse ehkä jonkinlaisesta väärinkäsityksestä Vaken osalta liittyen laukanvaihtoapuihini, vai oliko se vain sen verran jännittyneessä mielentilassa että jokin huomaamaton ärsyke laukaisi tällaisen reaktion. Joka tapauksessa tulimme tehtävän heti uudestaan, ja nyt kaikki sujui ilman ongelmia. Arvaamaton sivuloikka kuitenkin aiheutti sen että oma mielentilani lipsahti jännityksen puolelle.
Seuraavaan tehtävään jatkaessamme ope saikin rauhoitella minua ja muistutella pitämään kädet aivan rentoina sekä olemaan yliratsastamatta. Ohjeena oli myös kehua Vakea äänellä ja taputuksilla pienimmästäkin syystä jotta se pysyisi positiivisella ja luottavaisella mielellä. Hyppäsimme nyt ensin vasemmassa laukassa kulmakavaletin yli, ja jatkoimme 14 metrin suoralle linjalle. "Esteet" olivat aivan maahankaivettuja, mutta silti oli nyt jokin ihmeellinen jännitys päällä. Kun oma rentous oli kadoksissa oli Vakekin taas jännittyneempi ja hätäisempi. 14 metrin linja meni vasemmassa laukassa sujuvasti neljällä askeleella, mutta kun vaihdoimme suuntaa tuli välissä ensin jotain kummaa kiemurtelua ja jarruttelua. Otinko ensimmäisen esteen jälkeen aivan tarpeettoman pidätteen ohjalla, vai näkikö Vake jotain toisen esteen takana? Saimme tietenkin sakkokierroksen, joka meni paljon paremmin. Annoin Vaken edetä niin kevyellä tuntumalla kuin mahdollista, vaikka intuitio olisikin käskenyt tarrata ohjiin mahdollisimman tiukasti siltä varalta että poni tekee jotain yllättävää. Jälleen kerran sain huomata että kevyellä tuntumalla ratsastettuna Vake menee paljon rennommin ja tasaisemmin, eikä jännity tekemään ylimääräisiä pomppuja.
Hyppäsimme vielä pienen laatikko-okserin sekä kaarevan linjan lävistäjäpystyltä kulmakavaletille. Tämä tehtävä sujui jo melko rennon oloisesti ja ilman jännittynyttä yliratsastamista eli suorastaan hyvin. Saimme vielä hypätä pienen radan jolla esteet olivat maksimissaan 60-65 sentissä. Ratakin meni kohtalaisen rennolla otteella, ja esteiden väleissä muistin kertoa Vakelle ääneen kuinka hienosti se meni. Esteet ylittyivät sujuvasti "positiivisesta askeleesta" ponnistaen ja meno tuntui hyvältä. Viimeisessä kaarteessa laukka alkoi hyytyä, ja viimeiselle okserille otettiin vähän turha miniaskel joka olisi ehkä vältetty ellen olisi tuupannut estettä kohti. Joka tapauksessa tavoitimme tähän tunnin loppuun sellaista meininkiä mitä ope oli kovasti peräänkuuluttanut koko tunnin ajan, eli rentoutta ja luottavaisuutta. Niinpä meidän osaltamme hypyt saivat jäädä tähän, vaikka olinkin hieman pettynyt kun emme tänään isompaa päässeet hyppäämään. Kaiken huomioon ottaen oli varmasti viisainta pysytellä nyt pienemmillä esteillä ja rennossa, helpossa suorittamisessa.
Tunnin jälkeen ope painotti minulle vielä rentouden tärkeyttä ja totesi että Vake on kanssani usein liian jännittynyt. Syy tähän on se ilmeisin, eli kun alan itse syystä tai toisesta vähänkään jännittää ja sen seurauksena yliratsastaa muuttuu Vake heti paljon hätäisemmäksi. Hätäilyn lisäksi poni alkaa tällöin tuijotella ja reagoida ympäristöön enemmän, ja kun tästä itse jännityn lisää on kierre valmis. Yliratsastaminen on ylipäänsä helmasyntini, ja olen niin itseäni kuin hevostakin kohtaan helposti liian vaativa. Kaivattaisiin siis kokonaisvaltaisesti rennompaa ja huolettomampaa otetta ratsastamiseen yliyrittämisen sijaan. Lohdullista tässä on se että ongelma löytyy vain ja ainoastaan omien korvien välistä eikä ponista, joten asia korjaantuu "helposti" omaa käyttäytymistäni muuttamalla. Vaikeus on tietenkin siinä, että vaikka asian kuinka tiedostaa ei itseään pysty saamaan rennoksi sormia napsauttamalla. Uskoisin kuitenkin siitä olevan apua että tiedän olevan 100%:sti omasta toiminnastani kiinni onko poni rento ja kuuliainen vai jännittynyt ja arvaamaton.
Ensi viikolla ratsastettaviin kotikisoihin ei ope nyt suositellut 80 cm luokkaa, vaan totesi että silloin kun ratsukossa on ylimääräistä jännitystä niin kannattaa pysyä tehtävien puolesta mukavuusalueella (minun tapauksessani 60-70 sentissä) kunnes rentous ja luottamus löytyy. Tuntuu tietysti aina turhauttavalta mennä takapakkia, mutta se taitaa vähän niin kuin kuulua lajiin. Pysyttelemme nyt siis estekorkeuksien puolesta mukavuusalueella etsien yhteistyöhön rentoutta ja varmuutta sekä opetellen pois yliratsastamisesta. Tämä taitaa olla se ainoa oikea tie.
Videosta kiitokset Annelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti