Kisakauden päätös hyvällä mielellä

Vuoden viimeiset kisat Vaken kanssa olivat Oulun Ratsastajien seuraestekisat Äimäraution maneesissa. Luokkamme olivat näissäkin kisoissa 60 cm ja 70 cm eli pidettiin edelleen estekorkeuden puolesta homma helppona. Jokaisessa luokassa oli tänään arvosteluna A.0.0 ja täsmälleen sama rata, joten tämä oli hyvä tilaisuus harjoitella radan hyppäämistä vieraassa maneesissa (tosin Vakelle tämä maneesi on kyllä kaikkea muuta kuin vieras!). Rataan tutustuessa ope varoitti että radan hankalin paikka Vakelle saattaisi olla ennen lähtölinjalle kaartamista ohitettava avonainen ulko-ovi josta liikkui yleisöä sisään ja ulos. Tämän kohdalla se oli aikaisemmissa kisoissa päässyt säikähtämään. Ohjeena oli ravata oven ohi ensin helpommasta eli paremman näkyvyyden suunnasta uraa pitkin, ja palata tämän jälkeen täyskaarrolla oven ohi kohti päätyä josta ensimmäiselle esteelle tuli kaartaa.

Kävelimme alkukäynnit ulkona ja Vake oli itse rauhallisuus. Kun pääsimme maneesin verryttelypäätyyn taisi poni suunnilleen kierroksen verran katsella hieman ympärilleen, ja sen jälkeen mennä puksutti asenteella ei voisi mikään täällä vähempää kiinnostaa. Ei-kiinnostavien asioiden listalla oli tänään myös eteenpäin liikkuminen, eli poni oli aivan puolinukuksissa ja tahmea. Onneksi ope oli verryttelyssä ohjeistamassa ja käskemässä minua herättelemään Vaken liikkeelle. Pohkeista ei ollut apua joten oli turvauduttava raippaan. Kevyeen läpsäytykseen pohkeen taakse Vake reagoi lähinnä häntää huiskaisemalla, mutta olin aika varovainen raipan kanssa sillä arvelin Vaken voivan pukittaa jos raippaa käyttäisi yhtään napakammin. Voi mitä toivotonta nynnyilyä, kyllähän sitä kisaverkassa on ratsu saatava hereille ja liikkeelle vaikka sitten pukittaisikin! Sain laukkaa lopulta hieman käynnistymään vaikka kaarteissa energia pääsikin aina sammumaan. Verryttelyesteetkin mentiin hieman eteen puskien ja muutamalle esteelle tuli turha miniaskel kun imua ei ollut tarpeeksi. Ope ei kuitenkaan tyytynyt tällaiseen vaan laittoi ratsastamaan kunnes poni vähän liikkuikin ja niin pysty kuin okserikin ylittyivät sujuvammin.

Oman vuoron koittaessa ravasin toista pitkää sivua pitkin katsomopäätyyn ja sitten mörköoven ohi suunnitelman mukaan. Vake katseli hieman jännittyneenä varsinkin katsomopäätyä, mutta ovi ei tuottanut mitään ongelmia. Liikkeelle se lähti huomattavasti säpäkämmin kuin verryttelyssä ja laukassa oli kuin taikaiskusta mukavasti eteenpäinpyrkimystä. Rata sujui mielestäni aika sopivalla energialla niin että eteenpäin ei tarvinnut puskea ja verryttelyn tahmeudesta ei ollut tietoakaan. Hyvä niin! Vake oli kuitenkin hiukan jännittyneen oloinen mikä ilmeni pienenä kiemurteluna ja oikea lapa edellä liiraamisena. Kaarteissa tuli pientä lapaliirtoa sisäänpäin ja esteille ajauduttiin usein oikeaa reunaa kohti. Viitosesteelle tuli pahin kiemurtelu mutta siitäkin selvittiin. Ponnistuspaikat löytyivät hyvin kohdilleen ja Vake vaihteli laukat näppärästi. Kuutosesteelle mentiin melko pohjaan ja tuli pieni kolautus puomiin, mutta ei pudotusta. Viimeisessä kaarteessa seiskalta kasille sai ulkoavut olla aika vahvasti kääntämässä ettei liirattu kaarteesta kovasti ulos, ja tässä laukka pääsi hieman hyytymään niin että viimeistä estettä kohti tulin tuupanneeksi aika paljon. Maaliin pääsimme puhtaalla radalla, ja mielestäni tämä oli pientä jännittyneisyyttä lukuunottamatta ihan asiallinen suoritus. Portilla saimme asiaankuuluvan punavalkoisen ruusukkeen ja huokaisimme hetkisen ennen valmistautumista 70 cm rataan.

Seuraavaa suoritusta ei tarvinnutkaan odottaa kuin ehkä 10-15 minuuttia, sillä starttasimme 70 sentissä ensimmäisenä. Hypättiin ihan pari verkkahyppyä 70 cm korkeudessa ja se riitti. Sitten oli aika palata radalle, ja olin luottavainen sen suhteen että sama rata 10 cm korkeampana sujuisi ihan yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin suorituksemme. Mainiota että radan pääsi tällä lailla "uusimaan" lähes saman tien! Aika samaan malliin se sitten sujuikin, mutta paras energia oli päässyt hiipumaan ja Vakea sai nyt kaarteissa ratsastaa enemmän eteen. Napautinkin parissa kaarteessa raipalla lavalle kun ei pohje tuntunut tehoavan. Positiivista oli että Vake oli nyt rennon oloinen, eikä kiemurrellut tai liiraillut juuri lainkaan. Päästiin kaikille esteille hyviin ponnistuspaikkoihin, vaikka laukassa ei ihan parasta imua ollutkaan. Parille pystylle tuli vähän laiskat hypyt, ja nelosokseri kolahti hieman vaikka ponnistuspaikka olikin hyvä. Selvitimme tämänkin radan ilman virhepisteitä ja olin suoritukseemme tyytyväinen. Oloni oli aika varma koko radan ajan eli tämä "toisto" meni jo rutiinilla. Lähinnä sitä energiaa ja terävyyttä olisi suoritukseen kaivattu lisää. Mitenkähän sitä saisi yhdistettyä samaan suoritukseen sekä rennon mielentilan että riittävän energian ja eteenpäinpyrkimyksen? Videolla meno näyttää hyvin pitkälti samalta molemmilla radoilla, mutta satulassa huomasin kyllä eron jännittyneemmän ja reippaamman ensimmäisen radan sekä rennon mutta hieman tahmeamman toisen radan välillä.



Kotiinviemisiksi tuli siis ruusukkeita kaksin kappalein ja kelpo ratojen ansiosta hyvä mieli kauden viimeisistä kisoista. Suhteellisen helppoa ja huoletonta menoa tänään, ja aivan turhaan jännitin mörköovea tai mitään muutakaan. Vake oli kyllä tänään sellainen täyden kympin luottopuksuttaja että ei paremmasta väliä, ja näistä tunnelmista on oikein hyvä jatkaa harjoittelua kohti ensi vuoden kisoja. Tällä kaudella tulikin jo kisakokemusta hankittua ihan mukava aloitusannos, sillä tämän ensimmäisen yhteisen puolen vuoden aikana estestartteja kertyi Vaken kanssa 60-80 cm tasolla yhteensä 14. Ruusukkeitakin Vake toi punavalkoiset mukaanluettuna 9 kappaletta, eli on se vaan aika mainio tätikuljetin.