Maneesikisat ihan mukavasti

Söpö pieni Vake ja söpö pieni ruusuke.

Marraskuisena lauantaina käytiin Tallinmäen hallisarjan ensimmäinen osakilpailu pakkassäässä. Nämä olivatkin minulle ja Vakelle ensimmäiset yhteiset maneesikisat, jotka siis hypättiin samassa naapuritallin maneesissa jossa olemme treenailleet kahtena edellisenä viikonloppuna. Luokkamme olivat tänään 60 cm arvostelulla A.1.0 sekä 70 cm arvostelulla 367.1. Vaikka etukäteen olinkin vähän haikaillut kasikymppiä niin kisapäivänä nämä pienemmät luokat tuntuivat meille ehdottomasti oikealta ratkaisulta. Tavoitteenani oli ensisijaisesti saada sujuvat ja rennot radat asiallisella ratsastuksella ilman ylimääräistä sähläämistä, ja laatimastani muistettavien asioiden listasta tuli vähän turhankin pitkä mielessä pidettäväksi (hengitä, kädet rentoina, älä mene liikkeen edelle, älä aja estettä kohti, katso ylös, ole rauhallinen jne.).

Alkuverryttelynä niin ratsulle kuin ratsastajallekin toimi kilometrin kävely tallilta maneesille taluttaen. Vaken tarhakaveri Uuno kulki kanssamme samaa matkaa. En tiedä tarttuiko pieni jännitykseni Vakeen, sillä se tähyili ympäristöä valppaan oloisena koko matkan. Maneesilla oltiin aika sopivasti ennen oman verryttelyryhmän alkua. Kun pääsimme maneesiin annoin Vaken ensin vähän tutustua katsomopäätyyn ja sitten aloitimme ravissa. Vaken huomio oli ympäristön katselussa, ja se oli jännittyneen oloinen. Tänään jännitys kanavoitui siten että poni hidasteli ja jumitti eikä kuunnellut pohjetta. Yritin lieventää meidän molempien jännitystä höpisemällä Vakelle ääneen kehuja ja rauhoittelevia sanoja. Kun päästiin laukkaamaan alkoi kommunikaatio pelata vähän paremmin, mutta sorruin varmaan silti aikamoiseen puskemiseen. Verryttelyhypyt sujuivat kuitenkin ilman ongelmia. 

Starttivuoromme oli verryttelyryhmässä kolmantena. Kun sain lähtömerkin ja aloin nostaa laukkaa heittäytyi Vake temppuilemaan loikaten äkkiä pää alhaalla sivulle ja kohti ulos johtavaa ovea. Tämän pienen pomppuilun jälkeen sain sen laukkaan, enkä ehtinyt jäädä asiaa onneksi pohtimaan sillä matkamme kävi jo kohti ensimmäistä estettä. Tämä ylittyi reippaasti, mutta esteen jälkeen jäin säätämään jotain aivan ihmeellistä sillä kuvittelin vasemman ohjan olevan jotenkin hassusti kädessä. Ennen kakkosestettä sain ohjat järjestykseen ja Vakekin ehti vaihtaa myötälaukkaan. Kakkos- ja kolmoseste menivät muistaakseni ihan sujuvasti, mutta sen jälkeen alkoi ponnistuspaikkojen kanssa sählääminen ja loput esteet taidettiin mennä kaikki miniaskeleen kanssa. Itse onnistuin hienosti sukeltelemaan hyppyihin ennen ponia, ja kuudennelle esteelle lähestyessä keskittymiseni oli jälleen epäolennaisuuksissa vasemman jalustimen ollessa liikaa varpailla. Näin räpiköimme seitsemän esteen radan loppuun Vaken mönkiessä kiltisti jokaisen esteen yli puhtaasti, eli saimme maneesin ovella punavalkoisen miniruusukkeen palkinnoksi. Rata oli kyllä kaikkea muuta kuin tyylinäyte ja en todellakaan ollut tyytyväinen omaan ratsastukseeni. Videolle tämä suoritus ei tallentunut, mutta eipä siinä mitään näkemisen arvoista olisi ollutkaan.

Ei siis auttanut muu kuin lähteä ratsastamaan 70 sentin rata paremmin. Palattuamme pienen odottelun jälkeen maneesiin verryttelemään Vake oli ensin taas jännittyneen oloinen, mutta katsomopäädyn jännittäminen helpotti onneksi pian. Edelleen tosin liikkuminen oli kovin nihkeää ja vaikutti siltä ettei koko homma enää hirveästi kiinnostanut Vakea. Laukkakin käynnistyi tahmeasti, ja pystylle ottamamme verkkahypyt olivat myös vähän raskassoutuisia. Kertaalleen Vake roikaisi hitaasta vauhdista hypyn kauempaa kuin osasin ennakoida, ja jäin kunnolla jälkeen tömähtäen satulaan aika holtittomasti. Ope käski tässä vaiheessa pitää katseen maneesin yläikkunoissa, ja tajusin täysin unohtaneeni noudattaa tätä kohtaa muistilistaltani. Katse ylhäällä pysyen loput verkkahypyt sujuivat hyvin, ja okseria hypätessä sain jo Vaken heräämäänkin niin että se alkoi imeä eteenpäin sujuvammassa laukassa. Verryttelyn lopulla meno alkoi siis tuntua jo siltä kuin pitääkin.

70 cm ratapiirros, Annelle kiitos tästä.

Nyt lähtövuoromme oli heti ryhmän toisena. Ravailin muutaman voltin ja nostin ravista laukan. Vake lähti hyvin liikkeelle muttei kuitenkaan yrittänyt tällä kertaa mitään omia pomppuja. Ykkösesteelle mentiin hyvässä rytmissä ja paikka löytyi helposti. Kakkosesteelle mentiin edelleen sujuvaa hyvää laukkaa ja homma sujui kuin rasvattu. Parempaa alkua ei ratamme olisi voinut saada, ja minulle tuli oikein hyvä fiilis kun meno tuntui näin hyvältä. Kolmosesteelle mennessä hihkuin ääneen Vakelle aiheellisia kehuja. Kolmoselle mentiin vähän pohjaan, mutta matka jatkui sujuvasti. Nelonen ylittyi nätisti, mutta sen jälkeen paras imu laukasta alkoi jo hyytyä. Viitoselle tultiin aika veltosti, ja kuutosokserille kaartaessa sain jo ihan usuttaa Vakea eteen. Suora linja kuutoselta seiskalle oli kuitenkin ihan sujuva, ja näin kurvasimme puhtaan ensimmäisen vaiheen suorittaneena toiseen vaiheeseen.

Toisen vaiheen aloittava lankkupysty ylittyi hyvästä paikasta, ja silmänräpäyksen verran suunnittelin kääntäväni seuraavalle esteelle tiukasti ennen vastaantulevaa viitosestettä. Nopea tilannearvioni kuitenkin suositteli tämän esteen kiertämistä jottei käännöksestä tulisi liian tiukka ja laukkaasyövä ja jottei Vake erehtyisi luulemaan nenän eteen tulevaa estettä hypättäväksi. Esteen takaa kiertäenkin saimme kuitenkin jonkinlaisen oikoreitin. Ysille tultiin vähän hyytyen, ja yli mentiin hassulla koikkaloikalla. En ollut hassun hypyn jälkeen kääntymässä aivan niin nopeasti kuin olisi ollut mahdollista, vaan kaarteeseen tuhlaantui hieman ylimääräistä aikaa vaikka jälleen oikotien otimmekin. Kympille tultiin edelleen hyytyen, mutta ylitimme tämänkin esteen puhtaasti. Kaarteessa viimeiselle linjalle maiskutin kovasti ja pohje kannusti Vakea eteen. Okserille tuli hyvä venytys ja kuusi askelta viimeiselle pystylle sujuivat mukavasti eteen. Sitten vielä kurvaus maalilinjan yli, ja suorituksemme oli siinä. Onnistumisen riemu oli päällimmäisin tunne, sillä rata oli ajoittaista hyytymistä lukuunottamatta mielestäni oikein hyvä. Toki laukka olisi saanut olla energisempääkin, mutta 60 sentin rataamme verrattuna parannus oli huikea ja tässä oli todellakin jo ihan oikea tekemisen meininki. Ratsastuksestani oli jäänyt älytön sähläys pois ja keskittyminen oli nyt kohdillaan, ja Vakekin meni varmasti, tasaisesti ja rennosti.

Pakollinen palkintoposeeraus. Kuva: Anne

Nollaradasta huolimatta en uskonut meillä olevan mahdollisuuksia sijoituksille, sillä arvelin meidän olevan auttamatta liian hitaita. Vaan kuinka ollakaan kakkosvaiheen tiemme olivat sen verran taloudellisia että hitaasta vauhdista huolimatta aikamme riitti neljänteen sijaan ja meidät kuulutettiin palkintojenjakoon! Kolmannesta sijastakin jäätin vain alle 0,4 sekuntia. Luokassa oli 12 starttia, joten virallisen sijoittumissäännön mukaan ei kai olisi kuulunut palkita kuin kolme, mutta näissä kisoissa nyt neljäskin sijoittui ja niinpä saimme miniruusukkeen seuraksi vielä ihan oikeankin, punaisen ruusukkeen. Kisoista jäi lopulta oikein hyvä mieli onnistuneen radan ja sen tuoman sijoituksen myötä. On näköjään toimiva strategia hypätä ensin pienempi luokka ja jättää liiat jännitykset ja tumpeloinnit sinne jotta toisen ja isomman radan pääsee ratsastamaan paremmassa henkisessä tilassa.



Videosta kiitos Katrille!